Lippukokoelma

Lippukokoelma

torstai 1. lokakuuta 2015

Disney klassikot 25: Hiidenpata

Hiidenpata ei ole koskaan kuulunut mitenkään erikoissuosikkeihini. Hämärä muistikuva ensikatsomisesta on ihan pikku lapsena Kuusamossa ukin ja mummin luona ja että video oisi silloin 90-luvun alkupuolella lainattu jostain paikallisesta videovuokraamosta. N. 8 vuotiaana  sain tämän vhs-kasetin käteeni  (1999?) ja ainoa juttu mitä tiesin tästä elokuvasta silloin oli, että tällä on ollut disneyn klassikko animaatiosta korkein ikäraja k10, joten vähän pelotti katsoa tätä silloin.  Olen tämän katsonut useita kertoja lapsuuden jälkeen, mutta aina elokuva on jäänyt minulle etäiseksi. En tiedä lainkaan mihin tämä tarina pohjautuu, joten ehkä se vaikuttaa asiaan.

Pidän tarinan usvaisesta alusta ja realistisista taustoista. Hiidenpatakin on oikean padan näköinen, metsä ja linna uskottavia. Linna on kuitenkin vähän liiankin realistinen värityken harmaa-musta-ruskea takia, minkä vuoksi se on tapahtumapaikkana tylsänoloinen, eikä näytä kiinostavalta. Elokuvan viimeinen kuva on kaikista kaunein ja idyllisin.

Hiidenpata elokuvan suomenkilinen vanha juliste
Hennikki possu on todella suloinen ja Hennikki on ihana nimi possulle. Aika erikoista että juuri possulle annetaan tämmöinen erityiskyky, kun possut kuuluu enemmänkin näihin halveksittuihin eläimiin, eikä taikaovimaisiin. Purrista tykkään valtavasti. Hän on elokuvan valopilkku ja kiinostavin pikkuolento. Yleensä nämä eläinsivuhahmot ärsyttää minua, mutta Purri tekee siinä kyllä poikkeuksen. Koska elokuva on muuten väritykseltään raskas ja tunnelma ahdistava, niin purripiristysruiske antaa tähän tarvitsevaa huumoria. Ihmishahmoista pidän taasen eniten Harposta, vaikka hän on porukasta sarjakuvamaisin. Vedenalaiset keijut ovat mukavan persoonallisia, ei lainkaan sellaisia stereotyyppisiä keijuja mitä on totuttu näkemään. Niiden luola vaan valitettavasti ei´sovi mielestäni näiden keijujen erikoisuuden kanssa yhteen. Hiidenpadan omistavat noidat on kiva lisä ja varsinkin tykkään kohdasta, jossa lihava noita iskee silmänsä Harpoon, muuttaa tämän sammakoksi ja Harpo juuttuu tämän rintojen väliin.

Taran, Elena ja Hornansarvi on valitettavasti minusta vaan tylsiä hahmoja. En ymmärrä Taranin motiivia päästä soturiksi, mitä hienoa siinä muka on? Taranin sankaruus ja nöyryys jää pieneksi pintaraapaisuksi, enkä ymmärrä miksi Taranille ja Elenalle piti tehdä herkistelykohtia, kun se ei syventänyt niiden ystävyyttä, eikä muutenkaan ole mielenkiintoinen. Okei, lopussa ne pussaa, mutta ei tämä elokuva minusta mitään rakkaustarinaa kaipaa sivulle.  Elenan suomidubin äänestä en pidä lainkaan, se ei ole tarpeeksi voimakas kyseiselle neitokaiselle.

Hornansarvesta puhutaan jo elokuvan alussa, mutta häntä kuvataan vasta myöhemmin. Hornansarven pelko hahmoille ja katsojille kasvaa jo ennen kuin itse hahmon näkee. Lopulta Hornansarvi ei mielestäni ole kovinkaan pelottava, koska hän on niin selkeä fantasiahahmo. Pelko tulee enemmänkin elokuvan ahdistavasta tunnelmasta. Tässä on käytetty paljon klassisen kauhuelokuvan elementtejä kuten luurangot, pääkallot, hämyisyys,  lepakot, pimeys, tuli, savu, hahmojen ja miljöön kuvaaminen ylhäältäpäin. Ehkä jopa vähän kliseistä.

Purri hyppää pahaan pataan. Purri ei pelkää
Hornansarven linnanvartijat ja työntekijät on tyyliteltyjä, osa ihmismäisiä ja osa örkkejä. Mihin Hornansarvi niitä tarvitsee, mikä on sen motiivi tappaa muita? Kuolleiden armeija on kiehtova, muttei erikoinen. Hornansarven vihreä örkkiapulainen on koetettu ilmeisesti tehdä tälläiseksi pahiksen huumorikaveriksi, mutta se ei kyllä toimi lainkaan. Hornansarven ja linnan tuhoutuminen on tehty siististi ja pelottavasti.

Mystisiä kysymyksiä minulle herättää tämä Elenan Valopallo, joka pelasti hänet. Sen tarkoitusta ja alkuperää ei kerrota missään. Myös Taranin taikamiekka jää arvoitukseksi. Mistä miekka on saanut mahtivoimansa, kun noidatkin sen haluaa niin kiihkeästi. Ja miksi ihmeessä noidat haluavat hiidenpadan takaisin itselleen?

Elokuvan ainut liikuttava kohtaus tulee lopussa, kun Purri rohkeana uhraa itsensä yhteisen hyvän vuoksi. Onneksi tämä on vain valekuolema. Lopussa mukavasti palataan alkuun kun näytetään jälleen Hennikki ja Dolphen. Muuten alku jäisi irralliseksi koko tarinasta

11 kommenttia:

  1. Itse näin tämän elokuvan vasta aikuisena ja omalta kohdalta voin sanoa tykkääväni tästä. Kiva kun kaikki eivät ole perinteisiä prinessasatuja. Joku tässä elokuvassa kiehtoo vaan. :)

    VastaaPoista
  2. Mun blogissa on sulle tunnustus :)
    http://joulumimminluona.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kävin siihen jo vastaamassakin tuon toisen blogimi puolella.

      Poista
  3. Minulta löytyy tuo elokuvajuliste kotitalosta. :) Vanhemmat ostaneet jostain joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, upeaa että tuollainen vanha juliste on säilynyt. Kannattaa pitää siitää hyvää huolta, voi olls jonain päivänä arvokkaitakin. Ite en tykkää tstä irrallisesta tarinasta, jossa ei oikein kerrota syitä tapahtumille. Pelkkiä seurauksia

      Poista
  4. Hiidenpata perustuu Lloyd Alexanderin Prydainin kronikat -nimiseen kirjasarjaan. Itse luin tuon kirjasarjan joskus nuoruudessani ennen kuin katsoin Hiidenpata-elokuvan, ja kirjojen perusteella elokuvan tapahtumiin tuli järkeä. Tosin kyllähän Disney on muokannut kirjojen tarinaa huomattavasti. Ymmärrän kyllä hyvin, että jos kirjoja ei ole lukenut, jää elokuvan kohtaukset todella irrallisiksi ja liian jaksomaisiksi tapahtumiksi.

    Hiidenpata on erikoisen synkkä Disney-klassikoksi, ja synkkyys antaa elokuvalle minun puoleltani hieman lisäpisteitä: Disneyn studiot ovat uskaltaneet tehdä tällaisen erilaisen elokuvan! Juoni on kyllä liian sekava, jotta elokuvasta lempparini tulisi, eikä hahmoihin oikein kiinny. Ja minuakin ärsyttää Elenan valopallo: mikä se on ja miksi se seuraa Elenaa? En muista tätä kirjojenkaan perusteella... Ja miksi valopallo häviää Elenan viereltä kesken elokuvaa, eikä sitä näy enää lopussa?

    VastaaPoista
  5. Tuosta synkkyydestä ja rajojen rikkomisesta minäkin voin antaa pistetiä, mutta siihen se jääkin- Ärsyttää kun tässä ei kerrota kaikkien asioiden syitä ja seurauksia, juurikin esimerkkinä tuo valopallo, joka mainitaan ja on, muttei kerrota syytä.

    VastaaPoista
  6. Muistikuvani tästä elokuvasta ajoittuu monien vuosien taakse, koska aikuisena en ole katsonut sitä ollenkaan. Muistan silti paljon, ikäraja oli tosiaan yllättävän korkea. En tiennyt, että se perustuu nimenomaan kirjasarjaan. Painostava tunnelma, pienet yksityiskohdat ja itse Hornansarvi teki Hiidenpadasta pelottavan! Tämä ei koskaan ollut suosikkini, koska se oli niin synkkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas en pelännyt Hornansarvea, vaan enemmän sitä ahdistavaa tunnelmaa.

      Poista
  7. Muistaakseni luin Andreas Dejan blogista Hiidenpadan tuotannosta miten, se siirtyi ja siirtyi, tuotantotiimi vaihtui vähän väliä ja koko leffa oli pitkän aikaa hyllytettynä. Kun elokuvaa oli pallotettu sinne ja tänne kymmeniä vuosia se kursittiin kasaan. Varmasti elokuvan hajanaisuus johtuu, siitä. Hieman harmi, koska tarinassa on potentiaalia. Oon aina tykänny niistä ei-niin-söpöistä keijukaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aika yleistä et jos jotain prokkista tekee vai kui kaua ja hyllytetään välillä, niin se alkuperäinen ajatus siitä saattaa kadota kokonaan. Musta tuntuu että Frozenissakin kävi vähä niin, sionä on tosi vähän enää yhtäläisyyttä Lumikuningattareen, mihin sen alunperin piti perustua.
      Musta nää Hiidenpadan keijut on ihan omaa luokkaansa, tosi erilaisia Disney keijuiksi. Aina muistan Aarre Karenin äänen yhtenä niistä.

      Poista