Maija Poppasen Paluu

Disneyn Maija Poppanen on minulle äärimmäisen rakas klassikko. En ollenkaan ilahtunut kun kuulin, että sille ollaan jatko-osaa tekemässä, mutta toisaalta P.L.Travers julkaisi aikoinaan kirjan Maija Poppasen paluusta, joten ehkä elokuvan olemassaolo on ihan oikeutettu. Siltikin menin katsomaan elokuvaa hyvin skeptisin silmin. Alunperin ajattelin jättää sen kokonaan väliin, mutta traileri, jossa on vanha Pankkien leija, ja tieto Dick Van Dyken cameosta käänsivät pääni.

Maija Poppasen Paluun elokuvajuliste

Kirsikkatie 17 ison laman aikaan Lontoossa. Siellä asuu Mikko Pankki kolmen lapsensa Anniinan, Jussin ja Tuuren kanssa. Mikon vaimo on kuollut vuosi sitten ja jokainen on käsitellyt surua eri tavalla. Mikosta on tullut huolimattomampi ja lapset ovat äidiltään oppineet itsenäisen ajattelun. Mikon läheinen sisko Anna on usein lapsuudenkodissaan käymässä ja niin myös tänäänkin, kun ovelle tulee pankin lakimiehiä kertomaan ulosotosta. Laina pitää maksaa parin päivän mennessä, tai asunto menee alta. Eihän Mikolla ja Annalla ole rahaa, mutta he muistavat isänsä Yrjö Pankin jättävän heille pankin osakkeita. Papereita etsiessä kodinhoitaja Elli on vain tiellä ja lapsetkin hälytellään kaupassa käymään. Mikko koittaa etsiä osakekirjaa ullakolta, mutta roskaahan siellä vain on; vanha leija, koko perheestä maalattu piirustus ja lumisadepallo, jossa näkyy katedraali, jonka portailla lintutäti aikoinaan istui. Tuuren auttaessa isiä hän ottaa piirustuksen talteen, mutta leija lentelee ulos. Kauppamatkalla Tuure päättää napata leijan talteensa, vaikka joutukin uhmaamaan puistonvartijaa. Avuksi hän saa Jaakon, joka on ollut alkuperäisen Maija Poppaselokuvan Pertun oppipoika. Yhdessä he saavat leijan alas ja mukana tulee Maija Poppanen. Hän päättää taas tulla pitämään huolta Pankin lapsista.

Maija Poppanen saapuu pitkästä aikaa Kirsikkatielle

Mikko ei haluaisi palkata Maija Poppasta, mutta Anna puhuu hänet ympäri. Poppasen johdolla lapset seikkailevat kylpyammeessa, päätyvät upealle hevoskärryajelulle liemikulhoon, käyvät Maija Poppasen pikkuserkun luona kylässä, vierailevat pankissa ja tanssivat yhdessä Jaakon lampunsytyttäjäystävien kanssa. Talo ulosmitataan ja sillä hetkellä Mikko katsoo Tuuren korjaamaa vanhaa leijaa. Ei perkule, osakekirja on siinä! Nyt kiireesti pankkiin! Aika on kuitenkin todella kortilla. Anna ja Mikko huristelevat autolla pankkia kohti, kun lapset, Poppanen ja Jaakko menevät pyörän kyydissä kohti Big Beniä, seuranaan lampunsytyttäjäporukka. Yhdessä he meinaavat pysäyttää ajan. Jaakko kiipeää ystävien avustuksella kelloon, mutta viisareita hän ei saa pidätettyä. Nokkela Maija Poppanen lentää sontikkansa avulla yläilmoihin ja pidättlee viisareita niin, että pankin pääjohtaja ehtii saada asiakirjan aikarajaan mennessä. Tämä ei kuitenkan suostu mokomaa ottaa vastaan, kun nimikirjoituskohta on repäisty irti. Onneksi ylempiarvoinen Nuorempi Herra Naakka vanhana sapuu sopivasti paikalle ja antaa pankinjohtajalle nätisti kenkää. Pankit saavat pitää talonsa ja nauttivat yhdessä seuraavana päivänä puiston kauneudesta ja lentelevät ilmapalloilla muiden Lontoolaisten kanssa.

Tuure löytää isänsä vanhan leijan

Maija Poppasen Paluun suurin ongelma itselleni on uudet näyttelijät. Vaikka kuinka yritän, niin en pidä Emily Bluntin Maija Poppasesta. Hänestä puuttuu se kaikki Julie Andreawsin luoma hahmon lämpö. Bluntin Poppanen hymyilee ja korostaa itserakkauttaan ihan liikaa ja on turhankin komenteleva. Hänellä on ihan kiva lauluääni, muttei sekään riitä. Jokin inhimillinen Maija Poppasessa oleva piirre häneltä puutuu, joka Julie Andreawsilla on. Tämän elokuvan Perttuna toimiva Jaakko Lin-Manuel Miranda on ihan kiva, mutta vain varjo Dick Van Dyken Pertun hauskuudesta. Jaakko on ainoastaan lampunsytyttäjä, kun Perttu oli nokikolariuden lisäksi yhden miehen bändi ja katutaiteilija. Jaakosta puuttuu se vekkulimaisuus, mikä tekee Pertusta Pertun. Siksi hänen hahmonsa on todella persoonaton. Anna ja Mikko ovat aikuisena ihan hyvin hahmoja ja seuranneet vanhempiensa jalanjälkiä: Mikko työskentelee pankissa ja Anna toimii ammattiyhdistyksen puolestapuhujana, olihan hänen äitinsä Vilma sentään feministi. Lapsista Jussi ja Anniina ovat vakavamielisä, kun taas Tuure kivasti oikean lapsen oloinen. Kodinhoitajana Ellinä on Julie Walters, joka saa hahmoonsa luotua hoivaavaa huumoria. Maija Poppasen höpsähtäneenä pikkuserkkuna on Meryl Streep, joka aluksi tuntuu todella irralliselta, mutta laulunsa aikana hänen hahmonsa saa lihaa luiden ympärille. Pankinjohtajaa esittää Colin Firth, joka on harvinaisen pökkelö roolissaan. Elokuvan parasta antia tekee lopussa Nuorempana Herra Naakkana vanhana cameon tekevä Dick Van Dyke, joka on yhtä ihana kuin alkuperäisessä elokuvassakin.

Nuorempi Herra Naakka on vetreässä kunnossa

Pidän kuitenkin siitä, että Maija Poppasen Paluussa on osattu kunnioittaa originaalia elokuvaa. Alussa mainitsemani lumisadepallo katedraalista ja leija ovat osa sitä, mutta laulullisesti monet laulut olivat vastineita alkuperäisen elokuvan lauluille. Lasten tutustuessa Maija Poppaseen kylpyammekappaleen aikana tuo mieleen Lääkkeen sä sokerilla makeaksi saat. Tavalliseen ja aina niin ihanaan piirrettyyn 2D animaatioon hypätään liemikulhoon, jonka laulunumerot muistuttavat Supercalifracilistiexpialidoucisia. Lampunsytyttäjien valtava tanssinumero on selvästi saanut ideansa nuohoojien Steppaa vain tanssishowsta. Elokuva päättyy lopussa isoon ilmapallonumeroon, kun alkuepärinen loppuu leijan lennätykseen. Harmikseni uuden elokuvan lauluista mikään ei jää mieleeni, vaikka ihan näyttävirä numeroita ovatkin. Johtuuko siitä, että en sen pahemmin välitä isoista musikaalinumeroista, vai siitä että Shermanin veljesten alkueperäisen elokuvan laulut ovat jo muodostuneet itselleni niin isoksi klassikkokappaleiksi.

 Kaikista eniten inhoan tätä lässytystä, joka nykyajalla toistuu lähes joka lasten ja koko perheen elokuvissa. Tehdään selkeä pahis, oikein näytetään hän valehtelevan ja jauhetaan ongelman ratkaisu katsojille valmiiksi. Sellainen olo minulle jäi Maija Poppasen Paluun juonesta ja se on syy, miski tuskin hankin elokuvaa itselleni. Alkuperäisessä Maija Poppasessa ei ole selkeää hyvää tai pahaa, vaan katsoja pitää päätellä itse onko ne pankkien porhatat nyt millaisia. Nyt elokuvan käsikirjoitus on liian mustavalkoinen. Paras Maija Poppasen Paluun hetki olikin, kun Nuorempi Herrra Naakka sanoi alkavansa kertoa tarinaa puujalasta. Siinä minä katsojana repesin ja totaalisesti. Mikäs muuten sen toisen jalan nimi oli?

Maija Poppanen

Disneyn Maija Poppanen on itselleni ollut äärimmäisen rakas elokuva. Kun se vuonna 1998 julkaistiin suomenkielisenä vhs-kasettina tahdoin sen itselleni heti, sillä olin nähnyt elokuvasta pätkiä ja sen tyyli oli jo silloin lumonnut minut, vaikken yhtään mitään tarinasta ollut ymmärtänyt. Koska tämä Lehtosaaren ohjaama suodubbiversio on itelläni ollut vhs-kasettina niin katsottu, on ymmärrettävää miksi vielä näin vanhanakin katson elokuvan suomeksi, vaikka live actioneita katson yleensä mieluummin alkuperäsikielellä.  Katsoin Maija Poppasen viimeksi juuri ennen Maija Poppasen Paluuta ja jälleen kerran elokuva lumosi minut. Se antoi myös paljon perspektiiviä tähän uuteen Maija Poppasen Paluuseen, joka tuntui äärimmäisen heikolta tekeleeltä tähän ihanaan alkuperäisklassikkoon verrattuna.

Maija Poppasen alkuperäinen elokuvajuliste

 Perttu vetää yhden miehen konserttia puiston edessä. Hän vie meidät tapaamaan Kirsikkatie 17 väkeä, Pankin perhettä. Matkan varrella esitellään Amiraali, naapurustussa asuva vanha merimies, joka pamauttelee tykillä aina tasatunnein. Kirsikkatiellä on myrsky menossa, sillä Kaisa neiti on lähdössä. Hän ei jaksa enään Annaa ja Mikkoa, jotka ovat taas karanneet. Rouva Vilma Pankki saapuu kotiin feministilaulua lauaen ja innoissaan, mutta järkyttyy Kaisa neidin lähdöstä. Hänen päätään ei käännä mikää, ei edes perheen pää Yrjö, joka saapuu töistään pankista kotiin. Poliisi tuo kadonneet Annan ja Mikon kotiin, jotka olivat vain juosseet leijansa perässä. Yrjö tekee hakemuksen uudesta lastenhoitajasta ja niin Maija Poppanen saapuu seuraavana päivänä pelastamaan Pankin perheen. Lapset aluksi karstaa niin täydellistä ja itserakasta Maija Poppasta, mutta kun siivoiaminen onnistuu sormia napsauttamalla ja hänen ja Pertun  avulla pystytään hyppäämään katumaalaukseen, mielet muuttuvat. Maalauksessa Maija ja Perttu viettävät oivan lomapäivän piirettyjen eläinten kanssa ja pingviinien kahvilassa, kun Anna ja MIkko ajelevat karusellissä. Ettei ajelu mene tylsäksi, hepat lähtee laukalle ja Maija voittaa kettujahdin. Sitä tunnetta pystyy kuvailemaan vain maailman pisin sana: supercalifragilistiexpialidoucus. Sade yllättää voittojuhlat ja ollaa jälleen Lontoon puistokadulla, josta kiiruhedetaan kotiin. Iltalääkekkään ei Maija Poppasen tarjoama maistu pahalta.

Maija Poppanen on menossa Annan ja Mikon kanssa kaupoille, kun Perttu tulee pyytämään apua. Albert setä on nimittäin juuttunut kattoon naurustaan. Nauru on tunnetusti tarttuvaa, joten Perttu, Anna ja Mikko päätyvät Albertin kattoon teekutsuille. Poppanen saa tarjoilla teen ja kuulla mitä parhaimpia vitsejä. Tunnetteko muuten te ketään puujalkaa nimeltä Smith? Iltasella isälle koitetaan kertoa vitsiä, mutta tämä vaan suutahtaa ja sanoo Poppasellekkin, että pelleily saa riittää. Poppanen terävänä naisena saa puhuttua, että Pankki vie lapset pankkiin katsomaan hänen työtään. Ikävä kyllä Annaa ja Mikkoa ei pankki voisi vähempää kiinnostaa, sillä he haluavat käyttää rahansa lintujen ruokkimiseen. Isä ei tätä ymmärrä ja koittaa pankin johtokunnan kanssa saada lapsien päät puhuttua pyörryksiin. Kun Vanhempi Herra Naakka ottaa Mikon lantin väkisin käteensä, syntyy kaaos. Anna ja Mikko rynnivät pankista pois ja muut asiakkaat käsittävät, että ihmiset eivät anna luukusta rahaa. Näin pankki päätyy pahaan kriisiin. Annan ja Mikon kadulta peleastaa Perttu, joka on tänään nokikolari. Vaikka Maija Poppasella on vapaapäivä, hän joutuu seikkailuun mukaan, kun uunin hormi vetää Annan ja Mikon katolle. Poppasen ja Pertun johdolla ihaillaan Lontoon kattoja, kunnes Pertun nokikolarikaverit tulee paikalle ja yhdessä stepataan. Steppausnumero on valtavan hieno ja päättyy isoihin tansseihin Herran Pankin kotona. Taloudenhoitaja Elli ja Vilmakin pääsevät nokikolarien lauleskeluun mukaan, kun: "Herra saapui, steppaa vain!" Lähtiessään nokikolarit kiittävät herra Pankkia ja on siinä Mikkokin menossa mukana.

Perttu, Poppanen, Anna ja Mikko Lontoon kattojen yllä

Yrjö Pankki saa töistänsä hyvin vakavan puhelun. Hän menee pimeän tullen pankkiin, missä joutuu kovaan puhutteluun. Tämä pankkikriisi oli valtava ja syy on yksin hänen ja lapsiensa. Mitä vastaa herra Pankki? Hän miettii ja pohtii pitkään, ennen kuin keksii sanan, jonka voi sanoa silloin kuin ei ole mitään sanottavaa, eli supercalifragilistiexpialidoucus. Maija Poppanen on oikeassa, tämä on erinomainen apu pulmiin. Taidanpa lähtä lennättämään leijaa. Tunsin muuten kerran miehen, jolla oli puujalka nimeltä Smith. Niinkö, mikä sen toisen jalan nimi oli? Herra pankki lähtee nauran ja laulaen pankista pois, kun Nuorempi Herra Naakka manaa äijästä tulleen hullu kuin marakatti. Vanhemmalla Herra Naakalla on onneksi huumori hallussa ja hän poistuukin onnellisena. Maija Poppanen on lähdössä, tuuli on kääntynyt. Anna ja Mikko surevat tätä, mutta unohtavat surunsa heti, kun näkevät vanhempansa portaikossa ja korjanneen rikkinäisen leijan. Yhdessä perhe menee viettämään päivää puistoon leijaa lennättämään.
  
Maija Poppanen on lähes täydellinen koko perheen elokuva. Siinä on upea visuaalisuus, joka ei ole vanhentunut yhtään, vaikka elokuvan teosta onkin aikaa. Piirrokseen hypätessä on osattu yhdistellä tuolloin todella mielettömällä tavalla animaatiota ja live actionia. Muutenkin Maija Poppasen maailma on värikäs. Annan ja Mikon huone on ihanan perinteinen lastenhuone, Pankkien talo hyvin fiiniä ja Brittiläistä, sekä koko Lontoo sopivan usvainen. Tapahtumat etenevät rauhalliseen tahtiin, eikä katsojalle tule niistä ähkyä. Elokuva on kestoltaan noin 2 ja puoli tuntia, mikä on aika pitkä. Itse leikkaisin ainoastaan Maija Poppasen iltalaulut pois, sillä mielestäni ne rikkovat muuten tyyliltään reipasta elokuvaa turhalla tyyneydellä. Elokuva on osannut hyvin yhdistää Annan ja Mikon elämän  realistisuuden ja Maija Poppasen maailman fantastiduuden yhten. Pidän kovasti siitä, kun arkisista asioista, kuten leijan lennätyksestä,  saadaan elämää suurempi kokemus.

Mä vietän oivan lomapäivän varmaan, Maijan armaan kanssa olla saan

Maija Poppasta esittävä Julie Andrews on roolissaan ilmiömäinen ja ihan kunnialla voittikin Oscar- patsaan parhaan naispääosan roolistaan. Hänellä on mieletön kyky tasapainoilla Maija Poppasen narsistisuuden ja lempeyden välillä. Tähän ei uuden Maija Poppasen Paluun Emily Blunt pystynyt. Annan ja Mikon näyttelijät ovat ihan kivoja, vaikka hahmoissa itsessään ei ole suurta persoonaa. Vilma Pankki jää todella sivuun, mutta on upeaa, että hänen avullaan on saatu tuotuotua ajan politiikkaa mukaan. Herra Pankki on selkeä perheen pää ja lapsena hän tuntuikin tylsältä hahmolta, mutta mitä vanhempana tätä olen katsonut, sitä enemmän Yrjö Pankki on valloiittanut sydämeni ja jopa noussut elokuvan tärkeimmäksi ja keskeisemmäksi hahmoksi. Perttua esittää uskomaton Dike Von Dyke, jolla on mahtavaa vekkulimaisuutta ja karismaa hahmossaan. Pertusta ei voi olla pitämättä. Hauskan kaksoisroolin hän tekee myös Vanhempana Herra Naakkana, joka lopulta ymmärsi Pankin vitsit ennen kattoon nauramistaan.

Maija Poppanen on todellinen musikaali ja on pieni ihme, että rakastan tätä elokuvaa, sillä en liiemmin välitä perinteisistä musikaaleista. Poppasessa todellakin laulut vie juonta eteenpäin, mutta ovat silti yksilöitä. Pidän leffan laulujen suomiversioista jopa enemmän kuin alkupeärisistä, varmasti siksi kun ne on tullut kuunneltua useampaan kertaan. Sinikka Sokka Vilmana esittää ihanan teatraalisesti Naiset Kunniaan, joka on oma naistenpäivälauluni. Maija Poppasen ja Pertun Supercali... esitys on ihana musikaalinumero, samoin kuin kaunis Lontoon kattojen yllä hyräiltävä Chim Chime Rii, sekä vauhdikas Steppaa Vain. Steppaus laulu ja tanssinumero ovatkin leffan suosikki musikaalikohtani, sillä aina repeän tällä lopulle, kun porukka laulaa "Herra saapui, steppaa vain" ja "MItäs nyt, mitäs nyt?" . Lopun leijaa lennätän on todella sopiva kappale lopputeksiten tuojaksi, kun Maija Poppanen lähtee sontikalla takaisin kohti pilviä, mistä saapuikin.

Vilma Yrjö, Anna ja Mikko leijaa lennättämässä

 Tiivistettynä Maija Poppanen on paras live action musikaalielokuva, jonka olen milloinkaan nähnyt. Siinä on hienot näytteliät, sekä kaunis tarina, joka avautui ainakin minulle vanhemmalla iällä paljon paremmin kuin lapsena. En suosittele Maija Poppasen Paluuta tämän alkuepeärisen Maija Poppasen faneille, mutta kannattaa katsoa Disneyn Saving. Mr. Bank, jossa kerrotaan fiktiivisesti vähän tarkemmin tämän elokuvan synnystä ja siitä miksi Maija Poppanen ylipäätänsä saapui Kirsikkatielle.  

Ihanaa ystävänpäivää elokuvalippujen ystäville!

Matti

En ole ikinä kiinnostunut urheilusta ja myönnän, etten tuntisi Matti Nykästä nimeltä, ellei hän olisi törttöillyt julkisuudessa. En varmastikkaan olisi mennyt aikoinaan katsomaa Mattia, ellei se olisi ollut suosikkitekijätiimiltäni Selin/Mäkelältä. Jasper Pääkkönen on ollut ihana Saku Salinista asti, joten olihan elokuva pakko nähdä.

Matti elokuvan mainosjuliste

Matti elokuva kertoo miehestä nimeltä Matti Nykänen. Elokuvan hahmo on kuitenkin fiktiivinen ja osa sivuhahmoista perustuu suoraan oikean Nykäsen kavereihin, mutta esim. vaimo Tainan hahmo on koostettu useista eri Nykäsen vaimoista. Alussa Matti on vankilassa aloittamassa monologia itsestään ja itse elokuva tapahtuu hänen takaumana. Monologiratkaisu on aika helppo ja tyhjänpuhuva, mutta toimii elokuvan hyvänä liimana, kun tapahtumat mitä Matin elämässä kuvataan tähän elokuvaan, ovat osittain täysin irrallisia toisistaan. Alkupäässä näytetään Matin riehumista mäkiviikoilla ja omaleimaista haastattelua Suomeen. Matti ottaa itseensä jokaisen herkän sanan mitä hälle sanotaan ja oikein kerää huomiota. Itse hyppy kuitenkin sujuu. Matin kaverina on Maisteri niminen valmentaja, joka häntä vähän koittaa pitää kurissa. Pahalla puolella taasen on Matin kaveri Nikke, joka houkuttelee hänet hyppäämän sillalta ja lähteä ryyppämään kun edustustilaisuuteen pitäisi mennä.

Jasper Pääkkönen näyttelee Matti Nykästä

Matti on hiihtoliiton järjestämällä leirillä, josta Nikke houkuttelee hänet mukaasa pikku ajelulle. He riilluttelevat kännipäissään ja tapaavat matkalla pari liftarityttöä. Toinen heistä on Matin tuleva vaimo Taina. Nikke vähättelee Matin naistaitoja, mutta kyllä Matti ja Taina päätyvät yhteen. Lehdissä he väittävät elämän olevan auvoista, mutta oikeasti kotona riidellään ja Matin suututtua ja vedettyä kännit, on koti lohduttomassa kunnossa. Taina hakee Matin poliisiasemalta ja yhdessä he lähtevät mäkiviikoille ja sieltä häämatkalle. Molemmat reissut menee ryypätessä, jälkimmäinen myös riidellessä. Koska Matti tuntee olevansa vanki, hän ja Nikke päätyvät rilluttelureissulle bordelliin. Aivoton Matti ei edes tajua, että seksiseurastahan pitää maksaa. Takasin tultuaan Taina on lähtenyt, selkä menee paskaksi, eikä hyppy enään kulje. Matti asuu hetken vanhempiensa luona ja Nikke jälleen vetää hänet uusiin kuvioihin. Matti pakotetaan Leville tekemään sekalaisen seurakunnan kanssa levyä ja eihän Matti tietenkään osaa laulaa. Paikallinen puliukko Jorma-Tapio pitää Matille yksityisen oppitunnin miehisyydestä ja johan laulu luistaa. Oikeastihan keikoille katsojat tulivat kattomaan mitä tyhmä se Matti taas on hölmöillyt. Kun rahat loppuu, niin Niken ehdotksesa myydään mitalit, joita kukaan ei edes halua ostaa. Velkojen takia Matti päätyy jo tutuksi tulleen bordelli-isännän Casinolle strippaamaan. Siellä sitten hän kohtaa mustamakkaramiljonäärin Mirvan, joka ostaa Matin seltä vapaaksi ja kaappaa mukaansa Tampereelle. Vasta tuona hetkenä kun Mirva kysyy että ostetaanko Nikkekin vapaaksi, Matti tajuaa, että hänen elämänsä paras kaveri on hänen elämänsä suurin kusipää. Matin ja Mirvan yhdessäolo on kirjaimellisesti ruusuila tassimista, kun molemmat osaavat juoda ja tapela samalla mitalla. Elokuva päättyy siihen, että Matti pääsee vapaaksi ja esiintyy Raumanmeren juhannusjuhlilla.

Matti elokuva on todella epidosimainen. Monet asiat eivät ole eksakteja toisiinsa eivätkä korreloi keskenään, joten tarinallisesti elokuva on aika levällään. Siitä puuttuu draamankaari. Olen kuitenkin yllättynyt siitä miten komediallinen elokuva on. Matin hahmo on kirjoitettu aika pahviaivoiseksi mieheksi, jolle mäkihyppy on kaikki kaikessa. Ongelma on siinä, että leffassa itse mäkihyppyä kuvataan todella vähän. Näin Matin urheilulliset ansiot jää elokuvassa kaiken muun varjoon. Pidän siitä tyylistä, miten kuvataan Matin paistatuksesta julkisudessa, esim. kun hänen ja Tainan avio-onnea hehkutetaan. Olen myös aina pitäynt sitä elokuvassa, että kun Jasper pääkkönen näyttelee Mattia, niin hänen isänsä Seppo Pääkkönen näyttelee Matin isää. Kohtaus, jossa Matti näkee unta että hyppy kantaa ikuisuuksiin, on elokuvan koskettavin.  Myös Maisterin hahmo tuo Matin inhimillistä puolta ja sitä hänen urheilullisuuttansa esiin. Matin heikko kohta, jota elokuvassa painostetaan ja toistetaan hyvin paljon, on uskallus. Heti kun Matille sanotaan, ettet uskalla, niin varmana tyyppi on sen tekemässä. Oli kyseessä sillalta hyppääminen, kännissä autolla ajaminen, strippaaminen, laulaminen ja auktoriteettien rikkominen. Yleensä häntä haastaakin "paras kaveri" Nikke, joka keksii vielä itselleen tyhmän nimen Nick Nevada, kun hän alkaa Matin henkilökohtaiseksi manageriksi.

Matti ja Nikke joutuvat hankaluuksiin Niken toilailujen takia.

Vaikka Matti elokuva on tarinansa sekavuuden takia raskas ja komedialliset heitot tasapainottaa sitä, niin pidän siitä, että elokuvassa on vaihtelevia kuvauspaikkoja, sekä aikakaudelle (80-90- luku) tyylisiä vaatteita ja sisustuselementtejä. Jasper Pääkkönen raukka on kasvattanut maailma hirveimmän takatukan rooliaan varten, mutta muten vetää hahmon ihan hyvin, mitä vähän yksitoikkoisesti. Sitä voimme syyttää kuitenkin käsikirjoitusta. Yleensä pidän Peter Franzénista, mutta Nikkenä hän on todella huono, aivan kuin kesäteatteri näytelmästä. Hänen hahmonsa on liian absurdi ja kuuluu johonkin ihan toiseen elokuvaan. Hissu Hietalahden esittämä muusikko kuuluu tuohon samaan kategoriaan, kuten myös Jussi Lammen Jorma-Tapio. Kaiki muut elokuvan hahmot ovat vielä uskottavia, varsinkin Maisterista pidän kovin. Matn vaimot Taina ja Mirva ovat molemmat todella yksiulotteisia, enkä yhtään ymmärrä miksi Elina Knihtilä palkittin Mirvan roolista. Hän kyllä tekee hyvän imitaation perustana olevalle Mervi Tapolale, mutta se ei minusta riitä hyvään roolisuoritukseen.

Matti, Maisteri ja haastattelija.

Kaiken kaikkiaan Matti on viihde-elokuva, joka näyttää katsojalle juuri sen puolen, minkä he todennköisesti Nyksestä tunsivatkin: viinaan menevä sekopää, joka osaa räyhätä ja rellestää, joskus jopa osannut mäkihypätä. Minulle oikea Matti Nykänen ei ole mikään sankari, mutta hyvän inspiraation hän on antanut itsestään tähän leffaan.

Disney klassikot 26: Basil Hiiri Mestarietsivä

Basil Hiiri kuuluu näihin Disney elokuviin, jotka olen nähnyt vasta vanhemmalla iällä. Itse asiassa tämä oli vasta toinen kerta, kun katsoin Basilin tarinan ihan ajatuksen kanssa. Kyseistä elokuvaa meillä ei ole ollut videolla, eikä minulla ole minkäänlaista suhdetta Basilin esikuvaan Sherlock Holmesiin, mitä nyt olen kyseisen hahmon patsaan nähnyt Lontoossa.

Basil Hiiri Mestarietsivän vanha mainosjuliste

 

 

Olivia Leikinheimon isä kidnapataan ja Olivia on tästä kauhuissaan. Hän on etsimässä lehdessä mainostettua yksityisetsivä Basil Hiirtä ja saa avukseen tohtori Davsonin. Yhdessä he löytävät Basilin, joka ei ole aluksi huomaavinaankaan Oliviaa. Davson kertoo Basilille kidnappauksesta ja vasta siinä vaiheessa Basil innostuu aiheesta, kun saa tietää kidnappaajan olenav Liuhu lepakko. Liuhu on Basilin pääpahiksen Ratiganin apulainen. Basil, Olivia ja Davson ryhtyvät toimeen: Basit etsii ja tutkii johtolankoja ja yhdessä he päätyvät johonkin lelukauppaan etsimään Liuhua. Sieltä hänet kaiken mutkan takaa löytyykin ja Liuhu saa Olivian napattua mukaansa. Davson ja Basil päätyvät kapakkaan etsimään valeasussa  Liuhua ja lähtevät seuraamaan häntä Ratiganin luokse. Ratigan, maailman ilkein rotta, on valmistanut Basilille ansan. Basil ja Davson sidotaan hiiren loukkuun, joka monen monimutkaisen jutun jälkeen laukeaa ja on murskaavinaan heidät. Tällä välin kun he miettivät keinoja selvityä, Ratigan on testaamassa Leikinheimon isän uutta lelua: Robottikuningatarta.

Kunigattarella on 60- vuotisjuhlat tiedossa, mutta Ratigan on saanut Kuningattaren vangittua ja robottikuningattaren avulla koittaa kaapata vallan itselleen. Basil saa älykkyydellään hänet, Davsonin ja Olivian vapautettua, sekä vielä kuningattaren irti kahleistaan. Ratiganin suunnitelmat menevät myttyyn ja hän pakenee Big Beniin Olivia vankinaan. Basil, herra Leikinheimo ja Davson saavat Olivian turvaan ja Basil pääsee jahtaamaan Ratigania kellotornin sisälle. Visuaalisesti hienon tietokoneanimation kautta kuvataan kuinka he ottavat yhteen kellon viisareilla, mutta tipahtavat sen lyödessä. Ratigan tuhoutuu, sillä Basil pelastuu jollain rikkinäisellä ilmapyörällä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Leikinheimot saavat olla taas yhdessä ja Basil pestaa tohtori Davsonin avustajakseen. Yläkerrassa oikea Sherloc Holmes jatkaa viulunsoittoaan.

Hymyilkää Davson, Basil ja Olivia

Basil Hiiri Mestarietsivä on minusta ihan ok elokuva, mutta se ei valitettavasti herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Alkutekstin logo on aivan suoraa kasaria ja pidän näistä Sherlock Holmes viittauksista, mutta toisaalta ne menisi minulta ihan ohi, elliei leffaseurani olisi ollut Sherlock -fani. Basil polttelee piippua, hänellä on se kuuluisa etsijän koppalakki ja soittelee viulua. Basilin tieteellinen kokeilu on kivan visuaalista katsottavaa, samoin kuin idea miten päästä hiirenloukkuansasta irti. Visuaalisinta karkkia itselleni on tuo ihme lelukauppa, jonka kojeet tuo minulle vahvasti mieleen Pinokkion Gepettonin pajan. Sieltä tunistan yhden Disneyn easter egin (viittauksen toiseenn elokuvaan) eli Dumbo saippuakuplakoneen. Viimeinen taistelu kellotornissa on edellä aikaansa tietokonekohtauksista ja minusta on aika karmaiseva näky, kun suutuksissaan Ratigan muuttuu entistä enemmän rotaksi.

Elokuvassa on muutama laulu, jotka kumpikaan ei jää päähän. Ratigan kappale on aika mitäänsanomaton konnankehumislaulu ja naisten vetämän kapakkaesityksen sanat ovat todella turhat. Muutenkaan en oikein saanut kapakkakohtauksesta ei mitään irti harmikseni. Elokuvan olen katsnut suomeksi ja englanniksi. Suomidubbi on siinä mielessä erikoinen, ettei siinä ole ketään Disneyn vakioääntä missään roolissa, sillä dubbauksesta on vastannut ryhmäteatterin henkilöitä. Alkuperäisestä ääniraidasta pidin paljon enemmän. Musiikki ei muuten jäänyt lainkaan mieleeni. Animaatio on sellaista klassista 80-lukua ja dvdltä kun tämän katsoi, niin siinä on vielä näkyvillä sellaista roisketta ja vanhan ajan tuntua. Itse juoneltaan tämä Basil Hiiri tarina on aika tylsä, eikä vetoa minuun ollenkaan. Leffan loppu on jätetty hyvin avoimeksi ja jää sellainen olo, että tälle olisi haluttu tehdä joko jatko-osa tai oma tv-sarja. Sarjana olisi voinut toimiakkin, joka jaksossa Basil ja Davson olisivat selvittäneet yhden tapauksen.

Ratigan, maailman ilkein rotta

En yhtään ihmettele, että Disneyn yhtiä oli jo lopettamassa kokonaan pitkien elokuviensa tekoa, sillä Basil Hiiri, Hiidenpata ja seuraava Oliver ja Kumppanit ovat kaikki sellaisia elokuvia, jotka ei (ainakaan minussa) herätä suuria tai voimakkaita tunteita. Muutaman elokuvan kulttua päästään Pieneen Merenneitoon, joka antoi taasen firmalle uutta voimaa ja rohkeutta. Onneksi, sillä muuten meillä ei olisi sellaisia ysäri-ihannuuksia olemassakaan kuin Aladdin, Notre Dmanen Kellonsoittaja ja Mulan.