Toy Story 1 & 2

Itse näin Toy Storyn ensimmäistä kertaa joskus videojulkaisun ilmestymisen aikaan. Sikäli harvinaista, että toy Storyn katsoin vuokravideolta. Meidän porukat kun ei vuokrausta liiemmin harrastaneet. Olin tuolloin isovanhempiani luona Kuusamossa ja serkkuni (joka ei ollut silloin täysikäinen, ei lähelläkään) vuokrasi meille katsottavaksi tämän videon. Sillon Kuusamon Ärrällä ei taidettu pahemmin ikää kysellä. Video katsottiin siskon ja serkun kanssa tosiaankin ukin ja mummin luona. Vahviten muistan hämähäkin, jota koristaa vauvan pää. Mielikuvissani hiekkalaatikkokohtaus tapahtui yöllä, mutta se muisto on näköjään ollut vääristynyt. Pidin Toy Storya aika pelottavana ja katsoinkin sen seuraavan kerran vasta joskus 14-vuotaana kun Yle näytti Toy Story 1 ja 2 elokuvat joskus joulun välipäivinä. Tuolloin nauhoitin molemmat elokuvat ja kakkosen näin silloin ekan kerran. Silloin vasta aloin innostumaan Toy Story maailmasta, vaikka olenkin jo lapsena kuvitellut, että barbini elävät omaa elämäänsä barbitalossa aina öisin ja kun en ole kotona. 

Lelujen elämää kertoo Andy nimisen pojan leluista. Keskiössä on länkkäri nukke Woody ja kaverina on Herra Perunapää, Rex Dinosaurus, Slinky vieterikoira, Röh säästöpussi ja Bo-Beep posliininukke. Woody on Andyn lempilelu ja siksi lattiahierarkiassa korkeimmalla. Asetelmaa tulee rikkomaan Andyn uusi synttärilahja Buzz Lightyear, avaruusrangeri. Buzz ei usko olevansa lelu, vaan luulee olevansa oikea avaruusrangeri. Woody tulee Buzzille kateelliseksi, kun hän nousee lattiahierarkiassa häntä korkeimmalle ja muut lelut kunnioittavat häntä. Andyn perhe on muuttaamassa ja kaikkien täytyy löytää muuttokaveri, etteivät eksy toisistaan. Bo-Beep hylkää Woodyn, koska Buzz on kiinnostavampi.

 
Yhtenä iltana Andy, äiti ja pikkusisko Molly lähtevät syömään Pizzaplaneetalle. Andy saa ottaa vain yhden lelun mukaan. Woody ja Buzz ovat juuri tapelleet ja Buzz tipahtaa ikkunasta. Andy ei löydä Buzzia, niinpä hän ottaa Woodyn mukaansa. Autolla matkalla Pizzaplaneetalle Buzz hyppää kyytiin ja yhdessä he Woodyn kanssa tipahtavat autosta. He kuitenkin pääsevät Pizzaplaneetalle ja ovat jo hyppäämässä Mollyn rattaisiin, kunnes Buzzia vetää raketti puoleensa. Pizzaplaneetalla on Koura-peli, joka toimii kolikoilla. Buzz menee sisään ja siellä hän saa ympärllensä pienet vihreät ufomiehet. Woody seuraa Buzzia pelin sisään. Pahaksi onneksi peliä tulee pelaaaan Andyn ilkeä naapusi Sid, jolla on paha maine. Sid voittaa ufon ja huomaa Buzzin lelujen joukossa. Hän kouralla saa Buzzin itselleen ja siinä samassa Woodynkin. Vaikka lelut ovat nyt lähellä kotia, he ovat mahdollisimman kaukana kotoa. Sidin huone on leluille oikea kidutuskammio. Hän meinaa ampua Buzzn raketilla ilmaan. Toistensa vihamiehet Buzz ja Woody tappelevat ja sopivat, mutta liian myöhään. Buzz masentuu kun tajuaa olevansa vain lelu ja Sid on tosiaankin ampumassa hänet ilmaan. Woodyn täytyy pelastaa Buzz, ilman häntä Woody ei voi palata kotiin ja ystävyyskin on jo ehtinyt syntyä. Sidin rikkomat ja uudelleen kokoamat lelut ovat tehneet pieen lelusairaalan ja ovat luovasti korjaneet toisiaan. Heidän avulla Woody kehittää juonen. Kun Sid on ampumassa Buzzia, lelut tulevat takapihalle ja Woody säikyttää Sidin pahanpäiväisesti. Sid alkaa pelätä jopa pikkusiskonsa Hannan nukkea. 

Buzz ja Woody

Woody ja Buzz ovat pääsemässä jo kotiin, mutta muuttoauto on jo liikenteessä. Woody saa sen kiinni ja muorman kydissä hän päästää Kilpuri kilpa-auton irti. Kilpurian ohjaamalla Buzz pääsisi kyytiin, mutta Kilpurista loppuu matkalla patterit.  Muut lelut kateuksissaan heittävät Woodyn kyydistä. Woodyn kekseliäisyyden avulla he ampuvat itsensä raketilla ilmaan. Kilpuri lentää muuttoautoon ja Buzz päästää raketin irti juuri ennen räjähdystä. Buzzin siivien avula ei lennetä, vaan niillä pudotaan tyyliillä Andyn autoon. Andy on niin iloinen kun lelut ovat tallessa. Tulevaa joulua vietetään uudessa kodissa. Jouluahjana on täläkertaa koiranpentu. 

Rex, Herra Perunapää, Slinky, Röh, Bo-Peep ja Trolli

Toy Story on maailman ensimmäinen kokonaan tietokoneella animoitu elokuva. Vaikka se on ollut vuonna 1995 kova juttu, niin näin 26 vuotta myöhemin näyttää auttamattoman vanhalta, varsinkin ihmisten ja eläinten animointi. On ollut fiksua laittaa päähahmoiksi leluja, sillä ne näyttävät vielä ihan hyvältä. Ihmiset ovat vähän pelottavan näköisiä ja liikkuvat luonnottomasti nykien. Leluperspektiivi ja lattiataso on oiva kuvakulma kun kaikki huonekalut näyttävät massiivisilta. Sinä katsoja (aikuinenkin) voi kunnolla samaistuia lapseen. Lelut tosiaankin elävät omaa elämää, mutta aina ihmisten ollessa paikalla he ovat liikkumattomia kuin, noh lelut. Ainoastaan Sidin kohdalla tämä rikkoutuu, kun Woody tahallaan särkee tämän illuusion. Lelut tietävät olevansa leluja, koska heillä on leikitty kauan. Ainostaan Buzz ei ymmärrä leluna oloa, mutta kuitenkin jähmettyy ihmisten tullessa. Ehkä tätä ei voi rikkoa, ellei tahattomasti sitä tee.

Hämähäkkivauva

 Buzzin ja Woodyn välit ovat alussa todella kireät, mutta yhteinen toistensa pelastusoperaatio auttaa heitä ystävystymään ja leffan lopussa soikin On sulla ystävä -laulu. Tämä Woodyn ja Buzzin ystävyysteema jatkuu tulevissa elokuvissa. Ensimmäiseksi Toy Story elokuvaksi tässä pysytään suht lähelä kotia ja tapahtumat ovat yksinkertaisia. Mitä pidemälle elokuvasarja etenee, sitä kauemmaksi lelut joutuvat toisistaan. Tykkään kovasti katsoa Andyn huonetta, siellä on paljon lapsille suunnattua tavaraa ja se luo aidon kuvan lapsen huoneesta. Hänen kiintymyksensä leluihin on jotain todella ihanaa, mitä itsekkin koin aikoinaan suosikki barbienukkeeni. Elokuvan leluista muuten pidän päävaljakostamme, varsinkin suomidubbauksessa Antti Pääkkönen ja Santeri Kinnunen ovat onnistuneen erinomaisesti. Hahmona taasen Herra Perunapää on sellainen, joka vie aina huomioni, sillä on niiin hauskoja juttuja. Lopussa Molly saa joululahjaksi Rouva Perunapään, joka nähdäänkin tulevissa elokuvissa. Vaikka Toy Storyssa on kivat hahmot ja paljon väriä ja uudenlainen (tuolloin ennennäkemätön) animaatiotyyli, niin siltikin siinä on jotain ahdistavan tylsää, joka ei saa minua niin seuraamaan juonta. Leluiluilla on helposti vain yksi tunne kerrallaan päällä, mikä näkyy elokuvan kerronnassa. Ehkä jopa siksi Toy Story 2 on minusta hitusen parempi, mitä tämä ensimmäinen osa ja koska olen lähes aina katsonut ne putkeen, niin arvostelen ne myös putkeen.

Katso elokuvaan kuuluneet ensikokemuskeni ylhäältä. Lisään siihen kohtauksen, joka leffassa on vahvimmin aina mielessä; lelunkerääjä Al on nukahtanut sohvalle ja hänen sormissaan on keltaista juustnaksumähmää. Siinä on leffan realistisin animoistu kohtaus. 

Katsokaa nuita sormia, yök!

 
Eli tarina kulkee tällä kertaa lelunkerääjän ympärillä. Andy lähtee länkkärileirille, mutta juuri ennen leiriä Woodyn käsi rikkoutuu. Nukke jää kotiin ja äiti hyllyttää sen. Hyllyllä on myös Weezy pingviini, jolta on pilli rikki. Woodyn äiti pitää pihakirppiksen, jonne Weezy joutuu. Woody ei voi katsoa sitä sivusta, hän lähtee koiran kanssa pelastamaan Weezyä. Woody lentää vahingossa pöydälle, josta hänet bongaa Al niminen lelukerääjä. Hän on ihan innoissaan Woodysta, vaikka äiti ei myy sitä. Al onkin ilkeä, hän varastaa Woodyn. Muut lelut näkevät tämän ikkunasta ja tunnistavat, että Al on sama tyyppi joka telkkarissa mainostaa Alin lelulato nimistä leikkikauppaa. Sinne siis suuntaa pelastuspartio johtajana Buzz. Mukaan lähtee Rex, Herra Perunapää, Röh ja Slinky. He kävelevät Alin lelulatoon pitkän matkan, samalla kun Wood tutustu uusiin tyypeihin. Al onkin kerännyt kokoelmaa ja Woodyn kanssa samaan sarjaan kuulu karjapaimen Jessie, hevonen Napakymppi ja mainari Paukku-Pete. Woodysta on tehty oheistuotteita vaikka millä mitalla ja oma tv-show. Sarja kuitenkin hyllytettiin, kun kaikkia alkoi kiinnostamaan avaruuslelut. Al on myynyt koko kokoelman Japaniin lelumuseoon. Mainari on innoissaan, hän on vielä laatkossa. Jessie taas on innoissaan, hänelä on traumat laatikoissa olosta. Hänet aikoinaan omisti Emily, joka aikuiseksi tultuaan hylkäsi Jessien. Woody kaipaa kuitenkin Andyn luo. Hänellä onkin ristiriita, hajottaako Scooppari jengin, vai lähteä heidän mukana museoon? Museo on kiinnostunut leluista vain kokoelmana. Woody koittaakin karata, mutta se ei onnistu yksin.

Woodyn jengi, mukaan nyt kaikki vaan

Pelastuspartiomme ovat hyvää matkaa vaihdissa. Alin lelulato näkyykin jo, tasan tien toisella puolella. Tie vai on autotie. He keksivätkin mennä varoituskolmiotötsien sisään ja pääsevät yli, saaden aikaan liikenneonnettomuudet. Lelulatoonkin päästään sisään, mutta siellä vasta on etsiminen. He onneksi löytävät auton millä ajella ja jopa Barbien uima-allas bileet. Sieltä he saavat opasbarbien matkaansa. Buzz itse eksyy Buzz Lightayer osastolle ja tapaa siellä uuden Buzzin, joka luukee (oikean Buzzin tapaan) olevansa aluksi avaruusrangeri. Heillä kahdella ei oikein synkkaa ja vale Buzz sitoo oikean Buzzin takaisin laatikkoonsa ja liittyy pelastusoperaatioon. Tällä välin Woody on korjattu ja pohtii edelleen dilemmaa, lähetäkkö vai jäädä. Ystävät ovat juuri saapuneet pelastamaan Woodyn, kun tämä kertoo aikeistaan jäädä. Varsinkin perässä tullut oikea Buzz on tästä harmissaan. Leluillahan kuuluu leikkiä, eikä töllätä missään musossa. Siitä Woody saa idean, eivätkö he kaikki voi lähtiä Andyn luo? Jessie ja Napakymppi ovat tästä innoissaan, mutta Paukku-Petei ei halua lähtiä. He menevät museoon ja sillä hyvä. Al saapuukin juuri paikalle ja vie heidät lentokentälle. Hississä matkalla alas pelastusoperaatiollemme tule ongelmia, kun lelu Keisari Zurg, Buzzz Lighayerin pahin vastustaja on saapunut. Onneksi väärä Buzz saa hänet hoidettua ja he jäävät leikkimään. Woodya viedään, mutta Herra Perunapää bongaa Pizza Taxin, jolla lähetään perään lentokentälle. Laukkujenkuljetushihnalla Woody, Jessie ja Napakymppi pelastetaan ja Paukku-Pete joutuu tyttöjen reppuun. Mutkan kautta Woody ja Jessie vielä päätyvät lentokoneeseenkin, mutta Scoopparijakson idean avulla he pelastautuvat Buzzin kyytiin, joka ratsastaa Napakympillä. Koko porukka pääsee turvallisesti kotia ja Herra Perunapää adoptoi 3 vihreää ufomiestä, jotka ovat roikkuneet Pizza Taxissa. Yksi heistä esiintyi kuulemma viime elokuvassakin. 

Toy Story kakkosessa lähdetään tosiaankin naapurista paljon kauemmas Alin lelulatoon, sekä lentokentälle. Tässä tarinassa onkin enemmän seikkailun tuntua, eikä meininki ole niin melankolinen. Hahmoilla on enemmän tunteita pelissä ja selvä päämäärä. Woodyn päämäärä on tajuta kumpaa hän tahtoo enemmän ja pelastajilla tietty pelastaminen. Kun muut ovat jo luovuttamassa, niin Buzz tsemppaa heihin voimaa ajatuksella; jättäisikö Woody heitä yksin. No ei! Uudet lelut Paukku-Pete, Jessie ja Napakymppi tovat oman virkistyksensä. Jessiestä en kummemmin pidä, varsinkin suomi äänenä on maailman kamalin ja ehdottmasti Arielin raiskaaja Nina Tapio. Mainari Paukku-Pete on yksinkertainen ja elokuvan isoin pahis Alin ohella. Al on aika yksinkertainen ja ilkeä heppu ja hänen henkensä voi todella haistaa juustonaksujen syönnin jälkeen. Woodyn korjaaja näyttää minulle tutulta ja kommenttiraidalla selviääkin miksi. Lelunkorjaajahahmo on Geri lyhytelokuavsta Geri´s Game. Ehdottomasti pidän näitä samana hahmona ja Geri´s  Game on muuten loistava lyhytelokuva. Kaikista eniten innoissani taidan kuitenkin olla näistä Barbeista. Olen lukenut, että ekaan Toy Storyyn jo Pixar halusi Barbiet mukaan, mutta Mattel ei natanut lupaa. Toiseen tuli lupa, että vähän saa käyttää ja kolmanteen Mattel oikein ruinasi, että ottakaa Barbit isoksi osaksi tarinaa. Onneksi ottivat. Barbiella oli aikamoinen laskumäki tuossa 2000-luvun puolella, kun Brazin ym. tulivat markkinoille.

Barbien ihanat uima-allasbileet

Poikien leuat loksahtaa

Itse elokuva alkaa Buzz Lightayer aiheisella pelillä, mitä Rex pelaa. Pelissä näkyy ekan kerran keisari Zurg, joka jo viime elokuvassa mainittiin. Minusta on hauskaa, että Zurg tuotiin mukaan ja käytännössä Rex sai kohdata Zurgin oikeasti. Minusta se on aina kivaa, kun pelien maailman saa kokea oikeasti, vähän niin kuin Hulut Japanilaiset ohjelma parodio Japanilaisia tasohyppelypelejä. Ainoa mitä ne vieläkään käsitä on Zurgin ja vale Buzzin olen isäsi ja Eiiiiiii keskustelu. Tiedän sen olevan Star Warssista, mutta miksi juuri se on se juttu, jota parodioiddaan joka elokuvassa? Ehkä se sitten aikuisia naurattaa, minä tuon vitsin kuulin ensimmäisen kerran Austin Powers leffoista. Buzzin avaruusrangeri teemaa käsitellään näin kivasti, mutta saa Wodykin omansa. Hänen Scoopparijengi ohjelmansa on niin köykäisesti ja vanhanaikaisesti tehty, että ei ihmekkään että avaruuslelut vei lapsien huomion. Nuo Woody oheismyyntituotteet ovat kyllä hienoja ja jopa nostalgisia. 

 

Keisari Zurg avaruuspeli

Pidän tosiaakin kahta ekaa Toy Story elokuvaa aika sidoksissa toisiinsa. Vaikka ensimmäinen pärjäisi ihan hyvin ilman toista, niin toinen kuitenkin antaa hahmoille paljon enemmän lisäsyvyyttä ja huumoria. Ehkä tuon huumorin, hauskuuden ja mukavan tunnelman takia kakkonen vetää paremmin kuin ykkönen. Ja onhan mukana Rouva Perunapää joka on aikamoinen emäntä miehelleen. Tämä on semmoine pariskunta, jonka voisin oikeasti ottaa omiin leikkeihini ja he ovatkin leffan hauksimmat hamot. Lopputeksteissä näkyy kun Rouva Perunapää pakka miehellensä mukaan mm. vihaiset silmät. Ja lopputesteistä pitikin mainita, että ne kannattaa oikeasti katsoa loppuun, että saa nähdä kuinka barbien kestohymy alka oikeasti väsyttää. Muistattehan viedä popparipakkaukset roksikseen. Hei hei, heei. Hei hei, heeii. Lähtivätkö kaikki jo?    

Mies Vailla Menneisyyttä

Myönnän, että vaikka olen kotimaisten elokuvien ystävä, niin en ole pahemmin tutustunut Aki Kaurismäen ohjaustöihin, vaikka ne on kuulemma ulkomailla aika arvostettuja. Vasta viime vuosina olen ylipäätänsä ymmärtäynt Renny Harlinin merkityksen suomalaiselle leffaohjauskulttuurille ja miten ulkomaiset yleensä katsovat suomileffoja hyvin Harlin- tai Kaurismäki lasien läpi. Mika Kaurismeltä olen jonkun leffan nähnyt, mutta Aki on pysynyt minulle aika kaukaisena. Tuossa pari vuotta sitten uskaltauduin Yle Areenasta katsomaan Tulitikkutehtaan Tytön ja huomasinkin silloin mitkä ovat ne Kaurismäkeläiset piirteet elokuvissa, mistä aina hänen faninsa puhuvat. Mies Vailla Menneisyyttä nähtyäni huomasin tarkemmin, miksi Kaurismäki on arvostettu ohjaaja. Elokuva jopa yllätti minut sen hyvyydellä, sillä odotin hyvin Tulitikkutehtaanmaista elokuvaa.

Mies saapuu Helsinkiin junalla ja hänet hakataan pahasti. Hän menettää muistinsa ja joutuu sairaalaan. Sairaalasta hän karkaa ja löytää itsensä köyhien ja asunnottomien slummialueelta. Siellä häntä hoivetaan ja hän ystävystyy asukkaiden kanssa. Yhdessä käydään Pelastusarmeijan soppapadalla hernekeitolla ja siellä mies kohtaa Irman, jonka kanssa alkaa pieni silmäpeli ja Irma houkuttelee miehen Pelastusarmeijaan töihin. MIes yrittää saada elämäänsä hallintaan, mutta työnhakulomakkeeseen ja pankkitilin avaamiseen tarvitsisi edes sen oman nimen. Pankissa hän joutuukin vahingossa ryöstön silmännäkijäksi ja sitä kautta saa naamansa lehteen. Koska ryöstäjällä on inhimillinen tarina takana, mies lupaa auttaa häntäkin. Viimeiset ryöstäjän kaverit saavat lopputilinsä, kun ukko ampuu aivonsa pellolle. Mies puuhailee kaikenlaista ja on jo vähän sinut uuden elämänsä kanssa. Ihastus Irmaankin saa vastakaikua, kunnes mies saa kuulla entisestä elämäsätään. Ex-vaimo tunnisti miehen lehtikuvasta ja kutsuu kotiinsa. Mies saa selville oman nimensä ja historiansa; hän on ammatiltaan hitsari ja ollut peliriippuvainen. Siksi parisuhde on kariutunut ja exällä onkin jo uusi kierroksessa. Mies on itseasiassa tästä hyvin iloinen, hän voi palata uuden elämänsä ja Irman pariin.

Jätin tarkoituksellisesti itseni spoilaamatta tätä elokuvaa, mikä olikin hyvä. Tarina nimittäin vetosi kovasti ja olin hyvin jännittynyt tapahtumakäänteistä. Pieniä paloja leffan edetessä miehestä kerrotaan, mutta minä ainoastaan aavistin hänen entisen ammattinsa, kun mies niin ilmiselvästi näytti kiinnostuksensa hitsaamista kohtaan. Elokuvassa olikin parasta itse tarina ja se, miten se miten pala palalta eteni eteenpäin. Pienenä sivutarinana pankkiryöstäjän historiasta oli kanssa koskettava ja se antoi ymmärrystä päähahmolle kuulijana ja empaattisena henkilönä. Kun lopussa saimme tietää miehen lähtökohdat peliriippuvuudesta, on hän tarinan myötä todella muuttunut mies. Koenkin leffassa voimakkaan opetuksen; ihmisen historialla ei ole väliä. Tärkeintä on tämä hetki ja katse tulevaisuuteen. Mies oli jopa onnellisempi, kun hän ei muistanut menneisyyttänsä.

Aki Kaurismäki fania minusta ei kuitenkaan tule. En vain ymmärrä, miten kukaan voi pitää tälläistä näyttelijäntyötä erikoisen hyvänä. Näyttelijät ovat kaikki täysiä pökkelöitä. He eivät saa näyttää tunteita, ovat kivikasvoja, puhuvat kirjakieltä monotonisesti ja ihan ihmeellisiä repliikkejä. Leffa olisi toiminut ihan yhtä hyvin mykkäelokuvana, sellaisen tekoa voisin suositella Kaurismäelle. Näyttelijäntyön huonous söi minulta katsomiskokemusta paljon. Itselleni leffanäyttelemisessä on tärkeää realistisuus. Mahtipontisuuden sallin tiettyihin tyylilajeihin liittyen, mutta tälläsitä huonoa amatöörikesäteatteriemeininkiä, joissa tunteita ei esitetä ollenkaan, ei todellakaan ole minun juttuni. Tarina itsessään on onneksi niin vahva, että sen pystyi ymmärtämään tälläisesta huonostakin näyttelijäntyöstä huolimatta. Ehkä sitten ulkomailla tätä ääriminimalistista näyttelijäntyötä arvostetaan, mene ja tiedä.

En sano elokuvaa kauniiksi, mutta pystyn ymmärtämään, että ulkomailla tämä näyttää kauniilta. Suomi, Helsinki, 2000- luvun alku, ja asunnottomien kolhoosi on jotenkin idealistisesti, mutta realistisesti kuvattu. Paljon tehdasaluetta ja sen sortin eksotiikkaa, joka varmasti voi vedota sellaisiin, jotka sitä ei arjessansa näe. Myös se asunnottomien maailma kiehtoi minua ja heidän tapansa puhaltaa yhteen hiileen. Kaikki ovat siellä saman arvoisia. Tämän elokuvan perusteella uskallan Kaurismäen muihinkin tuotantoihin helpommin tarttua, mutta varauksella. Ilmeetön näyttelijäntyö ei saa minulta arvostusta ja varsinkin Kati Outinen yksi-ilmeisenä Irmana oli minusta ihan ala-arvoinen. Markku Peltolalle vielä muistinsa menettäneenä miehenä yksi-ilmeisyys sopii. Tosin, en ikinä tule ymmärtämään tätä keinoa, että hahmot laitetaan miettiessään tupakoimaan. Minusta se on katsojan aliarvostamista ja filmikelan tuhlausta