Lippukokoelma

Lippukokoelma

maanantai 29. huhtikuuta 2019

Idoleitani: Hannele Lauri

Suurin osa kaikista idoleistani on elokuvista ja/tai televisiosta tulleet minulle tutuiksi. Yleensä nämä ovat olleet näyttelijöitä/ääninäyttelijöitä tai taustatekijöitä, joita aloin pikkuhiljaa tunnistamaan. Monet suosikkieni tärkeimmät roolit ovat jo takana päin, mutta onneksi heidän jälkensä elää vanhoissa julkaisuissa. Näillä "esittelyillä" pyrin hahmottamaan mitkä asiat ovat saaneet kyseisen tekijän itselleni merkityksellisiksi.

Esittelyvuorossa on nyt Betoni-Jussin voittanut, uskomaton voimanainen Hannele Lauri.

Hannele Lauri Jussi Gaalassa 2019
Ensikosketus: Minulla oli isäni kanssa tapana lapsena kattoa Speden sketsejä ja Uuno elokuvia. Hannele Lauri blondina, kipakkana ja yleensä ainoana naisena jäi kyllä terävästi mieleen. Yheksäkyt luvulla hänen blondi hiuspehkonsa on kyllä piirtynyt minun verkkokalvoilleni. Vähän myöhemmin, siinä 90-luvun puolivälissä Lauri teki vakuuttavat ääniroolit Diseyn Prinsessa Ruususen Pahattarena, sekä Cruella De Villinä 101 Dalmatialaisessa. Varsinkin näiden hahmojen uskomaton ja mahtipontinen nauru on elävästi jäänyt mieleeni. Katsoin paljon myös Ihmeidentekijöitä lapsena ja nyt aikuisena dvd:ltä, jossa Hannele Lauri toimii teräväkielisenä kardiologi Tiina Kourankana.

Ihmeidentekijät - Annan Sairaalassa osastosihteeri Sari raaste (Mari Vainio), Ylihoitaja Oona Hynninen (Satu Silvo) ja kardiologi Tiina Kouranka (Hannele Lauri)
Muistettavimmat työt: Ruususen Pahatar on ikimuistettava sillä kimeällä ja vähän käkättävällä naurullaan. Osaan itse matkia sitä oikein hyvin. Speden sketseissä tykkään Hannelesta erityisesti Pikkupoikien toivottomana äitinä, sekä Naisen logiikkaa naisena. Alistan jopa itseni, kun sanon, että voin helposti yhtyä osaan näihin naisten logiikkoihin, varsinkin kun ajoneuvoista keskustellaan. Nämä sketsit ovat oikeasti niin yksinkertaisia ja toimivia. Suomalaista verbaliikkaa parhaillaan. Kuumia Aaltoja sarjan kampaajana Jutta Kinnulana hän on myös vahvasti jäänyt mieleeni, vaikka sarjaa ei ole koskaan uusittu.

Disneyn Pahatar
Miksi juuri Hannele Lauri: Hannele on yksi niistä harvoista suomalaisista naisnäyttelijöistä, joka oikeasti uppoutuu rooliinsa ja tekee hahmosta itsensä näköisen. Hän ei näyttele pinnallisesti eikä kepeästi, vaan on hahmonsa koko kehollaan ja olemuksellaan. Hannelen roolityöt ovat vaihdelleet naistenhempukoista vittuileviin akkoihin, ja hän todellakin osaa heittäytyä ja esittää voimakkaita tunteita aidosti.
Kuumia Aaltoja  tv-sarja sai jatkoa kesäteatterin muodossa jotain 5-vuotta sitten. Sillon sain nähdä upean Hannele Laurin Viikinsaaren kesäteatterin lavalla.
Suosikkini: Luin Hannele Laurin elämänkerran Diiva, ja siinä hän kertoi yhdestä koettelemuksesta teatterikorkeakoulun pääsykokeissa. Siellä oli pitänyt esittää, että on hukkuavassa laivassa. Kakki mut huusivat ja pyysivät apua, mutta mitä Hannele teki. Hän huusi paniikissa hiusten ja meikin menevän pilalle! Siinä on Hannele Laurin ydin. Hän menee aina roolihahmoon oman itsensä kautta. Harvalla näyttelijällä on taito tehdä sitä.


Spede Shown Pikkupoikien Ritari Ässä lautanen sketsi on yksi ensimmäisiä näkemiäni sketsejä, sekä tietty yksi hauskimpia.

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Disney Klassikot 34: Notre Damen Kellonsoittaja

Notre Damen Kellonsoittaja on minulla ollut videolla heti sen julkaisusta asti. Muistan kuinka elokuvaa markkinointiin isosti ja siitä oli mainoksia Barbie lehdessä, joka tuli meille tuohon aikaan. Saimmekin yhtenä jouluna sisareni kanssa Esmeralda nuken, joka meni sitten leikkien tiimellyksessä rikki. Tykkäsin silloin pienenä 6-vuoitaana katsoa Kellosoittajaa, vaikka aika paljon sen kauheista teemoista meni minulta silloin ohi. 10-vuoden ikäisenä aloin ymmärtämään elokuvan kauheimpia puolia ja olin aina niin vihainen siitä, ettei Quasi saanut Esmeradaa, että elokuva oli minulla bannassa jonkin aikaa. Kun 14-vuoitaana suuntasin ensimmäisen kerran Pariisiin ja halusin imeä kaiken Pariisiaiheisen itseeni, niin löysin elokuvan uudestaan. Se nousi yhdeksi tärkeimmistä elokuvista minulle juuri riutuvan rakkaustarinan ja myyttisen Pariisin takia, ja on pitänyt korkeaa sijaansa Disneylistallani siitä asti. Olen käynyt Pariisissa 4 kertaa ja jokaisella olen käynyt katselemassa Notre Damen katedraalia, kahdessti sen sisällä, kahdesti pelkästään ulkopuolella. Olin hyvin järkyttynyt kun luin toissailtana Notre Damen palosta. Suuri osa Ranskan kulttuurihistoriaa on nyt poissa.

Notre Damen katedraali huhtikuussa 2011
Pariisin Notre Dame Katedraalin luona on mustalaisnarri Clopin, joka kertoo meille upealla alkulaululla epilogin tarinaamme. Mustalaisporukka oli matkalla Pariisiin, kun heidän kimppuunsa hyökättiin. Nainen lähti juosten karkuun pidelleen sylissään nyyttiä. Tuomari Frollo halusi naisen nyytin itselleen, luullen sitä varastetuksi tavaraksi. Notre Damen portailla Frollo tuuppaa naisen, joka menehtyy portaista saamaasa osumaan. Frollo avaa nyytin ja siellä on hirviö, muotopuoli lapsi. Frollo on heittämässä poikaa jo kaivon, kun katedraalin Arkkidiakoni tulee saarnaamaan hänelle. Sinä veit lapsen äidiltä hengen, joten tuomosi on helvetti. Voit korjata syntisi pitämällä lapsen. Frollo antaa pojalle nimeksi Quasimodo ja päättää tämän kasvavan kaikilta muilta pimennossa, Notre Dmanen kellojen joukossa.
Notre Damen Kellonsoittajan alkuperäinen elokuvajuliste
 Parikymmentä vuotta on kulunut. Quasimodo on kasvanut hyväsydmmiseksi nuorukaiseksi, joka on tosin todella ujo. Hän ei ole elässään ollut muiden ihmisten kanssa tekemisissä kuin Frollon, joten katedraalin kolme gargoilia, Viktor, Hugo ja Lavrence ovat hänen mielikuvituksessaan tullut eläväksi. Heille Quasimodo purkaa yksinäisyyttänsä. Quasin suurin haave olisi päästä Houkkien juhlaan, joka on festivaali mikä pidetään aivan katedraalin edessä. Siellä hän saisi edes kerran maistaa aitoa, oikeaa Ranskalaista elämää. Frollo kieltä tiukasti Quasia menemästä juhliin, sillä hän on muotopuoli ja hirviö jota kukaan ei saa nähdä. Nämä ajatukset hän on manipuloinut Quasimodon päähän, eikä hyväsydäminen  kyttyräselkämme osaa vastustaa Frolloa. Frollo on valehdellut Quasille myös hänen menneisyydestä, niin että Quasimodo luulee Frollon hyvää hyvyyttään kasvattaneen hänet, ei omia syntejään paikatakseen. Quasimodo kuitenkin valmistautuu uhmaamaan isäntäänsä ja pättää mennä juhlimaan.

Pariisin kadut ovat vallanneet mustalaiset. Heidän maineensa ei ole hyvä, kaikki olettavat mustalaisten olevan kieroja varkaita. Siksi Frollo on kutsnut sotilas Pheabuksen hätiin tuhoamaan heitä. Vaikka Pheabus on lainkuulias, niin hän on myös oikeudentuntoinen. Houkkien juhlat alkavat ja Pheabus katsoo vierestä, kun pirskeet on koremmillaan. Juhlissa  Esmeralda tanssii viettelevästi ja ottaa lähikontaktia tuomariimme nöyryyttääkseen häntä. Frollo on raivosta kalpeana, mutta myöhemmin selviää, ettei tunteet ole puhdasta vihaa, vaan myös kiellettyä intohimoa. Pariisin rumin pärstä -kilpailuun Esmeralda nostaa Quasimodon mukaan ja kauhistuu, eihän naama olekkaan naamari. Hetken hämmästelyn jälkeen seremoniamestari Clopi kruunaa Quasimodon voittajaksi ja bileet jatkuu. Frollon yksi sotilas heittää Quasia tomaatlla ja kauhu voi alkaa. Vihannesten heitto yltyy ja Quasimoda nöyryytetään julmalla tavalla. Hän pyytää Frollon apua, mutta tunteeton tuomarimme ajattelee, että mitäs rikoit sääntöjä. Esmeralda ei kestä tätä näkyä ja hän päästää Quasin vapaaksi. Siitä Frollo raivostuu entisestään ja hänen pakomielteensä Esmeraldaan alkaa.

Quasimodo kaipaa vapautta
 Pienen kissa-hiiri leikin jälkeen Esmeralda pääsee karkuun Notre Dameen. Pheabus yllättää hänet ja vaikka alku meinaa mennä tappeluksi, niin he löytävät yhteisen sävelen. Kun Frollo saapuu sisään Esmeralda luulee Pheabuksen kusettaneen häntä, mutta Pheabus tekeekin toisin, eli väittää Frollolle Esmeraldan vaatineen turvapaikkaa, joten häntä ei voi viedä kirkosta pois ilman omaa tahtoa. Ahdistunut Esmeralda laulaa katedralin sisällä rukouksen, jonka Quasimodokin kuulee. Esmeralda seuraa Quasimodoa ja pääsee tämän valtakuntaan. Menee hetki, kun Quasimodo ja Esmeralda ystävystyvät. Quasin puolelta on myös heti rakkautta ilmassa. Ennen heidän eroamistaan Esmeralda antaa Quasimodolle kaulakorun, jossa on kartta mustalaisten piiloon Ihmeiden Aukioon. Quasimodo laulaa hetken onnen tunteestaan ja laulu vaihtuu Frollon synnintunustuksiin. Frollo on takan ääressä kädessään huivi, jota Esmeralda pyöritteli hänen ympärillään tanssiessaan. Eeppisessä kappaleessa Frollo tunnustaa himonsa Esmeraldaa kohtaan, joita hän voimakaasti paheksuu. Vaikkkei laulujen  sanoissa sitä näin ihan suoraan sanota, Frollo haluaisi raiskata Esmeraldan. Ettei hän päääsisi käyttämän tyttöä näihin syntisiin iloihinsa, hän mieluummin tapattaa hänet. Siksi koko Pariisi käännetään ylösalaisin, kun Esmeralda pitää saadda kiinni.

Frollo helvetin liekkien kynsissä
Frollo nappaa jokaisen mustalaisen talteen ja kun Pheabus ei suostu polttamaan myllärin perheen taloa, hän tekee sen itse. Pheabus varastaa Frollon hevosen ettei häntä vangita, mutta saa nuolen selkänsä ja tipahtaa Seine jokeen. Esmeralda käy hänet sieltä pelastamassa ja vie Pheabuksen piiloon Quasimodon luokse. Quasi on kerran aikaisemminkin törmännyt Pheabukseen, eikä pidä tyypistä. Hän suostuu avuksi ainoastaan Esmeraldan takia. Raastavaksi tilanteen teee se, että Quasimodo näkee Esmeraldan ja Pehabuksen suutelevan. Hänen sydämensä särkyy entisestään. Frollo on tulossa Quasimodon luokse syömään, joten Pheabus piilotetaan pöydän alle. Frollo aavistaa Quasimodon oudon käytöksen syyn ja kertoo menevänsä tuhoamaan kaikki mustalaiset heidän piilopaikkaansa aamun koitteessa. Toipunut Pheabus päättää lähteä varoittaaan Esmeraldaa, eikä ylpeä Quasimodo aluksi halua tulla mukaan. Hän ei ole Esmeraldan sakari ja isäntää pitäisi kunnioittaa. Hetken yksin oltuaan sydän kuitenkin sanoo toisin ja hän lähtee Pheabuksen mukaan, vaikkei tulekkaan tämän kanssa toimeen. Esmeraldalta saadun riipuksen avulla he löytävät Ihmeiden Aukion, jossa heille on hirttäjäiset tiedossa. Kakkihan tietävät, että Pheabus on Frollon vakooja ja Quasi kyttyräinen kätyri. Vasta Esmeraldan esille tulo päästää hyviksemme vapaiksi. Juuri kun mustaliset ovat saaneet varoituksen sanasen, Frollo tulee esiin sotilaiden kanssa.

Kaikki mustalaiset vangitaan ja torilla odottaa polttorovio. Esmeralda on tuomittu kuolemaan varkaudesta ja noituudesta. Frollo vielä kuiskaa hänelle, että tämä pääsee vapaaksi, jos tulee hänen omaksi. Esmeralda sylkäisee moiselle ehdotukselle ja niin rovio sytytetään. Quasimodo on kahlittuna katedraaliin ja vaikka hän alkuun on epätoivoinen, rakkautensa voimalla Esmeraldaa kohtaan hän rikkoo kahleet ja hyppää köyden avulla pelastamaan ainoan ystvänsä. Torilla alkaa joukkotappelu, kun sotilaat pyrkivät murtamaan katedraalin oven Frollo etunenässä ja Pheabus ja mustalaiset pääsevät vapaaksi estämään sen Pariisin kansalaisten avulla. Quasimodo vie Esmeraldan lepäämään ja valuttaa kirkosta kuparia Pariisin ylle. Koko kaupungin keskusta hukkuu tuliseen pätsiin. Quasimodo yrittää herättää Esmeraldaa, mutta tyttö ei liikahdakkaan. Surullinen Quasi itkee elämänäs rakkautta, kun Frollo tulee taakse. Hänen sanansa eivät lohduta ja varjon kautta Quasimodo näkee Frollon todellset aikeet. Tikari vaihtaa omistajaa ja Quasimodo vihdoin tajuaa millainen hänen isäntänsä on. Esmeralda herää kesken kaiken ja Quasimodo on helpottunut, kun taas Frollo raivoissaan. Quasi ottaa Esmeraldan syliinsa ja finaalitaistelu käydään kirkon koristeiden päällä. Quosimodo on tippumassa, Esmeraldalla on hänestä viimeinen ote. Frollo nostaa tikariansa jo viimeiseen iskuun, kun hän putoaa pätsiin. Quasimodon ote lipsuu Esmeraldasta, mutta sankarimme jää onneksi henkiin, kiitos Pheabuksen. Sota on voitettu ja aamun valjetessa Quasimodo uskalta uudelleen kellotornista ulos. Clopin vielä varmistelee lapsille tarinan opetuksen; kumpi on hirviö, kumpi on mies?
Esmeralda rukoilee kirkossa
Notre Damen Kellonsoittaja perustuu Viktor Hugon kirjaan Pariisin Notre Dame. Luin kyseisen kirjan lukiossa eräällä äikän kurssilla ja minulla oli teokseen suuret odotukset. Olin kirjaan aika pettynyt, koska se sisälsi aivan liikaa maisemakuvausta. Jopa niinkin liikaa, että juoni tuntui jäävän takaa-alalle. Kirjan loppu on todela julma, joten onneksi Disneyllä sitä on pehmennetty ja rutkasti. Siltikin kolmiodraama, jossa pääosaesittäjä jää ilman rakkautta, on todella uskaliasta Disneyltä, varsinkin kun elokuvaa markkinoitiin (ainakin suomessa) hyvin pitkälti lastenelokuvana. Minuahan lapsena ei kiinnostanut mikään Frollon himo Esmeradaa kohtaan, vaan se, ettei Esmeralda rakastukkaan Quasimodoon. Kun ihmetelään miksei Notre Damen Kellonsoittaja saanut saanlaisia katsojamääriä kuin vaikka Pocahontas, voisi todelakin syyttää markkinointia. Kaikkea mainostettiin Mullin Mallin laululla ja Gargoileilla, jotka ainakin minua katsojana ärsyttävät valtavasti. Leffan mainoksissakin oli vain iloisia kohtia ja vhs-kasetin kansi on oranssi ja lekkisä. Mainonnasta puuttui kokonaan se jylhyys, gotiikka ja ne tunteet, jota elokuva minulle katsojana herättää.
 
Elokuvassa on todella vahvasti katolilainen uskonto esillä, muttei onneksi missään vaiheessa ole tuputtamassa sitä katsojalle.  Notre Damen katedraali on aivan uskomattoman hienosti animoitu ja muutenkin pidän kovasti leffan animointityylistä. Quasimodon oma pikku kaupunki, jonka hän on raentanut pöydällensä, on sympaattinen ja jaksan joka kerta ihastella Notre Damen profiilia kaukaisimmissa kuvissa, sekä sieltä ihasteltavia maisemia. Alan Menken on musiikillisesti pistänyt parastaan ja elokuvan alkulaulu Aina soi näin Notre Dame on suomeksi aivan uskomaton. Siinä on niin vahva tunne ja mieletön tunnelma. Toiseksi suosikkikappaleekseni on noussut esmeraldan rukous Auta Oi Luoja, joka on Tiina Lymin laulamana mielettömän kaunis. Katsoin elokuvan viimeksi englanniksi, mutta kyseinen kappale saa jopa enemmän nyansseja suomeksi. Suomidubbia muutenkin pitää kehua, sillä tämä on ehdottomasti Pekka Lehtosaaren ohjausten parhautta. Veli-Matti Ranta saa Quasimodolle niin sopivan äärimmäisen epävarman äänen, joka sopii ujolle Quasille mielettömän hyvin. Ossi Ahlapuro Frollona myöskin on mieletön, siinä on paljon enemmän sitä himoa, mitä alkuperäisellä ääniraidalla. Tiina Lymin ääni on ihanan matala ja osaa olla vähän vahvempi, mitä Demi Moore. Siltikin siitä löytyy leikkisyyttä ja femiinisyyttä. Carl-Kristian Rundman on ihana Pheabuksena, joka on jo lapsesta asti ollut yksi Disneymiehiäni. Siinä todellakin on sotias minun makuuni, partoineen kaikkineen. Arkkidiakoni Fredi saa vielä kunniamaininnan, sillä hänen äänestään löytyy tarvittavaa herkyyttä. Notre Damen Kellonsoittajastakin on muuten tehty satukuunnelma ihan cd-levylle ja siinä kertojana on Arkkidiakoni. Kehutaan nyt vielä Antti Pääkköstä Clopinina, sillä Clopilla on todella monipuolisia hetkiä ja ääniä tässä elokuvassa.

Parrakas Pheabus
Quasimodon eristäminen kellotornin kuvaa hyvin historiaa, siinä mielessä, ettei ennen vammaisia ei haluttu perheeseen. Jos lapsi syntyi vammaisena, oli parempi mieluummin tapattaa lapsi, kuin kasvattaa se aikuiseksi. Quasimodo on hylkiö ja siksi löytää niin helposti yhteisen sävelen Esmeraldan kanssa. Esmeralda on myös ensimmäine ihminen, joka hyväksyy hänet sellasena kuin hän on, joten ei ihme, että Quasimodo rakastuu Esmeraldaan. Houkkien juhlassa tapahtuva nöyryytys on järkyttävä kiusaaminen, joka leviää lumipalloefektin tavoin. Se ei lakkaa ennen kuin Esmeralda, joka juuri sai arvoa ihanalla tanssllaan, uskalta sanoa pari valittua sanaa. Lapsena tämä kohaus elokuvassa aiheutti minulle isoimpia tunteita, sillä siihen pystyi jo pienenä samaistumaan, kun joskus on joutunut kiusatuksi.
   
Notre Damen Kellonsoittaja on Disneyn pelottavinta animaatiotuotantoa, pelottavampi kuin Hiidenpata. Hiidenpadassa ne pelot on animoitu kankaanlle, mutta Kellonsoittajassa niitä kaikka ei näytetä ja siksi ne ovat karmasevampia. Frollon tyrmissä annetaan ruoskaa selkään ja Frollo himoitsee ja haluaa Esmeraldaa, jota ijlettää koko ajatus. On hirttäjäiset, rovio sekä julkinen nöyryyttäminen, joka tapahtuu heti Quasimodon elämän ensimmäisten onnenkyynelten jälkeen. Quasimodo  kokee mielettömiä tunnekokemusksia ensimmäsitä kertaa elämässään: onnen, rakauden, pohjattoman surun, äärimmäisen vihan, häpeän ja mikä parasta, hyväksytyksi tulemisen. Ja koska Quasimodo on meidän päähekilömme saa katsoja samaistua kaikkiin näihin, mikä on valtava tunneskaala yhden elokuvan ajan koettavaksi. Leffan lopussa on hellyyttävää, kuinka Quasimodo lopulta hyväksyy Esmeraldan ja Pheabuksen rakkauden ja pääsee oman katkeruutensa yli. Vaikka Esmeralda ja Pheabus ovatkin ihania hahmoja, niin katsojana olen enemmän kiinnostnut juurikin Quasimodon tunnevaihteluista, sekä Frollon pimeästä puolesta. Varsinkin Frollossa tiivistyy se, että koska hän on tuomari, niin hänen täytyy elää kirkon oppien mukaan ja hyvittää kaikki pahat ajatukset hyvillä teoilla. Quasimodon äidin kuoleman hän luulee hyväksyttämänsä kasvattamalla Quasin, ja Esmeraldan himoitsemisen tappamalla koko tytön poissa tieltään. Koska Frollolla tuomarina on paljona arvoa ja valtaa, niin muut (varsinkaan Quasimodo), eivät kyseenalaista hänen tekojaan ja motiivejaan. Vasta kun Quasimodo näkee Frollon tikarin osoittavan hänen selkäänsä, tämä ymmärtää, että ainoa paha maalmassa on Frollon kaltaiset, toisia manipuoloivat ihmiset. Tämän kamalan luonteenpiirteen takia voin sanoa Frollon olevan kaikista pahin Disney pahis.

Notre Damen katedraali
 Notre Damen Kellonsoittaja on mieletön elokuva, jossa Pariisi pääsee oikeuksiinsa. Päähenkilöt ovat syvällsiä hahmoja ja Quasimodo saa katsojan helposti puolelleen. Ainoana miinnuksena pidän turhaan pöliseviä gargoileja, joiden tehtävä on selvästi tuoda lapsikatsojille jotain hassuttelua. Ne kuitenkin myös näyttävät jopa karulla avalla Quasimodon yksinäisyyden. En itse suosittelisi elokuvaa alle 12-vuotiaille, sillä tarinan teemat ovat sen verran laajoja, ettei nuoremmat niitä välttämättä pysty käsittelemään sitä tarvittavalla tavalla.    

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Disney Klassikot 31: Aladdin

Disneyn Aladdin oli lapsena aivan suosikki elokuvani. En muista edes kuinka monta kertaa laitoin se videon pyörimään soittimessani. Vasta siinä vaiheessa kun ihastuin uudelleen Bambiin, Aladdin sai siirtyä pois Disneyklassikoiden ykköspallilta. Edelleen elokuva on minulle tärkeä ja huoman osaavani sen ulkoa lähes sanasta sanaan suomeksi. Leffan dubbaus onkin aivan parhatta, eikä ihme että suomidubbi voitti aikanaan kaikkein aikojen parhaan Aladdini dubbauksen palkinnon. Suurin kiitos tästä kuuluu upealle Lampun Hengellemme eli Vesa-Matti Loirille.

Aladdin elokuvan alkuperäinen mainosjuliste
Agrabah, tuo tuhannen ja yhden yön mystinen ja taianomainen lokaatio. Tarinamme alkaa synkästä yöstä, jossa synkkä mies Jafar synkkine suunnitelmineen avaa ihmeiden onkalon ja laittaa orjansa hakemaan hänelle lamppua. Orja vain ei ole hiomaton timantti ja Ihmeiden Onkalo jättää hänet sisäänsä. Heti alussa siis esitellään elokuvan pahis ja hänen hartain toiveensa, saada tuo mystinen lamppu. Seuraavaksi suutaamme Agrabahin torille, jossa katurotta ja tarinamme sankari, köyhä Aladdin on päivittäisellä lounaanhakureissulla. Hänet esitelään laulun kautta kuinka hän on fiksu ja ovela, mutta köyhä. Aladdin saa leivän varastettua, mutta kun hän näkee nälkäisiä orpolapsia hän antaa leivän niille. Aladdinin suurin haave olisi asua upeassa palatsissa. Siellä taasen elelee prinsessa Jasmine, joka on kyllästynyt olemaan prinsessa. Häntä ei kiinnosta olla prinsseille palkinto, eikä jaksa kontrollitua elämäänsä muurien sisällä. Jasminen äidistä ei kerrota mitään ja hänen isänsä Sulttaani on pyöreä höperö, jonka voi helposti kietaista pikkusormensa ympärille. Jasmine karkaa kotoa Agrabahin kylään, eikä oiken tajua katujen sääntöjä. Hän ottaa toripöydältä omenan ja antaa sen orpolapselle. Kun kauppias alkaa vaatimaan maksua niin Jasmine ihan kauhistuu, eihän hällä tietenkään ole rahaa mukana. Juuri silloin hän kohtaa Aladdinin, joka vie hänet karkuun palatsin vartioilta. Aladdinin luukussa Aladdin ja Jasmine vähän avautuvat toisilleen ja melkein ensisuukonkin vaihtavat. Vartijat valitettavasti löytävät sinnekkin ja vaikka Aladdin koittaa päästä karkuun, yritys epäonnistuu. Silloin Jasmine kiinnittää erityistä huomiota Aladdiniin tapaan sanoa: "Luotathan?". Aladdin pidätetään, vaikka Jasmine koittaa käyttää hyödyksi hänen prinsessa asemaansa. Tällöin Aladdinkin saa vasta tietää tytön olevan prinsessa.

Jasmine menee huutamaan Jafarille, joka päätti Aladdinin vangitsimisesta. Tämä on nimittäin nähnyt, että Aladdin on se hiomaton timantti, joka voi mennä Ihmeiden Onkaloon. Aladdinin ollessa tyrmässä Jafar papukaija-apulaisena Jagon kanssa huijaa Aladdini mukaansa aavikolle, missä Ali menee apina Abunsa kassa Ihmeiden Onkaloon sisään. He löytävät taikamaton ja lopulta lampunkin, mutta Onkalo sulkeutuu, kun Abu ei voi pitää näpäppejään irti rikkauksista. Luolassa Aladdin hieroo lamppua ja sieltähän saapuu uskomaton Lampun Henkemme, joka varastaa koko loppuelokuvan itselleen. Aladdin on nyt hänen uusi herransa ja saa esittä kolme toivomusta. Niitä ennen Henki ja hänen voimansa esitelään yhdesä Disneyn parhaimmista lauluista Ei Kaveria Parempaa. Ali ei siltikään vakuutu Hengen voimista, joten Henkipä näyttää mistä Henget on tehty ja saa Aladdinin ja Abun taikamaton avulla takaisin ihmisten ilmoille.

On näitä Ali Baban rosvoja, sekä tarinoita tuhannen yön. Mutta herra on sulla hihassa, taika tämä joka laudalta lyö.
Jafarin tavoitteita avataan enemän katsojalle. Hän haluaa sulttaaniksi ja on siksi kehittnyt uuden lain, että jos prinsessa ei nai prinssiä ennen 18-vuotis syntymäpäivä, niin prinsessan olisi naitava suurvisiiri, eli tässä tapauksesa Jafar. Sulttaanikaan ei innostu ajatuksesta, mutta Jafar hypnotisoi hänet käärmekepillään. Läheisellä keitaalla Agrabahista Aladdin nöyränä jätkänä kysyy mitä Henki itse toivoisi. Henki palajastaa Alille vapauden kaipuunsa ja Aladdin lupa viimeiseksi toiveekseen vapauttaa Hengen. Ensimmäistä toivetta mietitän tovi ja koska Henki ei saa ketään rakastumaan, niin Ali toivoo olevansa prinssi. Aladdinista tulee Prinssi Abuababwa ja Abusta hänen elefanttinsa. Isolla paraatlla mennään kosioretkelle, eikä Jasmine heti vakuutu. Vasta illalla, kun Aladdn pyytä häntä mattoajelulle ja Jasmine saa ensimmäisen kerran elämässään nähdä vähän maailmaan, hän ihastuu Aladdiniin ja tunnistaa hänen olevan sama poika, kuin silloin kylillä. Aladdin valehtelee pokkana olevansa prinssi ja hyväuskoinen Jasmine luottaa häneen. Hän on nyt vihdoin löytänyt sulhasensa. Aladdinistakin tuntuu, että kaikki on nyt hyvin, kunnes hänet kolkataan. Jafar haluaa katurotasta eroon ja hänet heitetään mereen. Onneksi Alin lakin sisältä Lampun Henki tulee ilmoille ja toiseksi toiveekseen Henki pelasta Aladdinin. Palatsissa Aladdin hajottaa Jafarin käärmeenlumooja sauvan ja Sulttaani pääsee eroon kirouksesta. Jafaria ei saada kiinni, velho kun on.
Sanomme hyvästit prinssi Abubuulle.
 Aladdinin ja Jasminen yhteenpäätymistä ollaan juhlistamassa, mutta Jafar tulee pilaamaan pippalot. Jago on saanut lampun haltuunsa, anatanut sen Jafarille ja niin Hengellä on uusi herra nyt. Aladdn lennätetään antarktikselle, mutta taikamaton ja älyn avulla hän pääsee takaisin palatsiin. Alkaa mieletön loppukahakka, jossa sulttaani on narrin puvussa, Jasmine hukkuu tiimalasin hiekkaan, taikamatto on lankakerä ja Jasminen Rajah tiikeri pelkkä pehmolelu.  Henki on taikonut Jafarin sulttaaniksi ja antanut tälle voimia. Aladdn koittaa kuitenki tapella häntä vastaan ja lopulta voittaakin älynsä kanssa. Kun Jafar tajua, että koska hänellä ei voi olla Hengen veroisia voimia,  tämä toivoo olevansa kaikki voiman henki. NIimpä Jafarista tulee vanki ja hän saa oman lamppunsa, minne vetää Jagonkin mukaan. Lampun Heki heittää Jafar Hengen takaisin Ihmeiden Onkalon suuntaan ja kaikki muuttuu jälleen hyväksi. Sulttaani muuttaa lakia, niin että Aladdin ja Jasmine saavat olla yhdessä ja Henkikin pääsee vapaaksi.

Saaks apinaa pussata? Yak, karvoja...
 En osaa sanoa onko se Aladdinin ja Jasminen rakkaustarina, vai Aladdinin ja Lampun Hengen ystävyys, vai mielettömät lokaatioit se syy miksi Aladdin on aina ollut niin uskomaton elokuva. Pidän mielettömästi piirrostyylistä, varsinkin Aladdin ja Jasmine ovat tismalleen sopivia toisilleen. Jafar on taas sopivasti karkatyyrimäinen ja koska hän on velho joka ei kahda keinoja, hän on oikeasti aika pelottava. Elokuvan eläinhahmot on aina ollut minusta vähn turhia. Aladdinin Abu ja Jasminen Rajah vain ovat sen kummempia merkityksiä ja on jotenki hassu poikkeus, että papukaija Jago puhuu. Itselleni hänen vitsinsä eivät ole kummoisia. Parasta huumoria antaa Jafarin vakavuus, sulttaanin pehmeys, sekä tietty itse Henki. Häneltä tulee juttua milettömällä tahdilla ja niin monenlaisella tyylillä. Henki osaa olla myös oikeissa kohdissa vakava ja surumielinen. Eniten nauran sitä, kun suomenkielisenä Henkenä Vesku vetää Tyyne- hahmoansa lentoemäntänä, kun ollaan Ihmeiden Onkalosta tultu ulos. Alkuperäinen Hengen ääni Robin Williams on ihan kiva, mutta varsinkin laulussa Ei Kaveria Parempaa hän ei saa ääneensä sitä syvyyttä ja mahtipontisuutta, mitä Loiri pystyy loihtimaan  Hengen roliin. Voisin jopa sanoa, että Veskun Henki dubbaus on parasta ääninäyttelyä mitä suomessa on ikinä tehty.

Aladdnin hahmot ovat mielenkiintoisia ja jokaisella on omat motiivinsa. Värimaailma on kivan yön sininen, mutta sille antaa kontrastia palatsin värikäs piha ja Agrabahin kellertävä värimaaila. Muodot ovat pyöreitä kakkialla ja se luo yhteläisyyden tunnetta. Elokuvan laulut ovat mitä parhaimpia, pidän varsinkin alkulaulusta Arabian yöt, joka luo mahtavasti mystisen tunnelman jo heti elokuvan alkuun. Askelta edellä laulussa näytetän heti elokuvan huumorillinen tyyli, sillä komediahan tämä on. Ei Kaveria Parempaa kappaleessa revitellää ihan kunnolla ja Henki jatkaa laulamista Prinssi Abua esitellessä. Vastavoimaisena balladina Se on kuin yö on kaunis tunnelmakuvaus ja näytetään herkästi Aladdinin ja Jasminen ihastuminen.

Aladdin ja Jasmine taikamattolennon jälkeen
Minun on vaikea sanoa tästä rakkaasta elokuvasa mitään pahaa, vaikka pieniä epäloogisuuksia siinä onkin. Lapsena ajattelin, että Henki täyttää Aladdinin ekan toiveen jo siinä, kun hän pääästää sen luolasta. Prinssksi muuttuminen olisi toinen, veden alta kolmas ja Hengen vapaus neljäs. Tämä jotekin vähän sekoittaa itseäni ja ihmettelen, miksei käsikirjoittajat laittaneet vaikka suoran neljä toivetta hengelle, ettei muillekin kuin minulle tullut väärinkäsityksiä. Ei myöskään kerrota mistä Jafar on saanut tiedon Lampun Hengestä ja että se sijaitsee Ihmeiden Onkalossa. Onko Jafar ollut kauankin sulttaanin apuri ja hallinnut paltsia? Tämmösiä kysymyksiä jäin pohtimaan. Miten muuten se alun Jafarin orja, hän jäi Ihmeiden Onkalon sisään. Miksei Aladdin tavannut häntä siellä? Nämä ovat nyt vain pilkunviilaajan pohdintoja, mutta Aladdinin elokuva on ihan täydellinen tälläisenaan. Kävin muuten katsomassa muutama kesä sitten Lontoossa Aladdinista tehdyn musikaalin Prince Edwardin teatterissa ja kokemus oli uskomaton. Uutta Aladdin live-actioniakin vähän jo odotan, sillä Lampun Henkenä on Will Smith.  

Aladdinin taikalamppu Prince Edwardin teatterissa

keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Baby Jane

En ole ikinä lukenut Sofi Oksasen kirjoja, mutta olen katsonut hänen krjaansa pohjautuvan Puhdistuksen. Se onkin niitä elokuvia joista vain yksi katsomiskerta riittää, niin synkissä vesissä käytiin. Uusi Baby Jane alkoi leffana vähän kiinnostamaan ja luin kyllä synopsiksen ennen elokuvan alkua. Toinen pääosan esittäjistä eli Maria Ylipää oli reilut 10 vuotta sitten Keisarikunnassa naispääosassa ja se elokuva vei kyllä silloin sydämeni. Luin ennen Baby Janen näkemistä sen arvostelun Episodista, jossa kuvailtiin että leffan henki on kuin 2000- luvun alun kotimaisissa. Tämä viittaus herättikin mielenkiintoni, sillä kun suomalainen elokuva lähti juuri tuolloin nousukiitoon, aika monia seksiaiheisia elokuvia olikin markkinoilla.

Baby Jane leffan mainosjuliste
Jonna muuttaa hesaan ja  yökerhossa vilkuilee hyvännäköstä maskuliinista Pikeä. Kotimatkalla joku ukko on käymässä Jonnaan kiinni, mutta Pike tulee väliin. Jonna ja Pike tutustuvat nopeasti ja heille kehittyy vähän kieroutunut suhde. Paljon vietetään Piken kotona pimeässä aikaa ja ulos mennään entistä harvemmin. Yhdessä kanssa tienataan rahaa puhelinseksillä ja käytettyjä pikkkareita myymällä. Kun hommia ei tehdä, niin joko tapellaan tai naidaan Piken fantasioiden mukaan. Jonna saa opskelupaikan, mutta jättää heti leikin kesken, kun tilille tipahtaa rassua ja hankkii omat lesbomaiset maiharit. Suhde on molemmista niin vakaalla, että ihan kosimaan ryhdytään ja suunnitellaan yhteistä tulevaisuutta. Sille asteelle se jääkin, sillä Piken paha olo kasvaa ja se heijastuu Jonnaan. Syvässä masennuksesssa Pike ei kestä enään aurigonvaloa, eikä lähikaupan itsestään aukeavia ovia. Piken naapurissa asuu tämän eksä Bossa, joka on ottanut tehtäväkseen huolehtia Pikestä. Bossa pesee pyykit ja käy kaupassa ja apteekissa Piken puolesta. Entistä enemmän Jonnan mustasukkaisuus Bossaa kohtaan kasvaa ja kun raja ylittyy Jonna luovuttaa. Hän alkaa elää täysin tavallista heteroelämää ja koittaa unohtaa tulisen rakkauden Pikeen. Kun Pike sitten pitkän tauon jälkeen soittaa, niin Jonna itsekkin näkee kuinka on valehdellut tätä uutta elämää itselleen. Piken masennus on vajonnut itsetuhon partalle ja hän pyytää Jonnata apua itsemurhassansa. Jonna laittaa lääkkeet esille, muttei voi jäädä katsomaa tapahtunutta. Hän ei ylläty, kun poliisi tulee oven taakse, mutta järkyttyy kun Pike onkin kuollut tukehdutamalla. Ainoastaan Jonna tietää, että vain Bossa on voinut olla asialla. Leffa päättyykin Bossan tunnustukseen Jonnalle.

Jonna ja Pike flirttailevat
Pysyin Baby Janen juonessa ihan hyvin kärryillä. Elokuvassa oli joitain kohtia, jotka tuntuivat vievän liian kauan, mutta toisaalta, niissä kaikissa vähän junnaavissa kohdissa syvenetttiin Piken vakavaa masennusta. Bossan rooli takapiruna tuli ehkä vähän myöhään katsojalle esille, sillä Jonnan mustasukkaisuus näkyi jo aiemmin. Pidän kuitenkin tästä Jonna ja Pike parista. Jonna on ujo ja tyttömäinen, Pike räväkkä ja maskuliininen. Roosa Söderholm on tosi nätti ja sopivan viaton ja nuori Jonnaksi, kun Maria Ylipää on taasen saanut itsestään mielettömän maskuliinisuuden esiin. En todellakaan tunnistaisi tätä Maria Ylipäätä siksi samaksi naiseksi, joka oli nuorena tyttönä Keisarikunnassa. Itse heterona sytyn enemmän maskuliineista kuin femiineistä naisista ja sen vaan sanon, että Ylipää on Pikenä aivan mielettömän hyvän näköinen. Häntä on elokuvassa todella mielenkiintoista katsoa. Myös se miten hän niin aidosti pystyy välittämään masennksen tunten katsojalle on aitoa. Muita rooleja leffasta en edes pahemmin muistakkaan. Lauri Tilkasen nimi taitaa olla mainosjulkassa, mutta niin turha ja ohut roolisuoritus oli häneltä Jonnan miehenä, että sen helposti unohtaa. Niko Saarelan tunnistin yhtenä Piki kavereista. Bossa oli hahmona kanssa todella ohut, ettei häntä huomioisi ellei olisi niinkin tärkeä hahmo Pikelle.

Pike vie Jonnan syviin fantasioihinsa
En pidä Baby Janea mitenkään vanhentuneena elokuvana, vaikka vanhan ajan puhelinseksiä harrastetaankin. Vaikka masennus on sairautena saanut nykymaailmassa ja mediassa trendisairauden maineen, niin henkilökohtaisesti kyllä tiedän kuinka vakavaksi se voi mennä. Sen tunteen ja mielentilan tutkimiseen tämä on oikein hyvä elokuva. En osaa sanoa oliko rakastelukohtauksia leffassa liikaa, mutta missään vaiheessa ne eivät aiheuttaneet minule katsojana myötähäpeää. Siinäkin mielessä seksiä ei kuvattu ihan sillä perinteisimmällä tavalla mitä suomifilmeissä on tapana, kun pariskuntana on kaksi naista ja tyylinä on sitomisleikit. Ymmärrän kyllä kuitenkin sen, että tämä rakastelukohtausten määrä voi tuoda sen 2000- luvun alun kotimaisten leffojen hengen mieleen, joissa pantiin joka välissä kuin puput. Levottomat, Kuutamolla ja Hymypoika ovat siinä mielessä tämän elokuvan hengenheimolaisia. Kuitenkin pidin tästä Baby Jane elokuvasta ja sen pääparin varsin kierosta, voimakkaasta intohomosta. Vaikka väreiltään leffa on tummanpuhuva ja aihe voi kuulostaa masentavalta, niin elokuva ei ole lainkaan niin sairas ja ahdistava kuin vaikka edella mainitsemani Hymypoika tai Oksasen toiseen kirjaan pohjutuva Puhdistus.