Disney Klassikot 47: Riemukas Robinsonin Perhe

Kun Riemukas Robinsonin Perhe julkasitiin, niin sen markkinointi Suomessa oli kyllä aika olematonta. Itse en muista sen mainoksia nähneeni ja vasta kun pidin ensimmäisen Disney maratonini tuossa viitisen vuotta sitten, tulin hankkineeksi tämän elokuvan. Animaatio ei ole lainkaan Disneyn tyylistä, joten sitä en uskoisi Disney klassikosi ellen tietäisi. Tämä oli toinen kerta kun katsoin Robinsonin perheen, eikä se vieläkään vakuuttanut minua. Elokuvan hyvyydet ja heikkoudet nousi nyt selvemmin esiin mitä viimeksi.

Robinsonin perheen leffaposteri

Nainen jättää sateisena iltana vauvan orpokodin portaille. Hoitaja ottaa pojan ja kasvattaa hänet orpokodissa. Pojan nimeksi tulee Lauri ja hänellä on huonekaveri Kuuppa. Laurin intohimona on keksinnöt ja niitä hän väsääkin raivokkaasti. Aina kun jokin uusi perhe tulee katsastamaan Lauria, jos vaikka tämän adoptoisivat, Lauri esittelee keksintöjään ja perheet kaikkoaa. Sitten Lauri keksii sen. Hän kehittää koneen, jolla voisi muistaa äitinsä. Kun hän näkee äitinsä, hän voisi etsiä hänet ja olla uudestaan perhe äidin kanssa. Tuumasta toimeen, keksintöä rakennetaan yötä myöten ja huonekaveri Kuuppa ei saa  nukuttua. Hänellä on tärkeä pesispeli tulossa. Kun keksintö on valmis, Lauri vie sen koululle keksintömessuille. Samana päivänä Kuuppa nukahtaa pesispelin aikana ja pilaa joukkueen voittomahdollisuudet. SItten leffa vasta muuttuu kummaksi.

Aikamatkustusvempele

Keksintömessuilla poika Vilpuri tulee Laurin luo ja väittää olevansa poliisi tulevaisuudesta. Paikalla on myös Koppahattu varas, joka haluaa Laurin keksintökoneen itselleen. Vilpuri neuvoo Lauria, ettei anna konetta; Koppahattumies kun on kannoilla. Kone hajoaa keksintömessuilla, mutta Laurin piirustukset koneesta on tallessa. Lauri ja Vilpuri hyppäävät aikakoneeseen ja matkustavat tulevaisuuteen. Siellä aikakone hajoaa ja Lauri ja Vilpuri tekevät diilin: jos Lauri saa aikakoneen toimimaan, Vilpuri vie hänet katsomaan äitiään. Homma ei oikein etene, sillä koneen korjauksen sijaan Lauri menee Vilpurin kotiin ja tapaa hänen hullunkurisen perheen. Jäseniä perheessä on ihan liikaa ja kaikki säheltää omiaan. Samaan aikaan Kopppahattu on saanut Laurin koneen menneisyydestä otettua mukaansa, vähän korjaillut sitä ja esittelee sitä suurille keksijäneroille. Koppahattu vain ei tiedä miten sen tekisi, joten hänen robottihattunsa koittaa sitä neuvoa. Suunnitelma ei toimi, joten Koppahatun täytyy saada Lauri käsiinsä neuvomaan. Pitkän perhe-esittelyn ja perhehengailun jälkeen Koppahattu ja robottiknalli saavat Laurin kiinni, juuri kun Lauri ja Vilpuri tappelevat; perhe Robinson saa tietää Laurin olevan menneisyydestä.

Koppahattu kertoo Laurille miksi on niin ilkeä. Hän on aikuiseksi kasvanut Kuuppa, joka haluaa kostaa Laurille. Tämän takia Kuupasta ei ikinä tullut hyvää pesiksen pelaajaa, eikä kukaan häntä lapsena adoptoinut. Hän aikuisena ja katkerana on lyöttäytynyt robottiknallin mukaan, joka on aikuisen Laurin yksi epäonnistunut keksintö. Nähdään dystooppisia kuvia mitä robottiknalli saa aikaan, sillä Kuuppa on vain hänen apurinsa. Lauri sano knallille, ettei ikinä tule keksimäään tätä ja niin tulevaisuus pelastuu. Koppahattu saa jäädä tulevaisuuteen ja Lauri tapaa jälleen Robinsonit. Perheen isää ei tässä vaiheesa ole näytetty, mutta kyllä katsoja jo sen tajuaa, että sehän on Lauri isona. Vilpuri vie Laurin takaisin oikeaan aikaan, mutta ensin piipahdetaan vähän menneisyydessä. Laurilla on mahdollisuus nähädä ätinsä, mutta sitä hän ei kuitenkaan uskalla tehdä.

Perhe koolla

Elokuvan epilogi on sama hetki nykyajassa. Lauri vie keksintökoneensa messuille ja testaa sitä yhteen tuomariin. Naistuomari näkee muistelukoneessa omat häänsä ja siitä Lauri tajuaa, että nuohan ovat hänen tulevaisuutensa vanhemmat. Messuilla myös eräs nuori likka saa ärsytykseen asti Laurin huomion. Hän on Laurin tuelva vaimo.

Riemukas Robinsonin Perhe ei ole erityisen riemukas elokuva. Leffa kärsii pahasti tasapainottonuudesta. Alku ja loppu ovat mukavia, realistisia ja jopa koskettaviakin. AIkamatkailu kuitenkin sekoittaa katsojaa voimakkaasti ja hyvin vahvat Paluu Tulevaisuuteen vibat tämä tietenkin tuottaa. Jos tulevaisuuttaa muokkaa, niin menneisyydessä tapahtuu eri asioita ja päinvastoin. Vaikka olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää scifiä, niin aikamatkailu on aina sellainen asia, etten pääse siihen kunnolla sisälle. Tarinan hahmot ovat aika yksitoikkoisia, eikä keneenkään pääse syvälle. Se johtaa siihen, että leffa ei herätä kummoisia tunteita. Lauri on ihan peruspoika, eikä tulevaisuuden Robinsonin perheestä saa paljoa irti.  Jokainen sählää omiaan ja vauhti on niin nopeaa, ettei perässä kyllä voi pysytä. Tulevaisuus on aikamoista karkkimaata ja ja sen katsomiskanta vanhanaikaista. Luinkin jostain, että näiden tulevaisuudennäkymä on samankaltainen mitä Disneyland huvipuistoissa on Tomorrowland. Sellainen 50-lukulainen näkökanta on ihan hauska, mutta tämä on niin karkin ja kirkkaan väristä, ettei aivan minuun iske. Hahmoista sympatiat saa pikkuinen Kuuppa, hänelle on kirjoitettu ihan kunnollinen juonenkaari ja syy-seuraussuhteet ovat eniten esillä.

Pikku Kuuppa on hellyyttävä

Ymmärrän kyllä miksi leffan nimi on Riemukas Robinsonin Perhe, sillä perhe on kyllä riemukas. Se on myös ärsyttävyyteen asti koheltava ja sekava. Sellainen sopii lyhytelokuvaan, ei kokoillan elokuvaan. Minusta nämä kohelluskohdat olivat oikeisti elokuvan tylsimpiä. Hahmoista ei saanut mitään irti, kun kaikki vain kohelsi. Kun siihen lisää sen, ettei elokuvan musiikki ollut mistään kotoisin ja että animaatio on aamupiiretty tasoa (tuli vahvasti mieleen Roni Neutroni jota ainakin Yle 2 näytettiin joskus sunnuntaiaamuisin) ei elokuva todellakaan ole Disneyn klassikkoainesta. Perheteema on juu tärkeä ja turvallinen ja tunnetta koitettiin katsojalle saada sillä, että Lauri ei lopulta haluakkaan tavata äitiään, sillä hänellähän on jo perhe, tosin tulevaisuudessa. Ekalla katsomiskerralla tämä aiheutti jopa vähän liikutusta. Tällä toisella ei lainkaan. Vaikka kuinka haluaisin pitää Riemukkaasta Robinsonin Perheestä, niin minulle se on kyllä Rasittava Robinsonien Perhe.

Cry Baby

En ole ikinä välittänyt erityisemmin musikaaleista, sillä niissä yleensä laulut ovat tärkeämpiä kuin juonenkulku, näytteleminen ja tarinan loogisuus. Cry Babysta olen kuitenki pitänyt, sillä se on ensimmäinen näkemäni Johnny Depp elokuva. Leffa on kuulemma jotain parodiaa Greecelle, jota en myöskään ole katsonut. Cry Baby on vasta myöhemin noussut jonkun sortin kulttiklassikon asemaan, mutta itselleni se on enemminkin kepeä kesäinen teini-elokuva fiftarityyliin.

Cry Baby leffajuliste

Eletään Amerikassa Elviksen maassa, jossain pienessä esikaupungissa. Kaupunki on kahtia jakautunut: on tavikset ja rasvikset (rasvatukat). Tavikset kauhistelee rasvisten puhetyyliä ja ihailua mustien musiikkiin ja ravikset taasen eivät siedä tavisten puhtoisuutta ja siilitukkia. Rasvisten kovin jatkä on Wade "Cry Baby" Walker, joka ihastuu tavisten kauneimpaan likkaan Allison Vernon-Williamsiin. Allison myös pikkuisen kiinnostuu Cry Babysta ja kun Cry Baby kutsuu Allisonin rasvisten Jukeboxi-Jamboreehen, saa Allison anella lupaa isoäidiltään. Hän ei mielellään päästä tyttöä lähtemään, mutta Allison hyppää silti Cry Babyn prätkän kyytiin. Muut tavikset kauhistelevat tätä ja varsinkin Allisonin ihastus Baldwin, katsoo Cry Babya halveksuen. Jukeboxi-Jamboreessa Allison tapaa Cry Babyn porukan, jotka ottaa mimmin siipiensä suojaan. Cry Babyn sisar Pepper on tuhdissa kunnossa odottaessaan lasta, pari mukulaa hänellä valmiiksi jo onkin. Vahvasti meikattu Wanda saa miesten päät kääntymään, Mona "Teilaajalla" on kasvot vääristyneet ja porukan toinen mies Milton on vain täysin aivoton. Cry Baby ja Pepper ovat orpoja, heidän vanhemmat tapettiin sähkötuoliin. NIinpä he elävät Ramona-tätinsä ja Belvedere- setänsä kanssa, joista jokainen rasvis pitää. Jamboreessa pidetän hauskaa, tanssitaan ja lauletaan ja lopulta kuherrellaan. Allison ja Cry Baby rakastuvat salamanlailla toisiinsa ja muhinoivat puistossa, kertoen onnettomina toisilleen olevansa orpoja.

Cry Babyn jengi: Milton, Teilaaja, Cry Baby, Pepper ja Wanda

Samaan aikan tavikset, Baldwin etunenässä, järjestävät jättimäisen tappelun, mistä syntyy sekasorto. Rasvikset viedään tästä syystä oikeuteen, jossa kaikki armahdetaan, paitsi Pepperin lapset ja Cry Baby. Lapset sijoitetaan orpokotiin ja Cry Baby pidetään syyllisenä joukkojen kiihottamista kohtaan. Juuri ennen kun Cry Baby heitetään vankilaan, rasvisten isoin hutsu kuuluttaa lehdistölle olevansa Cry Babylle raskaana. Tämän Allison kuulee vasta aamulla radiosta, ensin itkeyttyään ilalla monta tuntia kyyneleitään juoden. Cry Baby itkee itsekin yhden kyynelee joka päivä vanhemmilleen. Vankilassa hän tatuoi itselleen ikuisen kyyneleen Allisonin muistolle. Sieltä hän myös yrittää karata huonoin menestyksin, vaikka Teilaaja ja Milton yrittävätkin olla avuksi.  Pepper, Ramona ja Belveder päästävät lapset vapaaksi orpokodista aseella uhaten.

Baldwin on letkajenkannut kaupungin läpi Allisonin luokse, pyytäen tätä laulamaan paikallisen teemapuiston avajaisissa. Allison tulee mukaan innolla, mutta itse puistossa hänelläkin alkaa mennä Baldwiniin hermot. Belveder-setä kaappaa Allisonin lavalta ja heittää ehdot; tuletko auttamaan Cry Babyn vapaaksi. Baldwin koittaa vielä vedota Allisoniin; mentäisiin yhdessä naimisiin ja muutetaisiin esikaupunkialueelle. Isoäiti kuitenkin pyytää Allisonia seuraamaan omaa sydäntään ja niin lähdetään laulamaan Cry Babya vapaaksi vankilasta. Herra tuomari armahtaakin Cry Baby, ekä hänen fiftarilettiään ehditä leikata siiliksi. Vihainen Baldwinkertoo koko kaupungin läsnäollessa, että se oli hänen isänsä, joka istutti Walkerien isän sähkötuoliin. Ja he vielä nauravat tälle jutulle joka joulu! Cry Baby pistää haasteen. Pelataan pelkuria, eikä vain istuta auton ratissa, vaan ollaan auton katolla. Baldwin ei voi haasteesta kieltäytyä ja niin kaksi autoa kilpailee sitä, kumpi uskaltaa ajaa pahemmin toista päin. Näkeehän sen heti, että jos Belveder-setä on ratissa, niin rasvikset eivät ainakaan luovuta. Takapenkillä Pepper vielä jopa synnyttää Cry Babyn laulaessa kataolla. Tavikset kääntyävt viime hetkellä Allisonin isäidin ollessa takapenkillä ja hehän ajavat tietty kanalaan. Oikein osuvasti vielä Allison lentää kaverinsa moottoripyörän selästä suoraan Cry Babyn syliin. Vielä ennen kameran sammuttua jokainen tirauttaa muutaman kyyneleen.

Allison pelastamassa Cry Babya

Alun määritelmäni mukaan Cry Baby on aika perus musikaali, sillä laulut ovat isossa roolissa, isoimmassa kuin looginen juoni. Paljon soi taustalla hyvää fiftarimusiikkia ja ainakin kolme lauluista esitetään sellaisilla hetkillä, että joku ihan konkreettisesti esittää niitä yleisölle. Musikaalimainen laulut kesken tapahtumien porukassa ja yllättävät koreokrafiat alkaa vasta noin puolivälissä elokuvaa. Leffa ei myöskään ole kovin pitkä, musikaaliksi Cry Baby on yllättävän lyhyt, alle 90 min. Leffan lauluista tykkään eniten King Cry Baby kappaleesta, jota vedetään Jukebox Jamboreessa, sekä Mr. Sandman renkutuksesta, jota esitetään teemapuistossa. Myös Cry Babyn vankilalaulu, sekä vapauttamislaulu ovat ihan toimivia. Laulut eivät ole mitään ikivihreitä, joita leffan jälkeen moni kuuntelisi, mutta itse tykkään sen verran, että soundtrack löytyy hyllystä. Olin myös vähän yllättynyt, kun tajusin että näyttelijäthän eivät laula tässä elokuavssa itse. James Intveld esittää Cry Babyn laulut, vaikka aluksi luulin Johnny Deppin lulavan ne itse. Jamesilla on nimittäin sellainen ääni, että ihan hyvin voisi kuvitella sitä Johnnyn lauluääneksi.

King Cry Baby

Itse musikaalius ei tee tästä minusta hyvää elokuvaa, vaan enemminkin tämä fiftarihenkisyys ja aihe nuorista kapinallisista, jotka ovat loppujen lopuksi aika kilttejä. Taviksethan tässä ovat pahempia, he ovat ilman kunnon syytä tappaneet Walkerien isän. Rasvikset näyttää, että millaista voi olla kun on oma itsensä, ja taas tavikset peittoaa kaiken pyhyyden alle heidän ilkeyden, rasismin ja vihan. Wandan porukat esim. hankkii ruotsalalaisen maitotyön heille vaihtoon ja halauvat lähettää Wandan pois, ilman että kertoo tätä edes etukäteen tytölle. Allisonin isoäiti vielä vanhoilla päivillä osaa muuttaa arvojaan, mutta Baldwinin kaltainen roikale ei selvästi ajattele muuta kuin itseään. Rasviksissa pidän erityisesti siitä, kuinka he ovat oman itsensä herroja ja sinut itsensä kanssa. Varsinkin Ramona-täti on jopa hervoton näky ja niin selvästi ylpeä jokaisesta kasvatistaan, asiat sanotaan lapsille niin kuin ne on. Teilaaja on kanssa mieletön hahmo, sillä hän tiedostaa ruman naamansa, mutta toteaa vain että siinä on luonnetta. Muutenkin tämä rasvisten alue värikkäine persoonineen on se, mikä leffasta tekee kivaa katsottavaa ja mieleeni on erityisesti jäänyt kuva, jossa nainen ui järvellä polttaen samalla tupakkia keltainen uimalakki päässä. Tämä jos mikä on suurinta itsevarmuutta! Komedia syntyy juuri tälläisistä hahmoista, sekä tavisten imelyydestä kaikkeen kiltteyteen ja pehmoiseen. Teemapuiston avajaisissakin lauletaan nukkumatista ja pojat on siinä kyllä niin ällöttävän imeliä, että ei voi kuin hymyillä. 

Disney Klassikot 46: Aivan Villit

Vaikka olen kovan luokan Disneyfani, niin Aivan Villit elokuva meni minulta aikanaan jotenkin ohi. Sen animaatio ei ollut mitenkään Disneymäistä, enkä kyllä muista että tätä olisi mainostettu samalla tavalla yhtä isosti, kuin muita Disneyelokuvia aikoinaan. Mutta eihän tämä edes ole oikeasti Disneyn elokuva, ainoastaan Disneyn julakisema. Siksi en ymmärrä mitä tämä tekee klassikkolistalla? Dreamworksin Madagascar elokuva ilmestyi muistaakseni vuotta aiemmin ja siitä taasen tykkäsin kovasti. Vaikka nyt kun Aivan Villit katsoin, niin huomaan,että Madagascarissa on paljon käykäsempi animaatio.

Aivan Villit mainosjuliste

Aivan Villit kertoo Simson leijonasta, jolla on poika Roni. Simson on eläintarhan karju ja hänen poikansa nössykkä, joka ei osaa edes karjua. Kerran iltasella Simson kavereineen on eläinten curling- matsissa, jota Roni tulee kamujen painostamana häiritsemään. Isä on hyvin vihainen, joten Roni karkaa eläintarhasta. Hän menee ulkopuolelle konttiin, joka vie hänet Afrikkaan, sinne mistä isäkin on kotoisin. Isä tosin on valehdellut Ronille ja kaikille ystävilleen kokoajan, hän on syntyjään sirkusleijona ja keksinyt kaikki villit tarinat päästään.

Roni tätyyy kuitenkin pelastaa ja vastoin Simsonin tahtoaa seuraan lykkäytyy Simsonin paras ystävä Veeti orava, Veetin ihastus Pirkko kirahvi, Late käärme ja eläintarhan maskotti Niilo koala. Sekalainen seurakunta kävelee kaupungin kaduilla ja putkisoissa ja lopulta he löytvät vapaudenpatsaan. Sieltä se saavat kaapattua pienen laivan, jolla pääsevät Ronin perään. Afrikassa eläimiä pelastetaan tulivuoren purkaukselta, mutta Roni karkaa sinne silti ja Simsonin poppoo lähtee etsintäretkelle. Siellä Simsonin totuus paljastuu muille ja porukka hajoaa. Ilkeät Gnut elukat ovat valloittaneet paikat ja he haluvat päästä ravintoketjun huipulle leijonien yläpuolelle. Pääjohtaja Gnu pitää omana jumalanaan koala pehmokarhua, joten kun he näkevät Niilon, hänestä tulee heidän jumalansa. Pienen juonen avulla kaikki saadaan turvaan ja pääjohtaja Gnu saa lievästi sanottuna kenkää hommastaan. Gnut tulevat eläintemme kavereiksi ja lähtevt samalla lautalla millä tulivatkin, pois saarelta.

Elukat kaupunglla

Aivan Villit on ihan katsottava tekele, mutta siinä on jo lähtökohtaisesti käsikirjoituksessa ongelmia. Itse juoni alkaa vasta puolivälissä elokuvaa, kun gnulauma paljastuu pahikseksi. Kaikki sitä ennen on Ronin etsintää päämäärättömästi ja kyllä se on ihan hauskaa, mutta turhaa  elokuvassa, kun juoni ei pääse liikkumaan eteenpäin. Se, että pääosassa on leijonia, tuo auttamatta mieleen Disnen Leijonakuninkaan ja sen musikaalista nähdään jopa mainoskyltti eläinten keskustassa kulkiessa. Leijonakuningas viittaus on myös siinä, kun Simson on pääpahisgnun kanssa kallionkielekkeellä roikkumassa. Viittaus on liiankin selvä Mufasan ja Scarin kohtaamiseen. Näin huono elokuva ei edes antsaitsisi viittauksia niin klassiseen  kohtaukseen (ja näin sanon minä, joka ei edes pidä  Leijonakuninkaasta).

Leffan juoni on tosiaankin höttöä, eikä hahmot pidä mielenkiintoa yllä. Käärmettä en edes muistanut ja Niilo koala koitti olla sarkastinen joka asiassa. Minä joka en ymmärrä sarkasmia, en saanut hahmosta mitään irti. Oravan ihastus kirahviin oli aika söpöä, mutta nähty jo. Vaikka Madagascarin katsomisesta on vuosia, niin kyllähän siinä Marty kirahvi ihastui siihen virtahepoon. Simsonilla ja Ronilla on klassinen isä-poika suhde. Poika ihailee isäänsä, kunnes kakki paljastuu valheeksi ja isä tekee kaiken pelastaakseen poikasa. Ei erityisen mielikuvitukselista. Kaiken päälle kun juoni laahaa, alku on pitkäveteinen ja musiikista en muista mitään, niin Madagascar vetää Aivan Villit ihan 6-0. Madagacarin animaatio on kyllä heikompaa, mutta siinä huumori ja varsinkin sivuhahmot saavat naurattamaan. Aivan Villeille annan plussaa kehittyneestä animaatiosta ja nimekkäästä ääninäyttelystä (päägnuuna Star Trekin William Shatner, tosin sekin ääni madallettuna).