Lippukokoelma

Lippukokoelma

maanantai 16. heinäkuuta 2018

Disney Klassikot 11: Ichabod and Mr.Toad

Päätön Ratsumies löyttyy minulta alunperin sellaiselta videokasetilta kuin Disneyn Satukirjasto Prinssi ja Kerjäläsipoika. Ja kuten nimestä voi arvata, Prinssi ja Kerjäläispoika on tälla samaisella kasetilla. Ostin kasetin nimen omaan tämän Päättömän Ratsumiehen takia, sillä sen legenda jo pienenä kiinnosti minua. Videokasetilla en liiemmin välittänyt tästä Prinssi ja Kerjäläispoika lyhytelokuvasta. Kyllähän sen katsoo, mutta kyseinen filmi ei minussa tunteita herätä. Vasta vuosia myöhemmin ostin alkuperäisen dvdn Ichaboch and Mr.Toad, joka sisältää siis nämä klassikon kaksi tarinaa: Kaislikossa suhisee ja Päätön Ratsumies.

Ichabod and Mr.Toad elokuvan alkuperäinen mainosjuliste
Mr.Toad
Herra Toad eli Konna asuu konnakartanossa. Hän on kovasti velkaa muile ja on pyytänyt kaverinsa Mäyrän avukseen selvittelemään raha-asioitaan. Mäyrä on hommaan ihan kyllästynyt, mutta hän ei halua, että Konnakartano menisi rahavaikeuksissa muille. Konnan kaksi muuta kaveria ovat viileä ja fiksu Rotta, sekä ystävällinen ja kiltti Myyrä. Yhtenä päivänä Konna on taasen hurahtanut kärryihin ja ostanut kalliilla itselleen hevosen ja kärryt. Rotta ja Myyrä koittavat puhua Konnalle järkeä rahan käytöstä, mutta Konna näkee ohikulkevan auton ja alkaa heti haaveilemaan autosta. Hänen autohullutuksensa on hulvattoman näköistä: kieli roikkuu ulkona ja omat äänet päästellään kun pylyllä hypellään. Rotta ja Myyrä ottavat Konnan kiinni ja lukitsevat tämän kartanoonsa omaksi parhaaksi. Konna pakenee sieltä ja lähtee baariin, missä ostaa auton Konnakartanoa vastaan.


Seuraavaksi näemme istuinsalin, jossa Konnaa syytetään auton varastamisesta. Todistajina toimivat Konnan hevonen Cerily, Näädät joilta Konna osti auton ja herra Winkey, joka oli kaupassa todistajana. Herra Winkeyn piti olla Konnan todistaja, mutta todistikin vastaan, eli väittää Konnan varastaneen hänen autonsa. Konna joutuu vankilaan, mistä hänet jouluaattoiltana pelastaa Cerily mummoksi pukeutuneena. Konna pääsee poliiseja pakoon ja viettää aattoillan häkeltyneiden Mäyrän, Myyrän ja Rotan seurassa. Mäyrä paljastaa, että näki herra Winkeyn Konnakartanossa näätien kanssa istumassa, eli herra Konna onkin syytön. Yhdessä he lähtevät Konnakartanoon hakemaan kauppakirjaa todisteeksi tästä. Konnakartanossa on aikamoiset hulinat kun kauppakirjaa koitetaan saada talteen. Konna mm. hämää näätiä ja Winkeytä paperilennokeilla ja salakäytävä pyörii ympyrää kuin mikäkin karuselli. Kauppakirja saadaan kuitenkin itselle ja Konna on lain edessä vapaa. Oppiko hän mitään? Ei välttämättä, sillä autohullutus kehittyi lentokonehullutukseksi.

Mr. Toad on ihan hasuka ja opettavainen tarina. En ole ikinä lukenut alkuperäistä Kaislikossa Suhisee kirjaa, mutta käsittääkseni Mr.Toad on aika uskollinen alkuperäiselle tarinalle. Pidän kovasti kirkkaista väreistä ja kertojan tyylistä kertoa tarinaa. Hahmoilla on paljon repliikkejä, mutta kertoja pääsääntöisesti vie tarinaa eteenpäin. Ensimmäisen kerran kun Mr.Toadin näin yllätyin parista minulle tutusta hahmosta. Rotta, Myyrä ja Cerily heppa vierailevat Mikki Hiiren Jouluaatto elokuvassa ja elokuvan näädät ovat myöhemmin vierailleet Kuka VirittiAnsan Roger Rabbit? hullutuksessa. Mr.Toad on ihan viihdyttävä, muttei pääse samaan tasoon Päättömän Ratsumiehen kanssa. En osaa sanoa onko se nostalgia aspekti mikä tästä minulta puuttuu, vai mikä?

Konnalla on autohullutus
Päätön Ratsumies
Päätön Ratsumies on tosiaankin alunperin ollut minulla videolla ja kyseinen kasetti on suomeksi dubattu. Ichabod on käännetty suomeksi Kuukkeli Kuu, mikä on aivan järjettömän hervoton nimi päähahmolle. Tämän suomenkielisen version videolta olen katsonut useammin kuin alkuperäisen englanninkielisen, joten puhun tässä nyt suomihahmojen nimillä.   Tarinassa on äänessä pelkkä kertoja, joka kertoo hahmojen repliikit ja laulaa laulut. Hänellä on kyllä tyttökuoro taustanaan. Laulujen sanat on kyllä suomeksi kännetty hauskasti: "Kuukkeli, Kuukkeli Kuu, Kukkeli ei kukaan muu." Englanniksi sanat sointuvat myös hyvin.  Animaatiotyylistä tulee hyvin vahvasti perinteinen lastenkirjakuvitus miekeen, mikä toimii erinomaisesti. Selkeää ja yksinkertaista, tunnelma on kuin lukisi itse iltasatua sängyssä. Pikkukylä ja maanläheiset värit ovat ihania.


Kuukkeli on mielenkiintoinen hahmo; kirjanörtti, opettaja ja suursyömäri, mutta silti julmetun laiha ja kaiken lisäksi kova naistenmies, keikari ja todella taukauskoinen. Kuukkeli on naisten kauneuden ja rahan perään ja välillä mietityttääkin onko hänellä tarinan kaunotarta Katriinaa koskien oikeita tunteita, vaan onko Kuukkeli pelkän Katriinan tulevan perinnön perään. Kuukkelilla on mitä erikoisemman mallinen nenä, jota en kyllä ikinä kenelläkään toisella animaatiohahmolla ole nähnyt. Katriinaalla on toinenkin kilpakosija eli Tarmo, joka taitaa olla esiaste Kaunottaren ja Hirviön Gastonille. Tarmolla on kova naistenmiesego ja Kuukkelin saapuessa kylään, hän saa heti kovan kilpailijan. Tarmolla on tapanan hermostua nopeasti, jonka takia Kuukkelin kanssa tulee paljon koomisia konflikteja. Itse Katriina on aikamoinen vamppi, joka leikittelee miehillä, muttei ole oikein kummankaan kanssa tosissaan. Pidän Katriinan ulkomuodosta, hänellä on nätti mekko ja kauniit, selkeät kasvon muodot. Muut hahmot ovat aikalailla taustalla ja hyvin sarjakuvamaisia. Koulun ohella Kuukkeli vetää naistenkuoroa, jossa eräs hervoton likka iskee häneen silmänsä ja myöhemmin tansseissa kikattelee niin mahtavan hauskasti Tarmon kanssa tanssiessa.

Pyhäinpäivän tanssijaisiin Katriina on kutsunut niin Kuukkelin kuin Tarmonkin. Musiikki vaihtuu kiivaammaksi ja kivaammaksi ja tanssiaskeleet vaan lentää Katriinan ja Kuukkelin välillä. Tarmo koittaa kovasti saada Katriinan huomion itseensä, mutta hervoton likka ei kyllä anna siihen mahdollisuutta, kun kikattelee yhtä lujaa mitä musiikki. Mutasukkainen Tarmo alkaa tanssin jälkeen kertoa tarinaa Päättömästä Ratsumiehestä, sillä hän tietää Kuukkelin olevan hyvin taikauskoinen. Kuukkeli ottaa tarinat tietenkin todesta, eikä yhtään katso mitä ottaa kahviinsa. Katriinaa vain naurattaa nämä urbaanilegendat, kun Kuukkeli samalla  tärisee pelosta. Niinpä Kuukkelin kotiinpaluu matkasta tulee painajainen, kun hän kohtaa sillan luona Päättömän Ratsumiehen.

Kuukkeli vie Katriinaa tanssilattialla
Kuukkelin kotiinpaluumatka on hienosti tehty. Pimeys on kauniisti kuvattu ja pelottavan  tunnelmallinen. Kuukkelin pelko on osittain jopa huumorillista, sillä hän säikähtää kaikkia pienempääkin ääniä, kuten kaisloja puun runkoa vasten. Itse metsä on paljon uhkaavampi, kuin sieltä lopulta saapuva Päätön Ratsumies. Ratsumiehessä on säilytetty tietty mysteerisyys ja tyylikkyys, kun häntä ei näytetä selkeästi. Hän taistelee Kuukkelia vastaan, mutta emme saa nähä mitä lopuksi tapahtuu, kun kurpitsa osuu kuvaruudulle. On hyvä että loppu jää avoimeksi, sillä jää arvoitukseksi onko Ratsumies oikeasti olemassa, vai vain Kuukkelin mielikuvitusta.  Elääkö Kuukkeli vielä jossain patoja ja kattiloita rakastavan emännän vierellä, vai uskommeko hänen kohdanneen oikeasti Päättömän ratsastajan? Sen saa katsoja itse päättää.

 Ichabod ja Mr.Toad on hyvin koottu viimeinen Disneyn sota-ajan pakettielokuva. Kaksi toisistaan riippumatonta tarinaa toimii paljon paremmin kuin Pennitön ja Suruton, koska näitä ei olla edes yritetty väkisin yhdistää. Molemmissa elokuvissa on kertoja, joka ottaa tarinan esille satukirjasta. Se toimii oivallisesti, sillä molempien tarinoiden animaatio on hvyin satukirjamaista ja sadut ovat opettavaisia. Alussa ennen kuin hypätään Kaislikon pariin kertoja miettii mitä lukee yleisölle. Vaihtoehtona on mm. Peter Pan, Robin Hood ja Liisa Ihmemaassa, joista kaikista tehtiin myöhemmin oma Disneyn klassikkoelokuva. Ennen Päätönta Ratsumiestä pohditaan otetaanko hyllystä Pecasos Bill vai Johnny Appleseed, jotka on taasen päässyt aikaisempiin elokuviin. Minusta tämä juuri on aasinsilta menneisiin lyhäreihin ja tuleviin pitkiin elokuviin.

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Disney Klassikot 9: Pennitön ja Suruton

Pennitön ja Suruton kuuluu Disneyn ns.pakettielokuviin, sillä se sisältää kaksi itsenäistä lyhytelokuvaa; Bongo ja Mikki ja Pavunvarsi. Nimestäkin voi päätellä, että jälkimmäinen perustuu tarinaan Jaakko ja Pavunvarsi. Lapsena en ollut saanut mitään kontaktia kyseiseen elokuvaan, vaan katsoin Pennittömän ja Suruttoman joskus 14-ikävuoden huippeilla suomeksi. Se olikin ehkä se syy, miksi myin kyseisen elokuvan pois. Hankin elokuvasta vanhan vuokravideo version vhs-muodossa englanniksi ja vasta sen myötä opin edes jotenkin elokuvasta pitämään.
Pennitön ja Suruton elokuvan mainosjuliste
Elokuvassa yhteinen tekijä on Pinokkion omatunto Samu Sirkka. Samu laulaa aluksi jotain huolettomasta elämästä ja hetkessä elämisestä, niistä mihin täytyi tuolloin toisen maailmansodan aikaan keskittyä. Samu löytää vanhan levarin, jossa on jonkun naikkosen laulama musiikkisatu Bongosta. Bongo on siis sirkuskarhu, joka kyllä nautii sirkuksessa olemisesta, mutta kokee kovan vedon takaisin luontoon. Junanvaununsa oven hän saa hajalle ja pääseekin nauttimaan kukkien tuoksusta ja Tikun ja Takun kaksoisolentojen pilkkanauruista. Metsän eläimillä menee hetki ottaa Bongo asukikseen. Vuorokauden vaihtuessa sää kylmenee nopeasti ja Bongo aamupalan toivossa jo hetken miettii miksi lähti pois. Samalla hän kokee ensirakkauden huuman ja tästä alkaa absurdin kaunis rakkauskollaasi, kun karhut sydämevät toisiansa. Ettei koko Bongo osuus ole ihanaa siirappista lässynläätä saadaan pahis paikalle, eli iso mustasukkainen karhu. Tämä läppäsee Bongon tyttöä ja tyttö vahingossa häntä. NIinpä Iso karhu luulee olevansa kimpassa ja Bongo taasen hylättynä. Hän kauempaa näkee karhujen läpsivän toisiaan ja samalla laulussa kerrotaan, että niin karhut kertovat ihastumisen toisilleen. Tyttö oli jo aiemmin läpännyt Bongoa ja nyt Bongo läppää häntä. Iso karhu tulee tietty väliin, mutta kehittyneen tasapainotaidon avulla Bongo vetää pidemmän korren ja hän ja tyttökarhu ovat jälleen onneellisia rakastavaisia sydänkäpysiä. Pennitön ja Suruton dvdv:n mukana oleella dokkarilla kerrottiin mielenkiintoisesti, että Bongoa suunniteltiin Dumbon jatko-osaksi. Paljon tuo alun sirkusmaailma toikin Dumbon mieleen.
Bongo rakastuneena
Musiikkisadun loputtua Samu Sirkka löytää kutsun juhliin, jonne hän menee tien toiselle puolelle. Juhlat ovat liian iso sana kuvaamaan illanistujaisia, joissa on pikkutyttö, kaksi puhuvaa nukkea ja äijä joka kertoo tarinaa Mikistä ja Pavunvarresta. Käsinuket kokoajan häiritsevät tarinankerrontaa ja kertovat tyhmiä puujalkavitsejä väliin. Itse tarinassa on mukana Mikki, Aku ja Hessu mutta heillä on valitettavan vähän repliikkejä tarinankertojan takia. Itse satu menee näin: Onnenlaaksossa on nais Harppu (joka on esiaste Helinä-keijulle) jonka ollessa kotosalla laakso on tyyni. Sitten Jättiläinen varastaa Harpun ja koko laakso kuivuu. Aku, Mikki ja Hessu jakavat leivät ohuiksi kaistaleiksi ja pavun kolmeen osaan kun ruokaa ei ole. Aku raivopäissään on hakkaamassa lehmää kirveellä, kun Mikki keksii myydä elukan. Rahaa ei tule, vaan lisää papuja, mutta ne ovatkin taikapapuja. Akun räyhäilyn vuoksi pavut menee maahan ja yöllä kun kolmikko on untenmailla pavuista kasvaa jättiversot. Ne menee aina taivaaseen asti. Aamulla kolmikko kiipeää sinne ja he pääätyvät Jättiläisen linnaan, missä Harppu on vankina. Mikki saa kontaktia Jättiläiseen ja vaikka hän koittaa huijata sitä, Jättiläinen ei ole ihan idiootti. Hän lukitsee Akun ja Hessun rasiaan, josta ottaa Harpun esille soittamaan hälle tuutulaulua. Jättiläisen nukkuessa Mikki kaivaa rasian avaimen esille. Aku ja Hessu pelastavat Harpun ja Mikki juoksee härnäten Jättiläistä. He kapuavat versoa pitkin takaisin maahan, mutta Jättiläinen on vielä ylhäällä, kun Aku ja Hessu saa verson sahattua poikki. Niin rauha palaa taas Onnenlaaksoon.
Hessu, Aku ja Mikki nälkäisinä
Mikki ja Pavunvarressa ei olisi muuten mitään vikaa, mutta tämä kertojatyyli, jossa nuket keskeyttävät mitä lässyimmillä ja idiooteimmilla kommenteilla häiritsee todella vahvasti. Nauttisin kanssa ennemmin hahmojen dialogista, kuin suorasta kerronnasta. Toinen nukke alkaa kertomuksen jälkeen ulvomaan, kunnes kertoja vielä painottaa kaiken olevan mielikuvituksen tuotetta. Tälläinen painotus rikkoo minusta vahvasti sadun ytimen, vaikka Jättiläinen oikeasti tuleekin katon rajasta esiin. Minusta se luo hyvää symboliikkaa elokuvan teemalaululle Fun and Fancy freelle, jossa painotetaan elämän hauskuutta ja naurua. Sodan aikana juuri tämmöistä elokuvaa tarvittiin. Nykymitttapuulla Pennitön ja Suruton on aika heikko esitys, mutta tuolloin varmasti virkistävä tuulahdus sen aikaisessa maailman tilassa. Itse tarinat ovat aika heikkoja, eikä niistä erikseen olisi kokoillan animaaatiota saatu kasaan, vaikka Walt sitä alunperin suunnittelikin. Pidän itse enemmän Bongon tarinasta, sillä siinä musiikki sulautuu tarinaan paremmin ja karhujen rakkasusydänkollaasio on oikeasti herttaista ja todella Disneymäistä katsottavaa. Mikki ja Pavunvarresta minulla tulee väkisin mieleen Mikkilyhäri Urhea Pikku Räätäli (julkaistu suomessa Tässä Tulee Mikki vhs-kasetilla). Mikin ja Jättiläisen kohtaamisessa on niin paljon samaa, kuin myös Mikin vaatetuksessa. Dokumentissa jopa näytettiin poistettu kohtaus mistä Mikki sai taikapapunsa (Prinsessa Minniltä) ja se oli kyllä jo liian suora vertaus Räätäliin, jossa Minni on myös Prinsessa. Pavunvartta katsoessa minulla tuli vähän sellainen olo, että eikö yhtään uutta ideaa keksitä. Ainut hyvä idea siinä on puun kasvaminen Akun, Mikin ja Hessun nukkuessa. Kaikki tippuvat pois sängyistään, mutta koisivat niin sikeästi etteivät herää.
Bongo
Onnenlaakso
Pennitön ja Suruton on minusta selvästi huonoin pakettielokuva ja Disneyn klassikoistakin se kokonaisuutena jää ihan häntäpäähän. Kun Samu Sirkka kerran alussa laitetaan kertojaksi olisin halunnut sen myös Pavunvarteen, en mitään surkeasti näyteltyä live-action pätkää. Nuo vatsastapuhujanuket eivät vain yksinkertaisesti toimi. Mitä hyvää elokuvasta voin kokonaisuudessaan sanoa on Mary Blairin uskomattoman kauniit kuvat. Bongossa on muutenkin ihanaa luonnonkarkkia silmille, mutta kyllä Onnenlaaksokin on kauniisti saatu luotua.
Vhs-kasettini kansi. Mukana elokuvan jälkeen on ihanan pitkä kurkistus Walt Disney Worldiin.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Disney Klassikot 8: Make Mine Music

Make Mine Music eli Suomenkieliseltä nimeltään Iskelmäparaati, jonka nimisuomennos kuvaa mielestäni elokuvan sisältöä oikein hyvin. Kyseinen elokuva on julkaistu joskus 80-luvulla tuolla suomenkielisellä nimellä vuokravideojulkaisuna, mutta itse näin tämän klassikon vasta dvd aikakaudella, eikä se kyllä ole houkuttanut helpolla katsomaan. Tämä oli kolmas kertani kun katsoin Make Mine Musicin ajatuksen kanssa ja siltikin koin keskittymisvaikeuksia, sillä kyseinen elokuva on mielestäni pitkäveteinen. Make Mine Music on kokooma lyhytelokuvia joita yhdistää musiikki. Puolet lyhäreistä on juonellisia, toinen puoli enemmän tunteisiin vetoavia musiikkipätkiä, joissa animaatio on sen kuvailun apuväline. Animaatioiden taso on yhtenäinen, mutta sisällöltään osa on todellayhdentekiviä ja toinen osa tunteisiin vetoavia.

Make Mine Music elokuvan mainosjuliste
The Martins and the Coys
Kaksi eri sukua asuu viereisillä kukkuloilla. He tappelevat keskenään päivät pääksytysten, kunnes kuolevat toistensa osumiin. Molemmille suvuille jäi vain yksi jäsen, toiselle nainen ja toiselle mies. Taivaassa muut sukulaiset katsovat ja antavat neuvoja toisen tappamiseen, mutta kun kaksi eri sukupuolta tapaavat niin äkkirakastuminen on valmis. Pariskunta viihtyy yhdessä tansseissa, mutta pitkään kun asuu yhdessä niin riitoja syntyy. Vaikka lopuksi pariskunta on asettunut kukkuloiden väliin asumaan, niin he riitelevät lopulta aivan yhtä paljon kun sukulaisensa. Tämä sukutarina on mielestäni aika kepeä ja tylsähkö, mutta naurahdin sen kerran, kun mies vihaisena menee vaimonsa luo, jolla on nyrkki ovella jo valmiina. Siitä mies saa kivan tällin. Taivaaseen kuvaamisa näytetään jotenkin arkisena, mikä on mielestäni pelottavaa.

Sukujen kukkulat
Blue Bayou
Blue Bayou kuuluu näihin lyhyisiin välianimaatioihin puhdistamaan ilmaa, siltä tällä lyhytelokuvalla ei ole muuten muuta fokusta. Sinistä väriä ja jollottava rakkauslaulu, ei muuta. Väliin laitettu selvästikkin seuraavaa menevämpää tarinaa varten.

Haikara sinisyydessä
All the Cats Join In
Pelkän nimen perusteella odotin kissamaista animaatiota, mutta ei valitettavasti tässä kissoja näy. Piirtäjän kynä vie tarinaa eteenpäin Jazz-musiikin tahdissa. Tyttö ja poika kutsuvat ison porukan kokoon ja yhdessä tanssitaan. Tätä katsoessa muistin vasta tuon Iskelmäparaati suominimen ja koin sen hyvin osuvaksi, sillä vaikka kappaleet elokuvassa ei ole täysin iskelmää, niin jokaisen musiikkityylin voi siltikin luokitella sen laajan iskelmä sanan alle.

Without you
Katso teksti Blue Bayousta.

Casey at the Bat
Baseball on nyt pelin nimi ja porukat menee sitä joukolla katsomaan, kun pelaajana on kuuluisa Casey. Tyypillä on maine naistenmiehenä, sillä pelata hän ei näköjään osaa, kun ei palloon osu. Monet tämän baseball tarinan vitseistä (mm.pallon hajoaminen) olen nähnyt Hessu Hopo piirretyissä ja siinä ne minua naurattavat, tässä ei. Valitettavasti tarina on umpitylsä ja sai minut vain miettimään mitä muuta eroa baseballilla ja pesäpallolla on kuin syöttäjän paikka?

Naistenmies Caisey
Two Silhouettes
Katso jälleen teksi Blue Bayousta. Lisäyksenä siihen tässä tanssitaan baletta.

Peter and the Wolf
Eli tunnetummin Pekka ja Susi. Olen tämän vanhan Venäläisen tarinan lukenut joskus muksuna satukirjasta, eikä se silloin ole herättänyt tunteita. Eikä nytkään. Vaikka pidän ideasta, että jokaisen hahmon puhe on oma instrumentaali soitinnumero, niin se hankaloittaa hahmojen persoonien ymmärtämistä. Ankka tekee valekuoleman, jota pikku lintu suree turhanpäiten ja metsästäjät saivat Pekan avulla suden kiinni. Ankkakin kävi taasen taivaanporteilla, jossa viitataan elokuvan ensimmäiseen tarinaan, kun kilpailevien sukujen jätkät kuolivat.

Pekka metsällä
After You've Gone
Nyt ei tarvitse katsoa tekstiä Blue Bayousta, sillä rakkauslauluteema vaihtuu instrumentaalimusiikkijahtiin. Käytännössä soittimet juoksee toisiaan takaa. Muuten yhtä samanlaisen välityö.

Johnnie Fedora and Alice Bluebonnet
Make Mine Musicissa on yksi todella hyvä lyhytelokuva ja se on tämä hattutarina. Johnie Fedora ja Alice Bluebonnet ovat kaksi hattua hattukaupan ikkunassa, jotka rakastuvat toisiinsa. Valitettavasti eräs nainen ostaa Alicen itselleen ja Johnnie jää yksin ikkunaan suremaan. Hänetkin ostetaan ja Johnnie alkaa kaduilla katselemaan muita hattuja ja laulaa omaa lauluaan Alicelle. Hän näkeekin Alicen ja pääsee karkuun omistajaltaan, mutta ei saa rakastaan kiinni. Kommelluksien ja kaipauslaulujen jälkeen joku mies löytää Johnnie Fedora hatun hattukaupan edustalta ja leikkaa siihen paikat hevosenkorville. Johnnie pelkääkin onko tämä jokaiken loppu, kun huomaa rakkaansa Alice Bluebonnetin keikkuvan viereisen hevosen harjalla. He saavat loppuikänsä olla onnellisia heppahattuja. Tarinassa on selkeä juoni, rytmilliset sanat ja oikeasti tunnetta. Antopomorfisoidut hatut tuovat mieleeni paljon myöhemmin Pixarin tekemän lyhytelokuva  Blue Umbrella, jossa on juonen kohdalla paljon samankaltaisuutta.

Rakastuneet hatut löytävät toisensa
The Whale Who Wanted to Sing at the Met
Viimeisenä on tarina valaasta, joka halusi laulaa Metissä. Valas siis tykkää laulaa oopperaa ja valaanpyydystäjät ovat siksi retkillänsä. Valas kuvataan kuinka hän olisi oopperatähtenä ihmisten rinnalla ja kuinka paholaisen roolissa saisi tuhoa aikaan. Oikeasti valasparka kuolee tässä valaanpyydystyksessä ja hän päsee johtamaan enkelikuoronlaulua taivaaseen.

Laulava valas
Koko kymmenestä lyhytelokuvasta vain yksi on sellainen, jonka katsomisesta oikeasti nautin ja sen on Johnnie Fedora and Alice Bluebonnet. Näin ollen voin sanoa, etten kokonaisuudessaan pidä Iskelmäparaatin sisällöstä. Casey at the Bat on jopa liian puhemainen, että voisin sitä edes musikaalilyhytelokuvaksi kutsua. Muissa lyhäreissä musiikki selväsi on tärkeässä, vaikkei parhaassa osassa. Jotenkin nyt katsomiskerralla huomasin tämän elokuvan jaksotustavan ja kuoleman teeman. Joka toinen lyhäri on tälläinen puhdistava, siniertävä välityö, kunnes  hattutarinan jälkeen tulee finaalitarina, eikä pelkkää jollotusta. Ensimmäistä The Martins and the Cows, keskimmäistä Pekka ja Susi ja viimeistä Valastarinaa yhdistää hahmojen meneminen taivaaseen ja jokaisessa hiippaillaan niillä kuuluisilla taivaan porteilla. Se on ihan hyvä teema auttamaan elokuvan rytmittämistä, mutta aika kauhea asia siinä mielessä, että musiikin ja varsinkin kevyen Iskelmämusiikin pitäisi olla iloa elämään tuottama asia.

Jotkut ovat Iskelmäparaatia kutsuneet köyhän miehen Fantasiaksi, niin itse en tähän sorru. Vaikka osa (varsinkin mainitsemistani välitöistä) sopisi enemmän Fantasiaan, niin nämä juonlliset tarinat ovat liiankin juonellisia niin taiteelliseen eepokseen. Kappaleissa on myös paljon lauluja, mitä en yhdistäisi Fantasian sisältöön. Disneyn klassikoiden pakettielokuvista Make Mine Music on kolmas ja koen sen vahvasti aisapariksi Melody Timen kanssa, mikä sisältää myös samantyylisiä lyhytelokuvapätkiä. Saludos Amigos ja Three Caballeros kuuluvat yheen hahmojen suhteen, ja Pennitön ja Suruton ja The Adventures of Ichabod ja Mr. Toad, koska niissä molemmissa on kaksi itsenäsitä, toisistaan riippumatonta tarinaa.