Lippukokoelma

Lippukokoelma

torstai 31. elokuuta 2017

Disney klassikot 16: Prinsessa Ruusunen

Prinsessa Ruusunen on omassa hyllyssä ollut vhs-kasetilla ja vasta muutama vuosi sitten sen päivitin blu-ray muotoon. Koska Ruusunen on aikoinaan ollut kunnon laajakangasesityksessä, niin vhs-kasetin reunoilta on pätkitty pitkät osat kuvista pois. Kun blu-raytä katsoin ekan kerran olin ihan uusissa sfääreissä Ruususen kanssa.

Prinsessa Ruususen tyyli on erilaisempi ja vahvempi kuin missään muussa Disneyn elokuvassa. Heti alkuteksti ja sen fontit vievät huomioni ja luovat ihanan, perinteikkään prinsessa tunnelman. Värit ovat kirkkaan tunnelmalliset ja elokuvasta huokuu sen prinsessa ja fantasiamainen elementti. Kuorolaulut eivät omaan korvaani erityisen kauniilta kuulosta, sen tyyppinen musiikki ei ole makuuni. Laulujen sanoista on hankala saaa selvää. Se on myös ongelma Ruususen omissa lauluissa, laulajan ääni menee liian korkealle että pystyisin ihan selkeästi sanoja erottamaan. Elokuvan katsoin suomiäänillä.
Prinsessa Ruususen elokuvajuliste
Pikku prinsessa Ruusunen siis syntyy kuningas Stefanuksen linnassa. Ruususelle tulee kolme hyvää haltijatarta, Floora, Fauna ja Ilomieli antamaan lahjansa. Ruusunen saa kauneuden ja laulun lahjan. Ennen kuin Ilomieli ehtii antaa omaansa, niin paikalle saapuu Pahatar (ikisuosikkini Hannele Lauri). Pahatar on pettynyt kun kutsua kastajaisiin ei tullut ja siksi langettaa kirouksen Ruususen ympärille: ennen kuin aurinko laskee hänen 16 syntymäpäivänään, hän pistää sormensa värttinän piikkkiin ja kuolee. Pahattaren lähdettyä Ilomieli haluaa lieventää tulevaa kirousta ja luo taian, niin että kun Ruusunen osuu värttinän piikkiin hän nukahtaa ja herää ensirakkautensa suudelmaan. Haltijattaren taikominen on todella kuanista ja tuo mieleeni Fantasian. Värimaailman ja äänet muistuttavat sen osioita. Pahattaren tulo salamana syntymäjuhliin on taas kivan mustavalkokontrastinen.

Haltijattaret pohtivat miten saisivat Ruususen piiloon, niin ettei 16 vuotiaana tytön kirous kävisi toimeen. He lentävät pohtimaan tätä pieneen rasiaan (en koskaan lapsena tajunnut tätä kutistumista sinne) ja siellä keksivät, että he tekeytyvät vanhoiksi naisiksi ja ottavat Ruususen mukaan ja muuttavat porukalla metsämökkiin. Vhs-kasetilla en tosiaankaan nähnyt, että haltijattaret kutistuivat ja menivät pieneen rasiaan tästä puhumaan, sillä vhs-kuvan reunoja on saksittu rajusti. Blu-raylla kuva kun on laaja niin tämä näkyy paljon selkeämmin ja siksi kohtauskin selittyy paremmin. Hienoja yksityiskohtia, kuten taustamaalauksiakin näkyy näin paremmin.

Aurora ja Philip metsässä
Metsämökissä sitten Ruusunen kasvaa ja 16-vuotis päivänä hänet tyrkätään ulos poimimaan marjoja, että juhlavalmistelut, eli siivous, kakku ja mekko saahaan tehtyä. Metikössä törmätään prinssiin ja yhessä lauletaan, kun unessa kerran kohdattiin. Ennen tuo laulu ei minua säväyttänyt, nykyään saan oikein kylmät väreet kun tämän laulun kuulen. Tämä metsäkohtaus on yksi niitä harvimpia kohtauksia joissa Ruusunen itse puhuu. On nimittäin muuten aikas hiljanen tyttö. Haltijoitten kohellus mökissään on leffan ihan paras kohtaus. Flora ompelee käsin mekkoa, Fauna leipoo kakkua ja Ilomieli vain koittaa auttaa. Eihän tästä mitään tule, kun Fauna ei tajua edes mikä on yksi tls. Kun taikasauvat otetaan sitten käyttöön, alkaa sininen-vaaleanpunainen kinastelu, joka pitkällä tähtäimellä alkaa hymyilyttää.

Pahatar on taas vuosikaudet etsinyt Ruususta käsiinsä, eikä ole löytänyt. Hänellä on ihan idiootteja palvelijoita, jotka kaikki tämän 16 vuotta ovat etsineet kaikki kehdot ja kehdoista vauvaa. Eivät olleet urpot tajunneet, että kyllähän se tyttö siitä kasvaa. Niimpä Pahatar antaa korpilleen tehtävän etsiä 16 vuotiaan tytön ja helposti se löytyy kun metsämökin savupiipusta tupsahtelee taikasauvojen valoja. Näin ollen Pahatar nyt tietää minne värttinänsä vie odottamaan.

Prinssi Philip on tavannut siis Ruususen mettällä ja ihastunut tähän totaalisesti. Hän ei vaan tiennyt että kyseessä on Ruusunen, vaan luuli tätä perusmaalaistytöksi. Philipsin isä kuningas Hubertus tästä tietenkin raivostuu, mutta sitä ennen vedetään kännit Ruususen isukin Stefanuksen kanssa. Skool laulussa koetaan alkoholin riemu, laskuhumala, tappelu ja soittajan sammuminen kerralla. Tuollasen jälkeen kun oma poika kertoo naima-aikeistaan, niin kyllä isukki on ihmeissään. Tämä kuninkaiden juomalaulu on elokuvan huippukohtia.


Kuninkaat innostuvat juomaan
Ruusunen kun on palanut metästä, niin hänkin kertoo ilouutisensa haltijattarille, siis sen että tapasi elämänsä miehen. Kun Haltijattaret sanovat, että Ruusunen on jo luvattu Philipille, niin tyttö juokse itkuisena huoneeseensa. Pahattaren lumous saadaan voimaan ja Ruusunen kävelee värttinälle, iskeytyy siihen ja simahtaa ikiuneen. Loppuosa elokuvasta onkin minusta vähän tylsä. Pahatar saa Philipin kiinni, mutta haltjattarien avulla Philip pääsee irti, tappelee Pahatara vastaan, voittaa tän ja herättää Ruususen ja siinäpäs se. En ikinä oikein ole tajunnut tätä Pahattaren motiivia, miksi se haluaa tappaa Ruususen, vain siksi ettei sitä yksiin juhliin kutsuta? Jonkun version olen lukenut jossa Pahatar on alun perin ollut hyvä haltijatar ja hänet unohdettiin kutsua, minkä takia hän katkeroitui ja muuttui pahaksi. Vaikka Pahattaren pyrkimys on olla paha kaikessa, niin hänestäkin löytyy pehmeitä puolia. Hänen korppinsa muutetaan kiveksi ja siitä Pahatar on kauhuissaan, jopa raivoissaan.

Prinsesa Ruususessa minua häiritsee se kuinka vähän itse Ruusunen on elokuvassa. Tuntuu, että haltijattaret sekä Stefanus ja Hubertus ovat tässä pääosissa, kun taas Ruusunen ja Philip sivuosissa. Ruususen äitikin on vain taustahahmo, eikä Phlipin äitiä edes mainita. Äitien jättäminen vähemmälle yrittää kait nostattaa Floran, Faunan ja Ilomielen tärkeyttä kasvattajina, vaikkeivat he osaa tehdä mitään ilman taikoja. Ilomieli on aina ollut haltijattarista suosikkini, varmaan siksi koska Flora ja Fauna aina jollain tavalla vähättelevät  häntä. Haltijattarien merkitys loppua kohden vain kasvaa, kun he taikovat Pahattaren örkkejä vastaan. Philip ei olisi edes saanut Pahatarta tuhottua ilman Floran taikomaa miekkaa. Tuntuu että koko elokuva on vain rakennettu sille, kuinka hyvät haltijattaret tappelevat Pahatarta vastaan. Ruusen ja Philip rakkaustarina on vain kehyskertomus tälle ja Hubertus ja Stefanus siellä välissä tuomassa huumora mukaan.


Epäilen kovasti Faunan kokkaustaitoja
Pikkuisia, jopa hassujakin huomioita tätä elokuvaa katsoessa on jäänyt mieleeni: Ruusunen on metsässä varpasilleen ja hänen jalkansa ovat tummemmat kuin muu iho, metsässä olevat eläimet on aika saman tyyppisia kuin Miekka kivessä elokuvassa ja Pahattarella on yhtä punaiset huulet kuin Ruususella. Joukkokohtauksissa taustahenkilöt ovat liikkumatta, mikä korostaa satukirjamaisuutta. Faunan mekko on vihreä, mutta kun hän lentää ja kuvataan kauempaa hän on keltaisen värinen.  Ruususen puku on viimeisenä vaaleanpunainen. Kertojaa myös kuullaan koko elokuvan aikana, eikä pelkästään alussa.

Vai oliko mekko lopussa sittenkin sininen? Hällä väliä, kaunis se on kumminkin.

torstai 24. elokuuta 2017

Miami

En alunperin ollut lähdössä katsomaan uutta Miami elokuvaa, mutta koska Finnkino Labin asiakkaansa sain etuudeksi ilmaiset synttäripopparit, jotka piti käyttää ennen kuun loppumista, niin halusin vain kovasti elokuviin. Miami nyt sattui olemaan ainoa edes vähänkin kiinnostava raina tällä hetkellä liikenteessä. Minulla ei ollut sen erikoisempia odotuksia elokuvan suhteen, tiesin sen käsittelevän sisarussuhetta ja yökerhoissa tanssimista. Loppujen lopuksi nämä teemat olivat Miamissa sivuosassa.
Angela tanssii yökerhon lavalla kimaltelevissa hepeneissä ja tämän pikkusisko Anna tulee häntä katsomaan. Anna saa puhuttua Angelan kotiansa käymään ja paljastaa hälle olevan tämän siskopuoli. Heidän yhteinen isänsä oli jo kuollut. Tuolla edellisillan keikalla Angelan tyttötanssiryhmä lähtee menemään ja tämä tarvii tanssikaverin, joten hän pyytää Annaa mukaansa. Aluksi Anna ei lämpene, mutta lähtee sittenkin mukaan. Tanssikuvioita harjotellaan hetki ja takahuoneessa ennen esitystä Annaan iskee pakokauhu. Angela preppaa häntä ja vasta siinä kohdassa kuullaan leffan nimi Miami, joka viittaa Angelan haaveisiin. Anna alkaa nauttia tanssista ja hän ja Angela kiertelevät siellä sun täällä yökerhoissa ja hemputtelevat keskenään ja mukamas syventävät sisaruussuhdettaan. Kokoajan taustaa varjostaa Angelan monen tonnin velat, joita Anna ei edes hätkähdä, vaan koittaa auttaa Angelaa saadakseen rahat kasaan. Tytöt kiristävät miehiä salakuvaamillaan videoilla ja lopulta massia onkin tarpeeksi kasassa. He suuntaavat jo kohti lentokenttää,  lähemmäs Miamia, kun velkojat saavat heiät kiinni ja vie jonnekin jorpakon rannalle. Sielä Angela tekee uhrauksensa ja pelastaa siskonsa vetämällä velkojien huomion itteensä hukkumalla ja niin Anna pääsee pakoon. Eihän Anna minnekkään Miamiin lähe, vaan ilmeisesti kottiinsa ja joskus myöhemmin tapaa Angelan jo aikoja sitten huostaanotetun lapsen.

Miamin heikous on siinä, että sen hahmot ovat todella tylsiä. Anna on persoonaton hissukka alussa ja matkan aikana hän muuttuu vaan rahan hakkija koneeksi. Hän ei näytä välittävän yhtään siitä, mitä tapahtuu jos jää kiinni. Angela taas on pinnallisen oloinen tyrkky ja hänen uskovaisuutensa tuntuu olevan hyvin päälle liimattua. Ainut hetki, kun sen oikasti hänen hahmoosa uskoo, on se kun hän avautuu siitä randomi ukkelille. Tästä päästään toiseen ongelmaan, eli elokuvan miehet. Leffassa on todella vähän mieshahmoja ja niille ei ole luotu persoonaa hahmoksi lainkaan. Kaikki kiristäjä ukot Mertsit ja muut ovat täysin saman näkösiä ja oloisia. Elokvan pakollinen seksikohtaus on tehty Annan hetken ihastuksesta, mutta sekin hukkuu heti seuraavan kohtauksen murhan alle. Angelan entinen mies näytetään ihan hellyyttävässä valossa ja hän onkin koko elokuvan hahmona ainoa uskottava henkilö. Minimaalinen sivujuoni jostain politiikosta on täysin irrallinen, enkä sen yhteyttä kyllä yhtään tajunnut.
Angela lavalla
Miamin tarina on lähes olematon. Ennakkoon tiesin tämän sisarussuhteen ja yökerhoelämän, mutta kumpikin jäi hyvin pintapuoliseksi raapaisuksi, sillä valkokankaan täytti rahansaanti ja kiristäjien kiertely. Milloin soiteltiin mafioosoille ja oltiin ajamassa ketäkin karkuun. Itse yökerhotanssia oli suhteellisen vähän ja vielä vähmemmän sitä, mitä takahuoneissa oikeasti tapahtuu. Annan ja Angelan sisarussuhde esitettiin hyvin pintapuolisesti. Vaikka he eivät olleetkaan aikaisemmin tavanneet, niin Anna lähtee Angelan mukaan ihan sokeasti. Vasta lavalla Anna tajuaa mitä tuli tehtyä ja minusta tuntui, että Annan hahmo välitti Angelasta, vain koska he olivat sisaria. Jos he eivät olisi olleet sisaria, Anna olisi jättänt alun alkenkin Angelan oman onnesa ojaan. Kun Anna ja Angela viettävät keikkojen jälkeen yhteisiä hetkiä olohuoneissa ja sängyssä maate mennessä, niin Anna on kiinostunut Angelasta, Angela ei Annasta. Angelan hahmosta välittyy se, mitä Anna aluksi kysyykin, ottiko tämä hänet mukaan vain siksi, että saisi tanssitytön? Ennen loppua Angela lukitsee Annan vessaan ja itkeskelee, tuleeko Anna oikeasti mukaan Miamiin. Tietenkään hän ei olisi tullut, sillä Anna oli jo itsekkin tajunnut, ettei Angela hänestä oikeasti välitä. Angelan itkupotkuraivari on enemmänkin hänen omien tunteiden mellastamista ja hän muutenkin useassa osin käyttäytyy kuin teinityttö.

Angela kertoo Annalle vähän vastahakoisesi omasta tyttärestään, joka on huostaanotettu. Hän on kuitenkin helpottunut, että ylipätänsä saa edes puhua lapsensa kanssa, sillä itse lapsena Angela ei saanut ottaa yhteyttä isäänsä. Anna oli pienenä kirjoitellut Angelalle, niin Angela oli kirjeistä selvästi enemmän katkera kuin iloinen, siitä että isä haluaa perheeseensä Annan, ei Angelaa. Tämä Angelan lapsi mainitaan elokuvassa vain kerran ja siksi elokuvan loppu tuntuukin niin huonolta, että Anna menee tapaamaan Angelan lasta. Olisin mieluummin nähnyt Annan menevän vaikka yksin sinne hiton Miamiin, kun leffan nimeenkin piti tuo paikka tunkea.

Pari valitusken aihetta vielä: miksi tässä leffassa mukamas juodaan niin paljon ja miksi pirussa tässä elokuvassa on niin kliseisiä tupakanpolttamiskuvia? Ainakin 3-4 kohtaa huomasin, jossa henkilö menee pihalle mietteliäänä/ahdistuneena ja polttaa tupakkaa. Se on kyllä yksi elokuvallinen keino, mutta samassa elokuvassa sen toistuminen näin useaan otteeseen saa minut jo kyrsimään. Nämä tupakkaotokset ja ylitiöpäinen viinanjuonti on minusta kyllä niin amatöörielokuvien virheitä ja kliseisiä kuin mitkä, ettei niitä nykyleffoihin enään tarvitsisi tuoda. Toinen mikä ärsytti ihan suunnattomasti oli leffan musiikki. Joka saatanan välissä soi semmonen jollotustanssimusiikki ja ellei soinut se, niin sitten oli semmosta ylitiömelodramaattista viulunsoittoa. Todella häiritsevää. Eniten kuitenkin leffassa mennään mönkään siinä, että tämä on rikoselokuva. Miksei sitä voitu mainita erikseen missään? Minulla tuli yhtälailla huijattu olo Miamista kuin Minä ja Morrisonista aikoinani sen nähtyäni,  siinäkin huumejuttu nousi pääosaan ihmissuhdredraaman tielle.