Lippukokoelma

Lippukokoelma

maanantai 27. maaliskuuta 2017

James Bond 10-12

Lisää Bondejaon jälleen tullut nähtyä. Näissä Bondeissa jo Roger Moore lunastaa paikkansa uutena James Bondina ja tekee todella hienot roolisuoritukset. Hänen esittämä Bondinsa on eri tavalla herrasmies mitä Sean Conneryn, enemmän kiltimpi. Kun Connery enemmän ja helpommin uskalsi tarttua aseeseen, niin Moore koittaa ensin keksiä toisen tavan. Huumoria on myös tullut elokuviin ja tarinoihin enemmän ja taas isoja väkivaltakohtauksia vähennetty. Siittä paljon plussaa.

007 ja Kultainen ase
Bondin tämänkertainen päävihollinen Francisco Scaramanga (jota näytteli hienosti Christopher Lee) omistaa kultaisen aseen, jolla koitti Bondia tappaa. Juoni oli minusta tässä aikas sekava, mutta keskityinkin enemmän tähän näyttelijäntyöhön, sillä enpäs ennen tiennytkään Chistopher Leenkin näytelleen Bondleffassa. Mieleeni jäi vahvasti Franciscon ja Bondin kohtaukset, jotka tapahtuivat ns."hupitalossa" joka minulle toi hyvin vahvasti mieleen huvipuistojen vekkulatalot ja peilisalit. Muutamat kohtaukset tapahtuivat tälläisissa lavastuksissa ja ne oli todella mielenpainuvan näköisiä. Bond elokuvien tuttuun tyyliin vierailtiin kauniilla saarilla, joissa upeita maisemia jälleen vilisi silmissä. Bondin huumoorintaju on kanssa ns."lempeytynyt". Roger Moorin Bond viljelee edelleen ihania one linereita, mutta enään ne ei tunnu yhtään niin häijyltä, vaan ennemminkin komediallisilta. Pikkunen Franciscon kääpiöapulainen lisäsi huumoria entisestään elokuvaan ja hienoa stunttia saatiin taas nähdä, kun autolla lennettii jorpakon yli komeassa kaaressa.

007 ja Kultainen Ase elokuvan mainosjuliste
007 Rakastettuni
Tämän elokuvan jälkeen jäi oikeasti todella hyvä mieli.  Melkein olin antamaan jo leffalle täydet pisteet, mutta koska ihan vieläkään Roger Moore ei "täydellistä" Bondia ole itessään löytänyt, niin jäi niitä vaille. Tarinana pidin tästä eniten mitä Bond filmeissä tähän mennessä olen nähnyt. Bond saa erikoisen tehtävän lähtemään etsimään mikrofilmiä ja täysin samaan aikaan toinen naisagentti Anya Amasova saa samaisen tehtävän. Aluksi väännetään kumpi filmin nyt ottaa ja saa pitää, kun samaan aikaan palkkamurhaaja Rautahammas on molempien kannoilla. Ennen pitkää Bond ja Amasova yhdistävät voimansa ja arvatahan saattaa että pariskunta rakastuu leffan myötä. Helppoa se ei ole, sillä juuri ennen toistensa tapaamista Bond on tappanut Amasovan edellisen rakkauden. Viimeisen Anyan luodin piti osua Jamesiin, mutta eihän niin tietenkään käy, vaan loppujen lopuksi agentit (kirjaimellisesti) yhdistävät voimansa sukellusveneen pakokapselin sisällä. Tässä Bondissa on selkeä, jopa romanttinen juoni joka varmasti siksi minuun vetoaa ja tyhjänkäyvää toimintaa on onneksi vihdoinkin vähennetty.

007 Rakastettuni elokuvan mainosjuliste

Kuuraketti
Koska Star Wars buumi oli tuolloin meneillään, niin Bondistakin keksittiin avaruuselokuva tehdä. Avaruuteen tosin päästään vasta ihan loppupuolella ja huomaakin, että aika paljon erikoistehosteita tämänkin tekemiseen on käytetty. Tosin vuonna -79 ei niin kovia erikoistehosteita vielä ollut, joten hattua kyllä nostan jo pelkästään mielikuvitukselle miten avaruuskohtaukset on saatu toteutettua. Bondin seikkailu saa alkunsa siitä, kun hän koittaa selvittää kaapatun avaruussukkulan tapausta.  Kaiken taakse paljastuu Drax Indrustries -yhtiön johtaja Hugo Draxi, joka haluaa viedä avaruuten uudella "Nooan Arkilla" eli Kuuraketilla nuoria ja kauniita ihmisiä ja sen perään tuhota maapallon. Bondin neitona toimii Holly Goodhead, joka on aluksi Drax Indrustriesillä töissä. Yhdessä Hollyn ja tietenkin Q:n tekemien vempeleiden avulla James Bond päätyy avaruuteen, jossa törmää jälleen vanhaan tuttuun Rautahampaaseen. Rautahammas vaihtaa oikein moraalisesti puoltaan hyviksien, eli Bondin kannalle ja kun ilkimys Hugo Drax saadaan lentämään ja kuolemaan avaruuteen, niin Rautahammas uhraa itsensä ja uuden innokkaan rakkaansa Bondin ja Hollyn pelastamiseen. Mikäs siinä kauniin naisen kanssa on avaruudessa ollessa, kun maata tappavat ohjukset on tuhottu ja maapalloa voi kierrellä pariinkin kertaan avaruussukkulalla.


Kuuraketti elokuvan mainosjuliste
Kauan kaipaamiani Austin Powers viitteitä löysin näistä elokuvista paljonkin. Kuuraketin monet aiheet kuten avaruus, maapallon tuho ja pahiksen hävittäminen avaruuteen on hyvinkin tuttuja Austin Powersin ekoista seikkailuista. Kultaisessa aseessa on pieni kääpiö, joka lievästi minulle muistuttaa Mini-Minää ja 007 Rakastettuni on nimeltään aika lähellä toista Bond elokuvaa: 007 The spy who loved me vrt. Austin Powers the spy who shagged me. On nerokas idea Austineissa parodioida oikein leffan nimeä.
   
Rakastettuni Bond nosti Bondit jo pelkistä toimintaelokuvista minulle ihan oikeasti loistavien elokuvien joukkoon. Mooren rooli Bondina oltiin jo aikahyvin sisäistetty, mutta Kuuraketissa hän oli minulle vasta täysin uskottavasti Sean Conneryn saappaat täyttänyt James Bond. Kuuraketti jotenkin nauratti hirveästi, kun tuohon aikaan tosiaankin avaruusbuumi on niin in. Ainakin sellainen "jo tuleva kasarihenki" oli selvästi läsnä. Seuraavassa Bondissa toivonkin pääseväni jo kunnon kasarihenkeen. Uskon Roger Mooren kykyyn selviytyä nyt mistä tahansa Bond seikkailusta.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tom Of Finland

Kuulin ensimmäistä kertaa Tom Of Finlandista vasta muutama vuosi sitten, kun Tom Of Finland kuvista paiantettiin postimerkkejä. Äitini siis lähetti minulle näitä merkkejä ja olin vähän äimänkäkenä, että mitä ihmeen kuvia nämä tälläset nahka-asuiset miehet oikein ovat. Sen jälkeen Tom Of Finland kuvia on tullut nähtyä siellä sun täällä, ainakin kalentereissa ja petivaatteissa. En kuitenkaan yhtään tiennyt kuka heppu nätä on tehnyt, milloin ja missä. Vasta tämä Tom Of Finland elokuva sai minut kiinostumaan aiheesta, sillä kun kyseessä on erään suosikkiohjaajani Dome Karukosken elokuva, niin ehdottomasti halusin tämän nähdä. Ennen elokuviin menemistäni sivistin vähän itseäni aiheesta; eli taiteilija Tom Of Finland on Touko Laaksonen niminen henkilö, homomies joka on aikoinaan ehtinyt sodassa taistelemaan ja sen jälkeen keskittynyt piirtämiseen. Nämä olikin sitten lähtökohdat mitä elokuavsta osasin odottaa.

Tom Of Finland elokuvan mainosjuliste
Touko Laaksonen taistelee sodassa ja tykkää piirtää eroottisia mieskuvia. Sodan jälkeen hän asustelee siskonsa kassa ja innostuu piirtämisestä entistä enemmän. Paikallisesta ravintolasta Touko saa pahasti turpaansa, mutta iltasella lähipuistosta löytyy hetkeksi miesseuraa, nimittäin Nipa. Poliisit kuitenkin ratsaavat puiston homoista, sillä homous on tuohon aikaan luokiteltu pahaksi sairaudeksi, ja Touko ja Nipa erkanevat nopeasti. Touko  käväisee Saksassa, missä joutuu erään hohmomiehen huijaamaksi ja saksalaiseen vankilaan. Hän pyytää sinne avuksi sota-aikaisen kapteeninsa, joka saakin puhuttua Toukon ulos. Kapteeeni kanssa paljastuu homoksi ja he ovat Toukon kanssa hyviä ystäviä. Kun kapteeni pitää sitten homojuhlat kotonaan ja jää niiden pitämisestä rysän päältä kiinni, hän joutuu mielisairaalaan, jossa hönelle taotaan päähän homouden olevan sairaus ja siitä pitä parantua. Kapteeni koittaa kääntää Toukonkin ajatusmaailman, mutta Touko on onneksi niin sinut oman identitenttinsä kanssa, ettei hän pahasti loukkaannu entisen Kapteenin puheesta. Pikkusisko Katja on tutustunut erääseen tanssijaan, jonka hän haluaa ottaa heille alivuokralaiseksi. Tanssija paljastuu Nipaksi, jonka Touko tunnistaa yölliseltä  puistokävelyiltä. Pientä kolmiodraamaa virittyy, kun Touko ja Katja yrittävät pikkuisen pokata samaa miestä. Salaa Katjalta Touko ja Nipa kuitenkin päätyvät olemaan yhdessä. Nipalle Touko näyttää maalaamiaan mieskuvia ja Nipa kannustaa Toukoa lähettämään kuvia eteenpäin. Toukon kuvat päätyvätkin Amerikkalaiseen kehonraknetajalehteen ja kun Touko on singeerannut kuvansa nimellä Tom, siellä kustannustoimittaja kehittää Toukolle taiteilijanimen Tom Of Finland.

Toukon Tom Of Finland kuvat saavuttavat laajat homopiirit ja eräs homomariskunta tapaa toisensa kuntosalilla, Tom Of Finland kuvien rohkaisemana. He rakastuvat ja perustavat jenkkeihin homokommuunin. He lähettävät fanipostia Toukolle ja kutsuvat tämän käymään. Touko nauttii jenkkien suvaitsevasta homoilmpiiristä ja taidenäyttelykin tehdään, vaikka oma rakas Nipa on kotona sairaana. Nipa menehtyykin sairauteensa ja Touko uskaltaa viimenkin näyttää Tom Of Finland kuvia sisarelleen. Katja pitää kuvia ällöttävän kikkelinheilutusmeininkinä, eikä arvosta Toukoa enään sitten yhtään. Touko päätyykin viettämään entistä enemmän aikaa jenkeissä, vaikka siellä häntä aletaan syylistämään aidsin leviämisestä. Toinen mies Toukon tärkeästä tuntemasta homoparista menehtyy myös aidisiin. Lopulta kuitenkin saadaan katsojalle hyvä mieli, kun juhlitaan Toukoa, sillä hänen Tom Of Finland kuvistaan saadaan painatettua talkoovoimilla kirjoja ja suuret homopiirit ylistävät Toukoa tämän tehdessä maailamn taas pikkuisen suvaitsemammaksi.

Nahkapukuinen Kake
Touko Laaksosen elämänkerta on todella hienosti toteuttettu. Vaikka välillä tehdään aikahyppyjä niin sotaan, kuin vanhaan Toukoon, niin tariansta pysyi hyvin kärryillä. Suomi on kuvattu vähän harmaana ja varsinkin alkupuolella todella homovastaisena maana.  On järkyttävä näky, että ihmisä aletaan ampumaan ja kohdellaan väkivaltaisesti homouden takia. Kun päästään Amerikkaan ja poliisit tulee homojuhliin, niin siellä he eivät homoista piittaa, vaan koittavat napata jotain kaupan näistelijää. Amerikka muutenkin kuvataan värikkäänä Suomeen verrattuna ja nämä värikontrastit kivasti erottaa juuri maiden välisiä eroja. Miljööt elokuvassa on uskottavia ja puvustuskin vie meidät ajassa taaksepäin. Musiikki on makuuni liian maalailevaa, josta en niinkään pitänyt. Monissa kohdissa hämmennytin tästä nahkapukeisesta poliisista, joka saattoi milloin vaan ilmestyä mihin vain, kunnes loppupuolella tajusin sen olevan juurikin Toukon mielikuvitushahmo Kake, joka on nykyään varmaan tunnetuin näistä Tom Of Fonalnd hahmoista.

Pekka Strang Touko Laaksosena oli todella lostava. Hän osasi näytellä roolin todella hyvin pienieleisesti ja lähikasvokuvista pystyi hyvin lukemaan hänen tunteensa. Lauri Tilkanen, joka esittää Nipaa, on pitkään kuulunut inhokkinäyttelijöihini, mutta tässä roolissa hän oli todella hyvä. Tilkanen osasi hyvin esittää ujoa ja vähän arkaakin Nipaa. Tykkäsin siitä kuinka Nipa tuli ulos kuorestaan, kun aluksi hän piilotteli homouttaan ja lopussa piti Toukoa julkisesti kädessä kangaskaupassa. Taisto Oksanen oli kapteenina sopivan auktoriteettinen, mutta helposti lähestyttävä hahmo. Muistakaan näyttelijöistä ei ole valittamista ja olin todella positiivisesti yllättynyt, kun Saksalaisessa vankilassa tuli Hissu eli Kari Hietalahti vastaan. En tiennyt Hissun olevan mukana elokuvassa ja kyllä hänen näkemisensä aina piristää.

I am Jaana Of Finland
Tom Of Finalndin tarina on koskettava ja todella selkeä kuva Touko Laaksosesta. Minulla jä ainakin kuva Toukosta todella mukavana ihmisenä, joka on ollut todella taiteellisesti lahjakas ja vähän ujo ihminen. Kohtauksessa jossa Touko, Kaija ja Nipa oli sukulaisissa näytettiin kuinka Touko välittää lapsista ja perheestä ja on niinkuin kuka tahansa normaali mies. Tämä kohtaus oli jotenkin todella koskettavaa katsottavaa ja näyttää sen, että ei homous tai heterous tai mikään muukaan määritä ihmistä. Elokuvassa oli paljon mielenkiintoisia faktoja mm. siitä, kuinka Tom Of Finland kuvat ovat vaikuttaneet homokulttuurin syntyyn ja nahkapukeutumiseen. Harmikseni näitä Tom Of Finland kuvia ei kamalasti itse elokuvassa näkynyt, mutta kyllä kiinnostukseni niitä kohtaan nyt kovasti nousi. Tämä elokuva nostatti kyllä arvostusta taitelija Touko Laaksosta kohtaan.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Disney Klassikot 55: Vaiana

Odotin Vaianaa jopa enemmän kuin itse uskoinkaan, varsinkin viimeisinä viikoina. Vasta syksyllä jotenkin tulin tajuihini siitä, että Vaiana tulee pian elokuvateatteriin ja jouluna kun näin pätkän Vaianasta, eli Mauin laulun Samu Sirkan Joulutervehdyksessä, olin aluksi ihan fiiliksissä. Itse lauluun olin kuitenkin silloin pettynyt, mutta animointityylistä tykkäsin. Jotenkin tuota laulua ei mielestäni ollut hyvä laittaa Samu Sirkkaan, sillä se ei kertonut paljon mistään ite elokuvasta, vaan on lauluna yksi elokuvan heikoimmista. Harmitti myös kun tämä oli kurkistus elokuvaan, niin sitten keskityttiin vain sivuhahmoon ja vilkaisu itse Vaianasta jäi vähäiseksi.  Kun elokuviin vihdoinkin pääsin, niin kävin katsomassa sen 3:dnä ja suomidubilla. En etukäteen lukenut elokuvasta spoilereita.

Vaiana elokuvan mainosjuliste
Vaiana on saaren tuleva perijä ja vaikka hän ei ite käyttänyt sanaa prinsessa, nin kyllä minä hänet prinsessaksi mielsin. Vaiana haluaisi kovasti päästä merelle koralliriutan yli, mutta hänen isänsä jyrkästi kieltää tämän. Jo lapsena Vaianalla oli erikoinen suhde veteen kun se "totteli" häntä ja heitteli sateenkaaren värisiä simpukoita. Elokuvan alussa esitellään saari ja itse Vaiana ihan kivasti laulun muodossa, mutta muuten ei Vaianan perhettä, ystäviä eikä yhteisöä lähes lainkaan. Vaianan mummi on oma ihana persoonallisuutensa, joka minuun hahmona eniten varmasti upposi. Mummo kertoi Vaianalle näistä heimonsa vanhoista legendoista ja sittemin tehtävästä, jonka Vainan kuuluu suorittaa. Kun Vaiana saa tietää, että heidän heimonsa on alunperin merenkävijöitä, niin hän todella innostuu matkasta palauttamaan Te Fitin sydän ja etsimään puolijumala Maui. Hän lähtee merelle paatillaan ihanan hölmistyneen Heihei kukon kanssa, joka ihan vahingossa joutuu matkaan mukaan. Vaiana ei osaa purjehtia, mutta meren avulla hän pääsee saarelle ja löytää Mauin. Aluksi he tietty kinastelevat toisiaan kokoajan ja Maui lupaa tulla matkalle vain sillä ehdolla, että he hakevat hänen koukkunsa, jonka avulla hän voi olla kunnolla puolijumala. Mauin kanssa merellä seilataan pitkään ja pikkunen kookospähkinäarmeija kohdataan, mutta tietenkin Vaianan nerokkuuden avulla siitä selvitään. Koukku löytyy syvältä saaren pohjasta erään jättiravun selästä. Vaiana härnää rapua ja yhteistyöllä, kun rapu lallattelee lauluansa niin koukku saadaan Mauille ja päästään pois. Yhessä sitten seilataan eteenpäin Te Fitin saarelle ja tietenkin matkalla Vaiana ja Maui suuttuvat toisilleen ja Vaiana joutuu miettimään jättääkö matkansa tähän, vai palaako kotiin. Mummelin henki tulee neuvomaan juuri sopivasti Vaianaa ja matka jatkuu saarelle. Maui tulee hädässä avuksi kun selviää, että saaren suuri hirviö, joka piemyttää koko maan, on itse Te Fiti. Sydän saadaan paikalleen ja koko maailma tulee takaisin vihreäksi.

Vaianassa on mitä upein animointi ja upeaa, että vihdoinkin on opittu tekemään hahmoille oikeat hiukset. Tangledissa Tähkäpään hiukset ovat tyättä purkkaa ja en Frozenissakaan vielä Elsan hiuksista ihan vakuuttunut, mutta Vaiana on niin elävästi animoitu, että menee minulta ihan tyädestä.  Tykkään myös valtavasti kuinka Mauin 2d tatuoinnit sulautuivat muuten hänen olemukseensa ja lauluunsa. Se loi minulle paljon tätä perusklassikon tunnetta. Vaianan ja Mauin merimatka tuntui taas kestävän aika pitkään ja siitä oisin itse karsinut enemmän pois. Heihei kukko on mitä paras sivuhahmo, hänessä on luonnetta ja niin yksinkertainen vitsi, kuin jokapaikan nokkiminen toimi loistavasti. Näin koomista "söpöä eläinkaveria"  en ole nähnyt moneen vuoteen. Vaiana jo pieneneä kuulee veden kutsun ja sen heti tietää, että hän alkaa kapinoimaan perhettään kohtaan. Valitettavasti omaa perhettä ja ystäviä ei kuvata ollenkaan, vaan jotenkin tuntui, että Vaianan alku meni hätäisesti ohi.
Vaianan ihana mystikko mummo
Oikean Disneyklassikon tästä teki heti se, että tässä on kivoja lauluja. Frozen junnasi paikoillansa liioilla lauluillaan ja Zootropoliksessa soi sen aikaista poppimusiikkia. Vaianan laulumäärä oli juuri sopiva, korkeintaan niitä muutamaa olisin pikkuisen lyhentänyt. Laulut eivät jääneet ensikuulemalla mieleeni, mutta tykkäsin kyllä jokaisesta ja ne tuntui tarpeellisilta. Näitten täytyy kuunella enemmänkin.

Juuri ennen elokuvan näkemistä odotukseni nousi todella korkealle, kun kuulin Disney tutuiltani hypeä tästä elokuvasta. Ehkä siihen hypeen verrattuna koin pienoisen pettymyksen, kun elokuva laahasi seilaamisen aikana paikoillaan. Siltikin se yllätti muutamissa kohdissa ja myös heti alussa, sillä jotenkin olin mainosten perusteella olettanut, että Maui olisi Vaianan isä. Upea animointi pelastitaas paljon ja alussa kun pikku Viana oli veden varassa, tuli hyvän elävästi mieleen yksi suosikki elokuvani Lilo ja Stich. Pikku Vaianan ja Lilon ulkonäössä on jotain yhteistä. Kokonaisuudessaan Vaiana  on oikein kaunis ja kiehtova elokuva, jonka pariin haluan palata heti kun tämä julkastaan blu-raylle. Nämä tarinan isot mytologiat käsiteltiin hyvin nopeasti elokuvassa ja seuraavalla katsomiskerralla haluan syventyä niihin tarkemmmin.