Tv-suosikkejani: Heinähattu ja Vilttitossu Joulun Jäljillä

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Joulun Jäljillä dvd kansi

Vuorossa on Ylen joulukalenteri vuodelta 1993 eli Sinikka ja Tiina Nopoloiden lastenkirjaan perustuva Heinähattu ja Vilttitossu Joulun Jäljillä. Oman kalenterini omistan dvd:llä, mutta tänä jouluna tämä kalenteri on myös katsottavissa Yle Areenasta.

Juoni: Kattilakosken perheessä alkaa jouluvalmistelut. Perheeseen kuuluu isä Matti, äiti Hanna, vanhempi ja rauhallisempi tytär Heinähattu, vilkkaampi ja nuorempi Vilttitossu, vaari ja poikavauva. Naapurissa asuvat vähän erikoiset, pyöreät rouvat Helga ja Halise Alibullen ja mukana meiningissä on pikkukaupungin poliisit Isonapa ja Rillirousku. Tarinaa siivittää Kertojatonttu, joka seurailee Kattilakosken perhettä. Joulun alla tedään perinteisiä jouluvalmisteluja ja vaari kertoo Heinähatulle ja Vilttitossulle tarinoita siitä, miten ennen vanhan riihitontulle täytyi videä ruokaa, jos halusi kotitalossa onnen säilyvän. Vilttitossu ottaa vaarin tarinasta onkeen ja käy vähän väliä kellarista hakemassa ruokaa tontulle: kinkkua, piparikakkutaikinaa, pipareita, rosollia ja muita herkkuja. Hanna ihmettelee miksi ruokaa kuluu niin paljon, onko vaari alkanut ahneeksi vai käykö isä salaa jääkaapilla? Poliisit kutsutaan avuksi ja samalla haastatellaan naapurin neiditkin, jotka ovat aika tuhdissa kunnossa.

Joulukalenterin alku

Ruokavarkauden mietinnän lisäksi tehdään kaikkia ihania ja kotoisia jouluvalmisteluja. Heinähattu ja Vilttitossu käyvät joulumyyjäisissä, he askartelevat koskenlaskijapaketin foliosta joulukoristeita, leipovat Lucianpäivän pullaa Halibullenin neitien kanssa, porukalla haetaan ja koristellaan kuusi, josta Hanna tosin järkyttyy. Joulupukille tehdään toivomuslista, isää autetaan joululahja-askareiden kanssa, leikitään pihalla, lauletaan joululauluja ja itse eniten nauran sille, kun Matti ja Hanna suunnittelevat kelle joulukortin lähettävät. Itsenäisyyspäivänä katsellaan tietysti Linnan juhlia hyvin suomaliseen tyyliin. Jouluaattona syödään ja nautitaan tietenkin lahjoista ja vaihdetaan naapurin kanssa samanlaiset joulukukat.

Suomalainen koti 90-luvun tyyliin

Ensikosketus: Kun Joulun Jäljillä oli joulukalenterissa televisiossa oli joulu 1993. Olen käytännössä ollut puoltoistavuotias, enkä erikoisemmin muista sitä silloin nähneeni. Olen kuitenkin ihan varma, että olen nähnyt ainakin osia tästä joulukalenterista ennen vuotta 1998, koska silloin olimme muuttaneet rivitalosta omakotitaloon. Luin juuri, että joskus 2000-luvun vaihteessa Joulun Jäljillä on kertaalleen tullut televisiosta, mutta se ei ole ollut joulukaleteri muodossa, vaan 8-osainen tv-sarja. Luulen, että nuo hatarat muistikuvani tästä sarasta on tosiaankin sitten kertynyt tuolloin puolitosta vuotiaana, sillä alun (minusta jopa vähän kamrivan) animaation ja Kertojatontun jättimäisen nenän olen muistanut kaikki nämä vuodet. Joskus 7 vuotta sitten, kun tämä kalenteri julkastiin dvd:lle, tunnistin tämän heti siksi samaksi kalenterksi, joka mieleeni on jäänyt lapsuudesta kummittelemaan.
Nykyään, kun television lapsille suunnatut joulukalenterit ovat välillä niin sekundaa (esim. uskomattoman sekava Porokuiskaaja), niin olen ottanut tavaksi katsoa tätä kalenteria ihan oikeaan kalenterityyliin jakson per päivä, yleensä joulukuisina aamuina. The Joulukalenterin katson taasen aina iltasella. Ylellähän on tapana näyttää joulukalenterinsa kahdesti päivässä, kerran aamusella ja toisen kerran Pikku Kakkosen jälkeen. The Joulukalenterin alkuperäinen  ilmestymisajankohta oli aikoinaan ennen seittemän uutisia, joten pyrin senkin katosmaan aina alkupeeräiseen aikaan. Näin saan näistä kalenterista enitem irti, kun ennen ne katostiin suoraan televisiosta tiettyinä ajankohtina. Aamukalenteriksi Heinähattu ja Vilttitossu sopii oikein hyvin.
   
Näyttelijät: Lapset Ida Järvinen ja Nina Nyberg esittävät Heinähattua ja Vilttitossua. Nämä tytöt ovat ihan ok rooleissaa, sillä he ovat aidon lapsen omaisia, eivätkä liian fantasiahahmoja. Tytöt ovat aika perinteisä lapsia, eikä heillä ole paljon karismaa, mutta he ovat samaistuttavia. Siksi  pidän näistä enemmän, kuin Heinähatun ja Vilttitossun näytteijöistä vuoden 2002 elokuvassa. He ovat tosin siinä enemmän pääosassa, joten hahmoillakin täytyy olla voimakkaammat luonteet. Heinähattu on tässä sarjassa aika ujo ja kiltteyden perikuva, ikää hänellä on noin 6 vuotta. Vilttitossu on selvästi raisumpi, muttei lainkaan niin ilkeä, mitä myöhemmissä Heinähattu ja Viltttossu filmatisoinneissa. Vilttitossu matkii ja apinoi, mutta osaa myös pyytää anteeksi. Hän uskaltaa avautua Heinähatulle ruuan varastamisesta.

Aattoaamun puurolla

Sarjan parhaat hahmot ovat ehdottomasti Hanna eli Miitta Sorvali, mutta vieläkin parempi on isä Matti eli elävän elämän pariskunnan toine puoliso Kari Sorvali. En tiedä johtuuko se siitä, että tämä pariskunta on oikeasti yhdessä, vai siitä että näillä näytelijöilä on mieletön henkilökemia, sillä he ovat niin aito ja eläväinen pariskunta tässä tv-sarjassa. He tappelevat ja sopivat niin aidosti, mikä on ihan parhautta tässä kalenteeissa. Jokainen lapsi voi samaistua noihin vanhempiin. Heidän keskinäinen huumorin tasonsa on niin tädellistä. Pyöreät naapurintädit Helga ja Halise Alibullen naurattavat varmasti lapsia, mutta aikuisissa heitä naurattaa ainoastaan tuon dielttikalenterin logiikka. Jos laihtuu saa palkintosuklaan, jos ei laihdu, saa lohdutussuklaan. Vaari onkin vähän innostunut Alibullenin neideistä, kun mummo istuu Kanarialla joulun vietossa. Poliisit ovat ammattinäyttelijöitä ja Risto Kaskilahti taisi saada tuolloin pienen maineen lastenelokuvanäyttelijänä, sillä olihan hän mukana Röllin Hirmuisissa Kertomuksissa. Puntti Valtonen taasen herkkusuu isonapana saa lapsilta sympatiapisteet, mutta heidänkin komiikantajunsa sopii hyvin yhteen. Kertojatonttuna Jouko Klementtilä on vähän persoonaton, hänestä jää mieleen vaan se jättinenä.

Alibullenin neidit tulevat joulupäivälliselle

Miksi juuri Heinähattu ja Vilttitossu Joulun Jäljillä: Tämä joulukalenteri on todella idyllinen. Sitä katsoessa aikuinen voi todellakin heittäytyä siihen lapsen maailmaan ja sen ajan puuhasteluihin. Kattilakosken koti on kuin mikä tahnsa idylisen lapsiperheen koti 90-luvulla. On iso keittiö, olohuoneessa piano, lapsilla oma makuuhuone, kellari ja jopa oma riihi. Pihalla on aitoa lunta ja Alibullenin neidit ovat juuri ne naapurin mielenkiintoiset tädit, joille lähdetään kyläilemään kun kotona on tylsää. 90-luvun lapsiperheen ja arjen ja joulutohinan ajankuvauksena Heinähattu ja Vilttitossu Joulun Jäljillä on lähestulkoon erinomainen. Nykykalenterit ova niin täynnä tonttuja ja lahjoja ja häseltämistä, että uuden sukupolven lapset voi kokea Heinähatun ja Vilttitossun joulunvieton jopa vähän tylsäksi. Minusta se taasen on rauhoittavaa ja vie kirjaimellisesti itseni sinne oman lapsuuden jouluun.

Parhaat kohtaukset: Kaikki arjen kuvaukset ovat hienoja ja tunnelmallisia.
-Vaarin kehittämä idea koskenlaskijan foliokääreestä tehdyistä joulukoristeista tuo ihan mieleen mummulani, jossa teime juuri tuolla tavalla koristeita joulukuuseen.
-Itsenäisyyspäivänä on hauska kohta, kun Hanna haluaa katsoa Linnan Juhlia ja kommentoi naisten mekkoyhdistelmiä. Hyi kun ei vihreä ja keltainen sovi keskenään. Ja juuri siihenhän Hanna on pukutunut. Lapsia ei Linnan Juhlat kiinnosta olenkaan, ruoka on tietty tärkein.
-Heinähattu ja Vilttitossu kun käyvät ostamassa lisää koskenlaskijaa, niin he piipahtavat myyjäisissä missä on kauniita joulukoristeita
- Hanna alkaa pianolla soittamaan joululauluja. Hupi keskeytyy kun vaari ja poika pistää Fröbelin Palikoilla tanssisksi

Kattilakoskien joulukuusi sulatejuustofolioista tehdyillä koristeilla

- Matti laittaa lapset ompelemaan pitksiä Hannan vierasvarapyyhkeisiin ja antaa ne hänelle joululahjaksi
- Poliisit pohtivat keille vangeille he lähettävät joulukortit
- Matti antaa Hannalle lahjaksi Suomenlippukynän
- Hanna menaa itkeä, koska joulukuusi on niin ruma
- Perheessä leikitään tiernapoikia ja Matilla on sukkahousut päässä
- Matti ja Hanna suunnittelevat keille tutuille he lähettävät joulukortit. Kun Matti luettelee sukunimiä, niin kaiken maailman Möttöset kulostaa ihan mahtavilta. Myös tietty suunnitellaan millaisen kortin kukin saa. Tutut joilla on sikafarmi saavat tietty joulupossuja.

Rauhallista joulua elokuvien ystävät!

Tonttu Toljanterin Joulumieli

Tonttu Toljanteriin tutustuin aikoinaan Ylen Joulukalenterista vuonna 1998. Toljanterin Joulupulma on yksi parhaimpa tv:n joulukalentereita The Joulukalenterin ja Heinähatun ja Vilttitossun Joulun Jäljillä kanssa. Ostin tässä syksyllä 7 dvdn paketin Toljanteria, jossa on Toljanterin kalenterit Joulupulma, Tonttu Toljanterin Tarinoita, Muorin Töissä, Oikean Joulun Salaisuus, Tuhmaikä ja Toljanteri Tonttujen Tonttuna. Kaikki nämä Oikean Joulun Salaisuutta lukuun ottamatta olen katsonut kertaalleen televisiosta, mutta boxissa mukana ollut Joulumieli elokuva oli minulle ihan uusi tuttavuus. Pidän enemmän näistä vanhemmista Toljantereista, joten minulla oli isot ja jouluiset odotukset tätä Toljanterin Joulumieli elokuvaa kohtaan.

Tonttu Toljanterin Joulumieli elokuvan kansi

Joulu on jo ovella ja Pukkia vähän väsyttä. Hän heittää leikillään Joulumuorille, että kun hän joskus pääsee eläkkeelle, niin Toljanteri saisi jatkaa hänen töitänsä. Tämän kuulee Kyyjärven osaston partiotnttu Korvanen, eikä pidä lainkaan ajatuksesta. Tietty hän haluaa itse Pukin tilalle. Samalla Tonttulaan etsitään uutta pikalähettiä. Kipakkajalkainen Salamanteri hakee paikkaa, samoin kuin nysväävä räppäri tonttu. Toljanterin kuopiolainen ystävä Viänänen vie samalla Pukille viestin: hänen ystävänsä, vanha Iivari, joutaisi jo eläkkeelle. Pukki antaa kaksi kirjekuorta Toljanterille; vihreä kuuluu Viänäselle, sininen Salamanterille. Mustasukkainen Korvanen vaihtaa kirjeiden sisällön ja siitä tapahtuu kauheita. Nuori Salamanteri joutaa eläkkeelle ja heikkopolvinen Iivari joutuu jakamaan pikapostia. Korvanen saa puhutta Salamanterin juoneensa mukaan: Toljanteri täytyy näyttää Joulupukille niin huonossa valossa, ettei häntä päästetä Pukin paikalle. Vihainen Salamanteri uskoo Korvasta ja auttaa häntä petkuttaman Toljanteria. Hän naamioituu miestontuksi ja yrittää sabotoida kaikkia Toljanterin joulutöitä.

Joulumuori ja Joulupukki

Salamanteri ja Korvanen

Sabotointi onnistu hyvin, aina sihen asti kun Korvatunturin pahin pakkasmyräkä iskee ylle. Huonokuntoinen Iivari on jäätymäsillään postia jakaessa ja Toljanteri menee häntä pelastamaan, sillä Korvanen huijaa hänet myrskyyn. Salamanteri saa kuulla Viänäseltä, että kirjeet ovat menneet sekaisin, eikä hänen tarvikkaan jäädä eläkkeelle. Salmanteri käy pelastamssa lähes jäätymäisillään olevan Iivarin ja pelastavan Toljanterin. Tonttulassa saadaan sittenkin viettä yhteistä joulua. Korvanen saa todella kätevän joululahjan, hyvin paksut korvaläpät, jotka estävät häntä kuuntelemasta seinien takaa.

Toljanteirin Joulumieli elokuva oli minulle pienoinen pettymys. Ehkä Toljanterin kommellukset toimivat vain kalenterina, sillä tämän elokuvan juoni oli minusta aivan liian lapsekas ja yksitoikkoinen. Pienenä sivujuonena oli Lääkäri Letun mustasukkaisuus punaisiin huuliin, mitkä Lettu löysi Toljanterin huoneen teekupista. Salamanterillehan ne kuului, mutta Lettu otti heti nokkiinsa ja pisti flirtin Viänäsen kanssa päälle. Viänänenhän on aina tykännyt myös Letusta, joten sillä saatiin myös Toljanteri mustasukkaiseksi. Onneksi lopussa kun kaikki selviää, Lettu ja Toljanteri muiskauttavat suukot poskille. Letun ja Toljanterin suhde on muutenkin Toljanteri kalentereissa on jotenkin hauska. He eivät ikinä kehtaa olla yhdessä, eikä myöntä erityisemmin tykkäävän toisistaan, mutta siltikin hempeilevät keskenään ja harvoin riitelevät. Viänänen tuntuu olevan Toljanterin paras kaveri vain siksi, että he ovat kolleegoita. He kettuilevat toisilleen hyvin usein, mutta vetävät aina samaa köyttä. Pidän kovasti Erkki Teittsen esittämästä Viänäsestä, hän puhuu aina niin Kuopion murretta, mikä tuo autenttisuutta tähän tonttuhahmoon.

Toljanteri on pihkassa lääkäri Lettuun

Yhteistä joulua

Hahmot ovakin parasta mitä tämä Toljanteri elokuva tarjoaa. Kunto Ojansivun Toljanteri on pikkuisen sivuosassa tässä omassa elokuvassaan, mutta on edelleen yhtä ihastuttava ja toheloiva tonttu, kuin kalentrereissa. Vanhemmiten hänen leikkisyytensä on kuitenkin valitettavasti vähentynyt, siksi kait pidän ensimmäisestä Toljanteri kalenterista Joulupulmasta eniten. Siinä myös Joulupukki on hauskimmillaan; kuin muissa kalentereissa Pukki on vähän äksy ja jopa pelottava ja auktoriteettinen hahmo, niin Joulupulmassa hän on ihana hassahatanut ukki. Joulumuori jatkaa tiukkaa linjaansa niin kuin aina, mutta on hyväsydäminen. Pienen piipahdksen elokuvassa tekee myös Sähkömiestonttu, joka ainakin Tonttu Toljanterin  Tarinoissa ja Muorin Töissä sarjoissa vierailee. Sähkömiestontun erikoisuus on se, että hän tulee aina salamana paikalle. Uusia hahmoja tässä elokuvassa on Iivari tonttu, Salamanteri ja Korvanen. Iivari tontusta en valitettavasti saa paljon irti, hän vain on väsynyt, vanha ja rainanen. Salamanteri on nuori, kipakka, pirtsakka ja osaa kasvoillaan tehdä hyvin voimakkaita ilmeitä. Siltikin tämä tonttu kuuluisi enemmänkin teatteriin, hän tuntui vähän ylivedetyltä hahmolta tähän Toljanteri maailmaan. Heikoimman suorituksen tekee Korvanen. Hänen puheenpartensakin oli kuin Shakespieren lausumista ja hahmo on aivan liian mustavalkoinen. Tämmöinen pahis ei saa katsojan myötätuntoja ja siksi se viekin elokuvalta mielenkiintoisuuden.

Joulumieli elokuva ei valitettavasti tuonut minulle joulumieltä. Elokuvan juoni on heikko ja ponneton ja varsinkin uudet hahmot ylinäyttelevät suuresti. Ihaninta elokuvassa on Tonttulan kauniit sisätilat ja komiat, talviset maisemat. Niitä tästä elokuvasta voi ihailla. Myöhempi Toljanteri kalenteri Oikean Joulun Salaisuus on hyvin samanlainen juoneltaan, kuin tämä  Joulumieli, sillä siinä Kärppä Konniainen tulle Tonttulaan pilaamaan joulun. Jotenkin tämä joulun pilaaminen ja toisten kiusaaminen ei minusta vain sovi kalenterin/jouluelokuvan aiheeksi, sillä ainakin minä haluan joulukatsomiseltani mieluummin positiivista pohjavirettä, kuin kiusaamisen surumieltä. Talvista katsottavaa Toljanteri kuitekin on ja saa haaveilemaan, että pihalla olisi jo valkeat kinokset.

Toljanteri ja Iivari lämmittelevät nuotiolla

Olen Suomalainen

Parivaljakko Selin & Mäkelä on ollut suuri vaikuttaja siihen, että akoinaan ylipäätänsä kiinnostuin kotimaisista elokuvista. Pahat Pojat, Häjyt ja Varekset ovat suuri kulmakivi siihen, että nimen omaan suomalaisista elokuvista tuli intohimoni. Siksi minusta onkin osuvaa, että he ovat tekemässä juuri tämän nimistä elokuvaa, sillä minusta Selin & Mäkelän elokuvan tyyli on sitä suomalaisinta, josta minä pidän. Kari Tapio itsessään muusikkona ei niinkään ole minulle tuttu, mitä nyt muutamia kappaleita tunnistan.

Olen Suomalainen elokuvajuliste

Kari Tapio eli Kari Tapani Jalkanen esiintyy landella erinnäisillä tanssilavoilla ja voittaa pari kilpailuakin. Hän väittää muille, ettei alkoholiin koske, mutta kuitenkin naukkailee piilossa omasta taskumatistaan. Erällä keikalla hän sitten kohtaa viehättävän Pian, joka ei Karista välitä. Erikoisella huumorillaan Kari kuitekin puhuu itsensä Pian kanssa treffeille ja alku onkin aikamoista suomifilmiä. Isältä käydään oikein kysymässä tyttären kättä, mutta rehtorihan ei anna tuollaisen muusikonrentun hänen tyttöänsä viedä. Kari vastaa näpäkästi, että turha sitten odottaa kutsua häihin. Niihin parisuhde vie ja yhteiseen kotiin.

Kari koitta saada tuulta siipiensä alle muusikkona, mutta se ei edisty. Pia kannustaa hänet Helsinkiin isojen herrojen puheille, mutta paikka löytyy ainoastaan Dannyn lämppärinä ja samalla joutu tekemään hanttihommia. Kyllä ne aluksi kelpaavat, mutta ei se lyö leiville. Kari tekee tavallista perusduuniakin välissä ja vaihtelee levy-yhtiöitä. Välillä musiikkia tulee, välillä ei tule ja aina Pia on kotona kannustamassa. Karin alkoholin käyttö voimistuu vuosien myötä ja usein hänet löytääkin kännissä. Kun Pia on lähdössä synnyttämään, Kari makaa kylpyammeessa lähes sammuneena. Perhe kuitenkin lisääntyy, Karin kalenterin täyttää keikat ja vapaa-aikaa vietetään pullon kanssa. Suurmmat hitit saadaan tehtyä ja menestys maistuu. Muutamia sivunaisiakin vikitellään ja elokuvassa näytetään hyvin lyhyesti se, että Pia saa kirjeen muodossa tietää, että Karille on syntynyt lapsi avioliiton ulkopuolella. Kun Kari itse ehdottaa eroa, niin Pia ei anna periksi. Ero olisi Karille aivan liian helppoa ja perhettä ei hajoteta niin pienistä asioista, kuin pettäminen. Karin alkoholisoituminen pahenee, mutta vanhetessaan hän uskalta avautua siitä jopa isälleen. Kerran Pia jopa laittaa heidän poikansa mukaan Karin kiertueelle, mutta aamulla on lohduton näky, kun isä on huppelissa kunnossa.

Kari Jalkanen kohtaa ensikerran Pian

Kari ja Pia eroavat, mutta toteavat, että eivät he osaa olla erossa. He vanhenevat yhdessä ja heidän oma huumorinsa on todella läheistä. Parisuhdekriisin jälkeen Karin oma tunnetuin sävellys Mysrkyn Jälkeen saa mielettömän vastaanoton ja Kari Tapio on vihdoinkin se musiikkiduunari, mitä hän nuorena Kari Tapani Jalkasena haaveili. Sydänkohtaus saa miehen pysähtymään ja Pia keksii, että perhe voisi toima bändinä. Pojat soittavat keikalla ja Pia toimi eräänlaisena managerina. Yhtenä viimeisistä vanhemman iän illoista Kari on lähdössä reinot jalassa kapakkaan konjakille. Pia saa hänet ehdottamaan, että miksei juoda täällä. Se kohtaus on jotekin kaunis ja herkkä. Kari jää kotiin Pian kanssa. Taximatka viimeiseltä keikalta kotia olisi minusta voitu leikata pois, sillä jokainen tiesti tämän viimeisen monologin myötä mitä tulee tapahtumaan. Se, että kuvatan Pian löytävän miehensä taxin takapenkiltä sydänkohtaukseen kuolleena, oli minusta turhan melodramaattista.

Kari ja Pia onnellisina yhdessä

 Olen Suomalainen on teemoiltaan todella suomalainen elokuva, aiheena rakkaus ja alkoholi. Näitä alkoholihuuruisia elouvia on tehty vähän liikaakin ja tuntui, että ne kohdat tässä elokuvassa junnasivat osaltaan paikoillaan. Rällästely on aluksi hauskaa, mutta pitkällä tähtäimellä puuduttavaa. Se onkin hankalaa, sillä en tiedä onko Kari Tapion elämä ihan oikeasti ollut tuollaista, vai onko elokuva halunut korostaa juurikin tätä viinamäenmies-puolta. Pidin kuitenkin esim. hetkestä, jossa Kari paljasti saunassa isälleen alkoholisoituneen. Siinä on suomalainen mies alastomimmillaan, kun saunasa puhutaan vähäsanaisesti isän kanssa viinasta. Se hetki oli oikeasti suomalainen, omalla tavallaan rujo, mutta todella realistinen. Näyttelijät oikeasti näyttelevät, eivät vain puhu. Rakkaus teema taasen näkyy vahvasti tässä Karin ja Pian avioliitossa. He tukevat aina tosiaan, myös Kari Piaa kun hän lähtee opiskelemaan hammaslääkäriksi. Luin jostain arvostelusta, että tämä suhde kuvaa läheisriippuvuutta, sillä Pia usein soitteli Karille ennen keikkaa. Minusta se ei ole riippuvuutta, vaan nimen omaan sitä pyyteetöntä ja aitoa rakkautta. Välittämistä, luottamista, kiinnostusta ja tukemista. Jotenkin tämä parin rakkasutarina kaikkine tyhmine vitseineen ja riitoineen on ihailtava. Siinä on pariskunta, joka todellakin halusi olla yhdessä elämänsä loppuun asti.

Elokuva oli rytmitelty ihan hauskasti. Alussa elämme 60-lukua ja leffa näyttää vanhalta suomifilmiltä kaikkine idyllisine tanssilavoineen. 70-luvulla nuorta Karia näytellyt Tatu Sinisalo sai ääneensä enemmän ikää ja maskeerauskin näytti siltä, että herra vanhentuu silmissä. 80-luvulle mentäessä Karin ja Pian näyttelijät vaihtui Matti Ristiseen ja Tiina Lymiin, jotka toimivat minulle hyvin. En tiedä miltä Kari Tapio näytti nuorena, mutta Ristisen karsima ja charmi sai hänet juuri iskelmäjätkän näköiseksi. Hän oli myös mukavan itsetietoinen aina tyylistään, niin kuin kuulemma oikea Kari Tapiokin oli. Leffassa kuulemma viitattiin monesti Tapion kenkäharrastukseen. En tätä itse huomannut, mutta äitini löysi nämä viitteet, kun myös on kiinnostunut kengistä. Tiina Lymissä ei ollut muuta vikaa, kuin se vaalea peruukki. Se oli liian teatteria. Muuten pidin Pian hahmosta, sillä hän tasapainotti Karia todella hyvin. Luinkin, että Lymi toimi elokuvassa myös dramaturgina ja siinä hommassa hän on selvästi hyvin suoriutunut. Pikku rooleissa bongasin ainakin Mikko Koukin, Sakari Kuosmasen, Heikki Silvennoisen ja Ilkka Heiskasen. Kuulemma Santeri Kinnunen esitti Pian rehtori-isää, mutta häntä en todellakaan tunnistanut. Se täytyy heti ensimmäisenä blu-ray julkaisulta katsoa uudelleen.

Myrskyn jälkeen on suojasää

Elokuvassa suurin pettymyt oli juurikin tuo loppu. Ennalta-arvattavuus ei minua haitannut, vaan sen melodramaattisuus. Voin kuvitella, että dramaturgi Lymi, ohjaaja Mäkelä, tuottaja Selin ja leikkaaja Taavila, ovat vääntäneet kättä siitä jätetäänkö Karin kuolema elokuvan vaiko ei. Minusta sitä ei tarvittu, katsojalle käy se selväksi muutenkin. Nyt se tuo elokuvan loppuun vaan suuren haikeuden ja pienen rautalanganväännön tunteen. Muuten tämä on ihan hyvä Selin & Mäelä elokuva. Ei edes ihan perinteinen sellainen, sillä Mäkelän tyyliin kuuluva toiminta oli vaihtunut kaljan kittaukseen, mutta veijarimainen huumorius on pysynyt. Se tosin tässä elokuvassa kiteyttyi hyvin paljon itse Kari Tapion nuoruusajan letkautuksiin.