Disney klassikot 30: Kaunotar ja Hirviö

Ikäni puolesta olen Kaunottaren ja Hirviön ikäinen. Muistan katsoneeni sitä lapsena useinkin siskoni kanssa perhetutulta kopioidulta videolta, jonka alku on niin hämärä ja mustavalkoinen, ettei siitä meinannut saada selvää. Video oli tietty suomeksi ja siksi Matti Raninin ohjaama suomidubbi on iskostunut syvälle päähäni. Kävin katsomassa myös nyt 2010-luvulla tehdyn live actioinin Kaunottaresta ja Hirviöstä ja rehellisesti sanottuna, se on aikamoista roskaa tähän alkuperäiseen klassikkoon verrattuna.

Kaunottaren ja Hirviön alkuperäinen mainosjuliste

Alku esitetään mosaiikki teoksena. Ranskan maalla nuori ja itsekäs prinssi ei päästänyt talvi-iltana vanhaa eukkoa linnaansa ja niin linna lumottiin. Lumouksen voi purkaa ainoastaan jos prinssi oppii rakastamaan ja jos joku rakastaisi häntä, ennen kuin prinssi täyttä 21 vuotta. Hänen kellonaan toimii ruusu, joka pudottaa hitaaseen tahtiin terälehtiä. Lumouksessa prinssistä tulee ruma ja karmiva Hirviö ja linnan henkilökunnasta lumottuja esineitä. Linna ränsistyi ja unothui.

Lähellä olevassa kylässä asuu Belle niminen tyttö keksijäisänsä kanssa. Belle haaveilee muualle lähdöstä, uppoutuu kirjoihin, eikä tajua omaa vetovoimaansa. Kyläläiset pitävät häntä outona, kun ei kylän komein mies Gaston vedä häntä lainkaan puoleensa. Gaston taasen päättäväisesti haluaa naida hänet. Bellen isä Maurice on keksinyt halonhakkuukoneen ja lähtee viemään sitä messuille. Matka Filip hevosen kanssa on pelottava ja he eksyvätkin tieltä. Sudet säikyttävät hevosen, joka karkaa kotiin päin. Maurice kauhistuneena hakee turvaa synkästä linnasta. Hän kohtaa siellä Lumière kynttiläjalan ja epäileväisen Könni kellon. He päästävät Mauricen lämmittelemään takan ääreen, mutta herra Hirviö ei vieraasta perusta, vaan heittää hänet tyrmään. Kotona Belle löytää Filipin ja lähtee tämän ohjeistuksella etsimään isää. Hän päätyy linnaan ja löytää isänsä kipeänä vankityrmästä. Belle saa tehtyä Hirviön kanssa vaihtokaupat, hän tulee vangiksi isänsä sijasta. Maurice heitetään takaisin kylään, missä hän anelee muilta apua. Kaikki pitävät Mauricea ihan hulluna, ei mitään Hirviötä ole olemassakaan.

Belle niityllä

 Belle on aluksi suruissaan ja vihainen linnassa, mutta pikkuhiljaa tutustuu Lumiéreen, Könniin, Rouva Pannuun ja Kippoon. Uteliaisuuttaan Belle menee tutkimaan länsisiipeä, joka on Hirviön omaa yksityisaluetta. Hän säikyttää Bellen tiehensä, joka joutuu susien jahtaamaksi. Hirviö tulee pelastamaan tytön, vaikka haavoittuu samalla. Belle hoitaa Hirviön haavoja ja vähitellen hekin tutustuvat. Hirviö esittelee Bellelle hänen upean kirjaston, syödään yhdessä jouluateriaa ja ulkoillessaan Belle pystyy jo myöntämään omat tunteensa Hirviötä kohtaan. Romanttisena iltana molemmat ovat pukeutuneet parhaimpiinsa, syövät sievästi ja tanssivat Rouva Pannun laulaessa. Belle myöntää Hirviölle ikävänsä isää kohtaan ja taikapeilin avulla nähdään, että isä on lähtenyt sairaana ja väsyneenä etsimään Belleä. Hirviö päästää tytön vapaksi ja antaa taikapeilin hälle muistosi. Hän on vihdoin oppinut rakastamaan. Belle vaihtaa mekkonsa, löytää isänsä ja vie hänet kotiin parantumaan, kun Gaston kolkuttaa ovelle.  Gaston on tehnyt sopimuksen, että Maurice viedään hullujenhuoneelle ja jos Belle suostuu kosintaan, Maurice säästetään tältä nöyryytykseltä. Belle todistaa Gastonille taikapelin avulla, että Hirviö on oikeasti olemassa. Gaston ja koko muu kylä on ihan kauhuissaan, että tuolainen peto on vapaana. He lukitsevat Bellen ja Mauricen kellariin ja lähtevät linnaa hyökkäämään.

Gastonin kuuluisat rintakarvat

Linnan lumotut asukit huomaavat tunkeilijat ja lähtevät vastaiskuun omilla keinoillaan. Hirviö on jo luovuttanut, antaa tulla vain. Linnan aulassa tapellaan kuin viimeistä päivää ja aika heikossa asemassa hyökkääjät ovat, kun vaatekaappi muuttaa tyyppejä transuiksi, Rouva Pannu kaataa kuumaa tettä niskaan ja Hella tulittaa tulisijaansa täysillä. Gaston on etsimässä Hirviötä ja heidän kaksinkeskinen taistelu siirtyy linnan katolle. Hirivö ei yritä hyökätä, hän vain puolustautuu. Hän näkee Bellen huoneensa terassilla, joka pääsi kellarista vapaaksi karkuri Kipon ansiosta. Hirviön tullessa Bellen luo Gaston antaa hälle kuolettavan iskun. Samalla Gaston itse tippuu linnan katolta kuolemaan pääkallot silmissään. Hirviö menettää tajuntansa Bellen rakkauden tunnustuksen aikana ja samalla viimeinen terälehti ruusutakin tipahtaa. Sitten tapahtuu taikoja. Hirviö muuttuu osa osalta takaisin ihmiseksi, niin kuin myös lumotut esineet. Linnakin saa alkuperäiset värinsä takaisin ja sadekin lakkaa. Belle ja Hirviö ihmismuodossaan jäävät linnaan asumaan ja elokuva päättyy mosaaikkiteokseen heistä.

Kaunotar ja Hirviö on vanha Eurooppalainen kansansatu, jonka Disney on onnistuneesti muuttanut selkeämpään muotoon. Tässä on klassisen sadun elementit hyvin voimakkaasti läsnä, mutta ei tuputtaen tai lässyttävästi. Opetus on tietenkin se, ettei rakkaus katso ulkonäköä. Pidän tästä elokuvan tematiikasta ja tiedän, että Kaunottarella ja Hirviöllä on suuri joukko faneja, jotka ei löydä elokuvasta yhtään mitään negatiivista. Itseäni kuitenki häiritsee pitkin elokuvaa muutama ristiriitaisuus. Ensinnäkin prinssi Hirviömme ikä. Kun Be Our Guest laulun sanoissa mainitaan, että 10 vuotta ollaan oltu nyt vankina ja ruusu taas menettää terälehtensä kun Hirivö täyttää 21 vuotta, niin näin ollen tarina alkaisi siitä kun prinssi on 11 vuotias. Alun mosaiikkitaideteoksessa prinssi kyllä näyttää vanhemmalta, ehkä enemmin 16-17 vuotiaalta. Sen lisäksi ei kait kukaan voi olettaa, että 11 vuotiaalla olisi vielä sellaiset kyvyt ja tunnetaidot, että pystyisi rakastamaan ja saamaan vastarakkauta ihan tällä tasolla, mitä alun loitsun langettanut haltija odottaa. Tämä jäi minua kovasti vaivaamaan. Toinen seikka on se, että kuinka pitkä välimatka tästä linnasta on kylään, jossa Belle asuu. Kukaan kyläläisistä ei tiedä tätä linnaa ja Mauricella kestää pitkään löytää sinne, mutta lopussa Gaston ja kyläläiset lähtevät hyökkäämään suoraan sinne ja tietävät vielä reitinkin. Miten se on mahdollista? Vielä mietin sitä kauanko Belle on linnassa vankina? Bellen kylässä on loppukesä, Mauricen löydettyä Hirviön linna on syksy ja yhdessä vaiheessa Bellen oltua linnassa on talvi. Kun Belle lähtee linnasta lumi on jälleen sulanut. Onko hän siellä ollut koko vuoden ja isä koittanut sen saman ajan tulla pelastamaan Belleä? Tälläiset käsikirjoitukselliset seikat jäi nyt viime katselukerralla itseäni mietityttämään.

Kaunotar ja Hirviö tutustuvat kauniissa talvimaisemassa

Kaunotar ja Hirviö on kauniin värikäs elokuva. Mikään väri ei hallitse, eikä dominoi liikaa. Bellen sininen mekko valkoisella liinalla on yksinkertainen ja hänellä on kauniit suklaanruskeat hiukset. Hirviön ulkomuodosta tykkään kovin, eikä ihmekkään että hän voitti Aku Ankan Mr.Disney tittelin 90-luvulla nimen omaan tässä Hirviö muodossa, sillä ihmisenä tämä prinssi on todella mitättömän näköinen. Mauricen sarjakuvamaisesta tyylistä pidän kanssa kovasti. Gaston on hahmoista ulkomuodolta lempparini, vai tiedättekö te toista Disneyhahmoa, jolla on noin komeat rintakarvat. Animoidut huonekalut ovat todella hauskoja ja nyt vasta huomsin vähän kaksisuunatisen vitsin, tuon loppukahakan kohdalla. Joku tyyppi repii pöyhuiskun alapäästä sulkia. Jos tämä tyttö olisi ihmismuodossa, mitä tyyppi silloin vetelisi. Niimpä! Lumottu linna ja maalaiskylä ovat todella viehättäviä ja Bellen kodin lähellä on uskomattoman kaunis kukkula, missä kasvaa voikukkia. Tämä näky ja laulukohtaus on yksi elokuvan kauneimpia.

Belle on minulle vähän ristiriitainen hahmo. Hän on mukavan itsenäinen, jopa yksi ensimmäisistä Disneyn feministihahmoista ja tykkää lukemista. Hän tietää olevansa vähän outo, muttei välitä siitä. Hän kaipaa jotain omaa ja uutta jossain muualla. Tavallaan Belle on niin aito hahmo, johon on niin helppo samaistua, että se jopa ärsyttää minua. Hän on liiankin aito, niin että se tarvittava särmä ja kulmikkuus puutuu hänestä. Siksi Belle ei ole suosikkiprinsessani, niin kuin monilla muilla. Tykkään Bellen alkuperäisestä äänestä, sekä myös suomiversion Mervi Hitusesta. Hirviöstä on helppo pitää, sillä hän kasvaa leffan aikana niin selkeästi. Hän myös luo tahatonta huumoria kiukuttelemalla. Hirviön noustua kylvystä on komea näky, kun hänen turkkinsa kiharretaan. Englanniksi Hirviön ääni ei jäänyt mieleeni, mutta auta armias kun rakastan tätä Matti Olavi Raninin madallettua ääntä Hirviönä. Hänen lauluäänensä myös Mä Ihastuin kappaleessa on jotain niin komeaa. Mauricen suomiäänenä kuullaan itse suomidubin ohjaaja Matti Raninia ja hänen äänensä takia, tai sen vuoksi, Maurice pääsee samaan kastiin hahmona kuin Pinoccion Gepetto, vähän hössähtänyt isä. Gastonin ääntä voin kehua niin alkuperäisessä kuin suomiversiossa, sillä hän todellakin osaa laulaa komeasti ja itsevarmasti.

Trailerikamaa

Laulut elokuvassa ovat hyviä ja suurin osa niistä jää helposti mieleeni. Ne saavat vietyä hyvin juonta eteenpäin, mikä on musikaalielokuvissa laulujen tarkoitus. Tunnettu Vieraamme laulu on itselleni se kaikista turhin, enkä myöskään tykkää yhtään tästä lisätystä Human Again laulusta. Onneksi ostin itselleni sellaisen blu-ray version elokuvasta, jossa on mukana alkuperäinen elokuvateatteriversio ilman tätä laulua. Tyttö sekä hän on nätti slovari, Gaston  hyvä kapakka laulu, Belle hyvä esittelylaulu ja oma suosikkini on talvella laulettu Bellen ja Hirviön ajatusduetto Mä Ihastuin. Jotenkin heidän äänensä sointuvat nätisti samaan kipaleeseen ja kohtaus on mielestäni  todella tunnepitoinen. Ei ihmekkään, että talvi  on suosikki osioni Kaunottaresta ja Hirviöstä.   

Disney Klassikot 29: Bernand ja Bianca Austraaliassa

Bernand ja Biancan jatko-osaan minulla on aika lailla samanlainen suhde, kuin alkuperäiseenkin Bernand ja Biancaan. Elokuvaa en omistanut lapsena ja itse filmin näin vasta noin 17-vuotiaana. Tiesin elokuvasta kuitenkin enemmän, kuin ensimmäisestä Bernand ja Biancasta, sillä Australiassa elokuvan traileri on tullut tutuksi omista vhs-kaseteista. Mara kotka on näissä ollut jo silloin vaikuttava näky.

Bernand ja Bianca Austraaliassa elokuvan mainosjuliste

Bernand ja Bianca sijoittuu nimensäkkin mukaan Australiaan. En aikaisemmin tiennyt, että Down Under on ihan yleinen lempinimi Australialle. Elokuva alun kamera-ajo niittypellon poikki on komea näky ja tuo mieleeni Basil Hiiren tietekoneanimaation Big Benin kellotornin sisällä. Tyyli on lähempänä sitä, kuin viime klassikkoa Pientä Merenneitoa. Niittyvilloista päästään kohtaamaan päähenkilömme Tony, joka elää äitinsä kanssa Australian takamailla. Hän lähtee tutkimaan lähiympäristöä ja löytäää kopallisen harvinaisia kotkanmunia emoineen. Tony kommunimoi jättkotka Maran kanssa ja ymmärtää, että isilintu on poissa. Kotka ottaa Tonyn siipiensä suojaan ja yhdessä he lentävät pivien yllä. Liidon jälkeen Mara antaa ydhen sulkansa Tonylle muistoksi. Tonyn kipittäessä kotia häntä suraa salametsästäjä. Tämä on tehnyt ansan, johon Tony menee lankaan. Hän on pelastamassa pikku hiirtä kun tipahtaa kuoppaan, josta salametsästäjä kaappaa hänet. Tonylla kun on Maran sulka, jota metsästäjä on etsinyt jo kauan. Isikotkan hän on jo saanutkin. Tony viedään lukkojen taakse, mutta onneksi pelastettu hiiri keksii otta heti yhteyttä Pelastusjärjestöön.

Tieto Austtraliasta kulkee Havaijin kautta New Yorkiin, juuri Bernandin ja Biancan treffeille. Bernand on kosinta-aikeissa, mutta kömpelönä pudottaa sormuksen h-hetkellä. Kosinta siirttyy  myöhempään, kun lähdetään taas albatrossin kyydillä lentäen matkaan. Tosin nyt on vuorossa viime elokuvan albatrossin veli. Hauska idea muuten, että nämä albatrossiveljekset ovat saaneet nimensä lentokoneen keksijöiltä. Lento on pitkä, mutta onneksi lentäjä hyödyntää lentokonetta. Perillä saadaan nähdä kaunis ja vanhanaikainen tietokoneella tehty kamera-ajo Sydneyn Oopperatalon läheltä ja upeita Aussien maisemia. Lentokentällä pääparimme vastassa on Australialainen vahvistus ja oppaamme Jake. Hän tulee Bernandin ja Biancan kanssa pelastustiimiin käytänön mieheksi. Albatrossi päätyy paikalliseen sairaalaan, jossa häntä parannellaan kyllä hyvin epätavallisin keinoin.

Tony ja Mara kotka

Tony seikkailu on jäänyt siihen vaiheeseen, että salametsätäjä uhkailee häntä. Pojalta täytyy saada tieto missä Mara on. Kun Tony ei puhu, hänet heitetään kellarihäkkiin. Viihdykkeenä siellä on muitakin harvinaisia eläimiä ja yhdessä tehdään pakosuunnitelmaa. Se melkein onnistuukin, mutta salametsästäjän Jonna lisko on askelta edellä. Metsästäjä keksii, että Mara on Tonyn heikko kohta. Siksi metsästäjä päästää hänet pois ja lähtee itse seuraamaan, minne Tony menee varoittelemaan Maraa. Silloin Bernand, Bianca ja Jake tutustuvat Tonyyn ja yhdessä kehitetään suunnitelma avuksi. Metsästäjä saa ideallan Maran, Tonyn, Biancan ja Jaken kiikkiin, mutta Bernand on ollut piilossa, kun metsästäjä käskee Jonnan syömään kotkanmunat. Bernand on ollut ovela ja vaihtanut munat kiviksi. Albatrossi saapuu sopivasti paikalle ja joutuu lastenvahti hommiin, kun Bernandin pitää joutua pelastustehtävään. Tietenkin munat kuoriutuvat ja poikaset luulevat albatrossia isikseen. Bernand laittaa pökkyä pesän, matkii vähän Jaken Indiana Jones tyyliä ja saapuu suht ripeästikkin maasturirekan luo, jossa vangit ovat. Metsästäjä on laittanut Tonyn roikkumaan krokotiilijoen ylle, ja on häntä aseella jo tähtäämässä, kun ovela Bernand saa petkutettua Jonnan tönäisemään hänet jokeen. Molemmat putoavat sinne. Kiireessä vielä avataan häkki, jotta Mara, Bianca ja Jake saavat hätää kärsivän Tonyn turvaan. Siinä onneksi onnistutuaan ja ylhäällä pilvien päällä Bernand saa vihdoinkin Biancaa kosittua. Hänen onnekseen Bianca vastaa kyllä. Onnellisen lopun huipentumaksi Tonykin pääsee kotiin, vaikka äiti jo luuli hänen menehtyneen.

Jake - hiirimaailman Indiana Jones

Voisin jopa omaksikin yllätyksekseni kehua kuinka hyvä elokuva oli pitkästä aikaa, Viime kerralla pidin tätä Aussiseikkailua aivan turhana jatko-osana. Maisemat ja lämpö oikein huumaannuttaa minut ja ihailin suunnattoasti jättimäisen Mara kotkan animaatiota. Elokuvan tunnelma on aivan erilainen  mitä edellisessä Bernand ja Biancassa, vaikka samantyylisellä pelastustehtävällä ollaankin. Värimaalma on myöskin runsaampi. Tony ei ole yhtä herttainen kuin Penny, eikä Tonyn ja Maran  suhde ollut kovin syvällinen, mutta se vaikuttaakin enemmän aatteellisesti voimakkaalta.

Elokuvassa ei ole lainkaan lauluja, muttei se niitä oikein tarvinnutkaan. Metsästäjä on pahiksena uskottava, mutta liskoapurin nimi oli tosi hölmö, Jonna (alunperin Joanna). Se ei jotenkin vain istunut. Uusi hahmo Jake flirttailee pitkin elokuvaa Biancalle ja on minusta aika turha. Aiemmin suomidubilla katsoessani hahmo ihan ärsytti. Nyt alkuperäistä katsoessa ei niinkään, mutta tuntui vain tarpeettomalta hahmolta. Bianca jää kokonaan Bernandin varjoon tässä seikkailussa. Bernand yrittää kosia Biancaa muutamaankin otteeseen, mutta aina Jake tulee rehentelemään, mikä vetää Bernandin mustasukkaiseksi. Tämä piiirre on ymmärrettävä, mutta vähän liian aikuismainen tarinaan. Viime osassa ilmi tullut pelko epäonnen juttuja kohtaan on kokonaan hävinnyt, mikä on sääli, sillä kyseessä kuitenkin on sama vanha Bernand.

Bernand kosii Biancaa

Mukavaa, että Bernand ja Bianca Australiassa antaakin ihan uudenlaisen kokemuksen tällä katsomiskerralla. Sain katsomisesta enemmän irti, vaikka Jakesta tuleekin minulle mieleen Indiana Jones. Ehkä nekin elokuvat pitäisi joskus katsoa.

Disney klassikot 27: Oliver ja kumppanit

Oliverin seikkailut kuuluvat minulle samaan kastiin Bernand ja Biancan sekä Basil Hiiren kanssa, eli minulla ei ole siitä lapsuudesta mitään tunnesidettä. Jokin muistikuva on, että olen katsonut elokuvan sivusilmällä ensimmäisen kerran perhetuttumme luona joskus pienenä, mutta vasta lähempänä täysi-ikäisyyttä katsoin elokuvan ensimmäisen kerran kunnolla. Se ei saanut minua imuunsa, joten Oliver on jäänyt minulle hyvin vähäiselle katsomiskerralle. En ole myöskään ikinä lukenut alkuperäistä lähdeteosta Oliver Twistiä.

Oliver ja kumppanit elokuvan vanha mainosjuliste

New York ja 80-luvun loppupuoli. Kadulla myydään pahvilaatikossa söpöjä kissanpentuja, mutta oranssia Oliveria ei kukaan ole huolinut. Muut pennut on jo otettu ja Oliveria kaupataan ilmatteeksi, mutta eipä kukaan resuista kattia halua huolia. Oliver lähtee laatikosta omille teillensä ja löytää ihanan tuoksuvan makkaraketjun. Samaa makkaraa himoitsee myös kulkukoira Filuri, joka swengaa New Yorkin kaduilla kuin kotonaan. Oliver seuraa Filuria ja päätyy sattumalta tämän koiraporukkaan, joiden seurana asuu myös spurgu Pösö. Koditon Pösö on velkaa kaupungin suurimmalle gangsterille ja hengailee siksi kulukoirien keskellä, saahan hän heistä seuraa. Oliver hyväksytään Filurin, Titon ja muiden koirien jengin yhdeksi jäseneksi. Yksi päivä Oliver päätyy rikkaan auton kyytiin ja sieltä hänet löytää Jenni tyttönen. Jenni asuu hovimestarinsa kanssa, sillä hänen vanhempansa ovat työmatkoilla. Jenni ottaa Oliverin omaksi kissakseen ja antaa tälle rakkauttaan, enemmän kuin hionostokoira Rusetillensa. Rusetti on Oliverista heti mustasukkainen ja koittaa savustaa tätä ulos. Jenni antaa Oliverille nimikyltin ja pitää hänestä huolta. Koirat kuitenkin hakevat Oliverin takaisin jengiinsä ja siellä Pösö saa idean. Hän kidnappaa Oliverin ja lähettää uhkausviestin Jennille, että saisi häneltä lunnasrahoja, joilla voisi maksaa velkansa gangterille. Suunnitelmaa tehdään pitkään ja hartaasti. Pösö hämmentyy, kun lunnasrahoja tuo pikkutyttönen ja siitä alkaa kohellus. Gangsteri ottaa Jennin vangiksi ja kilpaa ajetaan sinne sun tänne. Pösö, Tito, Filuri, Rusetti ja muut koirat ovat vauhdikkaissa meiningeissä, mutta lopulta gangsteri on mennyttä. Oliver saa jäädä asumaan Jennin luokse ja Tito ja Rusettikin koittavat saada lemmenliekkiä leimahtamaan, mutta tulinen Tito ei kylpyyn suostu. Lopulta Jenin synttäreille kutsutaan kaikki koirat ja Pösö ja he viettävät iloiset juhlat yhdessä. Vanhemmatkin ovat seuraavana päivänä tulossa kotiin.

New Yovrk 80-luvulla

Oliver ja Kumppaneiden suurin ongelma on sen tunteettomuus. Elokuva ei saa minussa mitään tunteita liikkeelle. Johtuuko siitä, että Oliver ei jostain kumman syystä saa minulta kissapisteitä, kun ei ole niin suloinen mitä Disneyn muut kissat, vai se, että koiria on tarinassa liikaa minun makuuni. Itse juoni kun alkaa Jennin lunnasrahoista, niin minusta se on äärimmäisen tylsä. Koko elokuvan kohokohta on sellainen, ettei minua katsojana se kiinnosta lainkaan. Hahmojen kehitykselle on jätetty jotenkin liian vähän aikaa. Tarinallisesti Oliver ja Kumppanit ei siis anna minulle mitään, enkä osaa sanoa kuinka hyvin tämä noudattaa alkuperäistä tarinaa. Visuaalisesti Oliverin tarina taasen on kiehtova. New York on tuohon aikaan uudella tietokoneanimaatiolla saatu todella hienosti luotua, siinä on suurkaupungin elämä  ja vilinä vahvasti läsnä. Eläinten animointi ei jotenkin vakuuta minua ja Jennikin on lähes suoraan kopioitu Bernand ja Biancan Pennystä.

Olen katsonut elokuvan sekä suomeksi ja englanniksi. Alkuperäiskielellä elokuvan laulut toimivat ihan mukavasti ja pidän suomenkielisessä versiossa siitä, että on käytetty sellaista aika stadlaista puheenvartta: "Jos et sä kliffaa, et siis syö", se kanssa luo suurkaupungin tuntua.  Suosikkilauluni on Jennin laulama You and me alkuperäiskielellä, joka on minusta elokuvan paras ja kaunein kohtaus, sääli vain että se on niin lyhyt. Kyseisen kappaleen aikana nähdään kuinka Jenni ja Oliver kiintyvät toisiinsa. Jenni on kuitenkin aika yksinäinen tyttö, kun hänen vanhemmat eivät ole ikinä paikalla. Siksi Oliverin tuleminen hänen elämäänsä on niin tärkeää. Tämä laulua on yksinkertiasesti todella kaunis.

Jenni laulaa Oliverille kuinka paljon pitä hänestä

Harmikseni Oliver ja Kumppanit saa minulta saman kohtalon kuin Basil Hiiri, katson sen ainoastaan tälläisten Disneymaratonien yhteydessä. Jos olisin nähnyt elokuvan lapsena ja saanut siihen silloin jonkun nostalgia-aspektin, voi olla että kohtelisin elokuvaa ehkä kauniimmalla kädellä. Värikäs ja vilkas New York tuollaisella, nykypäivän mittakaavassa vanhalla,  tietokoneanimaatiolla luo kyllä oman kivan kasarityylin ja tunnelman Oliverin ja Kumppaneiden tarinalle. Plussaa saa myös elokuvan rehellinen nimi, kyseessä on tarina Oliver kissasta ja kaikista hänen kumppaneistaan, niin koirista kuin ihmisistäkin.