Saariston Lapsille Tapahtuu

Astrid Lindgrenin Saariston Lapset kirjoitettiin ensin televisioon ja siitä vasta kirjaksi. Televisiosarja sai neljä elokuvaa, josta Saariston Lapsille Tapahtuu on kolmas elokuva. Leffan nimi ei kerro paljoa mitään, osuvampi on alkuperäisnimi Sjorven och Mysak, vapaastisuomennettuna Pampula ja Mysak. Tämä on itselleni ensimmäinen Saarston Lapset juttu, minkä näin ja kuulin. Katsoin esin Saariston Lapsille Tapahtuu, sitten Saariston Lasten Suuri Seikkailu elokuvat, ne kun olivat meillä nauhalla samalla videokasetilla. Myöhemmin hyllystä löysin myös Saariston Lapset ja Hylje, sekä perään nauhoitetun Saariston Lapset ja NInni. Vasta elokuvien jälkeen bongasin kirjan siskoni hyllystä ja tutustuin siihen, mikä on ollut näiden tarinoiden lähtöasetelma. FST:kanavalta olen Saariston Lapset televisiosarjaakin osia katsonut ja harkitsen, että koko sarjan ostaisin itselleni. Hassua muuten, että elokuvat on myynnissä suomessa dvdllä, mutta vain suomi- ja ruotsi ääniraidalla. Suomenkielistä tekstiä ei saa kuin elokuvan Saariston Lapset ja Hylje blu-raylle. Tämä on syy, miksi jouduin katsomaan Saariston Lapsille Tapahtuu elokuvan dubattuna, mikä kuulosti karsealta, kun on tottunut alkuperäiseen ruotsalaiseen ääniraitan. Oma ruotsini vain on niin kehnoa, että ruotsitekstitys ei auta. Onneksi porukoilla on nämä vanhat videot tallessa, jotka on aikoinaan 90-luvulla nauhoitettu Yleltä ja ne täytyy kyllä polttaa itelle omiksi koipioiksi.

Pampula ja Mysak elokuvajuliste

Itse elokuvaan; Saariston Lapset sijoittuu Ruotsin eteläsaaristoon Saltkråkaniin, Suolavarikseen. Siellä elävät Melkerien perhe isä Melkersson, kaunis Malin, Johan ja Niklas, eläinrakas Pelle, Malinin sulhanen Peter sekä heidän tyttönsä pikku Ninni. Johan ja Niklas eivät tässä elokuavssa esiinny, ja seuraavassa he eivät myöskään ole mukana. Naapureissa heillä asuvat Grankvistin Nisse ja Marta, heidän tyttönsä Teddy ja Freddy sekä saaren valtias Pampula. Teddy ja Freddy eivät ole tässä elokuvassa myöskään, ehkä he ovat Johanin ja Niklaksen kanssa Tukholmassa. Stina tyttönenkin Saltkråkanilla asuu kesäisin isoisänsä kanssa. Antagonistina on höperö metsästäjäukko Vesterman, joka on ahne eikä pidä lapsista. Vaikka Vesterman on aikaisemissa elokuvissa ja sarjassa ollut ääriketku mies, niin tässä hän on hyvin lievsti pahiksena, jos jollekkin hahmolle täytyy nyt pahiksen hattua laittaa päähän.

Leikkipäivä alkaa

Saaristossa eletään rauhaisaa elämää, lapset leikkivät keskeään ja Melker nauttii täysin rinnoin kesästä heidän huvilassaan Nikkarilassa. Yhdellä aamupalalla kun Melker kertoo Pampulalle ja Stinalle mistä sai rannekellonsa lahjaksi, Malin kertoo hänen parhaasta lahjastaan. Melker antoi kerran Malinille leikkipäivän lahjaksi ja siitähän Pelle innostuu. Isä lupaa, että tänän pidetän leikkipäivä ja niin porukalla lähdetään Kuolleeseen Lahteen veneellä. Melker, Peter, Malin, Ninni, Nisse, Pelle, Stina ja Pampula ja tietysti Pampulan uskollinen koira Laivuri pitävät elokuvanmittaisen merirosvoleikin, jossa nähdään kaunista kesäkuvausta. Elokuvan alkuperäisessä nimessa jo Mysak mainitaan ja Mysak siis on maalattu kivi, joka on leikissä heidän jahtaamansa jalokivi. Porukka jakatuu kahtia, Melkerit ovat Haukkoja ja heidän päämajansa on vanha satama-aitta, kun muut ovat Haita ja elävät laivassa. Yksinoikeutetusti Haiden johtaja on Pampula, joka käskee ja määräilee ja tekee oikeat päätökset. Yksi päätöksistä on heittää Peter yli laivan, kun hän innostuu Malinia pussailemaan. Haukkojen pomona on tietysti Melker, jolla on ainoata auktoriteettiä ja karismaa olla Pampulaa vastaan. Hän jättä hienon kellonsa aittan ja keksii kaikenlaisia kepposia, että saa Mysak omalle puolelle. Elokuvan kohokohta on yhtä leikkimistä, mutta sitä on äärimmäisen nautinnollista seurata. Aikuiset heittäytyvät leikkiin mukaan yhtä ansaitusti kuin lapset. Eikä Vestermania ole unohdettu, hän on tervaamassa laituria kun Ninni keksii hänet hepakseen.

Merirosvo Malin

Mysak vaihtaa omistajaa ja piiloa usein. Ninni toteaa itsensä suloiseksi, Stina jää lavan pärssikoriin jumiin, Laivuri varastaa Mysakin, Ninni kastelee koko porukan ja lähes kaikki uivat kertaalleen meressä vaatteet päällä. Leikki kuitenkin väsyttää ja sadekkin yllättää, joten sen loppumista odotellaan venevajassa. Siellä Melker ehdottaa irvistämiskilpalua, jonka voittajaksi kruunataan Malin. Melkerin kello kuitenkin on hukassa ja Pelleä harmittaa. Hän on ihan varma, että jätti kellon venevajaan. Onkohan Vesterman vienyt sen? Takaisn kotona Nikkarilassa aikuiset savustaa silakkaa, kun Pelle, Stina ja Pampula ovat livahtaneet Vestermanin kotiin. He ovat varmoja, että Vesterman on kellon siepannut. He löytävät kellon, mutta Nikkarilan tuvassa seviää, että eihän se ole Melkkerin. Vesterman on tästä hyvin vihainen, lapset varastamassa hänen kellonsa ja häntä vielä haukutaan varkaaksi. Kaiken kukkuraksi Ninni on kadonnut. Ninni onkin ollut tarkka salapoliisi, hän on kiivennyt puuhun harakan pesään ja sieltähän Melkerin kello löytyy. Vesterman jää iltakahville Nikkarilaan ja vaikka hän kiven kovaa väittää, ettei ole lapsena ikinä leikkinyt, hän muistaakin yhden leikin. Siinä ei tosin ole mitään järjen hiventäkän, mutta pääasia että kaikille nauru maittaa.

Pampula kastelee Pellen

Saariston Lapsille Tapahtuu elokuva on aivan ideaali lastenelokuva. Siinä ei ole mitään yliluonnolista, ei hääviä juonta tai mitään suurta toimintaa. Yksinkertaisesti siinä kuvataan ystäviä ja perheitä, jotka leikkii ja ainakin minun nostalgiankaipuuni kaipaa lapsuudesta juuri tuollasta viatonta leikkimistä. Ehkä jos lähipiirissä olisi lapsia, siihen leikin tunnelmaan pääsisin jotenkin takaisin. Maisemat saaristossa ovat upeat ja niin äärimmäisen kesäiset.  Hahmot ovat kaikki kavereita keskenään ja tietynlaista ystävienvälistä naljailua on luvassa, aivan kuin oikeassakin elämässä kavereilla on. Saariston Lasten suurin vahvuus on tämä hahmojen rakkaus luontoon ja saarstolaiselämän. Näkyy valkokankaasta ulos, kuinka he viishtyvät noin kuin elävät. Kaikki tämä meri, saarsto, laiva ja jokainen sijainti huokuu niin syvää rakkautta ja visuaaista kauneutta, että tekisi vaan itse mieli olla mukana menossa.

Haiden paikka, Alberttiina laiva

 En ole itse asunut saarstossa, en edes meren äärellä. Silloin kun joskus kävin Hailuodossa, otin aina Saariston Lapset kirjan mukaani. Mikä on sen ihanampaa lukea näistä tapahtumista, kuin meren äärellä. Vaikka Saariston Lapsille Tapahtuu tarinaa ei kirjassa ole mukana, se on hyvin samanhenkinen, mitä kirja ja alkuperinen tv-sarja. Johan, Niklas, Teddy ja Freddy ei muutenkaan ole suosikkihahmojani, joten heidän puuttuminen ei lainkaan haittaa. Muutenkin ensikatsojalle mukana on niin paljon hahmoja, että hyvä vain että heidät jätettiin pois. On mukavaan, että leikeissä ei ole pelkät lapset, vaan Malin, Nisse, Peter ja tietysti Melker ovat mukana menossa niin vahvasti. Ainakin Melker on niin vahvasti mieleltään vielä lapsi, ettei Saariston Lapset olisi mitään ilman Melkkeriä. Kyllähän meistä jokainen muistaa lapsena, sen mukavan naapurin/sukulaissedän, jota oli aina hauska nähdä kun se vähsen nälvii ja on niin hassu. Sellainen juuri on Melker Melkkersson.

Ilta Nikkarilassa, Pelle, Melker, Pampula ja Stina

Muista hahmoista vielä sananen. Pampulan isä Nisse on ihan mukva, eikä ihan niin höpsähtänyt kuin Meker. Siksi hän on varmaan reissun aikuisin jäsen. Lähes parikymppinen Malin on umpirakastunut mieheensä Peteriin ja hoivaa pikku Ninniä vielä äidillisellä otteella. Hän onkin porukan pikkuäiti, vaikkei aina pidäkkään siitä. Peter on alunperin kaupunkilaispoika, mutta on ystävystynyt jo kaikkien kanssa, joten ihan hyvin hän joutu Pampulan ja Stinan vangitksi. Pelle on Melkerssonien nuorin ja aika herkkä poika. Pampula ja Stina usein kilpailevat Pellen huomiosta. Tiettyyn pisteeseen asti Pelle jaksaa heitä, aina ei. Ninnin enon roolin Pelle on ottanut itselleen vakavasti. Stina on Pampulaa muutaman vuoden nuorempi ja apinoi aluksi Pampulaa kaikesta. Nyt apinoimine on muuttunut enemmän ihailuksi ja hän haluaa usein tehdä samaa kuin Pampula. Edellisistä elokuvista Stina on varmasti kasvanut eniten. MItes sitten Pampula? Hän on itseoikeutettu Saltkråkanin valtias, uskollisen Laivurin kanssa. Kun Pampula päättää jotain, se kanssa tehdään ja hänen auktoriteettinsä on valtava. Pampula on sellainen lapsi, että hänestä ei voi kun tykätä. Ja jos ei tykkää, kuten vaikka Vesterman, niin Pampula kyllä näyttää hänelle. Pampulan kanssa ei kannata olla eri mieltä. Edellisessä elokuassa esitetty pikku Ninni on kasvanut noin 4-vuotaaksi söpöliiniksi, jota ei voi kuin kehua. Miten luonteva hän kameran edessä osaa olla ja on  niin suloinen lapsi (tämä on harvinaista minun sanomanani, kun en ole lapsi-ihmisiä). Ninni osaa olla nokkela ja suloinen ja on kyllä aika Haukka merirosvoksi. Alkoi oikein tehdä mieli katsoa Saariston Lasten Suuri Seikkailu, jossa Pelle, Pampula, Stina ja NInni ovat neljästään pääosissa omassa meriseikkailussa. Siinä elokuvassa NInni oikein loistaa. 

Kielletty Hedelmä

Dome Karukosken Kielletty Hedelmä tuli leffateattereihin kevällä 2009. Kävimme sen siskoni kanssa katsomassa, sillä pitkästä aikaa Suomessa ylipäätänsä on tehty nuorten elokuva. Tuohon aikaan Olavi Uusivirta fanina tietysti kiinnosti hänen roolinsa ja Amanda Pilke on  tuttu Helmiä ja Sikoja elokuvasta. Dome itsessään vakuutti minut ohjaajana Tyttö Sinä Olet Tähdellä, joten minulla oli elokuvasta suuria odotuksia, vaikka tiesin, että leffan vanhoillislestadiolaisuus aiheena saattaakin osua tuntesiini.

Kielletyn Hedelmän mainosjuliste

Vanhoillislestadiolaisyhteisöjä elää Pohjois-Pohjanmaala Oulun kuppeessa, pääosin Limingassa ja Oulunsalossa. Tarina sijoittuu tälle alueelle, jossa ystävykset Raakkel ja Maria asuvat. Molemmat tulevat suurista perheistä ja vanhoillislestadiolaisuus on heille ollut syntymästä asti läsnä. Eräs Marian siskoista on eronnut yhteisöstä ja asuu lesbona Helsingissä. Mariaa houkutta päästä maailmalle katsomaan ja kokemaan heille kiellettyjä asioita (mm. tanssiminen, meikkaaminen, seksi, alkoholi, televisio). Maria karkaa kotoa ja Raakelia pyydetääna avuksi. Marian parhaana ystävänä jos Raakkel menisi myös Helsinkiin, toimisi Marian suojelusenkelinä ja johdattaisi hänet lopulta kotiin. Raakel suostuu vähän vastahakoisesti ideaan, mutta lähtee kuitenkin. Hän muuttaa Marian vuokraasuntoon ja molemmat ovat töissä lakanatetaalla. Maria halua maistella alkoholia, Raakkel ei ideasta innostu. Maria haluaa käydä baarissa, Raakkel katsoo halveksuen kun muut tanssii. Maria käy tapaamassa Eeva siskoa, juo hänen luonan siideriä ja päätyy tämän kanssa kotibileisiin, jossa saa ensimmäisen teinipusunsa. Raakel on tästä jo lähes tyrmistynyt, hän kun käy kiltisti seuroissa. Yksi päivä Raakkel etsii Mariaa ja löytääkin yllättäen itsesä paikallisesta elokuvateatterista. Raakkel on myyty, leffa (mikä onkaan) selvästi koskettaa häntä. Pari riviä taaempana paikallinen Toni pistää Raakkeliin silmänsä ja pikkuhiljaa he tutustvat. Tonin kaveri Jussi on usein myös paikalla ja hän iskee sitten silmänsä Mariaan. Tonin isossa asunnossa Maria koettelee rajojaan Jussin kanssa, kun Raakel alkaa huhuilemaan. Nyt mennään sillä rajoilla, että palataanko kottiin.

Raakkelista Maria on mennyt aika pitkälle. Hän käyttää meikkiä, sisko varastaa hälle mekon ja siideriä juodaan useamminkin. Pohjanmaalta saapuvat lestadiolaisyhteisön pohatat, jotka  koittaa hakea tyttöjä kottiin. Maria ja Raakkel haluavat jäädä. He eivät koe, että holhous heitä auttaisi. Joskus kuitenkin mennään liian pitkälle. Maria vie Raakkelin paikalliseen yökerhoon ja he päätyvät bisnesmiesten pöytään, jotka ottavat tytöt teinihuorikseen. Raakkel katsoo vierestä, eikä tee mitään. Hän kuitenkin auttaa Marian pakoon, kun tilanne menee tukalaksi. Kotona huomatan, että lompakot ja arvoesineet jäi ukkoloille, joten lähdetään äkkiä livohkaan. Eevan luona on liian kireä tunnelma, joten Toni ja Jussi majoittavat tytöt. Yöllä Mariaa kuitenkin kutsuu houkutus, sillä hän haluaa päästä neitsyydestä eroon ja Jussi on siihen sopiva. Kesken aktin syvä ahdistus kuitenki iskee ja Marian täytyy lopetta. Vaikka Raakkel luulee, että saa Marian rauhoittumaan, niin paine hänen sisällä kasvaa ja Marian täytyy tehdä jotain repäisevää. Hän ajaa Tonin autolla puuhun ja joutuu sairaalaan. Kunnossa ollaan, pieni shokki ja mustelma vain. Nyt on aika lähtä kotiin. Sitä ennen Raakkel paljastaa itsensä Tonille. Hän on vanhoillislestadiolainen, jolla on tietyt arvot, hän on varjo ja ei kukaan. Toni ei tätä usko. Jokainen on jotakin, edes ihminen. Raakkel huomaa etääntyvänsä Mariasta ja lähentyvänsä Tonin kanssa. Ennen pohjoseen lähtöä Raakkel uskaltaa olla Tonin kanssa, kunhan risti otetaan pois kaulasta ja rintsikat pidetään yllä.

Hienostoyökerhon vessassa

Raakkel ja Maria liftaavat suviseuroille, jossa nämä kohtaava perheesä. Raakkel kokee siellä olonsa levolliseksi, kun taas Maria rukkoillee syntejään anteeksi raivolla. Kotona kaikki tuntuu muuttuvan. Maria menee nuorena naimisiin paikallisen pojan kanssa ja Raakkel vanhasta tottumuksesta tapailee häneen ihastunutta Johannesta. Marian häiden jälkeen Raakkel vie Johanneksen heinälatoon, jossa tahtoisi olla tämän kanssa, mutta kunnollinen Johannes ei pysty. Hän mieluummin rukoilee ja runkkaa, kuin harrastaa esiaviollista seksiä. Se on viimeinen piikki Raakkelille. Hän alkaa yhteisön läsnäollessa uhmaamaan rajoja meikkaamalla ja kuuntelemalla musiikkia tiskatessa. Ei auta kuin lähteä kotoa pois ja löytää sitä kautta oma rauha.

Kielletty Hedelmä oli kyllä tuolloin lähes täysi-ikäiseä ihan vaikuttava elokuva, sillä olin samanikäinen kuin pääosatytöt. Suurimpana erona on se, ettei itsellä ole ollut uskonnollista yhteisöä ympärillä, joten rajojakaan ei ole paljoa annettu. Pystyin kuitenkin samaistumaan siihen jännityksenja ensihuuman hetkeen, ajatuksesta vaikka alkoholin suhteen. Kuinka jännää se silloin oli. Olin aluksi jopa vähän hämmentynyt, sillä kun puhuttiin, että tytöt lähtee katsoman maailma, niin olisin ajatellut heidän menevän lähimpään isoon kaupunkiin eli Ouluun, eikä ihan Helsinkiin asti. Ja miksi ne muuten meni Hesaan bussilla, junalla oisi päässyt paljon nopeampaa? Helsingin tapahtumat ovat aika päämäärättömiä ja suht pitkälti kohtauksia kohtausten perään. Siinä mielessä elokuva ei ole kovin kronologinen kasvutarina. Maria varsinkin välillä haluaa kokea liikaakin kerralla ja toisella hetkellä kokee tekevänsä väärin. Raakkel on tasaisempi, eikä edes ehkä tiedosta omia tekojaan niin voimakkaasti. Molemmat hahmot ovat silti aitoja ja myönnän rehellisesti, että leffan loppu yllätti minut. En osannut kuvitella, kuinka Helsingin matka noin paljon muuttaa Raakelia. Haluaisin ajatella, että kun hän lopssa palaa Helsinkiin, niin hän kohtaa Tonin uudestaan. Pidän kovasti molemmista hahmoista, he ovat aitoja ja heidän ystävyytensä on juurikin sellaista lapsuudenystävyyttä, joka yleensä luonnollisesti katkeaa tai erkantuu jotekin tuohon ikään päästyä. Onko Raakkelilla ja Marialla muuta yhteistä, kuin yhteisö ja lapsuudenkokemukset?

Raakel ja Maria ennen matkaa

Olen asunut itse suht lähellä näitä alueita, missä vanhoillislestadiolaisuutta harrastetaan. Omassa lähipiirissäni heitä ei ole, johtuen varmaan siitä, että olen liiankin liberaali ja suvaitsevainen kaikkia ihmisiä kohtaan. Siksi elokuvassa tuntuu ahistavalta nähdä tämä lessuyhteisö, jota papit ja johtajat pitää kurissa. Jos vähänkin ajattelee miehiä tai naisia sillai, niin täytyy mennä heti siitä tuommosille ukkoloille puhumaan, apua! Muutenkin ajatus suurperheestä, jossa on yli 10 lasta on minulle hyvin vieras. Varmasti siellä on joo lähimmäisenrakkautta, mutta miten oma tila, itseksi kasvaminen, omat harrastukset ja omat jutut voi noin tiiviissä yhteydessä muodostaa? Omaa ääntä kuuluviin, löytää sitä omaa identiteettiä? Myös ihmettelen sitä, millä vanhoillislestadiolaiset oikeasti perustelevat esim tv:n käyttökieltoa, kun internettiä he kuulemma saavat käyttää? Myös näitä tarinoita olen kuullut, että lessuperhe hankkii sen telkkarin ja antenni katolle, mutta antenin päälle rakennetaan joku suojakoppi, ettei vaan muut yhteisön jäsenet saa tetää että heillä on sellainen. Eikös tuo ole ihan itsepetosta! Myös pakkoavioliitto, perheväkivalta ja naistenpito lastentekokoneena on minusta aika karmeita ajatuksia, mitä vanhoillislessuista tulee mieleen. Nämä ovat tietty vain omia ennakokäsitykisäni, joihin elokuvassa ei viitata. Minusta se onki hyvä asia, että heihin elokuvassa suhtaudutaan hyvin neutristi, ei tuomita ja syyllistetä. Sen saa katsoja tehdä. Yhden plussan haluan vielä mainita puvustuksesta, nämä leffan tytöt on oikeasti puettu juuri sillä tavalla miten tuollapäin lessut pukeutuvat. Hyvin kerroksittai on päällä leggingsit, toppi, mekko ja takki.

Olavi Uusivirta näyttelee Johannesta, poikaa joka kotona on ihastunut Raakeliin

Mielenkiintoisinta itseasiassa elokuvassa onkin se, miten Maria ja Raakel kokevat oman ympäristönsä pohjanamaalla. Sijoitan leffan ajatukssani Liminkaan, sillä parissa kohtauksessa ollaan uimassa Kempeleen Kalliomontulla ja jos tämä sijoittuisi Oulunsaloon, ne kyllä uisi Papinjärvellä. Helsingin kokemukset ovat enemmänkin se sivuseikka, joka johtaa ja muokkaa heidät ennen kotiin pääsyä. Leffan alku ja loppu ovat nimittäin ne kohdat, jolloin tarina pysyy eniten kassassa. Kielletty Hedelmä leffan kannessa mainostetaa elokuvaa Suomen Fuckin Åmalina. Minusta vertaus on aika osuva. Vaikka tarinoissa ei ole mitään yhtäläisyyttä, niin leffojen tyttöjen identiteetin kasvu, sekä molemmissa katsojan kokeva ahdistava tunnelma tyttöjen lähtökohdista, ovat samantyyppiset.

V2 Jäätynyt Enkeli

V2 aikaan pääsin jo katsomaan elokuvan leffateatteriin ja sitä odotinkin paljon. Jo trailerin perusteella kun näin Jasper Pääkkösen mustassa peruukissa hevimiehnä, olin aivan myyty. Kävimme katomassa elokuvan ennakonytöksenä ja ai että meikä diggasi. Samana päivänä tai kyseisenä viikonloppuan ostin leffan soundtracin heti omakseni ja luukutin sitä koko kevään. Kyseisen levyn kautta löysin elmäni Turmion Kätilöt, jotka auttoivat hyvinkin paljon nuina aikoina. Kuten myös tämä elokuva, sen musta huumori oli juuri sitä, mitä kaipasin juuri tuon ajan angstiseen teini-ikääni. V2 nousi suoraan parhaitten elokuvieni listalle ja on siellä kanssa pysynyt kaikki nämä vuodet.

V2 Jäätynyt Enkeli promojuliste

Jussi Vares istuu tapansa mukaan Uudessa Apteekissa Luusalmen kanssa, kun saa puhelun vanhalta koulukaverilta Jakke Tienviereltä Porista. Jakkea syytetään Mirjami Sinervo nimisen naisen murhasta ja Vareksen täytyii nyt tulla Poriin ja hommata tämän käytettyjen autojen kauppiaan maine takaisin. Jakke ei oe ihan puhdas pulmunen ja tämän firman myyntipäällikkö Pusenius on istunut usein linnassa, eikä todellakaan ole mikään penaalin terävin kynä. Vares alkaa tutkia juttua: hän tapaa toimittaja Jalkaisen ja saa kuulla Porin kultapossukerhosta Käppärän pojista, johon kuuluu pankinjhtaja Kaitanen, poliisi Saastamoinen, rakenusurakoitsija Hellman ja politiikko Urjala. Vares haastattelee myös Mirjamin seinänaapuria Kulervo "Kulli" Visuria, Mirjamin kaveria Lilaa ja ex-poikaystävää hevilaulajaa Dante Helliä, joka on Hellmannin poika. Yhtenä päivänä Jakke ottaa Vareksen mukaan pankkiin, mistä hän lunastaa rahaa vähän epämääräisellä vakuudella. Tämän johdosta pankinjohtaja Kaitainen ampuu aivonsa seinätaululle ja Jakke antaa Varekselle kenkää. Illalla sitten Jakke ammutaan ja Vares pahoinpidellään. Porin poliisi Saastamoinen on varma, että Vares on Jaken murhan takana, eikä piittaa paskaakaan tästä. Onneksi Jussiin poliisikaveri Hautamäki Turusta saa Vareksen pois liristä. Vares haastatteee uudelleen kaikkia Mirjamin tuttuja ja Lilalta lopulta totuus selviääkin. Fat Cats porukka eli Porin kultapossukerho on kerran "metsästysretken" päätteeksi kutsuneet mökilleen naisia seuralaispalvelun kautta ja kännipäissän herkkäitkuinen Kaitainen oli kuristanut yhden tytöistä. Jonkun neropatin idea oli ottaa dvd kamera mukaan ja koko tragedia on tallentunut videolle. Mirjami oli varastanut dvdn ja pistänyt uuden tilalle ukkojen saunoessa ja käyttnyt Jakkea turvakilpenään Kaitaisen kiristyksessä. Heidän oli tarkoitus yhdessä Lilan kanssa lähteä pois maasta, kun olisivat saaneet rahat.

Miauuuu!

Kaiken Vareksen tutkimusten lomassa taparikollinen Veikko eli Veko Hopea on saapunut suomeen Tukholman linnareissulta. Veko on kunnon palkkamurhaaja, joka ei armoa anna. Lidemannin veljekset hän oli ihan valmis polttamaan besa-asmena pihalla ja kun käsky kävi, niin hän ampui myös kaverinsa Puseniuksen. Veko saa myös tehtäväkseen ampua Vareksen, Saastamoisen käskystä. Porin vanhassa satamassa Saastamoinen lyö Jussilta tajun kankaalle, mutta oi virhe jättää hänet eloon. Veko nimittäin ampuu nätisti Saastamoisen pois kuvioista. Kun Vares virkoaa alkaa kissa-hiiri leikki, jonka Vares voittaa Vekon jäädessä loukkuun kylmäkammioon. Vares pääsee turvallisesti takaisin Turkuun Uuteen Apteekkiin kantakapakkapöytänsä kertomaan kaiken Luusalmelle, joka ihmttelee vain yhtä juttua. Kuka sen Mirjamin oikein tappo? Sitä ei Vareskaan saanut selville, mutta katsojalle näytetään kuinka eräänä kylmänä aamuyönä lumiauraaja on vähän uneksissaan ollut töissä.

Dante Hell

V2 tyyli muuttuu pikkuisen ekasta Vareksesta. Jussin kerrontaa ei enään kuulla ja hahmoja ei esitellä enään pitkästi, vaan jokaiselta esitellään lyhyt motto. Aurinko paista ja kesä on kuumimmillaan. Musiikkina toimii parikin astetta raskaami heavy rock, joista isoimpina tunnistan Turmion Kätilöt, Kotiteollisuuden, Amorphiksin, Northerin ja Timo Kotipellon. Dante Hell bändin jäsenenä esiintyykin aidot Northerin jäsenet, jotka esittävät leffan tunnarikappaleen Frozen Angel. Taustamusiikki on myös astetta rakaampaa, sillä ainakin veikko Hopealla on ihan oma hevilänkkäri tunnari, joka kuuluu kun hän on esillä. Hahmot on viety edellisest vieläkin sketsimäisempään suuntaan ja samoja näyttelijöitä pyöritetän eri rooleissa. Isoimpana komediahahmona on varmasti Hissu Hietalahden Kullervo Visuri, joka on todella epäeroottinen transvestiitti. Tätä hahmoa ei kovin moni suomalainen miesnäyttelijä edes suostuisi esittämään, mutta Hissu on ihan uniikki roolissaan. Jasper Pääkkönen Dante Hellinä on juuri niin tummanpuhuvan ihana, mitä odotinkin. Tunnekylmä ja etäinen, mitä pitääkin. Jakke Tienvieri on vähän sekopää, mutta H-P Björkman saa sen pysymään juuri ja juuri aisoissa. Idioottia Puseiniusta näyttelee yleensä vakava Kari-Pekka Toivonen ja hahmo on tyhmyydessään jo todella epäuskottava. Pekka Huotarisen Jalkanen on ihan yhtä tärähtänyt, kuin kaikissa aikaisemmissakin rooleissaan ja samaa voin sanoa Vesa Vierikon Kaitaisesta. Kari Väänänen on vittumainen Usko Saastamoinen ja häntä oikeasti katsoja inhoaa, niin kuin minä itse koko Väänästäkin. Mahtiäijä Jussi lampi sopii hyvin Veko Hopeaksi, sillä hän muutenkin on päätä pidempi muita. Ainoana samoina hahmoina edellisestä elokuavsta ovat Juha Veijosen Jussi Vares ja Markku Peltolan Luusalmi. Luusalmea näkyykin nyt vähemmän, mutta hän on rennompi ja aidompi. Vares tällä kertaa oikeasti tekee ihan dekkarin hommia ja on selvästi edellisestä osasta vähän laihtunut. Hän ei ole ihan niin ukkoutuneen pöhöttynyt, kuin aikaisemmassa Vareksessa. Vares saa jopa Lilata Transbileissä kunnolla pesää ja kyllä hänen persettään mielenkiintoiseksi kehuu yksi ohjaajamieskin.

"Noista sun turinoistas ei kuitekaan auennut mulle, että kuka sen Mirjamin lopujenlopuks tappo?"

Erikoiset hahmot tekee V2 leffasta vahvan, sekä sen kirkkaampi värimaailma auringon takia ja kova hevi, mikä sopii tähän toiminnallisempaan ja monisyisempään leffaan, toimii hyvin. Itse juonen eli dvdn sisällön paljastus on inhottava, jopa kuvottava, mutta rankempi tarina sopii tähän muuten vähän kevyenkin tuntuiseen elokuvaan. Jotenkin pidn siitä, kuinka ihan alussa näytätään  Käppärän pojat lapsena ja heidän verivalansa. Siihen vedotaan elokuvassa pitkin matkaa. Myöskin murhattu Mirjami näytetään katsojalle prologissa, kun hän on Dante Hellin keikalla ja keikalta palattuaan kuuntelee kuulokkeilla heidän biisiä Frozen Angel. Siinä samalla hän tamppaa lumihankeen lumienkeliä, joka sopii erinomaisesti leffan mainos- ja markkinointimateriaaliin. Elokuvan nähnytäni luin Reijo Mäen dekkarin Vares Jäätynyt Enkeli ja voin myöntää, että kirjana tämä on paljon parempi kuin Keltainen Leski, mihin ensimmäinen Vares leffa sijoittui. Jäätyneessä Enkelissä on monisyisempi juoni, mutta se on selkeämmin ja katsoja/lukija ystävällisemmin kuvattu. V2 onkin siitä mainio elokuva, että se antaa tasan yhtä paljon koomisia hahmoja ja ikuisia repliikkejä, kuin siinä on rankkuutta. Rankkuuden taso ei kuitenkaan ole yhtä synkkää ja melankolisempaa, kuin vaikka Aku Louhimiehen Pahassa Maassa. Jotenkin varmasti siitä teini-istä johtuen, kun näin tämän ekan kerran, niin transu ja friikkibileet, raskas rokki ja ampumiskohtaukset vetosivat siihen osaan itseäni, joka halusi angstata maailmalle. Edelleenkin tämä toimii minulle niin viihde, kuin angstipurkaus elokuvana, vähän samaan tapaan mitä Turmion Kätilöt musiikkina.