Tv-suosikkejani: Heinähattu ja Vilttitossu Joulun Jäljillä

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Joulun Jäljillä dvd kansi

Vuorossa on Ylen joulukalenteri vuodelta 1993 eli Sinikka ja Tiina Nopoloiden lastenkirjaan perustuva Heinähattu ja Vilttitossu Joulun Jäljillä. Oman kalenterini omistan dvd:llä, mutta tänä jouluna tämä kalenteri on myös katsottavissa Yle Areenasta.

Juoni: Kattilakosken perheessä alkaa jouluvalmistelut. Perheeseen kuuluu isä Matti, äiti Hanna, vanhempi ja rauhallisempi tytär Heinähattu, vilkkaampi ja nuorempi Vilttitossu, vaari ja poikavauva. Naapurissa asuvat vähän erikoiset, pyöreät rouvat Helga ja Halise Alibullen ja mukana meiningissä on pikkukaupungin poliisit Isonapa ja Rillirousku. Tarinaa siivittää Kertojatonttu, joka seurailee Kattilakosken perhettä. Joulun alla tedään perinteisiä jouluvalmisteluja ja vaari kertoo Heinähatulle ja Vilttitossulle tarinoita siitä, miten ennen vanhan riihitontulle täytyi videä ruokaa, jos halusi kotitalossa onnen säilyvän. Vilttitossu ottaa vaarin tarinasta onkeen ja käy vähän väliä kellarista hakemassa ruokaa tontulle: kinkkua, piparikakkutaikinaa, pipareita, rosollia ja muita herkkuja. Hanna ihmettelee miksi ruokaa kuluu niin paljon, onko vaari alkanut ahneeksi vai käykö isä salaa jääkaapilla? Poliisit kutsutaan avuksi ja samalla haastatellaan naapurin neiditkin, jotka ovat aika tuhdissa kunnossa.

Joulukalenterin alku

Ruokavarkauden mietinnän lisäksi tehdään kaikkia ihania ja kotoisia jouluvalmisteluja. Heinähattu ja Vilttitossu käyvät joulumyyjäisissä, he askartelevat koskenlaskijapaketin foliosta joulukoristeita, leipovat Lucianpäivän pullaa Halibullenin neitien kanssa, porukalla haetaan ja koristellaan kuusi, josta Hanna tosin järkyttyy. Joulupukille tehdään toivomuslista, isää autetaan joululahja-askareiden kanssa, leikitään pihalla, lauletaan joululauluja ja itse eniten nauran sille, kun Matti ja Hanna suunnittelevat kelle joulukortin lähettävät. Itsenäisyyspäivänä katsellaan tietysti Linnan juhlia hyvin suomaliseen tyyliin. Jouluaattona syödään ja nautitaan tietenkin lahjoista ja vaihdetaan naapurin kanssa samanlaiset joulukukat.

Suomalainen koti 90-luvun tyyliin

Ensikosketus: Kun Joulun Jäljillä oli joulukalenterissa televisiossa oli joulu 1993. Olen käytännössä ollut puoltoistavuotias, enkä erikoisemmin muista sitä silloin nähneeni. Olen kuitenkin ihan varma, että olen nähnyt ainakin osia tästä joulukalenterista ennen vuotta 1998, koska silloin olimme muuttaneet rivitalosta omakotitaloon. Luin juuri, että joskus 2000-luvun vaihteessa Joulun Jäljillä on kertaalleen tullut televisiosta, mutta se ei ole ollut joulukaleteri muodossa, vaan 8-osainen tv-sarja. Luulen, että nuo hatarat muistikuvani tästä sarasta on tosiaankin sitten kertynyt tuolloin puolitosta vuotiaana, sillä alun (minusta jopa vähän kamrivan) animaation ja Kertojatontun jättimäisen nenän olen muistanut kaikki nämä vuodet. Joskus 7 vuotta sitten, kun tämä kalenteri julkastiin dvd:lle, tunnistin tämän heti siksi samaksi kalenterksi, joka mieleeni on jäänyt lapsuudesta kummittelemaan.
Nykyään, kun television lapsille suunnatut joulukalenterit ovat välillä niin sekundaa (esim. uskomattoman sekava Porokuiskaaja), niin olen ottanut tavaksi katsoa tätä kalenteria ihan oikeaan kalenterityyliin jakson per päivä, yleensä joulukuisina aamuina. The Joulukalenterin katson taasen aina iltasella. Ylellähän on tapana näyttää joulukalenterinsa kahdesti päivässä, kerran aamusella ja toisen kerran Pikku Kakkosen jälkeen. The Joulukalenterin alkuperäinen  ilmestymisajankohta oli aikoinaan ennen seittemän uutisia, joten pyrin senkin katosmaan aina alkupeeräiseen aikaan. Näin saan näistä kalenterista enitem irti, kun ennen ne katostiin suoraan televisiosta tiettyinä ajankohtina. Aamukalenteriksi Heinähattu ja Vilttitossu sopii oikein hyvin.
   
Näyttelijät: Lapset Ida Järvinen ja Nina Nyberg esittävät Heinähattua ja Vilttitossua. Nämä tytöt ovat ihan ok rooleissaa, sillä he ovat aidon lapsen omaisia, eivätkä liian fantasiahahmoja. Tytöt ovat aika perinteisä lapsia, eikä heillä ole paljon karismaa, mutta he ovat samaistuttavia. Siksi  pidän näistä enemmän, kuin Heinähatun ja Vilttitossun näytteijöistä vuoden 2002 elokuvassa. He ovat tosin siinä enemmän pääosassa, joten hahmoillakin täytyy olla voimakkaammat luonteet. Heinähattu on tässä sarjassa aika ujo ja kiltteyden perikuva, ikää hänellä on noin 6 vuotta. Vilttitossu on selvästi raisumpi, muttei lainkaan niin ilkeä, mitä myöhemmissä Heinähattu ja Viltttossu filmatisoinneissa. Vilttitossu matkii ja apinoi, mutta osaa myös pyytää anteeksi. Hän uskaltaa avautua Heinähatulle ruuan varastamisesta.

Aattoaamun puurolla

Sarjan parhaat hahmot ovat ehdottomasti Hanna eli Miitta Sorvali, mutta vieläkin parempi on isä Matti eli elävän elämän pariskunnan toine puoliso Kari Sorvali. En tiedä johtuuko se siitä, että tämä pariskunta on oikeasti yhdessä, vai siitä että näillä näytelijöilä on mieletön henkilökemia, sillä he ovat niin aito ja eläväinen pariskunta tässä tv-sarjassa. He tappelevat ja sopivat niin aidosti, mikä on ihan parhautta tässä kalenteeissa. Jokainen lapsi voi samaistua noihin vanhempiin. Heidän keskinäinen huumorin tasonsa on niin tädellistä. Pyöreät naapurintädit Helga ja Halise Alibullen naurattavat varmasti lapsia, mutta aikuisissa heitä naurattaa ainoastaan tuon dielttikalenterin logiikka. Jos laihtuu saa palkintosuklaan, jos ei laihdu, saa lohdutussuklaan. Vaari onkin vähän innostunut Alibullenin neideistä, kun mummo istuu Kanarialla joulun vietossa. Poliisit ovat ammattinäyttelijöitä ja Risto Kaskilahti taisi saada tuolloin pienen maineen lastenelokuvanäyttelijänä, sillä olihan hän mukana Röllin Hirmuisissa Kertomuksissa. Puntti Valtonen taasen herkkusuu isonapana saa lapsilta sympatiapisteet, mutta heidänkin komiikantajunsa sopii hyvin yhteen. Kertojatonttuna Jouko Klementtilä on vähän persoonaton, hänestä jää mieleen vaan se jättinenä.

Alibullenin neidit tulevat joulupäivälliselle

Miksi juuri Heinähattu ja Vilttitossu Joulun Jäljillä: Tämä joulukalenteri on todella idyllinen. Sitä katsoessa aikuinen voi todellakin heittäytyä siihen lapsen maailmaan ja sen ajan puuhasteluihin. Kattilakosken koti on kuin mikä tahnsa idylisen lapsiperheen koti 90-luvulla. On iso keittiö, olohuoneessa piano, lapsilla oma makuuhuone, kellari ja jopa oma riihi. Pihalla on aitoa lunta ja Alibullenin neidit ovat juuri ne naapurin mielenkiintoiset tädit, joille lähdetään kyläilemään kun kotona on tylsää. 90-luvun lapsiperheen ja arjen ja joulutohinan ajankuvauksena Heinähattu ja Vilttitossu Joulun Jäljillä on lähestulkoon erinomainen. Nykykalenterit ova niin täynnä tonttuja ja lahjoja ja häseltämistä, että uuden sukupolven lapset voi kokea Heinähatun ja Vilttitossun joulunvieton jopa vähän tylsäksi. Minusta se taasen on rauhoittavaa ja vie kirjaimellisesti itseni sinne oman lapsuuden jouluun.

Parhaat kohtaukset: Kaikki arjen kuvaukset ovat hienoja ja tunnelmallisia.
-Vaarin kehittämä idea koskenlaskijan foliokääreestä tehdyistä joulukoristeista tuo ihan mieleen mummulani, jossa teime juuri tuolla tavalla koristeita joulukuuseen.
-Itsenäisyyspäivänä on hauska kohta, kun Hanna haluaa katsoa Linnan Juhlia ja kommentoi naisten mekkoyhdistelmiä. Hyi kun ei vihreä ja keltainen sovi keskenään. Ja juuri siihenhän Hanna on pukutunut. Lapsia ei Linnan Juhlat kiinnosta olenkaan, ruoka on tietty tärkein.
-Heinähattu ja Vilttitossu kun käyvät ostamassa lisää koskenlaskijaa, niin he piipahtavat myyjäisissä missä on kauniita joulukoristeita
- Hanna alkaa pianolla soittamaan joululauluja. Hupi keskeytyy kun vaari ja poika pistää Fröbelin Palikoilla tanssisksi

Kattilakoskien joulukuusi sulatejuustofolioista tehdyillä koristeilla

- Matti laittaa lapset ompelemaan pitksiä Hannan vierasvarapyyhkeisiin ja antaa ne hänelle joululahjaksi
- Poliisit pohtivat keille vangeille he lähettävät joulukortit
- Matti antaa Hannalle lahjaksi Suomenlippukynän
- Hanna menaa itkeä, koska joulukuusi on niin ruma
- Perheessä leikitään tiernapoikia ja Matilla on sukkahousut päässä
- Matti ja Hanna suunnittelevat keille tutuille he lähettävät joulukortit. Kun Matti luettelee sukunimiä, niin kaiken maailman Möttöset kulostaa ihan mahtavilta. Myös tietty suunnitellaan millaisen kortin kukin saa. Tutut joilla on sikafarmi saavat tietty joulupossuja.

Rauhallista joulua elokuvien ystävät!

Tonttu Toljanterin Joulumieli

Tonttu Toljanteriin tutustuin aikoinaan Ylen Joulukalenterista vuonna 1998. Toljanterin Joulupulma on yksi parhaimpa tv:n joulukalentereita The Joulukalenterin ja Heinähatun ja Vilttitossun Joulun Jäljillä kanssa. Ostin tässä syksyllä 7 dvdn paketin Toljanteria, jossa on Toljanterin kalenterit Joulupulma, Tonttu Toljanterin Tarinoita, Muorin Töissä, Oikean Joulun Salaisuus, Tuhmaikä ja Toljanteri Tonttujen Tonttuna. Kaikki nämä Oikean Joulun Salaisuutta lukuun ottamatta olen katsonut kertaalleen televisiosta, mutta boxissa mukana ollut Joulumieli elokuva oli minulle ihan uusi tuttavuus. Pidän enemmän näistä vanhemmista Toljantereista, joten minulla oli isot ja jouluiset odotukset tätä Toljanterin Joulumieli elokuvaa kohtaan.

Tonttu Toljanterin Joulumieli elokuvan kansi

Joulu on jo ovella ja Pukkia vähän väsyttä. Hän heittää leikillään Joulumuorille, että kun hän joskus pääsee eläkkeelle, niin Toljanteri saisi jatkaa hänen töitänsä. Tämän kuulee Kyyjärven osaston partiotnttu Korvanen, eikä pidä lainkaan ajatuksesta. Tietty hän haluaa itse Pukin tilalle. Samalla Tonttulaan etsitään uutta pikalähettiä. Kipakkajalkainen Salamanteri hakee paikkaa, samoin kuin nysväävä räppäri tonttu. Toljanterin kuopiolainen ystävä Viänänen vie samalla Pukille viestin: hänen ystävänsä, vanha Iivari, joutaisi jo eläkkeelle. Pukki antaa kaksi kirjekuorta Toljanterille; vihreä kuuluu Viänäselle, sininen Salamanterille. Mustasukkainen Korvanen vaihtaa kirjeiden sisällön ja siitä tapahtuu kauheita. Nuori Salamanteri joutaa eläkkeelle ja heikkopolvinen Iivari joutuu jakamaan pikapostia. Korvanen saa puhutta Salamanterin juoneensa mukaan: Toljanteri täytyy näyttää Joulupukille niin huonossa valossa, ettei häntä päästetä Pukin paikalle. Vihainen Salamanteri uskoo Korvasta ja auttaa häntä petkuttaman Toljanteria. Hän naamioituu miestontuksi ja yrittää sabotoida kaikkia Toljanterin joulutöitä.

Joulumuori ja Joulupukki

Salamanteri ja Korvanen

Sabotointi onnistu hyvin, aina sihen asti kun Korvatunturin pahin pakkasmyräkä iskee ylle. Huonokuntoinen Iivari on jäätymäsillään postia jakaessa ja Toljanteri menee häntä pelastamaan, sillä Korvanen huijaa hänet myrskyyn. Salamanteri saa kuulla Viänäseltä, että kirjeet ovat menneet sekaisin, eikä hänen tarvikkaan jäädä eläkkeelle. Salmanteri käy pelastamssa lähes jäätymäisillään olevan Iivarin ja pelastavan Toljanterin. Tonttulassa saadaan sittenkin viettä yhteistä joulua. Korvanen saa todella kätevän joululahjan, hyvin paksut korvaläpät, jotka estävät häntä kuuntelemasta seinien takaa.

Toljanteirin Joulumieli elokuva oli minulle pienoinen pettymys. Ehkä Toljanterin kommellukset toimivat vain kalenterina, sillä tämän elokuvan juoni oli minusta aivan liian lapsekas ja yksitoikkoinen. Pienenä sivujuonena oli Lääkäri Letun mustasukkaisuus punaisiin huuliin, mitkä Lettu löysi Toljanterin huoneen teekupista. Salamanterillehan ne kuului, mutta Lettu otti heti nokkiinsa ja pisti flirtin Viänäsen kanssa päälle. Viänänenhän on aina tykännyt myös Letusta, joten sillä saatiin myös Toljanteri mustasukkaiseksi. Onneksi lopussa kun kaikki selviää, Lettu ja Toljanteri muiskauttavat suukot poskille. Letun ja Toljanterin suhde on muutenkin Toljanteri kalentereissa on jotenkin hauska. He eivät ikinä kehtaa olla yhdessä, eikä myöntä erityisemmin tykkäävän toisistaan, mutta siltikin hempeilevät keskenään ja harvoin riitelevät. Viänänen tuntuu olevan Toljanterin paras kaveri vain siksi, että he ovat kolleegoita. He kettuilevat toisilleen hyvin usein, mutta vetävät aina samaa köyttä. Pidän kovasti Erkki Teittsen esittämästä Viänäsestä, hän puhuu aina niin Kuopion murretta, mikä tuo autenttisuutta tähän tonttuhahmoon.

Toljanteri on pihkassa lääkäri Lettuun

Yhteistä joulua

Hahmot ovakin parasta mitä tämä Toljanteri elokuva tarjoaa. Kunto Ojansivun Toljanteri on pikkuisen sivuosassa tässä omassa elokuvassaan, mutta on edelleen yhtä ihastuttava ja toheloiva tonttu, kuin kalentrereissa. Vanhemmiten hänen leikkisyytensä on kuitenkin valitettavasti vähentynyt, siksi kait pidän ensimmäisestä Toljanteri kalenterista Joulupulmasta eniten. Siinä myös Joulupukki on hauskimmillaan; kuin muissa kalentereissa Pukki on vähän äksy ja jopa pelottava ja auktoriteettinen hahmo, niin Joulupulmassa hän on ihana hassahatanut ukki. Joulumuori jatkaa tiukkaa linjaansa niin kuin aina, mutta on hyväsydäminen. Pienen piipahdksen elokuvassa tekee myös Sähkömiestonttu, joka ainakin Tonttu Toljanterin  Tarinoissa ja Muorin Töissä sarjoissa vierailee. Sähkömiestontun erikoisuus on se, että hän tulee aina salamana paikalle. Uusia hahmoja tässä elokuvassa on Iivari tonttu, Salamanteri ja Korvanen. Iivari tontusta en valitettavasti saa paljon irti, hän vain on väsynyt, vanha ja rainanen. Salamanteri on nuori, kipakka, pirtsakka ja osaa kasvoillaan tehdä hyvin voimakkaita ilmeitä. Siltikin tämä tonttu kuuluisi enemmänkin teatteriin, hän tuntui vähän ylivedetyltä hahmolta tähän Toljanteri maailmaan. Heikoimman suorituksen tekee Korvanen. Hänen puheenpartensakin oli kuin Shakespieren lausumista ja hahmo on aivan liian mustavalkoinen. Tämmöinen pahis ei saa katsojan myötätuntoja ja siksi se viekin elokuvalta mielenkiintoisuuden.

Joulumieli elokuva ei valitettavasti tuonut minulle joulumieltä. Elokuvan juoni on heikko ja ponneton ja varsinkin uudet hahmot ylinäyttelevät suuresti. Ihaninta elokuvassa on Tonttulan kauniit sisätilat ja komiat, talviset maisemat. Niitä tästä elokuvasta voi ihailla. Myöhempi Toljanteri kalenteri Oikean Joulun Salaisuus on hyvin samanlainen juoneltaan, kuin tämä  Joulumieli, sillä siinä Kärppä Konniainen tulle Tonttulaan pilaamaan joulun. Jotenkin tämä joulun pilaaminen ja toisten kiusaaminen ei minusta vain sovi kalenterin/jouluelokuvan aiheeksi, sillä ainakin minä haluan joulukatsomiseltani mieluummin positiivista pohjavirettä, kuin kiusaamisen surumieltä. Talvista katsottavaa Toljanteri kuitekin on ja saa haaveilemaan, että pihalla olisi jo valkeat kinokset.

Toljanteri ja Iivari lämmittelevät nuotiolla

Olen Suomalainen

Parivaljakko Selin & Mäkelä on ollut suuri vaikuttaja siihen, että akoinaan ylipäätänsä kiinnostuin kotimaisista elokuvista. Pahat Pojat, Häjyt ja Varekset ovat suuri kulmakivi siihen, että nimen omaan suomalaisista elokuvista tuli intohimoni. Siksi minusta onkin osuvaa, että he ovat tekemässä juuri tämän nimistä elokuvaa, sillä minusta Selin & Mäkelän elokuvan tyyli on sitä suomalaisinta, josta minä pidän. Kari Tapio itsessään muusikkona ei niinkään ole minulle tuttu, mitä nyt muutamia kappaleita tunnistan.

Olen Suomalainen elokuvajuliste

Kari Tapio eli Kari Tapani Jalkanen esiintyy landella erinnäisillä tanssilavoilla ja voittaa pari kilpailuakin. Hän väittää muille, ettei alkoholiin koske, mutta kuitenkin naukkailee piilossa omasta taskumatistaan. Erällä keikalla hän sitten kohtaa viehättävän Pian, joka ei Karista välitä. Erikoisella huumorillaan Kari kuitekin puhuu itsensä Pian kanssa treffeille ja alku onkin aikamoista suomifilmiä. Isältä käydään oikein kysymässä tyttären kättä, mutta rehtorihan ei anna tuollaisen muusikonrentun hänen tyttöänsä viedä. Kari vastaa näpäkästi, että turha sitten odottaa kutsua häihin. Niihin parisuhde vie ja yhteiseen kotiin.

Kari koitta saada tuulta siipiensä alle muusikkona, mutta se ei edisty. Pia kannustaa hänet Helsinkiin isojen herrojen puheille, mutta paikka löytyy ainoastaan Dannyn lämppärinä ja samalla joutu tekemään hanttihommia. Kyllä ne aluksi kelpaavat, mutta ei se lyö leiville. Kari tekee tavallista perusduuniakin välissä ja vaihtelee levy-yhtiöitä. Välillä musiikkia tulee, välillä ei tule ja aina Pia on kotona kannustamassa. Karin alkoholin käyttö voimistuu vuosien myötä ja usein hänet löytääkin kännissä. Kun Pia on lähdössä synnyttämään, Kari makaa kylpyammeessa lähes sammuneena. Perhe kuitenkin lisääntyy, Karin kalenterin täyttää keikat ja vapaa-aikaa vietetään pullon kanssa. Suurmmat hitit saadaan tehtyä ja menestys maistuu. Muutamia sivunaisiakin vikitellään ja elokuvassa näytetään hyvin lyhyesti se, että Pia saa kirjeen muodossa tietää, että Karille on syntynyt lapsi avioliiton ulkopuolella. Kun Kari itse ehdottaa eroa, niin Pia ei anna periksi. Ero olisi Karille aivan liian helppoa ja perhettä ei hajoteta niin pienistä asioista, kuin pettäminen. Karin alkoholisoituminen pahenee, mutta vanhetessaan hän uskalta avautua siitä jopa isälleen. Kerran Pia jopa laittaa heidän poikansa mukaan Karin kiertueelle, mutta aamulla on lohduton näky, kun isä on huppelissa kunnossa.

Kari Jalkanen kohtaa ensikerran Pian

Kari ja Pia eroavat, mutta toteavat, että eivät he osaa olla erossa. He vanhenevat yhdessä ja heidän oma huumorinsa on todella läheistä. Parisuhdekriisin jälkeen Karin oma tunnetuin sävellys Mysrkyn Jälkeen saa mielettömän vastaanoton ja Kari Tapio on vihdoinkin se musiikkiduunari, mitä hän nuorena Kari Tapani Jalkasena haaveili. Sydänkohtaus saa miehen pysähtymään ja Pia keksii, että perhe voisi toima bändinä. Pojat soittavat keikalla ja Pia toimi eräänlaisena managerina. Yhtenä viimeisistä vanhemman iän illoista Kari on lähdössä reinot jalassa kapakkaan konjakille. Pia saa hänet ehdottamaan, että miksei juoda täällä. Se kohtaus on jotekin kaunis ja herkkä. Kari jää kotiin Pian kanssa. Taximatka viimeiseltä keikalta kotia olisi minusta voitu leikata pois, sillä jokainen tiesti tämän viimeisen monologin myötä mitä tulee tapahtumaan. Se, että kuvatan Pian löytävän miehensä taxin takapenkiltä sydänkohtaukseen kuolleena, oli minusta turhan melodramaattista.

Kari ja Pia onnellisina yhdessä

 Olen Suomalainen on teemoiltaan todella suomalainen elokuva, aiheena rakkaus ja alkoholi. Näitä alkoholihuuruisia elouvia on tehty vähän liikaakin ja tuntui, että ne kohdat tässä elokuvassa junnasivat osaltaan paikoillaan. Rällästely on aluksi hauskaa, mutta pitkällä tähtäimellä puuduttavaa. Se onkin hankalaa, sillä en tiedä onko Kari Tapion elämä ihan oikeasti ollut tuollaista, vai onko elokuva halunut korostaa juurikin tätä viinamäenmies-puolta. Pidin kuitenkin esim. hetkestä, jossa Kari paljasti saunassa isälleen alkoholisoituneen. Siinä on suomalainen mies alastomimmillaan, kun saunasa puhutaan vähäsanaisesti isän kanssa viinasta. Se hetki oli oikeasti suomalainen, omalla tavallaan rujo, mutta todella realistinen. Näyttelijät oikeasti näyttelevät, eivät vain puhu. Rakkaus teema taasen näkyy vahvasti tässä Karin ja Pian avioliitossa. He tukevat aina tosiaan, myös Kari Piaa kun hän lähtee opiskelemaan hammaslääkäriksi. Luin jostain arvostelusta, että tämä suhde kuvaa läheisriippuvuutta, sillä Pia usein soitteli Karille ennen keikkaa. Minusta se ei ole riippuvuutta, vaan nimen omaan sitä pyyteetöntä ja aitoa rakkautta. Välittämistä, luottamista, kiinnostusta ja tukemista. Jotenkin tämä parin rakkasutarina kaikkine tyhmine vitseineen ja riitoineen on ihailtava. Siinä on pariskunta, joka todellakin halusi olla yhdessä elämänsä loppuun asti.

Elokuva oli rytmitelty ihan hauskasti. Alussa elämme 60-lukua ja leffa näyttää vanhalta suomifilmiltä kaikkine idyllisine tanssilavoineen. 70-luvulla nuorta Karia näytellyt Tatu Sinisalo sai ääneensä enemmän ikää ja maskeerauskin näytti siltä, että herra vanhentuu silmissä. 80-luvulle mentäessä Karin ja Pian näyttelijät vaihtui Matti Ristiseen ja Tiina Lymiin, jotka toimivat minulle hyvin. En tiedä miltä Kari Tapio näytti nuorena, mutta Ristisen karsima ja charmi sai hänet juuri iskelmäjätkän näköiseksi. Hän oli myös mukavan itsetietoinen aina tyylistään, niin kuin kuulemma oikea Kari Tapiokin oli. Leffassa kuulemma viitattiin monesti Tapion kenkäharrastukseen. En tätä itse huomannut, mutta äitini löysi nämä viitteet, kun myös on kiinnostunut kengistä. Tiina Lymissä ei ollut muuta vikaa, kuin se vaalea peruukki. Se oli liian teatteria. Muuten pidin Pian hahmosta, sillä hän tasapainotti Karia todella hyvin. Luinkin, että Lymi toimi elokuvassa myös dramaturgina ja siinä hommassa hän on selvästi hyvin suoriutunut. Pikku rooleissa bongasin ainakin Mikko Koukin, Sakari Kuosmasen, Heikki Silvennoisen ja Ilkka Heiskasen. Kuulemma Santeri Kinnunen esitti Pian rehtori-isää, mutta häntä en todellakaan tunnistanut. Se täytyy heti ensimmäisenä blu-ray julkaisulta katsoa uudelleen.

Myrskyn jälkeen on suojasää

Elokuvassa suurin pettymyt oli juurikin tuo loppu. Ennalta-arvattavuus ei minua haitannut, vaan sen melodramaattisuus. Voin kuvitella, että dramaturgi Lymi, ohjaaja Mäkelä, tuottaja Selin ja leikkaaja Taavila, ovat vääntäneet kättä siitä jätetäänkö Karin kuolema elokuvan vaiko ei. Minusta sitä ei tarvittu, katsojalle käy se selväksi muutenkin. Nyt se tuo elokuvan loppuun vaan suuren haikeuden ja pienen rautalanganväännön tunteen. Muuten tämä on ihan hyvä Selin & Mäelä elokuva. Ei edes ihan perinteinen sellainen, sillä Mäkelän tyyliin kuuluva toiminta oli vaihtunut kaljan kittaukseen, mutta veijarimainen huumorius on pysynyt. Se tosin tässä elokuvassa kiteyttyi hyvin paljon itse Kari Tapion nuoruusajan letkautuksiin.

Disney Klassikot 42: Aarreplaneetta

Minun henkilökohtaiset Disneyklassikkoni loppuivat Liloon ja Stichiin. Sen jälkeisiä Disneyn "klassikko" elokuvia minun on vaikea hyväksyä klassikoiksi, sillä alamäki on ollut niin huima. Vasta Räyhä-Ralf antoi minulle jälleen uutta toivoa siitä, mitä Disneyn klassikot voivat olla. Tuon välin ajan olin paljon kiinnostuneempi Pixarin animaatioista, jotka nostattivat tasoaan huomattavasti. Aarreplaneettaa en siis lapsena nähnyt ja näin aikuisiällä kaksi ensimmäistä katselukertaa eivät saaneet minua kiinnostumaan. Nyt kolmannella katsoin elokuvan originaaliäänillä ja lähes pakotin katsomaan tämän seikkailun keskittyneesti. Se ei ollut erikoisen hyvä, muttei kovin huonokaan. Ehkä lähimpänä katsomiskokemustani Aarreplaneetta menee Oliver ja Kumppaneiden, sekä Basil Hiiren kokemuksiini, mikään näistä elokuvista ei herättänyt minussa tunteita.

Aarreplaneetan elokuvajuliste

Aarreplaneetta perustuu siis Aarresaari kirjaan, josta ole lukenut vain Mauri Kunnaksen version (ja senkin vasa tämän elokuvan nähtyäni). Tarina on muuten vissin sama, sillä yhtäläisyyksiä ainakin Kunnaksen versioon löysin, mutta Disneyn Aarreplaneetta sijoittuu nimensä mukaisesti avaruuteen. Vaikka tässä olenkin innostunut joltan osin scifistä Star Trek tv-sarjojen myötä, niin en siltikään oikein innostunut tämän elokuvan avaruusteemasta. Olisin varmasti tykästynyt enemmän, jos Disneyn Aarresaari olisi vanha kunnon merirosvopiirretty isoilla aallokoilla.

Pikkuinen Jim-poika haaveili satukirjasta, kuinka hän isona tulisi löytämään Aarreplaneetan. 15-vuotiaana teininä Jim on kapinallinen, mutta jotenkin nössö sellainen, eikä saa sympatioitani. Hän auttelee äitiään majatalon pyörittämisessä, kunnes paikalle tulee ukkeli, jolla on kartta Aarreplaneetalle. Karttaa ei missään nimessä saa antaa kyborgille (äijä, jolla toinen käsi on rautaa/ alkuperäisess tarinassa ilmeisesti äijä, jolla on puujalka). Ukkelin perässä on ilkeitä tappajia, ja Jimin äidin majatalo palaa poroksi. Jimin äidillä on kaveri tohtori Doppler, joka innostuu Aarreplaneetan etsimisestä Jimin kanssa. He värväävät laivan, jonka kapteenina toimii Amelia, yliperämiehenä Arrow ja kokkina kyborgi John Silver. Silverillä on lemmikkinä Morfi, eräänlainen muotoaan muuttava pinkki löllykkä. Muut laivapojat ovat naamioitneita piraatteja, jotka ovat Silverillä homissa heti alusta nimittäin näkee, että kyborgi on pahis, vaikka hän kuinka koittaa ottaa Jimiin herkkää ystävyyttä. Jimin meneisyydestä nähdään, kun hänen isänsä on hänet hylännyt ja näin ollen Silveristä Jim saa kaipaamaansa isähahmoa. Yhden myrskyn tullessa Silverin apulaiset heittävät Arrowin yli laidan ja syyttävät tästä Jimiä. Jim saakin vahingossa kuulla Silverin merirosvojuonista ja hänen jo heikko luottonsa Silveriin menee kokonaan.

Jim ja kyborgi John Silver

Pian saavutaan itse Aarreplaneetalle ja Jim, kapteeni ja Doppler pakenevat laivasta pelastusveneellä. He pääsevät saarelle, jossa Jim tapaa robotti B.E.N:in, joka antaa heille turvaa. Samaan aikaan piraatit ovat kaapanneet laivan ja tuleet myös saarelle, jossa aarretta etsitään mahtipontisesti. Jim huomaa, että hänen mukaan ottama karttansa olikin muotoaan muuttanut Morfi, joten hänen täytyy käydä laivasta hakemassa oikea kartta. Siellä törmääkin muutamiin vartioihin, mutta Jim saa laivasta painovoimahässäkän pois päältä ja pari merirosvoa tipahtavat avaruuden syövereihin. Takaisin planeetalla Silver on ottanut kapteeni Amelian ja tohtori Dopperin vangiksi ja lupaa palauttaa heidät, kun Jim näyttä hänelle missä aarre on. Yhdessä kartan avulla sinne päästään, mutta aarteen luota onkin hankalampi lähteä pois. B.E.N. löytää aivojensa muistitikun aarteiden keskeltä, missä on alkuperäisen aarresaaren löytäjän Flinthin laiva. Sen ja Jimin taitavien lainelautataitojen avulla päästään turvallisesti liikenteeseen, kun merirosvot jäävät saarelle vangksi. Ovela John saa itsensä kiepautettua turvaan ja lopulta hän jättääkin Morfin Jimille ja itse lähtee pelastuveneellä karkuun osan aarteesta kanssa. Kotona hänet olisi nimittäin tuomittu vankeuteen. Amelia ja Dopper päätyvät yhteen ja Jimin äiti saa rakennettua aarteen avulla uuden majatalon.

Suloinen löllykkä Morfi

Aarreplaneetta on nopea tempoinen ja siinä sattuu ja tapahtuu paljon. Tälläisille henkilöille, joille Aarresaaren juoni ei ole entuudestaan tuttu, täytyy pysyä kokoajan keskittyneenä siihen mitä tapahtuu. Hahmoilla on hankalat nimet ja he ovat suht persoonattomia, joten ainakin minun on keskusteuissa vaikea pysyä kärryillä kenestä nyt puhuttiinkaan. Avaruusteemaa ei ole käytetty kovastikkaan hyödyksi, sillä nämä avaruusoliohahmot kuten Amelia, merirosvot ja John ovat todella ihmismäisiä. B.E.N. robotista jo tuli vähän scifimäinen olo, sillä minulla tuli hänestä aluki mieleen Star Trekin Data. Harmikseni Jimin isän kaipuu on kuvattu tähän aika hepposesti, enkä ihan ymmärrä sitä sidettä, minkä John Silver ja Jim saa toisiinsa luotua. Kaikki hahmot ovat minulle etäisiä, eikä kukaan hahmoista tai heidän tavoitteistaan oikein kiinosta minua. Ainoa hahmo josta todella tykkään on pieni löllykkä Morfi, joka osaa muuttaa muotoaan miksi vain. Hänestä minulla tulee mieleen Pokémonien Ditto. Morfi on kakein lisäksi suloinen ja yksi hahrvoja elokuvan kokoajan positiivisia hahmoja. Kapteeni Amelia antoi elokuvaan kivaa feminiinisyyttä, mutta ei hänkään oiken saanut minua vakuutettua. Tykkäsin kuitenkin Emma Thompsnin vakavasta äniroolista tässä hahmossa. Elokuvan olen aikaisemin koittanut katsoa suomeksi, mutta silloin varsinkin hahmojen nimet menee itellä sekaisin, eikä mikään äänirooli ole jäänyt siitä mieleeni.

.

Laivalla ympäri ämpäri nättiä avaruutta

Aarreplaneetassa juonta enemmän minua vähän harmitaa sen potentiaalin käyttämättömyys, mitä avaruusseikkailu olisi voinut tuoda. Se, että otamme perinteisen laivan, joka seilaa avaruudessa ei ole looginen. Millä ne hahmot ylipäätänsä hengittävät siellä? Olisin kaivannut oikeata avaruusalusta ja erinäköisiä avaruusolioita, lähemmäs sellaisia hahmoja joita Monsterit Oy.ssä on. Taivas on kivan väristä tähtisadetta, mutta niistä puuttuu kokonaan sellainen personallisuus ja taiteilijoiden kädenjälki. Taustat ovat tässä elokuvassa pelkkiä taustoja, joissa ei oikein ole mitään, ja se syö katsomisnautintoani huomattavasti. Samaistuttavien tapahtumakulkujen ja hahmojen puute vähän karkoittaa minut liiaksikkin tästä elokuvasta. Ainoa mille voin vähän antaa sympatioita, on Jimin isän hylkääminen. Sillekkään ei koskaan annettu edes kunnolla syytä. Siksi tunnetasolla Aarreplaneetta ei minuun kolahda ja joutu Disneyn klasskkolistalla hyvin pohjalle. 

Star Trek Kapina

Enterprise on jälleen liikenteessä. Valitettavasti tämä Kapina elokuva ei ole lainkaan mieleenjäävä, vaikka vihdyinkin hyvin sen seurassa. Koska The Next Generations porukalla on vielä yksi elokuva tämän jälkeen tehty, odotan siitä jotain voimakkaita tunteita, niin että muistaisin elokuvasta muutakin kuin nimen.

Star Trek Kapina elokuvajuliste

Enterprise kohtaa ba'ku- nimisen heimon. Data on aluksi salaisena vakoojana, mutta paljastuu asukkaille. Sieltä hän löytääkin kivan pikkupojan, joka antaa Datalle pienen palan lapsuutta. Data nimittin opettelee leikkimään. Liitto haluaisi ba'kujen planeetan itselleen, sillä planeetalla on jonkin sortin nuoruuden lähde, ba'kut eivät siellä vanhene. Picard kokee ristiriitaisia tunteita, sillä hän ei haluaisi ajaa ba'kuja pois kodistaan. Niinpä elokuvan nimi Kapina tulee tässä esille, kun aina niin täsmällinen, arvokas ja diplomaattinen Picard alkaa kapinoimaan liittoa vastaan. Muu  Enterprisen porukka on Picardin päätöksen takana. Yhdessä ba'kut viedään suojaan luoliin, josta liitto ei voi heitä siirtää. Matkan varrella Picard ihastuu yhteen ba'kuun Anjiin, joka on Picardia monta sataa vuotta vanhempi, mutta hehkeämmän näköinen. Enterprisen porukka joka on planeetalla nuorentuu myös itsestään. Picardin rypyt suoristuu ja Worf saa jopa finnejä. Deanna ja Beverly vertailevat rintojensa terhakkuutta ja ennen planeetalle astumista försti Riker sheivaa partansa ja nuorentuu jo pelkästään sillä 15 vuotta. La Force saa näköänsä pikkuhiljaa takaisin ja nauttii elämänsä ainoasta näkemästään  auringonlaskusta.

Picardin uusi ihastus

Täytyy myöntää, etten muista miten elokuva sai onnellisen loppunsa, eli ba'kut saivat jäädä asumaan planeetalleen. Joko kuumuus (katsoin tämän kesän pahimpina hellepäivinä) tai väsymys on saanut keskittymiseni lopun kohdalta herpaantumaan. Sen muistan, että Data ja Picard löysivät liiton aluksen täältä ba'kujen maasta ja naamioivat se holokanneksi. Jotenkin siihen se loppuratkaisu liittyi ja Enterprisen väki pystyi huoletta lähtemään takaisin tutkimusmatkalleen. Datan leikkikaveri tosin vähän pettyi, mutta muisti antaa onneksi Datalle vinkkinsä: joka päivä tarvitsee vähän leikkiä.

Kapina on minusta viihdyttävämpi elokuva kuin edellinen Ensimmäinen Yhteys, muttei yhtä muistettava. Ymmärrän hyvin, miksi tämä elokuva ei ole saanut kovaa suosiota. Ongelma on juurikin käsikirjoituksen mieleejäämättömyys, eikä uudet hahmot tuo mitään uutta. Se, että Picard rakastuu ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmastikkaan viimeinen, kun uusi Picard sarjakin on tulossa. Ba'kujen planeetta on hyvin maapallon kaltainen, joten sekään ei tuo mitään erikoista tarinaan. Ba'kut perusteevat kaiken sillä, että kyllä hekin osaavat teknologiaa käyttää, he eivät vain halua. Tätä ei kovin syvällsesti perusteltu, mutta tosin ei muitakaan juttuja tässä elokuvassa. Siksi se onkin juuri sopivaa viihdettä, jota voi hyvin katsoa ilman sen kummempia miettimättä. Ensimmäisessä Yhteydessä tapahtui monella eri tasolla paljon, joten nyt ollaan toisessa ääripäässä. Tapahtumat ovat hitaita ja vähäisä. Toimintaa ei ole lähes lainkaan.

Rikerkin nyt nuortuu..

Miksi sitten viihdyin Kapinan parissa? Se oli juuri niin aivotonta, jopa voisi sanoa hömppää, jota juuri tuossa kuumuudessa pystyy seuraamaan. Minulle kiehtovinta antia olivat leffan yksittäiset, tosin suht surkeat vitsit, Datan uusi lapsiystävä, Deannan ja Rikserin uudelleen lämpiävä suhde ja Picardin pohdinnat siitä, kuinka hän voikaan rakastua niin vanhaan Anjiin. 

Jokeri

Vietimme mieheni kanssa vuosipäivää käymällä katsomassa leffassa uuden Jokeri elokuvan. Minulla ei itseasiassa ollut mitään erikoisia odotuksia Jokeria kohtaan, sillä vaikka Jokeriin olen törmännyt Batmanin arkkivihollisena erinnäisissä Batman leffoissa, niin hahmot ei ole minua erikoisemmin vaikuttanut. Heath Ledger oli ihan hyvä Jokeri Yön Ritarissa ja omalla tavalla kanssa tykkäsin Jared Leton versiosta Suicide Squadissa, mutta ei tämä Joaquin Phoenixin Jokerikaan huono ollut, päin vastoin. Etukäteen jopa aluksi vähän jännitin elokuvaa, sillä kuulin sen olevan aika voimakastunteinen. Leffan loputtua en ollut järkyttynyt, mutta kyllä sen tapahtuman mylläsivät mielessä pitkään.

Jokeri elokuvan manosjuliste

Jokeri eli Arthur Fleck elää synkässä Gotham Cityssä. Hänellä on selvästi masenusta ja muutenkin ongelmia mielensä kanssa. Hän puhuu säännöllisesti terapeuttinsa kanssa, joka ei edes kuuntele ja saa sairauteensa lääkkeitä. Hänellä on myös synnynnäinen sairaus, eli häntä alkaa yhtäkkiä naurattamaan, usein ilman syytä. Tämä hämmentää ja jopa järkyttää muita tavallisia tallaajia. Arthur on töissä firmassa, jossa vuokrataan maskottipellejä erinnäisiin tapahtumiin. Tälläisellä työkeikalla hänet pahoinpidellään. Eräänä päivänä töissä työkaveri antaa Arthurille aseen. Ei Arthur edes halua sitä, mutta kaveri lähes pakottaa ottamaan pyssyn vastaan. Vähän vastahakoisesti Arthur kuljettaa sitä mukana. Työkeikalla lastensairaalassa ase sitten tipahtaa lattialle ja potkuthan siitä tulee. Vihaisena ja katkerana kotimatkalla metrossa sitten Arthur saa naurukohtauksen ja pari muuta matkustajaa luulevat hänen vittuilevan heille. Siitä syntyy tappelu, joka eskaloituu näiden satunnaisten matkustajien murhaan.

Kotona Arthur elää sairaan äitinsä kanssa, joka ei voi ymmärtää uutisoinnissa olevia metromurhia. Yhdessä he katselevat Murray Franklinin standup-ohjemaa ja nauravat. Arthur haaveilee esiintyvänsä itse joskus ohjelmassa, sillä hänen toiveensa olisi olla koomikko. Äiti ja Arthur elävät köyhästi ja äiti odottaa toivoa kaupungin isoherralta, joka on kuulemma Arthurin isä. Arthur käy kertaalleen hänen porteillaan, mutta tapaa siellä vain pinen jäbän: Bruce Waynen, tulevan Batmanin. Myöhemmin paljastuu ettei isoherra ole Arthurille mitään sukua, koko juttu on äidin keksimää. Sairaalassa äidilleen katkerana Arthur tappaa hänetkin. Siellä viimeistään jotain vinksahtaa Arthurin sisällä. Hänelle murhaaminen ei tuota mitään tunteta.

Arthur Fleck ilman jokeri maskia

Arthur pääsee paikalliseen stand up-iltaan esittämään juttujaan, mutta pyllyleenhän se menee. Kesken esityksen nauru valtaa Arthurin ja ihmiset nauravat hänelle, ei hänen jutuille. Arthur saa myöhemmin kuitekin kutsun Murray Franklinin showhun ja toivoo, että siellä hänet esitellään Jokerina. Itse showssa hänelle näytetään nauhoitettu pätkä Arthurin pilalle menneestä stand up -esityksestä ja se on aivan viimeinen tikki. Jokerina hän tunnustaa kuinka murhasi ne tyypit metrossa, eikä kadu sitä pätkääkään. Suorassa televisiolähetyksessä hän myös murhaa idolinsa Murray Franklinin, ei pelkästään siksi, että tämä nauroi Arthurin naurulle, vaan myös kannanottona yhteiskunnan hylkijöiden puolesta. Sitä koko tarinassa on kyse. Lopussa jää epäselväksi joutuiko Jokeri heti viimeisen joukkotappelun jälkeen suoraan vankilaan ja tappoiko hän viimeisenä terapeuttinsa. Varmaksi jää ainoastaan se, että Jokeri on mielisairas, joka murhaa armotta, eikä koe siitä syyllisyyttä, ja hän nauraa, kun hän oikeasti haluaisi itkeä.

Elokuva on yllättävän yhteiskuntakritiikkinen ajatellen, että se perustuu sarjakuvahahmoon. Siksi pidinkin elokuvasta. Luin katsomiseni jälkeen paljon kommentteja siitä, että ihmiset ovat lähteneen näytöksistä kesken pois. En ihan ymmrrä miksi. Jokerin hahamo on kirjoitettu niin, että se on sympaattinen ja katsoja on hänen puolellan. Hän tekee oikeita ratkaisuja ja häntä kohdellaan väärin. Vaikka hän hakee oikeutta yhteiskuntanormeista ajateltuna väärillä tavoilla, niin lopussa hänen tavoitteensa täyttyy, eli saa äänensä kuuluviin. Tuossa Gotham Cityssä kaikki joilla ei ole asuntoa, vakituista työtä ja sairauksia, ovat pohjasakkaa. He saavat kuolla raatoina kaduille ja hakata rötköksi. Se ei ole niin, Jokeri juurikin halusi arvoa itselleen, että hänkin on ihan samanlaine ihminen, kuin me muut. Se, että jollan ei ole työtä tai asuntoa, ei ole aina oma syy, vaan yhteiskunnan. Mutta ei, ne yhteiskunnan isoherrat katso leukaansa alemmas, ei yhtään alepiarvoisiin käännetä päätäkään.

Arthur saa naurukohtauksen bussissa, eivätkö muut katso sitä hyvällä

Tästä johtuukin elokuvan ristiriita, joka minusta onkin hyvä medialukutaidon ja elokuvakriittisyyden kulmakivi. Elokuvan koko mielenkiinto pohjautu tähän ristiriitaan. Hahmona Jokeri on sympaattnen ja siitä haluaa pitää, mutta yhteiskunnan normeihin ajateltuna hän tekee vääriä ja raakoja asioita, joita ei saa tehdä. Onko siis hahmosta soveliasta tykätä? Se juuri tekee Jokerin vanhvasta hahmosta ja Joaquin Phoenixin tulkinnasta niin äärimmäisen mielenkiintoisen. Hahmona ja näyttelijänä hän veti muut aivan kuusi nolla ja elokuva piti siksi hyvin imussaan. Sivuhahmot olivat ihan ok-tasoa. Gotham City kuvattiin rähjäiseksi murjuksi 80-luvulla ja voi miten nostalginen se vanha televisio olikaan. Murray komediashow toi itselleni mieleen kyllä ihan huumorittman Huuma- ohjelman.

Leffasta mieleeni jäi voimakas musiikki ja Arthurin muuttuminen Jokeriksi. Siinä vaiheessa alkoi huomata hänen, alkuun vähän ujon persoonan, muuttmista. Jokerina olo on hänelle naamio, rooli jonka avulla hän uskaltaa tuoda itsensä paremmin kuuluviin. Hän ottaa sen osaksi persoonallisuuttaan. Varsinkin naurukohtauksissa hän saa Jokerina itsekkin nauttia nauramisestaan, vaikka sen takana piilee aina itkua. Todella vahvoiina ja maagisina kohtauksina pidän näitä tanssikohtauksia vessassa ja portaissa Jokerin maski piirrettynä naamalle. Vaikken täysin ymmärtänyt mitä niillä ajettiin takaa, niin ne ovat juuri se hetki, milloin Arthur on Jokeri jokaisella solullaan.

Suoraa lähetystä odottamssa

 Vaikka Jokerissa on vain muutama Batman viittaus, niin minusta on hankala ajatella tätä Jokeria siksi samaksi Jokeriksi, mitä Jokeri on Batman elokuvissa. Pidän kovasti siitä, että nyt saamme tavallaan syyn miksi Jokeri käyttäytyy kuin Jokeri, mutta tämä Phoenixin Jokeri on minusta täysin eri henkilö kuin vaikka Ledgerin Jokeri Yön Ritarissa. Eikä se haittaa lainkaan, voihan Jokereita olla monia, niin kuin Batmaneitakin on. Nämä sarjakuvasankarien tarinat kun eivät ole niin suoraviivaisia keskenään. 

Creepy Halloween!

Sleepy Hallow

Tim Burtonin ja Johnny Deppin yhteistuotannot olivat varhaisteini-iässä minulle hyvinkin tärkeitä. Katsoin Sleepy Hallown varmasti kaikista ensimmäisenä, siinä kahdeksan vuoden korvilla, siskoni kehujen ansiosta. Kauhu ei ollut mitenkään visuaalista tai ahdistavaa, joten painajaisia en nähnyt samalla tavalla kuin vaikka Titanicista. Päin vastoin, minua kiehtoi kovasti tämä Tim Burtonin värimaailma, josta olen tämän katsomisen jälkeen nautitnut enemmänkin Saksikäsi Edwarin ja Painaainen Ennen Joulua elokuvien kautta.

Sleepy Hallown mainosjuliste

Vuosituhannen vaihde 1700-1800 ja eletään noituuden, sekä mustan ja valkoisen magian aikaa. Konstaapei Ichabod Crane lähetetään tutkimaan pienen kylän Sleepy Hallown massamurhaajaa, joka jättää rumiit lojumaan, mutta varastaa uhrien pään. Kyläläiset pelkäävät tappajan olevan raaka Hessiläinen, josta kylässä on jo vuosia kerottu kauhutarinoita. Ichabod ottaa huostaansa nuoren Mashbathin, jonka molemmat vanhemmat Hessläinen on murhannut. Kylän rikkamman maanviljelijän Von Tasselin tytär Katrina kiehtoo Ichabodia ja molemmin puolista ihastusta on luvassa. Ichabod tosin on varma Von Tasselin ohjaavan Hessiläistä, mutta huomaa ollensa väärässä kun Von Tasselkin tapetaan. Ichabod selvittää kaiken hyvn pitkälti: Hessiläisen oikea pää on varastettu ja mustan magan avulla joku koittaa päästä kyläläisistä eron, kiristämällä Hessiläistä hänen pääkallollaan. Pahikseksi paljastuu lähes Disneymäisesti Katrina Von Tasselin ilkeä äitipuoli, jonka tavoite on saada kylä kokonaa haltuunsa. Kun lopulta Ichabod heittää Hessiläisen pään oikealle paikoilleen, saa Katarinan äitipuoli julman viimeisen suudelmansa. Lopulta Ichabod vie Katrinan pois Sleepy Hallowsta ja he aloittavat yhdessä uuden elämän.

Ichabodin ja Katrinan ensikohtaaminen

Ichabod ja Katrina metsässä

Tämä Sleepy Hallow on ensimmäinen näkemäni versio Päätön Ratsumies tarinasta. Pidin tästä kovasti, mutta vieläkin enemmän tämän jälkeen innostuin Disneyn animaatiosta Päätön Ratsumies, jonka omistin videolla. Siinä minua kiehtoo vieläkin enemmän se, että ei ole varmaa onko Päätöntä Ratsumiestä oikeasti olemassakaan. Siksi ehkä tämä Burtonin versio on minulle jopa hitusen liian suoraviivainen juoneltaan. Goottiromanttisesta tyylistä ja teemasta pidän muuten kovasti. Siinä minusta kanssa ollaan onnistttu, ettei päiden irrottaminen ole mitenkään liian graafista katsottavaa nuorillekkaan katsojille. Monet kohdat näytetään perustellusti ja hahmoilla on motiivi teoistaan. Elokuva kuitekin kulkee aika hitaalla temmolla ja on ehkä vähän jahkaava.

Sleepy Hallown asukkaita

Visuaalisesta puolesta annan edelleen pisteitä Tim Burtonille. Värimaailma on niin suoraan mustaa, valkoista, ja harmaata. Vaikka kaikki näyttä olevan kuollutta, niin siltikin elämämää on kuvissa ylättävän paljon. Tässä onkin ero miksi en nykyisistä Burtonin tuotoksista pidä. Hänen viimeaikojen elokuvien värimaailmansa on kirkkaita värejä likaistettuna, eikä aitoa ja rehellistä värimaailmaa.  Sleepy Hallowhin on muutenkin saatu kuvankauniit gotiikka lavasteet. Itse pieni kylä, sen kirkko, metsät, yksittäiset puut, sumu, Katarinan lapsuuden lekkipaikka, kaikki on niin tarkkaan harkittua ja mietittyä, ettei mikään vie pois illuusiosta.

Ratsumies ilman päätä

Hessiläinen saa kasvonsa

Elokuva luokitelaan kauhuksi, mutta onko se kauhua? Omalla tavallaan kyllä, sillä kuitenkin konstaapelimme tutkii ja seuraa massamurhaajaa. Splätteriä on kuitenkin turha odottaa, vaan kahu on enemminkin Tim Burtonin mielenmaiseman luomaa. Omaa erikoista Burtonia on esim. laitteet joilla Ichabod tekee rumiinavauksia uhreille. Justiinsa tälläiset härpäkkeet ovat Tim Burtonin elokuvien hauskoja ominaispiirteitä. Ja muistan kyllä kun katsoin elokuvan ensimmäisen kerran videolta sisareni huoneen lattialla ja säikähdin ihan oikeasti, kun Katrinan äitipuolen sisararen noidan ulkokuoren alta paljastui heluvia käärmeitä. Oikeasti pomppasin varmaan metrin ilmaan ja yhä edellen se kohtaus säikyttää minut, vaikka tiedän sen olevan tulossa.

Oikeasti pelottava noita

Star Trek Ensimmäinen Yhteys

Sukupolvien jälkeen alkaa vihdoin Star Trek The Next Generations porukan omat elokuvat. Ensimmäine yhteys ei nimenä kerro oikeastaan mitään, mutta leffan juonessa se paljastuu selkeästi. Mukana suuressa roolissa ovat tälläkertaa borgit, nuo kauhiat avaruusoliot, jotka koittivat jo kertaalleen The Next Generationissa Picardin liittää osaksi yhteisöä, ja onnistuivatkin silloin siinä.

Star Trek Ensimmäinen Yhteys leffajuliste

Borgit ovat taasen hyökkäämässä liiton alueelle, tavoiteenaan se yksi ja ainoa: kaikkien sulauttaminen itseensä. Picard kun on sarjassa jo kerran borgeihin sulautettu ja sieltä vapautettu, niin hän tietty kantaa kaunaa ja tuntee vastenmielisyyttä borgeja kohtaan. Vaikka hän aluksi pyrkii pysymään näistä kaukana, niin tappeluksihan se menee. Picard ja Worf tietävät borgien kuution heikkouden ja se saadaan tuhottua. Siltikin kuution sydän ehtii irtaalleen ja alkaa kulkea maapalloa kohti. Nyt on Enterprisella kiire. Borgien kuution sydän avaa aikaportin lähelle maapalloa ja vastassa on vuosi 2063, vuosia ennen kuin ihmiset ovat koskaan olleet yhteydessä muihin taivaalla asujiin. Enterprise menee perässä ja maahan lähtee Deanna, La Force, Riker ja pari muuta apukaveria. Maassa jäbä nimeltä Zefram Cochranin kehittää aikapoimun avaruusalukselle ja on pienessä maistissa. Enterprisen porukka joutu paljastamaan salaisutensa tulevaisuudesta, sillä Zefram on ihan lyömässä hanskoja tiskiin koko tekeleen kanssa. Häntä ei kiinnosa yhtään se, että hänen nimensä pääätyy historiankirjoihin ja naamansa patsaaksi, kuten La Force kuvailee.

Worf ja Picard avaruuspuvuissa

 Picard jää itse Enterpriselle, kuten myös Worf ja Beverly. Maassa pahasti loukkantnut nainen Lily siirretään Enterpriselle, jossa tämä kuntoutetaan. Enterprisella on myös oma ongelma: borgit ovat hyökänneet sinnekkin. Picard muistaa kuinka Borgeja vastaan on lähes mahdoton taistella, joten jos oma kolleega sulautetaan borgigksi, niin hänen pitää antaa olla. Aseet tuhoavat borgeja vain vähän, sillä nämä muuttuvat parin osuman jälkeen immuuneiksi. Monta borgitaistelua Enterprisella saadaan aikaan, mutta vain yksi niistä jäi mieleeni: se missä Picard, Worf ja joku kolmas ovat Enterprisen lautasen päällä tappelemassa. Worfin avaruuspuku meinaa mennä rikki, mutta hän saa paikattua sen borgista revityllä kädellä. Borgien tavoitteena on sulauttaa kaikki itseensä, mutta androdi Datan kohdalla se on mahdottomuus. Data joutuukin ihan borgien valloituksen sydämeen ja kohtaa siellä borgien kuningattaren. Muija on ainoa borgi, jolla on minkäänlaista omaa persoonaa, sitten sarjassa nähädyn Hughin lisäksi. Kuningatar tarjoaa mahdollisuuden Datalle päästä kokemaan fyysisiä kosketuksa ja hetken Data hullaantuu ajatuksesta. Borgit ovat valloittaneet lähes koko Enterprisen ja vaikka Picard haluaisi tapella viimeiseen asti, niin tämä maasta tullut naikkonen Lily huutaa Picardille päin näköä. Päätetän yhdessä tehdä Enterpriselle itsetuho. Kapteeni jää laivaan etsmään Dataa, kun muut lähtevät pakokapseleilla. Data huijaa kuningatarta ja saa jonkun ihmeen vihreän mömmön vapaaksi, jolla kaikki borgit Enterprisella tuhoutuu. Tällä välin Picard leikkii Tarzania joissain katoissa heiluvissa putkissa.

Borgien kuningatar viettelee Datan

Rikerin, Deannan ja La Forcen johdolla keksijä Cochran saa poimuajon kunton ja siellä tehdään pieni kierros. Vulkanuslaiset näkevät sen ja tulevat tervehtimään maan asukkeja, ottavat ensimmäisen yhteyden. Sillä välin Enterprise lähtee hiljaa hiiskumatta kohti omaa aikaansa.

Minulle hehkutettiin Ensimmäinen Yhteys elokuvaa, joten odotukseni olivat siitä suht suuret. Sen takia elokuva olikin pienoinen pettymys, vaikkei se ole huono. Ongelma vain on siinä, että Star Trek sarjassa minua kiehtoo draama, hahmojen välillä tapahatunut kontakti, eikä niinkään taistelukuvaukset. Ensimmäinen Yhteys on nimittäin Star Trek elokuvisa kaikkein toiminnallisin. Kun borgit ovat hyökkämässä liiton alueelle on pitkä toiminta- ja ammuskoelukohtaus, joka näyttää ihan hienolta isolta televisiolta katsellessa. Rahaa on pantu palamaan ihan kunnolla enemmän, mitä tv-sarjan jaksoissa. Erikositehosteet ovat selvästi kehittyneet. Sarjaa tietämättömille kuvataan lyhyesti mitä kauheuksa borgit ovat aiemmin Picardille tehneet, mutta en usko, että sellaiset katsojat voivat täysin ymmärtää Picardin valtavaa halua saada itse tapella borgeja vastaan. Sen verran kuumottavaa hänen oma sulautuksensa akoinaan oli. Data borgikuningattaren käsittelyssä on kuin missäkin paheellisemmassa pornossa, ihan selvästi näkyi, että nyt Dataa viedään. Hänen lihallisen inthomionsa tunsi elokuvan läpi. Ongelmana vain on se, ettei sarjan borgijaksoissa ole manittu mitään borgikuningattaresta, joten hahmo tuntui hyvin turhalta ja irralliselta. Olin lopussa vain helpottunut, että näin äkkiä päästiin kuningattaresta ja kaikista borgeista eroon, vaikka tapa olikin kömpelö. Lily tyttönen, joka lähes vahingossa päätyy Enterpriselle, on ainoa hahmo, joka uskaltaa vastsustaa Picardin auktoriteettia, eikä ihme, sillä hänhän ei ole mihistön jäsen. On vaihtelua, että joku uskaltaa huutaa Picardille ja ylipäätänsä, että ulkopuolisella hahmolla on näin voimakas temperamentti. Jopa toivoin hänen ja Picardin välille pientä suhteen poikasta ihan viime minuuteille.

Ensimmäinen yhteys vulkanuslaisten kanssa saadaan tehtyä

Selvästi leffan mielenkiintoisempi puoli tapahtui maassa. Tämä hössähtänyt keksijäukkeli veti viinaa kahdella kädellä ja kuunteli vanhaa rokkia jukeboksista. En ihan usko, että noin 40-  vuoden kutlttua elämä maassa tuollaista tulisi olemaan. Jotain höpistiin myös siitä, että kolmas maailmansota on juuri käyty. Eipä siitä pahemin näkynyt jälkiä. Huumoripitoisimmat kohtukset tapahtui juurikin maassa, kun Cochranille koitettiin selittää hänen keksintöjensä tärkeyttä tulevaiduuden kannalta. La Force heitti pitkästä aikaa kunolla visiä ja William Riker  hymyili niin valloittavasti, kuin yleensä. Jopa Dianna vetää kännit tällä reissulla. Muuten huumoria on Ensimmäisessä Yhteydessä todella vähän, mikä syö voimakkaasti minun katselunautintoani. Tuntui hassulta nähdä La Force ilman visiiriään, eikä missään oikein kerrottu, että miksi. Yhdellä lauseella se taidettiin kuitata, mutta se olisi minua kiinnostanut enemmänkin.

Riker ja La Force suuren keksijän äärellä

Star Trek Original Sereirsissä kuulemma joissain jaksoissa mainittiin ja ihan näytettiinkin  Zefram Cochranin hahmo, mutten sitä ollenkaan muistanut. Kun minulle tässä leffassa hahmo nyt esiteltiin, en osannut häntä aikapoimun keksijään lainkaan yhdistää, enkä siksi tiedostaa miksi tämä tyyppi onkin nyt niin kamalan tärkeä. Elokuvan suurin pointti on, että aikapoimulennon täytyy onnistua, että ensimmäinen yhteys ulkoavaruuteen saadaan tehtyä. Tajusin tämän vasta ihan lopussa, mikä on myöhäistä. Tämän takia kaikki tappelut borgien kanssa tuntui muuten turhilta, kun niille ei ollut muuta motivaatiota kuin Picardin katkeruus ja viha. Ensimmäinen Yhteys ei suinkaan ole huono elokuva, sillä onhan tässä hyvät The Next Generations näyttelijät, komeat erikoisefektit ja muutama hyvä vitsi. Silti minulle tämä jää elokuvana kauas niistä Star Trek The Next Generationin suosikkijaksoista.

Tv-suosikkejani: Parhaat Vuodet

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Ihmeidentekijät ja Parhaat Vuodet dvd

Kevään pitkällä sairaslomaallani innostuin katsomaan Ihmeidentekijät ja sen jatkosarjan Parhaat Vuodet, joihin nyt syvennymme.

Parhaat Vuodet

Juoni: Annan Sairaalan ylilääkäri Pentti Karvala jää osa-aika eläkkeelle. Työkaverit miettii, miten Pentti nyt meinaa täyttää elämäänsä, kun ei ole sairaalassa kaiken aikaa. Pentti on innostunut kirjoittaman elämänkertaansa. Alku on vaikeaa, sillä hän kokee, että ensin täytyy selvittää menneisyyttä. Sukutuskimus ei ole helppoa ja aikamoisia luurankoja paljastuu kaapista. Pentin isä ei kuollutkaan Pentin ollessa lapsi, Pentti löytää oman tätinsä, sekä velipuolensa. Velipuolella Kai Wageliuksella onkin ollut aikoinaan suhde Pentin vaimoon Liv Karvalaan ja hänellä alkaa vanha suola janottaa. Pentille jopa selviää, että hänen ja Livin avioliitto oli Livin sukulaisten suunnittelema. Liv jättää Pentin aikuisten lasten Annan, Aadan ja Saagan kauhuksi. Liv ei ole onnellinen uudessa suhteessaan Kain kanssa, eikä Pentilläkään ole helppoa opetella elämään yksin. Tyttäret ei päästä häntä helpolla, sillä Saagalla on juuri eronnut mierimiesmiehestään Henrystä, Saagan tytär Lilli paahtaa hikihatussa lukiossa, Anna kiukuttelee sisarpuolestaan Sirkasta ja Aada saapuu Brysselistä konkurssin ja avioeron tehneenä.

Aikuiset tyttäret Anna ja Ada papan hoivissa.

Saaga tapaa vähän ennen vappua kuuluisan lääkärin Jukka Ivanoffin. Saman Jukan, jonka kanssa Sirkka sai lapsen Ihmeidentekijöiden aikaan. Samoihin aikoihin Sirkan mies Mauri katoaa. Saaga synnyttää pian syksyllä lapsen, mutta se ei voi olla Jukan, koska he olivat yhdessä sen verran myöhään. Sukurutsaa koetaan ristiin, sillä Sirkan lapsi Mikael on oikeasti Saagan miehen Jukan poika ja Saagan lapsi on oikeasti Sirkan miehen eli Maurin poika. Saippuuaa siis parhaimmillaan ja tuohon aikaan kun Parhaat Vuodet tuli ruudusta, ei Salkkarit vielä ollut kovinkaan pitkällä.

Mauri löytyy jenkeistä, jossa hänelle on tehty suuri leikkaus, koska hänelle on todettu syöpä. Sirkka ja Maurin ystävä Eero ovat tuolloin paikalla ja Suomessa ollessaan he sitten alkavat olla yhdessä. Loppujaksoissa Mauri kuitenkin on parantunut ja haluaisi viedä Sirkan ja heidän lapsena jenkkeihin, aloittamaan kaiken alusta. Tämän kaiken on tietenkin suunnitelut katala Kai Wagelius. Kai ei ikinä saanut isältänsä sitä huomiota ja rakkautta, mitä isä antoi Pentille (tämän tietämättä). Kai kasvatettiin vain yrityksen johtajaksi, minkä hän tekikin. Kaikki sarjan vastoinkäymiset, varsinkin loppuakohden, ovat Kain suunnittelemaa kostoa Pentille. Kai otti Livin itselleen ja järjesti heille lähes pakkoavioliiton. Liv kuolee kotonaan juuri ennen maistraattiin menemistä. Kai on ollut tekemässä Livin testamenttia, mutta onneksi siivooja ja uskotun miehen  Rauha Suopon sanasta sanaan muistama ääniviesti kumoaa testamentin. Kai järjesti myös Maurin syöpähoidot jenkeissä ja pyrki siihen, että Sirkka ja lapset muuttaisivat pois maasta. Saagan käytettyä lääkkeitä ja alkoholia väärin hän joutuu mielisairaalaan, josta Kai kidnappaa hänet kotiinsa. Kun Pentti on etsimässä kustantajaa muistelmilleen, Kai lähettää viehkeän  Katariina Kivilaakson paikalle, joka kaikin tavoin viettelee vanhan Pentin. Kaiken lisäksi Kai on Karvaloiden vanhimman tyttären Aadan biologinen isä.

Livin perunkirjoituksissa Ada, Kai, Anna, Lilli, Pentti, Rauha ja Eero.

Toiseksi viimenen jakso päättyy siihen, kun uutisissa kerrotaan Helsingistä Roomaan menevän lentokoneen räjähtäneen. Lentokoneessa oli kyydissä kaksi suomalaista: Kai Wagelius ja Katriina Kivilaakso. Viimeisessä Parhaiden Vuosien jaksossa vietetään yhdessä joulua, jossa Jukka tulee piipahtamaan joulupukkina, Saaga ja Sirkka tekevät sovinnon ja Pentti saa muistelmansa valmiiksi. Sarja päättyy kauniiseen kuvaan, kun Lilli makaa sohvalla mutusteemassa vihreitä kuulia ja alkamassa lukemaan muffansa kirjaa Parhaat Vuodet.

Ensikosketus: Muistan katsoneeni Parhaita Vuosia sen ilmestyttyä televiosiosta 2000-luvun alussa. Muistan jopa näytösajan, se oli kolmosella maanantaisin klo.20.00. Olin ehkä liian nuori seuraamaan tätä saippuaa, mutta tykkäsin niin kovin nähdä Matti Raninia televisiossa. Minusta oli kiva, ettei enään oltu niin vahvasti sairaalamaailmassa. Ensimmäisellä Parhaiden Vuosien kaudella Annassa vielä piipahdetaan, mutta toisella ei sairaalassa enää lainkaan käydä, vaan keskitytään nimen omaan Karvaloiden perhe-elämään. Muutenkin muista tyknneeni siitä, että sarjassa on suht paljon ulkokohtauksia ja jotenkin ihmisten kodit minua kiehtoivat. Varsinkin Saagan, Lillin ja pikkuisen Mickey pojan koti huokui sellaista 2000-luvun alun sisutusta ja Saagan tanssistudio La Strada oli jotenkin urbaninen. En tuolta alkuaikojen katsomisajaltani juonesta muistanut muuta kuin sen, että sarja päättyy jouluun ja Pentin muistelmat valmistuvat. Kun sarjan katsoin toisen kerran sen ilmestyttyä dvd:lle, lähes järkytyin tästä sukurutsan määrästä, Kai Wageliuksen katalista juonista ja Pentin vanhempien karusta menneisyydestä.

Lilli on muffalla yötä

Näyttelijät: Parhaiden Vuosien alku on pitkälti Ihmeidentekijät maailmassa ja monet tutut lääkärit ja sairaanhoitajat siellä vilahtavat aina Sari Raasteesta Janne Jäälahteen. Mitä pidemmälle sarja etenee, keskitytään Penttiin ja hänen lapsiinsa enemmän. Matti Ranin on aina ollut minulle kova nimi ja tässä Saaga roolissa Anna-Leena Härkönen teki minuun lapsena vaikutuksen. Lilli tyttöseen, eli Saara Ylitaloon varmasti eniten samaistuin, vaikka olinkin häntä nuorempi, sillä hän oli suosikkini jo Blondi tuli taloon aikana. Saara Paavolaisen Annan temperamenttia aloin ymmärtämään vasta tällä katsomiskerralla ja Göran Schauman on Kai Wageliuksena jopa pelottavan kivikasvoinen. Kaikki näyttelijät sarjassa ovat ihan hyviä, mutta kyllä minua harmittaa kun Mauri katoaa, sillä Esko Salmista katsoisi mielellään ruudussa enemmänkin.

Mauri ja Sirkka yhdessä

 Miksi juuri Parhaat Vuodet: Kun tarinan aloittaa, niin siihen vain jää koukkuun. Juonellisesti tässä sarjassa on enemmän sisältöä, kuin Ihmeidentekijöissä. Siinähän käytännössä pelattiin ihmissuhteilla, mutta nyt ollaan asioiden ärellä. Myös tietynlaista syvällisyyttä löytyy. Hahmot oikeasti keskustelevat toistensa kanssa. Puhutaan peloista, kuolemasta, rakauden syvimmästä olemuksesta, onko oikeaa rakkautta olemassakaan ja milloin ihminen on onnellinen. Ja tietenkin Pentin kohdalla, onko hyvä syödä joka aamu aamupalaksi pekonia ja napoleonleivoksia?

Karvalan klaani yhteistä joulua viettämässä

Muistettavimmat tapahtumat:
-Pentti löytää tätinsä, joka kertoo karmaisevan tarinan miten hän ja Pentin isä karkasivat Venäjältä
-Annan ja Saagan tappelu keittiössä, jossa he heittävät ruokaa toistensa päälle. Tappelu päätyy siihen, että Saagalta tulee lapsivedet ulos ja hänet viedään synnyttämään
-Anna käy Annan sairaalassa Pekka Aaltosen hoidettavana ja molemmat hiukkasen ihastuvat toisiinsa ja yrittävät epätoivoisesti ottaa toisiinsa yhteyttä siinä onnistumatta
-Livin perunkirjoituksessa Rauha toistaa sanasta sanaan poistamansa Livin ääniviestin, missä tämä pyytää testamentin peruuttamista
-Sirkka ostaa oman huvilan ja saaren
-Saaga on Kai Wageliuksen talossa kidnapattuna ja katselee merelle
-Pentti, saaga ja Henry ovat ostamassa joulukuusta
- Lilli tapaa Ukko-unipojan
-Pentti käy jouluaattona Livin haudalla kertomassa uusista kirjoittamissuunnitelmistaan