Lippukokoelma

Lippukokoelma

tiistai 29. syyskuuta 2015

Idoleitani: Johnny Lee Michaels

Suurin osa kaikista idoleistani on elokuvista ja/tai televisosta tulleet minulle tutuiksi. Yleensä nämä ovat olleet näyttelijöitä/ääninäyttelijöitä tai taustatekijöitä, joita aloin pikkuhilja tunnistamaan. Monet suosikkieni tärkeimmät roolit ovat jo takana päin, mutta onneksi heidän jälkensä elää vanhoissa julkaisuissa. Näillä "esittelyillä" pyrin hahmottamaan mitkä tekeleet ovat saaneet kyseisen tekijän itselleni merkitykselliseksi.

Tämän kerran idolini on muusikko/säveltäjä Johnny Lee Michaels

Johnny Lee Michaels Bat Habit - The Life And Times Of The 69 Eyes dokumentissa vuonna 2003
Ensikosketus: Johnny Lee Michaelsin nimeen tutustuin ensimmäisen kerran kesällä 2006, kun innostuin valtavasti The 69 Eyes yhtyeen tuotennosta. Tarkemmin sanottuna kokoelmasta Framed in Blood, joka sisältää suurimmilta osin kappaleita levyistä Paris Kills ja Blessed be. Kansilehdestä pomppasi Johnnyn nimi mieleen molempien näiden levyjen tuottajana. Rakkauteni The 69 Eyesiin on vieläkin valtava ja pakko myöntää, että pidän Johnnyä yhtyeen kuudentena jäsenenä. Kaikki hänen tuottamansa levyt ovat ihan parhautta.

Muistettavimmat työt: Kun tuosta sitten vuosi tai kaksi kului niin lapsuuteni suosikki televisiosarja Ruusun aika julkaistiin dvdeellä. Ostin kaikki kolme levyboksia heti ilmestymispäivänä. Ensimmäisen jakson lopputeksteistä  bongasin Johnnyn nimen sarjan musiikin tekijänä ja olin ihan yllättynyt. En tiennytkään, että suosikkilevytuottajani ol itehnyt televiosiosarja musiikkia. Ruusun ajan taustamusiikki on todella lumoavaa ja saa minut aina ihastumaan sarjaan uudelleen ja uudelleen. Myöhemmin löysin Johnnyn vielä tehneen musiikkia yhteen kotimaiseen suosikki elokuvaani, Aleksi Mäkelän Esa ja Vesa - Auringonlaskun ratsastajat ja tv-sarjaan minkä onneksi kirjaston lastenhyllystä bongasin ennen vhs-kasettien tuhoa, eli 90-luvun alun nuorten sarja Kultainen salama. Näiden televisiosarjojen musiikkia olen löytänyt 1999 vuonna julkaistulta cd-levyltä Musiikkia suomalaisiin televisiosarjoihin. Näitten sarjojen musiikin lisäksi sillä levyllä tykästyin Shamppanjaa ja vaahtokarkkeja sarjan teemaan. Ja pieni nippelitieto vielä tähän loppuun; Johnny Lee Michaels on ollut ehdolla suomen euroviisuehdokkaaksi vuonna 1987, mutta tuli toiseksi Vicky Rostin Sata Salamaa viedessä voiton.

Kultainen Salama
Miksi juuri Johnny Lee Michaels: Johnny Lee Michaelsin säveltämässä televisio- ja elokuvamusiikissa on käytetty hyvin monipuolisesti eri soittimia ja hän on saanut musiikkiinsa ihan mahtavaa tunelmaa luotua. Kultainen salama nuortensarjan alkutunnarissa on saatu hyvin haettua sarjan nuoruutta, tuoreutta, ulkoilmaa ja seikkailun makua. Ruusun ajan kappaleisiin taas arjen onnea ja surua, juuri sitä mistä sarja itse kertoo. Hänen kappaleensa on aina jollaintavalla jännittäviä, haikeita ja kokoajan muuttuvia. Loppu kuulostaa yleensä erilaiselta miltä alussa kuvittelee.

Suosikkini: Nyt pistin pahan! The 69 Eyesin tuotannosta mainittakoot kolme kappaletta; Forever more, Still waters run deep ja Sleeping with lions. Kaikista kuulemistani televisio- ja elokuvasarja musiikeista suosikkini on Ruusun ajassa ollut Aasian Ruusu -teema. Yleensä tämä soi niillä herkimmillä hetkillä. Suuri muistoni tästä kappaleesta on kohtaus jossa Senni mummi makaa sängyssään ja lukee raamattua. Paikalle tulee tyttärentytär Roope, joka ei ymmärrä miksi mummi sanoo raamattua isoksi kirjaksi, kun eihän siinä niin mahottomasti  sivuja ole.

Ruususet: Meri, Illi, Esko, Marja, Nero ja Roope

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti