Lippukokoelma

Lippukokoelma

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

James Bond osat 13-15

Tässä vaiheessa Bondeja olen jo tottunut ja alkanut nauttimaan Roger Mooren tyylistä olla James Bond. Hän alkaa kuitenkin selkeästi jo vanheta ja vähän kutinalla jo odottelen uuden näyttelijän tuloa, eikä mene montakaan elokuvaa enää, että yksi suosikkinäyttelijäni eli Pierce Brosnan pääsee Bondin saappaisiin. Pysytään sitä ennen kuitenkin vielä Roger Mooressa ja tähän katsomiscomboon mahtui mukaan epävirallinenkin Bond elokuva, jossa näyttelee kuitenkin virallinen Bond näyttelijä Sean Connery. Tämä on (ainakin toistaiseksi) Connaryn ihka viimeinen Bondi.

Erittäin salainen
Bond joutuu tahtomattaan taas kovan rymistelyn kouriksi. Tämän elokuvan hänen erittäin salainen tehtävänsä on saada löydettyä Atac-laite, joka uppoaa mereen. Jos nimittäin laite joutuu vääriin käsiin, niin sillä laitteella voi ohjata ydinohjuksia tuhoamaan suurvaltoja. Bondilla on vastassa monia vihollisia ja niin moottoripyörillä, kuin suksillakin niitä vastaan nyt koitetaan tapella. Heti alussa jo edellisten leffojen Blofeld koittaa tuhota Bondia helikopterista käsin, mutta uskomattomien (stunt)taitojen avulla Bond selviää tästäkin myräkästä. Lopussa Bond saa arvokkaan Atac-laitteen käsiinsä, mutta hän ei kuitenkaan palauta sitä oikealle omistajalleen vaan hajottaa sen ja heittää mereen menemään. Näin kukaan ei voi laitetta käyttää. Tämän kertaisen Bond naisen Melinan kanssa päädytään jälleen romanttiselle pikku paatille ja kun pääministeri osittaa kiitellääkseen, niin Bond antaa papukaijan puhua puolestaan. Papukaija onkin sitten tämän elokuvan harvoja koomisia hahmoja, sillä Erittäin salainen keskittyy lähes ja vain pelkkään rymistelyyn, toimintaan toiminnan takia ja näyttämään epämääriäisen kasan eri konnia. Olin kyllä ihanan Rakastettuni ja  hauskan Kuuraketin jälkeen tähän Bondiin aika pettynyt.

Erittäin salainen elokuvan mainosjuliste
Octopussy - Mustekala
Bond sa tehtäväkseen tutkia miksi hieno Fabregé muna on huutokaupassa myynnissä ja miksi valemunan omistaja on oikein murhattu. Huutokaupan känytiä oli mielestäni mukavaa katsella ja ilmeisesti Bondkin tarkkailee huutokauppaa silmät kovana, sillä hän näkee siellä erään epäilyttävän tyypin, jota sitten seuraa aina Intiaan asti. Sieltä Bond löytää salakuljettajia ja väärennösten tekijöitä ja kokonaisen Octopus-kultin, jota johtaa rikas tyyppi nimeltään Octopus. Vähän minua hämää se, että onko tuo toiminta nyt laitonta vai laillista, kun Octopus-kultti harjottaa molempia. Niillä on esim. oma kiertävä sirkus, jonka avulla on tosin helppo kuljettaa salakujeltettavaatavaraa paikasta toiseen. Sirkusteema ja kohtaukset tässä Bondissa jäi mieleeni ja varsinkin se kun Bond itse oli pukeutuneena pelleksi. Se jotenkin toimii. Kiehtovaa tavallaan oli myös nähdä millaista sirkustoiminta on 80-luvulla ollut. Salakuljetettavien tavaroiden mukana on kopio Fabregé munasta jonka sisälle on piilotettu ydinpommi ja se koitetaan laukaista kesken sirkusesityksen, mutta onneksi pelleBond saa pommin purettua juuri ajoissa. Bondia ajetaan taas takaa vaikka ja millä, on junataistelua ja takaa-ajoa ja viimeisimpänä lentokoneensiivillä taistelu. Nämä stunttitaistelut on kuvattu hienosti ja tietty vaaran tuntu on kokoajan läsnä. Perus rymistelyä on onneksi vähemmän, kuin edellisessä elokuvassa, mutta sekavat juonenkäänteet tässä hämäsivät minua. Sirkusteemasta/osiosta taas nautin erityisesti, vaikken tuollaisia eläinsirkuksia nykyisin kannatakkaan. Tähän elokuvaan ne kuitenkin toi mukavasti oman aikansa kuvaa.
 

Octopussy elokuvan mainosjuliste
Älä kieltäydy kahdesti
Älä kieltäydy kahdesti ei siis ole virallinen James Bond, mutta lasken sen tähän Bond maailmaan kuitenkin. Comebackin (toistaiseksi viimesensä) tekee tässä ihana Sean Connery. Mutta voi luoja, kuinka herra on vanhentunut. Ehkä vain hyväkin, että tämä jäi viimeiseksi, sillä Connary on tässä elokuvassa jo liiankin vanhan oloinen salaiseksi agentiksemme. Tarinahan pelurustuu Ian Flemingin Pallosalama kirjaan, eikä tätä pidä sekoittaa alkuperäiseen Pallosalama Bond elokuvaa, sillä se elokuva sai vain nimensä kirjasta, ei tarinaa. Ja itse tähän rainaan: Bond joutuu (ironista kyllä) kuntoutukseen, jossa vahingossa sattuu ja tapahtuu niin, että koko paikka tuhoutuu. Bondille annetaan kuitenkin tehtävä etsimään kaksi ydinkärkeä ja tappamaan tietty rikollisia. Siinäpäs se itse tarina taas onkin. Hassua kyllä, en muista elokuvasta mitään muuta kuin Rowan Atkinsonin sivuroolissa, sillä kun katsoin elokuvaa taisin ihan sanoa että: "Hei, tuohan näyttää ihan siltä MR.Bean tyypiltä", kunnes mieheni sanoi että kyllä, se on itse Rowan Atkinson, eikä mikään kaksoisolento. En tiennyt lainkaan, että Atkinson on Bondissakin vieraillut. Älä kieltäydy kahdesti on helposti unohdettava ja nyt täytyy sanoa, että kyllä Sean Conneryn olisi tästä roolista pitänyt kieltäytyä kahdesti, sillä hänellä ikä painaa jo niin paljon, ettei hänen karismansa enää auta tätä Bondia nostamaan ylös.

Älä kieltäydy kahdesti elokuvan suomenkielinen mainosjuliste
Bondien katsominen on ollut viiemaikoina minulla hitaampaa ja myös tekstit on kirjoitettu paljon myöhemmin elokuven näkemisen jälkeen, joten muistikuvat kaikista ei ole ihan tuoreita. Ehkä se suurin oma Bondhuumani vähän meni jo, mutta koitan jos saisin sitä taas viriteltyä mieleeni. Varsinkin kun olen utelias näkemään miten pian Pierce Brosnan täyttää nämä Sean Conneryn ja Roger Mooren teettämät isot saappaat.  

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kaunotar ja Hirviö Live Action

Disney on viime aikoina tehnyt paljon live action elokuvia ja jokaiseen niistä nähtyyn olen saanut pettyä: Viidakkokirja ei seurannut lainkaan alkuperäisen Disneyklassikon juonta, Tuhkimo oltiin pureskeltu niin vauvaikäiselle, että ihan ällöttää ja nämä Tim Burtonin Ihemaat on jossain sienissä tehty. Näiden perusteella minulla oli jo kova kynnys mennä katsomaan uutta Kaunotarta ja Hirviötä, mutta koska olin kuullut niin paljon kehuja elokuvasta, halusin antaa mahdollisuuden. Ei olisi välttämättä kannattanut.
Kaunotar ja Hirviö elokuvan mainosjuliste
Belleä näyttelevä Emma Watson on minulle tietenkin tuttu Hermione Grangerina. Olen hänen roolisuorituksestansa positiivisesti yllättynyt, sillä Hermionen hahmo e missään vaiheessa tullut esille, vaan hän on uskottava Belle. Tykkäsin kovasti Emma Watsonin lauluäänestä ja Bellen esittämät laulut on elokuvan parhaimpia. Muutamissa kuvissa hänen katseensa on kuitenkin tyhjä ja reaktiot liian pienet tälläseen fantasiasatuun nähden. Oikein hyvä roolitus silti. Toisenkin Pottertutun elokuvasta löysin, eli suosikkihahmoni Rouva Pannun eli Emma Thompsonin (tunnetaan Pottereissa professori Punurmiona). Vaikka Rouva Pannu on vaan teepannu, jolla on animoidut kasvot nii Thompsnin lämmin, äidillinen ääni sopi hänelle erinomaisesti ja tykkään kovasti hänen laulamastaan Beauty and the Beast kappaleesta.

Itse Hirviö on aika pieni Hirviöksi. Hän ei ole tarpeeksi kookas ja raamikas pelotellakseen minua tai luomaan uhkaavaa tunnelmaa. Hirivön äänikään ei ole tarpeeksi matala (vrt. vanhaan animaation suomiäneen ala Matti Olavi Ranin). Hirviöllä on todella kaunis lauluääni kappaleessa Somethig there, mutta olen pettynyt, kun hänen laulunsa on liian puheen omaista. Enemmän sointua saisi olla kappaleessa. Suurimmat odotukset minulla oli Gastonin hahmosta, sillä animaatiossa hän on lempparini. Ulkonältään hän täytti Gastonin vaatimukset, jykevä leuka ja punainen takki. Mutta, se lauluääni. Ääärh, niin mitäänsanomaton. Animaation suoskkkikohtaukseni on Gastonlaulu kapakassa ja voi luoja kun olen pettynyt. Kaikki hyppeli ja pomppeli sekaisin, Töppö koitti vetää jotain ihan omaa showtaan, eikä Gaston edes näyttänyt niitä kuuluisia rintakarvojaan. Laulun laini: "Jokainen pelkuri on karvaton" puuttui kokonaan! Tuntui, että Gastonin hahmoa ei haluttu tähän elokvaan syventää, vana tuoda Töppöä enemmän esille. Elokuvan ohjaaja on maininnut, että on halunnut tuoda tähän elokuvaan Töpön homouden esille, joka minusta on todella turha seikka. Jos tätä tietoa en olisi ennen näkemistäni kuullut, niin se olisi jäänyt tietämättä, sillä valkokankaalla siihen on vain muutamia vihjailuja. Ihan turhaa minusta on alkaa tuollaisia lisäämään tämmöiseen elokuvaan ja viemään aikaa pois tärkeimmältä (eli niiltä Gastonin rintakarvoilta).

Belle ja Gaston
Epäröin paljon ennen elokuvaa miten lumotut esineet linnaan toteutetaan. Könni kello, Teepannu, Kippo ja Lumier kyntelikkö ovat ihan hienoja, mutta vaatekaappi meni mielestäni jo liiallisuuksiin. Katsoin elokuvan 3D:nä elokuvateatterissa ja siinä varsinkin huomasin  tietynlaisen suttuisuuden näiden animoitujen esineiden toteutuksessa, varsinkin lähkikuvissa. Liiat yksityiskohdat niissä meni silmissäni sen 3D:n takia jo vähän sekaisin. 3D ei muutenkaan tähän elokuvaan tuonut mitenkään lisäarvoa, ainoa kohta jossa se positiivisesti säikytti, oli kun Hirviä heitti lumipallolla Belleä (eli katsojaa).  Muutenkin elokuvan linnakohtauksia häiritsee minua kuvan synkkyys. Vaikka linnan on tarkoitus olla pimeä, niin koko elokuvaa vaivasi sen liiallinen tummuus. Monipuolisempi valaistus linnan sisällä olisi voinut auttaa asiaa.

Animaation epäloogisuudet on tähän elokuvaan yritetty korjata ja tuoda Bellen ja Hirviön taustoja esiin. Minusta nämä taustakertomukset eli Bellen äidin kuoleminen ruttoon ja Hirviön lapsuudenkokemukset olisi voinut jättää kertomatta, ne ei tuonut tarinaan mitään syventävää. Se, että linnan ympärillä on kokoajan talvi ja että lumotut esineet muuttuvat ajan käydessä vähiin enemmän esineellisiksi, ovat toimivia keinoja. Nyt ei pidä pohtia kauan Belle onkin ollut linnassa, kun vuodenajat eivät vaihtele. Myös sille annettiin hyvä selitys, miksi kyläläiset eivät muistaneet linnan olemassaoloa. Kylä, metsä, niitty ja linna tuntuivat vähän väliä vaihtaneen paikkoa, sillä ainakin itseäni häiritsi tämä perspektiivi niiden välillä kun liikuttiin. Joskus matka kestää päiviä, joskus minuutteja.
 
Bellen isän työn vaihtuminen keksijästä taitelijaksi on oikein onnistunut. Haltijattaren rooli taas jäi vähän epäselväksi. Aluksi hän muuttaa Hirviön ja linnan lumotuksi, mutta kun Gaston jättää Bellen isän kuolemaan, niin ilmeisesti tämä sama haltija käy hänet pelastamassa ja lopussa kirouksen purkauduttua otetaan vielä lähikuvia haltijasta. En ymmärrä miksi tämä haltija tuodaan alun jälkeen takaisin esiin. Muutenkin elokuvan alku, jossa kerrotaan Hirviön muodonmuutoksesta on ihan liian lässyttävä ja siinä painotetaan  vääriä asioita. Olisin enemmän toivonut mieskertojaa.

Gaston yrittää hurmata Bellen
Bellen puvustus ja kylän luominen ovat todella kauniita. Niitä tehdessä on kunnioitettu alkuperäistä animaatiota. Alun Bellelaulu on todella ihana. Paljon annan plussaa tämän eloluvan tekstittäjälle, sillä lauluihin tekstitykset on otettu suoraan 90-luvun dubbauksesta, mikä on ihan mahtavaa. Olisin todella pettynyt jos suosikkisäkeeni. "Kohta järjestän mä meille häät" olisi muutettu johonkin toiseen muotoon. Viimeinen linnan hyökkäyslaulu tuntui aika pitkäveteiseltä, en edes jaksanut enään siinä vaiheessa pitää silmiäni auki. Muuten pidin valtavasti siitä, kun taustamusiikki on alkuperäisestä animaatiosta. Edelleen todella kauniin kuuloista.

Kaunotar ja Hirviö on ihan jees live action elokuva, mutta se ei tuonut alkuperäiseen animatioon yhtään mitään uutta. Haluaisin siksi tietää, miksi ihmeessä tätä ollaan nyt kehuttu ja hypetetty niin paljon. En ymmärrä miksi tämä elokuva edes tarvittiin tehdä, sillä tämä on enemmänkin huono toisinto animaatiosta. Tämä live action on ihan hyvä tekele sarjassa Disneyn live action elokuvat, mutta muuten en tästä paljoa välittänyt, enkä omalle Disneylistalle tätä korkalle nosta.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Tv-suosikkejani: Ihmeidentekijät

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Esittelyssä on nyt ainoa tykkäämäni sairaalasarja, eli kotimainen Ihmeidentekijät.

Ihmeidentekijät ja jatkosarja Parhaat vuodet on julkaistu kaikki dvd:nä
Ensikosketus:
Olen paljon jo lapsen kattonut televisiota ja aikoinaan Blondi tuli taloon sarjaa tuli katottua. Kun Blondit loppui niin meidän televisiossa katottiin kolmoselta Ihmeidentekijöitä. Sarjasta jo pienenä tunnistin näyttelijä Matti Raninin, sillä hänen äänensä minä tunnistin Disneyääneksi, sillä Ranin on ollut monissa rooleisa Disneyn elokuvissa ja myös Disneyn äänikirjoissa hän on ollut usein kertojana. Ihmareita katsoessani en varmastikkaan silloin lapsena tajunnut juonta sitten yhtään, mutta monia hyviä näyttelijöitä sarjasta jo silloin löysin. Matti Raninin lisäksi sarjassa oli hänen poikansa Matti Olavi Ranin (myös Disneyääni), Mari Vainio (Ansan ja Oivan Ansa), Hannele Lauri (Spede jutut ja Pahatar), Jussi Lampi (Iso Rölli), Nicke Lignell (Voitto kotiin juontaja), Anu Hälvä (Hanski Tähtinen Blondista) ja Esko Salminen (myöskin Blondista).

Juoni:
Sarja sijoittuu fiktiiviseen Annan Sairaalaan, jota johtaa ylilääkäri Karvala. Sarja on hyvin paljon saippuamainen ja ei ihmekkään, että kun Ihmarit loppui niin tilalle tuli Salatut Elämät. Sarja kuvastaa lääkärien ja muun henkilökunnan ihmissuhdedraamoja sairaalan käytävillä. Millon kuka seukkaa kenenkin kanssa, ollaan mustasukkaisia, tehdään hoitovihrheitä, paljastuu että korvalääkäri Sirkka Niskan on Karvalan tytär, koetaan rasismia ja työpaikkakiusaamista, saadaan lapsia ym. Sarjassa ei ole mitään pitkäkestoisempaa juonta aluksi, mutta loppua kohden koetaan isompia dilemmoja, jotka kestävät monia jaksoja. Erikoissen sairaalasarjan tämän tekee se, ettei tässä kuvata paljoa itse sairaita tai mitään leikkauksia, vaan eniten aikaa vietetään "akvaariossa", eli sairaalan vastaanottotiskillä, sekä kahvihuoneessa.  

Sirkka ja Mauri Niska töistä lähdössä
Näyttelijät:
Ihmeidentekijät sisältää kyllä listan ihan Suomen eturivin näyttelijöitä. Matti Raninia olen aina ihaillut, Matti Olavi Raniniin olen rakastunut todella, Jussi Lampi vaihteeksi tekee vittuilevan henkilön roolin, Nicke Lignell on lipevä rakastaja ja Esko Salminen poissaoleva perheenisä. Mari Vainion hahmo Sari Raaste oli sarjan suosikkini, hänen hahmonsa oli silloi innostuttava ja samaistuttavin ja myös kaunein. Näin vanhempana (kun olen katsonut Metsoloita) olen alkanut ihailemaan Anu Hälvää muuna kuin Blondina, sillä pidän hänen monipuolisuudestansa tässä roolissa. Anun rooli Ihmareissa oli mukavan erilainen ja tykkäsin hänen murteenpuhumisestansa. Maija Lehmuksen ja Pekka Aaltosen (eli nuoremman Raninin) romanssi on nykyään sarjassa parasta. Hannele Lauri on ihana piinkovana Tiina Kourankana ja on kiva nähdä hänen oma poikansa näyttelemässä Tiinan poikaa. On sarjassa heikompiakin hahmoja, kuten Sirkka Niska (Tiina Brannare), Meri Kallio (Aino Seppo), Oona Hynninen (Satu Silvo) ja Suvi Kettunen (Saija Hakola). Joonas Kunigas (eli Tarmo Ruubel) taas näin vanhemmiten yllätti hahmollansa. Kuningas oli jotenkin hauska ja sympaattinen. Osastonhoitaja Onerva Brax (Marjorita Huldén) nosti naishahmona osakkeitaan silmissäni, sillä Onerva tuntuu olevan koko sairaalan äiti. Hänestä löytyy jotain ihanaa herkkyyttä mistä pidän.

Ylilääkäri Pentti Karvala sairasvuoteessa
Miksi juuri:
Olen kova ihmissuhdedraamojen ystävä ja sitä kyllä Ihmeidentekijät on parhaimmillaan. Sarja tosin kulkee aika hitaasti, mutta on siinä mielessä juonellinen, että jos jaksonkin jättää väliin, niin perillä ei välttämättä meinaa pysyä. Sarjassa on niin upeita ja hyviä näyttelijöitä ja mukavia hahmoja, että siksi tykkään sitä seurata. Valitettavasti emme paljon koskaan näe hahmoja vapaalla, vaan aina työrooleissaan. Sarja on nimittäin lähes kokonaan kuvattu sairaalamiljöössä, vain muutamissa kohtauksissa koko kuuden tuotantokauden aikana on kuvattu ulkona tai muissa lokaatioissa. Ihmeidentekijöissä minua varmasti viehättää se, kuinka näytetään että lääkäritkin ovat vain inhimillisiä ihmisiä, eikä he aina pysty niitä ihmeitä tekemään vaikka haluaisivat. 

Mieleenpainuvat kohtaukset:
Koska sarja on täyttä saippuaa niin yksittäisiä kohtauksia eipahemmin tule mieleeni, vaan kohtauskokonaisuuksia eri juttujen ympärillä:
Kun Sirkka Niska on alkanut seurustelemaan Jukka Ivanoffin (Nicke Lignell) kanssa, niin Jukan exvaimo Eeva Hjelt odottaa Jukalle kaksosia ja halvaantuu. Eevan ollessa shokissa sairaalassa hän huutaa naamapunaisena Jukalle ja hänen ahdistuksena on kovasti jäänyt mieleen.

Kun Sari Raaste on joutunut äitiyslomalle, niin hänen tuuraajakseen on tullut Tapani Markku. Markku on aika friikki jätkä, joka lopulta kidnappaa Suvi Kettusen kotiansa. Onneksi Joonas pääsee poliisien kanssa pelastamaan Suvin ja Markku tippuu parvekkeelta.
  
Pentti Karvalan lapsenlapsi Lilli (Saara Ylitalo) käy välillä Annan Sairaalassa moikkaamassa muffaansa sekä Jäälahtea, johon on pikkusena ilmeisesti vähän ihastunut. Lilli oli lapsena samaistumiseni kohde ja tosi mukavanoloinen hahmo. Harmikseni tässä sarjassa Lilliä ei paljoa alussa näy, mutta kun Onerva saa siskonpoikansa hoitoonsa, niin Lilliä näkee useammin.

Onerva Brax ja tämän siskonoika
Kun Maija on käynyt naistenlehden muuttumisleikin Aaltosen Pekka huomaa vihdoinkin hänet kunnolla ja näille syntyy sairaalan käytävällä romanssi. Pari lastakin heille pullahtaa maailmaan, mutta sitten ollaan ongelmissa, kun Pekka tajuaakin ettei hän ole edellisestä vaimostaan vielä kunnolla eroa edes ottanut. Exvaimo tunkee heidän yhteistä poikaansa Severiä vähän väliä Pekalle hoitoon ja niin Severi on milloin kenenkin henkilökunnan hoidettavana.

Tiina Kourangan Leo poika saa kuulla olevansa adoptoitu ja löytääkin oikean äitinsä, joka on Tiinan vihaama työtoveri Oona Hynninen. Leo muutenkin raastaa välillä äitinsä hermoja pyörimällä epämääräisissä porukoissa.

Meri, Janne ja Sari kokee pitkiää kolmiodraamaa. Lopulta Sari ja Janne saavat lapsen ja ovat yhdessä hetken aikaa, kun Meri on iskenyt silmänsä Amerikan kongressissa tapaamaansa tummaihoiseen Steven O´haraan. Merikin tulee Stevenille raskaaksi, mutta nämä molemmat hakatan pahasti sairaalan parkkipaikalla ja Meri saa keskenmenon.

Onerva Brax, Maija Lehmus ja Sari Raaste töitä tekemässä
Ihmeidentekijät sai jatkosarjan Parhaat vuodet, jossa keskitytään lähes täysin Pentti Karvalan ykistyiselämään ja siinä vasta saippuaa piisaa.