Disney Klassikot 49: Prinsessa Ja Sammakko

Disney pätti tietokoneanimaatioiden jälkeen vielä kerran palata vanhojen kunnon käsinpiirrettyjen pariin ja vielä vanhanhanaikaisella prinessa-aiheella. Prinsessa ja Sammakko näytti trailereissa ihan kivalta ja käsinpiirretyn animaation takia minä ja siskoni olimme ihan innoissaan, että nyt tulee hyvä kunnon Disneypiiretty. Leffateatterista poistuttuani olin kuitenkin jotenkin pettynyt, leffa ei pystynyt lunastamaan silloin niitä odotuksia. Kävimme katsomassa aikoinaan elokuvan suomeksi (ei Oulussa tainnut edes originaalia versiota pyöriä) ja tämä on varmasti yksi syy, miksi elokuva ei toiminut niin hyvin. Olen Prinsessa ja Sammakon katsonut ehkä neliästi tuon elokuvateatterikerran jälkeen ja nyt viimeisellä katsomiskerralla kun katsoin englanniksi, täytyy myöntää että elokuva toimii aika hyvin. Vika siis tällä kertaa on ollut ääniraidassa miksi leffasta en ollut pitänyt. Enkä yhtään ihmetele, sillä Naveenin ääninäyttleijä Reino Nordin on Suomen paskimpia näyttelijöitä.

Elokuvan juliste

New Orleans, joskus aikoja sitten. Kaksi ystävystä, Tiana ja Charlotte kuuntelee äitin kertomaa iltasatua Sammakkoprinssistä. Tiana toteaa, ettei hän ikinä suutelisi sammakkoa, Charlotte voisi niin tehdäkkin. Hän on hemmoteltu mukula, joka haveilee omasta prinssistä. Mutta vaikka Charlotte onkin hemoteltu isänsä puoleta tyystin, hän välittää ystävästään Tiansta, vaikka he ovatkin eri kastia. Tianan perhe on perinteisiä työläisiä: äiti ompelee ja isä kokkaa ja haaveilee omasta ravintolasta. Tiana jakaa isänsä haaveen ja toivoo että he yhdessä perustavat ravintolan, jossa tehdään maailman parasta gumboa. Ajan saatossa isä kuitekin menehtyy ja Tiana tekee kahta työtä yhtäaikaa, että saa kerrytettyä rahaa omaan ravintolaan.

Eräänä päivänä Maladonian valtakunnan prinssi Naveen saapuu kaupunkiin palvelijansa Lawrencen kanssa. Charlotte on valmistautunut prinssn tuloon ja hänen iskemiseen. Niinpä hän on pyytänyt isukkiansa järjestämään juhlat, johon prinssi on kutsuttu. Ennen juhlia Naveen ja Lawrence tömäävät paikalliseen poppamieheen, voodoo-tohtori Facilieriin, joka tietää heidän salaiset toiveensa. Naveen haluaa helppoa elämää, Lawrence kostoa siitä, että koko elämänsä ajan häntä on kyyytetty. Niimpä voodoo Varjomies muuttaa Naveenin sammakoksi ja Lawrencen Naveniksi. Kun Naven nai rikkaan muijan, hän saa mukavat rahat käyttöönsä helppoon elämään. Oikea Naven taasen muuttuu ihmiseksi, kun saa prinsessalta suudelman. Näinä hahmoina matkalaiset saapuu juhliin. Charlotte tanssii inoissaan Navenin kanssa, mutta Tiana on juhlissa ahdistunut. Vaikka hänelle luvattiin, niin hän ei saakkaan unelmiensa kiinteistöä ravintolalleen, sillä omistajat saivat paremman tarjouksen. Hän saa vielä päälle leipomanssa leivokset ja lähtee itkien sisälle. Charlotte valitsee Tianalle upean prinsessapuvun ja menee itse jatkamaan juhlia. Silloin Tiana vaipuu epätoivoon, hän toivoo toivumustähdeltä itselleen muutosta, samalla tavoin kuin Charlotte toivoi prinssiä.

Tiana töissä

Jotan tapahtuukin, paikalle saapuu sammakko toivoien suukkoa. Tiana on lähes shokissa, mutta auttaa sammakkoa. Jos sammakosta tulee prinssi, hän ostaisi Tianalle ravintolan. Ainoa ongelma on siinä, ettei Tiana ole prinsessa ja siksi suukosta hän muuttuu myös itse sammakoksi. Yhdessä he joutuvat pakenemaan juhlissa ollutta koiraa ja löytävät itsensä suolta. Siellä alkaa välien selvittely ja molempien tahdon suunta. Tedään dili: Tiana auttaa Navenia menemää Charlotten kanssa naimisiin, jos Naven auttaa Tianaa saamaan oman ravintolan. Mutta ensin täytyy muuttua ihmiseksi, miten? Suolla he tapaavat jazzahtavan alligaattori Louisin, joka kertoo että poppamamma Mama Oodie voi heitä auttaa. Louis ei osaa Mama Oodien luo, vaikka luulee niin. He onneksi kohtaavat matkalla tulikärpäsen Rayn, josta tulee heidän oppaansa. Matkalla kohdataan hassut samakonmetsästäjät ja kokataan Gumboa, sekä kuullaan kuinka Ray on rakastunut Tianan toivomustähteen, ristien hänet Evangelineksi. Mama Oodien luona saadaan keinot muuttua ihmiseksi, Tianan ja Navenin täytyy vaan selvittää itselleen mitä he oikeasti tahtovat, ei tarvitsevat. Paluumatkalla New Orleansiin mennään jokilaivan kyydillä, jossa Naveen ja Tiana ovat selkeyttneet tunteensa. Molemmat ovat rakastuneet toisiinsa toistensa tietämättä. Mutta miten Naven voi suudella Charlottea, jos hän on kerran rakastunut Tianaan?

Charloten meikit levii

New Orleansissa tapahtuu paljon tällä välin. Lawrence on Navenin valepuvussa iskenyt Charloten ja kosinutkin. Voodoomiehen antama amuletti ei kuitenkan pidä Lawrencea Navenina, sillä Navenin veri on amuletista lopussa. Voodoo-tohtori tarvitsee henkimaailman apua ja saakin sitä. Henkien tehtävä on tuoda Naven elävänä hänelle ja se onnistuukin. Jättmäisessä paraatissa hääkakun päällä Charlotte on jo sanomassa kyllä feikki Naveenille, mutta häät keskeytyy kun Ray auttaa Naven sammakon ulos ja amuletti saadaan pois Lawrencen kaulasta. Häät jävät kesken, kun Lawrence pakenee. Tiana näkee vain Navenin ja Cahrloten hääkakun päälle ja itkee suruunsa, hän luulee Navenin pettäneen hänet. Lopputaistelu käydään hautausmaalla. Tianalla on voodokoru hallussaan ja Facilier koittaa käännyttää hänet. Facilier saisi helposti luotua Tianalle oman ravintolan tuosta vain. Tiana ei tähän suostu, vaan murskaa korun ja henkiolennot vievät poppatohtorimme takaksin vodoo-maailmaan, jolle hän on niin paljon velkaa. Naven ja Tiana löytävät toisensa sammakkoina ja saavat selvitettyä välinsä. Charlotte, vaikka onkin pilalle hemmoteltu, yrittää auttaa molemmat ihmisiksi suutelemalla Navenia, siinä onnistmatta. Aika on mennyt jo ohi. Facilier tapellessaan Tianan kanssa koruista astui Ray kärpäsen päälle ja Ray on huonossa kunnossa. Hänen viimeinen henkäyksensä ja katseensa on osoitettu hänen suurele rakkaudelleen, Evangelinelle. Tiana, Naveen ja Luis menevät takaisin rämeelle, jossa ison tulikärpäslauman kanssa pidetään Raylle todeliset hatajaiset. Kun Rayn jäännös ajelehtii lehdellä pois, toivomustähden viereen syttyy uusi tähti.

Ray pääsee Evangelinen luokse

Naven ja Tiana ovat sammakoita ja rakastuneita toisiinsa. Mama Oodie pitää heille häät ja kun on aika suudella morsianta, tapahtuu ihme. Molemmat muuttuvat ihmisiksi, Naveen suuteli itselleen prinsessan. Pariskunta ostaa Louisin uhittelun avulla haluamansa kiinteistön ja kunnostaa sen ravintolaksi. Tiana on omistaja ja päkokki, Naveen tarjoilija ja viihdyttäjä. Myös Luis saa soitaa raflassa Jazzia ja Charlotte tanssittaa Navenin pikkuveljeä, onhan tämäkin kuninkaallinen, tosin aivan liian nuori vielä.

Prinsessa ja Sammakossa on paljon hyvää ja se tuo mieleen vanhat kunon Disneyn klassikot. Ensimmäisenä mainitten piirrosjäljen, jonka venyvyydestä ja persoonallisista hahmoista tulee ihan mieleen vanhat kunon Aku ja Mikki lyhärit. Pidän siitä, että kun karrikoidaan animaatiollisesti hahmoja, niin sitä sitte tehdään kunnolla. Animaatiojälki on tarpeeksi sulavaa ja hahmot on oikeasti piirretty mukavan fleximaallisiksi. Hahmojen ei ole tarkoitustaan olla realistisia, vaan animaation taikaa on käytetty rutkasti ja huolella. Taustat ovt todella kauniita ja pidän siitä, että animaatioon on sekoitettu Mary Blair tyylittelyä, varsinkin Tianan haavejakoissa. Se tasapanottaa animaatiota ja korostaa unenomaisuutta. Animaatiollisesti Prinsessa ja Sammakossa ei ole siis mitään vikaa. Elokuva on renesanssityyliin muskaali ja kunnon lauluja on mukana, ehkä liikaakin. Ihan muutama kappale jää mieleeni ja yhdessä kohdalla lauluja tuntuu olevan liikaa. Vähän on taas tuntunut siltä, että laitetaan lauluja mukaan, koska voidaan. Tämä taktiikka ei ole ikinä hyväksi. Pidän ensimmäisestä New Orleans laulusta kovasti ja Rayn Evangeline rakkauslaulusta.

Ovet auki henkimaailmaan

Hahmot toimivat hyvin tässä elokuvassa ja varsinkin Charlotte. Heti alussa hänestä annetaan kuva hemottelusta pikkuprinsessasta, mutta hänellä on kuitenkin sydän paikallaan. Muutenkin Charlotten luonne ja hahmon lapsenmielinen innokkuus on tarttuvaa ja Charlotte on kyllä varmasti lempihahmoni tässä elokuvassa. Tiana on taasen järkiperäisempi ja enemmän jalat maassa, mitä Charlotte. Osittain myös kyynisempi. Tianalla on järkevät haaveet, mutta hän osaa myös olla kylmä. Hän ei ihan heti ymmärrä, mitä Mama Oodie takoittaa sillä, että tarvitsemisen ja halun välillä on eroa. Naven taasen elokuvassa kasvaa eniten, alussa hän on helpon elämän haluama helppoheikki, loppuapäin hän huomaa tarvitsemansa myös jotain suuntaa itselleen. Loppujen lopuksi vaikka leffan pahis on Voodovarjomies, niin onko sittenkään? Yhtä paljon Navenin palvelija Lawrence on syyllinen, kun lähtee leikkiin mukaan. Lawrence on klalssinen "hovimestari on syyllinen" tyyppi, joka ei saa kovin pahaa kosta teoistaan. Voodoomies Feliceway on todella erikoinen heppu taikakeinojensa kanssa. Vaikka hän on yksiulotteinen, niin hänen hahmossaan on karismaa ja rutkasti kiehtovuutta. Elokuvan inhokkihahmo on Louis, sillä tämä Jazzahtava alligaattori elokuvan sidecikc hahmona on aika tylsä. Ray kärpänen on mielenkiintoisempi, sillä hänessä on mukana elämäntuomaa viisautta ja paljon tunnetta.

Pussasit sitte itelles prinsessan häh

Pari viittausta animaatiotyylin lisäksi löysin vanhoihin kalssikoihin. Viimeisessä paraatissa on prinssi Tritonin pää Pienestä Merenneidosta ja kun Loius ekaa kertaa esittää Mama Oodieta, hän tekee täysin samanalaisen eleenn naamailmeen, mitä Matami Mimmi Mieka Kivessä elokuvassa. Oletin heti, että se on viittaus siihen, että Mama Oodien temput ovat yhtä kieroja, mitä Matami Mimmillä. Leffa tosiaankin toimii tällä katselukerralla ja vähän ihmetteinkin, miksi tätä olen pitänyt kaikki nämä vuodet niin huonona. Vaikka elokuvan keskikohta, eli rämeellä olo on hidastempoista ja siellä on liikaa tylsiä lauluja, niin tarinan todella hyvä alku ja koostava loppu kasaa kaiken hyvin yhteen. Leffassa pahinta on sen suomidubbaus, joka on epäonnistnut täysin. Se onkin ainoa, mistä tämän erottaa, ettei ole 90-luvun renesanssielokuva. Eli katsokaa ihmiset Prinsessa ja Sammakko englanniksi.

Aika Jonka Sain

Tuukka Temosen Teit Meistä Kauniin oli kyseisen vuoden elokuvatapaus ja hänen Valmentajansa katsoin myös telkkarista, tosin se ei ollut mistään kotoisin. En ole pararatsastaja Jaana Kivimäestä ikinä kuullutkaan, mutta leffan lyhyen synopsiksen ja trailerin fiiliksen takia halusin ehdottomasti tämän nähdä. Vihdoinkin oli leffateatteriin tulossa rehdisti suomalinen leffa, jossa on kotimaisen leffan tuntu. Aika Jonka Sain ehti pyörimään leffassa vain muutaman päivän, ennen kuin korona sulki leffateatterit. Harmitti niin vietävästi, kun en tätä ehtinyt käydä katsomassa vaikka kehuja muilta katosjilta elokuvasta olin ehtinyt kuulemaan. Onneksi elokuva pääsee takaisin leffaeatterikierrokselle, sillä tämä on ehdottomasti valkokankaan arvoinen elokuva, pikku vioistaan huolimatta.

Elokuvajuliste

Kivimäen Jaana on oikia hevostyttö, joka asuu landella kahden tyttären ja mielipuolen ukkonsa kanssa. Tytöille on  kotona "seikkailureput" valmiina, eli jos evakkoon tarvii isin takia lähtiä niin tytöt ovat siihen henkisesti valmistautunut. Mies Marko on mustasukkainen ja täys skitso, joka antaa emännälle raippaa, eikä tämä selvästikkään ole eka kerta. Jaana antaa kaiken tapahtua, hän antaa Markolle anteeksi heti, eikä halua nähdä tämän virheitä. Jaana on kaljakuppilassa töissä, jossa häneen ihastuu Jaffa mies (nimi tulee siitä, että hän tuo Jaffaa). Äiti on Jaanalle tärkeä, kuten myös paras kaveri Marjut, joka toki myös ratsastaa ja heidän valmentajansa André. Heppakisoihin Jaana lähteekin Andrén ja Marjutin kanssa, josta jo trailerissa nähty onnettmuus tapahtuu. Kun Jaana on avaamassa hevosautosta takaovea, hän tipahtaa ja painava ovilevy osuu häneen. Jaanan selkäranka murtuu, eikä hän enää koskaan kävele.

Tulee pitkä episodi, jossa kuvataan Jaaan sairaalassa oloa. Alussa Jaana ei voi käsittää tilannettaan. Hän pissaa tahattomasti alleen ja koittaa hirttäytyä sairaala sänkyyn ja hakkaa jalkojaan. Hän myös vittuilee sairaalapsykologille, vaikka heistä myöhemmin tulee läheiset. Jossain vaiheessa Jaana ilmeisesti pääsee sairaalasta kuntoituslaitoksen puolelle, mutta tämä siirtymä meni minulta vähän ohi. Hänelle on onnettomuuden jälkeen todettu masennus, mikä ei kuvastu tässä vaiheessa katsojalle, vaan Jaana kokee onnen hetkiä, kun oppii itse liikkumaan pyörätuolilla ja jopa nousta fyssarin luona "seisomaan". Myös psykologin kanssa juttelu auttaa. Tietty Jaanaa harmittaa kun omat tytöt ei ole kiinnostunut hänen kuulumisistaan, se onkin yksi harvoja kohtia joissa Jaanan masenusta näytetään.
Vuoden parantolassa oltuaan Jaana pääsee kotiin ja Marko on ehdottanut itseään hänen omaishoitajakseen. Tosin Markohan ei niitä hommia tee, vaan lähtee samantien pimeille keikoilleen. Tyttöjen oltua mummolassa Marko jopa telkeää Jaanan pyykkihuoneeseen, eikä ressu olisi päässyt sieltä pois ilman Marjutin apua. Ei Jaana pääse kotoa muutenkaan lainkaan ulos, sillä talon edessä on portaat, eikä hänellä ole liuskaa. Markohan ei sellaisia tee, vaan pelkkiä hämärähommia. Ne saakin Jaanalle riittää ja hän käräyttää miehensä poliisille. Jaana käy yhä enemmän Marjutin ja Andréin kanssa tallilla ja lopulta innostuu itsekin ajtuksesta pararatsastamisesta. Ensmmäinen kerta ei onnistu, Jaana pelkää niin kovin ja tunnetusti hevonen aistii pelon. Jaana, Marjut ja Andréi lähtevät raveihin ja siellä on vanha tuttu Jaffa mies paikalla. Hän ihan selkeälsti flirttaa Jaanan kanssa, jota ei kiinnosta. Jaffa mies Teppo tulee kuitekin käymään, mutta Jaana teeskentelee ettei ole kotona. Yöllä Jaana herää ihme ääniin ja pihalla huomaa, että joku on tehnyt hänelle liuskan. Jaana aavistaa Tepon olleen asialla ja lähtee pyörätuolilla hänen peränsä.

Jaana sairaalassa

Leffan selvästi paras osuus on Jaanan ja Tepon tapaaminen yösateessa. Jaana  pitää koskettavan ja rehellisen monologin, jossa avautuu kunnolla. Miksi sinä teit liuskan? Haluatko auttaa vai olla ystävällinen? Miksi väität että tykkäät musta kun oon rampa, masentunut ja loppuelämäni pyörätuolissa? Jolla on lapsia ja hullu exä? Ottaisitko elätettäväksi tämmöisen taakan? Teppo todistaa, että on oikeasti joskus hakenut lehden seurapalstalla tupakoivaa hevosnaista ja hän kantaa Jaanan kotiinsa. Heidän ihastumisensa ja rakastelukohtauksensa on jotain niin kaunista, mitä en ole kotimaisisa leffoissa nähnyt. Täynnä kauneutta, herkkyyttä ja hellyyttä. Taustalla soiva Dingon Jokainen Aamu sopi kohtaukseen erinomaisesti. Leffa päättyykin kauniisti, Jaana saa Tepon, lapset hyväksyy Tepon ja Teppo tekee ja kannustaa, että Jaana uskaltaa nousta ratsaille ja voittaa karsinnat ja pääsee osallistumaan paraolympialaisiin. Kyllä Markokin Jaanasta välitti, sillä vankilassa kanava ei vaihdeta, kun oma exä näkyy kilpailemassa.

Jotekin minusta tuntuu, että viime vuosian suomalaiset elokuvat ovat hakeneet tyyliä muualta maailmalta, varsinkin komediakäsikirjoituksissa. Elokuvista on puuttunut sellainen suomalainen henki ja se on juttu, mistä tässä leffassa pidän. Siinä on kotimaisuuden tuntu. Leffa perustuu siis Jaana Kivimäen tositarinaa, joka ei ole minulle tuttu. Trailerissa kun jo näyteään Jaanan loukkaantuminen, niin katsojana olettaisi että se tapahtuu aivan elokuvan alussa. Se kuitekin on leffassa kuitekin pikkuisen pidemmällä, joten siksi se ei tunnu niin isolta käännekohdalta dramaturgisesti, mitä sen pitäisi. Tästä päästäänkin elokuvan suurmpaan ongelmaan. On kohtauksia kohtausten perän, jotka vievät juonta eteenpäin, mutta niiden väliset tapahtumat puuttuvat, aika. Se kuuluisa Aika Joka Saatiin. Katsomiskokemus tuntuu vähän tunkkaiselta, sillä ajan kuumista ei näytetä muuta kuin pihan vuodenajan muutoksilla ja repliikeillä "Olet ollut täällä nyt vuoden". Se ei kerro katsojalle yhtään siitä kasvusta, mitä sen ajan saatossa on tapahtunut. Kun Jaana loukkaantuu, hänellä on selvästi vakava masennus (jota hyvin itsemurhayritys kuvastaa), mutta sen paraneminen jätetään pitkälti näyttämättä ja masennukseen viitatan vasta kun pidetään rakkauspuhetta Tepolle. Rakkaus hevosiin ja ratsastus ovat iso osa elokuvaa ja varmaan on haettu sitä takaa, että se on leffan pääjuoni ja kaikki muut sivujuonia. Oikeastihan se on täysin päinvastoin. Hevosmaailma ja ratsastus on vain lokaatio, minkä sisällä itse tarina tapahtuu. Jaanan loukkaantuminen on itseasiassa hyvä asia, sillä sitä kautta hän kasvaa ihmisenä niin, että pääsee ulos kamalasta parisuhteesta ja uskaltaa ottaa uuden vastaan. Siitähän tämä elokuva oikeasti kertoo.

Tuukka Temosen ohjauskesta tämä ei ole yhtä hyvä kuin Teit Meisä Kauniin, mutta kuitenkin pirun paljon parempi, kuin tylsä Valmentaja. Tämä leffa herättää tunteita ja ajatuksia. En minä ainakaan ole vonut kuvitellakkaan, millaista pyörätuoliin joutuminen on. Varsnkin kohtaukset, jossa Jaana pissaa vahingossa alleen tai kun Jaana kirjaimellisesti konttaa kotiportaat alas, ovat hyvin vaikuttavia. Kuitenkin ohjaajalta on jäänyt tärkeä asia kuvaamatta, eli juurikin se ajan kuluminen välissä. Se olisi helpottanut tunkkaisuuta. Ratsastusjutuista taasen olisi osan voinut leikata pois. Minusta niitä oli ihan tarpeeksi, ehkä liikaakin. Olga Temonen näyttelee Jaanaa hyvin, varsinkin sitä sairaalssassa ja Tepon pihassa ollutta ahdistuneisuutta. Pilvi Hämäläinen Marjutina on aika mitäänsanomaton, samoin Mikael Rejström Andréina. Nämä Jaanan kaverit olivat aika paperinohuita, mutta tekivät tetävänsä; autoi päähahmoa tavoitteessaan. Andréista kanssa vissiin yritettiin Jaanaalle jotain isänkorviketta tehdä, sen pointtia en ihan ymmärtänyt. Jaana tosiaankin näki isästään jotain väkivaltaisia muistounia, joiden merkitys ei itselleni auennut.

Jaana ratsailla

Yksi inhokkimuusikkoni Sebastian Rejman näyttelee Markoa ja on sopivan vittumainen siinä. Ärsyynnytn muutenkin tyypin näkemisestä, niin kyllä tämä on ihan yhtä kuvottava. Teki oikein mieli huutaa Jaanalle sinne leffaan, että: "Jätä se äijä nyt saatana ja vähä äkkiä!" Ihan kamala. Miksei Jaana muuten itse lähtenyt evakkoon lapsien seikkailureppujen kanssa? Sitä olisin odottanut. Ja miten Jaana pystyikin katsomaan ukkoa nuinkin pitkään! En ymmärrä... Ville Myllyrinne taasen on Teppona aivan päinvastainen ja ai että kun tykkäsin. Hänestä on helppo pitää. Onnettomuus sai myös selvästi Jaanan silmät aukeamaan miesten suhteen. Hän on aikoinaan ihastunut Markon kovuuteen, itsevarmuuteen ja ulkonäköön. Nyt kun Jaana on itse tuolissa hänen arvonsa muuttuvat; turvallisuus, lempeys ja halaus ovat tärkämpiä. NIitä Teppo pystyy hänelle antamaan. Minua jäi myös se hämmentämään, mihin aikaan elokuva sijoittuu? Jaana asuu jossain andella, joten se voi olla nykypäivää, mutta heillä kaikilla oli tosiaankin vielä käytössä lankapuhelimet. Jos elokuva olisi nykypäivästä, niin kait he käyttäisivät kännyköitä ja pyörätuolissa olevalla olisi valmiina 112 sovellus kokoajan ladattuna.

Vaikka kohtauksien väliin ei tuntunut jäävän tarpeeksi ilmaa, niin pidin kovasti Aika Jonka Sain tarinasta ja tulen ehdottmasti hankkimaan tämän kotimaisten leffojeni kokoelmaan. Jotain hyvin tuttua kotimaisen leffan henkeä tässä on, mutta ihan uutena minulle tuli tämä termi seikkailureppu. Vaikka se omaan korvaan kuulostaa todella positiiviselta, lapsille se edustaa karkumatkaa jostain pahasta. Jaanan seikkailureppuna toimii pyörätuoli ja hevoset.

Disney Klassikot 48: Bolt

Disney klasskoiden tietokoneanimaatioit ei minua kiinnostaneet niin paljon, että olisin mennyt niitä kummemmin elokuvateatterihin katsomaan. Kun Bolt julkaistiin, niin en siihen kiinnittnyt mitään huomiota, tunnetusti kun olen kissaihmisiä. Boltin olen katsonut nyt tasan kahdesti, molemmat klassikkomaratonieni yhteydessä. Elokuvan olen kattonut enkuksi ja suomeksi ja Boltin kohdalla alkuperäinen ääniraita toimii paremmin.

Bolt juliste

Bolt on pikkuhauva löytäeläinkodissa, josta hänet adoptoi Penny. Penny ja Bolt ovat erottamattomat, aina paitsi öisn. Boltin täytyy asua aina illat ja yöt hyvinvarustetussa asuntovaunussa. Ai miksi? Koska Bolt pelastaa joka päivä Pennyn kanssa maailman. Tai niin hän luulee, sillä koko Boltin elämä on oikeasti yhtä realitysarjaa, jolla on mieletön määrä katsojia ja fanilaumaa. Penny on oikeasti ahdistunut: hän haluaisi tehdä Boltn kanssa kaikkea normaalia. Leikkiä puistossa ja niin edespäin. Tuottajat ei tähän suostu, jos Bolt saa tietää tekevänsä vain televisiota, hänen intensiteettinsä kameran kanssa katkeaa. Katsojaluvut ovat kuitenkin laskussa. Tv- kanavalta tulee käsky tehdä ohjelmasta draamallisempi ja mikä toisikaan enemmän draamaa, jos Penny kidnapattaisiin ja Boltin pitäsi pelastaa hänet. Bolt tietysti on ohjelmassaan superkoira, jolla on superhaukku ja laserkatse ja muita supersankarikykyjä. Ja Bolthan tietysti oikeasti kuvittelee omaavansa nämä kyvyt.

Bolt pentuna

Penny kidnapataan ohjelmassa ja Bolt on hädässä. Hänet viedään koppiinsa, jossa tämä on hätääntynyt. Miten Pennyn voi pelastaa? Kaksi kissaa tulee kattoikkunalle irvailemaan ja niiden kanssa tapellessaan Bolt pääsee pois asuntoautosta. Hän on ihan ihmeissään, missä on. Koko maailma näyttää ihan uudelta. Bolt tippuu vahingossa tutkiskellessaan paikkoja pahvilaatkkoon ja päätyy sillä toisele puolelle Amerikkaa. Siellä hän käyttää olemattomia supervoimiaan ja tutustuu mutkien kautta kujakatti Missuun ja ihmeellisessä kupalssa elävään hamsteri Raivoon. Missu lupaa auttaa Boltia ja Raivo, joka on kova Bolt fani, lähtee mukaan. Kolmikko tekee roadtripin Amerikan halki ja matkalla Bolt saa tajuta, että on vain ihan tavallinen koira ja kuulla omasta showstaan. Hän siltikin luulee Pennyn olevan vaarassa ja tahto Pennyn pelastamiseksi saa matkan jatkumaan. Missu kuvittelee, että Bolt on jo luopunut Pennystä ja siksi he eroavatkin Kaliforniassa. Raivo saa kuitenkin Missun pään kääntymään. Tv-studioille päästyään Bolt näkee karmeita, Penny halaa toista koiraa! (joka muuten on robotti). Bolt on jo kääntymässä pois, kun Missu kertoo todelisuuden, Pennyn on oikeasti ikävä Boltia. Studioille syntyy kamala tulipalo ja Penny on jätetty sisälle. Bolt ryntää pelastamaan tyttöään ja hän saa Pennyn suojaan. Ulos ei päästä, mutta Bolt toteuttaa oikean supervoimahaukun, joka kantautuu putkistja pitkin pihalle asti. Penny ja Bolt saadaan näin pelastettua ja Pennyt lopettaa koko sarjan teon. Vihdoin hän voi tehdä Boltin kanssa oikeita perhejuttuja ja Missu ja Raivo muuttavat heille kanssa.

Raivo, Bolt ja Missu

Boltia katsoessa tulee vähän liiankin selkeästi mieleen the Truman Show sekä Big Brother tv-ohjelma. Näiden päälle Bolt tv-sarja on rakennettu. Pakko myöntää, että tuo tv-sarja on tämän leffan kiinnostavinta antia. Kaikki hetket missä Bolt on kadulla Missun ja Raivon kanssa on vaan ylitsepääsemättömän tylsää. Sivuhahmoina on jotain hassuja puluja, joiden jutuille nauroin mutta se ei oikein riitä. Mitään tunnetta elokuvaan en saa, eikä se oikeastaan jaksa pahemmin kiinnostaa. Bolt on kuitenkin sellainen leffa, josta tulee ihan hyvälle mielelle. Se ei ole läheskään niin sekava kuin Robinsonin perhe, tai ahdistava kuin Karhuveljeni Koda, vaan ja ainoastaan aika mitäänsanomatn ja suht helposti unohdettava leffa. Koiraihmisenä voisin pitää tästä, mutta kun elokuvan ainoa kissa on itsekeskeinen ja huonosti animoitu MIssu niin ei, ei... Ihmishahmot on animoitu vähän liia aamupiirettymäisiksi ja Pennyn hahmossa on edes jotain tunneta mukana, mutta siltikään ei oikein, ei.

Haluaisin tavallaan pitää Boltista, sillä siinä on originaalia ideaa, mutta The Trumanshown kopiointi paistaa läpi. The Trumanshowssa ei vain näytetty miten pähenkilö ohjelman jälkeen oikein käsittelee kokemaansa ja tässä Bolt sitä taasen osittan käsittelee. Siltikään, kun hahmo ei jaksa kiinnostaa, niin se ei jaksa. Bolt itessään on animoitu hyvin ja leffan taustat on aika reaistiset, varsinkin pidän karavaanarialueen tyylistä ja ideasta. Leffan punainen kansi saa minut aina ajattelemaan, että elokuva olisi todella punasävytteinen, mitä se ei edes ole.  Muut hahmot vain eivät onnistu ja leffan musiikki ei yllä Disneyn mestariteosten tasolle, edes taustamusiikeiltaan. Jatkossakin tulen Boltin katsomaan vain Disneymaratonien yhteydessä.

Bolt pelasti Pennyn