Aquamarine

Aquamarine on kaunis ja kesäinen teinikomedia ja sitä voisi periatteessa sanoa ihan high school- komediaksi, mutta sijoittuu hahmojen kesälomalle. Katsoin tämän ensikerran joskus yläasteiässä ja vaikka hömppäähän tämä onkin, niin Aquamarine on todella kaunis kesäkuvaus kahden teinityöt isoksi kasvamisesta.

Aquamarine leffan mainosjuliste

On kesän loppu. Parhaat ystävykset Hailey ja Claire nauttivat toistensa seurasta kun vielä voivat, sillä Hailey on muuttamassa äitinsa kanssa Australiaan. Molemmat työt ovat pihkassa samaan uimavalvoja poikaan Raymondiin, joka on heitä pari vuotta vanhempi. Yhdessä yökyläillessä tytöt tekevät hupsun taian, jolla toivovat että Haylayn ei tarttisi muuttaa. Apu saapuukin yllättävältä suunnalta. Yöllä tulee myrsky ja aamulla Clairen isoäidin uima-altaalta löytyy kummia suomuja. Tyttöjen lisäksi niihin pistää silmnsä talonmies Leonard. Seuraavana yönä Claire ja Haylay tutkivat allasta tarkemmin ja sieltähän löytyy merenneito, joka on huuhtoutunut myrskyn mukana. Merenneidon nimi on Aquamarine ja hänellä on ongelma. Hänen isänsä pakottaa hänet avioliittoon, ellei Aqua 3 päivän sisällä ehdi todistaman isällensä, että rakkautta on olemassa. Asiaa helpottaa se, että päivisin Aqua saa pyrstön tilalle jalat.

Aquamarine, Hayley ja Claire vintage-liikkeessä shoppailemassa

Aquan rakkauden kohteeksi valikoituu tietty Raymond ja Claire ja Haylay saavat antaa tyttöneuvoja miten isketään poikaystävä. Kepeästi päästään Raymondin nykysestä tyttiksestä Ceciliasta eroon, käydään shoppailemassa porukalla, kierretään markkinoita ja vietetään aikaa rantabailuissa. Raymond ei kuitenkaan 3 päivän lyhyellä tutustumisella ihan rakkauden tunteita saa aikaan, joten Aquamanin aika on lopussa. Kun isä on jo viemässä tyttöä tyrskyihin, tulee Haylay ja Calire avuksi. He tunnustavat rakkautesa uudelle ystäväle Aquamarinelle. Parastahan on, että kun auttaa merenneitoa hädässä saa toivoa jotain. Vaikka aluksi tyttöjen suurin toive oli se ettei Haylay muuttaisi, niin lopussa Haylay itsekkin kokee, että ei hän voi olla äitinsä uran esteenä. Toive jää odottamaan tuonnemmaksi. Raymondiakaan ei kannata enään toivoa, sillä hän antaa molemmille kiitospusut, kun on heidän avullaan saanut tutustua Aquaan. He lupaavatkin tavata tulevaisuudessa, vaikka Raymond muuttaakin opiskelemaan.

Markkinoilla ray antaa Aqualle kumidelfiinin

Kesäisen hömpän lisäksi Aquamarine näyttä oivallisesti päähenkilötyttöjemme kasvua ja ongelmia. Claire on menettänyt vanhemmassa merionnettomuudessa ja siksi hän pelkää vettä. Lopussa hän kuitenkin uhmaa pelkonsa ja alkaa nauttimaan uimisesta. Hän on Hayleyta nuorempi, naivimpi ja herkempi. Kun Claire käy vähän uhittelemassa Raymondia ja biletyypit ovat heittämässä häntä altaaseen, niin Claire itkee kauhusta. Hän aluksi häpeää vesipelkoaan, mutta onneksi rohkaistuu ystäviensä avulla siitä. Claire ajattelee itsekkäästi, että Haylayn lähtö nimen omaan koskee vain häneen ja ihan tyystin unohtaa, mitä Haylay itse tahtoo. Eräässä kohtauksessa, kun Haylay ja Calaire tappelevat Haylay ihan huomauttaakin siitä, että heidän ystävyyssuhteessaan Claire on riippuvainen hänestä, ei päinvastoin. Haylay kun on rohkeampi ja itsekkäämpi, niin hän olisi saanut kenet tahansa kaverikseen. Maihin ilmestynyt Aqumarine on heitä muutaman vuoden vanhempi ja todella itsevarma itsestään. Hän ei häpeile nolostumistaan ja osaa nauraa itselleen. Mikä tärkeintä, hän pitää Clairea ja Haylayta yhtä suuressa arvossa. Molemmat tytöt osaavat ottaa onneksi oppia Aquamanin terveestä itsevarmuudesta. Pidän kovasti siitä, kun shoppailukohtauksessa Haylay ja Calire olisivat halunneet mennä merkkivaateliikkeisiin ja pukeutua "ihan kuin muut", mutta Aqua saa heidät vintage-liikkeeseen etsimään ja kokemilemaan omaa tyyliä. Aquamarinen hahmossa onkin parasta hänen tapansa olla. Itseä ei arvosteta korkeammalle.

Blondi Cecilia isin maksaman auton ratissa ja pissiskamut kyydissä

Mieskarkkina Aquamarinessa on Raymond. Hän on ehkä vähän pollea, mutta ihan hyvätahtoinen kaveri, joka ei halua pahaa ja johon on helppo ihastua. Vastapariksi Aquamarine saa Raymondin exän Cecilian, joka on isänsä rahoilla maksetulla autolla ajava pissis. Hän on herkullisen glitter ja kateellinen niin näkyvästi Aqualle, että naurattaa. Parastahan on kun Cecilia nolaa itsensä suorassa uutislähetyksessä, kun väittää Aquamarinen asuvan vesitornissa. Niin hän asuikin, kunnes talkkari haki hänet sopivasti pois sieltä. Talonmies Leonardo on vähän kummallinen hiippari jota kaikki pelkää, mutta lyhyesti hänkin luo ystävyyssuhteen Aquamarineen. Toiveeksi Leonard saa haluamansa naisen, Clairen mummon. Sara Paxton esittää Aquamarinea hyvin aidosti ja luo tämän aurinkoisen persoonan hyvin esille. Haylayna toimii teinipoppari Jojo, eikä ole ollenkaan hullumpi. Hänessä on yritystä vähän enemmän, kuin Emma Robertsin Clairessa. Emma Roberts on muistaakseni jotain sukua Julia Robertsille, mutta he kumpikaan eivät ole kovin aitoja näyttelijöinä. Julia on vain yksikasvoinen, mutta nuorella Emmalla on taipumus tässä roolisa vähän puskea näyttelemistä liikaa esille. Muut näyttelijät ajaavat ihan asiansa.

Aquamarinea voidaan pitää aivottomana viihteenä pikkutytöille, mutta joskus viihteen alta paljastuu yllättäviäkin teemoja. Jenkkien high school elokuvat sitä harvoin tekevät, mutta Aqumanille annan piteet terveen päähahmon itsekunnioituksesta sekä persoonasta, josta jokainen katsoja voi ottaa mallia.

Aquamaista juhannusta kaikille!

Disney klassikot 35: Herkules

Disneyn ysärikomedia herkkupojasta on minulle ollut lapsuudesta asti tuttu. Emme käyneet katsomassa sitä leffateatterissa, mutta eräs kaverini kävi. Osittain hänen suositusten perusteella kyseinen filmi hankittiin videolle ja kyllähän sitä siskon kanssa tuli katsottua. Voisin karkeasti sanoa, että Disneyn renesanssikauden voi jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen on Pienestä Merenneidosta Pocahontasiin, Notre Damen Kellonsoittaja on selkeä kahtiajakaja ja Herkuleksesta Fantasia 2000 on toinen puoli. Tällä kahtiajaottelulla tarkoitan sitä, että nuo alkupään klassikot muistuttavat hyvin paljon Disnen varhaisia klassikoita, kun taas loppupäässä jokaisella animaatiolla on hyvin omintakeinen piirrostyyli, hyvällä tavalla.

Herkules elokuvan mainosjuliste

Herkules sijoittuu Kreikan mytologiaan. Se pohjustuu vanhaan Kreikkalaiseen myyttiin Heraklesista, mutta Disney on keventänyt tarinaa runsain ottein. Kertojina toimivat muusat, joiden muuten piti alunperi olla Spaissarit! Herkules syntyy Olympos vuorella ja hänen isänsä on ukkosenjumala Zeus. Hänelle on kateellinen veli Hades, manalan herra. Hades haluaa tehdä Herkuleksesta kuolevaisen, niin että hän voi pästää Titaanit valloilleen ja vallata Olympoksen. Hadeksen apukäsinä toimivat hömelöt Piina ja Paniikki, jotka saavat tehtäväkseen juottaa Herkulekselle juomaa, josta tämä tulisi kuolevaseksi. Kesken session Piinan ja Paniikin yllättää kreikkalainen vanhempi pariskunta, jotka löytävät vauva Herkuleksen. Piina ja Paniikki koittavat säikytellä heitä, mutta Herkulekselle jäi vielä osa voimistaan ja hän saa heidät tiehensä. Piina ja Paniikki päättävät olla kertomata Hadekselle, ettei Herkules juonutkaan koko pulloa tyhjäksi.

Vauva-Herk ja vauva-Pegasos

Herkules kasvaa ottvanhempiensa luona ja on onneton. Häntä kutsutaan nörtiksi ja friikisi,  kun hän on niin voimakas. Ottovanhemmat kertovat Herkulekselle tämän olevan löytölapsi ja neuvovat häntä menemään Olympos vuorelle. Matkalla Herk laulaa Disneyhistorian surkeimman laulun, jota elokuvassa en voi sietää. Olympoksella Zeusin patsas puhuu Herkulekselle ja neuvoo häntä etsimään sankarien kouluttajan, satyyri Philin joka on muuten aikamoinen pukki. Phil ei mielellään ota Herkulesta koulutukseensa, mutta vakuuttuu hänen voimistaan. Philin laulaessa sankaruudesta esitetään kollaasina Herkuleksen kasvua ja voimat todistetaan ekasa erässä, kun leffamme naissankari Megara esitellään. Meg ei aluksi innostu ihmepojasta, mutta lämpenee hänelle vähitellen. Meg ei ihan syytä suotta ole juonessa mukana, vaan hän on aikaisemman rakkautensa takia Hadeksen omaisuutta ja Hades käyttää häntä sumuilematta syöttinä. Herkules pelastaa Theban kaupungin ja häntä kohdellaan suurena sankarina. Isi ei kuitenkaan vielä päästä häntä jumalten joukkooon, vaikka Herkules on jopa lelufiguri ja kakkien naisten ja miesten ihailun kohde. Herkules on alusta asti ollut avoimen ihastnut Megaraan ja Meg myös alkaa lämmetä Herkulekselle. Vaikka hänen tavoitteenaan on vain olla Hadeksen vakooja, niin Meg menettää sydämmensä Herkulekselle, vaikka laulussaan En Saa Rakastaa koittaa kieltää sen itseltään.

Me ollaan muusat

Kun tähdet ovat liikkuneet oikeille kohdilleen Hades ottaa ohjat käsiinsä. Hän saa puhutta Herkuleksen luopumaan voimistaan yhdeksi päiväksi vaihtokauppaa eli Megiä vastaan. Kun Herkules on luopunut voimistaan Hades vapauttaa Titaanit, jotka lähtevät (aluksi värään suuntaan) valloittamaan Olymposta. Kun Zeus ja muut pilvien herrat ovat paniikissa tappelusta, niin Meg saa osuman kaatuneesta pylväästä ja Herkules saa voimansa takaisin. Hades kun lupasi, että Megiin ei saa sattua. Herkules on jälleen oma itsensä, mutta Meg on poissa pelistä. Herkules ei kestä sitä, vaan lähtee Hadeksen manalan majoille uiman Megin sielun takaisin hänen ruumiiseensa. Hades, kuten muutkin ajattelevat, että Herkules ei ole tarpeeksi jumala selvitäkseen loputtomien sielujen merestä. Kyllä ihmepoikamme saa sankarittarensa sielun syliinsä, ja nätisti nyrkillä posauttaa Hadeksen manalaansa. Kun sielu ja ruumis yhdistyvät Megara herää takaisin eloon ja yhdessä he lähtevät käymään Olympoksella. Nyt Herkules on todistanut olevansa jumala ja hän voisi palata kotiin. Herk kuitenkin haluaa jatkaa elämäänsä mieluumin maan päällä Megaran kanssa.

Sikäli on ihme, että näinkin synkästä tarinasta Disney on päättänyt tehdä komedian. Herkuleksessa on isoja ja vakaviakin teemoja, kuten omaan paikkaan kuuluminen, jumaluus ja kuolema, mutta ne käydään suht pinnallisesti läpi ja katsojalle jää isommin mieleen aiheet sankarius ja idolius, jota Herkules kohtaa Kreikassa. Kaikki kun on vielä hyvillä vitseillä kuorrutettu, niin meinaan unohtaa, että tässähän käydään manalassa. Minulle Herkuleksen komiediallinen puoli on aina ollut antoisinta, sen erikoislaatuisen animoinnin lisäksi. Kaikissa hahmoissa on ihanaa pyöreyttä, aina Herkuleksen leukakiehkurasta asti. Pilvet jolla Olympos makaa, Kreikkalaiset maisemat ja Megaran hiuskiehkurat tukevat tätä pyöreyttä. Herkuleksella on kunnnon lihakset, mutta muuten hän on vähän tolvana tyypi. Langanlaiha Megara on ulkomuodoltaan todellinen vastakohta Herkulekselle ja visuaalisesti se antaa kivaa kotrastia. Satyyri, tai minulle tyypillisimmin sanottu pukki Phil on vanha, lyhyt äijänkäppyrä, john on totaalisesti saatu kasvoihin ja olemakukseen hänen alkupeärisätä ääninäyttelijä Danny De Vitoa. Visuaalisesti Herkules on siis aika mehukasta karkkia silmille, varsnkin kun iloisissa kohtauksissa värit ovat mukavan vahvat. Toisaalta synkemmissä kohtauksissa ollaan sitten todella synkeissä tunnelmissa, harmaiden ja ruskeiden värien sävyttämänä.

"Mut ääneen kait rakastaa mä en saa..."

 Minusta on hauskaa kuinka isoksi osaksi sankaruus ja idolius nousee Herkuleksessa. Zeus sanoo, että kun Herkules on oikea sankari hän pääsee jumalten luo. Herkulekselle sankaritekoja ovat neitojen pelastamisnen ja vihollisten hakkaaminen. Kun Herkules kerran pelastaa Theeban, niin hänestä kerrotaan Zero to Hero laulun aikana muitakin ihmetekoja. Nämä teot muuten oikeasti perustuvat tähän alkuperäiseen Heraksles myyttiin. Mitä en ihan usko myytiin kuitekaan kuuluneen on tälläinen jumalallinen idolipalvonta, mikä on leffassa viety aivan äärimmäisyyksiin. Kun Herkules on muutenkin tuollanen vähän aivoton jätkä, niin ainakin katsojana koen, että hällä nousee kusi hattuun. Siksi varsinkin Phil suuttuu hänelle ja on suuntaamassa kotiin ennen viimeisiä taistoja. En ole muuten koskaan tajunnut tuota Zero to Hero kappaleen Nollasta Pollaan -käännöstä. Joo, Herkules on aluksi nolla, mutta mikä ihme tuo polla siinä on? Myönnän, että nollasta sankariksi ei ihan soinnu samalla tavalla kuin zero to hero, mutta tuo polla sana on niin ärsyttävä, kun en tiedä mitä se meinaa? Leffassa on muuten mitä mahtavampi suomidubbi, niin tuo yksi sanakäännös häiritsee minua kyllä suunnattomasti.

"Phil, mitä järkeä?" "Miten niin, mitä järkeäP Sähän haluut Olympokselle, etkö?" Huomaa myös hieno Scar talja.

Herkules on hauska elokuva. Itse päähahmosta en pidä niinkään, vähän liian aivoton lihaskimppu makuuni. Megarassa on kivaa särmää ja muutkin hahmot ovat ihan kivoja. Parasta leffasta tekee sen sanallinen huumori, josta tässä parhaita paloja:
- Phil: "Lue mulle satu, jooko pappa.." (Kuultuaan, että Herkuleksen isä on Zeus)
- Phil: "Mutta se pahuksen kantapää. Yks pikkanen nippasu ja... " (Esitteli Akilles patsasta)
- Megara: "Onks tää ihmepoika ihan oikee?" (Kun tapaa Herkin ekan kerran)
- Piina tai Panikki: "Mää tota sain nää ninku halvalla" (Jalassa on Herkules sandaalit)
- Piina tai Paniikki: "Huikka?" (Juo Herkules mukista)
-Kohtalotar (joku niistä): "Sisävessat tulee joka taloon!" (Kertoo Hadekselle tulevaisuudesta)
- Hades: "Hä sammukko fleda?" (Phegasos lentohepo puhalsi tukan pois)
- Hades: "Hei kaverit, Olympos on tuollapäin." (Titaanit menossa väärään suuntaan)
- Herkules: "Olen lelufiguri!" (Todistaa Zeukselle olevansa sankari)
- Titaani: "Sää oot vissiin se kuluisa Herkules. Mää syön sun pään!" (Kun näkee avuttoman Herkuleksen)
Ja loppuun kaikista parhaat:
- Herkuleksen fani: "Mää sain sen hikinauhan!" (Tätä käytämme siskoni kanssa aina, jos jompi kumpi meistä saa jotain tärkeätä esim. keikalla bändin settilistan)
- Mainosääni: "Voitte ostaa Herkuleksen kotivideon Teräspakarat!" (Jumankauta, mulle tuo video ja heti!)

Tie naisen sydämeen

Pekka Parikkan ohjaama Tie naisen sydämee ei sanonut minulle yhtään mitään etukäteen. Löysin elokuvan Kultaiset Kotimaiset boxista ja levyn kuvan perustella luulin elokuvaa romanttiseksi komediaksi. Timo Torikan sekä Satu Silvon kuvasta tunnistin ja molemmat ovat minulle kyllä tuttuja näyttelijöitä, mutta en todellakaa osannut odottaa, että tämähän on rikoselokuva.

Tie naisen sydämeen dvd-kansikuva

Toimittaja Pentti Anttila saapuu kotiinsa räkäkännissä ja hänen naisystävänsä Siru heittää äijän pellolle. Aamulla ukko löytää itsensä mielisairaalasta, jossa hän kiinnittää huomionsa Tutteliin, joka on Pentin mielestä selväjärkinen. Mielisairaalan hoitaja Kauno on Pentin eli Penan puolella, muta kaikki muut tuntuu pitävän Penaa hulluna. Hän matkustaa toiseen kaupunkiin tutkimaan  miksi mielisairaaloissa pidetään täysjärkisiä ihmisiä hoidossa, tavoitteenaan tehdä siitä jutun iltapäivälehteen. Matkallan hän kohtaa mitä eriskummallisempia ja sekavampia tyyppejä. Lopulta selviää että kaiken takana on raharikas bisnesmies, joka on pyrkinyt huumaamaan Tuttelin (oikealta nimeltään Marketan) bisnesvaimokseen. Tällä bisnesmiehellä Viktor Boomilla on tukenaan paikallinen taksikuski, poliisi, sekä lääkäri, joka mielisairaaloissa antaa vähän erikoisempia lääkeitä potilailleen. Leffan "loppuhuipennus" on kartanossa tapahtuva kauppasopimusetki, jolloin Marketan hahmo paljastaa katsojalle kaiken ja muutama pyssykin paukkuu. Kauno sattuu paikalle Penan avuksi, mutta saa osuman. Pahikset pääsevät karkuun, paitsi poliisi, jota puree hänen omat poliisikoiransa. Miten Tie Naisen Sydämeen nimi tähän liittyy? Pena kolkkaa pahiksia sen nimisellä taisteluliikkeellä. Sen lisäksi Siru on tekemässä haastattelua toiseen lehteen Viktorin muutosta ulkomaille. He pääsevät Penan kanssa pakenemaan yhdessä ja paluumatkalla autossa päättävät jatkaa suhdettaan.

Ennakkokäsitykseni tosiaankin mureni nopeasti elokuvan ensimmäisen vartin kohdalla. En  todellakaan osannut odottaa tältä rainalta tämmöistä. En pysty elokuvaa kuvaamaan rikokseksi tai dekkariksi, vaikka niiden piirteitä tässä koittaakin olla. Ainoa sana jolla voin kuvata Tie Naisen Sydämeen teosta on sekava. Pitkälti kohtaukset ovat irrallisia toisistaan ja kaikki yhdistyy Penan monologien kautta. Ongelma on vain se, ettei näissä monologeissa ole mitään juonellista järkeä. Muutamat sanavalinnat saavat vähän naurahtamaan, mutta ainakaan minä en tätä Penan järjenjuoksua ymmärrä. Monet elokuvan hahmot ovat hyvin sarjakuvamaisia kuten Andy McCoyn näköinen muusikko, majatalon peruukkipäinen respatyttö, yltiövalkotukkainen pahis, sekavia puhuva Tutteli, sekä hullu lääkäri Samulin. Sen lisäksi elokuvassa on paljon ihan vitsivitsejä, jotka eivät vain soinnu tälläisen dekkarityyliin. Tähän kuuluu ainakin se, kun baarimiiamme kaataa kaljaa tuoppiin tiskirätistä.

Tangon tahdissa

Yllättävintä tässä leffassa olikin se, että miten näin huonoon ja kehnoon leffaan on oikeasti voitu tunkea ihan täyteen suomalaisia näyttelijätähtiä. Vaikka elokuva on vuodelta 1996, niin valehtelematta tunnistin jokaisen pikkuroolinkin näyttelijän. Jos en nyt nimeltä, niin osasin sanoa jokaiselta ainakin yhden roolin missä muualla kukakin näyttelijä on ollut. Se varsinkin oli minulle aivan uutta, että Peter Franzén ja Irina Björklund ovat näytelleet jo tuolloin samassa elokuvassa, vaikka yhteisiä kohtauksia heille ei ollutkaan. Disneyn Pienen Merenneidon vanhan dubbauksen Sebastian rapu Tom Wenzel toimii tänä erikoisena Viktor Boomina ja hänen platinablodi tukkansa oikein kirvelee katsojan silmiä. Vesa Vierikko ei edelleenkään osaa näytellä mitään muuta kuin sekopaiästä hullua, samanlaisia rooleja hän on tehnyt televisiossa ja elokuvissa vaikka kuinka paljon. Merja Larivaara Tuttelina on aivan kuin jostain sketsisarjasta. Satu Silvosta tuli nähtyä vähän aidompi puoli, mutta Timo Torikka todisti, että hänen paras ja ainoa rooli, jota häneltä kannattaa kuunnella, on edelleenkin Muumilaakson Tarinoiden Nuuskamuikkusen ääni. Se jopa häiritsikin, sillä Nuuskamuikkunen on sellainen hahmo, etten edes äänen kautta haluaisi häntä saada yhdistettyä tähän Pena hahmoon.

Pakoon pyrkimässä

Tie Naisen sydämeen muuten perustuu johonkin Hulluus- nimiseen kirjaan, joten voisin jopa väittää, että elokuvan sekavan monologipainoisen käsikirjoituksen voi perustella hullun pohjateoksen perusteella. Olen koittanut olla avarakatsainen 90-luvun kotimaisille, joita kaikki aina haukkuvat, mutta nyt siihen ei ole syytä. En tule varmastikkaan katsomaan tätä sekametelisoppaa  enää ikinä uudelleen, enkä sitä kyllä muillekkaan suosittele. Jos joku väittää, että Speden Naisen Logiikka (jonka pystyi vappuna katsmaan Iltalehden svuilta) on Suomen huonoin elokuva, niin sitten suosittelen katsomaan Tietä naisen sydämeen ja miettimään asiaa uudelleen. On tätä paskempiakin tullut nähtyä, kuten Valkoinen Kaupunki, Milka - elokuva Tabuista, Skabavöljen pojat, Broidit, Maa on syntinen laulu ja Muukalainen, mutta hyväksi Tietä naisen sydämeen on turha kutsua.