Lippukokoelma

Lippukokoelma

torstai 19. toukokuuta 2016

#Onnenonkija

Tälle leväälle ei ole ollutkaan montaa kiinnostavaa elokuvaa, jota odotin yhtä innokkaasti kuin Onnenonkijaa. Blogimaailmasta kertova tarina sai heti mielenkiinnon syttymään, ihan vaan sillä, että miten iitä saa dramaattien puolentoistatunnin tarinan. Pääosa näyttelijät Minka Kuutonen ja Olavi Uusivirta ovat suosikkinäyttelijöitäni, joten odotuskeni oli suht korkealla.

#Onnenonkija elokuvan mainosjuliste
Marja (Minka Kuustonen) asuu vielä porukoillaan ja rakastaa bloggaamista. Hän kirjottaa blogiinsa MarjaAuroora kaikenlaisista "hohdokkaista" tapahtumista, missä hän on ollut. Blogitekstit vaan on aika väritetty todellsiuudesta. Hän pyrkii pääsemään blogimaailman huipulle, että bloggaamisesta alettaisiin maksamaan rahaakin, muttei se nyt niin yksinkertaista ole, kun kilpailua silläkin alalla on niin paljon. Marja tapaakin sisarensa järjestämällä catering-keikalla Olavin (Olavi Uusivirta), joka on rikkaan perheen perijäpoika. Siitä Marja keksii saada juttua blogiinsa, kun siellä mainitaan paikallinen julkkis niin johan lukijat lisääntyvät. Tyhmyyksissään hän myy alustavan tarinansa Olavin kanssa Seiska-lehteen ja näin ollen lukijat katoavat nopsaa. Marja pääsee suostansa ylös, kun Olavi häntä krtisoi ja Marja muuttaa bloginsa tyylin kokonaan. Bloggaaminen muuttuu vloggaamiseksi ja vlogeissaan hän vihdoinkin kertoo oikeasta elämästään. Olavikin lopulta heltyy, mutta loppu jää auki, alkavatko he kumminkin olemaan yhdessä vai ei.

Olavi ja Marja treffeillä
Harmaan kevättalven keskellä tälläistä kesäistä leppoisaa komediaa oli nautinnollista katsoa. Tarina oli koottu ehkä vähän liian löyhistäaineksista, muta sen parissa viihtyi. Omalla tavallaan tämä oli Marjan pieni kasvutarina "tyhmästä bimbosta" aikuiseksi. Marja ei kuitenkaan ollut sen sortin bimbo, että olisi ärsyttänyt, vaan sen touhut sai vaan lähinnä naurattamaan. Marjan intohimo bileiden, meikkien, vaatteiden ja drinkkien bloggaamiseen kuintenkin oli vähän hutasten kuvattu, sillä en saanut siitä punaista lankaa kiinni. Mikä niissä kiinostaa? Tätä olen miettinyt hemetin usein, kun näen muotiblogeja ja niiden lukijamääriä. En vain ymmärrä, ketä sellaiset asiat voi kiinnostaa. Ajatuskannaltani olen enemmän tässä Olavin puolella. Kritisoin tuollaista "glamour" elämää ja en ymmärrä mikä järki on blogeissaan (tai facessa tai instassa tai mitä näitä nyt onkaan) hehkuttaa ja antaa sellainen kuva elämästään, joka ei ole todellinen. Elokuvan lopussa Marjan aloittama vlogi oli enemmän sellainen, mitä pystyisin seuraamaankin, sen todellisuuden ja realistisuuden vuoksi. Tämä antoi kanssa itselleni katsojana sellaista rohekutta blogissani olla juuri omalainen, ettei tarvi sullautua minkäänlaiseen tiettyyn "blogimuottiin". Elokuva oli hauska ja siitä jä ikaikin puolin hyvä fiilis, paitsi lopusta. Jotenkin olen aina vihannut elokuvissa ja teattereissa sitä, jos kohtaukset on puhelinkeskusteluja. Joku niissä aina mättää ja pahasti ja kun tämän elokuvan viimeinen kohtaus oli Marjan ja Olavin kesukustelu puhelimitse, tuntui että tunnelma loppua kohden lässähti juuri siinä.

Olavi Uusivirta keikalla Tampereen Yo-Talolla vuonna 2012
 Näyttelijät elokuvassa oli uskottavia, mitä Marjan sisko Aino (Pamela Tola) ärsytti jo pelkällä naamallaan. Minka Kuustonen Marjana on raikas ja minusta oikein sopiva rooliinsa. Vaikka etukäteen kuulinkin kritiikkiä, ettei hänellä ja Olavilla tässä kemiat kohtaa, niin itse näin heidän kemioidensa hyvinkin toimivan, sellaisella suloisen ristiriitaisella tavalla. Olavi Uusivirran rooli jäi vähän jopa häiritsemään. Ei siinä, hän on hieno näyttelijä, mutta hän näytteli siinä niin selvästi omaa itseään ihan nimestä alkaen. Olen siis jo pidemmän aikaa (itseassa jo yli 10 vuotta) ollu Olavin musiikin ystävä ja nuorempana varsinkin kovan sortin fani, niin hänen haastattelujaan on tullut lehdistä ja tv:stä seurattua. Jotenkin koen ymmärtäväni vähäsen hänen maailmankuvaansa ja tämä elokuvan Olavi omisti hyvin samanlaiset elämänarvot kuin oikea Olavi Uusivirta, korkeintaan vähän radikaalimmin. Hienoa kuitenkin taas nähdä Olavia valkokankaalla, sillä pidän hänestä näyttelijänä suunnattomasti. Eikä nämä hänen vanhat kappaleensakkaan onneksi mihinkään katoa.

    Rakkausrunoja levyltä Me ei kuolla koskaan (2005)

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Disney Klassikot 18: Miekka Kivessä

Miekka kivessä on alunperin ollut itelläni ärpsyvänä videona, mutta nyt sekin on tullut päivitettyä blu-ray muotoon. Lapsena katselin tätä enemmän, mutta vanhempana tähän olen vähän kyllästynyt.En muistanut, että tässäkin on tälläinen perinteinen satukirja alku. Kirjan fontti ja kuvat ovat ihanan tunnelmallisia ja vie jo heti keskiaikaan ja ritareihin.  Minulle tarina kuningas Artturista ei ole oikein tuttu ja oisin mieluusti kuullut  kertojalta tarkempaa pohjustusta. Kertojan laulu vähän yllätti ja hämmästytti, mutta omalla tavalla sopi siihen alkuun. Kertoja tosin luki kivan jylhästi sen mitä miekkaan oli kirjoitettu.

Miekka Kivessä elokuvan vanha suomijuliste
 Merlinin huumori on aina ollut mielestäni parasta tässä elokuvassa ja vieläkin nauran esim. parralla sokerin sutimista ja oman laulun sanojen unohtamista. Toisaalta en ymmärrä miksi Merlinin täytyy hermostuneena polttaa sitä piippuansa. Merlinin luottamus Arttuun kasvaa kokoajan mitä enemmän hän näkee pojan oppivan. Kun Arttu haaveilee lintuna olemisesta, Merlin muuttaa pelkästään hänet ja antaa kokeilla omia siipiään, eikä lähde itse hänen mukaansa, kuten aikaisemmin. Arkhimedes on taasen ärsyttävä ja tylsä elukka, mutta toisaalta hän on jonkinlainen vastapaino sille Merlinin hassahtuneisuudelle.

Aikaisemmin en ole edes huomannut Artun kasvuuta tässä elokuvassa. Koska ruipeloa Arttua sanotaan pojaks, se korostaa hänen arkisuuttaan ja pienuuttaan. Arttu on aika tietämätön muusta maailmasta, eikä osaa kuvitella parempaa. Hän itse jopa sanoo Merlinille: "Minulla ei ole ongelmia."  Kun häntä kehutaan tai hän innostuu jostain, kuten aseenkantajatehtävästä, Arttu kömpelöi. Oravaksi muuttumisen jälkeen Artusta tulee tunteellisempi ja hän jopa itkee puolustaessaan Merliniä, koska hänestä on tullut Artulle läheinen. Merlinin lähdön jälkeen Arttu tukeutuu Arkhimedekseen, ja miekan kivestä vedettyään ei edes halua kuninkaaksi, mutta Merlinin palatessa hän uskoo taas itseensä.

Merlin vanha veikko
 Miekka Kivessä on ihanan värikäs, eikä onneksi mikään yksittäinen väri hallitse. Linna on tunnelmallinen, ja maisemat tarkkoja ja kauniita. Erityisen hienoa on veden alainen maailma kun siihen on yhdistetty linnan vallihautaa. Mahdoton vain pelko on- laulu on kyllä mielestäni todella tylsä. Merlinin alun pakkauslaulu on paljon parempi. Merlinin sokerikuppi on ihanan persoonallinen, susi joka koettaa syödä Artun on täysin turha.  Sir Kayn ja hänen isänsä jatkuva sikailu on koomista, mutta valitettavasti heidän äänensä joissain kohdissa sumeaa kun he puhuvat kaukaa tai kypärän sisältä toisilleen. Merlinin ja Artun muuttuessa oraviksi, he ovat tosi suloisia ja tyttö orava, joka rakastuu Arttuun on niin ihana, että oikein tuntuu pahalta hänen puolestaan kun Arttu muuttuu takaisin pojaksi.

Matami Mimmi on vähän erilainen mitä sarjakuvissa on annettu ymmärtää. Hän ei ole niin tyhmä vaan enemmänkin kiero. Mimmi ja Merlin muuttuvat molemmat aikalailla itsensä kaltaisiksi eläimiksi, Mimmi kookkaiksi ja vaarallisiksi, Merlin hitaiksi ja pieniksi. Elokuvan nimi ei kuvasta mielestäni tarpeeksi sisältöä, Miekka Kivessä on vaan alussa ja lopussa, ite tarina kertoo Artusta. En tiedä mikä olisi parempi nimi, mutta Miekka Kivessä kuulostaa jotenkin kököltä.