Marnie - Tyttö ikkunassa

En yleensä pidä amimesta ja vaikka tässä viimosen puolenvuoden sisällä olen katsonut avomiehen pyynnöstä hänen kanssaan studio Ghiblin elokuvia, niin en vaan ole ymmärtänyt mitä hienoa näissä on. Olen kait liian syävsti ja kiintyneesti katsonut Disneyn animaatioita, kun se japanilainen tyyli ei vain pure minuun. Olen katsonut elämäni aikana monelaisia elokuva ja kaksi kaikista ahdistavinta (Henkien kätkemä ja Tulikärpästen hauta) on tullut Ghibliltä. Siksi pelkäsin vähän valmiiksi tätä uutta Ghibliä ja mietin, miksi ihmeessä lupauduin katsomaan tämän avomieheni kanssa jopa elokuvateatterissa. Yllätyin suuresti, kun Marnie oli niin hyvä, jopa niin hyvä, että sen voisi katsoa joskus uudestaan.

Marnie Tyttö Ikkunassa elokuvan suomijuliste

Anna on 12-vuotias, adoptoitu tyttö, joka kärsii masennuksesta. Hän tykkää piirtää, muttei uskalla näyttää kenellekkään piirustuksiaan. Koulussa kaverit sanoo hänen olleen ihan mukava, mutta todella hiljainen. Annan adoptioäiti lähettää Annan maalle saamaan raitista ilmaa (joka tekisi hyvää tämän astmalle, mutta tosiasiassa tietenkin pyrkii tämän saamaan laajempaa kaveripiiriä). Anna on aluksi vähän vastahakoinen, ei päästä ketään lähelleen, kunnes näkee läheisen huvilan ikkunassa Marnien. Siitä kertoo tämä tarina, jossa useaan kohtaan mietin, onko tämä kaikki totta, vaiko pelkkää Annan mielikuvitusta.

Eroa edellisiin Ghibleihin löytyy tämän lempeästä tyylistä. Ghiblit on tunnettuja hyvin fantasiamaisesta otteestaan, mutta Marnien tarina on hyvin ihmisläheinen ja siksi paljon samaistuttavampi ja minun makuuni parempi kuin aikaisemmat. Animaatio on hurjan kaunista, kaikki rakennukset, metsät ja maisemat. Tosin Ghibli on aina osannut tehdä kauniita maisemia. Tähän elokuvaan hahmoille oltiin saatu luotua jo kunnolla persoonaa, mikä on yleensä mielestäni suurin ongelma Ghiblin elokuvissa. Niissä on hahmoja, joille tapahtuu kummia, mutta ite hahmot jäävät etäisiksi. Tässä Anna ja Marnie käydään taas hvyin syväluotaavasti läpi, mikkä on heidän taustansa, unelmansa ja toiveensa.

Elokuva sisälsi minulle vain yhden ahdistavan/pelottavan hetken, eli sen kun tytöt olivat siilossa. Hyi kamala kun säikähdin sitä ukkosta! Oli pakko pitää silmiä kiinni ja ajatteli päässäni, että kunpa tämä kohtaus loppuisi jo. 

Marnie opettaa Annaa soutamaan

Yksi asia tässä elokuvassa kuitenkin häiritsi. Tyttöjen ystävyys kuvattiin kauniisti, mutta koin vähän liian vahvasti Annan ja Marnien välillä seksuaalisia viboja. Kun Anna ensimmäisen kerran nousee Marnien veneeseen ja Marnie opettaa häntä soutamaan, koen liian vahvna heidän läheisyyden. Myöhemmin yhdessä tanssiessa ja metsässä halatessa tämä toistuu. He myös puhuvat toisillensa enemmänkin rakastavaisina, kun syvinä ystävinä. Varsinkin kun elokuvan lopussa tapahtui tämä käänne (jonka pystyi kyllä jo puolivälissä arvaamaan), että Marnie on Annen isoäiti nuorena, tämä seksuaalinen sävy alkoi todella häiritsemään. Tosin, haluan ajatella sen niin, että kun Anna on aluksi masentunut ja vihaa itsenään, Marnien tavatessaan hän tapaa ja ihastuu häneen puolissa mitä hänellä itsellään on piilossa. Tavallaan hän ihastuu isoäitinsä luonteessa siihen samaan mitä hänellä itselläänki on, muttei ole vielä löytänyt sitä. Vähän sama tunne tuli kotimaisen Luokkakokouksen lopussa kun se Jaajon hahmo rakastui omaan lapseensa. Siinä tosin se ajatus antoi hahmolle vaan lisää itserakkautta. Tässä tapauksessa rakkaus antaa Annalle itseluottamusta ja kykyä ylipäätään rakastaa itseään.

Todella positiivinen yllätys ja voin tätä suositella niille, jotka ei yleensä aniemsta pidä.