Lippukokoelma

Lippukokoelma

lauantai 28. lokakuuta 2017

Beetlejuice

Tämä Tim Burtonin kauhukomediaklassikko iski minuun jo joskus kymmenn vuoden iässä. Tässä kauhu on juuri sellaista positiivisesti hirvittävää, eikä yhtään äklöttävää, mitä tuohon aikaan moni muu leffakavereistani halusi seurata. Nautin niin suunnattomasti tästä Burtonin kauhutyylistä, joka on osittain niin gootahtavan karmaisevaa ja osittain niin lapsenmielistä. Tätä elokuvaa ennen olin nähnyt vain Tim Burtonilta Painajainen ennen joulua elokuvan, johon myös olen rakastunut suunnattomasti. Kun aloitin katsomaan tätä Beetlejuicea ensimmäisen kerran, odotukseni olikin hyvin samanlaiset kuin Painajaisella ennen joulua elokuva eikä se haitannut. Näissä elokuvissa on tyylilisesti hyvin paljon samaa, sekä myös samanlaisia hahmoja. Luuranko Jackissä ja gootti Lydiassa huomaan paljonkin yhtäläisyyksiä. Täydellisen Saksikäsi Edwardin näin vasta tämän jälkeen, jolloin Burton nousi kultajalustalle minun silmissäni.

Beetlejuice elokuvan mainosjuliste
Pariskunta Adam ja Barbara Maitland asuvat isossa omakotitalossa, jota heidän naapurit painostavat myymään. Adam harrastelee kotinsa ullakolla pienosmallien tekemistä ja kun tavarat loppuvat kesken he lähtevät yhdessä ostoksille. Kaupasta tullessa he kuitenkin joutuvat auto-onnettomuuteen, mutta pääsevät ehjänä kotiin. Tai niin he ainakin luulevat, sillä siellä he huomaavat olevansa kuolleita haamuja. Heidän taloonsa muuttaa uusi hullu Deentzin perhe, joka ei jätä aaveita rauhaan, kun saavat niistä vihiä. Adam ja Barbara eivät kuitenkaan siedä heitä, paitsi tätä goottityttö Lydiaa joka voi nähdä heidät, koska on niin erikoinen ja synkkämielinen. Maitlandit kutsuvat biomanaaja Beetlejuicen esiin heidän pienoismallinsa hautausmaalta ja silloin alkaakin tapahtua. Beetlejuice käyttää todella ilkeitä ja kyseenalaisia keinoja häätääkseen Deetzit, mutta Maitlandit ei anna sen sittenkään  tapahtua, kun Lyydiakin meinaa loukkaantua. Adam ja Barbara yrittävät kanssa itse saada Deetzit lähtemään huvittavalla ruokapöytätempulla, mutta eihän se mene kuin nauruksi. Deetzien ystävä Otho päättää sitten eräänä iltana manata Adamin ja Barbaran haamut näkyvään muillekin kuin Lydialle. Manaus nostaa Adamin ja Barbaran heidän hääpuvussa ilmaan ja he vanhenevat siinä hetkessä. Lydia ei kestä tätä katsoa ja kutsuu Beeteljuice apuun sillä luvalla, että hän tulee tämän vaimoksi. Beetlejuicen bigshowtime alkaa, joka päättyy Barbaran neuvokkuuden ansiosta tuhoon. Loppujen lopuksi Deetzit, Adam ja Barbara elävät loppuelämänsä yhdessä samassa talossa.

Beetlejuice sisältää paljon Burtonin viljelemää mustaa huumoria. Kauhun ja kuoleman kliseitä vedetään ihan överiksi manaajien ja kuolleitten avulla. Tätä voi hyvällä omalla tunnolla kutsua kauhuteemaiseksi komediaksi (ja sopii vaikka katsottavaksi tulevaan Halloweenjuhlan aikaan). Beetlejuice on hahmona ihan ääliönpöhkö, eikä hänessä järkeä näytä yhtään viiraavan. Koko hahmokavalkaadi on todella monipuolien ja karikatyyrimäinen; Adam ja Barbara kaikkein tavallisimpina ja samaistuttavimpina hahmoina, Lydia ujo yksinäinen goottityttö, isä Deetz tylsähkö naapurinkyttääjä ja äitipuoli Deetz umpisekopää taiteilija, eli kaikki ihan toisista äärpäistä toisiaan. Hahmot myös luo hauskaa vastakkaisuutta katsojalle, kun elokuvan kuollut pääpari on normaali ja kaikki muut elävät taas vähän enemmän kauempana todellisuudesta. Lydian hahmoon kyllä voi nuori teinikatsoja samaistua, koska hyvin näytetään hänen häpeä ja noloutta omista vanhemmistaan ja yksinäisyyttä, kun ei ole samanlaisia henkilötä lähipiirissä joilla olisi myös kiinnostusta yliluonnollisuuteen. Hahmon ulkopuolisuus perheeseensä myös vaikuttaa siihen, että hän pystyy ainoana näkemään Adamin ja Barbaran. Tietty tämä epätoivoinen lupaus mennä Beetlejuicen kanssa naimisiin on ihan överiä, mutta jos se kerran on ainoa tapa pelastaa Lydian mielestä näiden "kuolleiden henki", niin kyllä sen voi ymmärtää.

Theeo, theeo.... eli se Banana tanssi
Beetlejuice huumori on vähänsellaista ettei se kaikille aukea. Pelleillään kuolemalla, leikitään tyhmästi haamuja, käydään jonottamassa avustajaa kuolman porteilla ja nähdään hulluja sekopää vanhempia. Suosikkikohtaukseni on yllättävä ja jopa vähän säikyttävä Bananalaulu, kun Adam ja Barbara saavat perheen yhtesen illallisen tanssimaan hölmösti. Eihän se ketään säikäytä, vaan päinvastoin saa naurun entistä korkeammalle. Komediallisten elementtien lisäksi tässä halutaan luoda selvästi maailmaa sille, että kaikki ei ole sitä miltä näyttävät. Fantasia on saatu sekoittumaan arkimaailmaan luonnollisesti, eikä kaikkia tapahtumia edes ole pyritty selittämään. Mikä on vain hyvä, eihän kuolemaa oikein voi selittää. Samassa tämä elokuva myös pyrkii antamaan komediallisia vastauksia siihen mitä kuolema on, onko se kauheata vai hupaisaa?

Tunnelmallista halloweenaikaa kaikille!

lauantai 21. lokakuuta 2017

Disney Klassikot 4: Dumbo

Disneyn klassikko Dumbo on alunperin ollut itselläni telkkarista nauhoitettuna. Olisikohan vuosi ollut 1993 tai jotain vastaavaa, kun tämä on telkkarista tullut tekstitettynä. Siltä videolta olen alunperin Dumboon tutustunut ja jotenkin niin muistan aina ne kohdat, jossa tuli vanhat mainokset esille. Pandan suklaarusinamainoksen muistan yhä edelleen voimakkaasti. Tämä onkin siksi harvoja Disneyn elokuvia, jotka olen tottunut katsomaan englanniksi. Suomiversion katsoin dvdltä vasta muutama vuosi sitten. Vanhan punakantisen vhs kasetin olen Dumbosta kirppikseltä ostanut, koska halusin saada tietää, mitä ihania mainoksia se sisältää.

Dumbo elokuvan vanha mainosjuliste
Tällä ostamallani vhs kasetilla on elokuva tekstitettynä. Kasetissa lukee tuotantovuoden olevan 1985, mutta oikeasti suomeen tämä on tuotu joskus 1992 vuoden tienoilla, sillä heti alussa sinitaustaisen Miikki Hiiripää varoituksen ja Noidan oppipoika logon jälkeen on Pieni Merenneito mainos. Tälläista Merenneito mainosta en ollut aikaisemmin nähnytkään, sillä siinä Ariel istuu aluksi kivellä ja mainos vilisee elokuva kohtauksia. Se on paljon monipuolisempi, värikkämpi, nopeampi, pelottavampi ja iloisempi kuin aikaisemmin näkemäni Merenneito mainokset. Tämän jälkeen pyöriikin tuttu mainos kimara: Kaunotar ja Kulkuri, Dumbu, Hessu, Mikki, Pluto, Ankronikka, Nalle Puhin Uudet Seikkaiut ja iki-ihana Mikki Hiiren jouluaatto.

Itse elokuvaan. Dumbo on yksi lyhimmistä ja värikkäimmistä Disneyn kokoillan elokuvista. Alkulaulu lentävästä Herra Haikarasta on oikein kaunis, vaikken sanoista meinaakkaan saada selvää. On todella surullista, kun muut eläimet saavat poikasia, mutta Jumbo joutuu jäämään yksin. Söpöys pisteet elokuva avaa kerralla, sillä itse myöhemmin pikku Dumbon lisäksi kaikki muut eläinten poikaset ovat tavattoman söpöjä. Kun ihmiset tuodaan tarinaan esille huomaa elokuvan tyylilajin, sillä kaikki ihmiset ovat karikatyyrimäisiä ja eläimet enemmän realistisia. Trumpetti musiikki  vie suoraan sirkustunnelmaan ja yleistunnelma on iloinen.

Ukko Pekka veturi lähtee lopulta liikkeelle pitkin Pohkois-Amerikkaa ja Amerikan kartta on todella huvittavasti toteutettu. Ukko Pekka onkin lauluna varmasti Dumbon tunnetuin laulu. Tässä vanhassa punakantisesa videossa Ukko Pekka ei ollut saanut vielä tuota tunnettua suomenkielistä niemään, vaan tekstiyksessä se on käännetty Vilma Veturiksi. Lopulta junamatkalla rouva Jumbokin saa oman poikasensa ja on hellyyttävää, kun Herra Haikara laulaa Dumbollekkin oman onnittelulaulun. Muut norsut heti paheksuvat päähenkilömme pitkä korvia ja syyttävät rouva Jumboa tästä. Jumbo ei halua muista välittää, vaan pistää eristysseinän väliin ja hellii omaa pienokaistaan. Jumbon ja Dumbon välille syntyy heti syvä side ja on niin hellyyttävää, kun Jumbo käärii Dumbon korviinsa ja hellittää tätä.
Jumbon ja Dumbon yhteinen hetki
Juna on perillä ja yöllä aletaan sirkusteltan koontiin. Olen aina pitänyt työmiesten teltanpystytyslaulusta, vaikken siitä saa sanaakaan selvää. Laulussa on paljon energiaa, sataa kaatamalla, ykkonen tuo kontrastia väreihin ja kohtaus on muutenkin tumma. Se, että eläimet osallistuu teltan pystyttämiseen on kyllä jo yliammuttua, mutta Dumbo minivasaran kanssa on niin söpöstelynäky. Eipäs sitä lapsena tullut ajateltua kuinka epäeettistä on pitää eläimiä sirkuksessa, varmasti siksi kun oikeasti en ole kuin kerran elämässäni siellä käynyt. Nykyään tuollainen eläinten pito varmasti laskettaisiin jo eläinrääkkäykseksi, mutta toisaalta Dumbo on tehty niin kauan aikaa sitten, että eipäs varmaan tätä asiaa samalla tavoin ajateltu kuin nykyään.

Sirkusparaati kiertää ympäri kaupunkia ja tietty lapset on innoissaan. Dumboa kiusataan, eikä pieni edes tajua että pilkka osuu häneen. Rouva Jumbon äidin vaistot ovat vahvoja, joten tietty hän antaa kiusaajilleen selkää. On jopa pelottava huomata, kuinka isot voimat norsuilla on. Onhan ne isoja elukoitakin. On surullinen näky, kun Dumbo ja Jumbo erotetaan toisistaan, mutta onneksi Timotei hiiri tulee Dumbon puolelle ihan oikeaan aikaan. Tykkään kovasti tästä alkuperäisestä Timotein äänestä, siinä on jotain hiirimäistä. Mikä siinä muuten on, miksi norsut aina pelkäävät hiiriä? Onkohan se jokin kokojuttu? Muut norsut katsoo Dumboa jo valmiiksi pahalla, joten on hyvä, että Dumbo saa Timoteistä ystävän.

Sirkustirehtööri ei todellakaan taida olla eläinten ystävä, kun koittaa norsuilla niin vaarallisia temppuja. Norsupyramidi kaatuu, kun Dumbo liukastuu korviinsa, vaikka Timotei on ne fiksusti sitonut. Norsut alkavat entistä enemmän loukkaantumisen jälkeen hyljeksimään Dumboa ja oikein halveksivat tätä, kun hänestä tehdään klovni.  Dumbon klovnitemppu eli palavasta talosta hyppääminen on hengenvaarallinen, mutta kohtaus on naamioitu pellejen pelleilyiden takia ihan höpöksi. Muistan itse lapsena nauraneeni kippurassa, kun yksi grillaa siinä tulessa makkaraa. Oikeastihan tämä on vakava ja pelottava kohaus, jolle ei kuulu nauraa yhtään.

Vaaleanpunaisia elefantteja
Ilmeisesti sirkurpellet luulevat nyt olevan todella hyvä hommissaan ja alkavat juomaan ja juhlimaan. Huomaa, ettei heillä ole aivoja lähes nimeksikään, kun alkoholi maistuu jopa omasta kengästä. Varmasti kiva jalkahien sivumaku. Surullinen Dumbo ei tiedä oikein miten edes olla ja onneksi Timotei tietää, missä rouva Jumboa pidetään lukittuna. Jumbo ja Dumbo pitävät ihanan hellyttävän äitilapsi hetken, jonka aikana kyllä mienaa aina tulla itku. Vaikkei he edes kunnolla näe toisiaan, niin läheisen kärsän kosketus, keinuminen ja laulu on ovat todella tunteellisia. Ihanan rauhallisesta tunnelmasta siirrytään taasen psykedelisimpään kohtaukseen.

Timotei ja Dumbo alkavat juomaan vettä ämpäristä, jonne on pellejen viini myös kaatunut. Tästä seuraa Dumbon uni vaaleanpunaisista elefanteista. Psykedeelinen kohtaus ei ole pelottava, eikä edes häiritsevä, mutta se ei jotenkin sovi lainkaan aikaisemman tarinan tyyliin. Siinä on paljon hassuja ja irrallisia osioita ja onkin kuin suoraan fantasiasta. Tosin tämä psykedeelinen kohtaus lapsena oli minusta kiehtova kuin mikä, joten hyvä että se on jätetty pysymään elokuvassa, vaikkei tarinaa periaatteesa erityisemmin tuekkaan. Alkoholin vaikutuksen alaisena yöllä on ilmeisesti lennetty puuhun, sillä siellä olevat varikset ei keksi muuta syytä miksi norsu oisi puussa.  Varikset polttelevat sikareita ja ovat olevinaan hauskoja hahmoja, samantyylisiä mitä myöhemmin tehdyssä Viidakko kirjassa on chillaaja korpit. Tämä varislauma muka heittelee vitsejä, laulaa hyvin tylsän laulun lentävästä elefantista ja muutenkaan en näiden fokusta ymmärrrä. Tämän lentokyvyn tajuamisen olisin mieluummin jollain muulla tavalla nähnyt. Se, että Timotei oikein hakemalla hakee sääliä harakoilta  menee ihan yli ja miksi Timotei  tarvii varikset avukseen keksimään lentosulkahuijauksen, kun on itse kuitenkin niin välkky? Tällä taikasulalla Dumbo saa rohkeutta ja uudestaan klovniesityksessä kun sulka lähtee irti, niin Dumbo tosiaankin uskoo itseensä ja osaa lentää. Kohtaus jossa Dumbo viimein onnsituu on hyvä kliimaksi elokuvalle, mutta ajallisesti se tapahtuu ihan leffan viime minuuteilla. Kosto ilkeille norsuille on se, että Dumbo lentäen tykittää pähkinöitä heidän päällensä. Kun sirkusjuna taasen pääsee liikkeelle ovat ilkeät norsut taasen niin iloisia Dumbon puolesta. Rouva Jumbo saa oman vaunun, kun Dumbo lentää junan perässä.  Dumbo on tyypillinen tarina kiusaamisesta, mutta opettaa  ettei sen jalkoihin ei saa jäädä. Ystävän tuella ja omien vahvuuksien avulla jopa elefanttikin voi lentää.

Punakantinen Dumbo vhs-kasettini

maanantai 2. lokakuuta 2017

Hopon Poppoo

Hessu Hopon ensimmäinen oma elokuva on minulla ollut pienestä pitäen ja yhteen aikaan se varmasti oli katsotuin vhs-kasettini. Elokuvan runsas värimaailma ja hassuttelu todellakin upposi minuun pienenä. Näin vanhempana nyt kun pitkästä aikaa tähän elokuvaan tartuin, niin huomasin muistavani pitkät pätkät elokuvan repliikkejä sieltä ja täältä. Oikeasti, tämä elokuvahan on aivan älytön.

Hopon Poppoo elokuvajuliste
Hessu Hopo asuu omakotitalossa poikansa Maxin kanssa. Poika käy koulua, fanittaa hyvin Michael Jacksonmaista poptähteä Powerlinea ja on ihastunut koulu ihanimpaan tyttöön Roxaneen. Viimeisenä koulupäivänä ennen lomaa Max on keksinyt kaverinsa Peten (Mustan Pekan poika) ja yhen nörtin kanssa pistää päättäjäiset hösseliksi ja tehdä jonkun ihme videoinstallaation Powerlinen uudesta musavideosta. Suunitelmat ei mee ihan putkeen ja vaikka Max saa hetken olle koulun julkkis, niin rehtorin puhutteluhan hällä odottaa. Pete pelkää isänsä tappavan hänet ja nörttikaveri taas puhuttelee rehtoria niin mahtavalla äänellä. "Hei, Maise-rrrrr, kuis tääl sujuu!" Sitä kanssa ihmettelen, että Max antoi tälle nörtille palkkioksi cheddarjuustokermaa, mitä tämä syö suoraan pullosta kuin kermavaahtoa. Maxin kauhusta kankeana odotellessa vuoroaan, hän tapaa Roxanen käytävällä ja molemmat ovat vähän kipsissä toisistaan. He kuitenkin sopivat treffit ja Max on niin onnesa kukkuloilla, että alkaa laulaa samaa mambolaulua, millä Hessu hänet aamulla herätti.

Max ja Roxanne kohtaavat
Maxin ollessa koulussa, on Hessu työpaikallaan kauppakeskusksessa kuvaamassa pikkulapsia. Hänen työkaverinaan on tietysti Musta Pekka. Kumpikin kohtelee lapsia niin tyhmästi, että ei voi kun nauraa. Hessu vetäsee kumiankkapillin naamaansa, jolla saa semmosta ihme vaakkuääntä ja Pekan kohtelusta taas toinen oikkutyttö päätyy kurvaamaan kauppaan pylly paljaana. Hessu saa töihinsä puhelun Maxin rehtorilta, joka uhkaa laittaa pojan huonon käytöksen takia sähkötuoliin. Koska Hessua tämä ajatus tietenkin kauhistuttaa, hän keksii (Pekan tyrkyttämänä), että lähtee Maxin kanssa yhdessä matkalle kalaan Kohtalonjärvelle. Kotona Hessu jo pakkailee tavaroita, kun Max tulee koulusta. Max kyselee kuka Hessun matkaseuraksi tulee ja kun Hessu vastaa parhaan kaverin, niin Max veikkaa Aku Ankkaa. Missä tahansa muussa yhteydessä tämä olisi vaan huono vitsi, mutta koska Hessu ja Aku ovat oikeasti kavereita, niin eipä se naurattanut, vaan Max saa itse tajuta tulevansa autokyytiin. Max laittaa kaikin voimin vastaan, mutta matkalle siltikin lähetään. Max saa kuitenkin Hessun kääntymään tiellä Roxannen luokse, että edes saa kohteliaasti treffit saadaan peruttua. Roxannen kotioven avaa hänen jätti-isänsä, joka örisee vain hölmösti. Max koittaa kaikin keinoin saaa Roxanen ymmrätämään, että treffit on hälle tärkeät ja valkea valhe lipsahtaa, sillä hän väittää lähteväsä Hessun kanssa Powerlinen konserttiin Los Angelesiin. Vielä päälle hän sanoo vilkuttavansa keikkalavlat Roxanelle, sillä konsertti tullaan kuvaamaan televisioon. Roxan lupaa kattella tätä telkkarista ja niin Max tietää olevansa kusessa.

Automatka alkaa vaivaantuneesti, kun musiikkivalinnasta kiistellään ja Max ei innostu "Arvaa ketä ajattelen" leikkiin, vaikka vastaus oisi ollut Walt Disney. Auton avaimet vie leffan parhaaseen lauluun Valtatiellä näin, jossa näytetään mitä oudompia vastaantulijoita. Illan päätepysäkki on surullisen kuuluisa ja myötähäpeäällinen rottashow, joka saa oikeasti vihdoinkin katsojan sympatiaisteet Maxin puolelle. Rottashow on niin järkyttävä ja Hessun käyttäytyminen aivan päätöntä. Pikkupoikakin huutelee: "Sehän on dorka ja pikku dorka." Tässä vaiheessa Maxin häpeään Hessua kohtaan pystyy oikeasti samaistumaan. Noin noloa käytöstä aikuinen ei oikeasti saa tehdä lapselle. Onneksi pian ajetaan järvelle harjoittelemaan kalastusta ja sinnehän iskeytyy tuttuja; Hessun teltan päälle parkkeeraa Mustan Pekan koripallo- ja keilakentillä varusteltu asuntoauto. Kuulumisia vaihdetaan ja Pete vähän kettuileekin, että meinaako tosiaankin Hessun kanssa päästä Powerlinen kanssa samalle lavalle. Syömään ei kuitenkaan jäädä, vaan Hessu päättää opettaa Maxin kalastamaan. Hessun täydellinen heitto vaatii omat liikkeensä ja siima osuukin Mustan Pekan grillipihviin ja lentää järven yli. Sieltä pihvin noukkii Isojalka niminen jättiläinen, jota päästään onneksi autoon karkuun. Isojalka on kumman kiinnostunut Hessun ja Maxin tavaroista ja tanssii Stayn Alivea metsän reunassa. Etuikkunan edessä hän myös vetää väkivaltaista ksäinukketeatteria ja muutenkin hoopoilee. Hessu ja Max saa purkkikeiton auton konepelliltä iltapalksi ja nukkuvat yön autossa. Max ei meinaa saada unta, vaan koittaa rustata Roxanelle kirjettä, mutta sekään ei onnistu. Hän löytää Kohtalonjärvelle menevän kartan ja Max kuumeisesti miettii mitä tekee. Viime hetkessä hän pyyhkii  tien pois Kohtalonjärvele ja ympyröi päämääräksi Los Angelesin.

"Tää on kaikista typerin loma. Sä raahat mut himasta, kattomaan jotain typerää rottashowta! Kerro kun loma on ohi!"
Seuraavana aamuna kahvilassa Max saa amuupalaksi munat silminä ja pekonin huulina. Hymynaama muuttuu hetkessä sössöksi, mutta päivä piristyy, kun Hessu virallisesti ristii Maxin kartanlukijaksi. Elokuvan parhaat kohdat kohataankin nyt, kun näytetään lyhyessä kokoomassa Hessun ja Maxin hauskoja ja koomisia hetkiä yhessä. Katsotaan pesistä, käydään huvipuistossa, juostaan pakoon lepakoita luolista ja seurataan romurallia. Hotelliksi valitaan hyvin merihenkinen hotelli, jossa on Ariel aiheinen seinälamppu. Musta Pekka tulee jälleen kerran häiriköimään. Hän huutaa oven takaa olevansa poliisi ja tulee hirveellä tärätärätärätärä tärinöillä sisään ja naureskelee isosti vitsinsä päälle. Max ja Pete jävät syömään sulajuustoista pizzaa huoneeseen ja Pekka kuulee oven takaa, kun Max kertoo Petelle muuttaneensa kartan suuntaa. Pekka ja Hessu lilluvat hotellin porealtaassa, jossa Pekka tietenkin juoruaa tästä Hessulle. Hessu ei meinaa uskoa, mutta hotellihuoneeseen tultuaan hänen kasvoista paistaa pettymys.


Yhteistä aikaa vuoristoradalla
Seuraavana päivänä ollaan jo risteyksen kohdilla: Los angeles vai Kohtalonjärvi. Viime hetkellä Max huutaa Hessulle että vasen, joka vie Losiin. Hessu parkkeeraa auton ja alkaaa murjottaa. Sitten alkaa koominen alamäki. Auto luisuu alas, kun jarrut jäi laittamatta. Siittä menee ovet rikki, tiputaan vesiputoukselle, tapellaan, riiellään, sovitaan, pelastetaan ja tehdään tyädellinen heitto. Isä ja poika löytävät jälleen sen yhteyden. Maxin takoo Hessulle järkeä, että ei oo enää pikkupoika, vaan on kasvanut isoksi ja on oma elämä nyt. Hessun on vaikia päästää irti ja hänkin yrittää Maxille sen takoa päähän, että tämä on hänen ainoo poikansa. Isä ja poika ovat molemmat sen verran hulluja, että päättävät kuitenkin että Roxanelle tehty lupaus täytyy pitää ja Powerlinen kanssan samalle lavalle pitää päästä. He salakuljettavatt itsensä soittimien kantokasseissa lavan backstagelle ja muutaman mutkan jälkeen ovat Powerlinen kanssa lavalla. Powerline on tietty hämmentynyt, mutta ei heitä Hopoja pois. Hessukin innostuu esittämään täydellisen hettonsa muuveja ja siitähän tulee ihan uusi koreokrafia. Kyllä Maxin kaverit ja Musta Pekka ovat kateellisia kun näkevät Hopot tv:ssä.
Kotia päästään vielä räsäisellä autola ja Max menee Roxannen luokse. Isukki on taasen vastassa ärrinmurrina, mutta Roxan saa hänet pois. Max myöntää Roxanelle valehdelleensa, ettei Hessu oikeasikasti Powerline tunne, mutta sovinto saahaan onneksi aikaan. Yhteiset pusut vaihdetaan ja sattumalta kun Hessu koitti korjaila autoa, niin hän lennähti Roxannen parvekkeen katosta läpi ja pääsi esittäytymään tälle Maxin ensirakkaudelle. Maxin ihan ylepänä esittelee isänsä Hessun.

Hopon Poppoosta ensimmäisenä tulee mieleen värikäs ja hössähtänyt viihde samaan, tyyliin kuin Disneyn lyhytanimaatioissa. Hopon Poppoossa on kuitenkin ihan kunnon syvällinen isä-poika teema, joka kuljettaa juonta eteenpäin ja tekee siitä dramaattisen elokuvan. Max ei ole aluksi mikään koulun suosituin jätkä ja ensi-ihastukselle on hankala puhua. Siihen päälle kun lisää häpän omasta isästään, niin ei ihmekkään että Max halusi tuntea arvostusta koulumaailmassa. Max on hyvin helposti samaistuttava hahmo, vaikka hoopo onkin. Hessu ei saa millään isäsympatiapisteitä, vaikka kuinka yrittää saada itseänsä poikansa elämään. En osaa sanoa, voiko joku vanhempi tähän Hessun isärooliin samaistua, mutta toisaalta yksinhuoltajana hän kun on yksin vastuussa Maxin kasvatuksesta niin sitä irtautumista on varmasti vaikea tehdä. Kun Hessu saa töihinsä puhelun rehtorilta, niin hän varmasti ajattelee mikä siinä pojan kasvatuksessa nyt meni pieleen.

Powerlinen kanssa lavalla. "Hei isä, tee täydellinen heitto"
Maxista tuli hetkessä koulun oma pikku julkkis, mutta isukin kanssa tuntui olevan paljon ongelmia. Isän erikoisuutta Max ei aluksi millään pystynyt hyväksymään, eikä Hessu oikein voi ymmärtää Maxin tosiaankin olevan jo niin vanha, että on ihan tyttöön ihastunut ja kaverit alkaa olla tärkeämpiä kuin oma isukki. Vaikka Hessu tarkoitukset ovat hyvät viettää yhteistä isä-poika aikaa, niin hän ei vain ole oppnut ymmärtämään Maxin mielenkiinnon kohteita. Jos toinen ei nauti luonnosta tai kalastamisesta, niin eihän sitä oikein voi pakottaakkaan. Maxin mielenkiinto on räiskemmässä meiningissä ja onneksi Hessukin sen tämän matkan aikana oppii ja oikeasti tutustuu poikansa mieltymytksiin. Siksi juuri tuo kokooma kohta, jossa esitellään Maxin ja Hessun yhteisiä tekemisiä onkin suosikkini. Vaikka kaikki ei mennyt aina putkeen, kuten vaikka lepakkojen herääminen luolassa, niin niistä juuri tulevat ne yhteiset kokemukset.

Lopussa kun saavutaan tienristeykseen ja kaikki menee päin vesiputousta Hessun ja Maxin dialogi on on hyvin uskottavaa. Vaikka he hetkessä haluaisivat toiselle pahaa, niin se on vihan purkamista, jota ei oikeasti tarkoiteta. Hädässä toinen pelastetaan vaikka sitten täydellisellä heitolla. Tämä Hopon Poppoo on pinnalta hyvin värikäs ja jopa lapsellisen oloinen elokuva, mutta pinnan alla käsitellään tärkeitä teemoja kasvamisesta ja perhesuhteista.