Lippukokoelma

Lippukokoelma

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Disney Klasskot 15: Kaunotar ja Kulkuri

Kaunotar ja Kulkuri on minun yksi vanhimpia omistamiani Disneyn elokuvia. Meillä se on alunperin ollut vhs-kasetilla, joka on joltain perhetutulta kopioitu. Siksi kasetin alku on vähän räpsyväinen ja muutamia sekuntteja puuttuu alusta. Tämä on kuitenkin sellainen puhtaan Disneymäinen elokuva kaiken nostalgisuuden takia. Sanoisinko näin että Kaunotar ja Kulkuri on klassikkomaisin klassikko.
 
Nykyään omistan elokuvan dvdllä ja sitä katsoessa elokuva tutuu lähes uudelta, sillä esim. alkutekstijakso on omassa vanhassa videossani jäänyt uupumaan. Kaunottaren ja Kulkurin kotikaupunki on todella kauniin idyllinen tässä talvisessa alussa ja on ihana nähdä kuinka Jukka kulta antaa vaimolleen Kaunottaren lahjaksi. Kaunotar on ehdottomasti Disneyn söpöin koiranpentu. Pidän valtavasti siitä, että kun elokuva kerran alkaa talvesta, niin se myös lopussa päättyy talveen ja samaan kuvaankin Kaunottaren kotitalosta lumen keskellä. Tämä lopussa paluu alkuun tunnelma on oikein onnistunut Kaunottaressa ja Kulkurissa.


Kaunottaren ja Kulkurin mainosjuliste
Kuten jo sanoin, Kaunotar on ylisöpö pentuna. Tätä pentuvaihetta oisin jopa pidempäänkin katsonut, vaikka se ei varsinaisesti tarinaa vie lainkaa eteenpäin. Mutta kun koira on niin luppana ja sen pikkuset haukut ja ulvontaäänet on niin söpöjä. Siksi oikein harmittaa, että Kaunotar kasvaa yhdessä yössä isoksi koiraksi. Suomeksi tämänkin elokuvan kun olen aina tottnut katsomaan niin voin vain sen sanoa, että Kaunottaren ääni on täydellinen Kaunotarelle. Koska tarina on koirien näkökulmasta kerrottu, niin Jukka kullan ja emännän kasvoja ei juuri elokuvassa näytetä. Eikä tarkempia nimiäkään, sillä Kaunotar tosiaankin kutsuu isäntäperhettään nimillä Jukka kulta ja emäntä. Heidän talonsa on tosin valoittava. Yksityiskohtia on niin tapeteissa, verhoissa, matoissa ja jopa sänkyjen lakanoissa. Niin idyllinen ja kaunis talo, joka tosiaankin olisi itselle ihan unelma.

Kaunotar pentuna
Kaunottarella on muutama ystävä. Tupsu ja Jalo koira ovat molemmat omia persooniaan ja Tupsu enemmän viehättää minua. Tuo Jalon haistelut ja unohdukset ei ihan iske, mutta tämä hänen matohaistelunsa tuo vahvasti mieleen Topin ja Tessun, jossa linnut koitti pyydystää matoa, sekä pari Aku Ankka lyhytelokuvaa. Se että Tupsu kutsuu kaunotarta muruksi on hellyyttävää. Kulkuri taasen esitellään vähäsen Kaunotarta myöhemmin erikseen ja voi kuinka rakastan Matti Olavi Raninin ääntä Kulkurina. Hän on niin täydellinen. Kun Kaunottaren perheeseen on syntymässä perheenlisäystä koen sen aina realistiseksi, miten koira voi jädä vauvahuumassa perheeltä toiseksi. Kun eläin on ollut talossa jo vähän kauemmin ja sen alkuhuuma laskenut ja  keskittyminen menee muualle, niin eläimen kasvattamisesta voi joillekkin tulla aikamoista pakkopullaa.  Kulkuri ryntää tuon kaiken keskellä Kaunottaren elämään ja tämän tontille ihan puskista, joten ei ihmekkään että Kaunotar siitä suuttuu ja Jalo ja Tupsu puolustelevat. Onneksi Kulkuri saadaan pihalta häädettyä poies.

Siiamin rotukissat
Vauvan syntymää odotellaan kiivaasti ja ikuisesti on mieleeni jäänyt Jukka kullan ja emännän keskustelu: "Kulta, tahdotko tosiaan vesimelonia?" "Kyllä ja sitten jotain kiinalaista ruokaa." "Kiinalaista!". Vauva kun syntyy niin Jukka kulta ei meinaa pysyä housuissaan, sillä hän vain hokee "Se on poika!". Saara tätikin vaan joutuu puhelimeen huutamaan keskusta. Vauvajuhlat on taas niin karmeat molemmilla. Jukka kulta on niin väsähtänyt ja mammat sössöttävät ties mistä.

Kun suurin hössötys on ohi on Kaunotar itse ihmeissään. Mikä lapsi oikein on? laulu tuo itselleni aina sen hetken mieleen, kun 8-vuotiaana sain hammsraudat. Se kappale jotenkin juuri silloin pyöri mielessä ja nykyään tuo laulu yhdistyy aina minulla hammasrautoihin. Perhe kun lähtee matkalle, niin kotiemännäksi kutsutaan Saara täti, joka on aika karikatyyrimäinen hahmo ja ensimmäinen ihminen elokuvassa, jolta näytetään kasvot. Siamin rotukissalaulu on ihana. Jotenkin sen rytmitys vain toimii. Se on suosikkikohtaukseni koko elokuvassa, vaikka nämä kissat ovat ilkeitä, eikä läheskään niin söpöjä kuin koirat tässä elokuvassa. Koska Saara täti on ilkiä hän hankkii Kaunottarelle kuonokopan, josta koiraparka joutuu lähes shokkiin. Isot hurtat ajaa häntä takaa, mutta onneksi Kulkuri tulee apuun pelastamaan hänet. Näin Kaunottarella syntyy Kulkuria kohtaan heti kunnioitus ja myös arvostus, ettei se ihan huono rakki sittenkään ole.

Loukkaantunut Jalo ja huolestunut Tupsu

 Kulkuri lupaa saada kuonokopan pois Kaunottarelta ja siksi he suuntaavat eläintarhaan. Kulkuri on kyllä vallaton vetitikka hypätessään kävelijän syliin ja nuolee vielä kasvojakin, että he pääsevät eläintarhaan. Siellä on todella upea suihkulähde ja vähän ilkeitäkin eläimiä. Majava, jonka kulkuri suostuu ostostvmäisellä mainostuksella antamaan kuonokopan, omistaa kivan vislaavan suomiäänen.  Kun kuonokoppa on saatu irti, haluaa Kulkuri tarjota illallisen Kaunottarelle ja tietenkin mennään Tonyn luo syömään spagettia. Tony ja kokki ovat ihania italialaistyyppisiä tappelijoita. Ihan mahtavaa myös kutsua Kaunotarta gimuliksi. Spagetin syönti on Kaunottaren ja Kulkurin ikonisin ja romanttisin kohtaus. Sen jälkeinen puistoyö rauhottaa ja on äärimmäisen kaunis. En koskaan ole ajatellut että tuona yönä Kaunotar tulisi tiineksi Kulkurille ja sen takia Tupsu ja Jalo myöhemmin häntä pyytäisi avioon. Vaikka Kulkuri kutsuu Kaunotarta rakkaaksi, niin hän ei pakota Kaunotarta lähtemään seikkailuun, vaan lupaa viedä hänet nätisti kotio.

Kotimatkalla Kulkuri ehdottaa pientä hippasta kanojen kanssa, joka päättyy surullisesti siihen, että Kaunotar viedään rankkureilla pois. Rankkurissa Kaunotar saa kuulla vähän inhampia tarinoita Kulkurista ja tavata mitä erikoisempia koiria. Yhdellä pikkurakilla on jättipitkä nimi, jonka yksi osa on Chicita (se banaanimerkki). Itkevät koirat on kyllä raastava näky. Riitta koiran biisi Kulkurista on ihan mahtava. Miitta Sorvalin ääni sopii Riitalle täydellisesti, sellainen rento ja renttumainen ääni. Hänen konsonanttien venyminen kuulostaa jotenkin kivalta korvaan, persoonalliselta.

Yhteinen joulu
Kaunotar haetaan rankkurista ja kotona sitten ollaan vihasia Kulkurille, mutta kun makuuhuoneessa kohdataan rotta, jonka Kulkuri käy tuhoamassa ja hän joutuu rankkureitten kynsiin, niin Tupsu ja Jalo lähtevät pelastamaan häntä. Se että Jalo selviää ison rankkurivaunun kaatumisesta päälleen on hyvä asia, sillä minusta tämä elokuva ei vaadi niin isoa draamaa, että Jalon olisi pitänyt kuolla. Rottaepisodi on itsessään tarpeeksi jännittävä draaman tuoja. Jos Jalo olisi menehtynyt, Tupsun tulo seuraavana jouluna yksin Kaunottarelle olisi ollut orpoa. Yhdessä kun he tulevat, se luo lämmintä henkeä. Kaunottaren ja Kulkurin pennut on kyllä suloisia, vaikka Pepi kyllä näyttää rasavilleytensä.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Dc Extended Universe - Wonder woman

Wonder Woman elokuvasta minula ei ollut paljoakaan ennakko-odotuksia. Avomieheni pyöritti ja fiilisteli elokuvan traileria ennakkoon useaan otteeseen ja siitä tuli bongattua itselleni tuttu näyttelijä David Thewlis. Hän kun on ollut Harry Potter elokuvissa ihana ihmissusi Reamus lupin. Traileri vaikutti ihan menevältä ja suostui avomieheni leffaseuraksi.

Wonder Woman elokuvan mainosjuliste
Wonder woman elokuva on täysin kokonaan hahmon takaumaa. Alussa ollaan hyvin lyhyesti  nykyajassa, mutta pian elokuva siirtyy vuosia taaksepäin ja katsoja kokonaan unohtaa tämän olevan takaumaa, ennen kuin vasta lopussa. Wonder woman eli Diana on Amazon ja Amazonit asuvat omalla eristetyllä saarellaan. Kun hän on pikkuinnen hänelle kerrotaan kaiken maailman jumaltarinoita, jotka ovat mielenkiintoisen mystisiä. Pikkuisena hän on kiinnostunut jo tappeluista, mutta Dianan äiti kieltää, ettei häntä saa vielä kouluttaa Amazoniksi. Dianan täti kuitenkin alkaa häntä opettamaan, eikä välitä äidin suostumuksista. Tätä Dianan äidin jyrkkää käyttäytymistä ei tarinassa oikein selvennetä, mikä tuntuu minusta hiukan oudolta.  Eräänä päivänä tälle Amazonien omalle saarelle eksyy vakooja nimeltä Steve. Hän on lentäen paennut Saksalaisia, jotka tulevat hänen perässään. Syntyy sota Saksalaisten ja Amazonien välillä, jossa Dinan täti haavoittuu. Kun Diana näkee tämä, hän saa kykynsä ihan äärimmilleen, jolla kukistaa lähes yksi kaikki sakemannit. Vanhan jumaltarinan mukaan sota maailmassa loppuu, jos sodan jumala Ares tuhotaan. Siksi Diana päättää lähteä Steven matkaan sitä etsimään ja tuhoamaan. Kun Steve on Amazonien saarella ihanassa kimaltelevassa kylpyammeessa lekottelemassa, saadaan leffan muistettavimmat vitsit ja niistäkin jo huomaa, että tämä on aikamoinen muijaleffa.

Diana matkustaa Steven mukana Lontooseen, jossa kohtaa Steven sihteerin ja ministerin. Ministeri koittaa saada välirauhaa aikaiseksi, eikä muuten tee mitään, niin kuin politiikoilla on tapana. Steve kerää kaverinsa kapakasta ja yhdessä he Dianan kanssa lähtevät sotarintamalle. Toisella puolella heitä on vastassa ns. myrkkymuija, joka luo pahikselle aseeksi myrkkykaasuja, joihin ihmiset kuolee. Aluksi huijataan katsojaa luulemaan että tarinan pahis ja sodan jumala Ares on sakemanien johtaha Ludendorff, mutta kun Wonder woman hänet tappaa, niin sota ei siihen lopukkaan.  Kaiken takana on tietenkin politiikko, tämä aiemmin näkemämme ministeri Patric. Hänen kanssaan Wonder woman tappelee niin kauan, että Steve ehtii lähteä lentokoneella korkeuksiin ja tukehtua sinne hengenvaaralliseen kaasuun. Taas sen surun ja raivon voimalla, kun Diana menettää läheisen hän saa extrasuperhyper kykynsä ja pystyy tuhoamaan sodan jumala Areksen. Rauha lopulta palautuu maahan.

Olin yllättynyt sitä, että Wonder woman oli kaiken supersankarijuttunsa keskellä eniten sotaelokuva. Tarinassa puhuttiin ja kuvattiin sotaa hyvin realistisesti, sen tekijöitä sekä uhreja. Diana itsekkin kysyi ja pohti sodan moraalia ja tärkeitä kysymyksiä: miksi soditaan, mitkä on pelottavia asioita, onko sodassa oikeastaan järkeä? Miksi halutaan tuhota ulkopuolisia, orpoja, naisia, lapsia? Onko sota vapaaehtoista, onko sota inhimillistä? Amazonit ovat hyvin taisteluhenkistä joukkoa, joka hieman kyllä minut jopa yllätti, mutta he tappelevat enemmän omilla voimillaan ja älyllä. Ei tuliaseilla.
Toimintakohtauksia elokuvassa oli paljon, mutta ne eivät menneet mässäilyn puolelle. Hidastuksia käytettiin aika paljon, mutta ne toimivat hyvin. Kuvaus on todella onnistunutta, sillä taistelukohtauksissa pysyi hyvin perillä ja niitä on helppo seurata. Amazonien oma saari on lokaationa karkkia silmille eli todella upeita maisemia sieltä löytyy. Heidän vaatetuksensa on kanssa silmiä hivelevää ja pidän tämän elokuvan voimakkaista naishahmoista. Elokuvan kävin katsomassa 3D versiona ja se antoi syvyyttä yllättävän hyvin. Useissa kohdissa taisteluissa nuolet ja luodit lensi usein katsojaa päin.

Wonder woman juhlissa. Miekka on piilotettu mekon selkämykseen.
Lopun hyvän ja pahan taistelussa mentiin minun makuuni pikkusen jo imelyyden puolelle, mutta minusta oli rohekaa tappaa Steve. Jos hän ei olisi kuollut, oli se tuntunut jopa katsojan huijaamiselta. Wonder womanin elokuvan tunnusmusiikki, joka jo trailerissa soi, oli esilä monissa tärkeissä kohtauksssa ja se sopii hyvin tunnelmaan. Muutamia vitsinpoikasia elokuvasta löytyi, samoin kuin epäloogsuuksia: ei miekkaa voi pitää selän takana mekon alla piilossa samalla kun juoksee, tai ratsastaa. Muutamaa kohtaa elokuvassa olisinkin keksivaiheitla karsinut, mutta kooknaisuutena Wonderwoman toimi oikein hyvin. Romantiikkaa ja tunteita sai ihmenaisemme kokea tämän seikkailun aikana ja minusta elokuvan kaunein hetki oli se, kun Diana ensimmäisen kerran näki lunta. 

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Mamma Mia!

Mamma Mia! elokuvan kävin aikonaan elokuvateatterissa katsomassa. Ennakko-odotuksia ei sillon ollut lainkaan, sillä en Abban lauluja sielloin edes kovin montaa nimeltä tiennyt. Tämä kesäelokuva on saanut minut eniten tutustumaan Abban lauluihin, jotka on kyllä ihan hyvän tuulen lauluja.

Sophie (Amanda Seyfried) on menossa naimisiin ja äidiltään Donnalta (Meryl Streep) salaa kutsuu  kaikki kolme isäehdokastaan paikalle: Harryn (Colin Firth), Billin (Stellan Skarsgård) ja Samin (Pierce Brosnan). Sophie koittaa kahden ystävänsä kanssa viime hetkellä  saada selville kuka kolmesta Donnan nuoreuuden rakkaudesta on hänen oikea isänsä. Kun Donna näkee nämä ex-heilansa hän ilostuu ja hämmentyy samalla. Hän ystäviensä kanssa valmistelee Sophien häitä, mutta ihmettelee, miksi eksät on oikein tullut paikalle. Sohie tutustuu isäehdokkaisiinsa, mutta ei voi olla varma kuka heistä on hänen oikea isänsä. Hän jokaiselta koittaa sitä vähän selvittää ja näin jokainen mies luulee olevansa Sophien isä. Kaikki suostuvat saattamaan Sophien alttarille, mutta lopulta Sophie pyytää saattajaksi Donnan. Sulhasensa Skyn kanssa tulee riitaa ja silloin Sohie tajuaa, ettei ole väliä kuka isä oikein on. Kirkossa vasta Sophie sanoo Donnalle kutsuvansa miehet paikalle ja Donna myöntää, ettei itekkään ole 100% varma kuka miehistä on Sophien isä. Isäehdokkaat sulassa sovussa suostuvat kaikki oemaan Sophien isänä, mutta tyttöpä ei tahdokkaan enää naimisiin. Häm päättää lähteä Skyn kanssa kahdestaan matkustelemaan. Ettei hyvät hääjärjestelyt mene hukkaan Sam kosii elämänsä rakkautta Donnaa ja vastaus on I do.

Mamma Mia! elokuvan mainosjuliste
Elokuvan juoni on aika löyhä niin kuin musikaaleissa on tapana. Laulut vievät juonta kuitenkin hyvin eteenpäin, mikä on hienoa, sillä niitä on paljon. Lauluilla kuvataan hahmojen tunteita, Donnan menneisyyttä, hauskuutta, tanssia ja keskusteluja. Eniten itse pidänkin tässä elokuvissa olevista ns. dialogilauluista, joissa lyriikat toimivat hahmojen repliikkeinä. Siksi varmaankin S.O.S on tämän elokuvan ihan suosikkilauluni.

Elokuvassa on paljon minulle tuttuja ja hyviä näyttelijöitä: Amanda on tuttu Mean Girlsista, Meryl Streepiin ihastuin Kuolema Pukee Häntä katsoessani, Pierce Brosnan on James Bondina ja Phileas Foggina tehnyt vaikutuksen, Colin Firh on Bridget Jonesien kautta ja Donnan toinen paras ystävä on Harry Pottereissa Wasleyn perheäiti Molly. On mukava nähdä tälläisiä tuttuja näyttelijöitä musikaalissa, sillä heidän laulunlahjoistaan minulla ei ollut entuudestaan mitään käsitystä. Mutta voi luoja kuin mahtavasti Marilyn Streep osaa laulaa, en voi kuin ihailla. Pierce Brosnaniin rakastuin kanssa entistä enemmän, luoja mikä lauluääni. Tykkään elokuvan kepeästä ja romanttisesta tunnelmasta, mitä nämä Abban laulut tuovat.

Can't you hear me darling, S.O.S.
Elokuvassa on upeita Kreikkalaisia idyllisiä maisemia ja hauskoja joukkokohtauksia. Tuntuu että joka välissä tässä on juhlat menossa. Varsinkin puvustus tukee tätä tunnelmaa, sillä päivisin ollaan kevyissä hellevaatteissa ja iltaisin bilejuhlablingbling mekoissa, mikä sopii mahtavasti Abban tyyliin. Paras yksityiskohta puvustuksessa on Donnan farkkuhaalarit. Ne on jotenkin niin hipit kuin olla ja voi. Mamma Mia! on kaunis kesäelokuva, josta tulee helposti hyvälle mielelle. Elokuvalle on Wikipedian mukaan tulossa ensivuonna jatko-osa "Mamma Mia: Here we do again!" Toivottavsti se toteutuu, sillä tälläisiä iloisia hyvän tuulen musikaaleja katsoisi mielellään useammin.

Juhannustaikaa kaikille!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Austin Powers Kumma Jätkä

James Bondien jälkeen täytyy tietenkin ihan fiiliksissä katsoa tunnetuimmat Bondista tehty parodiaelokuvat eli Austin Powersit. Katsoin ensimmäiset Austinit noin 9-10 vuotiaana ja Kultamuna oli taasen ensimmäinen tekstitetty elokuva, jonka ikinä kävin leffateatterissa katsomassa. Kyllä huomasin, että tämä ensimmäinen Austin Powers ei naurata minua enään yhtään niin paljon kun silloin reilut 15 vuotta sitten.

Elokuva alkaa Dr. Evilin ja hänen kissasnsa Mr. Biggelswoodin esittelyllä. He ovatkin suoraan parodioitu James Bondin vihollisen Blofieldin ja hänen kissansa hahmosta. Yhtä suurta tässä, kuin James Bondissakin minua hämmästyttää, miksi he haluavat tuhota maailman kuulun ykkösagentin Austin Powersin. Dr. Evilin hahmoa ei näytetä aluksi kokonaan, aivan samalla tavalla kuin ei Blofeldiakaan aikoinaan.  Alkutekstijakso Austin Powersseissa on kanssa hyvin musiikkivideomainen, mitä James Bondeissa. Biisi on kuitenkin jokaisessa Austinissa sama ja aina on isot tanssikoreografit. Hyvin Bondimaista on myös se, että Austin Powersin apuriagentit on myös aina naisia.
Austin Powers Kumma jätkä Dvd:n kansi
Hahmona Austin Powers ja James Bond ovat kyllä aika kaukana toisistaan. yhtäläisyytenä on ainoastan se, että molemmat ovat naistenmiehiä. Agentin työn ohella Austin on muotikuvaaja ja luonteeltaan aikamoinen seksihullu. ylilöydyn isot rintakarvat ja silmälasit korostaa hänen huumoriuttaan ja elokuvassa halutaan painottaa kaikkea mahollisimman Brittiä. James Bondilla oli Britannian lippu laskuvarjossaan, mutta Austinilla on se autossaan ja jopa kalsareissaan. Elokuvan alku sijoittii 1960-luvulle, joka on vedetty kyllä kivan överisti yli. Yhtänäistä Austinilla on Roger Mooren Bondin kanssa ainakin se, ette naisia saa vahingoittaa ja siksi ihmetelläänkin miksi alun 60-luvun hipoissa Austin oikein lyö naista, sillä sehän paljastuu mieheksi.

Tarina ei kuitenkaan sijoitu 60-luvulle van ajassa päästään hyppäämän tuon elokuvan tekovuoteen ysärille, kun Dr.Evil kissoineen lentää avaruuteen, jossa jäädyttää itsensä. Austinin pitää siis kanssa käydä jäätymässä, että on hyvssä voimissaan, kun Dr. Evil palaa takaisin maan päälle. Austin on 30 vuotta jäädytettynä ja saadaan ehjänä sulatettua. Siitä seuraakin elokuvahistorian pisin virtsaamiskohtaus, joka lapsena anuratti niin suunattomasti. Nyt vasta huomasin, että jäätyneitten joukossa oli myös räppäri Vanilla Ice, joka 90-luvulla oli tunnettu Ice Ice baby hitistään. Austinin tas päästyä kentälle hän saa "Bond tytökseen" edellisen kolleegansa tyttären Vanessa Kensingtonin. Huumoria koitetaan tuoda tähän väliin verbaalisesti, mutta minuun ei uppoa Austinin puheen äänenkäytön eri voimakkuuksien selitykset, vaan enemmän nauran "Tälläistä meikäläinen harrastaa" kirjalle, joka kertoo Ruotsalaisesta peniksenkehittäjästä.

Lähes koko elokuvan ajan tulee pieniä hassuja leikkauksia kohtauksista toiseen, joiden väliin on tehty Mike Myersin oman bändin Ming Tean kanssa pieniä 60-luvun henkeen sopivia välimusiikkeja. Ne rytmittävät elokuvaa kivasti ja tuovat mukavasti väriä. Dr. Evil on kanssa päässyt takaisin maahan ja Nevadassa pitää päämajaansa. Siellä hän istuu apureidensa kanssa, joiden joukossa on muuan Mustafa, jonka esikuva on kanssa jossain Bondissa vilahtanut. Mustafa tosin kuolemassa heti kättelyssä, mutta kuin ihmeen kaupalla selviää jopa seuraavaan elokuvaan asti. Muita apureita on silmälappupäinen Number Two, joka on myös parodia Bondkonnasta. Randon Task taasen on kova karatehenkinen ukkeli, jonka esikuivan muistan selkeästi oleen Goldfingerissä. Suosikkini Dr.Evelin apureista on kuitenkin naisvahvistus Mr.Frau, jolla täytyy olla jotain saksalaista sukujuurta. Dr. Evelin ollessa jäätyneenä hänen spermanstaan on tehty Fraun kanssa poika Scot, joka on vielä ihan teini. Frau paljastuu Scotin äidiksi vasta myöhemmin, mutta jo tässä vaiheessa Frau estää Dr.Eveliä tappamasta poikaansa. Aluksi Dr.Evil haluaa pojan hyväksyntää ja tansii tälle ihan mahtavasti Macareenaa.
Dr. Evil tanssii pojalleen Scotille Macareenaa
 Koska Dr. Evil on nähty Nevadassa, Austin ja Vanessa suuntaavat Las Vegasiin. Hotellista he suuntaavat Bond tyyliin Casinolle pelaamaan Black Jackia. Austin ei kuitenkaan tilaa drinkkejä, eikä esittele itseään yhtä mahtipontisesti kuin James Bond parhaimmillaan. Number Two on kanssa pelaamassa seuralaisensa Alotta Faginan kanssa. Fagina nimi on aikalailla kuin vagina ja tämä nimileikkikin on Bondeista kopioitu, sillä jossain Bondissa jonun naikkosen nimi viittasi hyvin lähelle pussy sanaa. Austin poistuu pelipöydästä Casinon miestenhuoneeseen, joka on kyllä komean näköinen. Siellä oöntöllä istuessaan Dr.Evilin eräs kätyri tulee häntä kuristamaan, mutta Austin kirjaimellisesti saa hänen päänsä huuhdottua vessanpytystä. Viereisessä kopissa istuva cowboy kyllä käsittää kaikki kuulemansa ähinät ja puhinat vähän eri tavalla.

Seuraavana aamuna hotellissa Vanessa juttelee puhelimessa äitinsä kanssa ja kohtaus aloittaa sarjan yhden tavaramerkiestä. Sen, että hahmot liikkuvat alasti, mutta missään kohdassa ei näytetä mitään strategisia paikkoja, vaan aina ne menee juuri ja juuri piiloon. Austin ja Vanessa pitää treffit kaupungilla ja ilta päättyy Twisterin peluuseen ja Vanessa sammuu hotellin sängylle. Austinin on nyt lähdettävä agenttihommiinsa eli Alotta Faginan kattohuoneistoon. Siellä hän ottaa selvää vähän Dr. Evelin suunnitelmista ja päätyy paljuun tämän eroottisen neitokaisen kanssa. Kattohuoneisto on aika ysäri näky ja muistaakseni aika samanlainen kohtaus on jossain Bondissakin tapahtunut.

Austin ja Vanessa Casinolla
 Dr. Evil saa varastettua ison ydinkärjen ja nyt uhkailee hallitusta, että jos he eivät maksa tälle isoja lunnaita, niin hän poraa ydinkärjen maahan ja kaikki tulivuoret tulisivat räjähtämään. Kun hän ideastaan kertoo apureilleen alkaa mahtava nauru, joka ei meinaa loppua, vähiten Dr.Evililta itseltään. Vielä pitä saada Austin powers pois tieltä, ettei hän pilaa loistavaa suunnitelmaa ja Mr.Frau on keksinyt siihen keinot. Hän on kehittänyt salaisen aseen eli Fembotit. Ne ovat naisrobotteja, äärimmäisen seksikkäitä ja tappavia. Onhan ne nyt kovia kun runnoista tullee tappavat pyssyt. Dr.Evil ja Scot eivät ole lähentyneet yhtään ja he käyvät perheterapiassa. Tämä kohtaus jo itsessään saa hymyn huulille, kun Scot on vasta viikon ajan tavannut isäänsä. Ylipäätänsä koko Scotin ja Dr.Evilin isä-poikasuhde on yksi parhaimpia nauruntuojan teemoja koko Austin powers sarjassa.

Austin Powersilla ei ole omaa Q:ta, kuten James Bondilla, mutta hänkin saa oman mutaman vempeleen, eli hammastahnan ja hammaslankaa. Niistä onkin hyötyä myöhemmin. Austin kuitenkin paljastaa Vanessalle hässineensä tätä Alotta Faginaa ja riitahan siitä syntyy. Vähän surumielisenkin musiikin rytmissä nähdään, kuinka Austin koittaa sopeutua 90-luvulle ja kyllä se vähän naurattaakin, mutta saa myös ajattelemaan, mitä kaikkea oikein tuoa 30 vuoden aikana on ehtinyt tapahtua. Riidat saadaan kuitenkin sovittua ja töitä on jatkettava. Vanessa ja Austin menevät Virtuconin tutustumisajelulle tyhmissä valepuvuissa, mutta kolkkaamalla työntekijät pääsevät sisälle nähdäkseen mikä yhteys sillä on Dr.Evilin salaisessa suunnitelmassa. Vartijan Austin huumaa ihmeellisellä ja todela häröllä kulmakarvatempulla, mutta kyllä heidät siltikin huomataan ja pyssyt ehtivät paukkumaan. Austin ja Vanessa ottavat käyttöön tiejyrän, jonka alle eräs onneton vartija liiskaantuu. Tästä seuraa pieni mustanpuhuva sivutarina, kun nähdään vartijan vaimo ja ottopoika suru-uutista kuulemassa. Juuri tämmönen huumori jotenkin kuuluu näinen Austin Powerseiden henkeen.  Randon Task, eli tämä potkuäijä saa Austinin ja Vanessan kolkattua ja vietyä Dr.Evelin salaiseen päämajaan. Siellä Dr.Evil esittää uhkauksensa hallitukselle. Kun hän koittaa saada kanavaansa kiinni ilmestyy ruutuun animaatio Beavis and Butt-Head, jossa puhutaan tisseistä. Kyllä tämä naurut saa aikaan, mutta vitsi on vähän jo vanhentunut.
 
Scot saapuu kanssa Dr.Evelin istunnolle ja kertoilee isukille omasta teinin elämästään, joka kuulostaa kyllä aika tyhmältä. Scot ehottaa, että Austinin voisi noin vain ampua, mutta tietekin Dr. Evil tekee kaiken mahollisiman tyhmästi ja laittaa Austinin ja Vanessan tankkiin, jonka alla on haita. Tämä on jälleen viittaus Bondiin, joka useinkin joutui haialtaaseen. Tosin haita ei nyt saatu, sillä ne on uhanalaisa, mutta mutanttimeriahvenet varmasti ajaa täysin  saman asian. Scot ei ymmärrä tätä hidasta taponyritystä ja siitä tuleekin Dr.Evilin ja Scotin välillä mahtava hyssyttelyhetki. Suosikkikohtaukseni koko eokuvasaa.

Austin fembottien huumaamana
 Austin ei ole kyllä erityisen fiksu agentti, sillä hän ei keksi suunnitelmaa millä he Vanessan kanssa pääsisivät pois tankista, vaan Vanessa keksii, että hammaslangan ja hammastahnan avulla he pääsevät mutanttimeriahvenilta karuun ja lopulta mutanttimeriahvenet saavat vartijan pään ruuaksi. Tässäkin näytetään vartijan läheisiä, eli hänen kaverinsa viettämässä vartija Smithin polttareita. Austin ja Vanessa pääsevät karkuun pikkusella "autolla"  jumiinhan se jää, kun tielle tulee pylväät. Vanessa lähtee erikseen hakemaan apua, kun Austin löytää Dr. Evilin huoneeseen ja siellähän odottelee pinkissä pörhöissä koko  Fembottien armeija. Rinnoista tulee huumaavaa savua ja Austinhan tietty päätyy leidien hellimäksi sänkyyn. Fembotit ei meinaa päästä häntä helpolla, mutta koska Austin Powersilla on kattavin miesvoima mitä keneltäkään löytyy, niin hänhän hajottaa Fembotit vokottomallaan monollaan. Englanninlippukalsarit vaan jäävät jäljelle, kun Fembotit räjähtävät. Tällä välin Vanesssa on jo ehtinyt hakemaan apujoukkoja.

Vulcan projekti etenee ja ydinkärki on valmis pian lähtemään matkaan. Viime hetkellä Austin, Vanessa ja apujoukot saa tuhottua Dr.Evilin apureita ja pysäytettyä ydinkärjen lähtemisen. Tällävälin Dr. Evil kuitenkin ehtii pakoon huoneeseensa ja Austin saa hänet tähtäimeensä. Toisten uhkailu alkaa, kun Scot, Vanessa, Alotta ja vielä Number Twokin eksyy paikalle. Numbert Two on katkera Dr.Evilille siksi Dr. painaakin nappulaa, niin että Number Two lentää penkistään kuolemaan. Vanessa pääsee Alotan käsittelystä irti ja Scotkin juoksee karkuun. Dr.Evil räjäyttää koko roskan ilmaan ja vaihteeksi menee taas kissansa kanssa avaruurteen jäätymään.

Austin käyttää tunnettua miehistä mojoaan fembottien voittamiseksi
Kolme kuukautta myöhemin Austin ja Vanessa viettävät kuherruskuukautta hotellissa, jossa koetaan samaa alastonhuumoria mitä aikasemmassa kohtauksessa. Piirretyt rinnat kyllä näkyy,muttei aitoja. Onnea tulee kuintekin vielä kerran häiritsemään Randon Task, joka innostu heittelemään kenkäänsä. Tappeluksihan se menee, mutta Ruotsalaisen peniksekehittäjän ansioista Austin ja Vanessa saavat hänet kaadettua. Tähtitaivaalle vielä viimeisenä katsoessa avaruudesta näkyy jälleen Big Boy lentämässä, jonka kyydissä on Dr.Evil ja Mr. Biggerswood. Ja kun Dr.Evil puhuu kostosta, niin olihan se ilmiselvää että jatko-osa Austin Powersille tulee. Lopputekstien kaveriksi on Austinin kuvaussessioita, sekä musiikkivideo Mike Mayersin bändilta Ming Tealta kappaleesta BBC.

Voin vain sanoa, että Austin Powerseissa on saatu kyllä paljon tapahtumia perus puolentoistatuntiseen komediaan mahduttua. En itseasiassa edes muistanut, että tämä elokuva sijoittui suurimmalta osalta Las Vegasiin. Olisikohan ollut niin, että jatko-osa sitten oli se Brittiläisempi? Huumoriahan tässä riittää, mutta selvästi huomaan, että aika on jo ajanut sen ohi. Monet jutut mitkä nimittäin nauratti lapsena tuntuu näin vanhempana vaan aika tyhmiltä. Paljon elokuvassa on myös verbaalisia vitsejä, mutta ne jopa nauratti minua kaikista vähiten. Mike Myers itse esittää sekä Austin Powersia, että Dr. Eviliä, niin minua ainakin enemmän huvittaa tätä Dr.hahmo, sillä Austin on välillä sellainen mukahauska. Eeppisyys, väärinkäsitykset ja tämä ajankuvan tematiikka ehkä nytkyään eniten sitten minulle tuo sitä komediallisuutta. Paljon tosiaankin huomaan juttuja, mitä James Bondeista on otettu, mutta Austin Powersin toimii ihan hyvin ilmankin, että pitäisi näitä yhtäläisyyksia huomata. Jotkut Austin Powers vitsit on minulle edelleen ihan kulttikamaa, mutta kyllä aika on tämän elokuvan ohi jo ajanut.

Elokuvallista kesän alkua ja meikä suuntaa Britteihin!

perjantai 2. kesäkuuta 2017

James Bond 25 ja 26

Toistaiseksi viimeisten Bondien pariin olla viimein päästy ja katsomismaraton on ohi. Yhteenvetona voin sanoa, että olen nauttinut kyllä matkastani James Bondin toiminnan parissa ja iham mielelläni tulevat Bondit käyn elokuvateattereissa katsomassa. Bondeissa minulle on noussut tärkeiksi hyvät alkutunnarit, mielenkiintoiset hahmot, upeat lokaatiot, kuiva huumori sekä tietty itse Bondin karisma. Daniel Graicista en alkuksi Bondina kummosemmin pitäynt, mutta Skyfallissa hänen inhimillisempi puolensa tulee esiin ja siksi hän saa minunkin siunaukseni. Jos hän vielä tulevissa Bondeissa tulee mukana olemaan, en pahastu.

Skyfall
Tästä sain etukäteen kuulla mieheltäni kovia kehuja ja siksi odotukset oli kovat. Elokuvan alkupuoli menee perusrymistelyhengessä, mutta puolivälissä tyylilaji muuttuu toiminnasta draaman puoleen. Pahiksen selvitettyä ja paettua päädytään M:n kanssa Bondin sukutilalle, missä itse draama alkaa. Bondin kotitila on aika ränsistynyt, mutta se taas tuo tarinaa enemmän itse James Bondin elämään. Siellä tavataan paikan riistanvartija, jolla on tärkeä sivurooli M:n pelastamisessa. Hän myös tuo esille puukon, joka enteilee sitä, kuinka Bond tälläkertaa päihittää pahiksensa. Bond yrittää thota vihollisensa räjäyttämällä koko sukutilansa, mutta eihän pahisniin helpolla tuhoudu. Bond, M, ja riistanvartija pääsevät pakoon talon salaluukun ja kellarin kautta. Leffan dramaattisin kohtaus eli M:n kuolema tapahtuu pienessä katedraalissa. En voinut lainkaan uskoa, että M tapetaan. Hän on Judi Dnechin hahmona noussut suosikikseni ja siksi en vain voinut uskoa näin käyvän. Bond sai vihollisen tapettua juuri viime hetkellä puukolla, mutta M oli jo sitä ennen haavoittunut pahasti ja kuolee lopulta Bondin käsivarsille. Elokuva on James Bondien 50 v juhlavuosielokuva, joten pieniä viiitteitä menneisiin elokuviin on haluttu tuoda. Vanha auto on kerätty pois naftaliinista, Q:n hahmo tulee nuoren nörtin muodossa takaisin ja uusi Moneypennyikn Bondin maailmaan saadaan, elokuvan alun neitokaisesta. Uusi M näytetäänkin elokuvan lopussa ja sehän paljastuukin alussa olevaksi ministeriksi. MInulle tämä Ralph Fiennes on enemmin tuttu Harry Potterin Lordi Voldemorttina. M on saanut käyttöönsä jopa vanhoissa Bondeissa olleen toimiston, joka on mukava viittaus alkupään Bondelokuviin.

Skyfall elokuvan mainosjuliste
Spectre
Spectre järjestö mainitaan jo alkupään Bondeissa, mutta sillon en vielä kunnolla tiennyt mitä se tarkoittaa. Spectrellä on sama ohjaaja kuin Skyfallilla ja ohjaaja on tietoisesti halunnut tuoda Q:n ja M:n hahmoja enemmän Bondin maailmaan. Spectre alkaa upealla kuvauksella Mesicon kuolemanpäiväjuhlista. Koko tapahtuma näyttää kuin se olisi vain yhdellä kameranotolla tehty ja on visuaalisesti kyllä karkkia silmille. Kuolemanpäiväjuhlissa on mitä upeimpia maskeja ja toiminta on hyvin saatu ujutettua mukaan. Kun päästään itse tarinaan alkutekstikohtauksen jälkeen, niin tunnelma lössähtää. Minulla kesti kauan päästä juoneen kiinni, kunnes nappasi. Bond monien mutkien jälkeen pääsee erään naikkosen luo, joka kertoo mikä on Spectre ja miten hänen isänsä liittyy siihen. Spectren johtajaksi paljastuu Blofeld ja hän vielä paljastuu Bondin velipuoleksi. Bond kun on aikonaan jäänyt orvoksi ja hänet on adoptoitu toiseen perheeseen. Sivutarinana on kuinka Britannian hallitus haluaa luopua 00-ohjelmasta ja agenteista. Uusi M ja Q joutuvat kovien paineiden eteen, kun Bond sooloilee  Blofeld tuhoamista. Paljon rymistelyä ja jännitystä tapahtuu, kunnes M pääsee Britannian hallituksen tyyppien niskan päälle. Blofeld jää kuitenkin eloon, mistä voimme päätellä, että uutta Bondia on vielä tulossa. Näkyyhän se lopputeksteissäkin. "James Bond Will Return"

Spectre elokuvan mainosjuliste
Pakko tähän loppuun mainita, että minusta on todella koomista, kun Blofeld paljastuu James Bondin velipuoleksi. Ironia liittyy jälleen kerran Austin Powerseihin. Blofeld on aikaisemmin ollut näissä 60-luvun bondeissa ja on vastinie Dr. Evelille. Austin Powers ja Kultamuna ilmestyi vuonna 2003 ja siinähän palastettiin Austinin ja Dr. Evelin olevan veljiä. Nyt myöhemmässä Bondissa Blofeld ja Bond on velipuolia. Onko käsikirjittajat kattonut Austin Powersin tätä ennen ja halunneet parodioida tuon juonenkäänteen sieltä, kun Austinit taas kaiken muun on parodioinut James Bondista? Mene ja tiedä, mutta Austin Powersin varmasti tulee lähiaikoina katsottua ihan vain tämän takia. 

Ihan pian minulla on suuntana James Bond museo Lontoossa, missä varmasti saan kaikkea herrkua nähtäväkseni Bondiin liittyen. Toivon, että uusi James Bond elokuva tehdään tässä lähivuosina. 

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

James Bond 22-24

Pierce Brosnan joutuu nyt jäämään takaa-alalle, kun uusi ja hemmetin ruma Daniel Craig astuu kuvioihin. Hänestä en osaa etukäteen mielipidettä oikein sanoa, kun on tuollainen kivikasvo. Casino Royalen olen kerran aikaisemmin sivusilmällä katsonut, enkä siitä yhtän silloin välittänyt. Nykyään kun itseäni casinot ja rahapelit innostavat, se onkin ainoa Craigin Bondi johon minulla on joitain ennakko-odotuksia.

Kuolema saa odottaa
Kuolma saa odottaa on viimeinen Pierce Brosnanin James Bond ja siksi varmaan siltä  odotinkin jotain erityistä. Kyllä valitettavasti siltikin petyin, sillä elokuva oli minun makuuni sekavajuoninen ja jälleen oltiin Bondin hurmuritaidot kadotettu jonnekkin ja elettiin ja kuvattiin enemmän toimintaa. Elokuvan erikoisen tunnarin esittää Madonna, jota en edes Madonnaksi tunnistanut. Olemme selvästi 2000-luvun alkouolella, sillä cgi ja kuvaus huokui sellaista sen hetken "nykyaikaa". Bond tyttönä toimii Hale Berry, jonka olen kerran nähnyt kissanaisena. Häiritsevän paljon hän kyllä nyt toimi sellaisena "nuori neito pulassa"  typykkänä. Olisin häneltä odottanut kovempaa ja voimakkaampaa roolihahmoa. Kyseinen Bond seikkailu sisältää räjähteitä, juonitteluja, timatteja ja salakauppoja, mitä erikoisempia juonenkäänteitä ilman kunnollisia motiiveja ja nopealla temmolla. Itse siis tipuin kärryiltä lähes alusta asti. Erikoisena kuvauspaikkana toimii kaunis ja jäinen Islanti, jonka lokaatioissa nyt tapellaan. Kun pahis kehittää laaserin, jolla voi sulattaa jäätiköitä ja Bondilla on vielä näkymätön auto, niin kyllä kaikki on mahdollista. Lentotapahtumia ja vaaratilanteita on paljon ja viime hetkellä ihana naikkonen hukkumiskuolemalta pelastetaan. Pierce Brosnan teki hyvän roolin Bondina näissä elokuvissa, mutta selkeästi 90-luvulla on huumori hukattu kokonaan ja haluttu enemmän päästä rymistelyn maailmaan. Selkeät ja mielenkiintoiset, pohtivat juonikuviot loistaa poissaolollaan.  
Kuolema saa odottaa elokuvan mainosjuliste
Casino Royale
Daniel Craig astelee Bondin saappaisiin ja etukäteen olen jo tuominnut hänen Bondeista  rumimmkasi mitä on. Se pitääkin paikkaansa, tämän näköinen ukkeli ei minun sydäntäni sulata ja muutenkin Craigin Bondista puuttuu kokonaan yksi James Bondin tärkein luonteenpiirre, herrasmiesmäisyys. Kokonaan on luovuttu hauskoista onelinereista ja enemmän keskitytään hurjisteluun. Casino Royale saa isot pisteet kaikkien aikojen parhaasta rock henkisestä tunnarista ja alkuteksitjaksosta, se on minusta todella hauskasti animoitu korttipeliteemaisesti ja toimii kovaa. Itse kun korttipelejä harrastan, niin kaikki pelailu ja olelu casinolla toimi minulle erinomaisesti. Alun takaa-ajo kohtauksessa sain kuulla leffaseuralaiseltani (eli avomiehltäni), että takaa-ajettu kaveri on parkour harrastuslajin keksijä ja kyllä siinä stuntissta minun silmissäni jo pisteet nousi. On kiva kuulla tällaisia  yksityiskohtia. Bond joutuu yhdessä vaiheessa kidnapatuksi ja hänet sidotaan alastomana rikkinäiseenn tuoliin, kun pääpahis on häntä kiduttamassa. Tämä kohtaus jotenkin häiritsi minua, sillä se ei tunnu kuuluvan Bond elokuvien henkeen. Enemmänkin tuli mieleen jotkut öklöt Saw kauhuelokuvat. Vähän mietitytti, onko tämä kohtaus laitettu tähän katsojien kosiskeltavaksi, sillä tuollaiset kidutuselokuvat on ollut suosioissa noihin aikoihin, kun Casino Royale ilmestyi. Lokaatio on enimmäkseen casinomiljöötä, mikä kyllä miellyttää omaa silmääni. Loppupuolella käydään vielä kauniissa Venetsiassa, mutta harmikseni se jää paikkana kuitenkin pintaraapaisuksi. James Bond iskee taas itelleen päättömän kanan, joka toimiikin kaksoisagenttina ja saa lopulta huijattua Bondilta tämän casinolla voitetut rahat. Kun James tämän huomaa, niin joudutaan vettenpäällä kelluvaan hylättyyn taloon, jossa  käsikähmärän jälkeen naikkonen hukkuu kokonaan. Pääkonna paljastuukin vasta ihan viime hetkellä, kun Bond pääsee hänestä jyvälle ja siinä vasta Daniel Craig esittelee itsensä virallisesti että hän on Bond, James Bond.

Casino Royale elokuvan mainosjuliste
Quantum of solace
Tämän Bondin piti olla siis suoraa jatkoa Casino Royalille, mutta en kyllä yhtään hahmottanut mitä jatkoa tämä sille oli. En yhtään tajunnut mistä ihmeestä tämä elokuva kertoi. Voin suoraan sanoa, ettei tästä elokuvasta minulla ole mitään positiivista sanottavaa, en saanut juonesta enkä tapahtumista mitään irti. Paitsi M. Judi Denchin M hahmo kehittyi tässä elokuvassa ja hänen hahmonsa ja roolinsa nousi parhaaksimitä tästä elokuvasta voi sanoa. Siihen elokuvan hyvyys jäikin. Daniel Craig ei tee mitään muuta, kuin murjottaa ja vähän väliä hakkaa ja ruhjoo jotakin. Tästä minulla ei ole oikein mitään sanottavaa. Quantum of solace on huonoin Bond elokuva mitä on tehty.

Quantum of solace elokuvan mainosjuliste
Viimeisiä Bondeja seuraavassa viedään, kun uppoudutaan Skyfallin ja Spectren maailmaan vielä. 2000-luku on tuonut Bond maailmaan paljon lisää toimintaa, mutta vanha Bondin charmikkuus ja huumori on jo heitetty menemään. Casino Royale aloitti Bondin universumin tavallaan uudestaan ja seuraavissa elokuvissa niihin onneksi jo onnistuneesti syvennytään.

Kun aloitin tämän Bond maratonin avomieheni kanssa minulla ei ollut Bond näyttelijöistä ennakkotietoa, muista kuin Pierce Brosnanista. Alkupään Bondien Sean Connary ja Roger Moore kyllä tekivät minuun vaikutuksen ja siksi olin eilen surumielinen, kun sain lukea Roger Mooren poismenosta. Hän teki James Bondin roolia pidempään kuin muut ja antoi Bondille sen ihanan humorintajun. R.i.P. Roger Moore.

My name is Moore, Roger Moore

maanantai 22. toukokuuta 2017

Akvaariorakkaus

Akvaariorakkaus perustuu Anna-Leena Härkösen Akvaariorakkautta nimiseen kirjaan. Näin elokuvan ensimmäisen kerran jotain 14-vuotiaana, enkä silloin ymmärtänyt mitä elokuva hakee takaa. Paljon myöhemmin kun ikää oli jo kertnyt, katsoin elokuvan uudelleen ja sain myös luettua alkuperäisen kirjan. Kirjasta en muista mitään ja sen olen laittnut kesälukemislistalle. Elokuvankin katsoin uteliaisuuttani pitkästä aikaa.
Akvaariorakkaus elokuvan mainosjuliste
Saara (Tiina Lymi) on nuori tarjoilija, joka tapaa 1992 uuden vuoden juhlissa Jonin. Joni on toimittaja ja vie Saaran kämpällensa juhlien jälkeen. Saara sammuu Jonin luokse ja seuraavana aamuna lähtee vähän katumapäällä Jonin luota karkuun, jättäen hälle kuitenkin numeronsa. Saara asuu ystävänsä Irenen luona kommuunissa ja sopii treffit Jonin kanssa. Rakasteluksihan homma menee ja Joni ja Saara alkavat tapailla. Kauaa ei mene, kun Saara jo muuttaa Jonin luokse. Suhde ei ole helppo, sillä Saara tekee seksistä ison ongelman. Hän ei pysty Jonin kaikista yrityksistä huolehtimatta nauttimaan rakastelusta, vaikka haluaa ja yrittääkin sitä ylikaiken. Hänellä on siitä suuret odotukset, joita Joni ei pysty täyttämään. Saara kertoo Jonille rivoimpia fantasioitaan ja kun Joni ei pysty edes vakavissaan niitä yrittämään, niin pieni erohan siitä tulee. Saara käy kotona pohjoisessa vanhempiaan morottamassa ja muuttaa takaisin Irenen kimppakämppään. Siellä hän iskee itselleen Irmelin eksän, naimisissa olevan  Raikan (Antti Virmavirta), jonka kanssa lähtee vähän kesähurvittelemaan. Huomatessaan, että Raikan kanssa sama ongelma tulee heti vastaan, niin Saara tajuaa ettei se seksi miestä vaihtamalla ainakaan parane. Hän palaa vähän katuneena takaisin Jonin luokse.  Jonilla on kanssa ollut tyttö yötä, mutta lyhyessä lopussa ei ainakaan näytetä, että tästä mustasukkaisuusdraamaa tulee.

Akvaariorakkaus on tehty 90-luvun alkupuolella ja elokuvan tyylistä sen huomaa selkeästi. Värimäärittely on jotenkin tosi sinertävää, laastus hyvin kotikutoista 90-luvun mallia, kuvaustyyli on välillä liiankin yksityiskohtaista ja käytetään paljon pitkiä kuvia. Musiikit elokuvaan on tehnyt Yari nimen artisti ja se isoimmin luo sen 90-luvun hengen, mikä onkin yksi nostalgiatripeistä tässä elokuvassa. Tarina on kestältaan puolivuotta kestävä ja alun talvi näkyy aina pienesti. Kevään merkkejä on ilmassa Saaran muuton aikaan, ero tapahtuu vappuna ja kotona käydään kesähelteillä. 90-luvun vaatteet, valosuus ja pienet tavarat pistää minulle ihanasti silmään. Maitoa juodaan Valion Lehmä purkeista ja valokuva-albumit on samanlaisia pikkusia vihkosia kuin minun lapsuudessani. Saaran hapsunahkatakki on kyllä oman aikansa kuvaus. Elokuvan parasta antia minulle onkin tämä ysärihenkisyys, mutta se kanssa tekee sen, ettei elokuva ole hyvin aikaa kestänyt.

Saara ja Joni tapaavat uutenavuotena
Teemaltan akvaariorakkaus on sitten jopa vähän ahdistava, kun Saara kokee seksuaalisia ongelmia rakastamansa ja välittävänsä ihmisen kanssa. Siksi hän tahattomasti loukkaa Jonia, joka kaikin keinoin haluaa Saaran tuntemaan olonsa hyväksi. Elokuvassa on paljon seksikohtauksia ja tietty varmasti siksi 14-vuotiaana kun tätä katsoin, en osannut suhtautua elokuvaan oikein. Nyt enemmän Saaran ikäisenä pystyn paljon helpommin ymmärtämään hänen ongelmansa, ja tajuamaan miksi hän kyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Monissa Saaran suuttumiskohtauksissa hän on nimen omaan turhautunut, kun Joni ei vaan voi ymmärtää niitä hänen kuvitelmiaan ja fantasioita. Koen, että elokuvan lopussa Saara itsekin päästä niistä kuvitelmistaan irti ja pääsee takaisin hyvään suhteeseen Jonin kanssa.

Claes Olssonin elokuvista olin tätä ennen nähnyt elokuvan Onnen varjot. Siinä on myäs samat Lymi ja Lignell pääosissa ja voi jopa sanoa, että se on löyhästi "jatkoa" tälle elokuvalle, vaikka käsitteleekin eri aihetta. Ohjaanan suunnalta minulla ei siis ollut mitään ennakko-odotuksia. Jotenkin vain tuntuu, että ohjaaja itse ei ole päässyt niin hyvin luomaan kokonaisuutta, sillä tämä elokuva ei herätä minussa katsojana paljon mitään tunteita. Virmavirran hahmoa Raikkaa kohden vain vastenmielisyyttä. Tiina Lymi on päässyt jo nuorena tekemään tämän pääosarolinsa ja itse pidän hänen työstään. Saaran ongelmat on inhimillisiä ja hänen alun kuvitelmansa seksin arkipäiväisyydestä on varmasti ollut tuohon aikaan ihan normaalia, mitä nuoret naiset paineiden alla kokevat. Hänen hahmossaan on jotain energisyyttä ja omalla tavalla myös rohekutta, kun uskaltaa pyyttää ja vaatia mitä haluaa. Dvd-levyllä elokuvan liskäksi oli mukana kirjailija Anna-Leenä Härkösen haastattelu, jossa hän kuvaa hyvin Saaraa, etä hän ei ole mikään voimakas rohkea nainen, vaan haavoittuva ja itseään hakeva. Sitä Lymi on hyvin osannut Saarassa näytellä, oman identiteetin hakua. Jonia esittävästä Lignelistä on hankala keksiä sanottavaa. Minusta Nicke Lignell näyttää ja esittäytyy joka ikisessä roolissaan ihan samalla tavalla. Ainoana huomautuksena pitää vaan mainita hänen karmaiseva takatukkansa. En edes osaa sanoa onko se karmiva hyvällä vai huonolla tavalla, mutta muistettava se on.

Saara ja Joni muuttavat yhteen
Akvaariorakkaus on nimenä hassu, kun se pohjautuu juurikin Härkösen kirjaan ja sihen, kuinka Saara ei voi nauttia itse itsestään. Hän näkee kaiken hyvin ulkopuolisen silmin. Elokuvaan tämä nimi on tuotu Saaran kultakalan näkökannalta. Osissa rakastelukohtauksissa näytetään vain sitä, kuinka kultakala möllää ja kattoo kun toiset vieressä hässii keskenään. Tämä on jotenkin hassu, mutta mielestäni ihan oivaltava idea.