Lippukokoelma

Lippukokoelma

maanantai 2. lokakuuta 2017

Hopon Poppoo

Hessu Hopon ensimmäinen oma elokuva on minulla ollut pienestä pitäen ja yhteen aikaan se varmasti oli katsotuin vhs-kasettini. Elokuvan runsas värimaailma ja hassuttelu todellakin upposi minuun pienenä. Näin vanhempana nyt kun pitkästä aikaa tähän elokuvaan tartuin, niin huomasin muistavani pitkät pätkät elokuvan repliikkejä sieltä ja täältä. Oikeasti, tämä elokuvahan on aivan älytön.

Hopon Poppoo elokuvajuliste
Hessu Hopo asuu omakotitalossa poikansa Maxin kanssa. Poika käy koulua, fanittaa hyvin Michael Jacksonmaista poptähteä Powerlinea ja on ihastunut koulu ihanimpaan tyttöön Roxaneen. Viimeisenä koulupäivänä ennen lomaa Max on keksinyt kaverinsa Peten (Mustan Pekan poika) ja yhen nörtin kanssa pistää päättäjäiset hösseliksi ja tehdä jonkun ihme videoinstallaation Powerlinen uudesta musavideosta. Suunitelmat ei mee ihan putkeen ja vaikka Max saa hetken olle koulun julkkis, niin rehtorin puhutteluhan hällä odottaa. Pete pelkää isänsä tappavan hänet ja nörttikaveri taas puhuttelee rehtoria niin mahtavalla äänellä. "Hei, Maise-rrrrr, kuis tääl sujuu!" Sitä kanssa ihmettelen, että Max antoi tälle nörtille palkkioksi cheddarjuustokermaa, mitä tämä syö suoraan pullosta kuin kermavaahtoa. Maxin kauhusta kankeana odotellessa vuoroaan, hän tapaa Roxanen käytävällä ja molemmat ovat vähän kipsissä toisistaan. He kuitenkin sopivat treffit ja Max on niin onnesa kukkuloilla, että alkaa laulaa samaa mambolaulua, millä Hessu hänet aamulla herätti.

Max ja Roxanne kohtaavat
Maxin ollessa koulussa, on Hessu työpaikallaan kauppakeskusksessa kuvaamassa pikkulapsia. Hänen työkaverinaan on tietysti Musta Pekka. Kumpikin kohtelee lapsia niin tyhmästi, että ei voi kun nauraa. Hessu vetäsee kumiankkapillin naamaansa, jolla saa semmosta ihme vaakkuääntä ja Pekan kohtelusta taas toinen oikkutyttö päätyy kurvaamaan kauppaan pylly paljaana. Hessu saa töihinsä puhelun Maxin rehtorilta, joka uhkaa laittaa pojan huonon käytöksen takia sähkötuoliin. Koska Hessua tämä ajatus tietenkin kauhistuttaa, hän keksii (Pekan tyrkyttämänä), että lähtee Maxin kanssa yhdessä matkalle kalaan Kohtalonjärvelle. Kotona Hessu jo pakkailee tavaroita, kun Max tulee koulusta. Max kyselee kuka Hessun matkaseuraksi tulee ja kun Hessu vastaa parhaan kaverin, niin Max veikkaa Aku Ankkaa. Missä tahansa muussa yhteydessä tämä olisi vaan huono vitsi, mutta koska Hessu ja Aku ovat oikeasti kavereita, niin eipä se naurattanut, vaan Max saa itse tajuta tulevansa autokyytiin. Max laittaa kaikin voimin vastaan, mutta matkalle siltikin lähetään. Max saa kuitenkin Hessun kääntymään tiellä Roxannen luokse, että edes saa kohteliaasti treffit saadaan peruttua. Roxannen kotioven avaa hänen jätti-isänsä, joka örisee vain hölmösti. Max koittaa kaikin keinoin saaa Roxanen ymmrätämään, että treffit on hälle tärkeät ja valkea valhe lipsahtaa, sillä hän väittää lähteväsä Hessun kanssa Powerlinen konserttiin Los Angelesiin. Vielä päälle hän sanoo vilkuttavansa keikkalavlat Roxanelle, sillä konsertti tullaan kuvaamaan televisioon. Roxan lupaa kattella tätä telkkarista ja niin Max tietää olevansa kusessa.

Automatka alkaa vaivaantuneesti, kun musiikkivalinnasta kiistellään ja Max ei innostu "Arvaa ketä ajattelen" leikkiin, vaikka vastaus oisi ollut Walt Disney. Auton avaimet vie leffan parhaaseen lauluun Valtatiellä näin, jossa näytetään mitä oudompia vastaantulijoita. Illan päätepysäkki on surullisen kuuluisa ja myötähäpeäällinen rottashow, joka saa oikeasti vihdoinkin katsojan sympatiaisteet Maxin puolelle. Rottashow on niin järkyttävä ja Hessun käyttäytyminen aivan päätöntä. Pikkupoikakin huutelee: "Sehän on dorka ja pikku dorka." Tässä vaiheessa Maxin häpeään Hessua kohtaan pystyy oikeasti samaistumaan. Noin noloa käytöstä aikuinen ei oikeasti saa tehdä lapselle. Onneksi pian ajetaan järvelle harjoittelemaan kalastusta ja sinnehän iskeytyy tuttuja; Hessun teltan päälle parkkeeraa Mustan Pekan koripallo- ja keilakentillä varusteltu asuntoauto. Kuulumisia vaihdetaan ja Pete vähän kettuileekin, että meinaako tosiaankin Hessun kanssa päästä Powerlinen kanssa samalle lavalle. Syömään ei kuitenkaan jäädä, vaan Hessu päättää opettaa Maxin kalastamaan. Hessun täydellinen heitto vaatii omat liikkeensä ja siima osuukin Mustan Pekan grillipihviin ja lentää järven yli. Sieltä pihvin noukkii Isojalka niminen jättiläinen, jota päästään onneksi autoon karkuun. Isojalka on kumman kiinnostunut Hessun ja Maxin tavaroista ja tanssii Stayn Alivea metsän reunassa. Etuikkunan edessä hän myös vetää väkivaltaista ksäinukketeatteria ja muutenkin hoopoilee. Hessu ja Max saa purkkikeiton auton konepelliltä iltapalksi ja nukkuvat yön autossa. Max ei meinaa saada unta, vaan koittaa rustata Roxanelle kirjettä, mutta sekään ei onnistu. Hän löytää Kohtalonjärvelle menevän kartan ja Max kuumeisesti miettii mitä tekee. Viime hetkessä hän pyyhkii  tien pois Kohtalonjärvele ja ympyröi päämääräksi Los Angelesin.

"Tää on kaikista typerin loma. Sä raahat mut himasta, kattomaan jotain typerää rottashowta! Kerro kun loma on ohi!"
Seuraavana aamuna kahvilassa Max saa amuupalaksi munat silminä ja pekonin huulina. Hymynaama muuttuu hetkessä sössöksi, mutta päivä piristyy, kun Hessu virallisesti ristii Maxin kartanlukijaksi. Elokuvan parhaat kohdat kohataankin nyt, kun näytetään lyhyessä kokoomassa Hessun ja Maxin hauskoja ja koomisia hetkiä yhessä. Katsotaan pesistä, käydään huvipuistossa, juostaan pakoon lepakoita luolista ja seurataan romurallia. Hotelliksi valitaan hyvin merihenkinen hotelli, jossa on Ariel aiheinen seinälamppu. Musta Pekka tulee jälleen kerran häiriköimään. Hän huutaa oven takaa olevansa poliisi ja tulee hirveellä tärätärätärätärä tärinöillä sisään ja naureskelee isosti vitsinsä päälle. Max ja Pete jävät syömään sulajuustoista pizzaa huoneeseen ja Pekka kuulee oven takaa, kun Max kertoo Petelle muuttaneensa kartan suuntaa. Pekka ja Hessu lilluvat hotellin porealtaassa, jossa Pekka tietenkin juoruaa tästä Hessulle. Hessu ei meinaa uskoa, mutta hotellihuoneeseen tultuaan hänen kasvoista paistaa pettymys.


Yhteistä aikaa vuoristoradalla
Seuraavana päivänä ollaan jo risteyksen kohdilla: Los angeles vai Kohtalonjärvi. Viime hetkellä Max huutaa Hessulle että vasen, joka vie Losiin. Hessu parkkeeraa auton ja alkaaa murjottaa. Sitten alkaa koominen alamäki. Auto luisuu alas, kun jarrut jäi laittamatta. Siittä menee ovet rikki, tiputaan vesiputoukselle, tapellaan, riiellään, sovitaan, pelastetaan ja tehdään tyädellinen heitto. Isä ja poika löytävät jälleen sen yhteyden. Maxin takoo Hessulle järkeä, että ei oo enää pikkupoika, vaan on kasvanut isoksi ja on oma elämä nyt. Hessun on vaikia päästää irti ja hänkin yrittää Maxille sen takoa päähän, että tämä on hänen ainoo poikansa. Isä ja poika ovat molemmat sen verran hulluja, että päättävät kuitenkin että Roxanelle tehty lupaus täytyy pitää ja Powerlinen kanssan samalle lavalle pitää päästä. He salakuljettavatt itsensä soittimien kantokasseissa lavan backstagelle ja muutaman mutkan jälkeen ovat Powerlinen kanssa lavalla. Powerline on tietty hämmentynyt, mutta ei heitä Hopoja pois. Hessukin innostuu esittämään täydellisen hettonsa muuveja ja siitähän tulee ihan uusi koreokrafia. Kyllä Maxin kaverit ja Musta Pekka ovat kateellisia kun näkevät Hopot tv:ssä.
Kotia päästään vielä räsäisellä autola ja Max menee Roxannen luokse. Isukki on taasen vastassa ärrinmurrina, mutta Roxan saa hänet pois. Max myöntää Roxanelle valehdelleensa, ettei Hessu oikeasikasti Powerline tunne, mutta sovinto saahaan onneksi aikaan. Yhteiset pusut vaihdetaan ja sattumalta kun Hessu koitti korjaila autoa, niin hän lennähti Roxannen parvekkeen katosta läpi ja pääsi esittäytymään tälle Maxin ensirakkaudelle. Maxin ihan ylepänä esittelee isänsä Hessun.

Hopon Poppoosta ensimmäisenä tulee mieleen värikäs ja hössähtänyt viihde samaan, tyyliin kuin Disneyn lyhytanimaatioissa. Hopon Poppoossa on kuitenkin ihan kunnon syvällinen isä-poika teema, joka kuljettaa juonta eteenpäin ja tekee siitä dramaattisen elokuvan. Max ei ole aluksi mikään koulun suosituin jätkä ja ensi-ihastukselle on hankala puhua. Siihen päälle kun lisää häpän omasta isästään, niin ei ihmekkään että Max halusi tuntea arvostusta koulumaailmassa. Max on hyvin helposti samaistuttava hahmo, vaikka hoopo onkin. Hessu ei saa millään isäsympatiapisteitä, vaikka kuinka yrittää saada itseänsä poikansa elämään. En osaa sanoa, voiko joku vanhempi tähän Hessun isärooliin samaistua, mutta toisaalta yksinhuoltajana hän kun on yksin vastuussa Maxin kasvatuksesta niin sitä irtautumista on varmasti vaikea tehdä. Kun Hessu saa töihinsä puhelun rehtorilta, niin hän varmasti ajattelee mikä siinä pojan kasvatuksessa nyt meni pieleen.

Powerlinen kanssa lavalla. "Hei isä, tee täydellinen heitto"
Maxista tuli hetkessä koulun oma pikku julkkis, mutta isukin kanssa tuntui olevan paljon ongelmia. Isän erikoisuutta Max ei aluksi millään pystynyt hyväksymään, eikä Hessu oikein voi ymmärtää Maxin tosiaankin olevan jo niin vanha, että on ihan tyttöön ihastunut ja kaverit alkaa olla tärkeämpiä kuin oma isukki. Vaikka Hessu tarkoitukset ovat hyvät viettää yhteistä isä-poika aikaa, niin hän ei vain ole oppnut ymmärtämään Maxin mielenkiinnon kohteita. Jos toinen ei nauti luonnosta tai kalastamisesta, niin eihän sitä oikein voi pakottaakkaan. Maxin mielenkiinto on räiskemmässä meiningissä ja onneksi Hessukin sen tämän matkan aikana oppii ja oikeasti tutustuu poikansa mieltymytksiin. Siksi juuri tuo kokooma kohta, jossa esitellään Maxin ja Hessun yhteisiä tekemisiä onkin suosikkini. Vaikka kaikki ei mennyt aina putkeen, kuten vaikka lepakkojen herääminen luolassa, niin niistä juuri tulevat ne yhteiset kokemukset.

Lopussa kun saavutaan tienristeykseen ja kaikki menee päin vesiputousta Hessun ja Maxin dialogi on on hyvin uskottavaa. Vaikka he hetkessä haluaisivat toiselle pahaa, niin se on vihan purkamista, jota ei oikeasti tarkoiteta. Hädässä toinen pelastetaan vaikka sitten täydellisellä heitolla. Tämä Hopon Poppoo on pinnalta hyvin värikäs ja jopa lapsellisen oloinen elokuva, mutta pinnan alla käsitellään tärkeitä teemoja kasvamisesta ja perhesuhteista.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Harry Potter ja Liekehtivä Pikari

Harry Potter ja Liekehtivä PIkari oli minulle aikoinaan kirjana suuri pettymyt, sillä sitä edeltävä Axkabanin vanki on silkkaa timanttia.  Tämän takia Liekehtivä pikari elokuvan odotukset oli vähäiset ja siksi yllättyinkin niin postitiivisesti, pääasiassa Cedric Diggorya esittävän Robert Pattinsonin ja elokuvassa olleen huumorin takia.

Harry Potter ja Liekehtivä Pikari elokuvan mainosjuliste
 Liekehtivä Pikari elokuva on todella episodimainen, sillä jokainen kolmivelhohaaste tavallaan jaksottaa elokuvaa, eikä sellaita yleistä koulunkäyntiä näy juuri lainkaan. Ainoa oppitunti elokuvassa taitaa olla Villisilmän Vauhkomielen Anteeksiantamattomien kirousten esittely. En itse kauheasti pidä tästä episodimaisuudesta, sillä kuten olen jo aiemminkin Harry Potter teksteissä sanonut, niin Pottereissa minua ei niin kiinnosta nämä erikoiset eläimet (lohikäärmeet, kirskuntajat) eikä Voldemort kohdat, joissa taistellaan. Haluan nähdä enemmän sitä Tylypahkan arkea, Harryn, Ronin ja Hermionen ystävyyttä ja koulun menoa ja juhlintaa. Siksi pidän elokuvassa eniten joulutanssiaisista, sillä siinä pidetään hauskaa ja keskitytään hahmoihin. Kirjan perusteella odotn Harrylle ja Ronille koomisesti oikeaa  juhlamekkoa, mutta Ronin vanha klassinen juhlakaapu on todella tyylikäs minun makuuni. Joulutanssiaisissa esitetään kivasti oppilata enemmän omina itsenään ja tämä tanssien harjoittelu saa kunnolla nauramaan. Elokuvassa ollaan yllättävn paljon ulkona ja tämmöiset ulkokohtaukset ovat erittäin piristäviä, kun elokuva on muuten synkähkö. tylypahkan tiluksia on aina mielenkiintoista nähdä.

Joulutanssiaisia varten Suuri sal ion koristeltu komeasti
Harry Potter on siitä kiva sarja, koska sarjassa kuvataan selvästi hahmojen kasvua. Liekehtivä pikari on kirjoissa se käännekohta, kun hahmot ovat kunnolla tulleet murrosikään ja katsovat toisiaan sillä silmällä. PIdän tästä käännöksestä, sen lisäksi että se antaa hahmoille syvyyttä ja enemmän samaistumispintaa, niin se antaa hyviä juonen käänteitä. Ronin katkeruus Harrya kohtaa, kun tämä pääsee ottelijaksi kolmilehoturnajaisiin, on loistavasti Rubertilta näytelty. Selvä mustasukkaisuus ja katkeruus on hankala näytellä, joten pisteet Rubertille. Näyttelijät ovat selvästi kasvaneet jo hahmoihinsa, ja koko työryhmän ryhmädynamiikka on välittynyt kameralle. Uusi ohjaaja Mike Nevel on osannut saada uutta näkökulmaa ja tämän takia varmasti elokuvassa onkin paljon kohtauksia, mitä ei ole lainkaan kirjassa, kuten Malfoyn muuttuminen hilleriksi. Se tuo uutta huumoria, mikä on kiva lisä kirjat lukeneelle katsojille. Nämä myös syventävät hahmoja entisestään. Toisaalta, muutama tärkeät kohdat tässä on lakaistu ihan maton alle. Huispauksen maailmanmestaruuskisoista olisin odottanut näkeväni edes pienen osan itse peliä. EIkä tässä elokuvassa edes kerrottu kumpi voitti! Pidin kirjassa tärkeänä, kun siinä esiteltiin Winky tonttu ja paljastettiin paljon selkeämmin Barty Kyyry Juniorin motiiveja. Tässä se sivuutettiin vaan sillä lauseella, että Barty on kuolsonsyyöjä.

Uusia hahmoja on kolmivelhoturnajaisissa rutkasti. On muiden koulujen oppilaat ja opettajat, huispausfinaalin porukka, ministeriön Barty Kyyry, Rita Ludikko ja tietty Tylypahkan oppialita muista tuvista entistä enemmän. Puuskupuhit ja Korpinkynnet pääsivät isompaan rooliin kuin ikinä aikaisemmin. Cedric Diggory hurmaa olemuksellaan, eikä hän vastaa yhtään olettamuksiani tyhjäpäisestä kauniista pojasta, mitä kirjassa kuvattiin. Taas päinvastoin Viktor Krumin piti olla kuuluisa, komea, maailmanluokan Unkarilainen huispausmestari, mutta näyttikin juuri armeijasta tulleelta 18-venäläispoitsulta. Ei todellakaan sitä mitä odotin. Fleur Delacour taas oli kaikessa veelamaisuudessaan aika kuivakka, ei yhtään niin valloittava mitä veelan kuuluisi olla. Harry on kasvattanut tähän kivan pitkän tukan ja täytyy myöntää, olin pettynyt kun viidenteen se oli leikattu ja siipattu. Harmikseni muitan suosikkihahmojani ei esiinny tässä kirjassa eikä elokuvassa. Kalkaros ja Lucius pienesti, mutta Lupinia ei ole kummassakaan ja Siriuksen rooli elokuvaan on laitettu ihan minimiin. Yksi kohtaus takassa, eikä muuta.

Harry ja Cedric juttelevat Tylypahkan pihalla
Azkabani Vangissa alkanut nopea tempo hidastuu tässä vähäsen, varmasti juuri tuon episodimaisuuden takia. Tuntuu, että muut kohdat luistavat alta ennen kuin ne ehtivät alkaakkaan, niin että saisi ne vain pois  kolmivelhoturnajaisten tieltä. Sitten taas jokaisessa kolmivelhoturnauksessa  ollaan pidennetty ja tehty vaarallisemmaksi kohtauksia. Oikein junnailtu niissä ja haluttu näyttää kuinka hienosti elokuvaa voi tehdä. Se onkin tässä pikkuisen ärsyttävää. Mikään Harry Potter ei ole huono, mutta niinkin loistavan elokuvan, kuin Azkabanin jälkeen, tämä vaan on elokuvanakin pienoinen pettymys. Liekehtivää Pikaria elokuvna en oikeastaan katso muulloin kun pitäessäni Potter maratonia, yksittäisenä teoksena se ei oikein toimi.

Ron pähkäilee kenet hän saisi tanssiaisseuraksi

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tv-suosikkejani: Metsolat

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Nyt pureudutaan tarinaan Metsoloiden perheestä.


Juoni: Metsolat kertoo Metsoloiden perheestä eli Antista ja Annikista sekä heidän lapsistaan Erkistä, Eevasta, Jaanasta, Heikistä ja Risotosta. Sarjan alussa Annikin äiti Marja on vielä elossa, Erkki asuu vielä vanhemmillaan ja on viinaanmenevä. Eeva opiskelee Tampereella lääkäriksi, Jaana asuu Sotkamossa pankinjohtaja miehensä Jaakon kanssa. Heikki elelee Ruotsissa vaimonsa ja parin poikansa kanssa. Risto asuu Tampereella ja hänellä on lapset Lasse ja Liisa. Liisan rooli sarjassa kasvaa entistä isommaksi, kun hän muuttaa Hoikkaan Autiotilaan, joka on lähellä Leppävaaraa.  Sarja sijoittuu monen vuoden ajalle ja keskittyy pääosin Annikin ja Antin ympärille heidän kotitilalleen Leppävaaraanja heidän kuntaansa Hoikkaan. Toisena selvänä lokaationa on Tampere, jossa sarjan lapset vähänväliä asuvat tai piipahtavat.

Aluksi Annikki ja Antti elälevät ihan normaalia maalaiselämää, mutta kun Erkki, joka on hiihtänyt aikoinaan suomen maajoukkueessa perustaa pystyyn Hoikkaan laskettelukeskuksen Antin ja Annikin elämä muuttuu. He joutuvat luopumaan maanviljelyksestä ja perustavat pelloilleen asuntovaunualueen. Erkin laskettelukeskukssesta Ski Urjasta tulee lähes perheyritys, sillä melkein jokainen perheenjäsen on siellä töissä tai osakkaana, tai muuten vain hengalee paikan päällä päällysmiehenä.

Yhtiökauppoja: Erkki ja Jaana ihastelevat maisemia Urjalla
Sarjan arkkivihollinen on Kari Kaukovaara, joka omistaa Kaukovaaran tilan ihan Leppävaaran vieressä. Antti ei Kaukovaaraa siedä ollenkaan, eikä Erkkikään hyvin hänen kanssaan yleensä tule. Erkki ihastuu Karin sisareen Helenaan ja heistä tuleekin sarjan myötä pari. Valitettavasti Helena kokee sarjassa pahimman kohtaon. Muita sarjan suuria tapahtumia on Eevan  sulhasen Stigin alaraajojen halvaantuminen, Jaakon potkut pankinjohtajan virasta, Riston konkurssi ja masennus, sekä Liisan ryhtyminen maanviljelijäksi. Sarjan päätyttyä tehtiin muutama vuosi myöhemmin extra jakso Metsolat Muistojen Joulu. Jakso sijoittuu jouluun 1996 ja siinä Annikki ja Antti muistelevat sota-aikoja ja jakso sisältää paljon viitteitä aikaisempaan Metsoloiden joulujaksoon.

Ensikosketus: Metsolat on näytetty Ylen kanavilla ensimmäistä kertaa 90-luvun alussa. itselleni sarja tuli tutuksi vasta 2000-luvun puolivälissä Yle 2 uusintojen kautta. Muistan, että ensimmäinen jakso minkä näin oli se, missä Liisa (Anna-Leena Härkönen) ja Osmo (Jari Salmi) tapaavat luonnonsuojelun merkeissä. Härkönen oli tuolloin minulle jo näyttelijänä tuttu ja sen takia tuon jakson katsoinkin loppuun ja jäin heti koukkuun Metsoloihin. Vaikka se ei ihan ensimmäisiä jaksoja ollutkaan, niin sarjan juoneen oli helppo päästä kiinni, vaikkei ihan kaikkia menneitä tapahtumia tiennytkään. Sitten lainasin Metsoloita serkultani vhs-kasetilta ja myöhemmin lainasin dvdeitä kirjastosta. Muutamia vuosia sitten koko Metsolat sarja julakistiin boxina, jossa on kaikki jaksot 8 levyyn tungettuna. Tätä boxia olen katsonut sen jälkeen uuestaan ja uuestaan.

Rastas ja metso täälläkin soi: Metsolat tunnelmoimassa juhannuskokkoa
Näyttelijät: Metsolat sarjassa on aivan mahtavia näyttelijöitä. Kyllä jokaisen näyttelijän suoritusta voin vain kehua. Ahti Haljala ja Helinä Viitanen ovat ihan mahtava pariskunta Annikkina ja Anttina. Antti on hahmona niin ihanan ukkimainen, joka tuo mieleeni vahvasti oman ukkini. Samanlainen  lempeys ja jurous hänestä huokuu. Annikki taas tuo mieleeni toisen mummini, hänestä huokuu kanssa lempeys ja läheisyys. Pidän kovasti kohdista jossa Annikki ja Antti vaan puuhailevat omiaan tuvassaan, ne kohdat ovat jotenkin rauhoittavia. Muista näyttelijöistä erityisesti suosikkin ovat Jaakko ja Jaana, jotka ovat lähes vastakohdat  toisilleen. Jaana on vähän tiukkis ja hienohelma, kun taas Jaakko on tiukka vaan töissään ja muuten lepsu nallekarhu. Eeva ja Stigun suhde kehittyy tarinassa eteenpäin ja vasta lopussa opin pitämään heistä. Risto on ongelmineen hahmona etäinen, mutta hänen tyttärensä Liisa on varmasti sarjan suosikkini. Liisan hahmo kasvaa sarjassa valtavasti, ainoa hetki kun hänen hahmostaan en pidä on kun hän käy tuulettumassa Tampereella ja tapailee Turoa. Liisan mies Osmo kuuluu myös suosikkeihini. Kaukovaaran Helena eli Anu Hälvä on 90-luvun sarjoista ikimuistoisin näyttelijä ja Helenan hahmosta ei voi olla pitämättä. Muista hahmoista vielä mainitten AIV:n eli Arvo Iivarinpoika Vanhasen, josta tulee sarjan myötä hyvä Antin kaveri. Minusta on mielekästä, että sarjassa Antilla ja Annikillakin on omaikäisensä ystäviä. 


Muistojen joulu: Annikki kertoo lapsuudestaan torttuja koristellessa
Muistojen joulu: Risto ja Antti kuusta koristelemassa
Miksi juuri Metsolat:  Metsolat on puhas perhesarja, jossa on draamallisia tapahtumia. Sarja sopii lähes kaiken ikäisille ja siinä on hahmoja monille samaistuttaviksi. Sarjassa esitellään kauniisti Pirkanmaan maisemia, sillä vaikka se sijoittuukin Kainuuseen, niin lähes koko sarja on kuvattu Pirkanmaalla. Luontoa on kuitenkin kuvattu erityisen kauniisti ja yksityiskohtaisesti. Tykkään siitä, että jokainen  lokaatio näyttää aidolta ja asuttavalta. Jaksot ovat toisiinsa liitännäisiä, mutta harvoin niissä sellaista tapahtuu, että tippuisi kärryiltä vaikka joku jäisikin katsomatta. Sarjassa varmasti parasta on hahmojen realistinen kehitys ja ajan kuluminen tarinan aikana. Mukaan on otettu myös ajankohtaisia aiheita jotka koski lähes koko suomea: lama, työttömyys, maaltamuutto, teiden rakennus ja maanviljelyn väheneminen. Osaltaan tämä sarja näyttää ainakin nykypäivän katosojalle pienen palan suomen historiaa.

Parhaat / muistettavimmat jaksot:
 
Avajaiset: Ski Urjan rinnekeskus avataan juhlallisesti. Lähes koko Metsoloiden suku on katsomassa kun Urjan rinteeseen vipeltää laskettelijoita ja kahvilahuoltorakennus on porukkaa täynnä. Jaksossa on upea kaunis talvi ja se enteilee suuren juhlan tuntua. Jaanan tekemä Maaherran tupa on valoisa ja oikein ihanan tuntuinen tunturimaja.

Joulu Leppävaarassa: Liisa ja Antti tekevät piparikakkutaloa
Joulu Leppävaarassa: Tämä jakso on koko sarjan suosikkijaksoni, on ihana nähdä kuinka Leppävaaraan suunnitellaan vanhan ajan joulua. Liisa löytää vahoja joulukortteja ja vahingossa heidän Autiotilallaan syttyy tulipalo ja isot joulujuhlat pidetään Leppävaarassa. Tehdään piparikakkutaloa, koristellaan kuusta ja Liisa nauttii enkelikellon pyörityksestä.

Juhannushäät: Eeva ja Stigu ovat menossa salaa naimisiin Annikilta ja Antilta. He on nimttäin viety kylpylään hoitoihin, niin että lapset saavat järjestää juhlat. Häihin tulee koko Hoikan kylä ja tanssitaan ja juhlitaan ja juodaan sahtia. Pidän tästä jaksosta, sillä siinä on oikein kesäinen häätunnelma, sekä Annikin ja Antin kokemukset kylpylässä ovat ihan omiaan.

Juhannushäät: Eevan ja Stigu hääkakkua leikkaamassa
Yllätysjuhlat Leppävaarassa: Antti täyttää 70 vuotta, mutta hänhän ei halua juhlia. Tietenkin Annikki haluaa pistää juhlat pystyyn ja siksi houkuttelee AIV:n vievän Antin metsälle. Salaa lastensa kanssa Annikki laittaa tarjoilut pystyyn ja Antin ystäviä juhliin saapuu. Naapurin mies Tuutti ja kirkkoherrakin oikein käy Anttia juhlistamassa. Jakso loppuu Heikin tekemään ja Metsoloitten lasten ja heidän puolisoiden yhteislauluun Sakkolan porsaasta.

Yllätysjuhlat Leppävaarassa: Antille laulavat Helena, Lasse, Eeva, Risto, Jaana, Osmo, Heikki ja Liisa
Rastas ja Metso täälläkin soi: Jakson piti olla viimeinen Metsolat jakso, ennen kuin viimeinen Muistojen joulu 1996 julkaistiin. Jakson siis piti päättää koko sarjan ja antoi sille antoisan lopun. Jaakko kävi vielä poliisikulusteluissa ja Risto on vetämässä kesäkurssi Hoikan opistossa. Erkki suree rakasta Helenaansa, mutta puuhailee Heikin kanssa vieläkin tamppariprojektissa, Stig vastaa nykyään Ski Urjan toiminnasta ja Eeva toimii kunnanlääkärinä. Jaanakin on juuri saanut pubinsa myytyä. Antilla alkaa näkö reistailemaan ja häneltä viedään ajokortti, edes AIV:n todists ei enää riitä. Jakso huipentuu Kalajärven saunalla pidettyihin juhannusjuhliin, jonne tulee koko Metsolan suku, aina Heikin vaimoa Kristiinaa ja heidän pikku Hampusta myöten.  Paikalle saapuu pitkästä aikaa myös Riston entinen vaimo Riitta ja heidän poika Lasse on kihlannut paikallisen pankinjohtajan tyttären Heikkisen Veeran. Jopa Kaukovaaran Karikin tulee Kalajärvelle ihailemaan Metsoloitten juhannuskokkoa. Jakso antaa päätöksen lähes kaikille hahmoille, niin että katsojalle jää rauhaisa mieli Leppävaran tilasta ja heidän tapahtumistaan. Sarja loppuu tunnelmallisesti yhteislauluun, joka on Kainuun kansallislaulu Rastas ja Metso tälläkin soi.


Rastas ja metso täälläkin soi: Sisarukset Erkki ja Eeva juhannusyössä

torstai 7. syyskuuta 2017

Tehtävä: Pelastakaa Kesäloma

Disneyn tuottama animaatioelokuva Tehtävä: Pelastakaa Kesäloma pohjautuu Disneyn tv-sarjaan Välitunti. Sarjaa on suomessa näytetty Disney Chanel kanavalla. Sarjan ensimmäiset kaksi (pilotti)jaksoa on mukana Disneyn klassikko Atlantis vhs-painoksessa elokuvan jälkeen. Sitä kautta minäkin tämän sarjan löysin ja olen fanittanut kovasti. Elokuvan ostin aikoinaan Anttilasta ja itse sarjaa olen katsonut myöhemmin, kun tilasimme Disney Chanelia. Elokuva perustuu siis sarjan jälkeiseen aikaan, mutta ei ole sarjaan sidoksissa juonellisesti, joten elokuvaa voi hyvilä mielin katsoa, vaikkei sarjasta tiedä mitään.

Tehtävä: pelastakaa kesäloman mainosjuliste
Tehtävä: Pelastakaa Kesäloma kertoo lyhyesti siitä, kuinka Kolmannen Kaun koulun oppilaat pelastavat kaikkien maailman lasten kesäloman. Tarinassa keskitymme erityisesti päähenkilöön T.J.:hin (Theodore Jasper) ja hänen jengiinsä eli Spinelliin, Mikeyhyn, Vinceen, Gretcheniin ja Gusiin. T.J on kova kujeilemaan, Gretchen on koulun isoin nörtti, Spinelli kovanaaminen tyttö, Mikeyssa asuu luova taiteilija, Vince on loistava urheilussa ja Gus on herkkä hiirulainen, vaika onkin amreijaisänsä kasvattama. On viimeinen koulupäivä ennen kesälomaa. T.J. kavereineen tekee kovan kepposen hettämällä koulun varastosta pöllittyjä jäätelöitä koulunpihan lapsille. Gretchenin tekniikan taitojen avulla T.J. muuttaa äänensä koulun rehtori Prikleyn ääneksi ja kertoo hänestä pöljiä juttuja. Rehtorin kuulusteluun joudutaan juuri ennen 4.luokan loppumista, mutta jälkkään ei enää ehditä jäämään. Koko koulu ja opettajat sekoaa onnesta, kun vihdoin on kesäloma.

Kotimatkalla T.J. saa kuulla ystäviltään inhottavia uutisia; kaikki ovat lähdossä kesäleirille. Gretchen suuntaaa avaruusleirille, Spinelli painileirille, Mikey ilmaisitaitoleirille,  Vince pesisleirille ja Gus isänsä värväämänä armeijaleirille. T.J. ei ymmärrä tätä, nyt pitäisi jo ajatella tulevaisuutta. Kotona kesäloman ekana päivänä ollaan ynseitä, sillä siskokin on saanut kesätöitä Flobby Burgerilta ja pääsee ajamaan Flobby Burger autoa. T.J. ei halua koulun pihan pahinta juoruilijaa Randalia kesäkaverikseen, vaan koittaa viihdyttää itseään heittelemällä leipiä, mutta turhauttavaa sekin on. T.J. ajaa Kolmannen Kadun Koulun ohi ja näkee jotain erittäin outoa, koulun katolla on lasersäde. T.J. ei keksi muuta keinoa, kun hakea rehtori Prikley golf-klubilta ja kertoa siitä hänelle. He menevät koulun ja rehtori dematerialisoituu (ihan kuin Star Trekissa). Poliisi ei usko T.J.:tä joten tästä täytyy kertoa kavereille. T.J. kiristää siskoaan hakemaan Flobby Burger autolla kamut leiriltä. Siinä onnistutaankin, vaikka muut koulun pihan lapset (Ashleyt, kauppiastyyppi, kaivajat ja lastentarhalaiset) joutuvat auttamaan. T.J. ystävineen tarkkailevat pihansa puuvajassa koulunpäälle tulevaa hökötintä öisin ja Gretchen saa selvile, että se säde vetää kuuta. Mutta miksi ihmeessä joku haluaa vetää kuuta Kolmannen Kadun Koulussa?

Kolmannen Kadun Koulu
Päivisin ystävät menevät leirille ja T.J. vakoilee mitä koululla oikein tapahtuu. Eräänä iltana T.J. sitten kavereineen menevät kouluun vanhan salatiensä kautta ja pääsevätkin sisään. T.J.:tä vakoilee koulun oma vasikka Randal, joka myös häkeltyy näkemästään. Hän lähtetee kantelemaan tästä lomaansa myöskin pitävälle välituntivalvojalle neiti Finsterille, jonka kanssa yhdessä lähtevät T.J.:n ja kumppaneiden perään. Nämä ovat ehtineet jo ilmastointiputkiin asti, kunnes Mikey röyhtäisee kovaan äänen, että koko putki hajoaa. Sisällä koulussa on ilkeät miehet työssänsä ja äkkiä ollaan hippasilla. Kaikki muut pääsevät karkuun, paitsi T.J. Hänet lukitaan samaan huoneeseen rehtori Prikleyn kanssa. He näkevät kuka on kaiken takana: Prikleyn vanha opiskelu toveri Benedict. Benedict on ollut kautta aikojen ensimmäinen nuorin Kolmannen Kadun koulun rehtori ja yritti aikoinaan poistaa välitunnin. Nyt hän meinaa siirtää kuun, niin että Amerikasta tulisi kylmä osavaltio, niin että ei olisi enää kesää, eikä kesälomaa.
 
T.J.:n ystävät ovat värvänneet kaikki Kolmannen Kadun Koulun oppilaat leireiltä mukaansa ja tekevät kunnon pelastus suunnitelman, jota Gus pääsee johtamaan. Jokaisten lasten vahvuuksia hyödynnetään. Laulaja houkuttelee ilkeät miehet kaivajien kuoppaan, palloilijat heittelevät heitä palloilla ja lastentarhalaiset käyvät kannibalaismaisesti kiinni. Koulussa syttyy sota. T.J. ja Prikleykin pääsevät T.J.:n kikkojen avulla ulos mm. heittämällä keittäjien vanhaa soppaa yhden miehistä päälle. Taistelu huipentuu auditorioon jossa vetosäde on. Lapset ovat jo häviöllä ilkeitä miehiä vastaan, kunes paikalle hyökkää neiti Finsterin järjestämänä opettajat, jotka ovat aikamoisia ninjoja. Tappelu huipentuu siihen, kun Vince saa napakympin heitettyä pesäpallolla ja hajotettua vetosäteen. Rauha saapuu maahan ja vanhemmat ovat niin iloisia koulun pelastamisen puolesta. Kesäleireillekkään ei enään kaverit halua lähteä, vaan hankitaan Gusin ikiomat kesälomamuistot pyöräilemällä järvelle heittelemään leipiä.

Kesäloma, äärimmäinen välitunti
Tehtävä: Pelastakaa Kesäloma on henkilöhahmojen juhlaa. Jos sarjaa ei ole nähnyt, niin saa henkilöihin tutustua vain pintaraapaisulta ja jos sarjaa taas on katsonut, on kiva bongata kaikkia sivuhenkilöitä siitä. Tarina on hyvin juoniptoinen, joten hetkeäkään tylsää kohtaa leffassa ei ole. Siinä on omia rauhoittumisen hetkiä, mutta kaikki nekin vievät juonta eteenpäin. Erityisesti pidän siitä, kuinka näitä kesäleiritoimintoja ja lasten yhdessä puuhastelua näytetään. Koulun ilkeät miehet, jotka toutetuttavat Benedictin suunnitelmaa luovat jännitystä, mutta ovat  väritykseltäänkin erittäin harmaita ja ykispuolisia. Aikuiset hahmot pysyvät muuten enemmän taustalla, ainostaan rehtori Prikley, Benedict ja neiti Finster näytetään isommin ja heidän yhteinen historiansakkin paljastuu, sillä Benedict oli aikoinaan ihan lääpällään tähän Murial Finsteriin. Kaikista hahmoista T.J. on isoiten esillä. Sarjassakin hän on päähahmo ja tapahtumat käsitellään hänen kauttaan. Kun T.J. on pulassa niin hänen oikea nyrkkinsä Spinelli ottaa vastuuta ja jakaa sitä Gusille, joka harvoin saa arvostusta. Gretchenin älykkyyttä ja tietoja esitelään hyvin puumaja kohtauksessa, vain Vincen ja Mikeyn hahmot jäävät elokuvassa vähän ystäviensä varjoon.


T.J. herää ensimmäiseen kesälomapäivään
Animaatio on käsinpiirrettyä ja tietokoneanimaatiota. Lapset ovat pukeutuneet samoihin vaatteisiin mitä sarjassakin, arkisiin, rentoihin ja oman ikäisillensä sopiviin. T.J.:n vihreä pusakka ja väärinpäin oleva lippalakki on niin juurikin 10 vuotiaan pojan näköinen vaatetus. Hän ei ole mikään koulun coolein tyyppi, mutta siltikin tulee toimeen elokuvasssa ihan kaikkien lasten kanssa. Animaatio on sulavaa, helposti lähestyttävää ja ihanan värikästä. Tämä värikylläisyys on kyllä yksi syy, miksi niin kovasti pidän tästä elokuvasta. Rehtori Prikley käyttää samaa pukua kuin sarjassakin, mutta neiti Finster vähän muuttaa tyyliään keltaisesta mekosta. Näin ollen lähes kaikki aikuishahmot ovat pukeutuneet tummin sävyihin. Musiikki on sarjassa kivasti taustalla ja ainoa isompi tunnettu laulu, minkä elokuvasta bongaan on Steppenwolfin Born to be wild. Se soi silloin, kun T.J. on kiristänyt isosiskoaan, tämän päiväkirjan kopioiden uhalla, lähtemään hälle kuskiksi hakemaan kavereita leiriltä. Oikeasti t.J.:llä ei olepäiväkirjasta mitään kopioita, kunhan kiusaa siskoaan. T.J.:n isosiko on muutenkin kiva nähdä, sillä T.J.:n perhettä en olekkaan sarjassa nähnyt.

Välitunti sarjan hahmot ovat päässeet koristamaan Disneylogoa
Kaiken kaikkiaan Tehtävä: Pelastakaa Kesälomassa tapahtuu kamalan paljon. Lapset pelastavat koko koulun, mutta tarinan suurempi merkitys ja opetus on se, että nyt ollaan lapsia ja keskitytään nauttimaan kesästä lasten ehdoilla, aikuisena ehtii leireille ja miettimään tulevaisuutta. Se onkin tässä Kolmannen Kadun Koulun maailmassa parasta, lapset ovat siellä lapsia ja aikuiset aikuisia. Koulun piha on heille koko maailma ja siellä opetellaan elämistä varten.

torstai 31. elokuuta 2017

Disney klassikot 16: Prinsessa Ruusunen

Prinsessa Ruusunen on omassa hyllyssä ollut vhs-kasetilla ja vasta muutama vuosi sitten sen päivitin blu-ray muotoon. Koska Ruusunen on aikoinaan ollut kunnon laajakangasesityksessä, niin vhs-kasetin reunoilta on pätkitty pitkät osat kuvista pois. Kun blu-raytä katsoin ekan kerran olin ihan uusissa sfääreissä Ruususen kanssa.

Prinsessa Ruususen tyyli on erilaisempi ja vahvempi kuin missään muussa Disneyn elokuvassa. Heti alkuteksti ja sen fontit vievät huomioni ja luovat ihanan, perinteikkään prinsessa tunnelman. Värit ovat kirkkaan tunnelmalliset ja elokuvasta huokuu sen prinsessa ja fantasiamainen elementti. Kuorolaulut eivät omaan korvaani erityisen kauniilta kuulosta, sen tyyppinen musiikki ei ole makuuni. Laulujen sanoista on hankala saaa selvää. Se on myös ongelma Ruususen omissa lauluissa, laulajan ääni menee liian korkealle että pystyisin ihan selkeästi sanoja erottamaan. Elokuvan katsoin suomiäänillä.
Prinsessa Ruususen elokuvajuliste
Pikku prinsessa Ruusunen siis syntyy kuningas Stefanuksen linnassa. Ruususelle tulee kolme hyvää haltijatarta, Floora, Fauna ja Ilomieli antamaan lahjansa. Ruusunen saa kauneuden ja laulun lahjan. Ennen kuin Ilomieli ehtii antaa omaansa, niin paikalle saapuu Pahatar (ikisuosikkini Hannele Lauri). Pahatar on pettynyt kun kutsua kastajaisiin ei tullut ja siksi langettaa kirouksen Ruususen ympärille: ennen kuin aurinko laskee hänen 16 syntymäpäivänään, hän pistää sormensa värttinän piikkkiin ja kuolee. Pahattaren lähdettyä Ilomieli haluaa lieventää tulevaa kirousta ja luo taian, niin että kun Ruusunen osuu värttinän piikkiin hän nukahtaa ja herää ensirakkautensa suudelmaan. Haltijattaren taikominen on todella kuanista ja tuo mieleeni Fantasian. Värimaailman ja äänet muistuttavat sen osioita. Pahattaren tulo salamana syntymäjuhliin on taas kivan mustavalkokontrastinen.

Haltijattaret pohtivat miten saisivat Ruususen piiloon, niin ettei 16 vuotiaana tytön kirous kävisi toimeen. He lentävät pohtimaan tätä pieneen rasiaan (en koskaan lapsena tajunnut tätä kutistumista sinne) ja siellä keksivät, että he tekeytyvät vanhoiksi naisiksi ja ottavat Ruususen mukaan ja muuttavat porukalla metsämökkiin. Vhs-kasetilla en tosiaankaan nähnyt, että haltijattaret kutistuivat ja menivät pieneen rasiaan tästä puhumaan, sillä vhs-kuvan reunoja on saksittu rajusti. Blu-raylla kuva kun on laaja niin tämä näkyy paljon selkeämmin ja siksi kohtauskin selittyy paremmin. Hienoja yksityiskohtia, kuten taustamaalauksiakin näkyy näin paremmin.

Aurora ja Philip metsässä
Metsämökissä sitten Ruusunen kasvaa ja 16-vuotis päivänä hänet tyrkätään ulos poimimaan marjoja, että juhlavalmistelut, eli siivous, kakku ja mekko saahaan tehtyä. Metikössä törmätään prinssiin ja yhessä lauletaan, kun unessa kerran kohdattiin. Ennen tuo laulu ei minua säväyttänyt, nykyään saan oikein kylmät väreet kun tämän laulun kuulen. Tämä metsäkohtaus on yksi niitä harvimpia kohtauksia joissa Ruusunen itse puhuu. On nimittäin muuten aikas hiljanen tyttö. Haltijoitten kohellus mökissään on leffan ihan paras kohtaus. Flora ompelee käsin mekkoa, Fauna leipoo kakkua ja Ilomieli vain koittaa auttaa. Eihän tästä mitään tule, kun Fauna ei tajua edes mikä on yksi tls. Kun taikasauvat otetaan sitten käyttöön, alkaa sininen-vaaleanpunainen kinastelu, joka pitkällä tähtäimellä alkaa hymyilyttää.

Pahatar on taas vuosikaudet etsinyt Ruususta käsiinsä, eikä ole löytänyt. Hänellä on ihan idiootteja palvelijoita, jotka kaikki tämän 16 vuotta ovat etsineet kaikki kehdot ja kehdoista vauvaa. Eivät olleet urpot tajunneet, että kyllähän se tyttö siitä kasvaa. Niimpä Pahatar antaa korpilleen tehtävän etsiä 16 vuotiaan tytön ja helposti se löytyy kun metsämökin savupiipusta tupsahtelee taikasauvojen valoja. Näin ollen Pahatar nyt tietää minne värttinänsä vie odottamaan.

Prinssi Philip on tavannut siis Ruususen mettällä ja ihastunut tähän totaalisesti. Hän ei vaan tiennyt että kyseessä on Ruusunen, vaan luuli tätä perusmaalaistytöksi. Philipsin isä kuningas Hubertus tästä tietenkin raivostuu, mutta sitä ennen vedetään kännit Ruususen isukin Stefanuksen kanssa. Skool laulussa koetaan alkoholin riemu, laskuhumala, tappelu ja soittajan sammuminen kerralla. Tuollasen jälkeen kun oma poika kertoo naima-aikeistaan, niin kyllä isukki on ihmeissään. Tämä kuninkaiden juomalaulu on elokuvan huippukohtia.


Kuninkaat innostuvat juomaan
Ruusunen kun on palanut metästä, niin hänkin kertoo ilouutisensa haltijattarille, siis sen että tapasi elämänsä miehen. Kun Haltijattaret sanovat, että Ruusunen on jo luvattu Philipille, niin tyttö juokse itkuisena huoneeseensa. Pahattaren lumous saadaan voimaan ja Ruusunen kävelee värttinälle, iskeytyy siihen ja simahtaa ikiuneen. Loppuosa elokuvasta onkin minusta vähän tylsä. Pahatar saa Philipin kiinni, mutta haltjattarien avulla Philip pääsee irti, tappelee Pahatara vastaan, voittaa tän ja herättää Ruususen ja siinäpäs se. En ikinä oikein ole tajunnut tätä Pahattaren motiivia, miksi se haluaa tappaa Ruususen, vain siksi ettei sitä yksiin juhliin kutsuta? Jonkun version olen lukenut jossa Pahatar on alun perin ollut hyvä haltijatar ja hänet unohdettiin kutsua, minkä takia hän katkeroitui ja muuttui pahaksi. Vaikka Pahattaren pyrkimys on olla paha kaikessa, niin hänestäkin löytyy pehmeitä puolia. Hänen korppinsa muutetaan kiveksi ja siitä Pahatar on kauhuissaan, jopa raivoissaan.

Prinsesa Ruususessa minua häiritsee se kuinka vähän itse Ruusunen on elokuvassa. Tuntuu, että haltijattaret sekä Stefanus ja Hubertus ovat tässä pääosissa, kun taas Ruusunen ja Philip sivuosissa. Ruususen äitikin on vain taustahahmo, eikä Phlipin äitiä edes mainita. Äitien jättäminen vähemmälle yrittää kait nostattaa Floran, Faunan ja Ilomielen tärkeyttä kasvattajina, vaikkeivat he osaa tehdä mitään ilman taikoja. Ilomieli on aina ollut haltijattarista suosikkini, varmaan siksi koska Flora ja Fauna aina jollain tavalla vähättelevät  häntä. Haltijattarien merkitys loppua kohden vain kasvaa, kun he taikovat Pahattaren örkkejä vastaan. Philip ei olisi edes saanut Pahatarta tuhottua ilman Floran taikomaa miekkaa. Tuntuu että koko elokuva on vain rakennettu sille, kuinka hyvät haltijattaret tappelevat Pahatarta vastaan. Ruusen ja Philip rakkaustarina on vain kehyskertomus tälle ja Hubertus ja Stefanus siellä välissä tuomassa huumora mukaan.


Epäilen kovasti Faunan kokkaustaitoja
Pikkuisia, jopa hassujakin huomioita tätä elokuvaa katsoessa on jäänyt mieleeni: Ruusunen on metsässä varpasilleen ja hänen jalkansa ovat tummemmat kuin muu iho, metsässä olevat eläimet on aika saman tyyppisia kuin Miekka kivessä elokuvassa ja Pahattarella on yhtä punaiset huulet kuin Ruususella. Joukkokohtauksissa taustahenkilöt ovat liikkumatta, mikä korostaa satukirjamaisuutta. Faunan mekko on vihreä, mutta kun hän lentää ja kuvataan kauempaa hän on keltaisen värinen.  Ruususen puku on viimeisenä vaaleanpunainen. Kertojaa myös kuullaan koko elokuvan aikana, eikä pelkästään alussa. 

Vai oliko mekko lopussa sittenkin sininen? Hällä väliä, kaunis se on kumminkin.

torstai 24. elokuuta 2017

Miami

En alunperin ollut lähdössä katsomaan uutta Miami elokuvaa, mutta koska Finnkino Labin asiakkaansa sain etuudeksi ilmaiset synttäripopparit, jotka piti käyttää ennen kuun loppumista, niin halusin vain kovasti elokuviin. Miami nyt sattui olemaan ainoa edes vähänkin kiinnostava raina tällä hetkellä liikenteessä. Minulla ei ollut sen erikoisempia odotuksia elokuvan suhteen, tiesin sen käsittelevän sisarussuhetta ja yökerhoissa tanssimista. Loppujen lopuksi nämä teemat olivat Miamissa sivuosassa.
Angela tanssii yökerhon lavalla kimaltelevissa hepeneissä ja tämän pikkusisko Anna tulee häntä katsomaan. Anna saa puhuttua Angelan kotiansa käymään ja paljastaa hälle olevan tämän siskopuoli. Heidän yhteinen isänsä oli jo kuollut. Tuolla edellisillan keikalla Angelan tyttötanssiryhmä lähtee menemään ja tämä tarvii tanssikaverin, joten hän pyytää Annaa mukaansa. Aluksi Anna ei lämpene, mutta lähtee sittenkin mukaan. Tanssikuvioita harjotellaan hetki ja takahuoneessa ennen esitystä Annaan iskee pakokauhu. Angela preppaa häntä ja vasta siinä kohdassa kuullaan leffan nimi Miami, joka viittaa Angelan haaveisiin. Anna alkaa nauttia tanssista ja hän ja Angela kiertelevät siellä sun täällä yökerhoissa ja hemputtelevat keskenään ja mukamas syventävät sisaruussuhdettaan. Kokoajan taustaa varjostaa Angelan monen tonnin velat, joita Anna ei edes hätkähdä, vaan koittaa auttaa Angelaa saadakseen rahat kasaan. Tytöt kiristävät miehiä salakuvaamillaan videoilla ja lopulta massia onkin tarpeeksi kasassa. He suuntaavat jo kohti lentokenttää,  lähemmäs Miamia, kun velkojat saavat heiät kiinni ja vie jonnekin jorpakon rannalle. Sielä Angela tekee uhrauksensa ja pelastaa siskonsa vetämällä velkojien huomion itteensä hukkumalla ja niin Anna pääsee pakoon. Eihän Anna minnekkään Miamiin lähe, vaan ilmeisesti kottiinsa ja joskus myöhemmin tapaa Angelan jo aikoja sitten huostaanotetun lapsen.

Miamin heikous on siinä, että sen hahmot ovat todella tylsiä. Anna on persoonaton hissukka alussa ja matkan aikana hän muuttuu vaan rahan hakkija koneeksi. Hän ei näytä välittävän yhtään siitä, mitä tapahtuu jos jää kiinni. Angela taas on pinnallisen oloinen tyrkky ja hänen uskovaisuutensa tuntuu olevan hyvin päälle liimattua. Ainut hetki, kun sen oikasti hänen hahmoosa uskoo, on se kun hän avautuu siitä randomi ukkelille. Tästä päästään toiseen ongelmaan, eli elokuvan miehet. Leffassa on todella vähän mieshahmoja ja niille ei ole luotu persoonaa hahmoksi lainkaan. Kaikki kiristäjä ukot Mertsit ja muut ovat täysin saman näkösiä ja oloisia. Elokvan pakollinen seksikohtaus on tehty Annan hetken ihastuksesta, mutta sekin hukkuu heti seuraavan kohtauksen murhan alle. Angelan entinen mies näytetään ihan hellyyttävässä valossa ja hän onkin koko elokuvan hahmona ainoa uskottava henkilö. Minimaalinen sivujuoni jostain politiikosta on täysin irrallinen, enkä sen yhteyttä kyllä yhtään tajunnut.
Angela lavalla
Miamin tarina on lähes olematon. Ennakkoon tiesin tämän sisarussuhteen ja yökerhoelämän, mutta kumpikin jäi hyvin pintapuoliseksi raapaisuksi, sillä valkokankaan täytti rahansaanti ja kiristäjien kiertely. Milloin soiteltiin mafioosoille ja oltiin ajamassa ketäkin karkuun. Itse yökerhotanssia oli suhteellisen vähän ja vielä vähmemmän sitä, mitä takahuoneissa oikeasti tapahtuu. Annan ja Angelan sisarussuhde esitettiin hyvin pintapuolisesti. Vaikka he eivät olleetkaan aikaisemmin tavanneet, niin Anna lähtee Angelan mukaan ihan sokeasti. Vasta lavalla Anna tajuaa mitä tuli tehtyä ja minusta tuntui, että Annan hahmo välitti Angelasta, vain koska he olivat sisaria. Jos he eivät olisi olleet sisaria, Anna olisi jättänt alun alkenkin Angelan oman onnesa ojaan. Kun Anna ja Angela viettävät keikkojen jälkeen yhteisiä hetkiä olohuoneissa ja sängyssä maate mennessä, niin Anna on kiinostunut Angelasta, Angela ei Annasta. Angelan hahmosta välittyy se, mitä Anna aluksi kysyykin, ottiko tämä hänet mukaan vain siksi, että saisi tanssitytön? Ennen loppua Angela lukitsee Annan vessaan ja itkeskelee, tuleeko Anna oikeasti mukaan Miamiin. Tietenkään hän ei olisi tullut, sillä Anna oli jo itsekkin tajunnut, ettei Angela hänestä oikeasti välitä. Angelan itkupotkuraivari on enemmänkin hänen omien tunteiden mellastamista ja hän muutenkin useassa osin käyttäytyy kuin teinityttö.

Angela kertoo Annalle vähän vastahakoisesi omasta tyttärestään, joka on huostaanotettu. Hän on kuitenkin helpottunut, että ylipätänsä saa edes puhua lapsensa kanssa, sillä itse lapsena Angela ei saanut ottaa yhteyttä isäänsä. Anna oli pienenä kirjoitellut Angelalle, niin Angela oli kirjeistä selvästi enemmän katkera kuin iloinen, siitä että isä haluaa perheeseensä Annan, ei Angelaa. Tämä Angelan lapsi mainitaan elokuvassa vain kerran ja siksi elokuvan loppu tuntuukin niin huonolta, että Anna menee tapaamaan Angelan lasta. Olisin mieluummin nähnyt Annan menevän vaikka yksin sinne hiton Miamiin, kun leffan nimeenkin piti tuo paikka tunkea.

Pari valitusken aihetta vielä: miksi tässä leffassa mukamas juodaan niin paljon ja miksi pirussa tässä elokuvassa on niin kliseisiä tupakanpolttamiskuvia? Ainakin 3-4 kohtaa huomasin, jossa henkilö menee pihalle mietteliäänä/ahdistuneena ja polttaa tupakkaa. Se on kyllä yksi elokuvallinen keino, mutta samassa elokuvassa sen toistuminen näin useaan otteeseen saa minut jo kyrsimään. Nämä tupakkaotokset ja ylitiöpäinen viinanjuonti on minusta kyllä niin amatöörielokuvien virheitä ja kliseisiä kuin mitkä, ettei niitä nykyleffoihin enään tarvitsisi tuoda. Toinen mikä ärsytti ihan suunnattomasti oli leffan musiikki. Joka saatanan välissä soi semmonen jollotustanssimusiikki ja ellei soinut se, niin sitten oli semmosta ylitiömelodramaattista viulunsoittoa. Todella häiritsevää. Eniten kuitenkin leffassa mennään mönkään siinä, että tämä on rikoselokuva. Miksei sitä voitu mainita erikseen missään? Minulla tuli yhtälailla huijattu olo Miamista kuin Minä ja Morrisonista aikoinani sen nähtyäni,  siinäkin huumejuttu nousi pääosaan ihmissuhdredraaman tielle.

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Disney Klasskot 15: Kaunotar ja Kulkuri

Kaunotar ja Kulkuri on minun yksi vanhimpia omistamiani Disneyn elokuvia. Meillä se on alunperin ollut vhs-kasetilla, joka on joltain perhetutulta kopioitu. Siksi kasetin alku on vähän räpsyväinen ja muutamia sekuntteja puuttuu alusta. Tämä on kuitenkin sellainen puhtaan Disneymäinen elokuva kaiken nostalgisuuden takia. Sanoisinko näin että Kaunotar ja Kulkuri on klassikkomaisin klassikko.
 
Nykyään omistan elokuvan dvdllä ja sitä katsoessa elokuva tutuu lähes uudelta, sillä esim. alkutekstijakso on omassa vanhassa videossani jäänyt uupumaan. Kaunottaren ja Kulkurin kotikaupunki on todella kauniin idyllinen tässä talvisessa alussa ja on ihana nähdä kuinka Jukka kulta antaa vaimolleen Kaunottaren lahjaksi. Kaunotar on ehdottomasti Disneyn söpöin koiranpentu. Pidän valtavasti siitä, että kun elokuva kerran alkaa talvesta, niin se myös lopussa päättyy talveen ja samaan kuvaankin Kaunottaren kotitalosta lumen keskellä. Tämä lopussa paluu alkuun tunnelma on oikein onnistunut Kaunottaressa ja Kulkurissa.


Kaunottaren ja Kulkurin mainosjuliste
Kuten jo sanoin, Kaunotar on ylisöpö pentuna. Tätä pentuvaihetta oisin jopa pidempäänkin katsonut, vaikka se ei varsinaisesti tarinaa vie lainkaa eteenpäin. Mutta kun koira on niin luppana ja sen pikkuset haukut ja ulvontaäänet on niin söpöjä. Siksi oikein harmittaa, että Kaunotar kasvaa yhdessä yössä isoksi koiraksi. Suomeksi tämänkin elokuvan kun olen aina tottnut katsomaan niin voin vain sen sanoa, että Kaunottaren ääni on täydellinen Kaunotarelle. Koska tarina on koirien näkökulmasta kerrottu, niin Jukka kullan ja emännän kasvoja ei juuri elokuvassa näytetä. Eikä tarkempia nimiäkään, sillä Kaunotar tosiaankin kutsuu isäntäperhettään nimillä Jukka kulta ja emäntä. Heidän talonsa on tosin valoittava. Yksityiskohtia on niin tapeteissa, verhoissa, matoissa ja jopa sänkyjen lakanoissa. Niin idyllinen ja kaunis talo, joka tosiaankin olisi itselle ihan unelma.

Kaunotar pentuna
Kaunottarella on muutama ystävä. Tupsu ja Jalo koira ovat molemmat omia persooniaan ja Tupsu enemmän viehättää minua. Tuo Jalon haistelut ja unohdukset ei ihan iske, mutta tämä hänen matohaistelunsa tuo vahvasti mieleen Topin ja Tessun, jossa linnut koitti pyydystää matoa, sekä pari Aku Ankka lyhytelokuvaa. Se että Tupsu kutsuu kaunotarta muruksi on hellyyttävää. Kulkuri taasen esitellään vähäsen Kaunotarta myöhemmin erikseen ja voi kuinka rakastan Matti Olavi Raninin ääntä Kulkurina. Hän on niin täydellinen. Kun Kaunottaren perheeseen on syntymässä perheenlisäystä koen sen aina realistiseksi, miten koira voi jädä vauvahuumassa perheeltä toiseksi. Kun eläin on ollut talossa jo vähän kauemmin ja sen alkuhuuma laskenut ja  keskittyminen menee muualle, niin eläimen kasvattamisesta voi joillekkin tulla aikamoista pakkopullaa.  Kulkuri ryntää tuon kaiken keskellä Kaunottaren elämään ja tämän tontille ihan puskista, joten ei ihmekkään että Kaunotar siitä suuttuu ja Jalo ja Tupsu puolustelevat. Onneksi Kulkuri saadaan pihalta häädettyä poies.

Siiamin rotukissat
Vauvan syntymää odotellaan kiivaasti ja ikuisesti on mieleeni jäänyt Jukka kullan ja emännän keskustelu: "Kulta, tahdotko tosiaan vesimelonia?" "Kyllä ja sitten jotain kiinalaista ruokaa." "Kiinalaista!". Vauva kun syntyy niin Jukka kulta ei meinaa pysyä housuissaan, sillä hän vain hokee "Se on poika!". Saara tätikin vaan joutuu puhelimeen huutamaan keskusta. Vauvajuhlat on taas niin karmeat molemmilla. Jukka kulta on niin väsähtänyt ja mammat sössöttävät ties mistä.

Kun suurin hössötys on ohi on Kaunotar itse ihmeissään. Mikä lapsi oikein on? laulu tuo itselleni aina sen hetken mieleen, kun 8-vuotiaana sain hammsraudat. Se kappale jotenkin juuri silloin pyöri mielessä ja nykyään tuo laulu yhdistyy aina minulla hammasrautoihin. Perhe kun lähtee matkalle, niin kotiemännäksi kutsutaan Saara täti, joka on aika karikatyyrimäinen hahmo ja ensimmäinen ihminen elokuvassa, jolta näytetään kasvot. Siamin rotukissalaulu on ihana. Jotenkin sen rytmitys vain toimii. Se on suosikkikohtaukseni koko elokuvassa, vaikka nämä kissat ovat ilkeitä, eikä läheskään niin söpöjä kuin koirat tässä elokuvassa. Koska Saara täti on ilkiä hän hankkii Kaunottarelle kuonokopan, josta koiraparka joutuu lähes shokkiin. Isot hurtat ajaa häntä takaa, mutta onneksi Kulkuri tulee apuun pelastamaan hänet. Näin Kaunottarella syntyy Kulkuria kohtaan heti kunnioitus ja myös arvostus, ettei se ihan huono rakki sittenkään ole.

Loukkaantunut Jalo ja huolestunut Tupsu

 Kulkuri lupaa saada kuonokopan pois Kaunottarelta ja siksi he suuntaavat eläintarhaan. Kulkuri on kyllä vallaton vetitikka hypätessään kävelijän syliin ja nuolee vielä kasvojakin, että he pääsevät eläintarhaan. Siellä on todella upea suihkulähde ja vähän ilkeitäkin eläimiä. Majava, jonka kulkuri suostuu ostostvmäisellä mainostuksella antamaan kuonokopan, omistaa kivan vislaavan suomiäänen.  Kun kuonokoppa on saatu irti, haluaa Kulkuri tarjota illallisen Kaunottarelle ja tietenkin mennään Tonyn luo syömään spagettia. Tony ja kokki ovat ihania italialaistyyppisiä tappelijoita. Ihan mahtavaa myös kutsua Kaunotarta gimuliksi. Spagetin syönti on Kaunottaren ja Kulkurin ikonisin ja romanttisin kohtaus. Sen jälkeinen puistoyö rauhottaa ja on äärimmäisen kaunis. En koskaan ole ajatellut että tuona yönä Kaunotar tulisi tiineksi Kulkurille ja sen takia Tupsu ja Jalo myöhemmin häntä pyytäisi avioon. Vaikka Kulkuri kutsuu Kaunotarta rakkaaksi, niin hän ei pakota Kaunotarta lähtemään seikkailuun, vaan lupaa viedä hänet nätisti kotio.

Kotimatkalla Kulkuri ehdottaa pientä hippasta kanojen kanssa, joka päättyy surullisesti siihen, että Kaunotar viedään rankkureilla pois. Rankkurissa Kaunotar saa kuulla vähän inhampia tarinoita Kulkurista ja tavata mitä erikoisempia koiria. Yhdellä pikkurakilla on jättipitkä nimi, jonka yksi osa on Chicita (se banaanimerkki). Itkevät koirat on kyllä raastava näky. Riitta koiran biisi Kulkurista on ihan mahtava. Miitta Sorvalin ääni sopii Riitalle täydellisesti, sellainen rento ja renttumainen ääni. Hänen konsonanttien venyminen kuulostaa jotenkin kivalta korvaan, persoonalliselta.

Yhteinen joulu
Kaunotar haetaan rankkurista ja kotona sitten ollaan vihasia Kulkurille, mutta kun makuuhuoneessa kohdataan rotta, jonka Kulkuri käy tuhoamassa ja hän joutuu rankkureitten kynsiin, niin Tupsu ja Jalo lähtevät pelastamaan häntä. Se että Jalo selviää ison rankkurivaunun kaatumisesta päälleen on hyvä asia, sillä minusta tämä elokuva ei vaadi niin isoa draamaa, että Jalon olisi pitänyt kuolla. Rottaepisodi on itsessään tarpeeksi jännittävä draaman tuoja. Jos Jalo olisi menehtynyt, Tupsun tulo seuraavana jouluna yksin Kaunottarelle olisi ollut orpoa. Yhdessä kun he tulevat, se luo lämmintä henkeä. Kaunottaren ja Kulkurin pennut on kyllä suloisia, vaikka Pepi kyllä näyttää rasavilleytensä.