Lippukokoelma

Lippukokoelma

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Disney Klassikot 29: Bernand ja Bianca Austraaliassa

Bernand ja Biancan jatko-osaan minulla on aika lailla samanlainen suhde, kuin alkuperäiseenkin Bernand ja Biancaan. Elokuvaa en omistanut lapsena ja itse filmin näin vasta noin 17-vuotiaana. Tiesin elokuvasta kuitenkin enemmän, kuin ensimmäisestä Bernand ja Biancasta, sillä Australiassa elokuvan traileri on tullut tutuksi omista vhs-kaseteista. Mara kotka on näissä ollut jo silloin vaikuttava näky.

Bernand ja Bianca Austraaliassa elokuvan mainosjuliste
Bernand ja Bianca sijoittuu nimensäkkin mukaan Australiaan. En aikaisemmin tiennyt, että Down Under on ihan yleinen lempinimi Australialle. Elokuva alun kamera-ajo niittypellon poikki on komea näky ja tuo mieleeni Basil Hiiren tietekoneanimaation Big Benin kellotornin sisällä. Tyyli on lähempänä sitä, kuin viime klassikkoa Pientä Merenneitoa. Niittyvilloista päästään kohtaamaan päähenkilömme Tony, joka elää äitinsä kanssa Australian takamailla. Hän lähtee tutkimaan lähiympäristöä ja löytäää kopallisen harvinaisia kotkanmunia emoineen. Tony kommunimoi jättkotka Maran kanssa ja ymmärtää, että isilintu on poissa. Kotka ottaa Tonyn siipiensä suojaan ja yhdessä he lentävät pivien yllä. Liidon jälkeen Mara antaa ydhen sulkansa Tonylle muistoksi. Tonyn kipittäessä kotia häntä suraa salametsästäjä. Tämä on tehnyt ansan, johon Tony menee lankaan. Hän on pelastamassa pikku hiirtä kun tipahtaa kuoppaan, josta salametsästäjä kaappaa hänet. Tonylla kun on Maran sulka, jota metsästäjä on etsinyt jo kauan. Isikotkan hän on jo saanutkin. Tony viedään lukkojen taakse, mutta onneksi pelastettu hiiri keksii otta heti yhteyttä Pelastusjärjestöön.

Tieto Austtraliasta kulkee Havaijin kautta New Yorkiin, juuri Bernandin ja Biancan treffeille. Bernand on kosinta-aikeissa, mutta kömpelönä pudottaa sormuksen h-hetkellä. Kosinta siirttyy  myöhempään, kun lähdetään taas albatrossin kyydillä lentäen matkaan. Tosin nyt on vuorossa viime elokuvan albatrossin veli. Hauska idea muuten, että nämä albatrossiveljekset ovat saaneet nimensä lentokoneen keksijöiltä. Lento on pitkä, mutta onneksi lentäjä hyödyntää lentokonetta. Perillä saadaan nähdä kaunis ja vanhanaikainen tietokoneella tehty kamera-ajo Sydneyn Oopperatalon läheltä ja upeita Aussien maisemia. Lentokentällä pääparimme vastassa on Australialainen vahvistus ja oppaamme Jake. Hän tulee Bernandin ja Biancan kanssa pelastustiimiin käytänön mieheksi. Albatrossi päätyy paikalliseen sairaalaan, jossa häntä parannellaan kyllä hyvin epätavallisin keinoin.

Tony ja Mara kotka
Tony seikkailu on jäänyt siihen vaiheeseen, että salametsätäjä uhkailee häntä. Pojalta täytyy saada tieto missä Mara on. Kun Tony ei puhu, hänet heitetään kellarihäkkiin. Viihdykkeenä siellä on muitakin harvinaisia eläimiä ja yhdessä tehdään pakosuunnitelmaa. Se melkein onnistuukin, mutta salametsästäjän Jonna lisko on askelta edellä. Metsästäjä keksii, että Mara on Tonyn heikko kohta. Siksi metsästäjä päästää hänet pois ja lähtee itse seuraamaan, minne Tony menee varoittelemaan Maraa. Silloin Bernand, Bianca ja Jake tutustuvat Tonyyn ja yhdessä kehitetään suunnitelma avuksi. Metsästäjä saa ideallan Maran, Tonyn, Biancan ja Jaken kiikkiin, mutta Bernand on ollut piilossa, kun metsästäjä käskee Jonnan syömään kotkanmunat. Bernand on ollut ovela ja vaihtanut munat kiviksi. Albatrossi saapuu sopivasti paikalle ja joutuu lastenvahti hommiin, kun Bernandin pitää joutua pelastustehtävään. Tietenkin munat kuoriutuvat ja poikaset luulevat albatrossia isikseen. Bernand laittaa pökkyä pesän, matkii vähän Jaken Indiana Jones tyyliä ja saapuu suht ripeästikkin maasturirekan luo, jossa vangit ovat. Metsästäjä on laittanut Tonyn roikkumaan krokotiilijoen ylle, ja on häntä aseella jo tähtäämässä, kun ovela Bernand saa petkutettua Jonnan tönäisemään hänet jokeen. Molemmat putoavat sinne. Kiireessä vielä avataan häkki, jotta Mara, Bianca ja Jake saavat hätää kärsivän Tonyn turvaan. Siinä onneksi onnistutuaan ja ylhäällä pilvien päällä Bernand saa vihdoinkin Biancaa kosittua. Hänen onnekseen Bianca vastaa kyllä. Onnellisen lopun huipentumaksi Tonykin pääsee kotiin, vaikka äiti jo luuli hänen menehtyneen.

Jake - hiirimaailman Indiana Jones
Voisin jopa omaksikin yllätyksekseni kehua kuinka hyvä elokuva oli pitkästä aikaa, Viime kerralla pidin tätä Aussiseikkailua aivan turhana jatko-osana. Maisemat ja lämpö oikein huumaannuttaa minut ja ihailin suunnattoasti jättimäisen Mara kotkan animaatiota. Elokuvan tunnelma on aivan erilainen  mitä edellisessä Bernand ja Biancassa, vaikka samantyylisellä pelastustehtävällä ollaankin. Värimaalma on myöskin runsaampi. Tony ei ole yhtä herttainen kuin Penny, eikä Tonyn ja Maran  suhde ollut kovin syvällinen, mutta se vaikuttaakin enemmän aatteellisesti voimakkaalta.

Elokuvassa ei ole lainkaan lauluja, muttei se niitä oikein tarvinnutkaan. Metsästäjä on pahiksena uskottava, mutta liskoapurin nimi oli tosi hölmö, Jonna (alunperin Joanna). Se ei jotenkin vain istunut. Uusi hahmo Jake flirttailee pitkin elokuvaa Biancalle ja on minusta aika turha. Aiemmin suomidubilla katsoessani hahmo ihan ärsytti. Nyt alkuperäistä katsoessa ei niinkään, mutta tuntui vain tarpeettomalta hahmolta. Bianca jää kokonaan Bernandin varjoon tässä seikkailussa. Bernand yrittää kosia Biancaa muutamaankin otteeseen, mutta aina Jake tulee rehentelemään, mikä vetää Bernandin mustasukkaiseksi. Tämä piiirre on ymmärrettävä, mutta vähän liian aikuismainen tarinaan. Viime osassa ilmi tullut pelko epäonnen juttuja kohtaan on kokonaan hävinnyt, mikä on sääli, sillä kyseessä kuitenkin on sama vanha Bernand.

Bernand kosii Biancaa
Mukavaa, että Bernand ja Bianca Australiassa antaakin ihan uudenlaisen kokemuksen tällä katsomiskerralla. Sain katsomisesta enemmän irti, vaikka Jakesta tuleekin minulle mieleen Indiana Jones. Ehkä nekin elokuvat pitäisi joskus katsoa.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Disney klassikot 27: Oliver ja kumppanit

Oliverin seikkailut kuuluvat minulle samaan kastiin Bernand ja Biancan sekä Basil Hiiren kanssa, eli minulla ei ole siitä lapsuudesta mitään tunnesidettä. Jokin muistikuva on, että olen katsonut elokuvan sivusilmällä ensimmäisen kerran perhetuttumme luona joskus pienenä, mutta vasta lähempänä täysi-ikäisyyttä katsoin elokuvan ensimmäisen kerran kunnolla. Se ei saanut minua imuunsa, joten Oliver on jäänyt minulle hyvin vähäiselle katsomiskerralle. En ole myöskään ikinä lukenut alkuperäistä lähdeteosta Oliver Twistiä.

Oliver ja kumppanit elokuvan vanha mainosjuliste
New York ja 80-luvun loppupuoli. Kadulla myydään pahvilaatikossa söpöjä kissanpentuja, mutta oranssia Oliveria ei kukaan ole huolinut. Muut pennut on jo otettu ja Oliveria kaupataan ilmatteeksi, mutta eipä kukaan resuista kattia halua huolia. Oliver lähtee laatikosta omille teillensä ja löytää ihanan tuoksuvan makkaraketjun. Samaa makkaraa himoitsee myös kulkukoira Filuri, joka swengaa New Yorkin kaduilla kuin kotonaan. Oliver seuraa Filuria ja päätyy sattumalta tämän koiraporukkaan, joiden seurana asuu myös spurgu Pösö. Koditon Pösö on velkaa kaupungin suurimmalle gangsterille ja hengailee siksi kulukoirien keskellä, saahan hän heistä seuraa. Oliver hyväksytään Filurin, Titon ja muiden koirien jengin yhdeksi jäseneksi. Yksi päivä Oliver päätyy rikkaan auton kyytiin ja sieltä hänet löytää Jenni tyttönen. Jenni asuu hovimestarinsa kanssa, sillä hänen vanhempansa ovat työmatkoilla. Jenni ottaa Oliverin omaksi kissakseen ja antaa tälle rakkauttaan, enemmän kuin hionostokoira Rusetillensa. Rusetti on Oliverista heti mustasukkainen ja koittaa savustaa tätä ulos. Jenni antaa Oliverille nimikyltin ja pitää hänestä huolta. Koirat kuitenkin hakevat Oliverin takaisin jengiinsä ja siellä Pösö saa idean. Hän kidnappaa Oliverin ja lähettää uhkausviestin Jennille, että saisi häneltä lunnasrahoja, joilla voisi maksaa velkansa gangterille. Suunnitelmaa tehdään pitkään ja hartaasti. Pösö hämmentyy, kun lunnasrahoja tuo pikkutyttönen ja siitä alkaa kohellus. Gangsteri ottaa Jennin vangiksi ja kilpaa ajetaan sinne sun tänne. Pösö, Tito, Filuri, Rusetti ja muut koirat ovat vauhdikkaissa meiningeissä, mutta lopulta gangsteri on mennyttä. Oliver saa jäädä asumaan Jennin luokse ja Tito ja Rusettikin koittavat saada lemmenliekkiä leimahtamaan, mutta tulinen Tito ei kylpyyn suostu. Lopulta Jenin synttäreille kutsutaan kaikki koirat ja Pösö ja he viettävät iloiset juhlat yhdessä. Vanhemmatkin ovat seuraavana päivänä tulossa kotiin.

New Yovrk 80-luvulla
Oliver ja Kumppaneiden suurin ongelma on sen tunteettomuus. Elokuva ei saa minussa mitään tunteita liikkeelle. Johtuuko siitä, että Oliver ei jostain kumman syystä saa minulta kissapisteitä, kun ei ole niin suloinen mitä Disneyn muut kissat, vai se, että koiria on tarinassa liikaa minun makuuni. Itse juoni kun alkaa Jennin lunnasrahoista, niin minusta se on äärimmäisen tylsä. Koko elokuvan kohokohta on sellainen, ettei minua katsojana se kiinnosta lainkaan. Hahmojen kehitykselle on jätetty jotenkin liian vähän aikaa. Tarinallisesti Oliver ja Kumppanit ei siis anna minulle mitään, enkä osaa sanoa kuinka hyvin tämä noudattaa alkuperäistä tarinaa. Visuaalisesti Oliverin tarina taasen on kiehtova. New York on tuohon aikaan uudella tietokoneanimaatiolla saatu todella hienosti luotua, siinä on suurkaupungin elämä  ja vilinä vahvasti läsnä. Eläinten animointi ei jotenkin vakuuta minua ja Jennikin on lähes suoraan kopioitu Bernand ja Biancan Pennystä.

Olen katsonut elokuvan sekä suomeksi ja englanniksi. Alkuperäiskielellä elokuvan laulut toimivat ihan mukavasti ja pidän suomenkielisessä versiossa siitä, että on käytetty sellaista aika stadlaista puheenvartta: "Jos et sä kliffaa, et siis syö", se kanssa luo suurkaupungin tuntua.  Suosikkilauluni on Jennin laulama You and me alkuperäiskielellä, joka on minusta elokuvan paras ja kaunein kohtaus, sääli vain että se on niin lyhyt. Kyseisen kappaleen aikana nähdään kuinka Jenni ja Oliver kiintyvät toisiinsa. Jenni on kuitenkin aika yksinäinen tyttö, kun hänen vanhemmat eivät ole ikinä paikalla. Siksi Oliverin tuleminen hänen elämäänsä on niin tärkeää. Tämä laulua on yksinkertiasesti todella kaunis.

Jenni laulaa Oliverille kuinka paljon pitä hänestä
Harmikseni Oliver ja Kumppanit saa minulta saman kohtalon kuin Basil Hiiri, katson sen ainoastaan tälläisten Disneymaratonien yhteydessä. Jos olisin nähnyt elokuvan lapsena ja saanut siihen silloin jonkun nostalgia-aspektin, voi olla että kohtelisin elokuvaa ehkä kauniimmalla kädellä. Värikäs ja vilkas New York tuollaisella, nykypäivän mittakaavassa vanhalla,  tietokoneanimaatiolla luo kyllä oman kivan kasarityylin ja tunnelman Oliverin ja Kumppaneiden tarinalle. Plussaa saa myös elokuvan rehellinen nimi, kyseessä on tarina Oliver kissasta ja kaikista hänen kumppaneistaan, niin koirista kuin ihmisistäkin.

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Maija Poppasen Paluu

Disneyn Maija Poppanen on minulle äärimmäisen rakas klassikko. En ollenkaan ilahtunut kun kuulin, että sille ollaan jatko-osaa tekemässä, mutta toisaalta P.L.Travers julkaisi aikoinaan kirjan Maija Poppasen paluusta, joten ehkä elokuvan olemassaolo on ihan oikeutettu. Siltikin menin katsomaan elokuvaa hyvin skeptisin silmin. Alunperin ajattelin jättää sen kokonaan väliin, mutta traileri, jossa on vanha Pankkien leija, ja tieto Dick Van Dyken cameosta käänsivät pääni.

Maija Poppasen Paluun elokuvajuliste
Kirsikkatie 17 ison laman aikaan Lontoossa. Siellä asuu Mikko Pankki kolmen lapsensa Anniinan, Jussin ja Tuuren kanssa. Mikon vaimo on kuollut vuosi sitten ja jokainen on käsitellyt surua eri tavalla. Mikosta on tullut huolimattomampi ja lapset ovat äidiltään oppineet itsenäisen ajattelun. Mikon läheinen sisko Anna on usein lapsuudenkodissaan käymässä ja niin myös tänäänkin, kun ovelle tulee pankin lakimiehiä kertomaan ulosotosta. Laina pitää maksaa parin päivän mennessä, tai asunto menee alta. Eihän Mikolla ja Annalla ole rahaa, mutta he muistavat isänsä Yrjö Pankin jättävän heille pankin osakkeita. Papereita etsiessä kodinhoitaja Elli on vain tiellä ja lapsetkin hälytellään kaupassa käymään. Mikko koittaa etsiä osakekirjaa ullakolta, mutta roskaahan siellä vain on; vanha leija, koko perheestä maalattu piirustus ja lumisadepallo, jossa näkyy katedraali, jonka portailla lintutäti aikoinaan istui. Tuuren auttaessa isiä hän ottaa piirustuksen talteen, mutta leija lentelee ulos. Kauppamatkalla Tuure päättää napata leijan talteensa, vaikka joutukin uhmaamaan puistonvartijaa. Avuksi hän saa Jaakon, joka on ollut alkuperäisen Maija Poppaselokuvan Pertun oppipoika. Yhdessä he saavat leijan alas ja mukana tulee Maija Poppanen. Hän päättää taas tulla pitämään huolta Pankin lapsista.

Maija Poppanen saapuu pitkästä aikaa Kirsikkatielle
Mikko ei haluaisi palkata Maija Poppasta, mutta Anna puhuu hänet ympäri. Poppasen johdolla lapset seikkailevat kylpyammeessa, päätyvät upealle hevoskärryajelulle liemikulhoon, käyvät Maija Poppasen pikkuserkun luona kylässä, vierailevat pankissa ja tanssivat yhdessä Jaakon lampunsytyttäjäystävien kanssa. Talo ulosmitataan ja sillä hetkellä Mikko katsoo Tuuren korjaamaa vanhaa leijaa. Ei perkule, osakekirja on siinä! Nyt kiireesti pankkiin! Aika on kuitenkin todella kortilla. Anna ja Mikko huristelevat autolla pankkia kohti, kun lapset, Poppanen ja Jaakko menevät pyörän kyydissä kohti Big Beniä, seuranaan lampunsytyttäjäporukka. Yhdessä he meinaavat pysäyttää ajan. Jaakko kiipeää ystävien avustuksella kelloon, mutta viisareita hän ei saa pidätettyä. Nokkela Maija Poppanen lentää sontikkansa avulla yläilmoihin ja pidättlee viisareita niin, että pankin pääjohtaja ehtii saada asiakirjan aikarajaan mennessä. Tämä ei kuitenkan suostu mokomaa ottaa vastaan, kun nimikirjoituskohta on repäisty irti. Onneksi ylempiarvoinen Nuorempi Herra Naakka vanhana sapuu sopivasti paikalle ja antaa pankinjohtajalle nätisti kenkää. Pankit saavat pitää talonsa ja nauttivat yhdessä seuraavana päivänä puiston kauneudesta ja lentelevät ilmapalloilla muiden Lontoolaisten kanssa.

Tuure löytää isänsä vanhan leijan
Maija Poppasen Paluun suurin ongelma itselleni on uudet näyttelijät. Vaikka kuinka yritän, niin en pidä Emily Bluntin Maija Poppasesta. Hänestä puuttuu se kaikki Julie Andreawsin luoma hahmon lämpö. Bluntin Poppanen hymyilee ja korostaa itserakkauttaan ihan liikaa ja on turhankin komenteleva. Hänellä on ihan kiva lauluääni, muttei sekään riitä. Jokin inhimillinen Maija Poppasessa oleva piirre häneltä puutuu, joka Julie Andreawsilla on. Tämän elokuvan Perttuna toimiva Jaakko Lin-Manuel Miranda on ihan kiva, mutta vain varjo Dick Van Dyken Pertun hauskuudesta. Jaakko on ainoastaan lampunsytyttäjä, kun Perttu oli nokikolariuden lisäksi yhden miehen bändi ja katutaiteilija. Jaakosta puuttuu se vekkulimaisuus, mikä tekee Pertusta Pertun. Siksi hänen hahmonsa on todella persoonaton. Anna ja Mikko ovat aikuisena ihan hyvin hahmoja ja seuranneet vanhempiensa jalanjälkiä: Mikko työskentelee pankissa ja Anna toimii ammattiyhdistyksen puolestapuhujana, olihan hänen äitinsä Vilma sentään feministi. Lapsista Jussi ja Anniina ovat vakavamielisä, kun taas Tuure kivasti oikean lapsen oloinen. Kodinhoitajana Ellinä on Julie Walters, joka saa hahmoonsa luotua hoivaavaa huumoria. Maija Poppasen höpsähtäneenä pikkuserkkuna on Meryl Streep, joka aluksi tuntuu todella irralliselta, mutta laulunsa aikana hänen hahmonsa saa lihaa luiden ympärille. Pankinjohtajaa esittää Colin Firth, joka on harvinaisen pökkelö roolissaan. Elokuvan parasta antia tekee lopussa Nuorempana Herra Naakkana vanhana cameon tekevä Dick Van Dyke, joka on yhtä ihana kuin alkuperäisessä elokuvassakin.

Nuorempi Herra Naakka on vetreässä kunnossa
Pidän kuitenkin siitä, että Maija Poppasen Paluussa on osattu kunnioittaa originaalia elokuvaa. Alussa mainitsemani lumisadepallo katedraalista ja leija ovat osa sitä, mutta laulullisesti monet laulut olivat vastineita alkuperäisen elokuvan lauluille. Lasten tutustuessa Maija Poppaseen kylpyammekappaleen aikana tuo mieleen Lääkkeen sä sokerilla makeaksi saat. Tavalliseen ja aina niin ihanaan piirrettyyn 2D animaatioon hypätään liemikulhoon, jonka laulunumerot muistuttavat Supercalifracilistiexpialidoucisia. Lampunsytyttäjien valtava tanssinumero on selvästi saanut ideansa nuohoojien Steppaa vain tanssishowsta. Elokuva päättyy lopussa isoon ilmapallonumeroon, kun alkuepärinen loppuu leijan lennätykseen. Harmikseni uuden elokuvan lauluista mikään ei jää mieleeni, vaikka ihan näyttävirä numeroita ovatkin. Johtuuko siitä, että en sen pahemmin välitä isoista musikaalinumeroista, vai siitä että Shermanin veljesten alkueperäisen elokuvan laulut ovat jo muodostuneet itselleni niin isoksi klassikkokappaleiksi.

 Kaikista eniten inhoan tätä lässytystä, joka nykyajalla toistuu lähes joka lasten ja koko perheen elokuvissa. Tehdään selkeä pahis, oikein näytetään hän valehtelevan ja jauhetaan ongelman ratkaisu katsojille valmiiksi. Sellainen olo minulle jäi Maija Poppasen Paluun juonesta ja se on syy, miski tuskin hankin elokuvaa itselleni. Alkuperäisessä Maija Poppasessa ei ole selkeää hyvää tai pahaa, vaan katsoja pitää päätellä itse onko ne pankkien porhatat nyt millaisia. Nyt elokuvan käsikirjoitus on liian mustavalkoinen. Paras Maija Poppasen Paluun hetki olikin, kun Nuorempi Herrra Naakka sanoi alkavansa kertoa tarinaa puujalasta. Siinä minä katsojana repesin ja totaalisesti. Mikäs muuten sen toisen jalan nimi oli?

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Maija Poppanen

Disneyn Maija Poppanen on itselleni ollut äärimmäisen rakas elokuva. Kun se vuonna 1998 julkaistiin suomenkielisenä vhs-kasettina tahdoin sen itselleni heti, sillä olin nähnyt elokuvasta pätkiä ja sen tyyli oli jo silloin lumonnut minut, vaikken yhtään mitään tarinasta ollut ymmärtänyt. Koska tämä Lehtosaaren ohjaama suodubbiversio on itelläni ollut vhs-kasettina niin katsottu, on ymmärrettävää miksi vielä näin vanhanakin katson elokuvan suomeksi, vaikka live actioneita katson yleensä mieluummin alkuperäsikielellä.  Katsoin Maija Poppasen viimeksi juuri ennen Maija Poppasen Paluuta ja jälleen kerran elokuva lumosi minut. Se antoi myös paljon perspektiiviä tähän uuteen Maija Poppasen Paluuseen, joka tuntui äärimmäisen heikolta tekeleeltä tähän ihanaan alkuperäisklassikkoon verrattuna.

Maija Poppasen alkuperäinen elokuvajuliste
 Perttu vetää yhden miehen konserttia puiston edessä. Hän vie meidät tapaamaan Kirsikkatie 17 väkeä, Pankin perhettä. Matkan varrella esitellään Amiraali, naapurustussa asuva vanha merimies, joka pamauttelee tykillä aina tasatunnein. Kirsikkatiellä on myrsky menossa, sillä Kaisa neiti on lähdössä. Hän ei jaksa enään Annaa ja Mikkoa, jotka ovat taas karanneet. Rouva Vilma Pankki saapuu kotiin feministilaulua lauaen ja innoissaan, mutta järkyttyy Kaisa neidin lähdöstä. Hänen päätään ei käännä mikää, ei edes perheen pää Yrjö, joka saapuu töistään pankista kotiin. Poliisi tuo kadonneet Annan ja Mikon kotiin, jotka olivat vain juosseet leijansa perässä. Yrjö tekee hakemuksen uudesta lastenhoitajasta ja niin Maija Poppanen saapuu seuraavana päivänä pelastamaan Pankin perheen. Lapset aluksi karstaa niin täydellistä ja itserakasta Maija Poppasta, mutta kun siivoiaminen onnistuu sormia napsauttamalla ja hänen ja Pertun  avulla pystytään hyppäämään katumaalaukseen, mielet muuttuvat. Maalauksessa Maija ja Perttu viettävät oivan lomapäivän piirettyjen eläinten kanssa ja pingviinien kahvilassa, kun Anna ja MIkko ajelevat karusellissä. Ettei ajelu mene tylsäksi, hepat lähtee laukalle ja Maija voittaa kettujahdin. Sitä tunnetta pystyy kuvailemaan vain maailman pisin sana: supercalifragilistiexpialidoucus. Sade yllättää voittojuhlat ja ollaa jälleen Lontoon puistokadulla, josta kiiruhedetaan kotiin. Iltalääkekkään ei Maija Poppasen tarjoama maistu pahalta.

Maija Poppanen on menossa Annan ja Mikon kanssa kaupoille, kun Perttu tulee pyytämään apua. Albert setä on nimittäin juuttunut kattoon naurustaan. Nauru on tunnetusti tarttuvaa, joten Perttu, Anna ja Mikko päätyvät Albertin kattoon teekutsuille. Poppanen saa tarjoilla teen ja kuulla mitä parhaimpia vitsejä. Tunnetteko muuten te ketään puujalkaa nimeltä Smith? Iltasella isälle koitetaan kertoa vitsiä, mutta tämä vaan suutahtaa ja sanoo Poppasellekkin, että pelleily saa riittää. Poppanen terävänä naisena saa puhuttua, että Pankki vie lapset pankkiin katsomaan hänen työtään. Ikävä kyllä Annaa ja Mikkoa ei pankki voisi vähempää kiinnostaa, sillä he haluavat käyttää rahansa lintujen ruokkimiseen. Isä ei tätä ymmärrä ja koittaa pankin johtokunnan kanssa saada lapsien päät puhuttua pyörryksiin. Kun Vanhempi Herra Naakka ottaa Mikon lantin väkisin käteensä, syntyy kaaos. Anna ja Mikko rynnivät pankista pois ja muut asiakkaat käsittävät, että ihmiset eivät anna luukusta rahaa. Näin pankki päätyy pahaan kriisiin. Annan ja Mikon kadulta peleastaa Perttu, joka on tänään nokikolari. Vaikka Maija Poppasella on vapaapäivä, hän joutuu seikkailuun mukaan, kun uunin hormi vetää Annan ja Mikon katolle. Poppasen ja Pertun johdolla ihaillaan Lontoon kattoja, kunnes Pertun nokikolarikaverit tulee paikalle ja yhdessä stepataan. Steppausnumero on valtavan hieno ja päättyy isoihin tansseihin Herran Pankin kotona. Taloudenhoitaja Elli ja Vilmakin pääsevät nokikolarien lauleskeluun mukaan, kun: "Herra saapui, steppaa vain!" Lähtiessään nokikolarit kiittävät herra Pankkia ja on siinä Mikkokin menossa mukana.

Perttu, Poppanen, Anna ja Mikko Lontoon kattojen yllä
Yrjö Pankki saa töistänsä hyvin vakavan puhelun. Hän menee pimeän tullen pankkiin, missä joutuu kovaan puhutteluun. Tämä pankkikriisi oli valtava ja syy on yksin hänen ja lapsiensa. Mitä vastaa herra Pankki? Hän miettii ja pohtii pitkään, ennen kuin keksii sanan, jonka voi sanoa silloin kuin ei ole mitään sanottavaa, eli supercalifragilistiexpialidoucus. Maija Poppanen on oikeassa, tämä on erinomainen apu pulmiin. Taidanpa lähtä lennättämään leijaa. Tunsin muuten kerran miehen, jolla oli puujalka nimeltä Smith. Niinkö, mikä sen toisen jalan nimi oli? Herra pankki lähtee nauran ja laulaen pankista pois, kun Nuorempi Herra Naakka manaa äijästä tulleen hullu kuin marakatti. Vanhemmalla Herra Naakalla on onneksi huumori hallussa ja hän poistuukin onnellisena. Maija Poppanen on lähdössä, tuuli on kääntynyt. Anna ja Mikko surevat tätä, mutta unohtavat surunsa heti, kun näkevät vanhempansa portaikossa ja korjanneen rikkinäisen leijan. Yhdessä perhe menee viettämään päivää puistoon leijaa lennättämään.
  
Maija Poppanen on lähes täydellinen koko perheen elokuva. Siinä on upea visuaalisuus, joka ei ole vanhentunut yhtään, vaikka elokuvan teosta onkin aikaa. Piirrokseen hypätessä on osattu yhdistellä tuolloin todella mielettömällä tavalla animaatiota ja live actionia. Muutenkin Maija Poppasen maailma on värikäs. Annan ja Mikon huone on ihanan perinteinen lastenhuone, Pankkien talo hyvin fiiniä ja Brittiläistä, sekä koko Lontoo sopivan usvainen. Tapahtumat etenevät rauhalliseen tahtiin, eikä katsojalle tule niistä ähkyä. Elokuva on kestoltaan noin 2 ja puoli tuntia, mikä on aika pitkä. Itse leikkaisin ainoastaan Maija Poppasen iltalaulut pois, sillä mielestäni ne rikkovat muuten tyyliltään reipasta elokuvaa turhalla tyyneydellä. Elokuva on osannut hyvin yhdistää Annan ja Mikon elämän  realistisuuden ja Maija Poppasen maailman fantastiduuden yhten. Pidän kovasti siitä, kun arkisista asioista, kuten leijan lennätyksestä,  saadaan elämää suurempi kokemus.

Mä vietän oivan lomapäivän varmaan, Maijan armaan kanssa olla saan
Maija Poppasta esittävä Julie Andrews on roolissaan ilmiömäinen ja ihan kunnialla voittikin Oscar- patsaan parhaan naispääosan roolistaan. Hänellä on mieletön kyky tasapainoilla Maija Poppasen narsistisuuden ja lempeyden välillä. Tähän ei uuden Maija Poppasen Paluun Emily Blunt pystynyt. Annan ja Mikon näyttelijät ovat ihan kivoja, vaikka hahmoissa itsessään ei ole suurta persoonaa. Vilma Pankki jää todella sivuun, mutta on upeaa, että hänen avullaan on saatu tuotuotua ajan politiikkaa mukaan. Herra Pankki on selkeä perheen pää ja lapsena hän tuntuikin tylsältä hahmolta, mutta mitä vanhempana tätä olen katsonut, sitä enemmän Yrjö Pankki on valloiittanut sydämeni ja jopa noussut elokuvan tärkeimmäksi ja keskeisemmäksi hahmoksi. Perttua esittää uskomaton Dike Von Dyke, jolla on mahtavaa vekkulimaisuutta ja karismaa hahmossaan. Pertusta ei voi olla pitämättä. Hauskan kaksoisroolin hän tekee myös Vanhempana Herra Naakkana, joka lopulta ymmärsi Pankin vitsit ennen kattoon nauramistaan.

Maija Poppanen on todellinen musikaali ja on pieni ihme, että rakastan tätä elokuvaa, sillä en liiemmin välitä perinteisistä musikaaleista. Poppasessa todellakin laulut vie juonta eteenpäin, mutta ovat silti yksilöitä. Pidän leffan laulujen suomiversioista jopa enemmän kuin alkupeärisistä, varmasti siksi kun ne on tullut kuunneltua useampaan kertaan. Sinikka Sokka Vilmana esittää ihanan teatraalisesti Naiset Kunniaan, joka on oma naistenpäivälauluni. Maija Poppasen ja Pertun Supercali... esitys on ihana musikaalinumero, samoin kuin kaunis Lontoon kattojen yllä hyräiltävä Chim Chime Rii, sekä vauhdikas Steppaa Vain. Steppaus laulu ja tanssinumero ovatkin leffan suosikki musikaalikohtani, sillä aina repeän tällä lopulle, kun porukka laulaa "Herra saapui, steppaa vain" ja "MItäs nyt, mitäs nyt?" . Lopun leijaa lennätän on todella sopiva kappale lopputeksiten tuojaksi, kun Maija Poppanen lähtee sontikalla takaisin kohti pilviä, mistä saapuikin.

Vilma Yrjö, Anna ja Mikko leijaa lennättämässä
 Tiivistettynä Maija Poppanen on paras live action musikaalielokuva, jonka olen milloinkaan nähnyt. Siinä on hienot näytteliät, sekä kaunis tarina, joka avautui ainakin minulle vanhemmalla iällä paljon paremmin kuin lapsena. En suosittele Maija Poppasen Paluuta tämän alkuepeärisen Maija Poppasen faneille, mutta kannattaa katsoa Disneyn Saving. Mr. Bank, jossa kerrotaan fiktiivisesti vähän tarkemmin tämän elokuvan synnystä ja siitä miksi Maija Poppanen ylipäätänsä saapui Kirsikkatielle.  

Ihanaa ystävänpäivää elokuvalippujen ystäville!

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Matti

En ole ikinä kiinnostunut urheilusta ja myönnän, etten tuntisi Matti Nykästä nimeltä, ellei hän olisi törttöillyt julkisuudessa. En varmastikkaan olisi mennyt aikoinaan katsomaa Mattia, ellei se olisi ollut suosikkitekijätiimiltäni Selin/Mäkelältä. Jasper Pääkkönen on ollut ihana Saku Salinista asti, joten olihan elokuva pakko nähdä.

Matti elokuvan mainosjuliste
Matti elokuva kertoo miehestä nimeltä Matti Nykänen. Elokuvan hahmo on kuitenkin fiktiivinen ja osa sivuhahmoista perustuu suoraan oikean Nykäsen kavereihin, mutta esim. vaimo Tainan hahmo on koostettu useista eri Nykäsen vaimoista. Alussa Matti on vankilassa aloittamassa monologia itsestään ja itse elokuva tapahtuu hänen takaumana. Monologiratkaisu on aika helppo ja tyhjänpuhuva, mutta toimii elokuvan hyvänä liimana, kun tapahtumat mitä Matin elämässä kuvataan tähän elokuvaan, ovat osittain täysin irrallisia toisistaan. Alkupäässä näytetään Matin riehumista mäkiviikoilla ja omaleimaista haastattelua Suomeen. Matti ottaa itseensä jokaisen herkän sanan mitä hälle sanotaan ja oikein kerää huomiota. Itse hyppy kuitenkin sujuu. Matin kaverina on Maisteri niminen valmentaja, joka häntä vähän koittaa pitää kurissa. Pahalla puolella taasen on Matin kaveri Nikke, joka houkuttelee hänet hyppäämän sillalta ja lähteä ryyppämään kun edustustilaisuuteen pitäisi mennä.

Jasper Pääkkönen näyttelee Matti Nykästä
Matti on hiihtoliiton järjestämällä leirillä, josta Nikke houkuttelee hänet mukaasa pikku ajelulle. He riilluttelevat kännipäissään ja tapaavat matkalla pari liftarityttöä. Toinen heistä on Matin tuleva vaimo Taina. Nikke vähättelee Matin naistaitoja, mutta kyllä Matti ja Taina päätyvät yhteen. Lehdissä he väittävät elämän olevan auvoista, mutta oikeasti kotona riidellään ja Matin suututtua ja vedettyä kännit, on koti lohduttomassa kunnossa. Taina hakee Matin poliisiasemalta ja yhdessä he lähtevät mäkiviikoille ja sieltä häämatkalle. Molemmat reissut menee ryypätessä, jälkimmäinen myös riidellessä. Koska Matti tuntee olevansa vanki, hän ja Nikke päätyvät rilluttelureissulle bordelliin. Aivoton Matti ei edes tajua, että seksiseurastahan pitää maksaa. Takasin tultuaan Taina on lähtenyt, selkä menee paskaksi, eikä hyppy enään kulje. Matti asuu hetken vanhempiensa luona ja Nikke jälleen vetää hänet uusiin kuvioihin. Matti pakotetaan Leville tekemään sekalaisen seurakunnan kanssa levyä ja eihän Matti tietenkään osaa laulaa. Paikallinen puliukko Jorma-Tapio pitää Matille yksityisen oppitunnin miehisyydestä ja johan laulu luistaa. Oikeastihan keikoille katsojat tulivat kattomaan mitä tyhmä se Matti taas on hölmöillyt. Kun rahat loppuu, niin Niken ehdotksesa myydään mitalit, joita kukaan ei edes halua ostaa. Velkojen takia Matti päätyy jo tutuksi tulleen bordelli-isännän Casinolle strippaamaan. Siellä sitten hän kohtaa mustamakkaramiljonäärin Mirvan, joka ostaa Matin seltä vapaaksi ja kaappaa mukaansa Tampereelle. Vasta tuona hetkenä kun Mirva kysyy että ostetaanko Nikkekin vapaaksi, Matti tajuaa, että hänen elämänsä paras kaveri on hänen elämänsä suurin kusipää. Matin ja Mirvan yhdessäolo on kirjaimellisesti ruusuila tassimista, kun molemmat osaavat juoda ja tapela samalla mitalla. Elokuva päättyy siihen, että Matti pääsee vapaaksi ja esiintyy Raumanmeren juhannusjuhlilla.

Matti elokuva on todella epidosimainen. Monet asiat eivät ole eksakteja toisiinsa eivätkä korreloi keskenään, joten tarinallisesti elokuva on aika levällään. Siitä puuttuu draamankaari. Olen kuitenkin yllättynyt siitä miten komediallinen elokuva on. Matin hahmo on kirjoitettu aika pahviaivoiseksi mieheksi, jolle mäkihyppy on kaikki kaikessa. Ongelma on siinä, että leffassa itse mäkihyppyä kuvataan todella vähän. Näin Matin urheilulliset ansiot jää elokuvassa kaiken muun varjoon. Pidän siitä tyylistä, miten kuvataan Matin paistatuksesta julkisudessa, esim. kun hänen ja Tainan avio-onnea hehkutetaan. Olen myös aina pitäynt sitä elokuvassa, että kun Jasper pääkkönen näyttelee Mattia, niin hänen isänsä Seppo Pääkkönen näyttelee Matin isää. Kohtaus, jossa Matti näkee unta että hyppy kantaa ikuisuuksiin, on elokuvan koskettavin.  Myös Maisterin hahmo tuo Matin inhimillistä puolta ja sitä hänen urheilullisuuttansa esiin. Matin heikko kohta, jota elokuvassa painostetaan ja toistetaan hyvin paljon, on uskallus. Heti kun Matille sanotaan, ettet uskalla, niin varmana tyyppi on sen tekemässä. Oli kyseessä sillalta hyppääminen, kännissä autolla ajaminen, strippaaminen, laulaminen ja auktoriteettien rikkominen. Yleensä häntä haastaakin "paras kaveri" Nikke, joka keksii vielä itselleen tyhmän nimen Nick Nevada, kun hän alkaa Matin henkilökohtaiseksi manageriksi.

Matti ja Nikke joutuvat hankaluuksiin Niken toilailujen takia.
Vaikka Matti elokuva on tarinansa sekavuuden takia raskas ja komedialliset heitot tasapainottaa sitä, niin pidän siitä, että elokuvassa on vaihtelevia kuvauspaikkoja, sekä aikakaudelle (80-90- luku) tyylisiä vaatteita ja sisustuselementtejä. Jasper Pääkkönen raukka on kasvattanut maailma hirveimmän takatukan rooliaan varten, mutta muten vetää hahmon ihan hyvin, mitä vähän yksitoikkoisesti. Sitä voimme syyttää kuitenkin käsikirjoitusta. Yleensä pidän Peter Franzénista, mutta Nikkenä hän on todella huono, aivan kuin kesäteatteri näytelmästä. Hänen hahmonsa on liian absurdi ja kuuluu johonkin ihan toiseen elokuvaan. Hissu Hietalahden esittämä muusikko kuuluu tuohon samaan kategoriaan, kuten myös Jussi Lammen Jorma-Tapio. Kaiki muut elokuvan hahmot ovat vielä uskottavia, varsinkin Maisterista pidän kovin. Matn vaimot Taina ja Mirva ovat molemmat todella yksiulotteisia, enkä yhtään ymmärrä miksi Elina Knihtilä palkittin Mirvan roolista. Hän kyllä tekee hyvän imitaation perustana olevalle Mervi Tapolale, mutta se ei minusta riitä hyvään roolisuoritukseen.
Matti, Maisteri ja haastattelija.
Kaiken kaikkiaan Matti on viihde-elokuva, joka näyttää katsojalle juuri sen puolen, minkä he todennköisesti Nyksestä tunsivatkin: viinaan menevä sekopää, joka osaa räyhätä ja rellestää, joskus jopa osannut mäkihypätä. Minulle oikea Matti Nykänen ei ole mikään sankari, mutta hyvän inspiraation hän on antanut itsestään tähän leffaan.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Disney klassikot 26: Basil Hiiri Mestarietsivä

Basil Hiiri kuuluu näihin Disney elokuviin, jotka olen nähnyt vasta vanhemmalla iällä. Itse asiassa tämä oli vasta toinen kerta, kun katsoin Basilin tarinan ihan ajatuksen kanssa. Kyseistä elokuvaa meillä ei ole ollut videolla, eikä minulla ole minkäänlaista suhdetta Basilin esikuvaan Sherlock Holmesiin, mitä nyt olen kyseisen hahmon patsaan nähnyt Lontoossa.

Basil Hiiri Mestarietsivän vanha mainosjuliste  
Olivia Leikinheimon isä kidnapataan ja Olivia on tästä kauhuissaan. Hän on etsimässä lehdessä mainostettua yksityisetsivä Basil Hiirtä ja saa avukseen tohtori Davsonin. Yhdessä he löytävät Basilin, joka ei ole aluksi huomaavinaankaan Oliviaa. Davson kertoo Basilille kidnappauksesta ja vasta siinä vaiheessa Basil innostuu aiheesta, kun saa tietää kidnappaajan olenav Liuhu lepakko. Liuhu on Basilin pääpahiksen Ratiganin apulainen. Basil, Olivia ja Davson ryhtyvät toimeen: Basit etsii ja tutkii johtolankoja ja yhdessä he päätyvät johonkin lelukauppaan etsimään Liuhua. Sieltä hänet kaiken mutkan takaa löytyykin ja Liuhu saa Olivian napattua mukaansa. Davson ja Basil päätyvät kapakkaan etsimään valeasussa  Liuhua ja lähtevät seuraamaan häntä Ratiganin luokse. Ratigan, maailman ilkein rotta, on valmistanut Basilille ansan. Basil ja Davson sidotaan hiiren loukkuun, joka monen monimutkaisen jutun jälkeen laukeaa ja on murskaavinaan heidät. Tällä välin kun he miettivät keinoja selvityä, Ratigan on testaamassa Leikinheimon isän uutta lelua: Robottikuningatarta.

Kunigattarella on 60- vuotisjuhlat tiedossa, mutta Ratigan on saanut Kuningattaren vangittua ja robottikuningattaren avulla koittaa kaapata vallan itselleen. Basil saa älykkyydellään hänet, Davsonin ja Olivian vapautettua, sekä vielä kuningattaren irti kahleistaan. Ratiganin suunnitelmat menevät myttyyn ja hän pakenee Big Beniin Olivia vankinaan. Basil, herra Leikinheimo ja Davson saavat Olivian turvaan ja Basil pääsee jahtaamaan Ratigania kellotornin sisälle. Visuaalisesti hienon tietokoneanimation kautta kuvataan kuinka he ottavat yhteen kellon viisareilla, mutta tipahtavat sen lyödessä. Ratigan tuhoutuu, sillä Basil pelastuu jollain rikkinäisellä ilmapyörällä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Leikinheimot saavat olla taas yhdessä ja Basil pestaa tohtori Davsonin avustajakseen. Yläkerrassa oikea Sherloc Holmes jatkaa viulunsoittoaan.

Hymyilkää Davson, Basil ja Olivia
Basil Hiiri Mestarietsivä on minusta ihan ok elokuva, mutta se ei valitettavasti herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Alkutekstin logo on aivan suoraa kasaria ja pidän näistä Sherlock Holmes viittauksista, mutta toisaalta ne menisi minulta ihan ohi, elliei leffaseurani olisi ollut Sherlock -fani. Basil polttelee piippua, hänellä on se kuuluisa etsijän koppalakki ja soittelee viulua. Basilin tieteellinen kokeilu on kivan visuaalista katsottavaa, samoin kuin idea miten päästä hiirenloukkuansasta irti. Visuaalisinta karkkia itselleni on tuo ihme lelukauppa, jonka kojeet tuo minulle vahvasti mieleen Pinokkion Gepettonin pajan. Sieltä tunistan yhden Disneyn easter egin (viittauksen toiseenn elokuvaan) eli Dumbo saippuakuplakoneen. Viimeinen taistelu kellotornissa on edellä aikaansa tietokonekohtauksista ja minusta on aika karmaiseva näky, kun suutuksissaan Ratigan muuttuu entistä enemmän rotaksi.

Elokuvassa on muutama laulu, jotka kumpikaan ei jää päähän. Ratigan kappale on aika mitäänsanomaton konnankehumislaulu ja naisten vetämän kapakkaesityksen sanat ovat todella turhat. Muutenkaan en oikein saanut kapakkakohtauksesta ei mitään irti harmikseni. Elokuvan olen katsnut suomeksi ja englanniksi. Suomidubbi on siinä mielessä erikoinen, ettei siinä ole ketään Disneyn vakioääntä missään roolissa, sillä dubbauksesta on vastannut ryhmäteatterin henkilöitä. Alkuperäisestä ääniraidasta pidin paljon enemmän. Musiikki ei muuten jäänyt lainkaan mieleeni. Animaatio on sellaista klassista 80-lukua ja dvdltä kun tämän katsoi, niin siinä on vielä näkyvillä sellaista roisketta ja vanhan ajan tuntua. Itse juoneltaan tämä Basil Hiiri tarina on aika tylsä, eikä vetoa minuun ollenkaan. Leffan loppu on jätetty hyvin avoimeksi ja jää sellainen olo, että tälle olisi haluttu tehdä joko jatko-osa tai oma tv-sarja. Sarjana olisi voinut toimiakkin, joka jaksossa Basil ja Davson olisivat selvittäneet yhden tapauksen.


Ratigan, maailman ilkein rotta
En yhtään ihmettele, että Disneyn yhtiä oli jo lopettamassa kokonaan pitkien elokuviensa tekoa, sillä Basil Hiiri, Hiidenpata ja seuraava Oliver ja Kumppanit ovat kaikki sellaisia elokuvia, jotka ei (ainakaan minussa) herätä suuria tai voimakkaita tunteita. Muutaman elokuvan kulttua päästään Pieneen Merenneitoon, joka antoi taasen firmalle uutta voimaa ja rohkeutta. Onneksi, sillä muuten meillä ei olisi sellaisia ysäri-ihannuuksia olemassakaan kuin Aladdin, Notre Dmanen Kellonsoittaja ja Mulan.

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Juice

Juice Leskinen on minulle rocklyyrikko. Muistan alkaneeni kuunnella Juicea joskus yläaste ikäisenä, kun olin jo innostunut Popedasta ja Eppu Normaalista. Kävin katsomassa Tampereen Työväen Teatterissa Vuonna 85 - musikaalin ainakin pariin otteeseen ja sitä kautta Juicen tuotantokin taisi innostaa. En koskaan ole kuitenkaan Juicea sen kummemmin fanittanut, mutta huomaan siltikin osaavani yllättävän monia hänen kappaleitaan ulkoa. Suosikkini taitaa olla Napoleonin mopo ja Musta aurinko nousee.
Juice elokuvan mainosjuliste
 Juice leffa on osittain fiktiivinen ja osittain faktapohjainen kertomus Juicen elämästä. Heti alussa näytetään kuinka ollaan pikkuveljen hautajaisissa ja että isi käyttäytyy kummallisesti. Pikku Juicelle syötetään silkkaa sokeria ja eikä ihme, että tekarit on hankittu jo varhaisessa vaiheessa. Alun muistoihin palatan takaumana vielä myöhemminkin, joissa nähdään kuinka isä kohtelee äitiä, isän hautajaiset ja kuinka etäinen sihde Juicella on vanhempiinsa ollut.

Juice opiskelee yliopiostossa, käy runoilloissa ja tapaa toisen aatteen miehen Mikko Alatalon. Runoillassa isketään silmät Maria likkaan, joka jääkin pitkäksi aikaa Juicen elämään. Maria kannustaa Juicea lukemaan tekstejään muillekkin ja Alatalolle hän uskaltaa niitä näytellä. Hänellä kun on bändi tiedossa, mutta siinä valitettavasti on jo lyyrikko Harri Rinne. Harri ja Juice alkavat nokitella räpäten lyriikoita toisilleen ja pienen vittuilun kautta Juice hyväksytän bändiin. Pitkät pätkät kuvataan kun yhdessä reenaillaan biisejä, vingutetaan kitaraa ja keksitään lauluja lisää ja tupakki maistuu. Alatalo saa ensimmäisen keikan sovittua Tampereen Yo-talolle ja siitähän vasta tappelu tulee. Eihän heillä ole edes nimeä. Vittuilun avulla sekin keksitään ja keikkajulisteessa seisoo lopula Juice Lestkinen ja Coitus Int. Heinolassa Jyrää ei heti vakuta keikalla yleisöä, mutta kyllä pikkuhiljaa fiilis alkaa nousemaan. Sinkut laitetaan radioon, mutta ei edes Suosikki lehti innostu siitä. Vastineeksi Juice tekee pienen vittuilu laulun Jyrki-boy, joka on omistettu Suosikin sen aikaiselle päätoimittajalle Jyrki Hämäläiselle. Muittenkin laulujen taustoja avataan kun Napoleonin mopo keksitään ja Marilyn tulee päähän huussissa istuessa. Mitä enemmän tulee kappaleita, sitä enemmän on keikkoja, julkisuutta, tupakkaa ja viiniä.
Juice Leskinen & Coitus Int. keikalla
Juice ja Maria ovat alusta asti ollut yhdessä. Maria haaveilee ulkomaanmatkasta, mutta joutuu aina nurkkaan joka hetkellä, kun Juice on esillä. Hän ei enään jaksa olla se rokkarin vaimo, jonka mielipidettä ei enään edes kysytä. Kun äijä on kotona, hän on aina kännissä. Näin Maria kilahtaa Juicelle ja pieni ero saadaan aikaan. Juice ei enään edes välitä. Saman tien häenllä on uusi mirkku kainalossa ja kun se tuodaan kotia, niin ihmetellään mitä entinen akka täällä vielä tekee, eikö pitänyt lähteä. Sillon Maria tunnusta odottavansa lasta. Pienokaisen synnyttyä vauva-arki ei Juicelta ihan suju, mutta yhdessä yritetään selviytyä, vaikka Maria on jo ihan kyrsiintynyt. Välillä hän jopa koittaa lötyää lohtua Harrista, jonka kanssa on aiemmin heilastellut. Juicella ja Harrilla on viileät välit, kun kesken Yo-talon myöhemmän keikan he tekivät kunnon vittuilubätlen toisistaan ja erkaantuivat eri bändeihin. He yrittävät myöhemmin vielä löytää sovintoa, mutta kun Juice mainitsee tapaileensa Harrin avokkia on välirikko lopullinen.

Juice on entistä enemmän viinaan menevä, eikä pysty huolehtimaan tyttärestään Johannasta. Isojen riitojen päätteeksi Maria ja Johanna muuttavat kotoansa pois. Juice eristäytyy kitaran, viinipullon ja tupakan äärelle. Hän pitää pientä keikkataukoa, sillä saa ravintolassa sairaskohtauksen. Sairaalassa todetaan että maksa on mennyt, syynä liika juopottelu. Juice kuitenkin tauon jälkeen esiintyy pikku klubilla, jonne Maria saapuu häntä katsomaan. Juice esittää siellä kappaleensa Rakkauden haudalla, jonka sana pelasta tuo Marialle muistoja mieleen. Heidän ensitapaamisessaan runoillassa Maria esitti kirjoittamansa runon Pelasta. Maria ei kuitenkaan enään pelasta Juicea, vaan häipyy katkerana. Elokuva päättyy Juicen keikkabussiin, jossa otetaan vielä vähän lisää viiniä.
Nuori Mikko Alatalo
Elämänkerta elokuvana pidän Juicesta. Siinä ei ole liikaa henkilöhahmoja, eikä heidän taustojaan tarvitse tietää etukäteen. Jos en aikaisemmin äitini kautta olisi tiennyt, että Juice Leskinen ja Mikko Alatalo olivat aikoinaan samassa bändissä, olisin jopa ollut järkyttynyt, sillä heidän musiikkityylinsä ovat niin erilaiset. Minulle Mikko Alatalo edustaa ainoastaan Känkkäränkkää ja Maalaispoikaa. Antti Tuomas Heikkinen esittää kuitenkin todella uskottavasti nuorta Mikko Alataloa. Tukan malli ja silmälasit tekevät paljon. Riku Niemistä en olekkaan aikaisemmin draamassa nähnyt ja minulla olikin kovat epäilykseni häneen Juicena. Olen kuullut, että Nieminen on luonnossa aika mulkku jätkä, joten siinä mielessä hän sopii Juiceksi, joka ei myöskään tietääkseni ollut kauhean mukava ihminen. Elokuva antaa piirteitä siitä, että Juice on aika perfektionisti. Hän haluaa olla paras lyriikan tekijä. Vähän kliseisesti viiniä ja tupakkaa kuluu paljon, mutta voimme olettaa, että niin kului kyllä aidolla Juicellakin. Nieminen on todella osannut uhrautua roolii, sillä hän on ensin leffan alussa todella tikku ja Juicen vanhetessa paksunee enemmän ja enemmän. Ei pelkästään keksikroppa, vaan myös posket ja kalju läskistyy. Mitä vanhemmaksi Juice käy, sitä enemmän Riku Nieminen näyttää siltä Juicelta, jonka kuvia olen nähnyt. Elokuvan kappaleet on kaikki näyttelijöiden laulamia, joten olen yllättynyt, kuinka Nieminen on opetellut kuulostamaan Juicelta. Ei Nieminen kyllä laulaa osaa, mutta ei kyllä Juiceakaan äänen takia kuunnella. Pekka Strang on Juicen vastapari Harri Rinne ja luo habituksellaan eniten olemusta, että ollaan 70-80 luvulla. Hän vetää roolinsa hyvin, mutta hänen puheensa on välillä liiankin matalaa kuunneltavaa, niin että sanat puuroutuvat. Juicen vaimo Maria on kirjoitettu useisa eri Juicen vaimoista. Mariaa esittävä Iida-Maria Heinonen on oikein hyvä ja luonteva, mutta hänen kasvoistaan puuttuu jokin pieni persoonallisuus. Juicen äitiniä vilahtaa Anna-Leena Sipilä, mikä on aina kiva näky, mutta Juankosken murteella puhuminen särähtää vähän liiankin voimakkaasti korvaani.
Juice vanhana ja viinaan menevänä
Elokuva on kokonaan kuvattu filmille. Se tekee kuvasta todella rakeisen, jopa likaisen. Jos en tietäisi, että valmistusvuosi on 2018 luulisin elokuvan olevan vuodelta 1995. Niin hyvin se on saatu vanhemman näköiseksi. Filmille kuvaus on antanut yhden lisäaspektin elokuvaan, sillä sen avulla todellakin pääsee tuonne 70-80 luvun taitteeseen. Ulko- ja baarikuvissa on paljon blurrausta, ettei nykyajan taulut ja merkit näy, mutta filmillä blurraus ei niin paljon häiritse. Vertaa Vuonna 85-elokuvaan, tämä 80-luku toimii huomattavasti paremmin. Vuonna 85 kun digitaalinen rakennuksien poisto on liian näkyvää. Kaikki hahmojen vaatteet, tavarat ja lokaatioit huokuu aikaansa, joten näissä on kyllä onnistuttu. Matkatoimiston ikkuna on lavastettu yksinkertaisesti, Juicen kodissa on vanhoja kalusteita ja autot ovat myös aika pieniä. Kun elokuva siirtyy 70- luvulta 80-luvulle niin sisustus muuttuu sen mukanaa. Ruskea lähtee pikku hiljaa hillitympään sävyyn. Yksi elokuvan tehokeinoja oli leikata aina Juicen kotiin keittiön makkarapannun kautta. Tämä oli jotenkin hassu, mutta kuitenkin oivallinen ja persoonallinen leikkaustapa. Rasvanen makkara tirisi oikein katsojan korviin, että voin melkein haistaa sen. Myös Juicen ja Marian tappeluvaiheessa ollaan osattu hyvin kuvata riidan ahdistus Johanna lapsen kautta. Yleisökään ei halua kuulla minuuttitolkulla huutoa ja kiroilua, joten Johannan korvien tinnityksen kautta näytetään, kuinka pahasta riidasta on kyse.

Juice elokuva ei ole kuiteskaan täydellinen. Siinä on aivan liian pitkiä pätkiä tätä alun keksitään nyt yhdessä biisejä, juodaan viinaa ja poltetaan tupakkaa - kohtia, sekä kiertueita joissa Juice laulaa yleisön edessä. Vaikka kestoltaan Juice on perinteisen kotimaisen leffan  pituinen, niin nämä kohdat jotenkin puuduttivat, koska ne jankkasivat paikallaan eikä vieneet juonta tarpeeksi eteenpäin. Juicen tulen hankkimaan kokoelmiini, mutta vuoden 2018 kotimainen leffatapaus se ei kuitenkaan ollut. Mainitaan nyt vielä sekin, että pääsin itse osallistumaan Juice leffan tekoon, kun toimin ensimmäistä kertaa avustajana. Lopputeksteissä nimeni vilahtikin ja tarkkasilmäisimmät voivat huomata minut yleisässö kun Heinolassa Jyrää enismmäisen kerran