Lippukokoelma

Lippukokoelma

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Kaunotar ja Hirviö Live Action

Disney on viime aikoina tehnyt paljon live action elokuvia ja jokaiseen niistä nähtyyn olen saanut pettyä: Viidakkokirja ei seurannut lainkaan alkuperäisen Disneyklassikon juonta, Tuhkimo oltiin pureskeltu niin vauvaikäiselle, että ihan ällöttää ja nämä Tim Burtonin Ihemaat on jossain sienissä tehty. Näiden perusteella minulla oli jo kova kynnys mennä katsomaan uutta Kaunotarta ja Hirviötä, mutta koska olin kuullut niin paljon kehuja elokuvasta, halusin antaa mahdollisuuden. Ei olisi välttämättä kannattanut.
Kaunotar ja Hirviö elokuvan mainosjuliste
Belleä näyttelevä Emma Watson on minulle tietenkin tuttu Hermione Grangerina. Olen hänen roolisuorituksestansa positiivisesti yllättynyt, sillä Hermionen hahmo e missään vaiheessa tullut esille, vaan hän on uskottava Belle. Tykkäsin kovasti Emma Watsonin lauluäänestä ja Bellen esittämät laulut on elokuvan parhaimpia. Muutamissa kuvissa hänen katseensa on kuitenkin tyhjä ja reaktiot liian pienet tälläseen fantasiasatuun nähden. Oikein hyvä roolitus silti. Toisenkin Pottertutun elokuvasta löysin, eli suosikkihahmoni Rouva Pannun eli Emma Thompsonin (tunnetaan Pottereissa professori Punurmiona). Vaikka Rouva Pannu on vaan teepannu, jolla on animoidut kasvot nii Thompsnin lämmin, äidillinen ääni sopi hänelle erinomaisesti ja tykkään kovasti hänen laulamastaan Beauty and the Beast kappaleesta.

Itse Hirviö on aika pieni Hirviöksi. Hän ei ole tarpeeksi kookas ja raamikas pelotellakseen minua tai luomaan uhkaavaa tunnelmaa. Hirivön äänikään ei ole tarpeeksi matala (vrt. vanhaan animaation suomiäneen ala Matti Olavi Ranin). Hirviöllä on todella kaunis lauluääni kappaleessa Somethig there, mutta olen pettynyt, kun hänen laulunsa on liian puheen omaista. Enemmän sointua saisi olla kappaleessa. Suurimmat odotukset minulla oli Gastonin hahmosta, sillä animaatiossa hän on lempparini. Ulkonältään hän täytti Gastonin vaatimukset, jykevä leuka ja punainen takki. Mutta, se lauluääni. Ääärh, niin mitäänsanomaton. Animaation suoskkkikohtaukseni on Gastonlaulu kapakassa ja voi luoja kun olen pettynyt. Kaikki hyppeli ja pomppeli sekaisin, Töppö koitti vetää jotain ihan omaa showtaan, eikä Gaston edes näyttänyt niitä kuuluisia rintakarvojaan. Laulun laini: "Jokainen pelkuri on karvaton" puuttui kokonaan! Tuntui, että Gastonin hahmoa ei haluttu tähän elokvaan syventää, vana tuoda Töppöä enemmän esille. Elokuvan ohjaaja on maininnut, että on halunnut tuoda tähän elokuvaan Töpön homouden esille, joka minusta on todella turha seikka. Jos tätä tietoa en olisi ennen näkemistäni kuullut, niin se olisi jäänyt tietämättä, sillä valkokankaalla siihen on vain muutamia vihjailuja. Ihan turhaa minusta on alkaa tuollaisia lisäämään tämmöiseen elokuvaan ja viemään aikaa pois tärkeimmältä (eli niiltä Gastonin rintakarvoilta).

Belle ja Gaston
Epäröin paljon ennen elokuvaa miten lumotut esineet linnaan toteutetaan. Könni kello, Teepannu, Kippo ja Lumier kyntelikkö ovat ihan hienoja, mutta vaatekaappi meni mielestäni jo liiallisuuksiin. Katsoin elokuvan 3D:nä elokuvateatterissa ja siinä varsinkin huomasin  tietynlaisen suttuisuuden näiden animoitujen esineiden toteutuksessa, varsinkin lähkikuvissa. Liiat yksityiskohdat niissä meni silmissäni sen 3D:n takia jo vähän sekaisin. 3D ei muutenkaan tähän elokuvaan tuonut mitenkään lisäarvoa, ainoa kohta jossa se positiivisesti säikytti, oli kun Hirviä heitti lumipallolla Belleä (eli katsojaa).  Muutenkin elokuvan linnakohtauksia häiritsee minua kuvan synkkyys. Vaikka linnan on tarkoitus olla pimeä, niin koko elokuvaa vaivasi sen liiallinen tummuus. Monipuolisempi valaistus linnan sisällä olisi voinut auttaa asiaa.

Animaation epäloogisuudet on tähän elokuvaan yritetty korjata ja tuoda Bellen ja Hirviön taustoja esiin. Minusta nämä taustakertomukset eli Bellen äidin kuoleminen ruttoon ja Hirviön lapsuudenkokemukset olisi voinut jättää kertomatta, ne ei tuonut tarinaan mitään syventävää. Se, että linnan ympärillä on kokoajan talvi ja että lumotut esineet muuttuvat ajan käydessä vähiin enemmän esineellisiksi, ovat toimivia keinoja. Nyt ei pidä pohtia kauan Belle onkin ollut linnassa, kun vuodenajat eivät vaihtele. Myös sille annettiin hyvä selitys, miksi kyläläiset eivät muistaneet linnan olemassaoloa. Kylä, metsä, niitty ja linna tuntuivat vähän väliä vaihtaneen paikkoa, sillä ainakin itseäni häiritsi tämä perspektiivi niiden välillä kun liikuttiin. Joskus matka kestää päiviä, joskus minuutteja.
 
Bellen isän työn vaihtuminen keksijästä taitelijaksi on oikein onnistunut. Haltijattaren rooli taas jäi vähän epäselväksi. Aluksi hän muuttaa Hirviön ja linnan lumotuksi, mutta kun Gaston jättää Bellen isän kuolemaan, niin ilmeisesti tämä sama haltija käy hänet pelastamassa ja lopussa kirouksen purkauduttua otetaan vielä lähikuvia haltijasta. En ymmärrä miksi tämä haltija tuodaan alun jälkeen takaisin esiin. Muutenkin elokuvan alku, jossa kerrotaan Hirviön muodonmuutoksesta on ihan liian lässyttävä ja siinä painotetaan  vääriä asioita. Olisin enemmän toivonut mieskertojaa.

Gaston yrittää hurmata Bellen
Bellen puvustus ja kylän luominen ovat todella kauniita. Niitä tehdessä on kunnioitettu alkuperäistä animaatiota. Alun Bellelaulu on todella ihana. Paljon annan plussaa tämän eloluvan tekstittäjälle, sillä lauluihin tekstitykset on otettu suoraan 90-luvun dubbauksesta, mikä on ihan mahtavaa. Olisin todella pettynyt jos suosikkisäkeeni. "Kohta järjestän mä meille häät" olisi muutettu johonkin toiseen muotoon. Viimeinen linnan hyökkäyslaulu tuntui aika pitkäveteiseltä, en edes jaksanut enään siinä vaiheessa pitää silmiäni auki. Muuten pidin valtavasti siitä, kun taustamusiikki on alkuperäisestä animaatiosta. Edelleen todella kauniin kuuloista.

Kaunotar ja Hirviö on ihan jees live action elokuva, mutta se ei tuonut alkuperäiseen animatioon yhtään mitään uutta. Haluaisin siksi tietää, miksi ihmeessä tätä ollaan nyt kehuttu ja hypetetty niin paljon. En ymmärrä miksi tämä elokuva edes tarvittiin tehdä, sillä tämä on enemmänkin huono toisinto animaatiosta. Tämä live action on ihan hyvä tekele sarjassa Disneyn live action elokuvat, mutta muuten en tästä paljoa välittänyt, enkä omalle Disneylistalle tätä korkalle nosta.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Tv-suosikkejani: Ihmeidentekijät

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Esittelyssä on nyt ainoa tykkäämäni sairaalasarja, eli kotimainen Ihmeidentekijät.

Ihmeidentekijät ja jatkosarja Parhaat vuodet on julkaistu kaikki dvd:nä
Ensikosketus:
Olen paljon jo lapsen kattonut televisiota ja aikoinaan Blondi tuli taloon sarjaa tuli katottua. Kun Blondit loppui niin meidän televisiossa katottiin kolmoselta Ihmeidentekijöitä. Sarjasta jo pienenä tunnistin näyttelijä Matti Raninin, sillä hänen äänensä minä tunnistin Disneyääneksi, sillä Ranin on ollut monissa rooleisa Disneyn elokuvissa ja myös Disneyn äänikirjoissa hän on ollut usein kertojana. Ihmareita katsoessani en varmastikkaan silloin lapsena tajunnut juonta sitten yhtään, mutta monia hyviä näyttelijöitä sarjasta jo silloin löysin. Matti Raninin lisäksi sarjassa oli hänen poikansa Matti Olavi Ranin (myös Disneyääni), Mari Vainio (Ansan ja Oivan Ansa), Hannele Lauri (Spede jutut ja Pahatar), Jussi Lampi (Iso Rölli), Nicke Lignell (Voitto kotiin juontaja), Anu Hälvä (Hanski Tähtinen Blondista) ja Esko Salminen (myöskin Blondista).

Juoni:
Sarja sijoittuu fiktiiviseen Annan Sairaalaan, jota johtaa ylilääkäri Karvala. Sarja on hyvin paljon saippuamainen ja ei ihmekkään, että kun Ihmarit loppui niin tilalle tuli Salatut Elämät. Sarja kuvastaa lääkärien ja muun henkilökunnan ihmissuhdedraamoja sairaalan käytävillä. Millon kuka seukkaa kenenkin kanssa, ollaan mustasukkaisia, tehdään hoitovihrheitä, paljastuu että korvalääkäri Sirkka Niskan on Karvalan tytär, koetaan rasismia ja työpaikkakiusaamista, saadaan lapsia ym. Sarjassa ei ole mitään pitkäkestoisempaa juonta aluksi, mutta loppua kohden koetaan isompia dilemmoja, jotka kestävät monia jaksoja. Erikoissen sairaalasarjan tämän tekee se, ettei tässä kuvata paljoa itse sairaita tai mitään leikkauksia, vaan eniten aikaa vietetään "akvaariossa", eli sairaalan vastaanottotiskillä, sekä kahvihuoneessa.  

Sirkka ja Mauri Niska töistä lähdössä
Näyttelijät:
Ihmeidentekijät sisältää kyllä listan ihan Suomen eturivin näyttelijöitä. Matti Raninia olen aina ihaillut, Matti Olavi Raniniin olen rakastunut todella, Jussi Lampi vaihteeksi tekee vittuilevan henkilön roolin, Nicke Lignell on lipevä rakastaja ja Esko Salminen poissaoleva perheenisä. Mari Vainion hahmo Sari Raaste oli sarjan suosikkini, hänen hahmonsa oli silloi innostuttava ja samaistuttavin ja myös kaunein. Näin vanhempana (kun olen katsonut Metsoloita) olen alkanut ihailemaan Anu Hälvää muuna kuin Blondina, sillä pidän hänen monipuolisuudestansa tässä roolissa. Anun rooli Ihmareissa oli mukavan erilainen ja tykkäsin hänen murteenpuhumisestansa. Maija Lehmuksen ja Pekka Aaltosen (eli nuoremman Raninin) romanssi on nykyään sarjassa parasta. Hannele Lauri on ihana piinkovana Tiina Kourankana ja on kiva nähdä hänen oma poikansa näyttelemässä Tiinan poikaa. On sarjassa heikompiakin hahmoja, kuten Sirkka Niska (Tiina Brannare), Meri Kallio (Aino Seppo), Oona Hynninen (Satu Silvo) ja Suvi Kettunen (Saija Hakola). Joonas Kunigas (eli Tarmo Ruubel) taas näin vanhemmiten yllätti hahmollansa. Kuningas oli jotenkin hauska ja sympaattinen. Osastonhoitaja Onerva Brax (Marjorita Huldén) nosti naishahmona osakkeitaan silmissäni, sillä Onerva tuntuu olevan koko sairaalan äiti. Hänestä löytyy jotain ihanaa herkkyyttä mistä pidän.

Ylilääkäri Pentti Karvala sairasvuoteessa
Miksi juuri:
Olen kova ihmissuhdedraamojen ystävä ja sitä kyllä Ihmeidentekijät on parhaimmillaan. Sarja tosin kulkee aika hitaasti, mutta on siinä mielessä juonellinen, että jos jaksonkin jättää väliin, niin perillä ei välttämättä meinaa pysyä. Sarjassa on niin upeita ja hyviä näyttelijöitä ja mukavia hahmoja, että siksi tykkään sitä seurata. Valitettavasti emme paljon koskaan näe hahmoja vapaalla, vaan aina työrooleissaan. Sarja on nimittäin lähes kokonaan kuvattu sairaalamiljöössä, vain muutamissa kohtauksissa koko kuuden tuotantokauden aikana on kuvattu ulkona tai muissa lokaatioissa. Ihmeidentekijöissä minua varmasti viehättää se, kuinka näytetään että lääkäritkin ovat vain inhimillisiä ihmisiä, eikä he aina pysty niitä ihmeitä tekemään vaikka haluaisivat. 

Mieleenpainuvat kohtaukset:
Koska sarja on täyttä saippuaa niin yksittäisiä kohtauksia eipahemmin tule mieleeni, vaan kohtauskokonaisuuksia eri juttujen ympärillä:
Kun Sirkka Niska on alkanut seurustelemaan Jukka Ivanoffin (Nicke Lignell) kanssa, niin Jukan exvaimo Eeva Hjelt odottaa Jukalle kaksosia ja halvaantuu. Eevan ollessa shokissa sairaalassa hän huutaa naamapunaisena Jukalle ja hänen ahdistuksena on kovasti jäänyt mieleen.

Kun Sari Raaste on joutunut äitiyslomalle, niin hänen tuuraajakseen on tullut Tapani Markku. Markku on aika friikki jätkä, joka lopulta kidnappaa Suvi Kettusen kotiansa. Onneksi Joonas pääsee poliisien kanssa pelastamaan Suvin ja Markku tippuu parvekkeelta.
  
Pentti Karvalan lapsenlapsi Lilli (Saara Ylitalo) käy välillä Annan Sairaalassa moikkaamassa muffaansa sekä Jäälahtea, johon on pikkusena ilmeisesti vähän ihastunut. Lilli oli lapsena samaistumiseni kohde ja tosi mukavanoloinen hahmo. Harmikseni tässä sarjassa Lilliä ei paljoa alussa näy, mutta kun Onerva saa siskonpoikansa hoitoonsa, niin Lilliä näkee useammin.

Onerva Brax ja tämän siskonoika
Kun Maija on käynyt naistenlehden muuttumisleikin Aaltosen Pekka huomaa vihdoinkin hänet kunnolla ja näille syntyy sairaalan käytävällä romanssi. Pari lastakin heille pullahtaa maailmaan, mutta sitten ollaan ongelmissa, kun Pekka tajuaakin ettei hän ole edellisestä vaimostaan vielä kunnolla eroa edes ottanut. Exvaimo tunkee heidän yhteistä poikaansa Severiä vähän väliä Pekalle hoitoon ja niin Severi on milloin kenenkin henkilökunnan hoidettavana.

Tiina Kourangan Leo poika saa kuulla olevansa adoptoitu ja löytääkin oikean äitinsä, joka on Tiinan vihaama työtoveri Oona Hynninen. Leo muutenkin raastaa välillä äitinsä hermoja pyörimällä epämääräisissä porukoissa.

Meri, Janne ja Sari kokee pitkiää kolmiodraamaa. Lopulta Sari ja Janne saavat lapsen ja ovat yhdessä hetken aikaa, kun Meri on iskenyt silmänsä Amerikan kongressissa tapaamaansa tummaihoiseen Steven O´haraan. Merikin tulee Stevenille raskaaksi, mutta nämä molemmat hakatan pahasti sairaalan parkkipaikalla ja Meri saa keskenmenon. 

Onerva Brax, Maija Lehmus ja Sari Raaste töitä tekemässä
Ihmeidentekijät sai jatkosarjan Parhaat vuodet, jossa keskitytään lähes täysin Pentti Karvalan ykistyiselämään ja siinä vasta saippuaa piisaa.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

James Bond 10-12

Lisää Bondejaon jälleen tullut nähtyä. Näissä Bondeissa jo Roger Moore lunastaa paikkansa uutena James Bondina ja tekee todella hienot roolisuoritukset. Hänen esittämä Bondinsa on eri tavalla herrasmies mitä Sean Conneryn, enemmän kiltimpi. Kun Connery enemmän ja helpommin uskalsi tarttua aseeseen, niin Moore koittaa ensin keksiä toisen tavan. Huumoria on myös tullut elokuviin ja tarinoihin enemmän ja taas isoja väkivaltakohtauksia vähennetty. Siittä paljon plussaa.

007 ja Kultainen ase
Bondin tämänkertainen päävihollinen Francisco Scaramanga (jota näytteli hienosti Christopher Lee) omistaa kultaisen aseen, jolla koitti Bondia tappaa. Juoni oli minusta tässä aikas sekava, mutta keskityinkin enemmän tähän näyttelijäntyöhön, sillä enpäs ennen tiennytkään Chistopher Leenkin näytelleen Bondleffassa. Mieleeni jäi vahvasti Franciscon ja Bondin kohtaukset, jotka tapahtuivat ns."hupitalossa" joka minulle toi hyvin vahvasti mieleen huvipuistojen vekkulatalot ja peilisalit. Muutamat kohtaukset tapahtuivat tälläisissa lavastuksissa ja ne oli todella mielenpainuvan näköisiä. Bond elokuvien tuttuun tyyliin vierailtiin kauniilla saarilla, joissa upeita maisemia jälleen vilisi silmissä. Bondin huumoorintaju on kanssa ns."lempeytynyt". Roger Moorin Bond viljelee edelleen ihania one linereita, mutta enään ne ei tunnu yhtään niin häijyltä, vaan ennemminkin komediallisilta. Pikkunen Franciscon kääpiöapulainen lisäsi huumoria entisestään elokuvaan ja hienoa stunttia saatiin taas nähdä, kun autolla lennettii jorpakon yli komeassa kaaressa.

007 ja Kultainen Ase elokuvan mainosjuliste
007 Rakastettuni
Tämän elokuvan jälkeen jäi oikeasti todella hyvä mieli.  Melkein olin antamaan jo leffalle täydet pisteet, mutta koska ihan vieläkään Roger Moore ei "täydellistä" Bondia ole itessään löytänyt, niin jäi niitä vaille. Tarinana pidin tästä eniten mitä Bond filmeissä tähän mennessä olen nähnyt. Bond saa erikoisen tehtävän lähtemään etsimään mikrofilmiä ja täysin samaan aikaan toinen naisagentti Anya Amasova saa samaisen tehtävän. Aluksi väännetään kumpi filmin nyt ottaa ja saa pitää, kun samaan aikaan palkkamurhaaja Rautahammas on molempien kannoilla. Ennen pitkää Bond ja Amasova yhdistävät voimansa ja arvatahan saattaa että pariskunta rakastuu leffan myötä. Helppoa se ei ole, sillä juuri ennen toistensa tapaamista Bond on tappanut Amasovan edellisen rakkauden. Viimeisen Anyan luodin piti osua Jamesiin, mutta eihän niin tietenkään käy, vaan loppujen lopuksi agentit (kirjaimellisesti) yhdistävät voimansa sukellusveneen pakokapselin sisällä. Tässä Bondissa on selkeä, jopa romanttinen juoni joka varmasti siksi minuun vetoaa ja tyhjänkäyvää toimintaa on onneksi vihdoinkin vähennetty.

007 Rakastettuni elokuvan mainosjuliste

Kuuraketti
Koska Star Wars buumi oli tuolloin meneillään, niin Bondistakin keksittiin avaruuselokuva tehdä. Avaruuteen tosin päästään vasta ihan loppupuolella ja huomaakin, että aika paljon erikoistehosteita tämänkin tekemiseen on käytetty. Tosin vuonna -79 ei niin kovia erikoistehosteita vielä ollut, joten hattua kyllä nostan jo pelkästään mielikuvitukselle miten avaruuskohtaukset on saatu toteutettua. Bondin seikkailu saa alkunsa siitä, kun hän koittaa selvittää kaapatun avaruussukkulan tapausta.  Kaiken taakse paljastuu Drax Indrustries -yhtiön johtaja Hugo Draxi, joka haluaa viedä avaruuten uudella "Nooan Arkilla" eli Kuuraketilla nuoria ja kauniita ihmisiä ja sen perään tuhota maapallon. Bondin neitona toimii Holly Goodhead, joka on aluksi Drax Indrustriesillä töissä. Yhdessä Hollyn ja tietenkin Q:n tekemien vempeleiden avulla James Bond päätyy avaruuteen, jossa törmää jälleen vanhaan tuttuun Rautahampaaseen. Rautahammas vaihtaa oikein moraalisesti puoltaan hyviksien, eli Bondin kannalle ja kun ilkimys Hugo Drax saadaan lentämään ja kuolemaan avaruuteen, niin Rautahammas uhraa itsensä ja uuden innokkaan rakkaansa Bondin ja Hollyn pelastamiseen. Mikäs siinä kauniin naisen kanssa on avaruudessa ollessa, kun maata tappavat ohjukset on tuhottu ja maapalloa voi kierrellä pariinkin kertaan avaruussukkulalla.


Kuuraketti elokuvan mainosjuliste
Kauan kaipaamiani Austin Powers viitteitä löysin näistä elokuvista paljonkin. Kuuraketin monet aiheet kuten avaruus, maapallon tuho ja pahiksen hävittäminen avaruuteen on hyvinkin tuttuja Austin Powersin ekoista seikkailuista. Kultaisessa aseessa on pieni kääpiö, joka lievästi minulle muistuttaa Mini-Minää ja 007 Rakastettuni on nimeltään aika lähellä toista Bond elokuvaa: 007 The spy who loved me vrt. Austin Powers the spy who shagged me. On nerokas idea Austineissa parodioida oikein leffan nimeä.
   
Rakastettuni Bond nosti Bondit jo pelkistä toimintaelokuvista minulle ihan oikeasti loistavien elokuvien joukkoon. Mooren rooli Bondina oltiin jo aikahyvin sisäistetty, mutta Kuuraketissa hän oli minulle vasta täysin uskottavasti Sean Conneryn saappaat täyttänyt James Bond. Kuuraketti jotenkin nauratti hirveästi, kun tuohon aikaan tosiaankin avaruusbuumi on niin in. Ainakin sellainen "jo tuleva kasarihenki" oli selvästi läsnä. Seuraavassa Bondissa toivonkin pääseväni jo kunnon kasarihenkeen. Uskon Roger Mooren kykyyn selviytyä nyt mistä tahansa Bond seikkailusta.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Tom Of Finland

Kuulin ensimmäistä kertaa Tom Of Finlandista vasta muutama vuosi sitten, kun Tom Of Finland kuvista paiantettiin postimerkkejä. Äitini siis lähetti minulle näitä merkkejä ja olin vähän äimänkäkenä, että mitä ihmeen kuvia nämä tälläset nahka-asuiset miehet oikein ovat. Sen jälkeen Tom Of Finland kuvia on tullut nähtyä siellä sun täällä, ainakin kalentereissa ja petivaatteissa. En kuitenkaan yhtään tiennyt kuka heppu nätä on tehnyt, milloin ja missä. Vasta tämä Tom Of Finland elokuva sai minut kiinostumaan aiheesta, sillä kun kyseessä on erään suosikkiohjaajani Dome Karukosken elokuva, niin ehdottomasti halusin tämän nähdä. Ennen elokuviin menemistäni sivistin vähän itseäni aiheesta; eli taiteilija Tom Of Finland on Touko Laaksonen niminen henkilö, homomies joka on aikoinaan ehtinyt sodassa taistelemaan ja sen jälkeen keskittynyt piirtämiseen. Nämä olikin sitten lähtökohdat mitä elokuavsta osasin odottaa.

Tom Of Finland elokuvan mainosjuliste


Touko Laaksonen taistelee sodassa ja tykkää piirtää eroottisia mieskuvia. Sodan jälkeen hän asustelee siskonsa kassa ja innostuu piirtämisestä entistä enemmän. Paikallisesta ravintolasta Touko saa pahasti turpaansa, mutta iltasella lähipuistosta löytyy hetkeksi miesseuraa, nimittäin Nipa. Poliisit kuitenkin ratsaavat puiston homoista, sillä homous on tuohon aikaan luokiteltu pahaksi sairaudeksi, ja Touko ja Nipa erkanevat nopeasti. Touko  käväisee Saksassa, missä joutuu erään hohmomiehen huijaamaksi ja saksalaiseen vankilaan. Hän pyytää sinne avuksi sota-aikaisen kapteeninsa, joka saakin puhuttua Toukon ulos. Kapteeeni kanssa paljastuu homoksi ja he ovat Toukon kanssa hyviä ystäviä. Kun kapteeni pitää sitten homojuhlat kotonaan ja jää niiden pitämisestä rysän päältä kiinni, hän joutuu mielisairaalaan, jossa hönelle taotaan päähän homouden olevan sairaus ja siitä pitä parantua. Kapteeni koittaa kääntää Toukonkin ajatusmaailman, mutta Touko on onneksi niin sinut oman identitenttinsä kanssa, ettei hän pahasti loukkaannu entisen Kapteenin puheesta. Pikkusisko Katja on tutustunut erääseen tanssijaan, jonka hän haluaa ottaa heille alivuokralaiseksi. Tanssija paljastuu Nipaksi, jonka Touko tunnistaa yölliseltä  puistokävelyiltä. Pientä kolmiodraamaa virittyy, kun Touko ja Katja yrittävät pikkuisen pokata samaa miestä. Salaa Katjalta Touko ja Nipa kuitenkin päätyvät olemaan yhdessä. Nipalle Touko näyttää maalaamiaan mieskuvia ja Nipa kannustaa Toukoa lähettämään kuvia eteenpäin. Toukon kuvat päätyvätkin Amerikkalaiseen kehonraknetajalehteen ja kun Touko on singeerannut kuvansa nimellä Tom, siellä kustannustoimittaja kehittää Toukolle taiteilijanimen Tom Of Finland.

Toukon Tom Of Finland kuvat saavuttavat laajat homopiirit ja eräs homomariskunta tapaa toisensa kuntosalilla, Tom Of Finland kuvien rohkaisemana. He rakastuvat ja perustavat jenkkeihin homokommuunin. He lähettävät fanipostia Toukolle ja kutsuvat tämän käymään. Touko nauttii jenkkien suvaitsevasta homoilmpiiristä ja taidenäyttelykin tehdään, vaikka oma rakas Nipa on kotona sairaana. Nipa menehtyykin sairauteensa ja Touko uskaltaa viimenkin näyttää Tom Of Finland kuvia sisarelleen. Katja pitää kuvia ällöttävän kikkelinheilutusmeininkinä, eikä arvosta Toukoa enään sitten yhtään. Touko päätyykin viettämään entistä enemmän aikaa jenkeissä, vaikka siellä häntä aletaan syylistämään aidsin leviämisestä. Toinen mies Toukon tärkeästä tuntemasta homoparista menehtyy myös aidisiin. Lopulta kuitenkin saadaan katsojalle hyvä mieli, kun juhlitaan Toukoa, sillä hänen Tom Of Finland kuvistaan saadaan painatettua talkoovoimilla kirjoja ja suuret homopiirit ylistävät Toukoa tämän tehdessä maailamn taas pikkuisen suvaitsemammaksi.

Nahkapukuinen Kake
Touko Laaksosen elämänkerta on todella hienosti toteuttettu. Vaikka välillä tehdään aikahyppyjä niin sotaan, kuin vanhaan Toukoon, niin tariansta pysyi hyvin kärryillä. Suomi on kuvattu vähän harmaana ja varsinkin alkupuolella todella homovastaisena maana.  On järkyttävä näky, että ihmisä aletaan ampumaan ja kohdellaan väkivaltaisesti homouden takia. Kun päästään Amerikkaan ja poliisit tulee homojuhliin, niin siellä he eivät homoista piittaa, vaan koittavat napata jotain kaupan näistelijää. Amerikka muutenkin kuvataan värikkäänä Suomeen verrattuna ja nämä värikontrastit kivasti erottaa juuri maiden välisiä eroja. Miljööt elokuvassa on uskottavia ja puvustuskin vie meidät ajassa taaksepäin. Musiikki on makuuni liian maalailevaa, josta en niinkään pitänyt. Monissa kohdissa hämmennytin tästä nahkapukeisesta poliisista, joka saattoi milloin vaan ilmestyä mihin vain, kunnes loppupuolella tajusin sen olevan juurikin Toukon mielikuvitushahmo Kake, joka on nykyään varmaan tunnetuin näistä Tom Of Fonalnd hahmoista.

Pekka Strang Touko Laaksosena oli todella lostava. Hän osasi näytellä roolin todella hyvin pienieleisesti ja lähikasvokuvista pystyi hyvin lukemaan hänen tunteensa. Lauri Tilkanen, joka esittää Nipaa, on pitkään kuulunut inhokkinäyttelijöihini, mutta tässä roolissa hän oli todella hyvä. Tilkanen osasi hyvin esittää ujoa ja vähän arkaakin Nipaa. Tykkäsin siitä kuinka Nipa tuli ulos kuorestaan, kun aluksi hän piilotteli homouttaan ja lopussa piti Toukoa julkisesti kädessä kangaskaupassa. Taisto Oksanen oli kapteenina sopivan auktoriteettinen, mutta helposti lähestyttävä hahmo. Muistakaan näyttelijöistä ei ole valittamista ja olin todella positiivisesti yllättynyt, kun Saksalaisessa vankilassa tuli Hissu eli Kari Hietalahti vastaan. En tiennyt Hissun olevan mukana elokuvassa ja kyllä hänen näkemisensä aina piristää.

I am Jaana Of Finland
Tom Of Finalndin tarina on koskettava ja todella selkeä kuva Touko Laaksosesta. Minulla jä ainakin kuva Toukosta todella mukavana ihmisenä, joka on ollut todella taiteellisesti lahjakas ja vähän ujo ihminen. Kohtauksessa jossa Touko, Kaija ja Nipa oli sukulaisissa näytettiin kuinka Touko välittää lapsista ja perheestä ja on niinkuin kuka tahansa normaali mies. Tämä kohtaus oli jotenkin todella koskettavaa katsottavaa ja näyttää sen, että ei homous tai heterous tai mikään muukaan määritä ihmistä. Elokuvassa oli paljon mielenkiintoisia faktoja mm. siitä, kuinka Tom Of Finland kuvat ovat vaikuttaneet homokulttuurin syntyyn ja nahkapukeutumiseen. Harmikseni näitä Tom Of Finland kuvia ei kamalasti itse elokuvassa näkynyt, mutta kyllä kiinnostukseni niitä kohtaan nyt kovasti nousi. Tämä elokuva nostatti kyllä arvostusta taitelija Touko Laaksosta kohtaan.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Disney Klassikot 55: Vaiana

Odotin Vaianaa jopa enemmän kuin itse uskoinkaan, varsinkin viimeisinä viikoina. Vasta syksyllä jotenkin tulin tajuihini siitä, että Vaiana tulee pian elokuvateatteriin ja jouluna kun näin pätkän Vaianasta, eli Mauin laulun Samu Sirkan Joulutervehdyksessä, olin aluksi ihan fiiliksissä. Itse lauluun olin kuitenkin silloin pettynyt, mutta animointityylistä tykkäsin. Jotenkin tuota laulua ei mielestäni ollut hyvä laittaa Samu Sirkkaan, sillä se ei kertonut paljon mistään ite elokuvasta, vaan on lauluna yksi elokuvan heikoimmista. Harmitti myös kun tämä oli kurkistus elokuvaan, niin sitten keskityttiin vain sivuhahmoon ja vilkaisu itse Vaianasta jäi vähäiseksi.  Kun elokuviin vihdoinkin pääsin, niin kävin katsomassa sen 3:dnä ja suomidubilla. En etukäteen lukenut elokuvasta spoilereita.

Vaiana elokuvan mainosjuliste
Vaiana on saaren tuleva perijä ja vaikka hän ei ite käyttänyt sanaa prinsessa, nin kyllä minä hänet prinsessaksi mielsin. Vaiana haluaisi kovasti päästä merelle koralliriutan yli, mutta hänen isänsä jyrkästi kieltää tämän. Jo lapsena Vaianalla oli erikoinen suhde veteen kun se "totteli" häntä ja heitteli sateenkaaren värisiä simpukoita. Elokuvan alussa esitellään saari ja itse Vaiana ihan kivasti laulun muodossa, mutta muuten ei Vaianan perhettä, ystäviä eikä yhteisöä lähes lainkaan. Vaianan mummi on oma ihana persoonallisuutensa, joka minuun hahmona eniten varmasti upposi. Mummo kertoi Vaianalle näistä heimonsa vanhoista legendoista ja sittemin tehtävästä, jonka Vainan kuuluu suorittaa. Kun Vaiana saa tietää, että heidän heimonsa on alunperin merenkävijöitä, niin hän todella innostuu matkasta palauttamaan Te Fitin sydän ja etsimään puolijumala Maui. Hän lähtee merelle paatillaan ihanan hölmistyneen Heihei kukon kanssa, joka ihan vahingossa joutuu matkaan mukaan. Vaiana ei osaa purjehtia, mutta meren avulla hän pääsee saarelle ja löytää Mauin. Aluksi he tietty kinastelevat toisiaan kokoajan ja Maui lupaa tulla matkalle vain sillä ehdolla, että he hakevat hänen koukkunsa, jonka avulla hän voi olla kunnolla puolijumala. Mauin kanssa merellä seilataan pitkään ja pikkunen kookospähkinäarmeija kohdataan, mutta tietenkin Vaianan nerokkuuden avulla siitä selvitään. Koukku löytyy syvältä saaren pohjasta erään jättiravun selästä. Vaiana härnää rapua ja yhteistyöllä, kun rapu lallattelee lauluansa niin koukku saadaan Mauille ja päästään pois. Yhessä sitten seilataan eteenpäin Te Fitin saarelle ja tietenkin matkalla Vaiana ja Maui suuttuvat toisilleen ja Vaiana joutuu miettimään jättääkö matkansa tähän, vai palaako kotiin. Mummelin henki tulee neuvomaan juuri sopivasti Vaianaa ja matka jatkuu saarelle. Maui tulee hädässä avuksi kun selviää, että saaren suuri hirviö, joka piemyttää koko maan, on itse Te Fiti. Sydän saadaan paikalleen ja koko maailma tulee takaisin vihreäksi.

Vaianassa on mitä upein animointi ja upeaa, että vihdoinkin on opittu tekemään hahmoille oikeat hiukset. Tangledissa Tähkäpään hiukset ovat tyättä purkkaa ja en Frozenissakaan vielä Elsan hiuksista ihan vakuuttunut, mutta Vaiana on niin elävästi animoitu, että menee minulta ihan tyädestä.  Tykkään myös valtavasti kuinka Mauin 2d tatuoinnit sulautuivat muuten hänen olemukseensa ja lauluunsa. Se loi minulle paljon tätä perusklassikon tunnetta. Vaianan ja Mauin merimatka tuntui taas kestävän aika pitkään ja siitä oisin itse karsinut enemmän pois. Heihei kukko on mitä paras sivuhahmo, hänessä on luonnetta ja niin yksinkertainen vitsi, kuin jokapaikan nokkiminen toimi loistavasti. Näin koomista "söpöä eläinkaveria"  en ole nähnyt moneen vuoteen. Vaiana jo pieneneä kuulee veden kutsun ja sen heti tietää, että hän alkaa kapinoimaan perhettään kohtaan. Valitettavasti omaa perhettä ja ystäviä ei kuvata ollenkaan, vaan jotenkin tuntui, että Vaianan alku meni hätäisesti ohi.
Vaianan ihana mystikko mummo
Oikean Disneyklassikon tästä teki heti se, että tässä on kivoja lauluja. Frozen junnasi paikoillansa liioilla lauluillaan ja Zootropoliksessa soi sen aikaista poppimusiikkia. Vaianan laulumäärä oli juuri sopiva, korkeintaan niitä muutamaa olisin pikkuisen lyhentänyt. Laulut eivät jääneet ensikuulemalla mieleeni, mutta tykkäsin kyllä jokaisesta ja ne tuntui tarpeellisilta. Näitten täytyy kuunella enemmänkin.

Juuri ennen elokuvan näkemistä odotukseni nousi todella korkealle, kun kuulin Disney tutuiltani hypeä tästä elokuvasta. Ehkä siihen hypeen verrattuna koin pienoisen pettymyksen, kun elokuva laahasi seilaamisen aikana paikoillaan. Siltikin se yllätti muutamissa kohdissa ja myös heti alussa, sillä jotenkin olin mainosten perusteella olettanut, että Maui olisi Vaianan isä. Upea animointi pelastitaas paljon ja alussa kun pikku Viana oli veden varassa, tuli hyvän elävästi mieleen yksi suosikki elokuvani Lilo ja Stich. Pikku Vaianan ja Lilon ulkonäössä on jotain yhteistä. Kokonaisuudessaan Vaiana  on oikein kaunis ja kiehtova elokuva, jonka pariin haluan palata heti kun tämä julkastaan blu-raylle. Nämä tarinan isot mytologiat käsiteltiin hyvin nopeasti elokuvassa ja seuraavalla katsomiskerralla haluan syventyä niihin tarkemmmin.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Stand By Me

Katsoin Stand By Me elokuvan ensimmäisen kerran joskus 12-vuotiaana siskoni suosittelemana. Tykästyin sen selkeään tarinankulkuun ja realistiseen miljööseen pikkukaupungista. Olin tätä katsoessani juuri päähenkilöiden ikäinen, joten ystävyyssuhteisiin ja tarinaan oli helppo mielestäni samaistua.

Tarinan kertojana on Gordon. Hän on vähän ujo poika, hiljainen ja ajatteleva ja tämän ystävyystarinan eteenpäin kuljettaja, kirjaimellisesti tarinankertoja. Gordonin perhetaustoja esitellään katsojille eniten, sitä kuinka hänen vanhempansa ei oikein hänestä välitä. Gordonilla on ollut isoveli, joka oli niin vanhempien suosikkilapsi ja muutenkin yleisesti mukava kaveri. Kyläyhteisö vertaa Gordonia vähän väliä isoveljeensä ja muutenkin häntä nostetaan lähes jumalhahmoksi, täydelliseksi tässä tarinassa. Gordon ei kuitenkaan voi olla tästä katkera edesmenneelle veljelleen, koska takaumissa näytetään kuinka veli oli aikoinaan ainoa ihminen, joka oikeasti välitti Gordonista.

Stand By Me elokuvan juliste
Gordonilla on kolme ystävää, paras niistä on Chris. Chris on elänyt perheessä, jossa on paljon rikoksia ja huumeidenkäyttöä. Chris on oikeasti herkkä kaveri ja hän haluaisi olla tunnollinen ja opiskella koulun loppuun, mutta kukaan ei ota häntä tosissaan, kun hänellä on tuollainen koviksen maine. Chrisiä vastaan kaikki (paitsi tämän kaverit) kokee kovia ennakkoluuloja. Teddy  taas on silmälasipäinen ja hömpelö, jolla on traumoja isän väkivaltaisuudesta. Teddyllä on kova temperamentti ja hän raivostuu helposti, varsinkin jos isiä aletaan loukkaamaan. Vern on porukan pyöreä poika ja samalla se vähän tyhmä ja nössykkä, jota kiusataan helpoiten.

Koko tarina on Gordonin omaa takaumaa, vain alussa ja lopuss apalataan aikuisen Gordonin maailmaan. Poikien lapsuudessa, silloin kun he ovat olleet 12-vuotiaita, eräs heidän luokkakaverinsa on  kadonnut metsään. Vern kuulee isoveljensä puhuvan tästä kadonneesta ruumissta ja sen innoittamana houkuttelee ystävänsä mukaan metsäretkelle. Vernin isovelikin on omien kavereidensa kanssa ruumista menossa hakemaan ja vähän eräänlainen kilpailuasetelma syntyy, kun jännittää kummat löytää ruumiin ensin. Tämä koko tarinahan pohjautuu Stephen Kingin novelliin nimeltä Ruumis.

Poikien retkeen kuuluu jokaisen hetkiä, niin naurettavia kuin surullisiakin. Vahvasti on jäänyt mieleeni Gordonin iltasatu piirakansyöntikilpailusta ja poikien rautatien ylitys, jossa Vern tiputtaa kampansa ja lopulta saadaan juosta oman henkensä edestä. Chris on matkalle ottanut mukaan isänsä pistoolin ja kun ruumis löydetään ja Vernin isoveli kavereineen tulee vaatimaan sitä itselleen, Gordon uhkaa heitä tällä aseella ja lopulta ruuumis jätetään paikoilleen. Gordon ja pojat tekevät ruumiista nimettömän ilmoituksen poliisille ja palaavat kotiin. Poikien erkaneminen on haikeaa, kun syksyllä joudutaam  eri kouluihin ja pyöritäään eri piireissä. Ihan lopussa aikuis Gordon kertoo mitä Chrisille, Teddylle ja Vernille tapahtui ja hän haikeana muistelee elämänsä viimeistä kesää.

Gordon, Chris, Vern ja Teddy
Stand By Me  on kaunis ja kesäinen retkielokuva, jossa kerrotaan erilaisista ihmiskohtaloista ja ystävyydestä. Ystävyyttä on erilaista ja kuinka hienoa on nähdä näin erilaisten ihmisten ystävyyttä. Jokainen hahmo näistä: Gordon, Chris, Vern ja Teddy on niin erilaisia ihmisä. Gordon on selvästi tarinankertoja ja poikien yhdistävä liima, kun Chris taas on kova herkkis ja Teddy päinvastoin päältä herkkä, mutta sisältä kova, niin nämä täydentävät erinomaisesti toisiaan. Vern on kaikista nössöin ja osittain välillä ulkopuolinenkin, mutta samalla myös hyväntahoisin. Vern ja Teddy ja Gordon ja Chrs luo molemmat hyvät parit ja sopivaa kontrastia toisiinsa. Poikien puuhat ja puheet retkellä ovat realistisia, juuri tuonlaisia ajatuksia ja keskustelujahan tuon ikäisenä puhutaan. Tästä uskottavuudesta tulee niin helppo kaipuu omaan lapsuuteen ja sen ajan viattomuuteen.


Rentouttava Ystäväniltaa kaikille leffafriikeille!!!

lauantai 4. helmikuuta 2017

Devil´s Pass

Renny Harlinin elokuvia tuli yhdessä vaiheessa enemmänkin katsottua ja oli kyllä jännä huomata kuinka erityyppisiä elokuvia herra Harlin on loppujen lopuksi tehnyt. Devil's Pass erottui minusta paljonkin Rennyn aikasemmista toimintarymistelyistä.

Devil's Pass elokuvan juliste
Joukko jenkkiläisiä opiskelijoita lähtee Venäjän kylmään vuoristoon etsimään ja kokemaan samaa seikkailua, mitä eräs venäläinen vaeltajaryhmä aikoinaan koki. Tuolloin venäläisryhmä kuoli mystisessä onnettomuudessa, laaksossa jota nykyään kutsutaan nimellä Devil's Pass. Tämä uusi jenkkiopiskelijaporukkamme pääsee samaan paikkaan ja he istuvat kylmässä lumimyrskyssä. Yöllä sitten, kun matkanvetäjä on ensin löytänyt salaoven kalliosta, iskee valtava lumivyöry.  Yksi matkaajista kuolee, yksi loukkaantuu ja muut panikoivat. Kun he ovat siirtämässä leiriään toiseen paikkaan, niin joukko tuntemattomia vaeltajia on tulossa heitä vastaan. Nämä jenkkinuoret ovat varmoja tulijoiden olevan venäjän armeijasta ja kolme porukasta pakenee tämän luolan mystisen oven taakse. Siellä taasen on outoja oloita kummittelemassa . He löytävät oloiden seasta vanhojen venäläisvaeltajien passeja ja muuta tavaraa. Siellä on myös videokamera, jossa näkyy suorana heidän koko matka kameran läpi kuvattuna. Tämä saa heidät epäröimään ja pakenemaan huoneeseen, mistä löytyy portaali. Siitä kulkiessa he päätyvät 60-luvulle, jossa he ovat kuolleena tämän alkuperäisen venäläisporukan mukana. Ei ihmekkään, kun vanha silminnäkijä mummeli sanoi tarinan alkupuolella, että ensimmäisessä tapaturmassa oli uhreja 11 henkeä, ei vain yhdekaän.

Renny Harlinin ohjaama Devli's Pass on synkkä seikkailu/kauhu/toiminta/trilleri. Itselleni se tuotti eniten ahdistuksen tunteita, enemmän kuin kauhua. Jopa vähän ironista, että kun elokuvassa alkaa kauhuelementit vasta tulemaan esiin, niin itselleni ne oli kaikista tylsimpiä kohtauksia. Se jännitys mikä alussa syntyy, lässähtää hyvin paljon kohdatessaan kauhun. Minua jännitti kamalasti tämä, miten venäläiset toimivat Venäjällä ja miten siellä kohdataan ihmisiä. Ainakin näkemieni elokuvien mukaan lähes aina venäläiset on kuvattu hyvin pahoina (kuten Rennyn Jäätävässä poltteessakin). Pääosatytöllä on pakkomielle saada selvää mitä alkupeärisilleuhreille oikein tapahtui ja näin katsojana hieman petyin, kun se ei niin selkeästi selvinnyt. Lopun portaalin ymmärtämisessä meni oma aikansa. En heti tajunnut heidän joutuvan 60-luvulle. Tämä on osaltaan surullista, hahmojen kohtalo ei ikinä lopu, kun kierre jatkuu heilllä ikuisesti.

Innokkaat jenkkinuoret valmiina matkaan
Kuvaus on hyvin dokumentaarista ja paljon näytetään hahmojen omaa videokamerakuvan materiaalia. Siksi kuvaus on välllä jopa inhorealistista, heiluvaa ja särövää. Tämä kuvaus kuitenkin sopii tälläiseen dokumentaariseen tyyliin ja se piti katsojan helposti matkassaan. Se auttoi todella tuntemaan, että tämä on tapahtunut oikeasti.

Elokuvan loputtua minun tuli heti pakko saada ottaa selville tästä tutkimusryhmästä ja heidän mahdollisista kuomistaan, sillä hyvin yliluonnollisista nämä kuulostaa. Tälläinen tapaturma siis on oikeasti joksus Venäjällä tapahtunut. Ohjausta varten Harlin on kuulemma saanut lukea tapahtuman salaisia asiakirjoja, mutta ihan selvätti Renny on halunnut korvata mystisyyden tälläisillä utopistisilla asioilla, kuin portaalilla ja kuolleilla elävillä. Sikäli sääli, sillä jos tähän oltaisiin saatu realistisempi loppuratkaisu, ei olisi elokuvan tunnelma lössähtänyt niin pahemman kerran.