Lippukokoelma

Lippukokoelma

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Disney Klassikot 17: 101 Dalmatialaista

Suurin osa mitä ysärillä julkaistii vanhoja Disneyklassikoita suomeksi videolle me hommattiin omaan videokirjastoomme, mutta jostain kumman syystä dalmatialaiset jäi hankkimatta. Vasta joskus ihan ysärin lopulla saimme vasta oman videon käsiimme, kun löysimme 101 Dalmatialaista kirppikseltä. Sitä ennen elokuvaa lainasin kaveriltani. Johtuuko siitä että perheemme on kissaihmisiä vai mistä, mutta tätä on yksi painava syy, miksi minulla ei ole 101 dalmatialaiseen syntynyt niin vahvaa tunnesidettä, kuin vaikka Aristokatteihin.

Lupsakkaiden Luppakorvien vanha elokuvajuliste
Pidän kovasti alkutekstijaksosta, missä on pilkkuja siellä, pilkkuja täällä, pilkkuja ihan siellä täällä. Tekstijakso on jotenkn huvittava ja leikkisä samalla. Tuo mieleeni vanhan kunnon fantasian ja lyhärikokoelmien helmianimaatiot. Itse elokuva alkaa Pongolla, joka toimii kertojana. Hän puhuu Roger ihmisestä lemmikkinään ja on tylsistynyt yhteiseen poikamieselämään. Pongo tiirailee ikkunasta ulos etsien isännälleen ja samalla myös itselleen heilaa. Nämä emäntäehdokkaat koirineen ovat varsin huvittavia, ihminen on ihan koiransa luontoinen. Samalla näkyy mys todella kaunista, tyyliteltyä katukuvaa Lontoosta. Pongo iskee silmänsä Peritaan ja saa houkuteltua isännän kävelylle puistoo. Siellä Perdita ja tämän omistaja Anita ei huomaa jätkiä lainkaan, joten Pongo pistää vipinää kinttuihin ja asiat hösseliksi. Yhteisen naurun avulla ihmiset löytää toisensa ja siinä samalla koiratkin. On ihana kun ihmiset menee tyhjässä kirkossa naimisiin, niin koirat tavallaan vihitään samalla. Yhteiselämä alkaa ja juoneen tuodaan mukaan esiin hoitaja Hanna, joka muistuttaa aikalailla edellisen elokuvan Flooraa. Pahis saadaan kanssa ruutuun, kun Cruella tulee kyselemään pilkullisia pentuja. Anita ja Cruella ovat vanhoja koulukavereita, mutta Cruella De Vill on huomattavan paljon vanhemman näköinen. Tupakointi varmaan tehnyt. Vasta aikuisena muuten tajusin tuon sukunimen, De Vill - paholainen.

Pennut syntyvät eräänä mysrkyisänä lokakuun yönä. Yksi pennuista näyttää kuolleen, mutta Roger saa hänet takaisin elävien kirjojoihin. Pongon olemus huolestuttavasta muuttuu kyllä aidon koiramaisesti. Tähän muuten päättyy Pongon kertojaosuus, sillä loppu elokuvassa ei enään ole kertojaa. Pentuja tulee yhteensä 15 ja yhdessä Pongon ja Perditan kanssa he tykkäävät katsella telkkarista Salamaa. Kaikilla hauvoilla ei ole nimiä, Kikero ja Rollo nyt ensimmäisenä ja ainuuna on jäänyt mieleen. Olisiko joku vielä ollut Laikku? Pongo ja Perdita lähtevät ihmisineen kävelylle ja sillä välin kun Hanna on pentujen aknssa yksin Cruellan kätilöt Jasper ja Jesper tekevät julman koiranappauksen. En sitä lapsena ajatellut, mutta oikeasti koko elokuvan tavoite on tappaa kasa koiria ja tehdä niistä turkkeja. Ihan kamala tavoite! Koirat viedään Helvetin akrtanoon kauaksi Lontoosta, missä pentuja on enemmänkin. Yhteensä niitä on siellä nyt 99. Pongo ja Perdita eivät luota ihmisten etsintätaitoihin, vaan laittavat hämyhaukun menemään, että pennut löytyisi. Hämyhaukkua kuljettaa osittain tutukin koirat: Kaunottaren ja Kulkurin Tupsu on kadulla, Riitta ja se iso karju lemmikkikaupassa ja vilahtaapa itse Kaunotarkin kuvissa. Kaunottaresta ja Kulkurista on myös muutama liikerata kopioitu suoraan tähän elokuvaan. Ainakin heti itse tunnistin Kulkurin pitkän venytyksen Pongolla.

Pongo ja Perdita lähtee etsimään pentujaan
Tieto kiirii eteenpäin ja Pongo ja Perdita saavat tietää missä pennut on. He juoksevat läpi hyisen Lontoon syksyn läpi lumen ja rännän Helvetin kartanolle, jossa Jasper ja Jesper ovat jo alkeissa aloittaa nylkimispuuhat. Se ei ihan onnistu ja pennut saadaan pakoon. Pongo ja Perdita päättää pitää kaikki ja viedä heidät kotiin. Matka ei ole helppo ja yhtä nopea lumimyrskyn takia ja ei pienet pennut meinaa jaksa kävellä kotiin. Onneksi muut eläimet auttavat mielellään, kun talliin päästään lämmittelemään ja muillakin kuin Rollolla on nälkä. Rollon katse vanhempiinsa nälän tullessa on ihan aito, kissani käyttää juuri tuollaista samaa ilmettä vaikka juuri ruokin hänet. "Silti äiti, on nälkä." Erästä kaupungista koirat saavat autokyydin Lontooseen asti, mutta Cruella, Jasper ja Jesper poukkoilevat ympärillä. Valeasuksi keksitään noki, niin että porukka näyttää labradorin noutajilta. Muuten hyvä idea, mutta sulava lumi puhdistaa noen pois ja Cruella tunnistaa heidät. Onneksi auto lähtee käyntiin ja alkaa kiivas ajokilpailu. Cruella koittaa kovasti yrittää hajottaa maitomiehen pakun, mukka ukko ei usko naisen osaavan ajaa autoa. Niihän siinä käykin, että Cruellan korsa osuu juuri pahimmoilleen Jasperin ja Jesperin rotiskon kanssa yhteen ja molemmat hajoaa sen säpäleiksi. "Te Imbesillit" Cruella kirkuu Jasperille ja Jesperille, jotka eivät jaksa mokomaa akkaa. Kotona Lontoossa koirat otetaan ilosylin vastaan, vaikka niitä onkin monin kertainen määrä, mitä alunperin.

Pongo ja Perdita vihitään siinä samassa mitä Anita ja Rogerkin
 Olen aina aiemmin katsonut elokuvan suomiversion ja olen siitä tykännyt. Hannele Lauri on yliveto Cruellana. Hän ei toista samaa roolia mitä Pahattarena, vaan pääsee enemmän repäisemään ja olemaan villimpi. Rakastan yli kaiken nuita hänen viimeisiä huutojaan. Nyt kun katsoin elokuvan englanniksi, niin Cruellan ääni tuki tätä ihmetystäni hänen iästään. Cruella siis näyttää ja kuulostaa ihan 60-vuotiaalta, kun taas Anita jotain kolmekymppiseltä ja kuitenkin heidän pitäisi vanhoja koulukavereita olla? Hannele saa kyllä minun pisteet Cruellana. Muita äänisuorituksia en osaa erikoisemmin kommentoidda, kaikki muu on ihan kivaa molemmilla kielillä. Pennut on animoitu ihan suloisesti, mutta olen tosiaankin enempi kissaihmisiä. Elokuvan kissa Kersantti Tapsu ei ole minulle kuitenkaan myös mieleen. Värimaailma on jotenkin väritön, sillä taustat on paljon yksivärisiä. On harmaata, ruskeaa ja violettia viivojen päälle. Tämä uusi terävä ja halvempi tyyli tuli enemmän voimaan Disney yhtiön taloudellisen tilanteen takia, sillä Ruusunen teki isoa tappiota. Tavallaan pidän tästä tyylistä, mutta jotain sadunomaista se kanssa menettää, niin kuin Walt aikanaan itsekkin sanoi. Cruella De Vill ja lopun kenneli laulu ei kumpikaan ole erityisemmin mieleeni, eikä taustamusiikki jää mieleen. Eniten taidan tykätä kohtauksista (alun lisäksi) missä koirat katsovat televisiota. Jotenkin niissä on hauska fiilis. Salama ohjelmassa, koiranruoka mainoksessa ja arvaa rikoksenni pelissä, mitä Jasper ja Jesper katselevat. Oli muuten jännä huomata että Jasper on myös englanniksi Jasper, luulin että nämä nimet on käännetty Jasperiksi ja Jesperiksi sen vanhan tarinan mukaan. Jesper on varmaankin saanut nimensä sieltä.

Yhdessä Salamaa katsomassa
En ehkä oikein osaa antaa arvoa tälle dalmatialais seikkailulle, sillä tässä ei ole päähahmoa tai kunnon tavoitetta. Pongo nyt osittain on päähahmo, mutta hänen ainoa tavoitteensa on hakea pennut turvaan. Pentuja on niin paljon, että millekkään niistä ei luonnetta ole ehditty luomaan ja Perdita toimii synnytyksen lisäksi Pongon peesaajana. Cruella ei ole fiksuimmasta päästä oleva pahis, mutta oikein viihdyttävä. Samoin kuin Jasper ja Jesper, jotka tyhmyyksissään taitaa minusta olla elokuvan parhaat hahmot. Hanna on kuin kopio hyvistä haltiattarista ja Roger ja Perdita taasen lemmikkejä, joita ei saa oikein mitään aikaan. Jasperin ja Jesperin toilaukset ja erikoinen taidetyyli saa minulta Dalmatialaisista suurimmat pisteet.  

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Star Trek The Motion Picture

Ensimmäinen Star Trek elokuva tehtiin 10 vuotta itse sarjan päättymisestä. Tähän väliin mahtui animaatiosarja, jossa samat Enterprisen miehistön jäsenet ovat pääosassa. Ääninäyttelystäkin huolehtii alkuperäinen näyttelijäkaarti. Animaatio on ollut kuulemma lauantai aamupiirretty, joten jaksojen juonet on usein alkuperäisestä sarjasta tehtyjä tai muokattuja. Itse elokuva ei ota huomioon tätä animaatiosarjaa ja muutenkin kun Star Trek sarja päättyi aika yllättäen, niin elokuva aloittaa kaiken lähes puhtaalta pöydältä.

Star Trek The Motion Picture elokuvan juliste
Kapteeni James T. Kirk on ollut maassa Kansainvälisen Planeettojen Liiton päämajassa ja hänet on ylennetty kapteenista amiraaliksi. Maata on kohtaamassa jokin iso tuho mustassa pilvessä ja uudeistettu Enterprise on lähimpänä, että on ainoa joka voi estää onnettomuuden. Enterprisella on Kirkin poissaollessa ollut päävastuussa konemestari Scott, sillä perämies Spock on palannut kotiplaneetalleen Vulkanukselle, jossa hänen on tarkoitus tehdä itsestään entistäkin tunteettomampi. Scott hakee Kirkin takaisin Päämajasta  Enterpriselle ja heidän matka pikku sukkulallaan on tavattoman pitkä. Enterpriselle on tehty suuria uudistuksia ja uusi kapteenikin heillä jo on, Willard Decker. Kirk amiraalin valtuudella ottaa kuitenkin vallan  itselleen. Scotin lisäksi tuttuna henkilökuntana nähdään uuden kampauksen hankkinut Uhura, ruorimies Sulu ja aseupseeri Chekov. Lääkintäupseeri Boneskin saapuu Enterpriselle Kirkin pyynnöstä, vaikka on vanhentunut ihan silmissä. Että seikkailu voi alkaa, pitää kärkikolmikon olla koossa, joten tietenkin myös Spock pätyy paikalle, kun ei puolivulkanuksena voi tunteistaan päästää irti. Niinpä matka vihdoin alkaa kohti uutta seikkailua.
Scott, Kirk ja Chekov, kymmenen vuotta vanhempina
 Enterprise löytää mustan pilven, joka uhkaa maapalloa. He lentävät sitä lähemmäs, mutta Enterprise joutuu hyökkäysten uhriksi. Alus taistelee heidän kanssaan urhoollisesti ja aseita käytetään, mutta ei millään selviä mikä heitä vastassa on. Jopa Klingonit (Star Trek sarjassa olevat "pahat" avaruusoliot)  ovat tuhoutuneet tämän mysteerisen olion edessä. Enterprise päätyy pilven sisään, missä he huomaavat siellä olevan portin. Spock lähtee salaa avaruuspuvussa tutkimaan portin sisuksia ja tietenkin Kirk menee perässä. He toteavat, että Enterprisen on pakko päästä sinne sisään, sillä uuden navigaattorin Iljan on ottanut valtaansa jokin uusi, mystinen olento, joka vaatii vastauksia siihen, miksi hänet ja V´Ger on luotu. Enterprisen poppoo ihmettelee mikä ihmeen V´Ger, mutta koska Ilja ei paljasta enempää, niin heidän täytyy mennä koneen sisälle ottamaan selvää mikä V´Ger oikein on. Portin sisälle ja sen ytimeen päädytään. Vallattu Ilja, Kirk, Bones, Spock ja Decker lähtevät tutkimaan tätä ydintä ja saavat selville, että V´Ger on ihmisten lähettämä vanha luotain, joka on luout ympärilleen oman tietoisuuden ja todellisuuden. Se on kuin suuri lapsi, joka etsii kysymyksiinsä vastauksia. Kirk käyttää diplomatian taitojaan selvittääkseen niitä, mutta V´ger eli Voyager-6 luotain lopulta tuhoutuu sillä, kun Decker tunnustaa rakastavansa oikeaa Iljaa. Näin he molemmat tuhoutuvat, mutta pelastavat samalla maapallon. Kirk, Bones ja Spock päätyvät turvallisesti takaisin Enterpriselle naureskelmaan ja heittämään vitsiä, aivan niin kuin ennenkin.

Spock avaruuspuvussa tutkimassa Enterprisen ulkopuolella
 Olin kuullut, että Star Trek The Motion Picture on todella pitkäveteinen, jankkaava ja äärimmäisen tylsä scifi. Mietin ja epäilin itsekin, että onko tämä vain yksi Star Trek jakso, joka on vain tunnin mittaisesta jaksosta pidennetty kahteen, mutta kyllä olin väärässä. Elokuvassa on paljon pitkiä ajoja, jopa puuduttavan pitkiä, mutta en ollenkan allekirjoita elokuvan olevan pitkäveteinen. Tietenkin nykyelokuvien nopealle meiningille tottuneille tämä voi tuntua hidastempoiselta, mutta itse koin antiscifittäjänä tämän olevan lempeä lasku ja tutustuminen scifin maailmaan. Ennen elokuvan alkua esitetään fanfaari, joka on juhlallinen, mutta kieltämättä vähän turha. Kirkin ja Scotin mennessä Enterpriselle on pitkä,  n. 7 min ajo avaruuden halki, joka todellakin tuntui vähän venytetyltä. Ymmärrän sen varmasti toimivan isolla valkokankaalla, sillä tarkoituksena on, että katsoja saisi kokea saman elämyksen kuin matkustajat. Erikoisefektit ovat minusta todella hienoja ja juuri sellaisia, mitä scifi elokuvalta odotankin (katsoimme alkuperäisillä efekteillä, ei remasteroiduilla). Tarinan edetessä ja varsinkin loppufinaalissa valo- ja ääniefektit ihan kaappasivat minut mukaansa, sillä niistä tuli juuri se samainen mielikuvituksen tunne, mitä itse ajattelen avaruusmatkalla olevan.

Elokuvan juonta oli helppo seurata. Pidin kovasti siitä, että nyt ei tapeltu vaan pohdittiin, koettiin ja oltiin. Vaikka aika staattisia ja hiljaisia hetkiä oli paljon, niin en kokenut kyllästymistä. Filosofiseksikkin tätä elokuvaa on sanottu, mutta ne hetket tulivat vasta loppupuolella esille. Uudet hahmot Decker ja Ilja olivat sellaisia, etten niihin saanut läheskään niin syvää tunnekontaktia, kuin Enterprisen tuttuihin henkilöihin. Elokuva ei vaadi sarjan näkemistä pohjalle, mutta antaa varmasti ihan eri näkökulman elokuvan katsomiselle. Uhura, Sulu ja Chekov olivat aika samantyylisiä mitä aikaisemminkin. Spock oli Vulkanuslaisen riitin jälkeen jopa tunteellisempi kuin ennen, Bones aina yhtä ihanan kärkäs ja Kirk jopa entistä himokkaampi seikkailulle, kun ei ollut niitä pitkään aikaan päässyt kokemaan. Monessa kohdassa minua kyllä hämmensi Kirkin pyöristynyt ulkonäkö, hän muistutti ihan Tim Allenia. Hahmojen perusluonteet olivat pysyneet samana, mutta hyvin tähän oli saatu kuvattua se, että aikaa edellisestä Enterprise matkasta on ollut se 10 vuotta.

V´Gerin luona
Kaiken kaikkiaan pidin Star Trek The Motion Picturesista. Voisin jopa sanoa, että antiscifittäjälle tämä on helppo ja kannustava aloitus scifin avaruusmaailmaan, sillä mukana on mielikuvitusta ja sellaista matkantekoa, mikä sitä ruokkii. Ei niinkään taistelua hyvää ja pahaa vastaan, vaan suuria kysymyksiä ja ihastelua millainen avaruus voikaan olla.  Ja kyllähän uusi, uljaampi Enterprise on pirun komea näky, kun sitä kauempaa katsoo.

torstai 27. syyskuuta 2018

Finding Neverland

J.M.Barrien näytelmä Peter panista ei ole minulle koskaan ollut kovin läheinen, sillä edes Disneyn versio Peter Panista ei kuulu lapsuuteeni. Siinä vuoden 2003 hujakoilla näin live action version Peter Panista, josta tykkäsin kovasti. Tämän Findig Neverland elokuvan menin katsomaan siskoni kanssa aikoinaan ihan leffateatteriinkin, mutta suurimmat intressit olivat Johnny Depp ja Kate Winslet, ei silloin niinkään tarinan sisältö.
Finding Neverland elokuvan mainosjuliste
J.M.Barrie (Johnny Depp) on Lontoosa asuva näytelmäkirjailija, jonka näytelmät ovat olleet ihan arvostettuja, mutta yleisö ja kriitikot eivät niistä kovinkaan piittaa. Viimeisintä näytelmää ei kukaan oikein ymmärrä ja Jim sedällä on kovat paineet uuden näytelmän kirjoittamisessa. Hän tapaa puistossa Davisien perheen: yksinhuoltajaäidin neljän poikansa kanssa. Nuorimmainen oli puiston penkin alle vangittu heidän omassa leikissään. Jim innostuu heti lasten mielikuvituksesta ja alkaa joka päivä käydä puistossa tapaamassa näitä lapsia. Heidän leikkinsä ruokkivat tämän mielikuvitusta ja lapset ovat innoissaan, kun saa maskuliinista otetta perheeseensä, poikien isä kuoli vähän aikaa sitten ja äiti yrittää pitää heille kuria lempeästi. Jim ruokapöydässä kotonaan kertoo vaimolleen tästä häntä silmät avaavasta perheestä, vaimo haluaa kutsua heidät päivälliselle. Davidsien mummo pitää kutsua jopa töykeänä ja ruokapöytäkeskustelu meneekin hänen ja Jimin vaimon kohdalla piikittelyksi, kun muut pitävät hauskaa.

Merirosvoleikkejä
Jim jatkaa edelleen Davidsien tapailua, vaikka muut eivät siitä pidäkkään. Häntä ajatellaan naiseniskijäksi ja jopa pedofiiliksi. Jim on alkanut jo kirjoittaa Peter Pania ja nimeää yhden hahmoista Davidsien pojan, eli Peterin mukaan. Peter tuleekin lähimmäksi hänelle lapsista, sillä hän ei ole osannut käsitellä isänsä kuolemaa ja on siksi tosikompi kuin muut lapset. Hän ei lähde mielikuvitusta vaativiin leikkeihin niin helpolla mukaan, vaan on enemmän tarkkailija ja innnostuu Jimin avulla kirjoittamisesta. Kesäpäivänä Jim lainaa mökkiään Davidseille, jossa äiti sairastuu pahasti. Peter repii itsekirjoittamansa näytelmän palasiksi, koska hän on niin pettynyt, että äiti sairastuu. Näytelmän ensi-ilta lähenee ja kukaan teatterissa ei usko Peter Pan näytelmän onnistuvan. Jim saa oivallisen idean ja pyytää varaamaan kymmenkunta paikkaa erikoisvieraita varten. Vanhin Davidsin pojista kokeilee lentovaljaita ja loukkaantuu. Hän ei suostu menemään tutkimuksiin, ellei äiti mene kanssa. Näytelmäiltana Davidsien äiti on niin sairas, ettei hän pääse teatteriin. Peter tulee paikalle, samoin kuin orpokodin lapset, joille Jim oli varannut istumapaikat. Näytelmän alettua aikuiset hymähtelevät, mutta lapset ottavat lastenvahtikoiran innolla vastaan. Jim näkee vaimonsa viimeisen kerran, hänelläkin on toinen mies jo kiikarissa. Näytelmän jälkeen Jimille on tärkeintä saada Peterin palaute, sillä Peter Pan näytelmä kertoo heidän yhteisestä kesästä. Peter Pan esitetään vielä toisen kerran Davidsien olohuoneessa, jossa äiti matkustaa Neverlandiin. Hautajaisten jälkeen päätetään että Davidsien mummosta ja Jimistä tulee lapsien yhteishuoltajat ja Peter ei pysty lopettamaan kirjoittamista. Äiti on mennyt lopullisesti Mikä-Mikä maahan.

Finding Neverlandissa on osattu uskomattoman hienosti yhdistää realismi ja fantasia. Se on elokuvan suurin kiinnostavuus ja ylpeys. Lasten ja Jimin leikit on puoliksi kuvattu aidosti leikeiksi ja osittain merellä/aavikolla tapahtuvaksi kohtauksiksi tyyliin sopivissa vaatteissa. Leikit ja mielikuvitus ovat niin vahvasti läsnä, ettei katsojaa edes kiinnosta mikä on totta ja mikä mielikutusta. Niinhän Davidsien äitikin sanoo; hän halusi niin kovasti että Jim on osa perhettä, että hän on muuttunut siihen ja enään ei ole väliä onko se totta vai mielkikuvitusta. James Barrie on muutoin rauhallinen, mutta mielikuvitusleikeissä hän osaa ottaa aktiivisen roolin. Hänen vaimonsa on liiankin käytännöllinen, eikä päässyt mukaan Jimin tekemiin seikkailuihin, vaikka olisikin kovasti halunnut. Heidän tiensä erkanee aika luonnollisesti. Jimin ja Davidsien äidin välillä en näe periteistä rakkautta, vaan syvää ystävyyttä. Mummo ja kaikki muut ulkopuoliset ei vain milläään usko sitä. Jim luo kaikkiin poikiin omanlaisensa suhteen, mutta lähimmin hän on tekemisessä Peterin kanssa. Hän antaa tälle oman kirjoitusvihkon ja antaa neuvoja mistä aloittaa kirjoittamisen.

Yhteinen leijahetki puistossa
Näyttelijäntyö on kokolailla hyvää, vaikka välillä minua vähän jopa ärsyttää Jimin ja hänen vaimonsa kuiskailupuhe. Johnny Depp ei ole Jack Sparrow roolissaan, vaikka niin monet kuvittelevat, vaan paljon pidättyvämpi ja herkempi. Kate Winsletin olen tätä ennen nähnyt nuorena tyttönä Titanicin kannella ja hän on edelleen yhtä valloittava kuin silloin. Vanhin pojista kasvaa ihan silmissä, vaikka onkin jopa esikuva sille kohtaa Peter Panista, ettei hän haluisi kasvaa. Olosuhteet kuitenkin vaativat sitä. Toinen poika jää kaikista eniten varjoon, mutta on leikeissä kaikista intohimoisimmin mukana. Peter on eneiten ulkopuolinen ja tarkkailija, kun taasen nuorin poika Michael on kovasti muiden vietävänä. Teatterin näyttelijöistä Nanaa esittävä mies ja Peter Pan tyttö aluksi lyttäävät näytelmän itse, mutta nauttivat selkeästi rooleistaan, kun yleisön edessä ollaan. Teatterin johtaa antaa käyttöönsä näyttelijät ja tilat, mutta on epäileväinen tarinan hahmojen ja juonen kannalta, kun edellinenkään näytelmä ei menestynyt. Hän on totaalisesti väärässä, sillä Peter Panista tulee juuri siksi hitti, koska se vetoaa jokaisen katsojan lapsenmieliseen puoleen. Barrien faneina on mm. eräs vanhempi pariskunta joka kävi katsomassa ensimmäisen näytelmän ja nyt puoliso on kuollut ja rouva kävi yksin katsomassa Peter Panin. Hän kehuu niin, että kyllä mies olisi rakastanut tätä, hän oli poika vielä mieleltään itsekkin. Davidsien mummo on kokoajan Jimiä vastaan, eikä haluaisi tämän olevan Davidsien elämässä. Ainoastaan silä hetkellä hän antaa siunauksen Jimin työlle, kun hän näkee Pter Panin tyttörensä olohuoneeessa ja Helinä keiju on kuolemassa. Peter Pan toivoo aplodeja, joiden avulla Helinä ei kuole ja ensimmäisenä niitä on antamassa mummo. Sitä ihmettelen, että seuraavassa kohtauksessa hänen käytöksenä muuttuu yhtä tylyksi kuin aikaisemmin.

Matkalla Mikä-Mikä maahan
Finding Neverlandissa kiinnostavinta on se, kuinka kuvataan kohtauksia, jotka lopulta päättyy tavalla tai toisella Peter Pan näytelmään. Kun puistossa lennätetään leijaa, niiin siihen pitää uskoa samalla tavalla kuin Helinä keijuun, muuten se ei varmasti lähde liikkeelle. Merirosvoleikkejä oltiin mökillä ja intiaanit valtasivat Davidsien puutarhan. Jim oikein näki, kun äiti koitti laittaa poikiaan nukkumaan ja hänen koiransa oli jaloissa. Pojat vaan hyppi sängyllä hokien, en halua mennä nukkumaan, en halua. Jos ikkuna vain olisi ollut auki, pojat olisivat voineet lähtiä lentoon. Nämä kaikki on kuvattu niin kauniisti limittäin fantasiamaisen harson läpi realistisuuden kanssa, että on oikeastaan jopa herkkää katsottavaa. Yhdistelmä on onnistunut mitä mainioimmin ja kotimaisessa 90-luvun Suolaista ja Makeaa elokuvassa, jonka katsoin jonkin aikaa sitten, on varmasti haettu juuri tälläistä takaa, siinä totaalisesti onnistumatta. Findig Neverland tuo minulle myös vahvasti mieleen Disneyn elokuvan Saving Mr.Bank, jossa suunnitellaan Maija Poppasen tekemistä elokuvaksi. Minulla tuli vahva olo, että tämä Findig Neverland on ollut yksi sen elokuvan innoittajista omalla tavallaan. Findig Neverland on mitä onnistuinen yhdistelmä realismia ja fantasiaa, vaikka loppu onkin surumielinen.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Mission Impossible: Fallout

Tom Cruise eli Tomppa on yli viisikymppiseksi edelleen kovassa kunnossa. Ethan Hawkina hän on ollut jo monessa vaarallisessa tehtävässä mukana ja nyt on jo kuudes osa menossa. Viimeksi katselin Mission Impossiblet muutama vuosi sitten, kun viides osa nyt elokuussa  ilmestyi. Tauko on tehnyt sen, etten muista sarjasta oikein mitään, mutta lähdin siltikin innokkaana seuraamaan uutta tehtävää lefateatteriin.
Mission Impossible Fallout leffajuliste
Ethan Hawk tiimeineen on metsästämässä Plutonium nimistä asetta, kun Ethan joutuu päättämään pelastaako kaverinsa vai koko maailman. Kaveri pelastetaan ensin ja plutonium varastetaan heiltä. Koska tämä tehtävä menee pieleen, niin Ethan ei ole kaikkien suosiossa. Hän kuitenkin ottaa vastaan uuden tehtävän ja mukaan lähtee kaverit Luther, Benji ja mukaan tulee vielä Ilsa, joka taisi myös olla edellisessä elokuvassa. Koska Ethaniin ei luoteta, tämä saa partnerikseen vittumaisen Walkerin, jonka kanssa hän ei kovin hyvin tule toimeen. Toimintaa tapahtuu Pariisin yökerhossa ja kaduilla, Lontoon katoilla ja lopuksi jossan aavikon yläpuolella. Plutoniumista ja Solonome Lane nimisestä hepusta tapellaan ja toiminta kohtauksia riittää tässä parin ja puolentunnin pärinässä. Perinteisempi tappelu käydään klubin  miestenvessassa, jättimäisiä hyppyjä Lontoon katoilla, autorallia Pariisin Riemukaarta ympäri ja helikopterissa roikkumista ennen loppukohtausta. Viimeisessä lokaatiossa Ethan tapa vanhan vaimonsa Julian, joka onkin ottanut jo uuden miehen itselleen. Julian kasvot jotenkin muistinkin vanhoista elokuvista ja pidin kovasti hänen ja Ethanin tapamisesta. Elokuvan loppukliimaksi liittyy pommien purkamiseen ja se onkin aikamoinen jännitysnäytelmä.

Vaikka en toimintaleffoista paljon perusta, niin pysyin helposti hereillä uuden Mission Impossiblen seurassa. Kyllä Cruisen Tompalla vielä karismaa löytyy. Hänen uusi kumppani Walker, joka paljastuikin pahikseksi on aika mitättömän oloinen. Kyseisen näyttelijän Teräsmiestyylikään ei minuun iske, olen enemmän Batman ihmisiä. Ethanin vanhat kaverukset tuo tarinaan mukavaa huumoria ja lempeyttä. Ilsa on vähän kuivakka hahmo, mutta uutta naiskauneutta toi Valkoiseksi Leskeksi kutsuttu muija , joka toimi aseiden trokarina. Itse Walkerin pääpomon motiiveja en ihan ymmärtänyt, sillä aluksi hän on Ethania vastaan ja lopuksi hänen puolella. Ethanin oman pomon kuolema toi minulla vahvasti mieleen James Bondissa M:n surullisen kohtalon.

Juoksemassa Lontoon kattojen yllä
 Pidin kovasti Mission Impossiblen lokaatioista. Pariisissa ja Lontoossa käyneenä bongasin paljon tuttuja maisemia, sekä hauskoja yksityiskohtia. Kun Ethan moottoripyörällä pärisee poliiseja karkuun hän ajaa Riemukaaren ympäri vastasuuntaan, niin poliisit ei millään pääse kunnolla hänen perässään, sillä Riemukaaren autotiet ovat aina tukossa. Lontoossa taasen tykkäsin näistä hyppykohtauksista, sillä ne toi paljon huumoria mukaan, kun Benjin antamat ohjeet olivat vähän epämääräisiä. Musiikki ei tunnaria lukuunottamatta minulle jäänyt lainkaan mieleen, mutta sitä en odottanutkaan. Kävin katsomassa elokuvan 3D:nä ja nyt se toimi erinomaisesti. Monissa hyppykohtauksissa, helikopteriajoissa ja varsinkin ammuskeluissa tuntui ihan, että olisin ollut itse paikalla. Sääli vain, että Tampereella 3D näytös ei pyörinyt enään Scape- salissa, vaikka elokuva on vasta viikon ollut valkokankaalla. Nyt 3D näytös oli Plevnan pienimmässä salissa ja kyllä Vaarallisen Tehtävän 3D versio kiinnosti ihmisiä, sillä sali oli muutamaa eturivin yksittäistä paikkaa lukuunottamatta ihan täpösen täynnä. Siinä mielessä olin pettynyt Finnikinon salijärjestelyihin, sillä olin kovasti odotanut, että saan korkata Scape- salineitsyyteni Mission Impossiblen kanssa. Valitettavasti toinen viimeiaikoina näkemän irymistely eli Ihmeperhe 2 ei myöskään ollut Scapessa. Saisi Tampereen Plevna nyt kyllä hävetä!

tiistai 4. syyskuuta 2018

Tv-suosikkejani: Star Trek

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tällä kertaa otan käsittelyyn sarjan, johon olen vasta tänä keväänä tutustunut ja jäin aika nopeasti siihen koukkuun. Vaikka sarja on 60-luvulta, niin en ollut aikaisemmin katsonut taikka tiennyt siitä yhtään mitään. 8 kuukaudessa seikkailimme sarjan parissa ja nyt siirryimme sen jatkoanimaation pariin. Kyseessä on siis tietenkin Star Trek (The original series).


Ensikosketus: Star Trekkiä en olisi varmasti ikinä alkanut katsomaan ilman avomieheni painotusta/kannustusta. Hän rakastaa scifiä, seikkailua ja räiskintää eli juuri niitä mitkä itselleni on aikalailla eiei listalla. Hän houkutteli kuitenkin minut Star trekin pariin kertomalla, että kyseessä on loppujen lopuksi enemmän ihmis(avaruusolio)suhde draama, joka vain sijoittuu avaruuteen. Annoin sarjalle mahdollisuuden. Ensimmäinen pilotti jakso oli ihan jännä, mutten siitä heti vakuuttunut. Muutama sarjan ensimmäinen jakso sai minut koukkuun, sillä löysin nimen omaan sarjasta sen draamapuolen ja Star Trekin henkilöhahmot vetivät minut heti mukaani. Olemme katsoneet sarjaa läpi kevään lähes päivittäin ja täytyy myöntää että kiinnyin hyvin vahvasti sarjan kärkikolmikkoon. Nyt kun siirryimme animaation pariin pieni haikeus minuun iski ja meinaan kyllä katsoa kaikki elokuvat, jossa on mukana tämä alkuperäinen näyttelijäkaarti.

Enterprise
 Juoni: "Avaruus, tuo käymättömistä korpimaista viimeinen. Nämä ovat tähtilaiva Enterprisen löytöretket. Sen viisivuotinen tehtävä: tutkia outoja uusia maiilmoja, etsiä uutta elämää ja uusia sivilisaatioita, rohkeasti mennä sinne missä ihminen ei ole koskaan käynyt." On vuosi 2265 ja tähtilaiva Enterprise seilaa avaruudessa tutkimassa uusia maailmoja. Enterprisen kapteeni James T. Kirk on sarjan pääosassa. Hän komentaa laivaa, on tutkimusretkillä aktiivsimpana mukana ja pitää huolta koko Enterprisen miehistöstä. Monet tähtilaivan seikkailut johtaa siihen, että Enterpriselle tulee vieraita ja/tai tunkeilijoita, jotka Kirk kohtaa. Monesti Enterprisen henkilökunta menee myös itse vierailemaan uusille planeetoille, joissa kohdataan millon hirviöitä, milloin hyvin vanhoillisia sivilisaatiokulttuureja suoraan maapallolta. Joskus jakson juoni perustuu pelkästään Enterprisella tapahtuvaan henkilökemioiden erimielisyyksiin. Star Trekin jaksot eivät juonellisesti ole toisiinsa sidonnaisia, joten sarjassa ei ole pitkäkestoista, yhtenäistä juonta. Kirkin lisäksi sarjan tärkeimpänä voimana on Enterprisen miehistö: yliperämies Spock, lääkintäupseeti Leonard McCoy eli tuttavallisemmin Bones, konemestari Scott, ruorimies Sulu ja kommunikaatioupseeri Uhura.

Enerprisen miehistöä kannella
Näyttelijät: Kapteeni James T.Kirk eli William Shatner on paitsi sarjan keskushahmo, myös helposti lähestyttävä ja miellyttävä kapteeni. Kirk osaa olla diplomaattinen, mutta suuttuessaan osaa käydä tarpeen vaatiessa väkivaltaiseksi. Kapteenina hänellä on velvollisuus tehdä kaikkensa Yhdistyneiden plaannetojen liiton lakien mukaan, mutta Krk osaa kanssa laittaa ystävien ja ihmisten (ja alieneiden) hengen etusijalle, jos liiton käskyt hänestä ei ole järkeviä. James muutenkin uhraa paljon mieluummin itsensä, kuin antaa kärsiä jonkun hänen puolestaan. Minuun katsojana vetää Jamesin hyvä huumorintajku ja artikuloinnin taito, Kirk osaa sanoa oikeat sanat oikeaan aikaan. Kirkin heikous on naiset, mitä kauniimmat sitä enemmän Kirk heihin lanekaa. Koko Star Trekin aikana Kirkillä oli lähemmän parikymmentä naistenvientiä ja Kirk itse tietää, että hän olaa flirttailla ja hän käyttää sitä jopa häpeäällisen paljon hyödyksi tehäviä suorittaesssaan. Ainakin yhdessä jaksossa näkyy selvästi, että James pääsee pukille, kun yhdessä mennään sänkyyn ja aamulla laitetaan kenkiä jalkaan.
Entesprisen kapteeni James T. Kirk
Yliperämies ja tiedeupseeri Spock (jonka etunimi on liian vaikea lausuttavaksi, joten emme sarjassa saa sitä kuulla) on puoilksi vulkanuslainen ja puoliksi ihminen. Spockin isä on vulkanus -nimiseltä planeetalta ja äiti maasta. Vulkanuslaiseen luonteeseen kuuluu looginen ajateluja kyky piilottaa omat tunteensa. Lisäksi vulkauslaiset pystyvät telepatiaan toisten kohteiden kanssa. Ulkonäöllisesti vulkanuslaisilla on vinot kulmakarvat ja suipot korvat. Spock on Kirkin oikea käsi ja paras ystävä. Krik pyytää usein Spockilta neuvoja, sillä Kirk on itse tunteellinen ja tunteiden hänet vallatessaan Kirk ei voi ajatella loogisesti. Spockilla loogisuus menee kaiken edelle ja hänen kuuluisin sanontansakkin on: "It's quite logical". Spock on yleensä Kirkin seurana planeetoilla, sillä hänen loogisuutensa ja tunteettomuutensa auttaa monesti haastavissa tilanteissa. Spock ei perusta paljon huumorista, mutta luo sitä tahattomasti itse tällä omalla jatkuvalla loogisuudellaan. Spocin vastaparina on henkilökohtainen suosikkihahmoni, lääkintäupseeri Leonard McCoy, alias mr. Bones. Kun kerran Spck on looginen, niin Bones on tunteellinen. Lääkärinä hän lähes tuntee muiden kivut ja tuskat ja haluaa auttaa aina muita. Bonesilla menee Spociin helposti hermot ja se luo toistuvasti sarjaan huumoria, varsinkin silloin kun Spockin ja Bonesin täytyy tehdä yhteistyötä. Bonesin tunnteuin sanonta on valitettavasti: "It's dead Jim", kun he löytävät jonkun ruumiin. Bones on Kirkin vasen käsi ja välillä hänellä on jopa kinaa siitä Spocin kanssa kumpi on tärkeämpi ja parempi ystävä Kirkille.
Spoc tekee vulkanuslaisen tervehdyksen
Bones. Trust me, I'am a  doctor
Ensimmäisten jaksojen aikana Kirk, Bones ja Spock muodostavat tiiviin kolmikon. Lähes joka seikkailussa he ovat kolmistaan mukana. Sarjan muut hahmot saavat jakso jaksolta enemmän ruutuaikaa. Kun Kirk on poissa Enterpraiselta, varakapteenina toimii Spock, kolmannella sijalla on Scott ja neljäntenä Sulu. Scott on skottilainen ja hän puhuukin vahvasti aksenttia murtaen. Scott on Kirkiä ja Spocia selvästi vähän vanhempi, muttei kuitenkaan ihan Bonesin ikäinen. Hän osaa heittää huumoria ja varsinaiset naurut tulee, kun Scott innostuu kittaamaan viskiä. Sitäkin muutamissa jaksoissa tapahtuu. Sulu taasen on nuori jäpikkä, jolla ei värikästä persoonaa ole. Sulun aisaparina on Chekov, venäläissyntyinen navigointiupseeri, joka puhuu kivasti venäjää murtaen ja muutenkin muistaa venäjän historiasta yhtä ja toista. Ainoan ison naisroolin tekee Uhura, joka on pääasiassa Enterprisella yhdistämässä kaiuttimiin tai kuulokkeisiin tyyppejä ja lähettelee viestejä. Uhuraa sentään Kirk ei ole omana itsenään sarjassa iskenyt.


Skottilainen Scott
Miksi juuri Star Trek:
Hahmojen henkilökemioiden luoman draaman lisäksi jaksojen juonet ovat yleensä jännittäviä ja jopa hauskoja. Hauskuus tule eniten esiin sarjan camp-hengestä. Star Trekillä ei ollut suurta budjektia, joten kaikki lavasteet ja avaruusoliot on halvalla tehtyjä ja se kanssa näkyy ja nykypäivän katsojalle luo sitä huumoria. Hirviö on helposti joku tyyppi kumipuvun sisällä tai lakanan alla ja enemmän naurattaa hahmojen pelko niitä kohtaan. Tykkään siitä, että Star Trekissa näkyy niin vahvasti se ajan henki, vaatteet on yksinkertaiset, naisilla isot hiuspallurat ja tähtilaivan laitteet aika alkeelliset. Sarjan juonet ovat helposti yksinkertaiset, joku uhkaa Enterprisea, tai joku uhkaa jotain planeetta jolloin Enterprisen täytyy mennä avuksi. Vaikka sarja on periaatteessa scifiä ja näin ollen fantsiaa, viittauksia oikeisiin maapallon tapahtumiinkin on paljon. Joillain planeetoilla on alkukantaista elämä, joissain eletän vanhan Kreikkalaisen kulttuuriin mukaan, toisaalla Natsisaksan mukaan, yhdellä Amerikan cowboyajalla ja käydäänpä ihan jääkaudellakin asti. Yhdistyneiden planeettojen liiton mukaan muualta (eli Enterpriselta) tulleet eivät saa hetkauttaa tai pakolla kehittää planeettojen sivilisaatiota eteenpäin (olkoot se kuinka huono sivilisaatio tahansa). Tämä tuo haasteita moniin jaksoihin ja varsinkin ristiriitoja kapteenille isojen päätösten tekemisissä. Star Trekin musiikki on aika taustalla, mutta sen tunnari on jo iskostunut omaan kallooni.

Mieleenpainuvimmat kohtaukset/tapahtumat Star Trekissa:
- Spocin aivot varastetaan
- Kirk saa naista
- Spock ja Bones vittuilevat toisilleen
- Spock on menossa naimisiin ja joutuu vulkanuslaisten naimisiinmenoriittiin ja tappelee Kirkiä vastaan
- Sanotaan ja tehdään vulkanuslainen tervehdys
 -Bones ottaa esiin häkkyränsä, jolla testataan onko joku elossa
- Bones auttaa yhtä naista saamaan lapsen, joka nimetään Leonardiksi



Kirkillä on ongelma lisääntyvien Triblien kanssa
- Uhura saa Trible nimisiä karvapallo-otuksia, jotka lisääntyvät kuin kuolonvalkea Enterprisella
- Spock rakastuu jääkaudella olevaan luolanaiseen
- Scott juo viskiä
- Spocin vanhemmat vierailee Enterprisella
- Kirk käyttää diplomatiaa niin hyvin, että joku kone tai savu räjähtää
- Pelataan yksin shakkia monikerroksisella laudalla

Spock harjoittaa logiikkaansa pelaamalla yksin shakkia monikerroksisella shakkilaudalla

tiistai 21. elokuuta 2018

Tv-suosikkejani: Laura

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt. Vuoron saa Tuija Lehtisen romaaneihin perustuva nuorten Laura -sarja, joka tuli televisiosta ensikerran 2002 Ylen kanavilta. Laura -sarja perustuu kirjoihin Laura Ystäväni ja Laura Menopällä.
Laura <3
Ensikosketus: Muistaakseni yksi ystäväni, sama joka fanitti Eva ja Adam kirjoja, kehui minulle tätä sarjaa, kun oltiin jotain 11 vuotiaita. Sarjassa on vain kuusi osaa ja ne hän oli nauhoittanut televisiosta. Sarjaa uusittiin pariinkin otteeseen 2000-luvulla ja itsekkin tuli jaksot nauhoitettua. Kyseinen sarja teki entistä enemmän Tuija Lehtisen Laura -kirjat tutuiksi ja ainakin meidän kirjastossa Laura -kirjat olivat aina varattuja. Enemmän Laura -kirjoista kirjoitin toissa kesänä ja juttua niistä löytyy täältä. Katsoin siis tämän Laura -sarjan ennen kuin  luin Laura -kirjat, joten kaikki kirjan hahmot kuvittelin tämän sarjan mukaisesti. Jäin itsekkin aikoinaan Laura -kirjoihin koukkuun, en ostanut niitä itselleni, mutta kirjasto oli ahkerassa käytössä. Yllätyin myös kovasti, kun pari vuotta tämän sarjan jälkeen tehtiin jatkosarja Laura Kesäleirillä ja vielä kolmaskin sarja Laura Kaupungissa. Nämäkin minulla on nauhoitettuna tallessa, mutta ei mennä vielä niin pitkälle.
Jenna ja Laura ylä-asteen käytävällä
Terri ja Tauski koulun pihalla
Juoni: Laura Koivisto, tuttavallisemmin Laura Koo, asuu äitinsä, isäpuolensa, isoveljensä Saken ja pikkuveljensä Teemun kanssa kerrostalossa. Naapurissa asuu paras kaveri Jenna, jonka kanssa aloitetaan yhessä ylä-aste. Jenna on kuolettavan ihastunut Tauskiin, koulun kovikseen. Tauski hengaa jengissä, johon kuuluu myös naapurissa asuva taiteilijasielu, kovistyttö Terri. Laura liittyy koulukaverinsa Nikon kanssa johonkin ihme tanssiryhmään ja välillä käy hoitamassa Tauskin pikkuvelejä Tapsaa. Tästä Jenna tulee mustasukkaiseksi ja liittyy jengiin, että saisi Tauskin huomion. Hän alkaa hengata Terrin kanssa, vaikka Terri piikitteleekin hänelle. Laura tuntee ittensä yksinäiseksi, kun ei ole enään Jennaa ja Sakkekin vain piruilee hänelle. Laura, Niko ja joku kolmaskin tyttö pääsee tanssimisen  yksityistanssitunneille Lauri Merimaan johdolle.  Perus tanssiryhmän ärsyttävä tyttö Tytti koitta alkaa kaveeraamaan Lauran kanssa, mutta nopeasti Laura huomaa, että Tyttiä kiinnostaa vain hänen yksityistuntitanssipaikkansa. ´Tauski pyytää Lauralta hevilevyä lainaan bileisiinsä ja koska Jenna hajottaa levyn Laura pakottaa Tauskin treffeille koulun nörtin Eilaliinan kanssa. Terri näkee heidät yhdessä ja kertoo kaikille miten Tauskista on tullut pehmo ja näin ollen Tauski hakataan. Laura pyytää Tauskilta, että tämä heittää Jennan ulos jengistä, mutta ei tämän tarvi sitä tehdä, kun Jenna menee sen ite Tauskille sanomaan. Lauraltakin pyydetään anteeksi ja Jenna iskee lopksi vielä Sakenkin itselleen.
Laura ja Jenna halaavat purolla
Sakke härnäämässä Jennaa ja Lauraa
Niko ja Laura tulossa tanssitunnilta
Näyttelijät: Suurimmaksi osaksi näyttelijät ovat Laurassa olleet harrastelija näyttelijöitä. Laura Koivistoa esittävä Oona Louhivaara on tunnetumpi varmasti Salkkareitten Juuliana, joka oli taasen todella ärsyttävä hahmo. Laurakin on, sillä hän on aika omahyväinen ja täydellisyyden tavoittelija. Siinä mielessä Louhivaara on nuo piirteet saanut hyvin tuotua esiin. Jennaa esittävä tyttö Elina Mikkola on paljon aidompi ja onhan Jennan hahmo paljon mielenkiintoisempi ja monisyisempi kuin Lauran. Sakkea näyttelevä poika on todella aito ja luonteva. Pidän Saken hahmosta tässä sarjassa paljon enemmän kuin Laura kirjoissa. Kiusaaja Hönö on tuotu sarjaan aika turhaan, samoin kuin pikkuveli Teemu. Tauski ja Terri ovat enemmän esillä ja heidän cooliustaso on aika korkealla. Eilaliinan hahmo puhuu hassusti sanoja painottaen ja Lauran äidin näyttelijä on ainoa, jonka olen nähnyt isommissa elokuva rooleissa, tosin aina tylsänä äitihahmona. Yllätyin kun katsoin lopputestit tarkasti, että Essi Hellen, joka on mm. Putouksessa ja Viikossa Aikuiseksi elokuvassa, esittää tyttöä Tauskin bileissä. Ehkä tunnetuimmaksi näyttelijäksi koko sarjasta on tullut kuitenkin Max Ovaska. Hän on Lauran kaveri Niko, josta on kasvanut ihan Tuntemattoman Sotilaan Määttä.
Jenna tällingissä menossa Tauskin bileisiin
Laura ja Jenna tekee sovinnon
Sakke on iloinen, kun Jenna lopettaa meikkaamisen
Miksi juuri Laura: Suomessa ei ole oikein ikinä tehnty nuorten (yläasteikäisten) elämästä elokuvia, eikä tv-sarjoja. Tämä on yksi niistä harvoista. Aika kliseinen, kiltti, selvästi aikaansa kuvaava, mutta myös todentuntuinen. Lähdeteoksista en huomaa mitään liittyvän oikein Laura Menopäällä kirjaan, vaan adaptaatio on lähes suoraan Laura Ystäväni kirjasta. Paljon on kuitenkin eroja: kirjassa ollaan 15-vuotiaita, sarjassa 13 v. Lauran toista veljeä Mikkoa ei ole ollenkaan ja Laura ja Niko tanssivat paritansseja. Laura myös ei koe kirjassa mitään ihastuksen tunteita Tauskiin, eikä Jenna Sakkeen. Laura Ystäväni on Laura -kirjoista yksi suosikkini, joten siksi myös tämä sarja vetoaa niihin nuoruuden tunteisiin, jota itsellänikin on ollut. Pidän kovasti myös sarjan tyylistä siinä mielessä, että tässä on kuvattu paljon kohtauksia tapahtuvan ulkona. Siellä syödään jätskiä, heitetään marjoja toisten päälle, kävellään purolla ja on vihreätä ja kaunista. 2000- luvun alun musiikki Emmi, Nylon Beat ja Sonata Arctica soi selvästi esillä ja vahvistaa niin selkeästi tätä ajankuvaa. Lauran ja Jennan vaatteetkin on täysin samanlaisia, mihin ite pukeuduin 12-vuoden iässä.
Laura purolla
Mieleenpainuvimmat kohtaukset:
- Sakke ja Jenna ovat kahdestaan
- Kuka tahansa kävelemässä puron yli
- Jenna ja Laura syö jätksiä, kun Sakke tulee häiritsemään ja heitellään viinimarjoja
- Puhutaan Lauri Merimaan komeudesta (kyseessä on oikeasti Hunks-tanssija)
- Lauran ja Nikon tanssi "keikka" Mic Macin huppareissa
 - Laura ja Jenna sopivat
- Lauran ja Tauskin loppusuudelma, joka päättyy tauskin vikoihin sanoihin: "Nähdään, Laura Koo."
Nähdään Laura Koo

lauantai 11. elokuuta 2018

Disney Klassikot 14: Peter Pan

Peter Pan on siitä harvinainen Disney klassikko, että en omistanut sitä pienenä ja näin elokuvan kokonaisuudessaan vasta 14-vuotiaana. Peter Panista olin tietty nähnyt pätkiä trailerien ja Samu Sirkan Joulutervehdyksen Muodossa, mutta itse elokuvaa meillä ei ollut vhs-kasetilla, eikä koskaan dvdllä. Vasta kun tilasimme DIsney Chanelia vuonna 2005 nauhoitin elokuvan talteen ja sain nähdä Disneyn version Peter Panista kokonaan suomeksi. Peter Panin tarinaan oli muuten aiemmin tutustunut samannimisen live action version muodossa, joka on valmistunut 2003. Muistelen myös, että Johnny Deppin tähdittämän Findign Neverlin ehdin näkemään ennen Disneyn Peter Pania. Varmasti näidem lähtökohtien takia minulla oli aikoinaan Peter Paniin kovat odotukset. Katsoin elokuvan nyt alkuperäisellä ääniraidalla, mikä oli ihan kelvollista kuultavaa. Peter Panin suomidubbi on mielestäni yksi huonoimmista mitä suomessa Disney klassikoihin on tehty. Tätä paskemmaksi menee vain Pienen Merenneidon uudelleen dubbaus, eikä Liisa Ihmemaassakaan ole kovin häävi suomeksi.
Peter Panin alkuperäinen elokuvajuliste
Rauhallinen ilta Lontoossa, vanhemmat ovat lähdössä juhliin ja Nana koira huolehtii lapsista. Lapset Leena, Jukka ja Mikko tosin eivät ole kovin rauhallisia, kun heillä on leikit kesken. Isältä menee hermot koiran lapsenvahtitaitoihin ja kyllä Leenakin tarttisi jo oman huoneen. Leena on illat pitkät kertonut satuja Peter Panista ja juuri tänä iltana Peter tulee hakemaan kadonneen varjonsa Leenalta. Mukana on myös Helinä keiju, joka tulee mustasukkaiseksi Leenan yrittäessään antaa pusua Peterille. Peter haluaa ottaa lapset mukaan Mikä-Mikä Maahan ja heittää näiden ylle keijupölyä. Sen avulla he lentävät Lontoon yössä Big Benin ohitse suoraan aamuun, jättäen Nanan pihapuuhun roikkumaan. Mikä-Mikä Maassa Helinä houkuttelee kadonneet pojat ampumaan Peterin seuruetta. Tämä ei nostata Helinän pisteitä Peterin silmissä. Kadonneet pojat, Jukka ja Mikko leikkivät seuraa johtajaa, kunnes heidät nappaa intiaanit. Peter vie Leenan katsomaan Merenneitoja, jotka eivät ole niin mukavia kuin odottaisi. Merenneidot ovat vain kiinnostuneita Panista ja haluavat hukuttaa Leenan.

Kapteeni Koukun laivalla
Samaan aikaan Kapteeni Koukku ja hänen oikea kätensä Simo ovat kidnapanneet Intiaaniprinsessa Tiikerililjan. Se onkin juoni, sillä he tietävät, että Peter tulee tämän pelastamaan. Luolassa Kapteeni Koukku ja Peter Pan tappelevat Peterin voitoksi. Peter vie Tiikerililjan takaisin omaan heimoonsa ja nyt on Leenan vuoro olla mustasukkainen. Intiaanien heimossa ihmetellään laulun avulla miksi ollaan punaisia ja Leenaa vähätellään entistä enemmän. Peterin ja kadonneitten poikien kotiin, Hirttopuuhun, palatessaan kaikki pojat haluavat pitää Leenaa äitinä, Jukka ja Mikko myös. Leena laulaa omasta äidistään ja niin kaikki alkavat kaivata kotiansa, paitsi Peter Pan. Hän kun ei halua kasvaa aikuiseksi. Mustasukkainen Helinä on tällä välin Kapteeni Koukun loukussa ja hänet houkutellaan kertomaan Panin olinpaikka. Näin Koukku muiden merirosvojen kera saa Leenan ja pojat vangiksi laivalleen. Panille hän jättää lahjapaketin, missä on pommi. Helinä ehtii juuri ja juuri pelastaa Peter Panin tikittävältä pommilta. Pan lentää Koukun laivalle ja juuri ajoissa pelastaa lankulta kävelevän Leenan, joka kieltäytyy liittymästä merirosvoksi. Kapteeni  Koukku ja Peter Pan ottavat vielä kerran yhteen ja tietäähän sen miten siinä käy: Koukku ja muut merirosvot soutavat karkuun krokotiiliä ja Peter Pan saa koko laivan omakseen. Leena ja pojat heräävät omasta lastenhuoneestaan ihmetellen oliko kaikki unta. Vanhemmatkin on jo palanneet juhlista ja isä tunnistaa pilvissä leijailevan laivan jotenkin tutuksi. Ihankuin hänkin olisi nähnyt sen joskus, kauan sitten.

Peter Pan jatkaa tyyliltään Liisa Ihmemaassa elokuvaa, sillä se on episodimainen ja unenomainen. Mielestäni loppuratkaisu on aika heikko, kun taas jää auki onko kaikki vain unta. Pidän kovasti Peter Panin piirrostyylistä, sillä se on klassista Disneytä, mutta hahmosuunnittelu on heikkoa. Eniten harmittaa se, etten missään vaiheessa opi pitämään päähahmoista. Peter Pan on kokoajan itsekeskeinen, Leena rasittava, Jukka näsäviisas ja Mikko se pakollinen pikkulapsi. Siltikin Jukka ja Mikko on parhaat hahmot, sillä heillä on persoonaa, tosin kuin Peterillä ja Leenalla. Helinäkeiju on mykkä, mutta ilmaisee tunteensa ilmeillä. Hän osaa nauraa ja hymyillä suloisesti, mutta jokin Helinässä on aina mätännyt. Live action Peter Panissa jonka olen nähnyt, perustellaan hyvin, että keijulla voi olla aina vain yksi tunne kerrallaan pällä, joten siksi heidän tunteensa on vahvoja. Disneyn versiossa kun tätä ei tuoda esille, ihmettelen helposti Helinän voimakkaita tunteita. Merenneidot ovat oikein söpöjä, mutta yksiulotteisia. Intiaaneista taasen saa enemmän irti, sillä he ovat aikamoisia hupiveikkoja ja laulun Miks Hän on Punainen? aikana valoitetaan vähän enemmän heidän elämäänsä. Kyseinen kappale on suosikkini elokuvassa, sillä siinä on meininkiä ja huumoria. Muut muistamani lauut Lentää voit ja äitilaulu ovat mielestäni todella surkeita, jotka unohdan saman tien. Äitilaulu varsinkin on niin selvää ajan täytettä.

Intiaanit laulvat Miks hän on punainen?
Disneyn tarinat yhdistetään helposti seikkailuihin ja mikä olisi parempi seikkaulupaikka kuin Merirosvolaiva. Kapteeni Koukku miehistöineen on todella klassista Disneytä ja tykkään siitä tyylistä millä tavalla nämä mammanpoikamerirosvot on esitetty. Ilman tätä rosvojoukkoa tuskin ikinä oltaisiin tehty Pirates Of The Caribbean leffoja. Varsinkin Koukun punainen kapteenin takki on jopa ikoninen. Muutenkin nämä merirosvot ovat hyvin tyypillisesti pukeutuneita: liivejä, huiveja päässä, raitapaitoja ja puujalkoja. Intiaanien lisäksi Koukun laivassa tapahtuvat kohtaukset ovat suosikkejani. Jotenkin oikein harmittaa, että Pan voittaa ja nöyryyttää Koukkua niin pahasti, sitä on todella ikävä katsoa. Merirosvoillakin taisi olla jokin oma laulunsa, mutta se ei ole painunut mieleeni. Elokuva alkaa ja loppuu lastenhuoneeseen, mikä on minusta vähän tylsä ratkaisu, mutta niin kuulemma käy alkuperäisessä Peter Pan näytelmässäkin. Pidän kovasti Leenan, Jukan ja Mikon vanhemmista, varsinkin vähän hössähtäneestä isästä, joka herkityy lopussa. Olenkin miettinyt, että onko Peter Panissa ihan tarkoituksellista, että näkemissäni versioissa aina Kapteeni Koukun ja lasten isän näyttelijä/ääninäyttelijä on sama? Live action versiossa molemmat roolit tekee uskomaton Jason Isaac ja Disneylläkin on ainakin aluperäisessä ja suomidubissa hahmoilla sama ääninäyttelijä. Teoriani on, että kaikki on Leenan unta ja alitajuisesti hän näkee vihaisen isänsä pahiksena Kapteeni Koukun roolissa. Tosin isä itsekkin kun näkee laivan pilvissä tunnistaa sen, eli ehkä hän on nähnyt oman isänsä aikoinaan siinä Koukkuna, kuka tietää. Disneyn Peter Pan ei minusta ole yhtä hyvä versio kuin 2003 tehty live action Peter Pan, mutta on animaatiotyyliltään klassista Disneytä. Omalle suosikki Disneyn klassikkolistalle se ei kuitenkaan koskaan pääse yltämään.