Joulujaksoja

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herkyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt.

Nyt paneudun lempi tv-sarjojeni joulujaksoihin.

Metsolat Joulu & Muistojen Joulu

Antti manaa, että kuusi on toispuoleinen

Leppävaaran tilalla vietetään perinteistä joulua. Urjan Rinne on rakentunut valmiiksi ja hotelli on varattu täyteen. Liisan ja Osmon Autiolla tilalla sattuu tulipalo, joten suuren sukujoulut vietetään Annikin ja Antin hoiveissa. Aatonaattona sattuu yllätys, kun Eeva palaa Afrikasta takaisin kotiin. Päivällä Antti haki Riston kanssa toispuoleisen kuusen ja illan varjoissa Eeva ja Erkki mutustelevat Annikin tekemää leipäjuustoa, mitä Antti tulee tietenkin myäs maistelemaan. Aattoaamuna Liisa koristelee piparikakkutaloa Osmolle, joka on vielä lahjaostoksilla. Jaana ja Jaakko kiertelvät vielä Tamperetta lahjojen perässä ja käyttävät aaton matkustaakseen Leppävaaraan. Ennen Joulurauhan julistusta kotiin saapuu vielä Heikki Ruotsista vaimonsa Kristiinan ja nuorimman poikansa Hampuksen kanssa. Yhdessä ilakoidaan koristeita laittaessa ja Liisa esittää isälleen Ristolle enkelikelloa. Jouluhartaus käydään kuuntelemassa hotellilla ja sieltä syöksytään leppävaaran lämpimään saunaan, jonka jälkeen on kaikkein odotetuin; Annikin tekemä jouluateria.

Liisa koristelee piparkakkutaloa

Muistojen joulu jakso sijoittuu Leppävaaran elämään muutaman vuoden sarjan päättymisen jälkeen. Jaksossa viitataan paljon aiempaan joulujaksoon (esim. Riston toispuoleinen kuusenhakuja Osmo lahjaostoksilla). Tässä jaksossa on se erikoinen, että näytetään takaumia Antin ja Annikin elämästä sota-aikojen jouluina. Nämä pätkät ovat oikein tunnelmallisia ja hyvin sovitettu itse jakson tapahtumien kanssa, niin että tarinaa kertoo joko Antti, Annikki tai heidän kaverinsa AIV. Viimeisten muistojen seassa on se kaikkein ihanin, jossa kerrotaan kuinka Antti ja Annikki menivät kihloihin.

Annikki tekee torttuja

 Metsoloiden molemmat joulujaksot huokuvat tunnelmallista ja kaunista lämpöä. Tavallinen joulujakso yhdistää joulutunnelman muuten Metsoloiden tapahtumiin, mutta Muistojen Joulussa pyhitetään lähes kokonaan näyttämän pienellä vilkaisulla sen, mitä hahmoille nykyään kuuluu ja yhdistetään nämä kauniit muistot Metsoloiden muuten kotoisaan joulunviettoon. Metsoloiden tarinaan voitte perehtyä tästä.

Parhaat vuodet: Usko, Toivo ja Rakkaus

Kuusikaupoilla

 Parhaat vuoden on jatkosarja sairaalasaippualle Ihmeiden tekijät. Sen pääosassa on entinen ylilääkäri Pentti Karvala ja hänen lapsensa. Pentti on sarjassa kirjoittanut elämänkertaansa, menettänyt vaimonsa, tavannut veljensä ja huolehtinut neljästä tyttärestään vuorotellen. Sarjan päätösjakso on kaunis ja tunnelmallinen, sillä siinä selviää saako Pentin tyttäret Saaga ja Sirkan sovittua ja mitä Mauri tekee nytten, kun kriistäjä on menehtynyt. Yhdessä haetaan joulukuusta, käydään hautausmaalla juttelemsassa mammalle, Lilli tapaa unensa pojan kadulla ja Saagan ja Sirkan unelmien mies toimii joulupukkina. Pentti saa elämänkertansa valmiiksi  ja jasko päättyy siihen, kun joulupäivän aamuna Lilli lukee muffansa tekemää elämänkertaa Parhaat vuodet vihreitä kuulia syöden.

Joulupukki vierailee Karvalan klaanin luona

Parhaissa vuosissa näytetään kauniisti jouluvalmistelut ja pohdinnat sukujoulusta. Tuleeko riitoja, saadaanko joulupukkia ja osataanko olla pitkän tauon jälkeen yhdessä.  Karvaloitten perhe on vähän sellasita eliitti tasoa, joilla on krumeluureja huonekaluja ja hienoja titteleitä. Siksi näin enemmän mallikkona on hienoa nähdä tämä heidän tapansa viettää joulua Helsingin keskustan kerrostalossa. Parhaista vuosista kerron joskus tarkemmin, mutta Ihmeiden tekijöihin on linkki tuossa ylempänä.

Ruusun Aikaa: Joulun Tähti

Nyt on joulu Nero

Ruususten perheeseen kuuluu isä Esko, äiti Marja, Marjan tytär Meri, Eskon poika Illi, yhteinen kuopus Roosa-Maria, eli Roope, Mummi Senni ja tietty Nero koira. Esko on juuri saanut työkaveriltaan halvat lennot jouluksi Espanjaan ja aluksi kaikki on siitä innoissaan, mutta että jouluksi. Ei Meri voi lähteä kun on tanssiesitys ja kuka hoitaisi Neroa? Ei, parempi olla menemättä. Marja kun kutsui sisarensa ja tämän miehen ja seitsemän poikaakin jouluksi käymään. Eskoa harmittaa, hän olisi jouluna halunnut mennä Espanjaan isänsä luokse. Niinpä Marja tekee Eskolle jouluyllätyksen ja kutsuu Eskon isän heille viettämään joulua. Aattoaamuna Roope on tonttulakki päässä ja haistelee joulun tuoksua. Meri koristelee kuusta, Illi ja Esko on pihatöissä ja Marja ja Senni tekevät rosollia. Senni kertoo Roopelle miksi lintuja ruokitaan joulusin ja Illi laulaa Juicen Sikaa. Roope vie herkkuja yläkerran vinttijengille, eli  Alli haamulle joka on Marjan jo edesmennyt täti. Illalla alkaa juhlat. Perunat loppuu pöydistä heti ja Roope ja seitsemän veljestä kerjäävätt spagettia. Jakson loppuhuipentuma on Roopen esittämä joulukuvaelma, jossa Nero on Jeesus lapsi.

Näättekste nää enkelit murhaajien sieluina, niillä on naru kaulassa

Joulun tähti jaksossa paras kohta on aattoaamu. Siinä voi oikein tuntea Roopen innon, odotuksen, tyytyväisyyden ja kinkun ja piparin tuoksun. Se kohta kun tietää, että tänään odotus päättyy, se hetki on ihan lähellä, mutta ei vielä. Tuo hetki on itsellenikin yksi aaton parhaista kohdista ja siksi varmasti jakso vetoaa minuun niin syvältä.

Peppi Pitkätossun Joulu

Peppi, Tommi ja Annika joulumarkkinoilla

Peppi, Tommi ja Annika ovat joulumarkkinoilla. Siellä he tapaavat Rouva Rissasen, joka kovasti tahtoo Pepin lastenkotiinsa jouluksi. Eihän Peppi tietenkään sinne halua, vaan olla eläimiensä Herra Tossavaisen ja Pikku Ukon kanssa. Rissasen täti pakottaa poliisit hommiin, mutta Pepin nokkeluuden avulla he jäävät ruikuttamaan. Peppi leipoo kotona lattialla ihanasti pipareita ja kun Tommi ja Annika tulevat hakemana häntä luisteleman, he törmäävät valtavaan piparivuoreen. Yhdessä he käyvät luistelemassa torven soittokunnan tahdissa ja kotiin palatessaan Peppi kertoo joululahjatoiveestaan. Hän haluaa trumpetin. Tommi ja Annika koristelevat kuusta äitinsä avulla, sitten he hakevat kaikki ystävänsä joiden avulla he järjestävät Peppille yllätyksen. Itse jouluaattona Tommi ja Annika leikkivät vanhempiansa kanssa kuusen ympärillä, jakavat lahjoja ja laulavat yhdessä. Peppi tarjoilee hiirelle juustoa, Herra Tossavaiselle banaaneja ja Pikku Ukko saa ison kaulahuivin. Loppujen lopuksi on kuitenkin aika yksinäistä. Peppi puhuu ikkunasta taivaaseen äidilleen, kunnes hän yllättyy: pihalle tulee Tommi ja Annika ja liuta muita kylän lapsia. Heillä on Pepille hänen toivoma joululahja. Myös Peppi on varustautunut lahjoihin. Niitä on pihan puu täynä ja jokainen lapsi saa ottaa sieltä paketin itselleen. Peppi vielä soittaa trumpetilla oman tunnuslaulunsa.

Kettu juoksi yli järven

Pepin joulu on ihana idylli ruotsalaisesta joulusta. Alun joulumarkkinat ovat todella tunnelmalliset ja varsinkin luistelupaikan soittokuoro. En ole missään nähnyt luistelupaikoilla elävää musiikkia, se todellakin antaisin tunnelmaa. Peppi kun tekee pipareita, niin siitä kyllä itsellekkin leipomiskärpänen iskee, kun piparitaikina on koko lattian levyinen. Tommi ja Annika koristelee kuustansa vanhoilla koristeilla ja tähtidäsetikuilla. Mozzartin koristepääkin saa joulupukkinaamarin ylleen. Tätä ruotsalaisten tapaa kirjoittaa lahajpakettiin runo siitä mitä sen sisällä on, on vähänsemmonen juttu mitä en ymmärrä. Eihän siinä sitten ole mitään yllätystä, jos sisällön arvaa valmiiksi. Tommin höyrykone lahja herättää kanssa vähän ihmetystä. Mihin sitä käytetään? Annikan äiti on mukavan aidon oloinen, kun koittaa venyttää Annikan antamaa patalappua vähän isommaksi. Kaunein hetki koko jaksossa kuitenkin on se, kun ystävät lähtevät pois Pepin luota uusine leluineen pimeässä ruotsalaisyössä ja taustalla soi Pepin trumpettisoitto. Se on todella kaunista.

Muumilaakson Tarinoita: Joulu on ovella

Muumitalo hankien keskellä

Viime jaksossa Muumit ovat juuri tutustuneet Alisaan. Nytten Muumipeikko ja Niiskuneiti tapaavat Alisan ja kutsuvat hänet juhliin, sillä tänä iltana he ovat menossa talviunille. Aliisa viihtyy juhlissa mainiosti, mutta Noita ei ole iloinen hakiessaan häntä. Noita kun ei voi sietää Muumeja. Alisa lähtee Noidan kanssa takaisin Noitametsään luudalla, kun muumit painuvat pehkuihin ja Nuuskamuikkenen suutaa etelään. Muumit eivät saa kuitekaan nukkua kovin kauaan, koska Muumipeikkoa tullaan herättämään. Kuusi on vielä hakematta ja joulu tulee. Mutta mikä on joulu? Ja mihin kuusta tarvitaan? Muumimamma alkaa valmistamaan joululle ruokaa ja Muumipeikko lähtee Muumipapan kanssa kuusimetsään. Matkan varrella Kampsu tulee vastaan ja kertoo vielä ruuista ja lahjoista. Muumitalossa käy tällä välin muukalainen teellä, joka kertoo vielä että kuusi täytyy koristella. Ulkona sitten laitetaan kuusi pystyyn ja sen oksille helmiä ja teekannuja. Latvaan tulee äitin silkkiruusu. Mamma on ahertanut keittiössä ja joululle pakataan lahjoja. Kuvakirja, komea uistin ja näkinkenkä. Muumit odottavat jouluyönä vilteissä joulun tuloa, mutta ei sitä meinaa näkyä. Paikalle saapuu porukka pieniä mönkijäisiä ihailemaan muumien kuusta. Muumimammaa väsyttää odottelu, hän ehdotytaa että eikö jo voitaisi mennä nukkumaan. NIin muumitttekevät. He antavat lahjat,kuusen ja ruuan mönkijöille ja jatkavat itse talviunia. Pienet mönkijät ovat onnesta soikeana, he eivät ole ikinä saaneet näin kaunista joulua.

Joulun valoja

Pienet mönkijäiset odottavat joulua

Joulu on ovella jakson loppupuoli, eli tämä itse joulun vietto perustuu aivan suoraan Tove Janssonin novellin nimeltä Kuusi. Kyseinen novelli on minusta todella hienosti ja suorasti adabtoitu muumijaksoksi ja on tunnelmaltaan juuri oikea. Olen aina tykännyt kovasti tästä jaksosta ja sen kauneudesta. Yhdessä kohdassa Niiskuneiti sanoo: "Jokainen olento odottaa täristen joulua" ja taustalla soi uuskomattoman hieno kappale, kun näytetään muiden pienten asukkaiden kuusia pihalla. Ne kaikki pienet valot sinertävässä talvisessa Muumilaakson illassa on satumainen näky. Tämä jakso on aina ehdittomasti joka vuosi katsottava jouluaattona. Kyseessä on yksi aivan suosikkijaksoni Muumilaason Tarinoissa.

Näissä ihanan jouluisissa ja talvisissa tunnelmissa toivotan jokaiselle tämän tekstin lukijalle tunnelmallista joulua. Nähdään ensi vuonna.

Silkkiruusu joulukuusen latvassa

Star Trek 5-6

Jäimme Star Trek elokuvissa osiin 5- 6, joissa matkataan vielä Star Trek The Original Series sarjan hahmojen kanssa. Seikkailussa mukana jatkaa viimeistä kertaa kapteeni James T. Kirk, Vulkanuslainen Spock, lääkintäupseeri Bones, sekä pienemmissä rooleissa olevat Sulu, Uhura, Scott ja Chekov. Omaa haikeuttaan viimenen elokuva loi, sillä täytyi sanoa hyvästi jo niin itselleni tärkeille ja pidetyille hahmoille. Olenkin näiden elokuvien jälkeen jo alkanut seuraamaan Star Trek The Next Generations sarjaa, jossa uudella Enterprisella on ihan eri henkilökunta. Mutta palakaamme siihen joskus tulevaisuudessa ja keskitytään nyt viimeistä kertaa vanhan poppoomme matkoihin.

Star Trek 5 - The Final Frontier

Star Trek The Final Fronteir elokuvan mainosjuliste

Kun edelliset pari Star Trekiä ohjasi Spockia näyttelevä Leonard Nimoy, niin nytten on Kirkin esittäjän William Shatnerin vuoro. Spock on muutenkin saanut Star Trekissa aikamoisen kannattajakunnan ja hahmona ehkä vähän peittonut Kirkin alleen. Itse pidän valtavasti Willam Shatnerista ja hänen hahmostaan, joten odotin ohjauksen kannalta innolla mitä Viimeisellä rajalla tuo tullessaan.

Enterprisen henkilökunta on maassa lomailemassa. Kirk kiipeilee kalliolla ja patikoimassa hänellä on mukanaan Bones ja Spock. Sulu ja Chekov viettävät yhdessä lomaa, samoin kuin Uhura ja Scott. Kirkin kiipeillessä hänellä ei ole mitään varusteita ja vuorelta tippuessaan Spock pelastaa hänet. Bones ihmettelee Kirkin hinkua kiipeilyyn, mutta muuten heillä menee loma suht mukavasti. Tosin Spock ei ihan ymmärrä patikoinnin tarkoitusta, tai mitä hauskaa on laulaa nuotiolauluja tai paahtaa tulessa vaahtokurkkuja (suomentaja ei kyllä ole ihan kartalla, kun vaahtokarkkeja tässä tarkoitetaan). Loma kuitenkin keskeytyy, kun Enterprise saa tehtävän: Nimbus III -paneetalla Vulkanuslainen Sybok ottaa panttivankeja. Enterprise pääsee ilmaan ja monien mutkien kautta Sybok panttivankeineen päätyy Enterprisen miehistön kanssa samaan alukseen. Sybok haluaa tähtilaivan ottavan suuntansa Sha Ka Ree planeetan, jonne kukaan ei ole aikaisemmin uskaltanut mennä. Hän avivopesee panttivankejaan ja Enterprisen miehistöä puhumalla, pääkolmikkoa lukuunottamatta, että siellä on heidän Edeninsä, heidän Jumalansa, jonka luona kenelläkään ei ole enään syntejä. Boneskin melkein kääntyy hänen puoleensa, mutta kuin Kirk ja Spock pysyvät vakaina, niin Bones jää kaverien tueksi. Suunta kuitenkin kyseiseen paikkaan otetaan. Planeetalla on jokin ihmeellinen valli, jonka Sybok, Spock, Kirk ja Bones ylittävät ja he pääsevätkin tapaamaan jonkin hämmentävän jumalahallusinaation. Sybok niin kovasti kunnioittaa sitä, mutta Kirk kyseenalaitsee. Koska jumala on ilkeä, niin Bones ja Spock eivät myöskään usko siihen. Sybok paljastuu Spockin velipuoleksi, mutta uhrautuu jäämään jumalan luokse, joka tuhoutuu. Kaikki tajuavat Sybokin puhuneen heidät harhaan ja Enterprisen porukka palaa takaisin maahan lomailemaan. Nyt Spockin innostuu yhteislaulusta.

Olin todella positiivisesti yllättynyt The Final Frontierin uskonto teemasta. Se kun ei ole mitenkään tuputtava, vaan nimen omaan puhutteleva ja kyseenalaistava, erittäin mielenkiintoista. Tässä on jopa enemmän filosofiaa mitä ensimmäisessä Star Trek The Motion Pictures elokuvassa. Sybokia voisin jopa verrata himouskovaiseen, joka saarnaa ja ylipuhuu ihmisiä mukaan uskonnollisiin riitteihin ja Kirkiä sen vastapainoksi pakanaan, joka kyseenalaistaa kaikkea. Ehkä siksi samaistuinkin Kirkin hahmoon ja minua kiinnosti hänen tekemisesnsä ja reaktionsa. Pidin koavsti siitä, että Bonesin, Spockin ja Kirkin ystävyys oli yhtenä avainasemana pahiksen voittamista vastaan ja muutenkin heidän kolmen yhteisöllisyyttä korostettiin paljon. Tähänkin pystyn samaistumaan, kun olen itse elänyt kaveripiireissäni kolmen koplissa, enkä mitenkään yhden parhaan kaverin kanssa. Jokaista tarvitaa, että ryhmädynamiikka toimii. Scott, Uhura, Sulu ja Chekov olivat tällä kertaa pitkälti vain taustahahmoina, sillä koko tarina käytiin Kirkin, Spockin, Bonesin ja Sybokin välillä. Nämä Sybokin panttivangit itselläni meni vähän ohi, enkä ihan löytänyt niille isompaa tärkeyttä olla tarinassa mukana, kuin vaan olla Sybokin aivopesun kohteena.

Kirk, Bones ja Spock viettävät leirielämää

Kun Sybok koittaa saada Bonesia omalle puolelleen, hän luo Bonesille harhakuvan Bonesista isänsä kuolinvuoteella. Tämä oli minusta aika tunteellinen hetki. Pidän kovasti siitä, miten näiden kaikkien kolmen päähahmon perheitä yhä enemmänja enemmän tuodaan mukaan. Bonesin taustoista kun emme paljoa tiedä, pari elokuvaa sitten Kirkillä oli vielä poika ja Spockilla nyt oli vielä velikin. Sybok on myös Vulkanuslainen, mutta hän ei ole samalla tavalla looginen kuin Spock, vaan hän elää enemmän eläimillisillä vaistoilla. Ja vaikka Spock kuinka koittaa olla looginen, niin hänessä on yhä puolet ihmistä ja siksi hänellä on inhimillisä vaistoja.

Omalla tavallaan elokuva viittaa edelliseen elokuvaan siinä mielessä, että alku ja loppukohtaukset sijoittuivat taasen maahan. Kirk käyttää alussa kirjaimellisesti vertauskuvaa vuorelle kiipeämisestä ja yhdessä kohtauksessa, kun kolmikkomme menee Sybokin porukoita pakoon, hän pääsee taas siteeraamana kiipeilyn tärkeydestä. Huumoria oli minusta mukavasti mukana, vaikkei niin paljon kuin edellisessä elokuvassa. Pidin kuitenkin tästä vakava-aiheisesta uskonnollisuus teemasta ja kuulemma William Shatner olisi halunnut sitä vielä enemmän tähän elokuvaan. Suosikkikohtaukseni oli kuitenkin alussa ja lopussa kun Kirk, Bones ja Spock olivat telttailemassa. Sääli, ettei The Final Frontier löytänyt julkaisuaikana yleisöään, sillä tämä jäi William Shatnerin ainoaksi Star Trek ohjaukseksi.
     
Star Trek 6 - Tuntematon maa

Star Trek Tuntematon maa elokuvan mainosjuliste

 Sanon suoraan, että olin tähän viimeiseen Star Trek elokuvaan hitusen pettynyt. Vaikka kaikki haukkuivat edellistä osaa, niin minusta se oli yksi parhaimpia. Nyt palattiin siihen meininkiin, että elokuvassa hakkaillaan vihollisia. Tuntemattomassa Maassa Enterprisen jäsenet ovat jo eläkkeelle lähdössä, mutta vielä yksi tehtävä on edessä.

Klingonien yksi kuu tuhoutuu ja Liiton täytyy saada sopimus heidän ja Klingonien välille. Tämä ei onnistukkaan ihan helpolla, sillä Enterprise joutuu Klingonien saattajaksi, eikä Kirk unohda mitä Klingonit tekivät hänen ainoalle pojalleen. Näennäisesti näyttää siltä, että Enterprise hyökkää Klingonien alukselle, mutta miksi joku hyökkäisi, kun ihmiset ovat kuitenkin rauhan miehiä. Klingonien juonittelua seuraa toisensa perään ja selviääkin, että toinen Klingonien alus on hyökkäysten takana yittäen saada Enterprisen syylliseksi. Kirk ja Bones häädetään jollekkin jääplaneetalle, josta heitä yritetään huijata karkaamaan, niin että he saisivat vielä pahemman tuomion. Onneksi miedän rakas vulkanuslaisihminen Spock on aina hädänhetkellä auttamassa. Lopulta päästään maahan, kun Liitto ja Klingonit ovat neuvottelujensa loppusuoralla. Siellä on eräs sala-ampuja, joka toimii tämä  kertaisen pahiksen, Cartwrightin, vasempana kätenä. Scott saa ampuja  kiinni verekseltään ja samalla Kirk pelastaa liiton presidentin. Sulu, joka on siirtynyt oman laivan kapteeniksi, saa karkuun lähtevän Cartwrightin kiinni. Spock tuo esille kaiken loogisen selityksen, kun Enterprisella ollut Val' eris, joka on toiminut kaksoisagenttina, tunnustaa kaiken.

Enterprisen alkuperäinen miehistö vielä viimeisen kerran: Sulu, Uhura, Scott, Chekov, Bones, Kirk ja Spock

Valitettavasti Tuntemattoman maan juoni on niin mutkikas juonitteluineen ja tappeluineen, että hahmojen välinen kemia hukkuu sinne ja samalla koko Star Trekin liimana ollut ystävyys  teema. Ne eivät ole läsnä tässä elokuvassa, vaikka sitä eniten odotin, kun viimeinen osa kuitenkin alkuperäisellä porukalla on kasassa. Vasta elkuvan loppukliimaksin jälkeen alkaa tulla haikeus hahmoja kohtaan, kun tietää että uusia seikkailuja heiltä ei pääse enään näkemään. Tähän ihan loppuun elokuvaa on saatu sitä tunnelatausta, mutta odotin sitä näin viimeiseltä osalta paljon, paljon enemmän. Pieni herkistyminen kuitenkin tuli itselleni, kun valkokankaalla oli pääkolmikkomme alkuperäiset nimikirjoitukset.

Olen viihtynyt tämän alkuperäisen Star Trek porukan kanssa nyt tiiviisti yli puolivuotta ja pienoinen tyhjyys iski. Lyhyesti tiivistän, että pidän kovasti Star Trek sarjasta ja puolista elokuvista. En kuitenkaan tiedä lähdenkö enään seikkailuun muiden Star Trek sarjojen tai elokuvien maailmaan.
 // Muoks, tämän tekstin jälkeen olen palannut Enterprisen uusien seikkailujen pariin ja pakko myöntää, koukussa ollaan taas.

Kaksipäisen kotkan varjossa

Kävin katsomassa tämän Timo Koivusalon musikaalin aikoinaan elokuvateatterissa. Minulla ei ollut silloin elokuvasta oikein mitään odotuksia, ainoastaan tiesin siinä olevan silloin kuuminta hottia oleva Mikko Leppilampi ja vanha kunnon Loiri. Muistan pitäneeni elokuvasta jo silloin, vaikka se sai mediassa kovatkin haukut. Itse leffakatsomiskerrasta jäi mieleen se, kun lopputekstien aikana sisko kuiskasi korvaani, että edessääme istui Risto-Matti Ratia, joka on vissiin jokin Marimekon johtaja.

Kaksipäisen kotkan varjossa elokuvan juliste

Eletään 1900-luvun alkua. Suomi ei ollut vielä itsenäinen, vaan oltiin vahvasti Venäjän vallan alla. Mikko Leppilampi on runoilija Aaro Manner, joka on kirjoittanut itselleen tärkeistä aiheista eli suomalaisuudesta. Venjäsotilaat eivät tätä hyväksy ja pitävät Manneria kansankiihottajana. He vangitsevat paikallisen papin (Vesa Vierikko), jonka tytär Ella (Helena Vierikko) heilastelee Aaron kanssa. Aarolla on hyvä ystävä Verneri (Vesa-Matti Loiri), joka auttaa näitä nuoria aina hädän tullessa. Verneri tapaili aikoinaan kapakkalaulaja Saaraa (Anneli Saaristo) ja yhteinen tytär Veerakin heille on siunaantnut. Tarina kimpoilee vuoron Aaron ja Ellan, vuoroin Vernerin ja Saaran suhteessa kokoajan kaksipäisen kotkan valvovan silmän alla. Sitä edustaa venäläismielinen vihainen Komentaja (Tapio Liinoja). Hän koittaa monessa välissä saada Aaro Mantereen napatuksi, milloin Ellan, milloin Mantereen muun perheen kautta. Aaron veli Antti (Antti Luusuanniemi) ei usko kynän voimaan (osittain mustasukkaisuudesta velejään kohtaan), vaan haluaa saada jotain konkreettisesti aikaan. Niinpä hän ystävineen käy sytyttämässä kasakoita tuleen, siinä kuitenkin pahasti epäonnistuen. Juuri hetkeä ennen Antti on kosinut Ellan hyvää ystävää Mariaa. Kylässä pidetään suuret sankarihautajaiset ja kylänmiehet ottavat kovasti vastaan kun venäläissotilaat haluavat hyökätä kohti.

Aaro ja Ella Vernerin tuvalla

Aaro ja Ella muuttavat omaan tupaan, Ella ompelee Aaron takkiin onnen siemenistä E:kirjaimen ja vihillekkin ehditään. Hetken heillä on onnellista, ennen kuin taloon hyökätään. Aarosta Komentajalle on kannellut kylänmies suuren palkkion toivossa, mitä hän ei tietenkään saanut. Aaro joutuu putkaan muiden syyttömien kanssa ja Ella muuttaa asumaan Aaron vanhempien luo ja synnyttää siellä tyttären. Muutenkin Komentaja käyttää valtaansa ilman lupia, kun järjestää laittomia teloituksia. Onneksi hetkeä ennen kuin Verneria ollaan ampumassa, tulee vielä isompi taho joka yrittää laittaa Komentajan aisoihin. Komentaja ei kestä nöyryytystä, vaan ampuu itsensä metsässä. Sitä ennen hän on kuitenkin lähettäynt tavallisia suomalasimiehiä venäjälle sotilaiksi. Onneksi heidät pelastaa Komentajalle katkera kylänmies, niin että Aarokin pääsee sieltä vapaaksi. Hänen takkinsa jää rikkoutuneen junan lähelle ja kun Ella saa kulla tästä, hänellä on vielä toivoa että Aaro on elossa. Viimeinen kohtaus käydään kirkossa, missä kastetilaisuus on alkamassa. Ennen kuin lapsi saa nimen Aaro ilmestyy vihdoin vaimonsa luo.

Verneri laulaa krouvissa kappaleen Pelimannin Perintö

Vaikka Kaksipäisen Kotkan varjossa juoni saattaa kuulostaa irrallisen hölmöltä ja melodramaattiselta, niin se on mielestäni selvästikkin yksiä parhaita epookkielokuva mitä suomessa on tehty. Lavasteet ja tunnelma tuosta ajasta ovat minusta ihan aitoa. Hahmot näyttävät onnellisilta, koska he eivät tiedä paremmasta ja osaavat olla onnellisia niistä hetkistä mitä heillä on. Vaikka tunnelma Venäjän alla on tukahduttava ja luo paljon paineita, niin osataan olla ylpeitä omasta suomalaisuudesta ja juurista. Runoilija Aaro puhuu viisaita ja kauniita filosofeja ja on hänellä komea käsialakin. Helppoheikki Verneri pitää oman rillumarei-hetkensä, joka minusta itsessään on jo kunnioitus vanhalle juomakulttuurille. Krouvi on muutenkin suuressa miljöösä Vernerin ja Saaran kohtauksissa. Pidän elokuvan puvustuksesta ja muusta lavastuksesta. Mantereen perheen torppa on sellainen yksinkertainen ja alkeellinen, pappila taasen runsas ja yksityiskohtainen. Komentaja syö omassa huoneessaan hyvin venäläistyylisesti suolakurkkua ja kaviaaria. Tämmöiset pienet yksityiskohdat luo minusta ajalle sopivaa uskottavuutta.

Verneri näkee pitkästä aikaa tyttärensä Veeran

Näyttelijöiden työ saa minulta ristiriitaista palautetta. Osittain käsikirjoituksesta johtuen kömpelö kirjakieli vie uskottavuutta, mutta esim. Leppilampi, Loiri, Vesa Vierikko, toinen helppoheikki Paavo Liski saavat suosionosoitukseni, mutta Helena Vierikko ja Anneli Saaristo ovat puhuessaan aika pökkelöitä. Varsinkin Helena Vierikon yksi-ilmeisyys elokuvassa loistaa läpi. Myös Antti Luusuanniemen roolityö sopii enemmän teatterinlavalle, kuin elokuvaa. Hän ylinäyttelee ihan liikaa makuuni. Tapio Liinoja on uskottava ja ahdistava Komentajana, sillä hän saa heti ensi vilkaisulla inhokkihahmon maineen mitä pitääkin. Tämän apurina toiminut Kai Lehtinen on vähän yksitoikkoisempi, mutta ei hänestäkään katsoja voi pitää. Elokuva kun on musikaali, niin on minusta hienoa että suurin osa näyttelijöistä laulaa itse. Saaristo, Loiri ja Leppilampi saavat äänensä kuuluviin, mutta Ellan laulauäänestä vastaa inhokkini Nina Tapio. Voitte siis arvata kenen kappaleista pidän vähiten. Suosikkilaulauni on Pelimannin Perintö, jonka Verneri vetäisee Krouvissa. Kyseisessä kappaleessa on todella rillumarei henki yllä ja tykkään kappaleen sanoista. Saariston vetämät laulut ovat ihan nättejä, mutta mikään niistä ei jää päähäni. Leppilampi laulaa dueton Jotain Jää Nina Tapion kanssa ja kappale on muuten hyvä, paitsi se Nina Tapion osuus.

Ella ja Aaro muuttavat yhteen

En muista tiesinkö ennen kuin näin elokuvan sen olevan musikaali, mutta jos nyt minulle mainostetaan kotimaista epookkimusikaalielokuvaa, niin se kuulostaisi jo ajatuksenikin niin erikoiselta, etten tiedä uskaltaisinko ottaa katsomishastetta vastaan. Tiedän, että Kaksipäisen Kotkan Varjossa elokuvalla on hyvin paljon vihamiehiä, eikä se ole saanut kyllä arvostusta oikein tietäkseni missään, mutta minulle tämä on ainoa Timo Koivusalon elokuva, jota voin jopa kehua hyväksi.

Hyvää itsenäisyyspäivää!