Elämältä kaiken sain

Mika Kaurismäen viimesimmät elokuvat Haarautuvan rakkauden talo ja Tie pohjoiseen ovat molemmat tuottaneet minulle pienen pettymytksen, siitä että elokuvia on kuvailtu tragikomediana ja hyvistä alun aineksista elokuvat kuitenkin lopulta päättyi pienoisiin mafiajuttuihin. En ymmärrä, miksei voi tehdä sitä pelkkää ihmissuhdedraamakomediaa, miltä alku aina näyttää. Eikö oikeesti kukaan muu, kuin minä pidä sellaisista? Elämältä kaiken sain sisältää vähemmän tätä mafiatouhua, mutta pienesti sitäkin ja ne olikin niitä ainoita juttuja mistä en elokuvassa pitänyt.

Elämältlä kaiken sain elokuvajuliste

Suomen näyttelijäkaartin isot suosikkinimet Vesa-Matti Loiri, Armi Toivanen ja Peter Franzén tekivät tässä ihan losutavat roolit: Vesku vähän hassahtavana ukkijuoppo Urhona, Armi tiukkapipoisena Tiina äitinä ja Peter vähän koomisena nössykänä, mutta reppanana Tomina. Hänelle sopii paljon paremmin tämmöiset roolit, kuin ison egon pahikset. Ja siitä puheenollen tähän leffan pahikseen Kekeen eli Jani Volaseen. Volanen näytteli tässä kyllä taas niin itseään, eli ihan karmaisevaa jätkää. Heti ensivilkaisulla tiesin tässä olevan leffan paha jätkä, eikä hänellä ole sellaiseen mitään kunnon karismaa. Paha huokui hänestä heti lävitse. Anna-Maija Tuokkonen esittää Tiinan parasta kaveria, joka puhui liian vahvasti turkuamurtaen. Yllätysroolin teki ihana Lenita Susi nuorena Emiliana. Hänen hahmossaan oli sitä suurinta, elämänmakuista.

Tykkään elokuvan alkuasetelmasta. Ollaan luomassa uusioperhettä ja muutetaan vanhan isän luokse. Tiina hakee kontaktia Urhoon, jota ei enää edes kiinosta olla isänä isolle tytöllensä. Tiina purkaa pahaa oloaan Tomiin, mutta osaa myös avata itseään ja kertoa niistä nuoruuden huuman tunteista, mitä vanha kotitalo tuo mieleen. Tiinan ja Tomin yöllinen uintiretki on todella romanttinen ja kaunis näky. Ihmissuhteille ja toistensa kohtaamiselle annetaan aikaa ja oisin halunnut nähdä koko elokuvan kertovan vain siitä, ilman tätä mustaa lammasta Kakea, joka tietenkin remontillaan pilasi kaiken. Okei, sillä saatiin luotua pientä jännitystä pääseekö Urho ja Tomi lukitusta kellarista ulos, kun Emilia oli nuoremman remppamiehen kanssa veneilemässä ja tietty se lähteekö Tiina lopulta Keken kanssa purjehdusmatkalle. Toisaalta, katsojana sitä tietää, että päähenkilöille ei voi käydä huonosti, joten siihen se jännitys sitten katosikin.

Isä ja tytär ei ole ihan samalla aaltopituudella

Lavastus ja puvustus oli kaunista. Naantalin aurinko oli kuvauksissa paistanut ja miljöö on kaikin puolin uskottava, kuten päähahmotkin. Tunnelma on kaiken aikaa elämänmakuinen, sellainen että joka hetkestä pitää ottaa kaikki irti. Suosikkikohtinani olivat ne hetket, kun Urho ja Emilia viettivät kahden aikaa. Kuinka vanha voi oppia nuoremmalta ja nuori vanhemmalta. Pelkkä elokuvan yhdessä katsominen oli Urholle jo kyyneleen arvoinen kokemus ja heidät yhteisen filosoifointihetkensä kauniilla rantakalliolla maailman merkityksestä, ovat niitä hetkiä, kun elämältä saa kaiken irti.