Saksikäsi Edward

Näin tämän elokuvan noin 9-vuotiaana ja ihastuin Burtonin tyyliin leikkiä gotiikalla, huumorilla ja oudoilla hahmoilla. Johnny Depp teki myös ensimmäisen vaikutuksen tässä minuun ja on kantanut titteliään yhtenä suosikkinäyttelijänäni tästä lähtien.

Avonin jälleenmyyjä Peg ei saa pikkukaupungissaan tuotteitaan kaupaksi ja keksii käydä katsomassa onko läheisessä linnassa asukkaita, joille voisi tuotteitaan myydä. Sieltä hän löytää Edwardin, saksikätisen hylkiö. Peg kutsuu Edwardin kotiinsa asumaan miehensä ja kahden lapsena luokse. Edwardilla kestää hetki ennen kuin hän tottuu uuteen asuinympäristöönsä ja tottakai hän rakastuu Pegin tyttäreen Kimiin (Winona Ryder) Kimillä kuitenkin on jo suhde poikaystävänsä Jimin kanssa. Edward tietää jäävänsä Jimille toiseksi ja hyväksyy asian. Koko Pegin naapurusto on kiinostunut Edwardista, kun tämä on niin erikoinen saksikäsineen. Edward muotoilee saksillaan puutarhojen pensaisiin kuvioita ja siittä innostuu trimmaamaan koiria ja lopulta on suunitelmissa oma kampaamo. Ed ei kuitenkaan saa pankista lainaa sen perustamiseen. Samaan aikaan Jim kehittää juonen; hän pyytää Ediä murtautumaan vanhempien asuntoonsa ja lupaa siitä palkkiota Edille. Suunitelmat kuitenkin menee mönkään ja Edward jää kiinni ja siksi naapuruston rouvat kääntävät äkkiä takkinsa Edwardille ja koko Pegin perheelle. Kim kuitenkin pitää Edin puolia ja heidän molemminpuoleinen rakkautensa alkaa kukoistaa. Edward vahingossa haavoittaa Kimiä ja tämän pikkuveljeä Keviniä ja itsekkin ymmärtää kuinka vaarallinen on muille ihmisille. Hän pakenee takaisin linnalleen, jossa tapahtuu lopulta elokuvan lopputaistelu, Ed vastaan Jim. Vain Jim kuolee, mutta paikanpäällä ollut Kim väittää muille myös Edwardin kuolleen. Näin hänen annetaan jäädä linnaansa rauhaan.

Saksikäsi Edward elokuvan mainosjuliste

Saksikäsi Edwardista huokuu pastellinsävyinen 80-luku, joka sekoittuu ihanasti tähän hänen gotiikkateemaansa. Burtonin elokuvaksi tämä on jopa yllättävänkin värikäs ja minusta ihan yksi hänen parhaista elokuvistaan. Johnny Depp on Edwardina luomoavan herkkä, surumielinen ja näyttelee niin pienillä eleillä outoa hylkiötä. Rakastan hänen hahmoaan. Winona Ryder on lumoava vähän ujona, mutta elämänmakuisena teininä. Peg äiti on taas mukavan "normaali" avonin leidi tässä hössähtäneiden kotiäitien naapurustossa. Edwardin takaumat hänen menneisyydessääb keksijäisänsä kanssa ovat todella hellyyttäviä ja Burtonmaisia, mutta toisaalta kamalan surumielisiä. On kauheaa kun isä kuolee, juuri kun on antamassa oikeat kädet Edwardille, eikä tämä voi tehdä mitään sen hyväksi ja vahingossa lävistää kädet.Burton on kirjoittanut tarinan kulkevan mukavasti eteenpäin, ei jäädä jankkaamaan tai junnailemaan missään kohtaa. Ainoa minkä olisin halunnut jätettävän pois on Joycen mauttoman iskuyritykset. Siinä vaiheessa koen niin vahvaa myötähäpeäää Edin puolesta. Tavallaanhan hän on puolustuskyvytön, kun ei tiedä mitä tulee tapahtumaan ja samalla myös juurikin siksi vaarallinen, kun ei voi hallita omia liikkeitään paniikin aikaan. Olisi voinut käydä vaikka kuinka vaaralliseksi, jos Ed olisi saksillaan osunut Joyceen.

Pikkukaupunki, mihin elokuva sijoittuu on tarkoitukella haettu symmetriseki ja pastellinsävyiseksi, täysin päinvastaiseksi mitä Edwardin linna on. Sinne sijoittuvat tapahtumat on myös valaistu muita synkemmin ja dramaattisemmin. Puvustuksessakin se on otettu huomioon. Kun Peg alussa hakee Edwardin seiltä hän on puettu pelkistetysti lilaan ja lopussa Kim valkoiseen. Ei kotiäitien värikkäitä kukkaiskuoseja tai räikeitä pinkkejä aamutakkeja. Danny Elfman on tehnyt loistavat tunnelmalliset musiikit elokuvaan, linnaan sijoittuvat ovat surullisia ja kaupungin tapahtumat keveämpiä. 

Kim tanssii

Elokuvan kaunein hetki on hilajiset joulujuhlat, kun Kim menee tanssimaan Edwardin veistämän jääveistoksen alle. Kohtaus on musiikkeineen, liikkuvine kameroineen ja Edwardin tekeminen lumihiutaleineen yksinkertaisesti lumoava. Niinkuin kokonaisuudessaan koko elokuvakin. Tällä on aina paikka minun sydämessäni. Lopun pieni rakkaudentunnustus kruunaa kaiken.  Vaikken yleensä liiemmin piittaa tarinoihin väkerretyistä kehyskertomuksista, niin tähän sopii tyyli "mummo kertoo lapselle iltasatua".

Lapsena kun tätä katsoin, kuvittelin itseni usein Kimin tilalle. Olisin niin toivonut heidän päätyvän lopulta yhteen. Vaikka lopussa Kim vanhana sanookin, ettei ole nähnyt Edwardia enää, niin haluan kuvitella Edwardinkin muistelevan Kimiä yhtä lämmöllä.