Pitkä Kuuma Kesä

Pitkä Kuuma Kesä elokuvan katsoin ensimmäisen kerran joskus 13-vuoden iässä, vhs-kasetilta suoraan telekkarista ylen kanavilta nauhoitetuna (ei ärsyttäviä manoskatkoja). Nauha oli todella kulunu: kuva ja ääni oli monesti aika epäselvää, muttei se haitannut, elokuvan huumoriin tykästyin jo silloin. Monet tässä elokuvasa olleet lainaukset onkin tulleet tietyssä kaveripiirissäni oikein klassikoiksi.

Pitkä Kuuma Kesä -elokuvan mainosjuliste

Patu (Unto Helo) on juuri muuttanut sisarensa ja äitinsä kanssa Joensuuhun Helsingistä. Pate tutustuu paikallisiin rokkijätkiin Lajuseen (Mikko Hakola), Kukkoseen (Timo Lavikainen), Kakkoseen (Olli Sorjonen), Jimiin (Jimi Pääkallo) ja tämän siskoon Nooraan (Hanna-Mari Karhinen). Pojilla Lajusella, Kukkossella, Kakkosella ja Jimillä on bändi, joka tosin soittaa vielä vain covereita. Patu pestaa ittensä biisien kirjottajaksi, tuottajaksi, manageriksi, roudariksi ja muutenkin bändin henkiseksi jäseneksi. Yhtye saa tietenkin klassisen nimen Kalle Päätalo. Päätalot heittää pikkukeikkaa, joka ei ihan mene suunnitelmien mukaan ja komediaa ja komelluksia matkalla koetaan ennen kuin päästään Helsingin Tavastia clubille. Patu tietysti ihastuu leffan ainoaan naisrooliin Nooraan, vaikka eihän sekään suhde nyt ihan ruusuisesti mene. Loppu on kuitenkin onnellinen Patun ja Nooran suudellessa Kalle Päätalon ollessa lavalla laulamassa "Lootusasentoon, liian levoton mää oon."

Kalle Päätalo ja Patu hengaamassa

Tämä on Perttu Lepän (Helmiä ja Sikoja, 8 päivää ensi-iltaan) esikoisohjaus ja hänen komediatyylinsä aloittaja. Kuumassa kesässä ei varsinaisesti edes näytetä kesän kauneutta tai sen kuumuutta, elokuva onkin varmaan saanut nimensä Popedan saman nimisestä kappaleesta, vaikkei se edes soi koko elokuvassa. Sen sijaan Eppu Normaali, Pelle Miljoona ja ainakin Maukka Perusjätkän löytää hyvin taustamusiikeilta. Niiden takia innostuinkin varmaan myös tästä elokivasta aikoinani. Ei tämä varsinaisesti mikän realistinen kuvaus ole nuorison punkajoilta, mutta leppoisa sellainen. Ja muutenkin yksi harvoja puhtaita nuorisokomedioita mitä ylipäätänsä suomessa ollaan 90-luvulla tehty (leffahan siis julkaistiin 1999). Huumori tulee ihan yllättävistä tapahtumista (tyyliin kaadetaan ulkohuussi kun Hirvonen istuu siellä paskalla) sekä nerokkaista idoista (Patu myy hevareille koiranpaskaa hassiksena, kun he ovat impanneet Kalle Päätalon keikka-autosta loput bensat), nerokkaita lainauksia unohtamatta: "Viittikste raottaa tot bensatankin korkkii, ku pitäs saada päivä käyntii." sekä Jimin näkemä mahtava kristallimetsä: "Oli vähä wau experience, ku heräsin sillee niinku lentokentält. Kuulu sellast surinaa ja mörinää. Sit katoin vittu taivaalle, ni siel vittu lenteli The Brithis Airways. Sielt ikkunast vittu vilkutti mulle 120 kiinalaist turistii tällee pikkusormella wink wink. Ja sit sielt koneest kuulu Albert Järvisen ääni, et Jimi väistä vittuu siit ja mä sanoin Albert Järviselt et vittu tähän ei laskeuduta. Ja sit Järvinen sano et koht ei muuten lähe sult enää mitää sooloo. Silt mä menin kristallimetsän läpi ja nyt mä oon tässä. "

Kun Kalle Päätalo nyt on suht kevyt rokkiasoittava nuorisoporukka, niin kunnon Punkhenkeä ja ysäriyden ydintä tähän leffaan tuo heidän kilpailijabändi, todellinen punkkarisakki The Vittupäät, jolle täytyy antaa huumoririspectit. Apulannan Toni Virtanen huutamassa punasessa pehkossa "MÄVIHAANSUA!" hänen silmänsä on pulpahtaa päästä, kuin pahimmallakin paholaisella. Siitä tulee ihan mieleen tämä Tuomari Tuomio elokuvasta Kuka viritti ansan Roger Rabbit? Jotenkin koen tämän Vittupäät bändit oikein ylivedettynä pilkkana punkbändejä kohtaan, joten hassua ja hienoa että siihen on saatu näyttelemään suomen tunnetuin punkkari. Hekin osaavat tämän avulla varmasti nauraa itselleen. 

The Vittupäät

 Elokuvan päänäyttelijöistä kukaan ei ole käynyt mitään virallisia näyttelijäkouluja, mutta ehkäpä juuri siksi he esittävät roolinsa rosoisen raikkaasti. Jokaisella hahmolla on selkeästi oma focus, jopa Kakkosella, joka ei sano varmaan muuta ku "Nii" jokaisessa välissä, paitti hän kehittää bändille nimen Kalle Päätalon kirja mainoksesta. Puvustus on rososta punk-meininkiä, ei sellaista pehmopunkkia ja musiikit sopii leffaan mainiosti. Kuvaus on ainoa mikä häiritsee, se on monissa paikoissa todella tumman puhuvaa. 90-luvun ongelmana on tuossa vaiheesa vielä huono äänitallenne, kun hahmojen puheesta ei anakaan videokasettiaikaan saa kaikkea selvää. Onneksi on dvd:t ja tekstit heikkokuuloisillekkin jo kehitetty. 

Pitkää ja Kuumaa juhannusta Elokuvalippujen lukijoille!