Suolaista ja Makeaa

90-luvun kotimaisia elokuvia on aina haukuttu huonoiksi ja tämä projektini on taasen edennyt yhden elokuvan eteenpäin, selvittääkseen miksi näin on. Suolaista ja Makeaa on Kaisa Rastimon vuonna 1995 valmistunut elokuva, jota kannen perusteella mainostettiin romanttiseksi komediaksi. Lainasin leffa kirjastosta ja ihmettelin oikein, miksi tässä on näin ruma kansi. Halusin antaa elokuvalle mahdollisuuden, sillä pääosa Annaa esittävä Päivi Akonpelto on minulle tuttu Parhaat Vuodet tv-sarjasta.

Elokuvan mainosjuliste

Parikymppinen Anna on yliopistolla kirjoilla, muttei osaa oikein päättää mitä haluaisi opiskella. Hän asuu parhaan kaverisna Kattiksen kanssa ja uskoo ensirakkauden olevan ainoa ja oikea. Anna heilasteleekin vähän niitä ja näitä kundeja, kunnes yhtenä juhannuksena kohtaa Laurin ja se on menoa. Vaikka alkuhetken huuman onnessa Anna ei lähde Laurin mukaan, niin heille kehittyy kiero suhde. He mukamas rakastavat toisiaan, mutta osoittavat sen vihaamalla. Elokuva onkin kokonaan Annan ja Laurin soutaa- huopaa leikkiä ja välillä ohitse pyörähtää liuta muita hahmoja. Jostain ihan randomisti Anna kohtaa vanhemman äijän Ilarin ja muuttaa tämän kanssa maalle, kun Laurikin on jo löytänyt uuden ja lähtee sen  kanssaan Afrikkaan. Ennen tätä he koittavat vielä löytää vanhan juhannsuluotonsa ja tehdä juhannustaiat oikein, niin että rakkaus lähtisi uudelleen roihuamaan.

Suolaista ja Makeaa on todella tasapainoton elokuva, mitä on äärimmäisen hankala seurata. Juonta ei varsinaisesti ole lainkaan, vaan seurataan näiden kahden hahmon ollakko vai eikö olla leikkiä ja heidän kaveruksiaan. Päivi Akonpelto on Annana ihan hyvä, mutta hän tekee täysin samanlaisen, ehdottoman roolin Parhaissa Vuosissa. Kysymykseksi jää, osaako hän tehdä muuta? Lauria esittävä Petri Hanttu on ruma kuin mikä, eikä hän luo hahmolle mitään persoonaa, eli näytelijöillä elokuvaa ei voi kehua.  Filmi sisältää kamalasti sivuhahmoja, joitten nimet ja naamat ei jää lainkaan mieleen. Peter Franzénin tunnistin pikkukohtauksesta ja Laurin eksän kun hän alkaa olemaan Annan kanssa, on nuori Maria Kuusiluoma. Hannele Laurikin vilahti kuvissa jonkun hahmon äitinä Laurin lääkäriksi valmistujaisissa. En vain saanut selvää onko hän Laurin vai jonkun muun valmistuneen äiti. Eniten elokuvassa ärsytti kertoja, Amor eli Mari Rantsila. Koko elokuvaa siis kehystää kertoja, joka puhuu puhki Annan ja Laurin tunnekuohut ja vertaa heidän suhdettaan Raamatun luomistarinaan Evasta, Adamista ja kielletystä omenasta. Tämä kertoja on todella tappavan tylsä ja vaikka idea on persoonallinen, niin se ei vain onnistu tässä elokuvassa.

Lauri ja Anna eivät osaa olla toisistaan onnellisia

 Ihmettelen kovasti miksi Suolaista ja Makeaa on mainostettu komediana, sillä en yhtenäkään hetkenä edes hymähdellyt, saatikka naurahtanut. Tarinassa ei ole mitään hauskaa, ei oikeastaan edes mitään kertomista. Jotkut voi pitää hauskana, että kaksi aikuista miestä harrastelee yöllä vesipyssyillä ampumista, mutta harrastaa aikuiset nykyään Pokémon Go:takin, joten mitään ihmeellistä en tässä näe. Elokuvan kuvaus on ehtaa ysäriä, samoin musikki. Lavastus ja vaatetus on taasen viety ihmeellisyyksiin ilman kunnon syytä. Luontokuvat ovat iha nättejä, utuisen kauniita, mutta hahmojen vaatteet ovat ihan ihmeellisiä ja tuo mieleen jonkun halvan rokokoo näytelmän. Johtuuko tämä sekametelisoppa ohjaajan tavoitteesta saada fantasiamainen ote elokuvaan? Jos näin on niin siinä ollaan epäonnistuttu täysin. Rastimon nimi kuulsoti tutulta ja kun tarkistin niin huomasin, että hänhän on ohjannut Heinähattu ja Vilttitossu elokuvan 2000-luvun alkupuolelta. Siinä elokuvassa hän onnistuu hyvin tuon fantasiamaisen unenomaisuuden yhdistää realismiin. Suolaisessa ja Makeassa se ei onnistu. Ideaan on luotettu liiaksi, mutta ei vielä olla saatu sitä toimivaksi.  Harmikseni Suolaista ja Makeaa on niin juoneton elokuva, etten voi sitä suositella katsottavaksi kenellekkään.