Disneyn klassikot 13: Liisa Ihmemaassa

Liisa oli lapsena yksi suosikki disneyelokuviani, kun se on niin kirjavanvärinen ja tapahtumia on saatu paljon lyhyeen pakettiin laitettua. Näin vanhempana tästä on kyllä on osa taikaa kadonnut. Elokuva on minulla suomeksi videolla ja harmikseni lauluista menee heti osa nautinnosta, kun sanoista ei vaan aina yksinkertaisesti saa selvää. Tai sitten en vaan ole totttunut tuollaiseen kuorolaulantaan. Mervi Hiltunen on ihan kiva Liisana, vaikka mielestäni hänen äänensä sopii paremmin vähän vanhemmiksi prinsessoiksi. Tosin Liisan lauluäänenä tämä ei toimi yhtään, se kuulostaa vaan ärsyttävältä kimitykseltä. Varsinkin eksymislaulu metikössä on turha.

Liisa Ihmemaassa -elokuvan vanha suomenkielinen juliste

Taustamaalaukset ja alkukuvat on todella nättejä, pieniä yksityiskohtia on kuvattu läheltä, kuten alun puroa, lintuja ja kukkia. Upeaa värien käyttöä jaksan tätä katsoesssa kyllä aina ihailla. 
Liisan hahmo on ihan sillä rajalla, että alkaako se ärsyttää vai ei. Tämän  pakonomainen uteliaisuuden tarve Pekka Kania kohtaan on jotenkin outo. Ihmemaassa Liisaan hahmoa myös sekoittaa se, että hän joka syömisellä kasvaa tai kutistuu johonkin suuntaan ja samalla hänen mielialansa vaihtuu lennossa päinvastaiseen mitä se oli, kun muodonmuutos menee liian isoksi tai pieneksi.
Liisan putoaminen kaninkoloon on hauskasti kuvattu, kun pää roikkuu alaspäin. Ihmemaahan päästyä jotkut tapahtumat on vähän liian absurdeja, sekavia ja nopeatempoisia minun makuuni; Toton juoksurinki, Kaalimadon aakkoset, sekä kohtaus Pekka Kanin talolla. Talo on kummiskin tehty hauskasti muistuttamaan Liisaa, kun sen katossa on vaaleat oljet ikäänkuin hiuksina. Näiden kohtausten merkitystä tähän tarinaan en vain ymmärrä.

Tittelityyn ja Tittelitomin tarina Mursusta ja Nikkarista on minusta hieno. Satu on aika karmiva, mutta opettava. Ihmemaasta odottaakin kaikkea hullua ja Tittelityy ja Tittelitom on ehkä stereotyyppisimmät hullut mitä sieltä löytyy. Animoidut kukat on hienosti personoitu ja laulu Iltapäivä Kultainen on kaunis, vaikkei suomenekilisitä sanoista saa aina selkoa. Kyseisen laulun kohdalla animaatio ja tausta sulautuu parhaiten toisiinsa.Irvikissa on niitä harvoja kissahahmoja, jotka ei synnytä minussa sellaista sulosita aww-fiilistä. Irvi on kumminkin yksi suosikki kissojani sillä "Olemme kaikki hulluja täällä" on yksi elämänmottojani. Liisan Mirri kisu on todella suloinen ja saa söpöyspisteet kotiinsa. Sen miu'unta on ihan aidon kuuloista.

Hulluh Hatuntekijän ja Jänön teekutsut on oma suosikkikohtaukseni, tälläsiin teekutsuihin lähtisin mielelläni. Juhlissa jotenkin hyväksyn tämän täysin päättömän hulluttelun; puolikkaat kahvikupit, yökköpyökköhiiri ja järjetön kellon korjaaminen menee jo niin lapasesta, että ei voi kuin hymyillä.
Kohtauksien vaihtuessa toisiin Liisa kävelee niihin aina pimeydenstä, mikä korostaa Ihmemaan mystisyyttä ja unenomaisuutta. Siksi tämä tuntuukin aika irtonaiselta tarinalta ja lopun "kaikki onkin vaan unta" ratkaisu ei yllätäkkään yhtään. Aika kulunut ja kiliseinen loppu, mutta ei tähän oikeen muuta ratkaisua oisi voinut edes tehdä.

Jänön, Yökköpyökkö-Hiiren ja Hullun Hatuntekijän syntymättömyyspäiväjuhlat

Lopun pelikorttihaipakan esiintyminen on hieno, kun korttien värit vaihtuvat valojejn ja varjojen mukaan. Tykkään muutenkin lätkiä usein korttia, joten on hauskaa, että tähän on korttipakka laitettu hahmoiksi. Katsoinko vähän epäselvästi, vai onko tässä pakassa lainkaan ruutukortteja? Herttakuningas on kyllä ihan kuningattarensa tossun alla.

Elokuvassa on paljon sekoilukohtia, mutta siinä on todella monipuolinen värimaailma ja runsas mielikuvitus. Liisa on hahmona kuitenkin aika sydämetön, eikä häneen voi valitettavasti samaistua.