Armi Elää!

En ole koskaan ollut kiinnostunut muodista, enkä Marimekosta, mutta traileri sai minut siltikin kiinnostumaan. Minna Haapkylä on mielestäni ristiriitainen näyttelijä, välillä hänen roolinsa on ihania (Kuutamolla) ja välillä järkyttävän huonoja (Erottamattomat). Trailerissa hän vakuutti itsevarmana naisena, kauniiden vaatteiden keskellä. Oletin tämän olevan Armin elämänkerta, jossa kerrotaan hänen saavutuksistaan ja töistään Marimekossa, mutta enemmän tämä kertoi Armin kiihkosta saada Marimekko maailmankuuluksi ja hänen epävarmuudestaan  ennen julkisia esiintymisiä.

Armi Elää! -elokuvajuliste

Armin elämä ei oltu kerrottu kiinostavasti ja Marmekon kankaat ja mallit eivät viehättäneet lainkaan, ne esitetiin jotenkin liian laimeasti.  Elokuva antoi minulle enemmän tällä toisella tasolla, kehyskertomuksella teatteriseurueesta jossa näytettiin kuinka näyttelijä Maria (eli Minna Haapkylä) pohti Armi Rintalan hahmoa ja sen roolia. Kuinka hahmoa voi näytellä ellei sitä tunne kunnolla? Varsinkin kun on kyseessä oikeasti elänyt hahmo, että sille voi antaa kunnioitusta ja omaa persoonaa? Voin vain kuvitella kuinka vaikea on syventyä sellaiseen hahmoon, joka on oikeasti ollut olemassa. Miten päästä sen sielunmaailmaan?

Minna Haapkylä on aina osannut näytellä kasvoillaan, hänen Arminsa oli ihan hyvä makuuni, mitä nyt pitkät monologit vähän puuduttivat. Enemmänkin minua häiritsi vähän liikaakin monet tutut sivuosien näyttelijät. Joanna Haarti veti ainakin 4 eri roolia, mikä jostakin syystä häiritsi, vaikka ymmärränkin sen että teatterissa useinkin yksi näyttelijä voi vetää montaa hahmoa samassa näytelmässä. Laura Birn ja Outi Mäenpää ovat jo niin kuluneita yhden ilmeen kasvja, etten heidän naamojansa enää oikein jaksa. Hannu-Pekka Björkman oli aika pökkelö, enkä yhtään ymmärtänyt mikä oli herrasmieskolmikon Jukka Puotilan, Robert Enckellin ja Antti Holman tarkoitus. Anna Paavilainen oli ihan kiva Armin tyttärenä, mutta siihen se sitten jäikin

Armi esittelee Marimekkoa

Pidin tästä ettei ollut suora elämänkerta, vaan näytelmä. Se antoi mahdollisuuden ja luvan teatraaliseen esiintymiseen, isoihin liikkeisiin ja pitkiin monologeihin. Teatteria on kuintenkin vaikea katsoa elokuvana, joten olisi mielenkiintoisempaa jopa nähdä tämä oikeassa teatterissa. Jos elokuvasta olisi haluttu tehdä dokumentaarinen, niin en usko että nykysuomea pystyy enää lavastamaan 40-60 luvuksi tarpeeksi  luontevasti. Siksi pidinkin siitä, että näytellään koko ajan teatterikulisseissa, missä katsojalla on heti oma vapaus luoda sen aikainen maailma tapahtumien ympärille.

Kertakatsomisena minulle ihan riittävä, eikä tämä tehnyt minusta Marimekko fania. En vain voi ymmärtää mitä kaunista on siinä rumassa unikko-kuviossa?