Viulisti

En etukäteen tiennyt mitään Viulisti elokuvasta, ennen kuin näin trailerin jossa komeilee nuoruuden ihastukseni Olavi Uusivirta. Kun vielä ohjauksesta vastaa Paavo Westberg, joka on minulle ikuinen Ruusun Aikaa Illi, en voinut vastustaa kiusausta. Elokuva piti nähdä leffateatterissa, vaikka en ymmärrä pönkäsen höläystä klassisesta musiikista, saatikka jaksa iänikuisia kolmiodraamoja.

Viulisti elokuvan juliste

Karin Nordström on kaunis viulisti elämänsä konsertissa. Sen jälkeen hän jää auton alle ja menettää toisen kätensä sormista tunnon. Hän elää avioliitossa miehensä Jaakon ja heidän kouluikäisen poikansa kanssa. Karin on turhautunut, kun ei pysty enään soittamaan rakasta instrumenttiaan ja joutuu menemään opettajaksi. Opettaessaan hän näkee nuoren pariskunnan Sofian ja Antin, jotka molemmat ovat hyviä soittajia. Antti ihailee Karinia kovasti ja kun Karinilla on synttärit hänen oppilaitansakkin juhlissa käväisee. Karinia ahdistaa oma tilanteensa, kun hänen miehensä ei ymmärrä tämän kaipuuta takaisin viulun soittoon. Antin antama synttärisuudelma on intiimimpi mitä piti olla ja jäi vaivaamaan molempia. Karin haluaa jutella tästä Antin kanssa, mutta opettajan ja oppilaan suhde syvenee entuudestaan. Intiimejä seksikohtauksia ja viuluharjoituksia salaa mieleheltään Karin rankaisee itseään kotona huutamalla ja riehumalla takapihalla. Kapellimestari Björn Darren, joka on Karinin entinen rakas ja työkaveri tulee suomeen opettamaan nuoria viulisteja ja näkee Antin tyttöystävässä Sofiassa potentiaalia. Antti on jo jättänyt Sofian, sillä hän haluaa noudattaa orjallisesti opettajiensa käskyjä, joita tämä ei edes sillä tavalla tarkoita. Björn kaipaa kipästi viulistia Kööpenhaminan keikalle ja suunnittelee sinne Sofiaa. Karin puuttuu ehdotukseen ja saa suostuteltua Antin siihen pestiin lupautuen itse tulla mukaan ja opettaman häntä henkilökohtaisesti . Lomasta näyttää aluksi tulevan Antin ja Karinin kuherrusloma, mutta Björn ei ole tyytyväinen Antin soittoon. Jaakko ja poika tulvat käymään köpiksessä ja yhteisellä illallsella Antti paljastaa Jaakolle salasuhteensa Kariniiin. Jaakko jättää vaimonsa heti ja häipyy pojan kanssa takaisin kotiin. Karinia taas ei Antti voi enää  kiinostaa, sillä hänelle avioliitto on mukamas tärkeää, vaikikei osoita sitä millään. Viimeisissä harjoituksissa Antti vihdoinkin saa tunteen palonsa musiikkiinsa ja vaikka Karin katsoo vierestä, niin Antti tuntuu pääsevän se yli.

Viulisti on vähän epätasapainoinen elokuva. Alun kolmiodraama lopussa muuttuu kapellimestari Björnin ja Antin egopröystäilyksi ja tylsäksi draamaksi siitä kuka haluaa ja  kenet. Tarinan voi ajatella Karinin turhautumisena siitä, kun ei saa toteuttaa omaa unelmaa tai Antin kasvutarinaa siitä, miten hän käyttää opettajaansa hyväksi päästäkseen huippuviulistiksi. Enemmän minua kinnostaa tämä Karinin kärsimys ja turhatuminen kun hän ei voi itse soittaa. Kun hän käy palauttamassa 4 miljoonasta vakuutetun huippuviulunsa sen vastaanottaja  sanookin hienosti, että rakkaaseen esineeseen voi tulla syvempi kiintymys kuin ihmiseen. Saman tunteen voin itsekkin jakaa. Huippuviulistina Karin koittaa psyykata ja rääkätä oppilaitaan istuttamalla ajatuksen päähän, että vain musiikki on tärkeintä. Siksi Karin ei Sofian tyylistä oikein pidäkkään mustasukkaisuuden lisäksi, sillä tämä tulee myöhäsä tunnille ja ottaa vähän lepsummin. Kotona Karin haluaisi soittaa ja koska Jaakko koittaa kokoajan kannustaa tätä muihin hommiin. Suhteesta muutenkin puuttuu ilmeisesti  intohimo, niin Karin helposti ajautuu salasuhteen pariin. Karinilla ja Björnillä on syvä ystävyys ja kunnioitussuhde. Selvästi Björn on enemmän semmoinen nuorien naisten oppi-isä ja hän itse tietää, että Karin ei voi antaa hänelle samanlaista vastarakkautta, mitä tämä haluaisi. Björnin olisi helppo ottaa Karin omaksi rakastajattarekseen, mutta hänellä on niin kova kunnioitus tämän taitoja kohtaan, ettei sitä halua tehdä. Karin on harkitsemassa itselle kapellimestarin uraa, mutta onneksi Björn kertoo sen syvistä kääntöpuolista. Lopussa ei selviä meinaako Karin kapellimestarin polulle, vai ei. Siinä mielessä tarina jäi minusta pikkuisen kesken ja olisin loppuun kaivannut pienen epilogin Karinin, Antin ja Björnen jatkosta.

Antti, Björn ja Karin Köpiksessä

Paavo Westberg on käsikirjoittanut elokuvia ja tehnyt paljon teatteria. Hänen yhden näytelmäsä olen ehkä joskus nähnyt, mutta se ei minua yhtään säväyttänyt. Ohjaajana Westberg tekee kauniita ja tunnelmallisia kuvia, myös unikuvia, mutta hän kanssa sortuu tylsiin kuvallisiin kliseisiin. Tupakkakohtaukset ja naisen takaraivokuvat on niin nähty kotimaisissa elokuvissa. Köpiskuvat ovat ihanann aurinkoisia synkän Helsingin jälkeen. Ulko- ja sisäkuvat tasapainottavt toisiaan ja lokaatioit ovat muutenkin realistisia. Hahmojen ohjaukset ovat miellyttävät, mutta valitettavasti Matleena Kuusiniemi Karinina ei saa naamalleen kuin yhden ilmeen. Hänen hahmollansa on intohimoa, mutta jää kuitenkin heikoksi vahvojen miesten rinnalla. Jaakkoa esittävä Samuli Edelman taasen tekee pitkästä aikaa hyvän sivuroolin tylsänä aviomihehenä. Hän on kostailematon ja rehellinen. Olavi Uusivirta Anttina on taiteilijasielu, joka aluksi on epävarma mutta uskaltaa paljastaa nämä epävarmuutensa syyt pikkuhiljaa. Mitä lopummaksi päästää, sitä itsenäisemmäksi hän tulee ja selviää vaikeasta viulukonsertosta. Välillä Uusivirran työ menee teatterinäyttelemisen puolelle, mutta sillä ilmeisesti halutaan kuvata sen viulun luomaa tunnetta ja intohimoa. Sama juttu Kim Bodnialle, joka on kapellimestari Björn. Hänen esittämänsä musiikin voimasta on vähän yli, mutta sopii kohtaukseen hyvin. Pidin hänen hahmostaan oikein paljon, sillä hän oli rehellisesti juuri sellainen taiteilija, joita minäin tunnen eri aloilta. Antin tyttöystävä Sofia taasen on ihan raakileen oloinen, ja tuntui että häntä näytellyt tyttö Misa Lommi pelkäsi kovasti olla kameran edessä. Hänen ja Antin suhde oli muutenkin hyvin teinimäisen oloinen.

Klassisen musiikin tietämykseni pohjautuu Disneyn Fantasiaan, joten elokuvan kipaleet eivät olleet tuttuja. Yhtä ja samaa konserttoa soitettiin pitkin leffan läpi, mikä oli hyvä valinta, sillä juuri tämmönen tallaaja joka ei siitä ymmärrä, pääsi kappaleen sisään kun sen kuuli useaan otteeseen. Monet Antin kuvat oli valaistu punertaviksi, Karinin kotikuvat synkän sinisiksi ja opetustilat vaaleiksi. Heti köpikseen päästyä tunnelma muuttuu kevyemmäksi kun päästään Helsingistä pois. Äänitys on vihdoinkin selkeää ja onneksi englannin kieliset kohtaukset on  tekstitetty. Muuten olisin ihan ulapalla. Viulisti on ihmissuhdedraama, mutta se hukkaa fokuksensa elokuvassa. Intohimo näyttäytyy monena, mutta onko tarinassa kyse oikeasta rakkaudesta oppilaan ja opettajan välillä? Antin ja Karinin kohdella mietin tätä paljon ja koin että näin ei ole. Elokuvan rakkaus on molemmilla päähahmoilla instrumenttinsa musiikkiin ja lopulta omaan taiteilijuuteen.