Lippukokoelma

Lippukokoelma

maanantai 27. maaliskuuta 2017

James Bond 10-12

Lisää Bondejaon jälleen tullut nähtyä. Näissä Bondeissa jo Roger Moore lunastaa paikkansa uutena James Bondina ja tekee todella hienot roolisuoritukset. Hänen esittämä Bondinsa on eri tavalla herrasmies mitä Sean Conneryn, enemmän kiltimpi. Kun Connery enemmän ja helpommin uskalsi tarttua aseeseen, niin Moore koittaa ensin keksiä toisen tavan. Huumoria on myös tullut elokuviin ja tarinoihin enemmän ja taas isoja väkivaltakohtauksia vähennetty. Siittä paljon plussaa.

007 ja Kultainen ase
Bondin tämänkertainen päävihollinen Francisco Scaramanga (jota näytteli hienosti Christopher Lee) omistaa kultaisen aseen, jolla koitti Bondia tappaa. Juoni oli minusta tässä aikas sekava, mutta keskityinkin enemmän tähän näyttelijäntyöhön, sillä enpäs ennen tiennytkään Chistopher Leenkin näytelleen Bondleffassa. Mieleeni jäi vahvasti Franciscon ja Bondin kohtaukset, jotka tapahtuivat ns."hupitalossa" joka minulle toi hyvin vahvasti mieleen huvipuistojen vekkulatalot ja peilisalit. Muutamat kohtaukset tapahtuivat tälläisissa lavastuksissa ja ne oli todella mielenpainuvan näköisiä. Bond elokuvien tuttuun tyyliin vierailtiin kauniilla saarilla, joissa upeita maisemia jälleen vilisi silmissä. Bondin huumoorintaju on kanssa ns."lempeytynyt". Roger Moorin Bond viljelee edelleen ihania one linereita, mutta enään ne ei tunnu yhtään niin häijyltä, vaan ennemminkin komediallisilta. Pikkunen Franciscon kääpiöapulainen lisäsi huumoria entisestään elokuvaan ja hienoa stunttia saatiin taas nähdä, kun autolla lennettii jorpakon yli komeassa kaaressa.

007 ja Kultainen Ase elokuvan mainosjuliste
007 Rakastettuni
Tämän elokuvan jälkeen jäi oikeasti todella hyvä mieli.  Melkein olin antamaan jo leffalle täydet pisteet, mutta koska ihan vieläkään Roger Moore ei "täydellistä" Bondia ole itessään löytänyt, niin jäi niitä vaille. Tarinana pidin tästä eniten mitä Bond filmeissä tähän mennessä olen nähnyt. Bond saa erikoisen tehtävän lähtemään etsimään mikrofilmiä ja täysin samaan aikaan toinen naisagentti Anya Amasova saa samaisen tehtävän. Aluksi väännetään kumpi filmin nyt ottaa ja saa pitää, kun samaan aikaan palkkamurhaaja Rautahammas on molempien kannoilla. Ennen pitkää Bond ja Amasova yhdistävät voimansa ja arvatahan saattaa että pariskunta rakastuu leffan myötä. Helppoa se ei ole, sillä juuri ennen toistensa tapaamista Bond on tappanut Amasovan edellisen rakkauden. Viimeisen Anyan luodin piti osua Jamesiin, mutta eihän niin tietenkään käy, vaan loppujen lopuksi agentit (kirjaimellisesti) yhdistävät voimansa sukellusveneen pakokapselin sisällä. Tässä Bondissa on selkeä, jopa romanttinen juoni joka varmasti siksi minuun vetoaa ja tyhjänkäyvää toimintaa on onneksi vihdoinkin vähennetty.

007 Rakastettuni elokuvan mainosjuliste

Kuuraketti
Koska Star Wars buumi oli tuolloin meneillään, niin Bondistakin keksittiin avaruuselokuva tehdä. Avaruuteen tosin päästään vasta ihan loppupuolella ja huomaakin, että aika paljon erikoistehosteita tämänkin tekemiseen on käytetty. Tosin vuonna -79 ei niin kovia erikoistehosteita vielä ollut, joten hattua kyllä nostan jo pelkästään mielikuvitukselle miten avaruuskohtaukset on saatu toteutettua. Bondin seikkailu saa alkunsa siitä, kun hän koittaa selvittää kaapatun avaruussukkulan tapausta.  Kaiken taakse paljastuu Drax Indrustries -yhtiön johtaja Hugo Draxi, joka haluaa viedä avaruuten uudella "Nooan Arkilla" eli Kuuraketilla nuoria ja kauniita ihmisiä ja sen perään tuhota maapallon. Bondin neitona toimii Holly Goodhead, joka on aluksi Drax Indrustriesillä töissä. Yhdessä Hollyn ja tietenkin Q:n tekemien vempeleiden avulla James Bond päätyy avaruuteen, jossa törmää jälleen vanhaan tuttuun Rautahampaaseen. Rautahammas vaihtaa oikein moraalisesti puoltaan hyviksien, eli Bondin kannalle ja kun ilkimys Hugo Drax saadaan lentämään ja kuolemaan avaruuteen, niin Rautahammas uhraa itsensä ja uuden innokkaan rakkaansa Bondin ja Hollyn pelastamiseen. Mikäs siinä kauniin naisen kanssa on avaruudessa ollessa, kun maata tappavat ohjukset on tuhottu ja maapalloa voi kierrellä pariinkin kertaan avaruussukkulalla.


Kuuraketti elokuvan mainosjuliste
Kauan kaipaamiani Austin Powers viitteitä löysin näistä elokuvista paljonkin. Kuuraketin monet aiheet kuten avaruus, maapallon tuho ja pahiksen hävittäminen avaruuteen on hyvinkin tuttuja Austin Powersin ekoista seikkailuista. Kultaisessa aseessa on pieni kääpiö, joka lievästi minulle muistuttaa Mini-Minää ja 007 Rakastettuni on nimeltään aika lähellä toista Bond elokuvaa: 007 The spy who loved me vrt. Austin Powers the spy who shagged me. On nerokas idea Austineissa parodioida oikein leffan nimeä.
   
Rakastettuni Bond nosti Bondit jo pelkistä toimintaelokuvista minulle ihan oikeasti loistavien elokuvien joukkoon. Mooren rooli Bondina oltiin jo aikahyvin sisäistetty, mutta Kuuraketissa hän oli minulle vasta täysin uskottavasti Sean Conneryn saappaat täyttänyt James Bond. Kuuraketti jotenkin nauratti hirveästi, kun tuohon aikaan tosiaankin avaruusbuumi on niin in. Ainakin sellainen "jo tuleva kasarihenki" oli selvästi läsnä. Seuraavassa Bondissa toivonkin pääseväni jo kunnon kasarihenkeen. Uskon Roger Mooren kykyyn selviytyä nyt mistä tahansa Bond seikkailusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti