Lippukokoelma

Lippukokoelma

perjantai 29. tammikuuta 2016

Elokuvalippujen vuosi

Elokuvalippuja blogi on nyt vuoden ollut pystyssä. Jopa omaksi yllätyksekseni olen saanut joka kuukausi edes jotain aikaan ja elokuva-arvostelujen/juttujen kirjoittaminen on edelleenkin ollut nautinnollista. Elokuvavuosi 2016 on alkanut itselläni ihan mielenkiitnoisesti, Creed ja Pixarin Kunnon Dinosaurus oli oikein hyviä teoksia, saattaa olla että jossain vaiheessa jaksan niistäkin kirjoittaa. Tälle vuodelle odotan elokuvia Love Records, Tappajan näköinen mies, Onnenonkija, Teit meistä kauniiin, Zootropolia ja Doria etsimässä.

Teit meistä kauniin- elokuvaa mainostettiin myäs Helsingin matkamessuilla.
Tänään julkaistiin vuoden 2015 Jussigaalan ehdokkaat. Olin vähäsen pettynyt, kun niin samat elokuvat oli monissa kategorioissa ehdolla. Viime vuonna kuitenkin ilmestyi todella paljon hyviä elokuvia, joista moni jäi ilman minkäänlaista ehdokkuutta, kuten Elämältä kaiken sain, Onnelin ja Annelin talvi, Vares Sheriffi ja Me Rosvolat. Omalta osaltani vuoden paras kotimainen oli ainakin Elämältä kainen sain. Mitä luin ehdokkaita, niin yksi joka ehdottomasti oli ansainnut ehdokkuudensa ja ansaitsee voittonsa on Anna-Leena Sipilä naissivuroolistaan elokuvassa Viikossa Aikuiseksi. Maaliskuussa nähdään annetaanko hälle kunniaa loistavasta roolityöstä. Itse rakastin hänen herkkää  hahmoaan Allia.

Kyypakkaus (Jasper Pääkkönen) ja Vares (Antti Reini) elokuvassa Vares - Sheriffi
Elokuvateatterikäyntini vuonna 2015:
Eila, Rampe ja Likka (ilmestyi jo vuonna 2014)
Vares - Sheriffi
Viikossa Aikuiseksi
Big Hero 6
Backstreet Boys (dokumentti & suora akustinen keikka)
Cinderella (Dubattu)
Luokkakokous
Armi elää!
Me Rosvolat
Mission Impossible - Rogue Nation
Pixels 3D
Inside Out 3D
Elämältä kaiken sain
Kätilö
Marnie - Tyttö ikkunassa
Onnelin ja Annelin talvi
Napapiirin sankarit 2
Disneyn Pieni Merenneito
Tenavat elokuva 3D

Yhteensä 19 elokuvaa vuoden aikana, joista 10 kotimaisia, 5 animaatiota ja 4 muuta sekalaisempaan makuuni sopivaa elokuvaa, hyvin tyypillistä siis minulle.
Vuoden yllättäjät olivat Big hero 6, uusi Vares, Marnie, Elämältä kainen sain ja Tenavat. Pettymytkset taas Luokkakokous, Cinderella ja Me rosvolat. Muut päätyivät ihan jees kastiin.

Tenavien yksi parhaimpia hetkiä itelleni oli nähdä elokuvassa Ressun suoskki alteregoni: Joe Cool
Vuoden parhaimmiksi elokuviksi palkitsen Tenavat ja Disneyn klassikon Big Hero 6. Miksikö? Molemmat oli koskettavia, suomidubbaus upeasti laadittu (erityiskiitos Roope Salmiselle Tadashin roolista Big Hero 6:essa), tarina eteni ylättävästi, mutta johdonmukaisesti ja kumpikin sai monesti elokuvassa itkemään. Tenavat kaivatulla nostalgisuudellaan ja Big Hero niin upealla veljestarinalla. En voi kait muuta sanoa kuin animaatio on lumoava elokuvakeino!

Tadashi esittää Hirolle keksintönsä Baymaxin
Yhteiskuvassa Tadashin suomiäänen Roope Salmisen kanssa

2 kommenttia:

  1. Elämältä kaiken sain on minunkin suosikkini viime vuoden leffoista.

    VastaaPoista
  2. Katsoin sen uudelleen jouluna ja olin ihan herkistymässä.

    VastaaPoista