Lippukokoelma

Lippukokoelma

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Me Rosvolat

Kotimainen Me Rosvolat elokuva esiteli paljon uusia näyttelijöitä, joita toivottavasti nähdään jatkossakin valkokankaalla. Kari Väänänen (Hurja-Kaarlo), Lotta Lehtikari (Hilda Rosvola) ja Jussi Vatanen (Kulta-Pete) oli ainoat tunnetut näyttelijät. Lapset, muut kilpailijarosvot ja VIljan vanhemmat olivat virkistävä uusi näky.

Kari Väänänen päärosvo Hurja-Kaarlona oli ihan ok, vähän kliseisen oloinen "pelottava" pehmo. Tuli vähän mieleen Joulutarinan vanha Iisakki. Jussi Vatasen ja Lotta Lehtikarin esittämät rosvot Hilda ja Kulta-Pete olivat sentään mielenkiintoisia ja kivan rosvomaisia. Ihmettelinpähän vain, että mitä sukua ne ovat keskenään? Onko Hilda päärosvon vaimo vai tytär? Näillä kahdella rosvolla ei oikein ollut selkeää roolia tässä rosvoperheessä, muuta kuin Hilda autokuskina. Pikkusen Kallen halu "tavalliseksi" pojaksi oli sympaattista. Olisin toivonut, että lopussa Viljan isä oisi adoptoinut Kallen, tai ottanut hänet edes kylään tai jotain. Heleä luulin alkuun pojaksi, mutta kaksiosaisista uikkareista päätellen reipas tyttö hän on. Hänen selkeä tahtonsa rosvopääliköksi onkin se matka, joka vie elokuvaa eteenpäin.

Me Rosvolat elokuvajuliste
 Alunperin odottelin eloluvan aiheen perusteella, että päähenkilöt olisivat poikia, mutta oli todella positiivisesti yllättynyt, että pääosassa on tyttökaksikko. Tykkäsin siitä suunattomasti ja Hele on mukavan poikamainen. Voin samaistua oman sisäisen lapseni helposti Helen maailmaan ja suuren plussan saa Helen ihana hiustyyli. Poikamainen lyhyt tukka, jonka ympärille on jätetty ihanat kiehkurat. Ihanan niinkuin itellä on ollut pienenä.

Rosvoloitten elämätyyli on rennon vapaa. Aikuisetkin ovat lapsenmielisiä kun ne varastavat mieluumin karkkia kuin vaikka mm. olutta. Tästä lapsenmielisyydestä minulle tulee mieleen Duudsonit, kun he ruokakaupassa ollessaan varastaa ruokaa toisten kärryistä ja juiksentelee ympäri ämpäri siellä. Rosvouskilpailu näytti upealta ja suurelta rosvousfestarilta, jossa kaikki vähän varastelevat kaikkea ja kujeilevat ja kisailevat hyväntuulisesti. Siellä ei mitään oteta vakavasti, toisin kuin oikeilla festareilla otettaisiin.

Rosvoloitten yhteislaulu nuotiolla oli tiivis hetki, joita oisin kaivannut vähän enemmänkin. Kallen esittmä räppi rosvouskisoissa oli jotenkin epäselvä. Lopputekstejä lukiessani käsitin, että Iso H on ollut mukana räpin teossa ja häneltä oisin vähän parempia ja selkeämpiä lyriikoita kyllä odottanut.

Puvustus on yksinkertaisesti upeaa. Vaatteet vaihtuvat hahmoilla luonollisesti ja on käytetty erilaisia tyylejä, yhdistetty rokkivaatteita, moottoripyöräjengivaatteita, goottivaatteita, punkvaatteita ja sellaista menninkäistyyliä. Hildan hame kolikkoineen on avan upea. Rosvoukseen sopii tuollainen sekamelska ja tyylien sekoitus. Kaikki vaatteet on varastettu jostain eri paikoista. Vaatetus korostaa varsinkin Viljan kasvua. Alun sukkahousut vaihtuu maastohousuihin, vaaleat paidat tumiin ja siisti tukka sotkuisuuteen. Lopun kruunaa vielä nahkakynsikkäät.

Hilda äiti toimii topakkana autokuskina
 Aikuisnäyttelijöistä kukaan (ehkä Väänästä lukuunottamatta) ei vetänyt rooliaan liian yli eikä ali, mitä tapahtuu hyvin usein lasten elokuvissa. Varsinkin Viljan Isä saa pointseja minulta. Lapsinäyttelijöistä pidin paljon, vaikkakin muutamassa kohtaus tuntui vähän teenäiseltä ja repliikit kuulostivat paperiselta, mutta lapsilta ei voi koskaan liikaa vaatia. Toivottavsti he saavat tehdä enemmän rooleja ja oppia enemmän. Uudet kasvot suomalaisiin elokuviin on tervetulleita.



Minua hämmensi se aika paljon, että vaikka Viljan perehttä näkyi tässä elokuvassa vähän, niin Viljan vanhemmista isä oli se huolestuneempi joka etsi häntä, eikä  äiti olut mukana. Ilmeisesti Viljalla on läheisempi isäsuhde, kuin äitisuhde ja se tuntuu virkistävältä. Alussa kyllä kuvataan ja muutamissa kohdissa viitataankin,  kuinka Viljaa ahdistaa aina se kun äiti on hänet pakottanut viulutunneille. Isosiskon hahmo oli ihan turha, hänen kommenttinsa Viljan vaatetuksesta ja tappelu älypuhelimesta ei mielestäni sovi elokuvaan lainkaan . Ehkä vika on siinä että vanhempi katsoja ei osaa saistua tuollaiseen tappeluun, kun meidän lapsuudessamme ei mitään kännyköitä ollut.

Kaikki elokuvassa on kuvattu Viljan näkökulmasta, mikä on hyvä vaihtoehto. Kertojaääni kuitenkin tuntui aika päälleliimattua, ihan hyvin olisi toiminut ihan hyvinkin ilman sitä. Lopussa kertominen varsinkin tuntui alleviivaamiselta. Onko tämä tapa alkanut tulla jenkeistä suomeen, kun siellä esim. Cinderellassa on kertoja, joka kertoo koko elokuan, niin että sitä on ihan turhaa edes katsella. Kertojaäänessä on se vika, että se ei anna oikeen mahdollisuutta katsojan itse miettiä, eikä päätellä mitään.

Me Rosvolat on kiva satuelokuva, mutta ehkä tässä on yritetty liikaa mielistellä pienimpiä katsojia tuolla kertojaäänellä. Ilman sitä tämä oisi toiminut paremmin, kun katsoja oisi saanut itse päätellä palaako Vilja ensi kesänä Rosvoloiden seuraan vai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti