Risto Reipas ja Nalle Puh

Olin muistaakseni kuuden, kun ukkini alkoi tilaamaan minulle Nalle Puh lehteä. Sitä tuli minulle ehkä noin kaksi vuotta ja samalla laajensin kokoelmaani ostamalla kirppiksiltä 80-luvun Nalle Puh lehtiä. Minulle Nalle Puh oli paljon läheisempi hahmo, kuin vaikka Aku Ankka monelle. Nalle Puhin Uusia Seikkailuja katselin usein lauanatipiirrettyinä ja muistan katselleeni Nalle Puh elokuvaa hyvin usein, joskus jopa monta kertaa päiväässä. Videon lopusahan Puh sanoo: "Ei, mennään kirjan alkuun ja aloitetaan alusta". Niin saatoin helposti tehdä. Kyseisessä Nalle Puh elokuvassa liikutun elokuvan lopusta ja vähän haikea tunnelma siitä aina tulee. Koska Risto Reipas ja Nalle Puh alkaa juuri tällä samaisella kohtauksella, ei ollut ihme, että minä itkin nostalgiakyyneleitä jo ennen alkutekstejä.

Risto Reipas elokuvan juliste

Risto Reipas jättää Puolen Hehtaarin Metsän taakseen, kun muuttaa sisäoppilaitokseen opiskelemaan ja aikuistuu siellä. Isän kuollessa Ristosta tulee perheen pää. Hän löytää itseleen vaimon, joka tulee juuri raskaaksi kun Risto suuntaa sotimaan. Sieltä palttua alkaa ruuhkavuodet kun työ matkalaukkutehtaalla vie kaiken ajan, eikä omaa tytärtä ehditä huomioimaan. Riston vaimo Evelyn alkaa kyllästymään työsarkaiseen miehensä ja lähtee Madeleine tyttären kanssa maalle, Riston lapsuudenkotiin. Samana päivänä Puolen Hehtaarin Metsässä on kova sumu ja Nalle Puh on hukannut ystävänsä. Hän on miettinyt ja miettinyt ja etsinyt, mutta koska Puhilla on hyvin pienet sahanjauhoista tehdyt aivot, hän keksii vain että täytyy löytää Risto Reipas avuksi. Puh menee samasta puusta ulos mistä Ristokin meni ja yhtäkkiä hän onkin keskellä Lontoota, juuri siinä samassa puistossa jossa aikuinen Risto Reipas miettii työhuoliaan. Risto on aivan häkeltynyt rakkaan Nallensa näkemisestä ja vie hänet kotiin. Siellä Nalle Puh saa vain kaaosta aikaiseksi, eikä Ristolta työnteko suju. Ainut keino on viedä Nalle Puh takaisin puolen Hehtaarin Metsään.

He lähtevät aamulla junalla kohti maaseutua. Matkalla Nalle Puh pyytää Ristoa ostamaan punaisen ilmapallon. Kyyninen Risto ihmettelee, mitä Nalle tekee ilmapallolla, mutta Puh vastaa hyvin Puhmaiseen tapaan: "Se tekee minut iloiseksi". Ilmapallo otetaan, mutta junan sisälle se ei pääse. Risto koittaa tehdä töitä, mutta eihän sekään onnistu kun Puh leikkii leikkiä sano mitä näet ikkunasta. Tämä Nalle Puhin käytös oli juuri sellaista, mikä vetosi minun sisäiseen lapseeni ja ilmeisesti Ristoonkin, sillä perillä hän lähtikin auttamaan Puhia kaverien etsinnöissä, vaikka aluksi meinasi muuta. Punainen ilmapallo jätettiin kiinni Madeleinen polkupyörään. Puolen Hehtaarin metsässä Puh katoaa, eikä Ristokaan löydä eläinystäviään, ennen kuin ihaa seilaa joella hänen ohi. Risto päättää olla rohkea ja hypätä jokeen pelastamaan Ihaan. Joki tosin ei ole enään joki, vaan nilkkoihin asti oleva puro. Ihaa osaa neuvoa tien Pöllön talolle, jossa kaikki piileksivät. Nasun tammenterhojen jälkiä seuraamalla löytyy Pöllö, Kani, Tiikeri, Kengu ja Ruu. He ovat siellä piilossa Ristoa, jota he luulevat Möhköfantiksi. Ristopa näyttää heille hurjan tappelun Möhköfanttia vastaan, joka on itseasiassa hänen työsalkkunsa. Kun kassia on heitetty nurin ja niskoin on kaikki onnellsiia että Möhkö on kutistettu. Riston pitää kuitenkin palata töihin. Hänen täytyy keksiä keino, millä vähentää firman kustannuksia sillä Riston pomo Giles Winslow eli Tärppä on käskenyt hänen tehdä niin.

Nalle Puh, Tiikeri, Ihaa, Kengu, Ruu ja Nasu

 Kun Risto on lähtenyt takaisin Lontooseen, niin Nalle Puh kertoo muille Gilesin eli pomon olevan aikamoinen Tärppä. Tiikeri tästä kauhistuu, sillä hän pakkasiRiston laukun kokonaan uudelleen ja jätti tietenkin tärkeät paperit sieltä pois. Nalle Puh, Nasu, Ihaa ja Tikru lähtevät vaaralliselle matkalle palauttaakseen paperit. Puolen Hehtaarin Metsästä tultuaan he tapaavat yksinään pihalla leikkivän Madeleinen, joka lähtee tietenkin heidän mukaansa. Emily kauhistuu lapsen katoamisesta. Hän ottaa heti Ristoon yhteyttä ja yhdessä he etsivät tyttöä ja neljää puhuvaa pehmolelua ympäri Lontoota. Madeleine ja Puh erkanevat muista matkan aikana, mutta onneksi kaikki löytää toisensa viime hetkellä Riston työpaikan lähettyviltä. Madeleine kertoo isille, että kuinka haluaisi tämän olevan enemmän kotona ja vihdoin Ristokin sen tajuaa, ettei tärkeintä ole Madeleinen hyvä koulunkäynti, vaan heidän yhdessä olo ja että iltasaduksi luetaan Aarresaarta. Ilkeälle Tärpälle käydään vielä sanomassa viimoiset sanaset ja hetkessä kehitetty uusi idea aiheesta henkilökunan lomat. Sillä lomillahan ihmiset matkalaukkuja eniten käyttää. Nuori Winslow ei Riston puheista välitä, mutta vanhempi isäntä pistää pojallensa vielä jauhot suuhun. Elokuva päättyy Reippaiden yhdessä viettäessä lomaa Puolen Hehtaarin Metsässä.

Risto Reipas ja Nalle Puh on siitä hankala elokuva, etten oikein tiedä kenelle se on suunnattu. Elokuvan alku on selvästikkin minunlaisille nostalgiahörhöille, mutta pikkuinen vilaisu sotaan ja parisuhdeongelmiin tuntui hyvin irralliselta. Juoni alkaa vasta kun papereita pitää viedä Ristolle, mutta se taasen ei innosta aikuisia. Jotenkin tasapainoilua ja selkeämpää kaarta olisin toivonut. Kohtaukset ihmisten maailmassa olivat liian pliisuja ja harmikseni Puolen Hehtarin Metsä ei ollut niin taianomaisen näköinen mitä kuvittelin, eikä mikään musiikkikaan jäänyt mieleeni, lukuunottamatta sitä lopputekstien aikana pyörivää rannalla esitettävää Shermannin veljeksen laulua. Ihmisnäyttelijöiden työ oli ihan hyvää, mutta kyllä huomioni vei kokonaan nämä ihanat Puolen Hehtaarin Metsän asukkaat.

Nalle Puh tulee hyvin iloiseksi punaisesta ilmapallosta

Vaikka periaatteessa en enään mielelläni live action elokuvia dubattuna katso, niin nyt tein poikkeuksen. Nalle Puhin oikea ääni minulle on aina ollut Jarmo Koski ja se varmasti vaikutti asiaan miksi olin niin herkkänä jokaisen Puhin kohtauksen aikana. Minusta kyllä oli aika surullista, että Puh oli välissä niin ilkeän oloinen karhu vahingossa, että pyyteli Ristolta anteeksi. Jotenkin se Disneymäinen Puhin ote nyt puuttui ja Puh oli vähän surumielisempi, enemmän sellainen A. A. Milnen kirjojen Puh. Ulkonöltäkin hahmot olivat enemmän kirjan kuvituksen, kuin Disneyn animaation mukaan, mikä ei sinänsä haitannut, vaan oli kivaa vaihtelua. Muutkin eläimet oli Disneyn tutuilla Nalle Puh äänillä, mistä pidin kovasti. Ainoana rikkeenä oli Pekka Autiovuori Kanina. Autiovuori on mahtava ääninäyttelijä, mutta minulle se oikea Kanin ääni on Aarre Karén. Ihmisten äänetkin oli dubissa niitä Disneyääniä mistä pidän kovasti.

Nalle Puh ja Risto Reipas yhdessä miettimispaikalla

Tämä Risto Reipas ja Nalle Puh elokuva oli hyvin lähellä toteutukseltaan sitä, mitä A. A. Milnen Nalle Puh kirjoissa on minusta haettu takaa. Luin kirjan viime kesänä ensimmäisen kerran ja tykkäsin siitä, että nyt kunnioitettiin kirjaa kunnolla. Alkuteksti sun muut oli kirjojen sivuilla ja hahmot tosiankin oli kuluneita pehmoleluja. Tiikeri varsinkin näytti ihanan kulahtaneelta ja Nasullakin oli vihreä paita, eikä Disneymäisen pinkki. Pidän myös hyvänä ideana sitä, että tässä elokuvassa Riston omat Möhköfantit ja Tärpät konkretisituu työsalkkuun ja ilkeään esimieheen. Minulla oli pienet epäilykset elokuvaa kohtaan, eivätkä ne osoittautuneet turhiksi, mutta kokonaisuutena Risto Reipas ja Nalle Puh on Disneyn paras live action elokuva mitä 2010-luvulla on tehty.

Hyvää Nallen päivää kaikille!