Lippukokoelma

Lippukokoelma

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Pokémon elokuva Mewtwo vs. Mew

Kovana pokémon fanina tietenkin minua kiinnosti sarjassa kuvaillut maailman harvinaisimmat pokémonit. Mewta Indigo League sarjassa ei edes mainittu, mutta Mewtwo näkyi muutamassa jaksossa vilaukselta. Sain nähdä tämän elokuvan ennen kyseisiä jaksoja ja kyllä elokuva minua aikoinaan kauhistutti, mutta samalla viehätti ja osittain karmaisikin. Ihan kuin pokémonsarja noin muutenkin.
Pokémon elokuvan mainosjuliste
Ennen Pokémon elokuvaa esitetään lyhytelokuva Pikatchun loma. Siinä ainakin minulle on heti muutama uusi pokémon, mutta itse lyhytelokuva on tappavan tylsä. Pokémonit vähän riehuu ja räyhyy suuntaan jos toiseenkin ja aivan randomisti Charichardin pää jää johinkin pömpeliin jumiin. Charichard kun on luonteeltaan semmonen ärhäntelijä, niin on jotenkin kiusallisa nähdä hänen kyynelehtivätn. Pokémonit saa kyllä hänet irti ja loma loppuu lyhyeen kun Ash, Misty ja Brock ottavat pokénsa mukaan.

Vielä ennen varsinaista elokuvan näkemistä on esittely Mewtwon syntytarina. Tätä voisin kutsua elokuvan prologiksi, sillä aikalailla kaikki myöhempi selittyy tämän alun myötä. Rakettiryhmän johtaja Giovanni on siis rahoittanut tutkimusjoukot etsimään harvinaisten pokémonien dna:ta aikomuksena saada kloonattua jokin uusi ja uskomaton pokémon siitä. Se onnistuukin, sillä Mewn dna:ta löytyy ja professorit saa sen avulla luotua ihka uuden pokémonin, joka nimetään Mewtwoksi. Mewtwon ajatukset kuuluvat katsojille ja hän osaa meditaatiokykyjensä avulla puhua ihmisille. Mewtwo alkaa heti synyttyään pohtia elämän suuria kysymyksiä: kuka minä olen, mikä on elämän tarkoitus, oliko kaikki entinen unta? Olenko minä vain klooni, kopio jostaikin? Mewtwo räjäyttää koko rakennelman, juuri kuin Giovanni saapuu paikalle. Giovanni saa houkuteltua Mewtwon mukansa kertomalla, että voi kehittää tämän kykyjä. Mewtwo uskoo siihen ja Giowannin salilla hän pääsee esittelemään niitä pokémon otteluissa. Se ei Mewtwota sytytä, vaan hän kokee olevansa nyt ihmisten vanki ja lähtee pakoon omalle synnyinsaarelleen ja perustaa sinne oman labransa.

Mewtwo on syntynyt
Tästä vasta alkaa itse elokuva. Ash, Misty ja Brock viettävät tavallista pokémon elämäänsä, kunnes he saavat kutsun tälle randomisaarelle haastamaan maailman suurimman pokémonkouluttajan. He lähtevät matkalle, mutta myrsky estää merenkulun saarelle. Muut kutsutut kouluttajat lähtee pokémonien kyydissä ja pääkoplamme saa aivan randomikyydin viikinkipukuiselta Rakettiryhmältä. Saarelle he kaikki lopulta päätyvät ja siellähän selviää, ettei ketään pokékouluttajaa olekkaan, vaan Mewtwo haluaa itse haastaa heidät. Hänen aivotulkkinsa hoitaja Joy palautuu normaaliksi ja Mewtwo haastaa omilla kloonaamillaan pokémoneilla aidot pokémonit. Kun muut häviävät, niin palkinnoksi Mewtwo aikoo kloonata kaikki kouluttajien pokémoit. Suurimmilta osin se onnistuukin, mutta Ash tippuu Pikatchun mukana kloonauskoneeseen ja hajottaasamalla koko labran paskaksi Rakettiryhmän katsomalla vierestä. Kaikki kloonatut ja oikeat pokémonit sotivat keskenään samalla, kun aito Mew tulee paikalle ja alkaa mäiskiä Mewtwota. Tappelu jatkuu ja jatkuu ilman mitään syytä eikä kukaan tee mitään, ennen kuin Ash juoksee keskelle areenaa suoraan Mewn ja Mewtwon pommituksen väliin. Ash kivettyy kuoliaaksi. Tässä kohtaa tulee elokuvan riipaisevin osuus, eli Pikatchun itku. Pikatchu on tottunut, että Ash välillä menee tajuttomaksi ja saa hänet sähköllään heräämään. Nyt Pikatchu vaan yrittää ja yrittää ja se itku on aivan kamalan kuulosta. Se on niin pienen ja viattoman itkua, että siitä tulee jo oikeasti paha olo. Arvostan kuitenkin sitä, että päähenkilöklle on uskallettu tehdä näinkin raju kohtaus. Pikatchun tajuttua, että sähkö ei auta hän aloittaa oikean itkun, mihin liittyvät muutkin pokémonit. Näiden kyynielien avulla Ash herää henkiin ja Mewtwo tajuaa ihan puskista rakkauden merkityksen ja loppu onkin aika lässynläätä. Eniten vihaksi pistää se, että Mewtwo poistaa kaikkien kouluttajienm muistot tästä tapahtumasta. Loppujen lopuksi näin katsojana minua alkoi suunnattomasti ärsyttämään "tämä onkin vähän kuin unta" tunne, mikä minulle tuli elokuvan finaalista.

Kivettynyt Ash
Ensimmäisellä pokémon elokuvalla oli kovat odotukset sarjaan nähden ja tavallaan tässä on jokaiselle jotain. Pokémon tappeluita vaikka kuinka, eli niitä mitkä itseäni vähiten kiinnostaa. Hahmokehityksenä pääkoplamme on aika heikossa asemassa, mutta Rakettiryhmä näyttää herkemmän puolensa. He eivät ole läheskään niin pahoja, kuin haluaisivat olla. Rakettiryhmän johtaja Giovanni taasen on kiehtonut minua kovasti ja siksi tämä Mewtwon syntytarinaprologi minua kummasti kierosti kiehtoo. Mewtwon hahmossaan on myös jotain oudon ristiriitaista, joka lopussa tuntuu menevän vähän pilalle. Pidän kovasti siitä, että elokuvassa on samat suomiäänet, mitä tv-sarjassa ja varsinkin siitä että Mewtwolle äänensä on antanut Jussi Lampi, tälläisellä vähän erikoisemmalla suorituksella. Animaatiollisesti Mewtwon prologi on hienoa ja vähän erikoisempaa, mutta leffan edetessä palataan samaan tuttuun tv-sarjan tyyliin. Pokémoneja on mukana monia tuttuja, mutta Mewtwon lisäksi ainoastaan Pikatchu on kunnolla esillä ja äänessä. Kaiken kaikkiaan Pokémon Mewtwo vs Mew on hyvä elokuvaksi, joka pohjautuu tv-sarjaan. Sen oli alunperin tarkoitus olla lopetus koko animelle, mikä olisi minusta sopinut hyvin. Valitettavasti vain sarjaa jatkettiin toisella kaudella, jota ei edes tuotu suomeen. Siihen meikän pokéilut sitten jäikin. Pokémon elokuvia on tämän jälkeen tehtykkin jotain parikymmentä, mutta vain seuraavat kaksi niistä olen nähnyt. Niistä saatte lukea sitten myöhemmin. Näin nostalgikkona huomaan sen, että niissä kahdessa seuraavassa elokuavssa ei ole läheskään samanlaista tunnelmaa, kuin alkuperäisessä Indigo League sarjassa ja tässä ensimmäisessä elokuvassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti