Lippukokoelma

Lippukokoelma

maanantai 15. toukokuuta 2017

James Bond 16-18

Tässä Bond sessiossa sitten tulee taas vastaan näyttelijän vaihdos. 007 ja Kuoleman Katseen jälkeen Roger Moore oli valmis laittamaan oman Bondinsa hyllylle, mikä oli kyllä varsin oiva ratkaisu, kun hänenkin ikänsä jo sen verran korkeaksi on noussut. Vaaran vyöhykkeelle siirtyyy Timothy Dalton, joka saa myös Luvan tappaa. Hänen Bondinsa jäivät siihen ja minun mielestäni hyvä niin. Seuraavassa päästäänkin jo näkemään kauan odottamani ja ihailemani Pierce Brosnan. 

007 ja Kuoleman katse
Bond etsiskelee tällä kertaa mikrosiruja ja pääsee Zorinin jäljille, joka on leffan pääpahis. Aluksi ajattelin hänen juonensa liittyvän jotenkin hevosiin, mutta kaupunkien hukuttaminenhan on hänen päätavoitteensa. Zorinia näyttelee Christopher Wayne, joka on minulle tullut tutuksi Tim Burtonin Päättömästä Ratsumiehestä. Bond pääsee seikkailemaan lumisessa vuoristossa (Islannissa), Ranskassa hevoskartanossa ja Pariisissa, sekä San Fransiscossa. Huimia stuntteja tehään niin Eiffel tornissa, kuin Golden Gate sillallakin. Suuri lopputaistelu käydään maan alla kaivoksessa, johon iskeytyy Zornin suunnitelman mukaan iso tulva. Zorinin katkera rakas MayDay uhraa itsensä Bondin tähden, että tämä saa Zorin kukistettua. MayDay on todella kova likka tässä rainassa, mutta minun silmiini ihan järjettömän ruma. Toinen leidi sitten on tyypillinen neito pulassa hahmo ja kolmattakin Bond heilastelee eräässä Japanilaistyyppisessä paljussa. Tämä kohtaus on myös suoraan kopiotu Austin Powers elokuvaan.
007 ja Kuoleman katse elokuvan mainosjuliste
Ranskassa Bond kumppanineen on ennen hevostilalle menoa hienoissa raveissa ja en voi kuin ihalla tuota sen ajan pukeutumista tuommoisissa tapahtumissa. Mitkä mahtavat silinterit miehillä! Raveissa en ole itse koskaan käynyt ja vähän nyt se ajatus alkoi muhimaan päässä. Hevosurheiludoping oli kanssa mielenkiintoinen sivutarina elokuvassa. Takaa-ajo tapahtui sitten paikassa missä itsekkin olen vieraillut, eli Pariisin Seine joen rannalla. Aika hurjaa menoa siellä on, varsinkin kun autosta lähtee ensin katto ja sitten peräpää. Tämä jäi Roger Mooren viimeisimmäksi Bondiksi ja ihan kunnialla hän Bond uransa lopettaa, sillä Kuoleman Katse elokuva on kyllä oikein maittava Bond. Huumoria, upeita maisemia, hieman rymistelyä ja paljon jännitystä.  

007 Vaaran vyöhykkeellä
Timothy Dalton esittää seuraavaa Bondia ja aloittaa jälleen uuden Bond ajanjakson. Omasta mielestäni hyvä vain, ettei hän monessa esiinny, sillä itse en pitänyt Vaaran vyöhykkeellä elokuvasta sitten yhtään. Huumori loisti poissaolollaan ja Bond ei ollut yhtään herrasmes. Hän enemmänkin oli vain aseistettu ja riitaa haastava tappelupukari. Juoni loisti poissaolollaan kokonaan ja ideana oli, että erinnäiset vastustajat loikkasivat omalta puolelta toiselle ja takaisin. Hahmojen perässä, enkä heidän motiiveissaan pysynyt ollenkaan kärryillä. Ainut kohtaus mikä jäi mieleeni, on kun Bond ja joku tämän kaveri meni maakasuputkien avulla maasta toiseen, sillä rajalla heidät olisi otettu kiinni. Aika ovelaa. Tämänkertainen Bondtyttökään ei tehnyt vaikutusta ja lopun rakkasukohtaukset poikkeuksellisesti tapahtui maanpinnalla , eikä kulkuvälineessä. Muija kun soiteli selloa konsertissa, niin Bondhan tietty tekee loppuviettelykset takahuoneessa. 

007 Vaaran Vyöhykkeellä elokuvan mainosjuliste
007 ja Lupa tappaa
Oletin tämän toisen Timothy Daltonin Bondin olevan yhtä tylsä kuin edeltäjänsä, mutta erona oli se, että tässä oli jo jonkinmoinen juoni. Huumeseikkailu oli selkeäjuoninen, jossa oli lkeä pahis. Tämä on enemmän Bondin henkilökohtainen kostoseikailu, sillä hänen hyvä kaverinsa Felix tapetaan heti alussa. Bond lähteekin kostomatkalle ja hänen tappolupansa otetaan jo alkajaisiksi pois. Se ei tosin tätä agenttia pysäytä, mutta hämää vahvasti leffan nimen kanssa. Paria muijaa Bond pyörittää ympärillään ja Casinolla vihdoinkin käydään vähän Black Jackiä pelaamassa ja sukellellaan huumeiden perässä. Haiallaskin löytyi jälleen, joka tuo mieleeni taas Austin Powersin. Tämä Bondin toinen muija on saanut Austineihin jopa oman kopionsa. Seikkailu on pitkälti rymistelyä, eikä huumoria paljoa löydy. Aika raakoja tappoja tässä on, eikä ihmekkään että ikäraja on noussut k16. En henkilökohtaisesti pidä veren näkemisestä elokuavssa. Timothy Dalton ei vielä vakuuta minua Bondian, eikä kyllä ehi enää vakuuttamaankaan, kun kauan odottamani Pierce Prosnan ottaa hänen pyssyn käteensä.
007 ja Lupa tappaa elokuvan mainosjuliste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti