Syysprinssi

Viime syksynä luin jostain lehdestä tälläisen elokuvan tulosta. Innostuin heti, koska tässä jutussa mainittiin sivuosassa olevan eräs suosikkini eli Olavi Uusivirta. Alkusyksystä sitten innostuin lainaamaan tämän Anja Snelmmannin kirjan ja lukemaan sen ennen elokuvan tuloa. Tykästyin kirjan rakaudenhuuman tunteeseen, vaikka luin sitä vähän heppoisella silmällä. Elokuvasta odotin tunnelmakuvausta rakkaudesta, mutta osasin kyllä olla skeptinen. Puolentoista tunnin elokuva, joka nojaa pelkkään tunteeseen on haastava saavuttaa ja vaatii lähes täydellisen kokonaisuuden.

Syysprinssi elokuvan mainosjuliste

Inka on nuori kirjallisuuden opiskelija Helsingissä. Hän ystävineen julkaisee Virhe lehteä, jonne he kirjoittavat punkin kuolemisesta ja vahvasta kapinasta tekstejä. Inka ihastuu syksyn kohuesikoiskirjailijaan Juhanaan ja jättää miehensä Juhanan takia. He viettävät yhdessä ihanaa aikaa ja aluksi Juhana näyttääkin unelmien prinssiltä ja pilvillä on kultareunat. Muutetaan yhteen ja kirjoitetaan yhdessä ja nautitaan yhdessäolosta täysin siemauksin. Pikku hiljaa Juhanasta kuitenkin paljastuu Inkalle eripuolia; mies on totaalinen kultalusikka suussa kasvanut pikkuporvari, jolla ei ole lainkaan itsetuntoa ja joka haluaa omistaa Inkan omistamisen halusta. Kaikki tämä saa Juhanan mielenterveyden heikkenemään pikkuhiljaa ja erohan siitä tulee. Elokuva alkaa Inkan käynnistä mielisairaalaan ja koko tarina kerrotaan Inkan muistelemana takaumana. Lopussa taas palataan nykyhetkeen ja huomataan kuinka heikossa hapessa Juhana on. Inka käy hänen luonansa päivittäin, mutta Juhana ei koskaan muista häntä. Hän ei muista heidän yhteistä palavaa rakkautta enään lainkaan. Vain kirjoittaminen on enään hänellä jäljellä. Inkalle jää onneksi kirjoittamisen lisäksi vielä ihanan nuoruudenrakkauden muistot.

Syysprinssin tarina on minun mielestäni todella kauniisti siirretty valkokankaalle. Elokuvassa on paljon niitä kauniita tunnelmahetkiä, joista pidin kirjassa valtavasti. Paljon pieniä yksityiskohtia ja syystuulta puhaltamaan katsojan kasvoille. Itse tarina oltiin kirjasta myös hyvin rakennettu, niin että siihen pystyi samaistumaan ja koskettamaan. Inkan ja Juhanan rakkaustarina eletään 1980-luvulla, joka oltiin vähän hääppöisesti Helsingin miljööseen rakennettu. Vaatteet oli liian kirpputorikaman näköisiä ja Juhanan viikset oli niin överit, että odotin jo milloin hän itse vetää ne naamastaan pois. Näyttelijävalinnat jo etukäteen minua vaivasikin, sillä Laura Birn (Inka) ja Lauri Tilkanen (Juhana) ei kumpikaan kuulu suosikkinäyttelijöitteni kastiin. Omalla tavallani pidin ja omalla tavallaan en pitänyt heidän roolitöistään, molemmilla siinä oli paljon hyvää, mutta myös huonoa. Yksinkertaisesti nämä näyttelijät olivat aivan liian vanhoja tekemään tätä rakaustarinaa ja jokin tietty kemia heidän väliltään uupui. Sivuosissa mainostetut Olavi Uusivirta ja ylikaiken vihaamani Paula Vesala eivät elokuvassa sanoaneet sanaakaan ja naamat näkyi vain muutamissa kohtauksissa. Ihmettelen, että miksi ihmeessä näillä sivunimillä tätäkin elokuvaa piti mainostaa.

Inka ja Juhana kirjoittamisen pauloissa

Inkan ja Juhanan rakkautta kirjassa kuvattiin paljon heidän intohimollansa toisiinsa ja kirjoittamiseen. Monissa kohdin he kirjoittivatkin yhdessä. Leffassakin on paljon näitä yhteisiä kirjoitushetkiä ja onnen tunteita sen suunnalta, mutta harmikseni sitä muuta intohimoa toiseen ei näytetty oikein kuin vain lakanoiden välissä. Olisin kaivannut hahmoille enemmän yhteistä lämpöä ja yhteistä intohimoa, vaikka kirjoittamisen syvimmän olemuksen keskusteluista, en niinkään lukemattomia seksikohtauksia joita elokuvassa oli. Hyvällä maulla ne oltiin onneksi tehty, niin ettei katsojana ne minua varsinaisesti häirinnyt, mutta vähän turhalta nuo seksikohtaukset minusta elokuvissa on, varsinkaan kun kyse ei ollut mistään seksielokuvasta. Kirjoittamisen intohimoa olisi ollut mielenkiintoisempi seurata.