Teit meistä kauniin

Kuulin tällaisen elokuvan teosta jo muutamia vuosia sitten, alun perin varmaan jostain Roope Salmisen haastattelusta. Päätin jo silloin, että elokuvan haluan nähdä, vaikka aihe "Apulanta elokuva" ei niin kiihkeästi minua houkutellut. Olin viimevuonna Helsingin matkamessuilla jossa Heinolan osastoa mainostettiin tällä elokuvalla ja se sai minun kunnolla kiinnostumaan tästä elokuvasta (aiheesta Sijainti osana elokuvaa on joskus tulossa oma postauksenaan, tästä idean saaneena). Nuitten matkamessujen ja elokuvan tuottajan tapaamisen jälkeen aloin todella odottaa syksyä 2016. Mainoksia ja trailereita alkoi pyörimän tuossa kesän aikoihin, mutta koitin visusti olla spoilaamatta itseäni. Arvostelujenkin lukemista vältin ennen elokuvaa. Sen vain otin ajatuksena positiivisesti vastaan, että Teit meistä kauniin on enemmän nuorisoelokuva, joka sijoittuu 90-luvun lamaan, eikä niinkään Apulanta bändielokuva (samalla tavalla kuin vaikka Ganes).

Teit meistä kauniin elokuvan mainosjuliste

 90-luvun alku ja sijainti Heinola. Tuukka on huligaani, joka ei näyt välittävän mistään. Punkkari Antti tutustuu Toniin ja perustaa hänen ja ystävänsä Sipen kanssa bändin. Tuukan porukoilla majailee vaihto-oppilas Mandy, joka päätyy poikien bändiin ja johon Sipe rakastuu. Mandy kuitenkin joutuu palaamaan takaisin kotiinsa ja Mandyn ehdotuksesta uudeksi basistiksi otetaan Tuukka, josta Antti ei kamalasti välitä. Elokuvassa kuvataan näitten nuorten elämää vanhempien talousahdingon alla, nuoruuden raivoa ja epätietoisuutta, rakkautta ja sen aikaisia suuria kysymyksiä: Mikä minusta voi tulla isona? Kun Apulanta on saanut vähän nimeä ja voittavat paikallisen bändiskaban (jossa kisailee myös minulle paljon Apulantaa tärkeämpi bändi Tehosekoitin kappaleella Fiksu ja Kypsä) niin he pääsevät jo pienesti julkisuuden makuun. Eräässä haastattelussa sitten Sipe ja Tuukka laukovat ihan omiaan, josta Antti suuttuu toden teolla ja lähtee menemään bändistä. Uudeksi leaderiksi päättyy Toni, joka ottaa enemmän laulajan ja sanoittajan paikkaa. Antti kun ei muutenkaan hänen lauluistansa välittänyt. Vaikka kaikki näyttää hetken hyvältä, niin bändin pysyvyys ei ole taattu. Toni pyrkii opiskelemaan tyttöystävän mieliksi ja Tuukkaa ei välillä kiinnosta koko homma kun näkee isänsä makaavan sairaalassa. Suosikkikohtaukseni elokuvassa olikin tämä ns. Katutappelu, jossa Toni ja Tuukka ottavat yhteen ja mistä syntyy Apulannan parhaimman kappaleen sanat: "Mitä kuuluu?" "No hyvä sun on puhuu, ku sä et tiedä miltä musta tuntuu!". Siitä tietty tulee hitti, joka näyttää Apulannan uuden suunnan ja johtaa lopputeksteihin.

Heinola oltiin hienosti saatu näyttämään hyvin ysäriltä, varsinkin hahmojen kodeissa oli paljonkin minulle lapsuudesta tuttua tavaraa ja pidin valtavasti siitä (vaikka joidenkin mielestä se liian klassiselta korostukselta kuulostaa) että kaupan myyjä sanoi tuotteen perään markat ja pennit. Elokuvassa oli yllättävänkin paljon ulkokohtauksia ja tuntui että vaikka elokuvassa mentiinkin monia vuosia eteenpäin, niin ulkona oli aina syksy. Se jotenkin rytmitti tarinaa kivasti, että vaikka vuosi vaihtui niin aina kuvattiin vuoden syksyä. Musiikki ei jäänyt mitenkään kamalasti mieleeni, muuta kuin tuo Tehosekoittimen Fiksu ja Kypsä. Tunnistin ensin kappaleen ja sitten ihmettelin että vitsi, Tehosekoitinkin on päässyt osaksi leffaa. Tietysti myös Mitä Kuuluu -kappale saadaan kuulla loppupuolella, kun kuvataan siihen musavideota.

Tuukka Temonen (Iiro Panula)

 Se yllättävin, jota en todellakaan osannut leffalta odottaa oli näitten päähenkilöiden näyttelijäntyö. Siis jumalauta: Iiro Panulasta (Tuukka) ja Tatu Sinisalosta (Toni) tullaan kuulemaan vielä. Näiden hahmot olivat siis niin täyttä timanttia. Samaistuttavia, uskottavia, täynnä juuri sellaista nuoruuden ahdistusta sisällä, mihin pystyi täysin samaistumaan. Koin suuria tunteita näitä hahmoja kohtaan ja ihan varmasti jos tuollainen poika kuin Tuukka olisi elänyt minun nuoruudessani, se olisi varmasti ollut ensirakkauteni. Aivan mahtavaa! Roope Salmisen roolisuoritusta odotin varmasti eniten, enkä siihenkään pettynyt, tuollainen äkkipikainen vähän rähisijä ja varpaillaan oleva Antti on ollut varmasti herkullista näytellä. Hänen hahmonsa oli Tuukan lisäksi itselleni kaikkein mielenkiintoisin. Jotenkin vähän harmitti, kun Antin bändistä lähdön jälkeen hänen menemisiään ei elokuvassa kerrottu tarkemmin. Hänen tarinansa jäi ikään kuin kesken. Tatu Sinisalo Toni Virtasena oli jopa pelottavan yhdennäköinen, jopa ääni mukaan lukien. Oikean Sipen, Toni ja Tuukankin osasin jopa elokuvasta bongata. Sivuosanäyttelijöistä tykkäsin, mutta ehkä jopa eniten Tuukan isä esittävästä Tommi Tarulasta. Minullekin hän on ollut aina vain Salkkareiden Kari Taalasmaa, joten tällainen rooli häneltä oli yllättävä ja virkistävä.

Pidin valtavasti siitä, kuinka oikeasta elämästä oltiin saatu tähän joitain kohtia elävästi mukaan, kuten leffan lopussa näytettyä Jyrki-ohjelmaa. Kun Tuukka tyrkyttää Jyrkin tuon aikaiselle toimittajalle musavideota, niin siinä on oikea Katja Ståhl, eikä vaan joku näyttelemässä Katja Ståhlia. Perhekin kuulee kappaleen ensimmäistä kertaa luonnollisesti radiosta tai televisiosta ja kehuu keskenään, eikä mitään yltiöhypetystä, mitä olisi voitu odottaa. Kuinka vanhemmat ajattelee aluksi, että niin voihan tuollaista bänditouhua harrastaa, mutta ei siitä kunnon ammattia kannata tehdä. Kaikki tällaiset asiat teki tarinasta hyvin uskottavan. Elokuvassa oli yksi kohtaus jossa Antin hahmo rikkoo ns. katsojan neljännen seinän ja puhuu suoraan kameralle huutavat repliikkinsä, siitä että Apulanta ei ole enää hänen bändinsä. Itse pidin tästä neljännen seinän rikkomisestä tässä kohtauksessa valtavasti, sillä se antoi vielä enemmän itselle samaistuttavaa ahdistusta, mikä Tonille tästä huudosta koitui.

Ei voi muuta kuin sanoa tässä olevan se The Vuoden Paras Kotimainen elokuva. Lisää näitä! Tämä on loistava tienviitta uusille suomalaisille nuorisoelokuville.

Elokuvan tuottaja Olga Temonen Helsingin matkamessujen Heinolan osastolla

Antti Lautalaa näyttelevä Roope Salminen Ylen Nenäpäivässä vuonna 2015