Vares Sukkanauhakäärme ja Kaidan Tien Kulkijat

Vares Sukkanauhakäärme

 
Edellinen osa Vares elokuvista,  Huhtikuun Tytöt, meni minulta elokuvatetterissa jotenkin täysin tuolloin ohi, mutta Sukkanauhakärmeen kävin katsomassa. En tiedä miksi, mutta ihan odotinkin sitä. En ajatelut silloin kuka on ohjaaja, vaan halusin vain nähdä Antti Reinin jälleen Vareksena. Muistaakseni vasta Sukkanahakäärmeen jälkeen katsoin Huhtkuun Tytöt joltain dvd:ltä, ja ihmettelin, miten tuo väliteos voikin olla näitä kahta ympäröivää niin paljon huonompi. 

Sukkanauhakäärmeen alku kulkee kahdessa tasossa. Vares saa toimeksiannon liikemies Pauli Kontiolta. Hänen vaimonsa Annika kuulemma tapailee gigolo Jesus Maria Loboa. Vareksen tehtävä on saada Lobo pois Suomesta. Vares seurailee Loboa ja missä ja kenen kanssa tämä liikuskelee. Lobo soittelee pianoa samassa anniskeluravintolassa, missä naapurin hyvännäkköinen taxikuski Anna strippaa iltaisin. Lobo käy myös jollain hienostopunttisalilla nappikauppaa ja myy pornoa ex-pastori Alasen antikvariaattiin. Vares näkee, kuinka Lobo hakee mystisen salkun Matkahuollon säilöstä ja kuinka Lobo räjäytetään autossa paskaksi. Mutta kuka on räjäyttäjä? Läheisessä Kakolan vankilassa Torsten Rapp suunnittelee pakoa ja saa kokin siihen avukseen. Isokaljurosvon lemmikkihiiri sekoitetaan aamupuuroon ja niin koko ruokala vie kaikkien Kakolan vartijoiden huomion. Torsten pääsee vartijaksi pukeutumalla helpost vapaaksi. Takaisin Varekseen. Hän on jututtanut Lobon tuttuja, sekä toista salapoliisia Waseniusta. Jäljet johtavat kuitenkin kuntosalin pitäjien Ingan ja Voiton jäljille.

Eräässä goottibaarissa Vares tapaa vanhan tuttunsa Neron, joka onkin alkanut huumediileriksi. Hän laulaa Varekselle kaiken, juuri ennen kuin Voitto ja tämän apinakaveri saavat Varekseltä tajun kankaalle. Nero ammutaan sen siliän tien. Anna on Vareksen taxikuskina ja hänet kannetaan myös mukaan. Voiton ja Ingan veneellä he ja apinamies kuljettavat Vareksen ja Annan saareen, jonne heidät laitetaan vangeiksi. Illalla Torsten löytää heidät ja ampuu Voiton. Torsten ja Inga ovat aikoinaan olleet suhteessa, josta ei mitään hyvää tullut. Kauhistunut Inga saa Torstenin ammuttua ja osoitaa jo Varestakin aseellaan, mutta Vares puhuu mukana olleen apinamiehen ympäri ja Inga saadaan kiinni. Edelleen kuitenkin kysymys on auki. Kuka tappoi Lobon? Kantapöydässään Apteekissa Luusalmi kuin ohimennen mainitsee hitsipillin ja nyt on Vareksella kiireistä asiaa Komisario Hautavainiolle. He savat Waseniuksen kiinni Turun satamssa. Tutkimuksistahan se löytyy, Wasenius on autonsa alle hitsannut Lobon laatikon, missä oli se iso tukku rahaa, jota Inga ja Voitto niin kaipasivat.

Vareksen toimeksiantaja Koistinen

Sukkanauhakäärme on reilusti parempi kuin Huhtikuun Tytöt, muttei yllä Pahan Suudelman, saatikka vanhojen Vareksien tasolle. Kerronta on edelleen sekalaisia kohtauksia täynnä, eikä loogisuutta juuri ole. Kuvaus on selvästi tv-tasoa, sen varsinkin näkkee Torstenin pakenemisesta. Tarinassa vähän hukataan sen ydintä, kun Rappin paon suunnittelua ja itse pakoa kuvataan paljon, mutta hän juonen kannalta esiintyy vain hetken loppukohtauksessa. Siellä myös paljastuu mistä leffa on saanut nimensä. Vares tutkii juttua nyt vähän enemmän kuin viimeksi, mutta paljon taas hän tekee ja kokee ihan sattumalta. Juoni itsessään on ihan dekkarikamaa ja katsojia koitetaan pikkuisen johtaa harhaan, siinä onnistumatta. Vareksen ihmeellinen tapailu Lobon vuokraemännän kanssa on lähinnä kiusallista katsottavaa,  Vareksen ja Annan sänkyynmeno taasen luontevaa. Pidin siitä kovasti, että viime elokuvan Jeesus -kissakin on päässyt kuviin mukaan. Näyttelemispuolella Sukkanauhakäärmeessä ollaan vähän epätasapainossa. Perus Vareksen, Alasen ja Luusalmen lisäksi Markku Toikka on ihan uskotava vähän kyrpiintyneenä Waseniuksena ja rakastan niin kovin Carl-Kristian Rundmannia, vaikka hänen Kontionsa onkin vähän näkyillä. Apinamiehen (hahmon nimi nyt hukassa) näyttelijä oli kanssa ihan uskottava aivottomana lestadiolaisena. Katja Kiuru Ingana tekee niin ylivedetyn roolin, että ihan häiritsee. Eikö hänelle kukaan sanonut, että nyt tehdään elokuvaa, ei teatteria? Tosin, Kiuru ei koskaan ollut edes erikoisen hyvä Ruusun Aikaa tv-sarjassa, jota rakastan niin kovin. Voiton, Annikan ja Jesus Maria Lobon hahmot ovat todella tylsiä ja mitäänsanomattmia.

Sukkanauhakäärme on kuitenkin Tölösen paras Vares-ohjaus, ehkä syy siihen on siinä, että goottiklubilla soi The 69 Eyesin kappale Wagnes of sin. 

Vares Kaidan Tien Kulkijat

Vares saa yllättävän toimeksiannon Alasen vanhalta opiskelukaverilta, pastori Hukkaselta. Tarkoitus on selvittää kuka murhasi nuoren Annaliisan Kahdenvirranmaan uskonnollisesa kylässä. Vares lähtee Turusta junamatkalle ja tutustuu erilaisiin kyläläisiin. Hostelli-ja kapakkapitäjä Paitsara on ihan mukava heppu ja kylähulllu Paskamanttelista tulee ihan Vareksen kaveri. Taximies Kalle Riutalle kanssa uskalletaan vähän uskoutuaja Vares saa naistakin matkoillaa, varattua sellaista kylläkin. Uskonlahkon johtaja Taisto Raappana ei anna muijallensa ilmeisesti kunnolla, kun Elisabeth huutelee Jeesusta Varesta naidessaan. Taisto pitää uskonnollisia lahkoiltoja ja on hyvissä väleissä kirjapanojohtajan Sulandern sekä ylilääkäri Hennon kanssa. Heillä onkin oma metsästysporukka, mikä epäilyttää Varesta suuresti. Jallua kuluu, eikä paikalinen konstaapeli Larva ole siitä mielissän. Varesta syytetään niin riettaudesta, kuin julkisella paikalla rienaamisesta. Hullujenhuoneele hän joutuukin, kun on kuuntelemassa tanssilavalla Kari Tapiota ja Hennon antamassa konjakkihuikassa on jotain terävämpää. Vares karkaa vankilasta ja päätyy Paskamanttelin asuinkumppaniksi hetkeksi. 

Vareksen lärvi on lehdissä, joten matalaa profiilia pidetään hetki. Kun aika on kypsä, Vares soittaa Riutan taxeineen paikalle ja saa kyydin isojen poikein kerholle. Taisto on krapulapäissään ottanut metsästysaseen ja uhkailee sillä nyt Sulanderia, sillä hän on nähnyt tämän pökkimässä Elisabethia. Hentokaan ei pääse vähällä, mitäs on mennyt kirjoittamaan vaimolle e-pillereitä. Salaisuus paljastuu pikkuhiljaa, Sulander nimittäin kiristää äijiä kuvilla, jotka on otettu erään railakkaan metsästysretken päätteeeksi. Kuvissa Sulo Hento ja Taisto Raappana ovat antaneet Annaliisalle pahaa kyytiä, seksin, alkoholin ja lääkkeiden muodossa. Taito ei kestä, hän ampuu Sulanderin ja itsensä. Varekselta menee taju, sillä Kalle on tullut hakemaan häntä. Tosin lyöden, siellä Riutta on Sulanderin paras kaveri ja kaveria ei jätetä. Kiilusikmäinen Kalle kertoo, kuinka haki tuolloin sekopäisen Annaliisan kotia ja ei ollut tarkoitus tehdä mitään pahaa, mutta tekipäs kuitenkin. Juuri kun Varesta ollaan tukahduttamassa myrkkyihin, Paskamantteli saapuu paikalle pelastavana enkelinä. Kaikki on nyt selvää ja Vares saapuu Turkuun, Apteekin kantakapakkaan Luusalmen ja Alasen viereen kertomaan hyvää juttua. Mutta otetaan nyt ensiksi tuopit. 

Kaidan Tien Kulkijat on toinen niistä elokuvista, jonka oli tarkoitus tulla elokuvateattereihin,  ennen kuin kaikkia päätettiin tuoda. Siksi budjetti on isompi mitä Huhtikuun Tytöissä, Sukkanauhakäärmeessä tai seuraavassa kahdessä elokuvassa. Pidän ohjaaja Anders Engströmin tyylistä enemän kuin Tölösen, mutta Kaidan Tien Kulkijat ei ole suosikkini. Joko aihe uskonlahkosta käy liian lähellä, tai sitten minua ärsytti kun pahikset tunnisti heti ensimmäiseltä istumalta. En nyt tarkoita taxikuskia, vaan tätä metsästysseuruetta Sulander, Raappana ja Hento. Kun on itse elänyt voimakkaan uskonlahkon sivustakatsojana koko lapsuuden, niin ymmärrän hyvin sen ahdistuksen mitä Vares koki siinä, kun Raappana saarnaa jumalasta ja helvetin synneistä. Se, että ihmiset piiloutuvat jonkun uskonnon taakse on niin raukkamaista. Uskoisn, että kirjana voisin pitää (tai ahdistua) tästä teemasta enemmän. Kaidan Tien Kulkijat on siinä mielessä sisarelokuva Jäätyneelle Enkelille, että nyt ei olla Turussa ja pahisjoukko on jälleen joku metsästysseurue ja koostuu kunnalle tärkeistä vaikuttajista. Tuntui vähän, että käsikirjoitusta on kopioitu Jäätyneen Enkelin puolelta.

Maaninen Taisto Raappana

Hahmoista on kotettu tehdä kovin karaktäärimaisia, muttei kuitenkaan sketsimäisiä. Peter Franzén on hyvä maanisena Taisto Raappanana, mutta maanisuutta olisi saanut olla hiukan enemmän. Kari-Pekka Toivosta kierrätetään Jäätyneestä Enkelistä tähän eri rooliin Sulo Hentona, jolla on äärimmäisen koominen peruukki. Jarmo Mäkinen Sulanderina on ihan uskotava  kirjapainoäijä ja Aake Kalliala Paskamanttelina on oikein manio. Häne hahmossaan on vilpittömyyttä, vaikka kylähulluksi kehuvatkin. Pidän myös Tomi Salmelasta baarimikkohostelli-isäntänä. Yksi suosikkinäyttelijäni eli Petteri Summanen tekee kyllä vähän pettymytroolin konstaapeli Larvana, sillä hänen hahmonsa on todellakin vain statisti. Taxikuski Riutta eli Pekka Huotari esittää roolisa sillä yhdellä ja ainoalla hölmistyneellä ilmeellä, koska muutahan hän ei osaa. Jos en tietäisi, niin tämähän voisi olla sama toimittaja Henry Jalkanen, mitä Jäätyneessä Enkelissä. Ilme on täysin samanlainen. Itse Vares on hyvä, mutta selvittää taas dekkarinsa tuurin, eikä taidon avulla. Kaverit Alanen ja Luusalmi vilahtavat vain leffan alussa ja lopussa. 

Suurena Jäätyneen Enkelin fanina Kaidan Tien Kulkijat on minulle pienoinen pettymys. Vaikka se on ohjattu selvästi paremin kuin Tölösen Varekset, kuvaus on kauniimpaa ja rahaa käytetty enemmän, niin käsikirjoitus on hyvin samankaltainen kuin V2. Siinä soi vain Dante Hell, tässä Kari Tapio. Elokuva kuvattiin vain vähän ennen legendan kuolemaa.  

Vares Pahan Sudelma ja Huhtikuun Tytöt

Mäkelän Varesten jälkeen tuli pitkä tauko, ennen kuin Solar Films ilmoitti, että nyt tehdään Vareksia lisää ja peräti kuusi kappaletta. Veijonen ei enään dekkaristin hommia ottanut vastaan, sillä Vareksen paras kaveri, viinanpiru oli häneen siihen malliin iskenyt, niin että ihan hyväkin että Antti Reini tuli tilalle. Pidän kovasti Veijosesta Vareksena, mutta tyylillisesti hän ei olisi sopinut näihin myöhempiin Vareksiin, niin kuin Reini ei olisi sopinut näihin Mäkelän ohjauksiin, jotka huokuu Vintiöiden tyylisiä sivuhahmoja. Muutamat aikaisempien elokuvien näyttelijät on taasen kierrätetty uusien Vares-leffojen eri rooleihin; Jasper Pääkkönen Kyypakkauksena ja viime V2- elokuvan kansanedustaja Urjalaa näytellyt Matti Onnismaa on nytten Vareksen kaveri pastori Alanen. Mäkelän Vareksissa ollut Markku Peltola valitettavasti kuoli ennen näitä uusia Vareksia, joten novelistin tilalle hyppää Eppu Salminen. Kaikki muut hahmot ovatkin sitten ihan uusia tässä Vares saagassa. 

 
Pahan Suudelma
Vares saa toimeksiannon Asta Malmsténilta, jonka nuori tytär Kerttu löytyy murhattuna. Astan sisar Laila iskee Varekseen silmänsä, vaikka oma nössykkä mussukka Arto hänellä jo  onkin. Vares viettää aikaa kaveriensa Luusalmen ja Alasen kanssa juoden ja pidetään  Luusalmen kirjajulkkarit. Kadulla Varekseen käydään käsiksi, mutta puukko ei osu sydämeen, kiitos novellistin kirjan, joka jäi povitaskuun. Kyypakkaus avautuu Varekselle hämäräheikki Lahtipojasta, joka on bunkkaamassa tämän kämpillä. Vares haastattelee vuoroin Astaa, hänen miestään, Lailaa ja käy salaa kurkkaamassa Lailan nössykkö ukkoa yliopistolla. Sielä tämä vetää kuivia luentoja ja iskee silmäsnä nuoriin tyttöihin. Vares saa kuitekin ihan töitäkin tehtyä. Kertakäyttökameran ajastinta on muutettu niin, että tytön murha-aika olisi haluttu johtaa harhaan. Kesken tutkimusten löytyy Turun metsästä ruumis, joka paljastuu Lahtipojan työksi. Tämä käy nimittäin leikkaamassa irti tuoreen käden. Raato paljastuu Kertun kaverisi Pirkoksi, jonka äiti osasi kertoa tytön olevan raskaana. Niin oli myös Kerttukin. Lahtipoika ehtii heittää veivinsä, mutta hän ehti kertoa toimeksiantajansa Kyypakkaukselle. Tiedon ostaminen kuitenkin maksaa, mutta operaatio ei kuitenkaan onnistu. Vares saa jututeltua nuorta Tuikkua, joka on iskenyt silmäsnä Lailan Artoon. Hän paljastaa yhteisen mökkiviikonlopun suunnitelmat ja Vares ehtii juuri pakalle, kun Laila on pyssyn kanssa riehumassa. Tuikkuhan on kanssa raskaana. Kaikki kaatuu Arton syliin, kaikki viattomat tyttölapset. Lailahan meinaa ampua kaikki, ketä miehensä on pannu, eli lopulta myös itsensä. Vares saa kanssa osuman, mutta auta armias, kun Luusalmen kirjan kannet on vahvaa tekoa. 

Pahan Suudelma eroaa heti aikaisemmista Vareksista siinä mielessä, että nyt ihan oikeasti tutkitaan juttua ja yritetään tehdä ihan töitä. Leffa on aikamoinen postikortti Turusta, mikä on kivaa vaihtelua siihen, kun ensimmäinen leffa meni täysin sateessa ja toinen Porissa. Vareksen kertojaääni on palannut ja tuntuihan se oikeasti vähän höhlältä, mutta omalla tavallaan luo tiettyä film-nuar henkisyyttä. Vares on tässä uskottavampi naisten suhteen, mutta yhtä kovaa viinaanmenijää en heti Reinin Vareksesta usko, toisin kuin Veijosesta. Alanen ja Luusalmi luovat Vareksen ympärille mukavan kombon, joka toimi kyllä hyvin. Parina uutena hahmona sarjaan astelee mielettömän itserakas toimittaja Ruuhio eli Mikko Leppilampi, joka saa hahmoon mukavaa huumoriaja viileyttä. Äijä on oikeasti koko toimipisteensä vuorannut omilla kuvillaan. V2-leffassa kuulimme puhelimessa komisaario Hautavainion äänenä Jope Ruonansuun, mutta nyt kankaalle hyppää mukavasti, oikeasti varteenotettavan oloinen Hautavainio näyttelijänään Ilkka Heiskanen. Huumoria tässä Vareksessa on selkesäti vähemmän kuin aikaisemmissa, mutta juoni on mukavan selkeä ja helposti seurattavissa. Muutamat takaumat auttavat alleviivaamaan katsojalle tapahtumia, mutta muuten leffa on hyvin suoraviivainen. Katsojalla on tasan neljä epäiltyä kuin Vareksellakin, ja ensimmäisellä katsomiskerralla sai jännittää murhaajaa. Lisäknoppina vielä se, että Kyypakkaushan muuten katsoo vankilassa istuessaan V2- Jäätyneen Enkelin traileria. 

 
Huhtikuun Tytöt
Turussa ei ole elämää, eikä Vareksella ja Ruuhiolla hommia. Ruuhio ehdottaa Vareksen tutkittavaksi Huhtikuun Tyttöjen tapausta, eli 3 turkulaisdaamin katoamista 15 vuotta sitten. Tylsyyttään Vares ottaa homman vastaan, vaikka aineksia ei tutkimuksiin ole. Luusalmi on joskus heilastellut yhden niistä kanssa ja kirjoittanut aiheeesta kioskikirjan. Muuta ei tipu, eikä poliisi osaa auttaa. Tylsistynyt Luusalmi saa loistoidean miten saada naisia. Hän vie Ruuhion, Vareksen ja Alasen estottmien iltaan, jossa Varekseen iskee silmänsä kiinteään  politiikon avustaja  Sirkku Aaltonen. Kemiat ei näillä kahdella ihan kohtaa, vaikka sängyssä ehditään käymäänkin. Vares tutustuu Kyypakkauksen varoituksista huolimatta Karvanoppaan ja tämän kaveriin pizzanpaistajaan. Heillä on kaverina Femina Morte, ennustaja. Feminan luona on käynyt Vareksen entine heila, joka oli pyytänyt kunnon rökitystä Vareksella. Sellasen Vares sai, tosin ketsuppipullon muodossa. 

 
Vares on tutustunut naapurinukkonsa Gunnarin kanssa, joka saa hämärää seuraa. Tristian de Cunha, Gunnarin poika tulee Afrikan armeijasta käymään ja iskee ensin homopojan klubilta, maistelee kullikakkua ja kiristää yhtä rahamiestä, joka levittelee seteleitään niin prostituutioon kuin politiikkaankin. Tristian käy ensin selvittämässä verkot Feminan, alias Teresan kanssa. Teresan, joka on yksi huhtikuun tytöistä. Rahamies Kurt Mettolla menee hermot Vareksen kyselyyn, mutta apu tulee yllättävästi Tristianilta. Metosta ei ole enään huolia ja kumminkin koska kumpikaan ei ole hänen leivissään, niin kaveri autetaan pois pulasta. 

Viimeisimpänä käänteenä Vares adoptoi kulkukissan, jonka ristiää Gunnarin ehdotuksesta Jeesukseksi. Jeesus on mielettömän söpö katti, mutta livahtaa ovesta ullakolle varastoon, missä Vareksen hemaiseva naapuri taksikuski Anna eli Maria Järvenhelmi on etsimässä kirpparikamaa. Jeesus jää kiinni Gunnarin varaston hiirenloukkuun ja kuinka sattumalta, Vareksen kissaa hakiessa hän löytää yllättvän valokuvanipun. Gunnar on 15 vuotta sitten salakuvannut tyttöjä, kun nämä ovat ollet huoraamassa. Lyhyt päättely Gunnarin mökkilomasta vie Vareksen ja Hautavainion surullisen näyn äärelle. Tristian on tappanut isänsä, joka joutui kaivamaan oman hautansa. Mökkilattian altahan löytyvät kahden tytön mädäntyneet ruumiit. Mutta misä on kolmas pohtii Vares? Kun lopulta istutaan Uuden Apteekin kantapöydän ääressä, saa Vares tietää Femina Morten oikean nimen. Pääasia,että juttu on ratkennut ja Ruuhiolla riittää töitä iltapäivälööppien kasaan kursimisessa. Kyypakkauskin ehti leffassa kertaalleen naimisiin ja erota, tietty Vareksen eksän kanssa. 

 
Huhtikuun tytöt on elokuvana sekava ja siitä huomaa ohjaajan amatöörimäisyys, kuvauspäivien vähyys ja halpuus. En ole ikinä pitänyt Lauri Törhöstä kunnianhimoisena ja hyvänä ohjaajana ja sen huomaa eritoten tästä elokuvasta. Kurt Metton mukana oloa ja sen mitättömän kansanedustajan en vain ymmärrä, sillä ne ei tuo mitään merkittävää Vareksen tutkimuksiin. Kaikkiin tämän tapauksen juttuihin liittyvät asiat nimittäin selviävät sattumalta. Vares ei edes yritä tehdä töitä, vaan keskitytään enemmän Jeesuksen silittelyyn ja niihin ihme fantasiakuviin, mitä Vares näkee tytöistä. Muka "oikeasti punapää" Teresalla on niin umpiselkeä peruukki, kun hän tekokullia on Vareksen kakkoseen tunkemassa.  Gunnarin mukanaolokin tulee ihan tyhjästä, sillä häntä ei mitenkään pohjustettu. Anna sentään näkyi jo aikaisemassa elokuvassa. Kyypakkaus on sentään saanut muutamia inhimillisempiä piirteitä, eikä ole ihan nin pössyissä kuin aikasiemmin. Huhtikuun Tyttöjen suurimmat heikkoudet on sen sekava käsikirjoitus, ponneton ja intohimoton ohjaus ja umpisurkeat naisnäyttelijät. Törhösen ohjauksesta huokuu se, että tämä on tehty tilaustyönä ja väliosana. Kaikki leffan naiset Annaa lukuunottamatta ovat surkeita kivikasvoja, joiden hahmoissa ei ole mitään mielenkiintoa. Kurt Mettokin menee siihen samaan kasaan. Tristian ja tämä söpö homopoika jonka hän iskee hetkeksi itselleen ovat vähän mielenkiintoisempia, mutta nuorukainen ei kaukaa ehdi synttäreistä nauttia ennen kuin kirves heiluu. Tämä Vareksen ex-heila Lissu on kanssa ihan yhtä tyhjän kanssa, sitä hahmoa ei edes muista lopussa, ai että tämähän oli sama akka, joka alussa tilasi Varekselle kunnon rökityksen. 

Solar filmssillä oli alunperin tarjoitus että kuudesta Vareksesta kaksi tulisi elokuvateatterieihin, ja loput kotijulkaisuun ja tv-sarjoiksi. Pahan Suudelman saatua hyvin katsojia päätettiinkin kaikki tuoda teattereihin, mikä oli kyllä aika virhe. Markkinointia ei ollut Huhtikuun Tyttöihin lähes lainkaan, sillä ainakin minulta se meni ihan ohi. Näin koti blu-raylta katsoessakin Huhtikuun Tytöt menee ihan ohi, sillä leffassa paistaa kiire ja pakonomaisuus.   

Omerta 6 / 12

Vaikken pahemmin dekkareita ja jännäreitä leffaskenessä seuraa, niin uusin Omerta piti käydä katsomassa ihan senkin takia, että se on yksi Suomen isommista filmituotannoista. Se että pääosassa on Jasper Päkkönen myös vaikutti hyvin paljon asiaan, olenhan seurannut Pääkkösen uraa aina Saku Salinista asti ja tällä hetkellä itselläni on Viikingit menossa. Mitä olen lukenut mediasta juttuja, niin elokuvan tuotannossa on ollut paljon vaikeuksia, ja esituotanto on syönnyt ison osan budjettia. Sen huomaa erityisesti käsikirjoituksesta.

Max Tanner on suojelupoliisi, jolla on kaverinaan kolleega Sylvia Madsen. Sylvia on perheellinen ja ihmettelee Maxin sinkkuutta. Max sanookin oleva ronkeli naisten suhteen, hänelle kun kelpaisi vain Sylvia. Se onkin elokuvan ainoa sisältö hahmojen läheisyydestä. Muuten koko leffa sisältää toimintaa, mäiskettä, juriidista poliktiikkaa ja Pertti Sveholmin kiroilua. Itsenäisyyspäivänä Linnan Juhliin tulee terroristi hyökkäys. Sylvia on Linnassa erään kenraalin henkivartijana, kun kammotuksia tapahtuu. Venäläiset ovat terrori-iskun takana. He päästävät Tannerin suostuteltuna muut vieraat pakoon, mutta pitävät arvovaltaisimmat, kuten kenraalin, Sylvian ja presidenttiparin panttivankinaan. Samaan aikaan suojeluprojektia vetävä äijä eli Pertti Sveholm kiroilee perkelettä ja painottaa kaikille, että presidenttiä ei sitten ammuta. Tanner ja ryssät ajavat pillurallia Helsingin keskustassa ja arvovaltaiset panttivangit lennätetään jonnekkin ja lentokentällä pyssyt sitten paukkuu siinä määrin, että presidentin vaimo jää ulvomaan puolisoaan. 

Tässä vaiheessa alkaa elokuvan toinen osa, joka ei meinaa millään liittyä edelliseen. Ryssät vie Sylvian ja tämän kenraalin Valko-Venäjälle, jonne Tanner kanssa ilmaantuu. Vanhassa tehdashallissa selviää, että terroristihyökkäyksen takana on Omerta niminen järjestö, jota ilmeisesti vituttaa, kun suomi on Nato-myönteinen. Niimpä kenraali laitetaan pitämään valheellinen puhe, ja ammuskellaan vielä vähän lisää. Tanner saapuu viemäriä pitkin paikalle ja Sylvia saa jostain yhtäkkiä käsiinsä puhelimen, jolla kutsua apujoukkoja. Sylvia ja kenraali ehtivät helikopteriin, Max Tanner juoksee ampujia karkuun. Epilogissa näemme kuka on kenenkin käskystä liikkellä, vaikka tulkinta tästä on katsojan valittavana.

Juoni oli siis aikamoista sekametelisoppaa, mutta toisaalta, niinhän tämmösten leffojen juonet aina on. Elokuvassa oli myös sekavaa, kun seilattiin monissa ei paikoissa; Viro, Ruotsi, Ranska, Vako-venäjä ja Suomen nyt tietty tunnistin. Pakko myöntää, etten seurannut leffan juonta edes kovin tarkkaan, kiinnitin enemän huomiota suomalaisiin näyttelijöihimme. Jasper Pääkkönen voi olla joidenkin mielestä yksipuolinen näyttelijä, mutta eikö tämmösissä toimintapätkissä pidäkkin ollla kivikasvo? Nanna Blodnell oli hyvä Sylvia Madsenina, hänestä löytyi sellaista munaa mitä rooli vaatii, mutta oli myös aika ennalta-arvattava. Maxin ja Sylvian ystävyyssuhde olikin leffan minua eniten kiinnostavin tarjonta, vaikka sitä ei paljoa käsitelty. En ole varma olivatko he hotellissa sängyssä vai eivät. Taitaakin muuten olla ensimmäinen Louhimiehen elokuva, jossa kukaan hahamoista ei ollut hetkekään alasti. Tanner on ihan selvästi kiinnostunut kolleegastaan enemmänkin kuin vain ystävänä, mutta osaa myös arvostaa hänen perhettään. Pahiksista en sano mitän, hyvä että edes erotin heitä toisistaan.

Tämä toimintaleffa ei paljoa naurua yleisölle tuo, paitsi ehkä tahatonta. Varmasti ulkomaiset voivat samalla kun tätä katsovat opettelevat suomalaisia kirosanoja, mutta minä eneminkin vain nauroin näille Pertti Sveholmin hahmon "Perkele, Saatana! Pitäkää nyt perkele se presidentti elossa! "-huudoille. Myös muutamat Pääkkösen replat Tannerina sai väkisin hymyilyttämään. Vaikka leffa on puhdasta fiktiota, niin aitouden tunnun minulle loi uutiset, joissa kommentoitin Linnan Juhlien tilannetta. Muutenkin itse juhlan alku ja sen terroristi-iskun läpikäyminen oli minusta leffan mielenkiintoisinta antia ja yhdellä virkkeellä käytiin Suomen Itsenäisyyspäivän perinne läpi; katsojat yleensä seuraavat Linnan kättelyä ja kommentoivat pukuja. En tiedä harrastetaanko tätä, minusta todella outoa, Linnan Juhlien kättelyseurantaa muualla kuin Suomessa?

Omerta 6/12 on ihan perusrymistely, joka saisi varmasti minulta muuten sellaset tyydyttävät kaksi tähteä, mutta koska Jasper Pääkkönen on minulle tähti itsessään ja on aina rohkeaa tehdä Suomessa näin ison luokan elokuvaa, niin kyllä leffa paremmalle puolelle menee ja pääsee koristamaan omaa leffahyllyäni. 

007 No Time To Die

"My name is Bond, James Bond." Näitä sanoja ollaanki saatu ootella jo hetki, silä Bondin ensi-ilta on vain siirtynyt ja siirtynyt. Tämä onkin Bond-leffateatteri neitsyyteni ja odotin juurikin sellaista Bond meininkiä, mitä olen aikaisemmilta Bondeilta tottunut näkemään; kauniita naisia, nopeita autoja, pari vodkamartinia ja typeränhauskoja, iskeviä lauseita.

Juonesta sen verran, että tarinassa isossa osassa on Bondin entinen heila Madelene. Madeleinen ollessa lapsi tämän kotiin saapui naamiomies, joka tappoi hänen äitinsä. Madeleine lähti karkuun jäälle, mutta hukkui. Naamiomies pelasti Madeleinen, mutta katosi. Vasta vuosien päästä (eli tässä elokuavssa) Madeleine tapaa tämän naamiomiehen  Ljutsiferin, toimien tämän psykiatrina. Ja miten Bond tähän liittyy? Kaikkien mutkien kautta Bondille selviää, että Ljutsifer koittaa tuhota maailman (niin kuin aina Bondeissa) eräänlaisen viruksen avulla, joka estäisi ihmisten läheisen kosketuksen toisiinsa. Ljutsifer ottaa Madeleinen ja Bondin tyttären Mathilden itselleen panttivangiksi lopussa ja isoja taisteluja käydän siitä, kuka saa pysyä elossa ja millä keinoilla. Enempää en spoilaa itse pääjuonta. Sivujutuissa on pomo M paikalla edelleen ja Q tykkää kissoista. Bond ei ole enää alussa 007 agentti vaan eläkkeelä ja uusi 007 agentti on tummaihoinen Nomi, joka on aika persoonaton tapaus.  Kolmas elokuvan nainen on ehdottomasti kaunein, mutta hänellä on valtettavasti vain lyhyt hetki Bondin kanssa. Agentti Paloma olisi ollut kyllä täydellinen Bondillemme, mutta he eivät ehtineet lähentyä kun työt jo kutsui. 

Bond neito Paloma

 Minulla on joskus ollut Bondeja katsoessa vaikea pysyä juonesta kärryillä, niissä kun on sen verran epäloogisuuksia ja mutkia, ettei tälläinen suoravivainen draamojen ystävä aina ole ihan kartalla. No Time To Diesta olin jopa yllättynyt, että ymmärsin ja tajusin mitkä kaikki liittyy mihinkin. Vaka tarinan juonet linkittyvät aikaisempiin Daniel Craicin Bondeihin, niin ilman niiden muistamista silti leffaa on leppoisa seurata. Itse nautin eniten varmasti Bond klisestä, kun en ole aikaisempia tosiaankaan leffateatterissa nähnyt. Takaa-ajot ja stuntkohtaukset eivät olleet liian pitkiä ja olivat näyttäviä. Bond kävi suihkusa ilman paitaa, hienoissa juhlissa puvn kanssa ja tilasi kuuluisaa vodka martinia. Itsensä hän tällä kertaa esitteli M:n päämajaan mennessään. Maisemat oliva taas vaihtelevia, mikä toi pientä matkafiilistä. 

Bond pahis Ljutsifer

Lähes kolmen tunnin toimintapaukuttelu vähän jännitti itseäni, että pysynkö hereillä, mutta onneksi elokuavssa oli paljon draamahetkiä, eikä kaikessa oltu toiminta edellä. Action-kohtaukset oli mielestni rytmitetty hyvin ja niillä oli tarkoituksensa. Koskettavilta ja pelottavilta hetkiltä ei myöskään voinut välttyä ja olin jopa häkeltynyt elokuvan lopusta. Kyllä tätä Bondia saikin odottaa ja ihan ilolla katson No Time to Dien vielä joskus uudestaankin. Isoin pettymys oli Bond-tunnari, joka oli aivan liian kuiskailulaulu meikäläiselle.  

Disney Klassikot 58: Raya ja viimeinen lohikäärme

Huom, teksti on kirjoitettu jo toukokuussa, aika heti kun elokuvateatterit avautuivat uudestaan. 

Uusin Disney oli minulta mennä ohi, kun leffateatterit pysyi kiini. Vaikka Raya saapui katsottavaksi Disney plussaan ja blu-raylle, niin halusin ensikokemuksen leffateatteissa ja sen sainkin. Kävin katsomassa elokuvan suomeksi ja vaikka nyky Disneyn suomiäänikaarti ei ole samaa porukkaa, mihin 90-luvulla totuin, niin hyvää työtä oltiin siltikin suomidubin parissa tehty. Lohikäärmeen ääneksi en edes arvaisi laulaja Hanna Pakarista, ellen tietäisi.

Raya ja viimeinen lohikäärme juliste

Raya on tyttö fiktiivisessä, Aasialaistyylisessä valtakunnassa Kumandra. Siellä heidän ja naapurvaltijoiden heimoja  häiritsee Druun-nimiset örkit, jotka kivettävät kaiken, mihin he koskevat. Rayan isä yrittää yhdistää valtakunnat, mutta saakin aikaan vaan sotaa ympärilleen ja heidän suojelema pala lohikäärmetaiasta menee rikki ja palat varastetaan. Raya kasvaa isoksi ja etsii maailman viimeistä lohikäärmettä avukseen, jolla voi tuhota Druunit. Kaverinaan hänellä on elukka nimeltä Tut Tuk, joka pyörii nopeasti eteenpäin ja toimii samalla Rayan kulkuvälineenä. Aika alussa elokuvaa Raya löytääkin jo lohikäärmeen, Sisun,  joka on todella mukava ja lupsakka ja leikkisä. Vain lohikäärme ja lohikäärme taian voima voi karkottaa druunit, sekä vesi, missä druunit eivät viihdy. Niinpä Raya ja lohikäärme kiertävät naapurivaltiot ja etsivät taian palat ja matka kuljetaan vetten päällä. Seuraksi ja ystäviksi saadaan innokas kokkipoika Boun, pikku söpöilyninjavauva Little Noi ja  iso karvaukkeli Tong. 

Viimeistä valtiota johtaa päällikkö Virana. Hänen tyttärensä Namaari huijasi lapsena Rayaa ja ei välitä hänestä yhtään. Nyt vanhempana hän koittaa estää Rayaa pelastamasta maailmaa, sillä ei halua luovuttaa hänelle palasta lohikäärmetaikaa. Druunit kuitenkin hyökkäävät kivettvät Viranan sekä koko valtakunnan, joten Namaarin pitää tehdä valitoja. Raya ja ystävät eivät luota Namaariin, vaan uskovat hänen olevan loppuun asti ilkeä ja antaa druunien kivettää heidät kaikki. Sisu, joka elokuvassa paljon puhuu luottamuksesta ja sen voimasta, saa ystävykset vakuutettua ja siksi onkin tavallaan elokuvan sankari. Hän saa meidän pääpahiksemme Namaarin hyväksi ja lopulta kaikki onneksi pelastuu. Sen lisäksi, että druunit tuhoutuvat ja kaikki kivetykset herää jälleen eloon, niin myös Sisun veljekset palaavat, jokta ovat jo ikuisuuden olleet poissa. Ja tietenkin myös Rayan isä sulaa kivestä, häneen alussa katsoja ehtii jo luoda pienen tunnesiteen. Ainakin minä tirautin pari kyyneltä kun isä ja tytär jällen kohtasivat. 

Isän sylissä

Raya elokuva on täynnä mytologiaa, niin täynnä että yksi katselukerta ei riitä sen sisäistämiseksi. Tarinaan on tehty niin paljon valmista historiaa, että tahdon kyllä uudestaan ja ajatuksella päästän näihin myytteihn ja mytologioihin sisään, vähän kuin Vaianankin osalta. Kun siinä ollaan sisällä, niin saan tarinasta varmasti enemmn irti. Eri valtakuntien väriset erot ja yhteisöllisyys korostuvat varmasti silloin, niin kuin tekijöillä on ollut tarkoitus. Druuni hirviöt muistuttavat paljon Muumien Mörköä, Mörkö vain jäädyttävät, kuin nämä taasen kivettävät. Heti alkuun sain muutaman kyyneleen silmäkulmiini, kun Rayan isä kivettyi, vaikka osasihan tuon arvata. Voimme siis pistää sen vain ison valkokankaan piikkiin, kun pitkästä aikaa pääsee viimein leffaan, niin heristyy lähes mistä vain. Rayan hahmo on kivan nköinen, parempi mitä traileri antoi ymmärtää. Sivuhahmoja vilisi, mutta onneksi ydinporukka ei kasvanut liian suureksi. Nämä erikoiset hahmojen nimet vain minulla sekoittaa helposti pään. Sisu, the Lohikäärme on valloittava ilmestys. Myös ihmishahmomuodossaan hän on hykerryttävä, muttei mene ärsyttävän puolelle. Lohikärmeenä Sisu on taasen todella kaunis. Olenkin käsittänyt että Japanilaisessa mytologiassa lohikäärmeet ovat enemmän tälläisiä liskoja ja niin onkin hyvä. Disney on kuitnekin antanut omansa ja tämän tunnistaa ehdottomasi Diseyn lohikärmeeksi. Muutenkin kun aasialaista ja Disneyn perinteitä on sekoitettu, on tällä kertaa tullut toimiva lopputulos. 

Tuk Tuk pikkusena

 Elokuvassa ei ole laulettuja lauluja, mikä vain on hyvä. Niihin olen vähän kyllästynyt, kun enää ei tehdä samanlaisia ikivihreitä kuin 90-luvulla. Taustamusikki on kuitenkin juuri sopivaa ja animaatiotyyli selkeätä. Varsinkin luonto ja vaatteet jälleen nousee korkealle. Aivan uskomatonta miten vettä voi animoida näin. Lohikäärmeissä varsinkin korostuu värien monipuolisuus, mikä on karkkia silmille. Pitkästä aikaa Disneyllä on edes jokseenkin olevinaan pahis, joka taasen toisen päähenkilömme avulla saadaan muuttumaan hyvikseksi. Pahis on tällä kertaa oikeasti uhkaava, joten se tuo mukavaa vallan ja pelottavuuden tunnetta. Jos Namaari nimittäin ei olisi suostunut yhteistyöhön, koko maailma olisi kivettynyt. Hyvin myös pohjustettiin alussa lapsi Rayan ja Namaarin kohtaamista, molemmat ovat lohikäärmenörttejä.

Suloinen Sisu

 Voin siis sanoa, että Disney ei petä vieläkään, Raya on ansainnut paikkansa Klassikkolistallani. Voi olla, että osa viehätyksestä tuli tosiaankin valkokankaalta, mutta hällä väliä. Sydämeni lyö edelleen Disneylinnan tahtiin ja kyllä ekat kyyneleet sain jo logon tullessa valkokankaalle. Tiedättekö te mitään kauniimpaa kuin jättimäinen linna leffanne alussa? Minä en. 

Idoleitani: Markus Selin

Suurin osa kaikista idoleistani on elokuvista ja/tai televisiosta tulleet minulle tutuiksi. Yleensä nämä ovat olleet näyttelijöitä/ääninäyttelijöitä tai taustatekijöitä, joita aloin pikkuhiljaa tunnistamaan. Monet suosikkieni tärkeimmät roolit ovat jo takana päin, mutta onneksi heidän jälkensä elää vanhoissa julkaisuissa. Näillä "esittelyillä" pyrin hahmottamaan mitkä asiat ovat saaneet kyseisen tekijän itselleni merkityksellisiksi. Suomen suurin elokuvamoguli on vuorossa, hyvät naiset ja herrat: Markus Selin!

Ensikosketus: Olin noin 11-vuitas, kun Pahat Pojat elokuva julkaistiin. Pitkän äitiltä ruinaamisen jälkeen pääsin katsomaan sen elokuvateatteriin ja se muutti elämäni. Pahat Pojat on minulle se The Elokuva, joka sai minut kiinnostumaan elokuvista. Sinä kesänä 2003 muistan ostaneeni Oulun Anttilasta Pahat Pojat vhs-kasetin ja itse elokuvan perässä oli making-of dokumentti, jolloin ekan kerran Markus Selin sai minun nähdäkseni kasvot. Markuksen nimi jäi mieleen ja tulevina vuosina kun kotimaisen elokuvan harrastukseni kasvoi, Selinin nimi oli hyvin monissa projekteissa mukana. Onko yllätys, että Solarin leffat oli tuolloin nin katsottuja ja tunnettua. Varsinkin siinä 2000-luvun alkupuolella Solarin leffat kolahti minuun juurikin viihde ja toimintakohtausten takia. Kotimainenkin leffa voi olla viihdyttävä.

Muistettavimmat työt: Myönnän että minulla ei ole isoa käsitystä, kuinka iso sanavalta tuottajalla on elokuvaprojekteissa. Siksi ehkä joudun ajattelemaan muistettavimksi töiksi hänen tuottamansa parhaat elokuvat (ja niitähän on): Esa ja Vesa -Auringonlaskun Ratsastajat, Kummeli Kultakuume, Häjyt, Pahat Pojat, Vares Yksityisetsivä, V2- Jäätynyt Enkeli, Tummien Perhosten Koti ja Kaappari. Noin niin kuin suosikit mainitakseni.

Miksi juuri Markus Selin: Sain viime jouluna lahjaksi kirjan Markus Selin - Perustuu tositapahtumiin ja sain siitä oman käsitykseni kyseisestä persoonasta. Vaikka Markus ulkoisesti näyttää karvaiselta mörökölliltä hassun värisssä silmälaseissa, niin hän on intohimoinen elokuvafani ja tekee oikeasti töitä sen eteen, että leffat saisi rahoitusta ja että suomalainen elokuvateollisuus menee eteenpäin. Pidän siitä, että alkuvaiheessa (varsinkin Mäkelän kanssa yhteistyössä) heidän leffoissaan oli sellanen veijarimainen ote ja hurtti huumori toiminnan kanssa käsikädessä. Markus selvästi ajattelee, että leffan ei ole pakko olla pelkkää taidetta, se voi olla myös viihdettä. Tämän ajatusmaailman jaan hänen kanssaan. Haluankin onnitella Markus Seliniä Betoni-Jussista. Jussi Gaalan tärkein palkinto meni oikealle miehelle. Olet sen ansainnut.

Suosikkini: Se kun Markus Selinin syntymäpäivillä esiintyi Tervasaaren Kesteatteri Vintiöistä. Vintiöt itsessään on niin kreisi sketsisarja, että eiköhän Markus Seliniä voi aika vintiöksi kutsua.

V2 Jäätynyt Enkeli

V2 aikaan pääsin jo katsomaan elokuvan leffateatteriin ja sitä odotinkin paljon. Jo trailerin perusteella kun näin Jasper Pääkkösen mustassa peruukissa hevimiehnä, olin aivan myyty. Kävimme katomassa elokuvan ennakonytöksenä ja ai että meikä diggasi. Samana päivänä tai kyseisenä viikonloppuan ostin leffan soundtracin heti omakseni ja luukutin sitä koko kevään. Kyseisen levyn kautta löysin elmäni Turmion Kätilöt, jotka auttoivat hyvinkin paljon nuina aikoina. Kuten myös tämä elokuva, sen musta huumori oli juuri sitä, mitä kaipasin juuri tuon ajan angstiseen teini-ikääni. V2 nousi suoraan parhaitten elokuvieni listalle ja on siellä kanssa pysynyt kaikki nämä vuodet.

V2 Jäätynyt Enkeli promojuliste

Jussi Vares istuu tapansa mukaan Uudessa Apteekissa Luusalmen kanssa, kun saa puhelun vanhalta koulukaverilta Jakke Tienviereltä Porista. Jakkea syytetään Mirjami Sinervo nimisen naisen murhasta ja Vareksen täytyii nyt tulla Poriin ja hommata tämän käytettyjen autojen kauppiaan maine takaisin. Jakke ei oe ihan puhdas pulmunen ja tämän firman myyntipäällikkö Pusenius on istunut usein linnassa, eikä todellakaan ole mikään penaalin terävin kynä. Vares alkaa tutkia juttua: hän tapaa toimittaja Jalkaisen ja saa kuulla Porin kultapossukerhosta Käppärän pojista, johon kuuluu pankinjhtaja Kaitanen, poliisi Saastamoinen, rakenusurakoitsija Hellman ja politiikko Urjala. Vares haastattelee myös Mirjamin seinänaapuria Kulervo "Kulli" Visuria, Mirjamin kaveria Lilaa ja ex-poikaystävää hevilaulajaa Dante Helliä, joka on Hellmannin poika. Yhtenä päivänä Jakke ottaa Vareksen mukaan pankkiin, mistä hän lunastaa rahaa vähän epämääräisellä vakuudella. Tämän johdosta pankinjohtaja Kaitainen ampuu aivonsa seinätaululle ja Jakke antaa Varekselle kenkää. Illalla sitten Jakke ammutaan ja Vares pahoinpidellään. Porin poliisi Saastamoinen on varma, että Vares on Jaken murhan takana, eikä piittaa paskaakaan tästä. Onneksi Jussiin poliisikaveri Hautamäki Turusta saa Vareksen pois liristä. Vares haastatteee uudelleen kaikkia Mirjamin tuttuja ja Lilalta lopulta totuus selviääkin. Fat Cats porukka eli Porin kultapossukerho on kerran "metsästysretken" päätteeksi kutsuneet mökilleen naisia seuralaispalvelun kautta ja kännipäissän herkkäitkuinen Kaitainen oli kuristanut yhden tytöistä. Jonkun neropatin idea oli ottaa dvd kamera mukaan ja koko tragedia on tallentunut videolle. Mirjami oli varastanut dvdn ja pistänyt uuden tilalle ukkojen saunoessa ja käyttnyt Jakkea turvakilpenään Kaitaisen kiristyksessä. Heidän oli tarkoitus yhdessä Lilan kanssa lähteä pois maasta, kun olisivat saaneet rahat.

Miauuuu!

Kaiken Vareksen tutkimusten lomassa taparikollinen Veikko eli Veko Hopea on saapunut suomeen Tukholman linnareissulta. Veko on kunnon palkkamurhaaja, joka ei armoa anna. Lidemannin veljekset hän oli ihan valmis polttamaan besa-asmena pihalla ja kun käsky kävi, niin hän ampui myös kaverinsa Puseniuksen. Veko saa myös tehtäväkseen ampua Vareksen, Saastamoisen käskystä. Porin vanhassa satamassa Saastamoinen lyö Jussilta tajun kankaalle, mutta oi virhe jättää hänet eloon. Veko nimittäin ampuu nätisti Saastamoisen pois kuvioista. Kun Vares virkoaa alkaa kissa-hiiri leikki, jonka Vares voittaa Vekon jäädessä loukkuun kylmäkammioon. Vares pääsee turvallisesti takaisin Turkuun Uuteen Apteekkiin kantakapakkapöytänsä kertomaan kaiken Luusalmelle, joka ihmttelee vain yhtä juttua. Kuka sen Mirjamin oikein tappo? Sitä ei Vareskaan saanut selville, mutta katsojalle näytetään kuinka eräänä kylmänä aamuyönä lumiauraaja on vähän uneksissaan ollut töissä.

Dante Hell

V2 tyyli muuttuu pikkuisen ekasta Vareksesta. Jussin kerrontaa ei enään kuulla ja hahmoja ei esitellä enään pitkästi, vaan jokaiselta esitellään lyhyt motto. Aurinko paista ja kesä on kuumimmillaan. Musiikkina toimii parikin astetta raskaami heavy rock, joista isoimpina tunnistan Turmion Kätilöt, Kotiteollisuuden, Amorphiksin, Northerin ja Timo Kotipellon. Dante Hell bändin jäsenenä esiintyykin aidot Northerin jäsenet, jotka esittävät leffan tunnarikappaleen Frozen Angel. Taustamusiikki on myös astetta rakaampaa, sillä ainakin veikko Hopealla on ihan oma hevilänkkäri tunnari, joka kuuluu kun hän on esillä. Hahmot on viety edellisest vieläkin sketsimäisempään suuntaan ja samoja näyttelijöitä pyöritetän eri rooleissa. Isoimpana komediahahmona on varmasti Hissu Hietalahden Kullervo Visuri, joka on todella epäeroottinen transvestiitti. Tätä hahmoa ei kovin moni suomalainen miesnäyttelijä edes suostuisi esittämään, mutta Hissu on ihan uniikki roolissaan. Jasper Pääkkönen Dante Hellinä on juuri niin tummanpuhuvan ihana, mitä odotinkin. Tunnekylmä ja etäinen, mitä pitääkin. Jakke Tienvieri on vähän sekopää, mutta H-P Björkman saa sen pysymään juuri ja juuri aisoissa. Idioottia Puseiniusta näyttelee yleensä vakava Kari-Pekka Toivonen ja hahmo on tyhmyydessään jo todella epäuskottava. Pekka Huotarisen Jalkanen on ihan yhtä tärähtänyt, kuin kaikissa aikaisemmissakin rooleissaan ja samaa voin sanoa Vesa Vierikon Kaitaisesta. Kari Väänänen on vittumainen Usko Saastamoinen ja häntä oikeasti katsoja inhoaa, niin kuin minä itse koko Väänästäkin. Mahtiäijä Jussi lampi sopii hyvin Veko Hopeaksi, sillä hän muutenkin on päätä pidempi muita. Ainoana samoina hahmoina edellisestä elokuavsta ovat Juha Veijosen Jussi Vares ja Markku Peltolan Luusalmi. Luusalmea näkyykin nyt vähemmän, mutta hän on rennompi ja aidompi. Vares tällä kertaa oikeasti tekee ihan dekkarin hommia ja on selvästi edellisestä osasta vähän laihtunut. Hän ei ole ihan niin ukkoutuneen pöhöttynyt, kuin aikaisemmassa Vareksessa. Vares saa jopa Lilata Transbileissä kunnolla pesää ja kyllä hänen persettään mielenkiintoiseksi kehuu yksi ohjaajamieskin.

"Noista sun turinoistas ei kuitekaan auennut mulle, että kuka sen Mirjamin lopujenlopuks tappo?"

Erikoiset hahmot tekee V2 leffasta vahvan, sekä sen kirkkaampi värimaailma auringon takia ja kova hevi, mikä sopii tähän toiminnallisempaan ja monisyisempään leffaan, toimii hyvin. Itse juonen eli dvdn sisällön paljastus on inhottava, jopa kuvottava, mutta rankempi tarina sopii tähän muuten vähän kevyenkin tuntuiseen elokuvaan. Jotenkin pidn siitä, kuinka ihan alussa näytätään  Käppärän pojat lapsena ja heidän verivalansa. Siihen vedotaan elokuvassa pitkin matkaa. Myöskin murhattu Mirjami näytetään katsojalle prologissa, kun hän on Dante Hellin keikalla ja keikalta palattuaan kuuntelee kuulokkeilla heidän biisiä Frozen Angel. Siinä samalla hän tamppaa lumihankeen lumienkeliä, joka sopii erinomaisesti leffan mainos- ja markkinointimateriaaliin. Elokuvan nähnytäni luin Reijo Mäen dekkarin Vares Jäätynyt Enkeli ja voin myöntää, että kirjana tämä on paljon parempi kuin Keltainen Leski, mihin ensimmäinen Vares leffa sijoittui. Jäätyneessä Enkelissä on monisyisempi juoni, mutta se on selkeämmin ja katsoja/lukija ystävällisemmin kuvattu. V2 onkin siitä mainio elokuva, että se antaa tasan yhtä paljon koomisia hahmoja ja ikuisia repliikkejä, kuin siinä on rankkuutta. Rankkuuden taso ei kuitenkaan ole yhtä synkkää ja melankolisempaa, kuin vaikka Aku Louhimiehen Pahassa Maassa. Jotenkin varmasti siitä teini-istä johtuen, kun näin tämän ekan kerran, niin transu ja friikkibileet, raskas rokki ja ampumiskohtaukset vetosivat siihen osaan itseäni, joka halusi angstata maailmalle. Edelleenkin tämä toimii minulle niin viihde, kuin angstipurkaus elokuvana, vähän samaan tapaan mitä Turmion Kätilöt musiikkina. 

Star Trek Nemesis

On aika sanoa hyvästit Enterprisen porukalle, sillä tämä on viimeinen elokuva Star Trek The Next Generations porukalla. Onneksemme saimme vähän aikaa sitten kuulla, että on tulossa uusi Star Trek sarja, joka kantaa nimeä Picard. Kapteenimme saamme siis vielä tulevaisuudessa nähdä. (Tämä teksti on kirjoitettu, ennen Picard sarjan alkua. Vielä en ole Picardia katsonut, sillä olen menossa Enterprise sarjassa).

Nemesis elokuvajuliste

Enterprisen porukka on telakoitunut, sillä on juhlan paikka. Förstimme William Riker ja neuvonantajamme Deanna Troy ovat menossa naimisiin. Häissä Picard pitää heille koskettavan puheen ja Data innostuu laulaa lurauttamaan. Häissä on koko miehistö paikalla, siellä jopa pöydän kulmassa istuu Beverlyn poika William Crusher, joka The Next Generation tv-sarjassa muutamalla kaudella isostikki oli mukana. Worf on myös häissä, vaikka hän yhdellä hetkellä heilastelikin Deannan kanssa. Juhlista siirrytään kuitenki takaisin töihin, sillä he saavat komennuksen Romulukselle. Picard, Worf ja Data lähtevät matkaan hyvin varustetulla vempeleellä, jolla Picard on aina haaveillut ajelevansa. Planeetalta he löytävät Datan kaksoisolennon, robotin B-4. Hahmo on ulkonäöltään aivan identtinen Data, mutta hänellä ei ole tietoa päässään. Romuluksella on käynyt vallankaappaus ja uusi johtaja on Shinzon. Tyyppi on siitä erikoinen, että hän on Picardin klooni.

Shinzon ja Picard

Shinzon väittää, että hän on rauhan lähettiläs. Oikeasti hän kuitekin houkutti Picardin paikalle Datan kloonilla, sillä hänen tavoitteensa on tulla terveeksi. Shinzon on lähellä kuolla ja hän tarvitsee Picardin geenejä itselleen. Picardin täytyy siis kuolla Shinzonin takia, eikä hän tietenkään halua tehdä sitä. Vaikka Shinzon on Picardin klooni, niin hänellä ei ole Picardien tietoa, eikä muistia. Yhteisillä illallislla Shinzon koittaa saada kaikkea tietoa Picardista irti ja kertoo oman historiansa. Lapsena hänet hyljättiin ja Romuluslaiset ottivat hänet huostaan. Nyt aikuisena hän haluaa tehdä hyvää Romuluslaisille. Shinzonilla on kykyjä muuttaa Enterprisen tietokonetta ja Romuluslaisten avulla päästä muiden mieleen. Kun yhtenä yönä Deanna ja William ovat sänkypuuhissa, niin Shinzon saa välitettyä itsensä Deannan aivoihin, niin että Deanna näkeekin Shinzonin Willin tilalla. Eroottisella hetkellä tämä varsinkin kauhistuttaa Deannan suunniltaan. Samaan aikaan Data ja Geaordi La Force koittavat laittaa B-4 robotin päälle. Se onnistuukin ja Data alkaa pitää B-4 osittain veljenään. B-4 ei ole kuitenkaan niin tyhmä miltä näyttää, vaan Shinzonin kätyri. Enterpriselta hän lähettää suoraan tietoja Shinzonille.

Shinzonilla on salainen ase: supertykki, jolla hänen on tarkoitus tuhota. Viimeisessä taistelussa Picard saa avukseen Datan, joka on teeskennellyt olevansa B-4. Datan avulla Shinzon kuolee ja Picard ehtii juuri siirtyä Enterpriselle. Paikka tuhoutuu ja Data räjähtää sen mukana. Enterprisella Datalle pidetään muistotilaisuus. Picard tuntee itsensä vähän kaihoisaksi, varsinkin nyt kun William Riker nousee kapteeniksi ja saa oman aluksen käyttöönsä. Picardin oli tarkoitus ylentää Data uudeksi Förstikseen. Sitä emme saa koskaan tietää, kuka siihen paikkaan nytten päääsee. Kuitenkin Data on siirtänyt osan tietoisuudestaan B-4 robotille, joten käytännössä jonain päivänä hän voi saada kaiken Datan tiedon itseensä ymmärretyksi. Picard uskoo että Data voi vielä palata osittain B-4:n muodossa.

B-4 ja Data

Star Trek Nemesis ei ole erikoisen häävi elokuva. Siinä on monimutkanen juoni, jossa on paljon sivuaukkoja. Huumori on jälleen toimivaa ja tietenkin on aina mukava nähdä sarjan vanhoja hahmoja. Suurimman ruutuajan saa Picard ja Data, mutta myös mukavasti vastanainut Riker. Hauskaa piikittelyäkin ilmassa on, kun Picard yhdessä vaiheessa kutsui Försiätnsä nimellä herra Troy.  Muitakin haussuja letkautuksia elokuvasa löytyy, eikä tätä tietenkään ole tarkoitus katsoa juonivetoisena elokuvana. Star Trek sarjoissa ja elokuvissa parasta on juurkin se hahmojen henkilökemia ja dramaa henkilöiden välillä. Uudesta Shinzonin hahmosta en paljoa pitänyt. Hänen taustatarinansa on liian yksinkertainen ja hänen motiivinsa läpinäkyvät. Jotenkin hän ei tuntutnu tarpeeksi pahalta pahikselta, kuten vaikka Borgit.

Sen huomaa selvästi, että nyt ollaan tehty Star Trek elokuva 2000- luvulla. En ole nähnyt Star Wars elokuvia, mutta minusta tuntuu, että juonen puolesta ja räiskinnän määrästä on haluttu vähän sieltä otaa mallia ja kopioida. Nemesis ei menestynyt, joten kopiointi on ollut kehnoa ja turhaa. Olisi vaan Star Trek pysynyt ennallaan, eli enempi hahmovetoisesa tarinassa, niin elokuva olisi ollut parempi. Nyt se ei ollut huono, mutta kuitenkin heikko. Ei Star Wars - fanit tästä eivät tule saamaan mitään irti. Räiskintää ja nopeita kulkuneuvoja on paljon ja värimäärittely on jotenkin hasardia. Osittain minua harmittaa, kun The Next Generationin porukka ei saa arvokasta lopetusta tästä elokuvasta. Haikeutta leffan lopussa kuitenkin on, juurikin Datan menehtymisen ja Förstin lähtemisen kautta. Enterprisella alkaa selvästi uusi aika tämän jälkeen.

Hääjuhlissa: Worf, Beverly, Riker, Deanna, Picard, La Force ja Data

Disney Klassikot 42: Aarreplaneetta

Minun henkilökohtaiset Disneyklassikkoni loppuivat Liloon ja Stichiin. Sen jälkeisiä Disneyn "klassikko" elokuvia minun on vaikea hyväksyä klassikoiksi, sillä alamäki on ollut niin huima. Vasta Räyhä-Ralf antoi minulle jälleen uutta toivoa siitä, mitä Disneyn klassikot voivat olla. Tuon välin ajan olin paljon kiinnostuneempi Pixarin animaatioista, jotka nostattivat tasoaan huomattavasti. Aarreplaneettaa en siis lapsena nähnyt ja näin aikuisiällä kaksi ensimmäistä katselukertaa eivät saaneet minua kiinnostumaan. Nyt kolmannella katsoin elokuvan originaaliäänillä ja lähes pakotin katsomaan tämän seikkailun keskittyneesti. Se ei ollut erikoisen hyvä, muttei kovin huonokaan. Ehkä lähimpänä katsomiskokemustani Aarreplaneetta menee Oliver ja Kumppaneiden, sekä Basil Hiiren kokemuksiini, mikään näistä elokuvista ei herättänyt minussa tunteita.

Aarreplaneetan elokuvajuliste

Aarreplaneetta perustuu siis Aarresaari kirjaan, josta ole lukenut vain Mauri Kunnaksen version (ja senkin vasa tämän elokuvan nähtyäni). Tarina on muuten vissin sama, sillä yhtäläisyyksiä ainakin Kunnaksen versioon löysin, mutta Disneyn Aarreplaneetta sijoittuu nimensä mukaisesti avaruuteen. Vaikka tässä olenkin innostunut joltan osin scifistä Star Trek tv-sarjojen myötä, niin en siltikään oikein innostunut tämän elokuvan avaruusteemasta. Olisin varmasti tykästynyt enemmän, jos Disneyn Aarresaari olisi vanha kunnon merirosvopiirretty isoilla aallokoilla.

Pikkuinen Jim-poika haaveili satukirjasta, kuinka hän isona tulisi löytämään Aarreplaneetan. 15-vuotiaana teininä Jim on kapinallinen, mutta jotenkin nössö sellainen, eikä saa sympatioitani. Hän auttelee äitiään majatalon pyörittämisessä, kunnes paikalle tulee ukkeli, jolla on kartta Aarreplaneetalle. Karttaa ei missään nimessä saa antaa kyborgille (äijä, jolla toinen käsi on rautaa/ alkuperäisess tarinassa ilmeisesti äijä, jolla on puujalka). Ukkelin perässä on ilkeitä tappajia, ja Jimin äidin majatalo palaa poroksi. Jimin äidillä on kaveri tohtori Doppler, joka innostuu Aarreplaneetan etsimisestä Jimin kanssa. He värväävät laivan, jonka kapteenina toimii Amelia, yliperämiehenä Arrow ja kokkina kyborgi John Silver. Silverillä on lemmikkinä Morfi, eräänlainen muotoaan muuttava pinkki löllykkä. Muut laivapojat ovat naamioitneita piraatteja, jotka ovat Silverillä homissa heti alusta nimittäin näkee, että kyborgi on pahis, vaikka hän kuinka koittaa ottaa Jimiin herkkää ystävyyttä. Jimin meneisyydestä nähdään, kun hänen isänsä on hänet hylännyt ja näin ollen Silveristä Jim saa kaipaamaansa isähahmoa. Yhden myrskyn tullessa Silverin apulaiset heittävät Arrowin yli laidan ja syyttävät tästä Jimiä. Jim saakin vahingossa kuulla Silverin merirosvojuonista ja hänen jo heikko luottonsa Silveriin menee kokonaan.

Jim ja kyborgi John Silver

Pian saavutaan itse Aarreplaneetalle ja Jim, kapteeni ja Doppler pakenevat laivasta pelastusveneellä. He pääsevät saarelle, jossa Jim tapaa robotti B.E.N:in, joka antaa heille turvaa. Samaan aikaan piraatit ovat kaapanneet laivan ja tuleet myös saarelle, jossa aarretta etsitään mahtipontisesti. Jim huomaa, että hänen mukaan ottama karttansa olikin muotoaan muuttanut Morfi, joten hänen täytyy käydä laivasta hakemassa oikea kartta. Siellä törmääkin muutamiin vartioihin, mutta Jim saa laivasta painovoimahässäkän pois päältä ja pari merirosvoa tipahtavat avaruuden syövereihin. Takaisin planeetalla Silver on ottanut kapteeni Amelian ja tohtori Dopperin vangiksi ja lupaa palauttaa heidät, kun Jim näyttä hänelle missä aarre on. Yhdessä kartan avulla sinne päästään, mutta aarteen luota onkin hankalampi lähteä pois. B.E.N. löytää aivojensa muistitikun aarteiden keskeltä, missä on alkuperäisen aarresaaren löytäjän Flinthin laiva. Sen ja Jimin taitavien lainelautataitojen avulla päästään turvallisesti liikenteeseen, kun merirosvot jäävät saarelle vangksi. Ovela John saa itsensä kiepautettua turvaan ja lopulta hän jättääkin Morfin Jimille ja itse lähtee pelastuveneellä karkuun osan aarteesta kanssa. Kotona hänet olisi nimittäin tuomittu vankeuteen. Amelia ja Dopper päätyvät yhteen ja Jimin äiti saa rakennettua aarteen avulla uuden majatalon.

Suloinen löllykkä Morfi

Aarreplaneetta on nopea tempoinen ja siinä sattuu ja tapahtuu paljon. Tälläisille henkilöille, joille Aarresaaren juoni ei ole entuudestaan tuttu, täytyy pysyä kokoajan keskittyneenä siihen mitä tapahtuu. Hahmoilla on hankalat nimet ja he ovat suht persoonattomia, joten ainakin minun on keskusteuissa vaikea pysyä kärryillä kenestä nyt puhuttiinkaan. Avaruusteemaa ei ole käytetty kovastikkaan hyödyksi, sillä nämä avaruusoliohahmot kuten Amelia, merirosvot ja John ovat todella ihmismäisiä. B.E.N. robotista jo tuli vähän scifimäinen olo, sillä minulla tuli hänestä aluki mieleen Star Trekin Data. Harmikseni Jimin isän kaipuu on kuvattu tähän aika hepposesti, enkä ihan ymmärrä sitä sidettä, minkä John Silver ja Jim saa toisiinsa luotua. Kaikki hahmot ovat minulle etäisiä, eikä kukaan hahmoista tai heidän tavoitteistaan oikein kiinosta minua. Ainoa hahmo josta todella tykkään on pieni löllykkä Morfi, joka osaa muuttaa muotoaan miksi vain. Hänestä minulla tulee mieleen Pokémonien Ditto. Morfi on kakein lisäksi suloinen ja yksi hahrvoja elokuvan kokoajan positiivisia hahmoja. Kapteeni Amelia antoi elokuvaan kivaa feminiinisyyttä, mutta ei hänkään oiken saanut minua vakuutettua. Tykkäsin kuitenkin Emma Thompsnin vakavasta äniroolista tässä hahmossa. Elokuvan olen aikaisemin koittanut katsoa suomeksi, mutta silloin varsinkin hahmojen nimet menee itellä sekaisin, eikä mikään äänirooli ole jäänyt siitä mieleeni.

.

Laivalla ympäri ämpäri nättiä avaruutta

Aarreplaneetassa juonta enemmän minua vähän harmitaa sen potentiaalin käyttämättömyys, mitä avaruusseikkailu olisi voinut tuoda. Se, että otamme perinteisen laivan, joka seilaa avaruudessa ei ole looginen. Millä ne hahmot ylipäätänsä hengittävät siellä? Olisin kaivannut oikeata avaruusalusta ja erinäköisiä avaruusolioita, lähemmäs sellaisia hahmoja joita Monsterit Oy.ssä on. Taivas on kivan väristä tähtisadetta, mutta niistä puuttuu kokonaan sellainen personallisuus ja taiteilijoiden kädenjälki. Taustat ovat tässä elokuvassa pelkkiä taustoja, joissa ei oikein ole mitään, ja se syö katsomisnautintoani huomattavasti. Samaistuttavien tapahtumakulkujen ja hahmojen puute vähän karkoittaa minut liiaksikkin tästä elokuvasta. Ainoa mille voin vähän antaa sympatioita, on Jimin isän hylkääminen. Sillekkään ei koskaan annettu edes kunnolla syytä. Siksi tunnetasolla Aarreplaneetta ei minuun kolahda ja joutu Disneyn klasskkolistalla hyvin pohjalle. 

Star Trek Kapina

Enterprise on jälleen liikenteessä. Valitettavasti tämä Kapina elokuva ei ole lainkaan mieleenjäävä, vaikka vihdyinkin hyvin sen seurassa. Koska The Next Generations porukalla on vielä yksi elokuva tämän jälkeen tehty, odotan siitä jotain voimakkaita tunteita, niin että muistaisin elokuvasta muutakin kuin nimen.

Star Trek Kapina elokuvajuliste

Enterprise kohtaa ba'ku- nimisen heimon. Data on aluksi salaisena vakoojana, mutta paljastuu asukkaille. Sieltä hän löytääkin kivan pikkupojan, joka antaa Datalle pienen palan lapsuutta. Data nimittin opettelee leikkimään. Liitto haluaisi ba'kujen planeetan itselleen, sillä planeetalla on jonkin sortin nuoruuden lähde, ba'kut eivät siellä vanhene. Picard kokee ristiriitaisia tunteita, sillä hän ei haluaisi ajaa ba'kuja pois kodistaan. Niinpä elokuvan nimi Kapina tulee tässä esille, kun aina niin täsmällinen, arvokas ja diplomaattinen Picard alkaa kapinoimaan liittoa vastaan. Muu  Enterprisen porukka on Picardin päätöksen takana. Yhdessä ba'kut viedään suojaan luoliin, josta liitto ei voi heitä siirtää. Matkan varrella Picard ihastuu yhteen ba'kuun Anjiin, joka on Picardia monta sataa vuotta vanhempi, mutta hehkeämmän näköinen. Enterprisen porukka joka on planeetalla nuorentuu myös itsestään. Picardin rypyt suoristuu ja Worf saa jopa finnejä. Deanna ja Beverly vertailevat rintojensa terhakkuutta ja ennen planeetalle astumista försti Riker sheivaa partansa ja nuorentuu jo pelkästään sillä 15 vuotta. La Force saa näköänsä pikkuhiljaa takaisin ja nauttii elämänsä ainoasta näkemästään  auringonlaskusta.

Picardin uusi ihastus

Täytyy myöntää, etten muista miten elokuva sai onnellisen loppunsa, eli ba'kut saivat jäädä asumaan planeetalleen. Joko kuumuus (katsoin tämän kesän pahimpina hellepäivinä) tai väsymys on saanut keskittymiseni lopun kohdalta herpaantumaan. Sen muistan, että Data ja Picard löysivät liiton aluksen täältä ba'kujen maasta ja naamioivat se holokanneksi. Jotenkin siihen se loppuratkaisu liittyi ja Enterprisen väki pystyi huoletta lähtemään takaisin tutkimusmatkalleen. Datan leikkikaveri tosin vähän pettyi, mutta muisti antaa onneksi Datalle vinkkinsä: joka päivä tarvitsee vähän leikkiä.

Kapina on minusta viihdyttävämpi elokuva kuin edellinen Ensimmäinen Yhteys, muttei yhtä muistettava. Ymmärrän hyvin, miksi tämä elokuva ei ole saanut kovaa suosiota. Ongelma on juurikin käsikirjoituksen mieleejäämättömyys, eikä uudet hahmot tuo mitään uutta. Se, että Picard rakastuu ei ole ensimmäinen kerta, eikä varmastikkaan viimeinen, kun uusi Picard sarjakin on tulossa. Ba'kujen planeetta on hyvin maapallon kaltainen, joten sekään ei tuo mitään erikoista tarinaan. Ba'kut perusteevat kaiken sillä, että kyllä hekin osaavat teknologiaa käyttää, he eivät vain halua. Tätä ei kovin syvällsesti perusteltu, mutta tosin ei muitakaan juttuja tässä elokuvassa. Siksi se onkin juuri sopivaa viihdettä, jota voi hyvin katsoa ilman sen kummempia miettimättä. Ensimmäisessä Yhteydessä tapahtui monella eri tasolla paljon, joten nyt ollaan toisessa ääripäässä. Tapahtumat ovat hitaita ja vähäisä. Toimintaa ei ole lähes lainkaan.

Rikerkin nyt nuortuu..

Miksi sitten viihdyin Kapinan parissa? Se oli juuri niin aivotonta, jopa voisi sanoa hömppää, jota juuri tuossa kuumuudessa pystyy seuraamaan. Minulle kiehtovinta antia olivat leffan yksittäiset, tosin suht surkeat vitsit, Datan uusi lapsiystävä, Deannan ja Rikserin uudelleen lämpiävä suhde ja Picardin pohdinnat siitä, kuinka hän voikaan rakastua niin vanhaan Anjiin. 

Jokeri

Vietimme mieheni kanssa vuosipäivää käymällä katsomassa leffassa uuden Jokeri elokuvan. Minulla ei itseasiassa ollut mitään erikoisia odotuksia Jokeria kohtaan, sillä vaikka Jokeriin olen törmännyt Batmanin arkkivihollisena erinnäisissä Batman leffoissa, niin hahmot ei ole minua erikoisemmin vaikuttanut. Heath Ledger oli ihan hyvä Jokeri Yön Ritarissa ja omalla tavalla kanssa tykkäsin Jared Leton versiosta Suicide Squadissa, mutta ei tämä Joaquin Phoenixin Jokerikaan huono ollut, päin vastoin. Etukäteen jopa aluksi vähän jännitin elokuvaa, sillä kuulin sen olevan aika voimakastunteinen. Leffan loputtua en ollut järkyttynyt, mutta kyllä sen tapahtuman mylläsivät mielessä pitkään.

Jokeri elokuvan manosjuliste

Jokeri eli Arthur Fleck elää synkässä Gotham Cityssä. Hänellä on selvästi masenusta ja muutenkin ongelmia mielensä kanssa. Hän puhuu säännöllisesti terapeuttinsa kanssa, joka ei edes kuuntele ja saa sairauteensa lääkkeitä. Hänellä on myös synnynnäinen sairaus, eli häntä alkaa yhtäkkiä naurattamaan, usein ilman syytä. Tämä hämmentää ja jopa järkyttää muita tavallisia tallaajia. Arthur on töissä firmassa, jossa vuokrataan maskottipellejä erinnäisiin tapahtumiin. Tälläisellä työkeikalla hänet pahoinpidellään. Eräänä päivänä töissä työkaveri antaa Arthurille aseen. Ei Arthur edes halua sitä, mutta kaveri lähes pakottaa ottamaan pyssyn vastaan. Vähän vastahakoisesti Arthur kuljettaa sitä mukana. Työkeikalla lastensairaalassa ase sitten tipahtaa lattialle ja potkuthan siitä tulee. Vihaisena ja katkerana kotimatkalla metrossa sitten Arthur saa naurukohtauksen ja pari muuta matkustajaa luulevat hänen vittuilevan heille. Siitä syntyy tappelu, joka eskaloituu näiden satunnaisten matkustajien murhaan.

Kotona Arthur elää sairaan äitinsä kanssa, joka ei voi ymmärtää uutisoinnissa olevia metromurhia. Yhdessä he katselevat Murray Franklinin standup-ohjemaa ja nauravat. Arthur haaveilee esiintyvänsä itse joskus ohjelmassa, sillä hänen toiveensa olisi olla koomikko. Äiti ja Arthur elävät köyhästi ja äiti odottaa toivoa kaupungin isoherralta, joka on kuulemma Arthurin isä. Arthur käy kertaalleen hänen porteillaan, mutta tapaa siellä vain pinen jäbän: Bruce Waynen, tulevan Batmanin. Myöhemmin paljastuu ettei isoherra ole Arthurille mitään sukua, koko juttu on äidin keksimää. Sairaalassa äidilleen katkerana Arthur tappaa hänetkin. Siellä viimeistään jotain vinksahtaa Arthurin sisällä. Hänelle murhaaminen ei tuota mitään tunteta.

Arthur Fleck ilman jokeri maskia

Arthur pääsee paikalliseen stand up-iltaan esittämään juttujaan, mutta pyllyleenhän se menee. Kesken esityksen nauru valtaa Arthurin ja ihmiset nauravat hänelle, ei hänen jutuille. Arthur saa myöhemmin kuitekin kutsun Murray Franklinin showhun ja toivoo, että siellä hänet esitellään Jokerina. Itse showssa hänelle näytetään nauhoitettu pätkä Arthurin pilalle menneestä stand up -esityksestä ja se on aivan viimeinen tikki. Jokerina hän tunnustaa kuinka murhasi ne tyypit metrossa, eikä kadu sitä pätkääkään. Suorassa televisiolähetyksessä hän myös murhaa idolinsa Murray Franklinin, ei pelkästään siksi, että tämä nauroi Arthurin naurulle, vaan myös kannanottona yhteiskunnan hylkijöiden puolesta. Sitä koko tarinassa on kyse. Lopussa jää epäselväksi joutuiko Jokeri heti viimeisen joukkotappelun jälkeen suoraan vankilaan ja tappoiko hän viimeisenä terapeuttinsa. Varmaksi jää ainoastaan se, että Jokeri on mielisairas, joka murhaa armotta, eikä koe siitä syyllisyyttä, ja hän nauraa, kun hän oikeasti haluaisi itkeä.

Elokuva on yllättävän yhteiskuntakritiikkinen ajatellen, että se perustuu sarjakuvahahmoon. Siksi pidinkin elokuvasta. Luin katsomiseni jälkeen paljon kommentteja siitä, että ihmiset ovat lähteneen näytöksistä kesken pois. En ihan ymmrrä miksi. Jokerin hahamo on kirjoitettu niin, että se on sympaattinen ja katsoja on hänen puolellan. Hän tekee oikeita ratkaisuja ja häntä kohdellaan väärin. Vaikka hän hakee oikeutta yhteiskuntanormeista ajateltuna väärillä tavoilla, niin lopussa hänen tavoitteensa täyttyy, eli saa äänensä kuuluviin. Tuossa Gotham Cityssä kaikki joilla ei ole asuntoa, vakituista työtä ja sairauksia, ovat pohjasakkaa. He saavat kuolla raatoina kaduille ja hakata rötköksi. Se ei ole niin, Jokeri juurikin halusi arvoa itselleen, että hänkin on ihan samanlaine ihminen, kuin me muut. Se, että jollan ei ole työtä tai asuntoa, ei ole aina oma syy, vaan yhteiskunnan. Mutta ei, ne yhteiskunnan isoherrat katso leukaansa alemmas, ei yhtään alepiarvoisiin käännetä päätäkään.

Arthur saa naurukohtauksen bussissa, eivätkö muut katso sitä hyvällä

Tästä johtuukin elokuvan ristiriita, joka minusta onkin hyvä medialukutaidon ja elokuvakriittisyyden kulmakivi. Elokuvan koko mielenkiinto pohjautu tähän ristiriitaan. Hahmona Jokeri on sympaattnen ja siitä haluaa pitää, mutta yhteiskunnan normeihin ajateltuna hän tekee vääriä ja raakoja asioita, joita ei saa tehdä. Onko siis hahmosta soveliasta tykätä? Se juuri tekee Jokerin vanhvasta hahmosta ja Joaquin Phoenixin tulkinnasta niin äärimmäisen mielenkiintoisen. Hahmona ja näyttelijänä hän veti muut aivan kuusi nolla ja elokuva piti siksi hyvin imussaan. Sivuhahmot olivat ihan ok-tasoa. Gotham City kuvattiin rähjäiseksi murjuksi 80-luvulla ja voi miten nostalginen se vanha televisio olikaan. Murray komediashow toi itselleni mieleen kyllä ihan huumorittman Huuma- ohjelman.

Leffasta mieleeni jäi voimakas musiikki ja Arthurin muuttuminen Jokeriksi. Siinä vaiheessa alkoi huomata hänen, alkuun vähän ujon persoonan, muuttmista. Jokerina olo on hänelle naamio, rooli jonka avulla hän uskaltaa tuoda itsensä paremmin kuuluviin. Hän ottaa sen osaksi persoonallisuuttaan. Varsinkin naurukohtauksissa hän saa Jokerina itsekkin nauttia nauramisestaan, vaikka sen takana piilee aina itkua. Todella vahvoiina ja maagisina kohtauksina pidän näitä tanssikohtauksia vessassa ja portaissa Jokerin maski piirrettynä naamalle. Vaikken täysin ymmärtänyt mitä niillä ajettiin takaa, niin ne ovat juuri se hetki, milloin Arthur on Jokeri jokaisella solullaan.

Suoraa lähetystä odottamssa

 Vaikka Jokerissa on vain muutama Batman viittaus, niin minusta on hankala ajatella tätä Jokeria siksi samaksi Jokeriksi, mitä Jokeri on Batman elokuvissa. Pidän kovasti siitä, että nyt saamme tavallaan syyn miksi Jokeri käyttäytyy kuin Jokeri, mutta tämä Phoenixin Jokeri on minusta täysin eri henkilö kuin vaikka Ledgerin Jokeri Yön Ritarissa. Eikä se haittaa lainkaan, voihan Jokereita olla monia, niin kuin Batmaneitakin on. Nämä sarjakuvasankarien tarinat kun eivät ole niin suoraviivaisia keskenään. 

Creepy Halloween!