Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia Kun luin elokuvasta Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia olin aika yllättynyt. Sillä artikkaeissa mainittiin ms-tauti. Sairaus, joka on minulle diagnosoitu pari vuotta sitten. Oli pakko lukea leffasta vähän ennakoon. Petri Poikolainen, joka näyttelee pääosaa, sairasta ms-tautia itsekkin ja on sairauden takia joutunut pyörätuoliin ja lähes kokonaan sokeutunut. Pelottava ajatus, että näin tapahtuisi minulle, mutta hänellä taitaakin olla ms-taudista paljon agressiivisempi muoto, minulla kun on "vain" aaltoileva. Odotin kuitenkin mielenkiinnolla tarinaa ja sitä, voinko samaistua hahmoon sairauteni kautta.

Pääosassa on Jaakko. Jaakko asuu Tampereen Hervannassa yksiössä yksin. Hänellä käy hoitaja pari kertaa viikossa, isä soittelee tasaisin väliajoin ja elämä on pyörätuolilla olemista omassa kotonaan. Jaakko on ennen sokeutmistaan harrastanut elokuvia ja koittaa nähdä maailman nyt elokuvien kautta. Hoitajalleensakkin hän on anatanut kasvot elokuvan hahmosta. Sen lisäksi Jaakko on rakastnut. Se onkin selvästi se voima, mikä saa Jaakon jaksamaan elää päivästä toiseen, vaikka naapurit luulevat Jaakon olevan työyön narkari. Jaakko kun polttaa partsilla lääkekannabista kipuihin. Jaakko ja hänen hellunsa Sirpa eivät ole koskaan nähneet, mutta he puhuvat puhelimessa päivittäin. Sirpalle Jaakko esittelee kännykkakameralla leffahyllyä. Sirpa ihmettelee, että miksi Titanic on muoveissa? Ei Jaakkoa sellaset leffat innosta, vaikka on sen hyllyynsäkkin ostanut. Sirpa ehdottaa, että yhdessä he voisivat joskus katsoa Titanicin. Tai katsoa ja katsoa, Jaakko kun ei näe. 

Rakastuneena Jaakko kokee että ei elämä voi olla tätä pelkkä etäsuhdetta ja onnenpotkuna hän vieläpä voittaa lotossa. Niinpä hän hetken mielijohteesta soittaa Sirpalle ja kertoo että hän tulee nyt sinne Sirpan luokse Hämeenlinnaan. Eihän se ole juttu eikä mikään, taxilla rautatieasemalle, asemalta junaan, junasta taxille ja taxilla Sirpalle. Matkalla pitää luottaa vain viiteen ihmiseen, mikä menisi pieleen? Isälle ei kerrota mitään ja hoitaaa ei kiinnosta, joten puhelin kauniiseen käteen ja apua hakemaan. Suunnitelman eka vaihe onnistuukin, Jaakko pääsee taxilla rauta-tieasemalle. Sieltä tosin hänen reppunsa pööllitään, mutta tuodaan kanssa takasin. Pöllijä istuu junassa hänen lähelleen ja Jaakko saa siitä juttuseuraa. Hämeenlinnassa sitten tuleekin ongelma. Sama pöllijä lähtee "auttamaan" Jaakkoa, vieden hänet jonnekki betonibunkkeriin, tarjoituksenaan ryöstää Jaakko. Tämä pöllijä kun on velkaa vähän isommalle kaverille. Pankkikortin he ottavat, mutta eivät saa rahaa kortilta, vaikka tilillä on muhkea voittosumma. Kovemman jätkän ollessa automaatilla tämä pöllijä saa Jaakon kanssa mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi, mm. kuolemasta. Loppuelämän sairaudesta kärsivä ihminen on tosiaankin miettiyt kuolemaa varmasti pikkusen enemmän, kuin joku katupoika ja kyllähän se tuntuu voimakkaalta, kun oma keho ei käske vaikka aivot toimii. Kuinka ihmiset puhuu vammaiselle kuin lapselle, vaikka ei ole enää lapsi. Että jopa läheiset kohtelevat kuin haurasta nukkea. Kuinka naapurit tekee olettamuksia, kun eivät tiedä. Miten joku ei voi ymmrätää. että sairaus ei aina näy ulospäin ja että miltä fyysinen kipu voi tuntua, kun se ei näy. Kuinka tärkeätä ois ottaa ne kännykässä huudettavat lääkkeet. Ja mikä voima on sillä, että tietää että maailmassa on edes yksi ihminen, joka välittää. Kaikkien näiden puheiden jälkeen kiusaajat lähtevät pois, vaikka heittävätkin Jaakon puhelimen hajalle. 

Mainosjuliste

Jaakko pääsee betonibunkkerista pihalle ja kaatuu pyörätuolilla. Ystävällinen vastaantulija kuitnekin autaa Jaakoa, ja vie hänet Sirpan luokse. Sirpa ei ole uskoa silmiään kun Jaakko on oven takana ja näyttää mitä hän toi mukanansa, Titanicin. 

 Elokuvasta huomaa, että se on käsikirjoitettu nopeasti. Se on nimittäin elokuan heikkous. Tarinan kerronta ja rytmitys on liiankin dokumentaarista, kun elokuvassa kuintekin halutaan painottaa tämän olevan fiktiivinen tarina. Kuvallisesti leffa on nerokas. Kun Jaakko on lähes sokea, niin on katsojakin. Eletään pitkälti kuuloaistin ja jopa tuntoaistin varassa. Se lisää tarinan dokumentaarisuutta. Olisin halunnut kyllä nähdä vielä enemmän Jaakon arkea, sillä miten hän pärjää pyörätuolin kanssa. Keskellä elokuvaa oleva betonibunkkerikohtaus oli minusta liian pitkä ja siellä tulleet ajatukset olisi voinut ripotella pitkin elokuvaa vähän muihinkin kohtiin. Silti pidin tästä kohtauksesta, sillä se on tarinan klimaksi; tämän takia me haluamme tämän elokuvan nähdä. Loppu oli onneksi onnellinen, toisin kuin Titanicissa.

Jaakko puhelimessa

Petri Pokela, joka näyttelee Jaakkoa, on roolissaan ilmiömäinen. Ei voi sanoa että rooli on kuin tehty hänelle, sillä tämä tehtiin nimen omaan kyseiselle näyttelijälle. Siltikään suorasta itsensä esittämisestä ei ole kyse, sillä Jaakon intohimo elokuviin ja vapauden ja riippuvaisuuden tunteet ovat hyvin näyteltyjä. Pokela on todella intensiivinen kameran kanssa ja on iso haaste kannatella elokuvaa yksin. Siinä hän kuitenkin onistuu ja hänen näyttelemiinsä ajatuksiin pystyin moniin kohtiin samaistumaan, näin samaa sairautta sairastavana. 

Toivon kovasti, että Sokea mies joka ei ole nähnyt Titanicia ei jäisi pelkästään meidän ms-tautilasten, tai muiden sairaiden elokuvaksi, vaan ihan terveetkin ihmiset löytäisivät tämän ja ehkä sitä kautta voisivat oppia jotain ihmiseltä, joka ei voi koskaan parantua. Elämä ei ole kaikille niin helppoa ja kaikki sairaudet eivät ole näkyviä. Vapaus liikkua on jokaisen oikeus.

Tove

Tove Jansson on itselleni ollut aina iso nimi, sillä olen todella kova Muumifani. Lapsena katsoin tietty animaatiota, mutta yläasteikäisenä luin kakki muumikirjat ja innostuin myös Muumisarjakuvista. Olin jopa yllättynyt, että monet ystävistäni ja tuttavistani eivät ole edes kuulleetkaan muumisarjakuvista (paitsi siitä lasten lehdestä) ennen kuin asian heille kerroin ja näytin muumisarjakuvia. Tove sai minulle kasvot jo varhain, kun omistin lasten sarjakuva-albumin Taikatalvi. Sarjauva perustuu enemmän kirjaan, kuin tv-sarjaan ja olen siitä sarjakuvasta aina pitänyt. Viimeisellä sivulla on kuva Tovesta ja hänen tuotoksistan pieni maininta. Tove elokuvaa odotin siis todella innolla.

Tove malaa tauluja, mutta salaa piirtää muumeja, jotka ovat kiehtoneet häntä. Hän ihastuu Atos Wirtaseen, muta heidän suhteena on enemmäkin kaverillinen kuin intohimoinen rakkaussuhde. Tove törmää jossain näyttelyn avajaisissa teatteriohjaja Vivica Bandleriin ja saa häneltä tilaustyön tehdä juttuja Vivican isän juhliin. Tove on sinne myös kutsuttu ja parvekkeella tupakilla ja lasillisella Vivica näyttä hänelle kiinnostuksena. Tove on avoimena Vivican ehdotuksista ja heille syntyy kiihkeä, mutta samalla kieroutunut suhde. Tove haluaa selvästi pysyvyyttä, Vivica jotain välitilaa. Tove kirjoittaa hänet ja Vivican Muumeihin Tiuhdiksi ja Viuhdiksi, sekä heidän oman salakielensä. Atokselle hän uskaltaa tunteitaan Vivicaa kohtaan kielikuvilla kertoa, puhuen tästä aiheesta lohikäärmeenä. Samalla koko elokuvan ajan Tove maalaa, mutta ei saa taulujaan myydyksi. Apurahaakin haetaan, huonoin seurauksin. Vivica löytää Toven muumikuvat ja ehdottaa näytelmän tekoa. Siitä tuleekin menestys, vaikkei aluksi uskokkaan. Tove alkaa kiintyä Vivicaan, mutta ohjaajalla onkin jo toinen nainen kierroksssa. Nopeasti siitä hypätään palaveriin, jossa Tove ottaa sarjakuvapiirtäjän pestin vastaan. Ensimmäinen vakituinen palkka sarjakuvista Brittläiseen sanomalehteen. Sarjakuvien piirtoa ja sen tuomaa kahletta pikakelataan elokuvassa ja lyhyesti näytetään, kuinka homma pikkuhiljaa siirtyy Toven veljelle Larsille. Tove itse matkaa Pariisiin, jossa kohtaa Vivican pitkästä aikaa heidän eronsa jälkeen. Vaikka Vivica yrittää lämmittää heidän suhdettaan uudestaan, Tove ei lähde tähän mukaan. Sen sijaan Tove kutsuu kotiisa Tuulikin, myös lahjakkan taiteilijan, jonka hän on muutaman kerran aiemmin tavannut. Lopulta he matkaavat yhdessä merelle ja me tiedämme miten heille käy. Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä elivät loppuelämänsä yhdessä.

Jotenkin olin aika hämmentynyt tästä Tove elokuvasta. Olin jotenkin odottanut enemmän taiteilijan kuvaa ja juurkin elämänkertaa, en rakkausdraamaa. Tottakai ihmissihteen kuuluvat elämänkertoihin, mutta odotin elämänkertaa enemmän kokonaisuutena Toven elämästä, enkä pelkästään aikaa ennen Tuulikkia. Draamallisesti ajateltuna Vivican hahmosta tehtii pahis, syöjätär, jota en usko hänen esikuvan oikeasti olleen. Se tosin onkin elämänkertojen ongelma; draaman kaari pitää tehdä väkisin. Toven kipuilu taiteilijuutensa kassa oli elokuvassa pohjalla, mutta siihen ei päästy syventymään kunnolla. Sääli, sillä se olisi tuonut elokuvaan paljon mielenkiintoisemman aspektin. Myös Toven ura sarjakuvatekijänä ohitettiin jotenkin nopeasti. Olen käsittänyt että Tove lähes uupui ison työtaakan alle ja siksi halusi Larsilta apua ja pikku hiljaa työ vain liukui Larsille. Nyt tässä elokuvassa muutosta ja suhdetta sarjakuviin ei oikein pohjustettu. Sama Tuulikin hahmon kanssa. Tove vain tapasi hänet silloin tällöin ja vaihtoi sanasen. Olisin halunut heille jotain samanlaisia tutustmishetkiä, mitä vaikka Atoksen kanssa kuvattiin.

Käsikirjoitus siis kohdistui minun mielestäni Toven elämän liian pieneen vaiheeseen. Ohjauskaan ei säväyttänyt. Olen tältä ohjaajalta nähnyt muutaman elokuvan, joista mistään en pidä ja sanon etten hänen tulevia elokuviaan katso. Jos Tove Janssonista ei osata edes loistavaa elokuvaa tehdä, niin ohjaaja ei ole häävi. Tove kun on sellainen ihminen, että hänen elämänsä ja ajatusmaailmansa on kuitekin hyvin rikasta ja kiinnostavaa. Elokuvan parasta antia oli nimittäin Alma Pöysti, joka taasen näytteli Tovea aivan uskomaatoman upeasti. Petyn jos ensivuonna ei Jussia hänelle rollista tule. Hän pääsi valloittavasti Toven nahkoihin ja hän on se syy, miksi voisin katsoa elokuvan joskus uudestaan. Atos Wirtasen näyttelijä muistutti liikaa enoani, joten se häiritsi ja Krista Kososen kouluruotsi ei sopinut tämmöiseen elokuvaan, jossa pitäisi puhua suomenruotsia. Joanna Haartti taasen ei sopinut ajankuvaan rekkalesbomaisuutensa vuoksi. Eikö Tuulikkia voinut näytellä joku, joka on ihan tavallinen nainen, eikä noin korostetusti maskuliininen? Sillä tavalla olen Tuulikin aina kuvitellut. Tove elokuva tuotti minulle valitettavasti pettymyksen, kaiken paitsi Alma Pöystin kohdalta. Annan kyllä elokuvalle joskus uuden mahdollisuuden, mutta suurimmat ongelmat ovat dramaturgiassa. Katsojana minua olisi kiinnostanut enemmän Toven ajatukset, tunteet, perhe ja taide, ei pelkkä rakkauselämä.

Disney + palvelun odotuksia

Kun kuulin alunperin Disney + palvelusta, ajattelin automaattisesti, että sehän on kuin unelma täälläisele Disney nörtille. No, nyt se unelma on toteutumassa kun palvelu saapuu suomeen katsottavaksi 15.9. Paljon on mainostettu tätä ennakkoon ja ennakkotarjous 59,99€/vuosi on aika kohtalaisen hyvän hintainen. Vähän kuitekin vierastin ennakotarjousta, kun suomen sisältöä ei oltu julkaistu. Pelkäsin ostaa sikaa säkissä, kun mitä jos sinne ei tulekkaan Ankronikkaa? Mitä jos siellä on vain heidän mainostamaa Star Warssia ja Marvelia ja Simpsonia ja itse Disneyltä vain klassikkoelokuvat ja Pixarit? Ne kun sattuu olemaan jo omassa hylllyssäni. Muistn, että juhannuksena oli miehen veljen tyttöystvän kanssa puhetta, että voitas palvelu ostaa kuitekin kimppaan ja kun siskoni läht vielä kolmanneksi niin ostin palvelun, vaikken ollut varma sisällöstä. 20€/vuosi on jo todella hyvä hinta palvelusta.

Ja sitten se tapahtui; eilen julkaistiin lista mitä suomessa näkyy ja olin hypähtää kattoon! Kerron nyt tässä postauksessa ensin mitkä elokuvat ovat niitä jotka varmasti katson Disney + palvelusta ja alempana käydän vähän sarjoja läpi, jotka aivan ehdottomasti katson ja joista voin jo valmiiksi suositella muillekkin katsottavaksi.
Davy Crockett And The River Pirates
Davy Crockett, King Of The Wild Frontier

Tälläiset vanhat Disneyn seikkailuelokuvat ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Davy Croketista tiedän vaon se biisin, mutta todlla uteliaana aion katsoa kyllä nämä seikkailuelokuvat. Varmasti on oikein vanhanaikasta lännen fiilistä näissä vilmeissä.
Dumbo (2019)
Tim Burton on ohjaajana heikentynyt, enkä Dumboa leffateatteriin mennyt katsomaan, kun live-actionit ovat saanut kovan inflaation 2010 luvulla. Kuitekin Dumbon trailerissa on niin koskettavasti näkyvillä Baby Mine laulu, että vain siksi tämä täytyy nähdä.
Muppet elokuvat

Ja näitähän sitten on monia. Muppetin joulusadun olen nähnyt ja vaikka muppetit ovat osittain karmaisevia, niin ne on kanssa aika kiehtovia. Näistä jotenkin tulee niin 90-luvun alku mieleen.
One Magic Christmas

Tuolla listalla oli muitakin näyteltyjä jouluelokuvia, mutta pienen tutkiskelun jälkeen tämä näytti satumaisimmalta. Muutenkin Disney on tuottanut laadukkaita jouluelokuvia. Mutta mitä tapahtui joulupukille leffan kyllä ostin juuri itselleni.
The Sign Of Zorro
Kuuluu Davy Croketin kassa samaan kastiin, tämä täytyy nähdä nyt kun on mahdollista. Disneyn Zorrolaulu on minulle tullut tutuksi vahoilta Sing-a-long-songs kaseteilta.
Nalle Puh elokuvat
Nalle Puhista on tehty niin monta elokuvaa, että varmasti minulla on osa katsomatta. Jarmo Koski vielä suomeksi Nalle Puhin äänenä on piste iin päälle. Nalle Puheissa on jotain niin helyyttävää, muta samalla jopa filosofista.
Ice Princess ja Prisnessapäiväkirjat 1 ja 2

Jääprinsessassa näyttelee Kim Catrall, joka tunnetaan paremmin Snkkuelämää Samanthana

Ihania prinsessatarinoita pikkutytöille. Nämä liveactonit on kilttejä ja kauniiita ja satumaisia. Tosin, miksi se Mia Prinsessapäivkirja kakkosessa ota sitä kaverinsa veljeä poikaystäväksi?
Disney Välitunti elokuvat 

Disney Välitunti Tehtävä Pelastakaa Kesäloma on ainoa Disney Välitunti elokuva joka suomeen on tuotu. Elokuvia on kuitenkin tehty kolme, joten odotan niin innolla, että saan nähdä nämä jako-osat!
Sitten sarjoihin, jotka varmasti tulen katsomaan...
Tikun ja Takun Peastuspartio

Olen tätä sarjaa lapsena katsonut englanniksi ja varmasti jotain jaksoja suomeksi. Jenkeissä kulkee nimellä Disneyn aamupiirretyt ja aivan varmana minäkin alan lauantaiaamuidin näitä katsomaan. Tiku ja Taku on tässä sarjassa mukavampia ja persoonalisempia, mitä Aku Ankka lyhytelokuvissa. Jos sarjasta tehtyjä suomikasetteja etsii, niin niillä on muuten nykypäivänä aika korkeat hinnat.
Varjoankka 

Ollaan vaarallisia! Jonkun kasetin tätä joskus omistinkin, mutta tuntuu ihan eriltä katsoa koko sarja, kuin muutama yksittäinen jakso. Varjoankka on vähän sukua Taikaviitalle, mutta ei kuitekaan. Paljoa tätä en lapsena ole katsonut, joten uteliaana hyppään änihin vaaroihin mukaan.
Kummikarhut

Kummikarhuja löytyy itseltäni pari kasettia ja yksi jakso jollain ikivanhalla videolla. Kummikarhut joi jotain Kummijuomaa ja hyppeli sinne tänne. Myös lohikäärmeitä ja prinsessoja ja velhoja muistaakseni sarjassa on.
Ankronikka

 Ei sääsket, eikä hyttyset vaan ANKAT! Tässä on pitkälti se syy, miksi hyppäsin kattoon. Kaikki kaudet, kaikki jaksot. Ankrnikka jos mikä on niin puhdasta Disneytä ettei mitään! Tämän sarjan pitää kaikki nähdä.
 Maailman paras tunnari:

Nokkapokka

Ankronikan epävirallinen jatkosarja, jossa ankanpojat ovat jo teini-ikäisiä. Sarjassa on ehkä vähän enemmän häslinkiä, mutta huumoria ei ainakaan puutu.
Pieni Merenneito
Pieni Merenneito sarja sjoittu aikaan ennen Pieni Merenneito elokuvaa. Tätä olen lapsena katsonut ja varsinkin mainoksia nähnyt omilla videokaseteilla. Jos vain saadaan vielä vanha Johanna Nurmimaan dubbaama Ariel tähän niin voi ihana!
Hopon poppoo

En itse sarjaa ole paljon katsonut, mutta koska Hopon Poppoo elokuva ja jako-osa Rampin Rämäpää on ihan loistavia, niin mieluusti tämänkin katson. Näissä vanhoissa animaatioissa on muuten jotenkin aivan klassinen tuo animaatiojälki. Siitä värimaalmasta huokuu sellainen 90-luvun karkintuoksuinen lauantai-aamu.
Disney Legend Of The Three Caballeros

Tämä onki ihan uusi sarja, mistä en ole koskaan kuullutkaan. Tykkään kovasti Caballeroista, niin kuin Don Rosa toteaa, Caballerot ovat Akun kanssa samalla tasolla ja siksi he kohtelevat toisiaan tasa-arvoisesti. Tämä sarja todellakin alko kiinnostaa.
Disney Välitunti

Ehkä tntematon, mutta aivan liian ala-arvoinen sarja. Tilasime 2004-2006 Disney Chanel kanavaa pitkälti tämän sarjan takia. Koulun pihan tyypit, heidän harrastuksensa, hierarkia ja opetttajat luovat miljööt mitä mielikuvituksellisimmille tarinoille. Kokoeilkaa, tämä sarja on ainoa laatuaan.

Dokumentit Disneylandeista katson varmasti

Eikä siinä kaikki. Lyhytelokuvissa oli monta sellaista, jotka katson mieluusti pitkästä aikaa. Löytyy myös paljon jouluelokuvia, jouluisia lyhytelokuvia, vanhoja lyhäreitä, pixarin lyhäretä, dokumentteja. En varmasti nouse sohvalta vuoteen, kun avaan sovelluksen. Enää ei tarvise pelätä pettyvän, nyt vain dotan kuin kuuta nousevaa vielä tämän 11. päivää. Joulu- ja synttärin samassa: Disney +! 

Disney Klassikot 6: Saludos Amigos

Ensimmäinen Disneyn lyhäriklassikko Saludos Amigos julkaistiin vuonna 1942 eli ensimmäisen maailmansodan aikaan. Disney yhtiöllä ei ollut tuolloin varaa tehdä pitkää juonellista klassikkoelokuvaa, joten Saludos Amigos aloitti tämän lyhytelokuvien sarjan, joka jatkuu aina Tuhkimon tuloon asti. Saludos Amigosin pätkiä on näytetty Suomen televisiossa 80-luvulla ja ainakin elokuvan loppukohtaus on julkaistu myös suomeksi Akun Tähtiparaati vhs-kasetilla. Itse Saludos Amigos on tietääkseni ollut aikoinaan vuokravideolla katsottavana, muttei lainkaan myyntivideona. Dvd julkaisun kautta se on kotiteattereihin tullut tutuksi ja vasta ihan vähän aikaa sitten se julkaistiin Amerikassa Blu-rayna.

Saludos Amigos elokuvan alkuperäinen mainosjuliste

Saludos Amigos eli vanhalta suominimeltään Oppitunti, tunnetaan myös nimellä Terve Ystävät, ei siis ole juonellinen kokonaisuus. Elokuva on matkakertomus, joka sekoittaa liveaction dokumenttia, perinteistä Disneyn lyhytelokuvaa ja yksinkertaista puhetta kuvitettuna kauniilla animaatiolla ja musiikilla. Matka sijoittuu Latinalaiseen Amerikkaan 40-luvulla ja siellä seikkaillaan monissa paikoissa. Dokumentaarinen osuus kuvastaa sitä, kuinka animaattorit ja muusikot hakevat näiltä alueilta inspiraatiota animaation luomiseen ja välianimaatiot näyttävät taasen taiteilijoiden lopputuloksen ja luonnoskuvia. Pidän juuri näistä luonnoksista ja kuvituksista kovasti, sillä ne ovat äärimmäisen kauniita ja värikkäitä ja kuvastavat hyvin sen aikaista aikaa. Itse liveaction tavalla kuvattu dokumentaarinen osuus on jo aikansa elänyttä, mutta jotain äärimmäisen nostalgista niissä kohdissa on. Sen huomaa kun selitetty ja kuvattu kohta näytetään perässä animaationa, kuinka animaatio romantisoi ihan kaikkea esineistä ihmisiin. Mielenkiintoisinta dokumenteista on katsoa sen aikasta kaupunkivilinää ja ihmisten tanssien vilpittömyyttä ja musiikin iloisuutta. Tanssit tuo minulle mieleen ihan stepin ja neliötanssit, joita olen itsekkin tanssahdellut vanhojentansseissa. Sambarytminen musiikki sopii elokuvaan ja luo juuri oikeanlaisen tunnelman, vaikka henkilökohtaisesti ei suosikeintani ole.

Taiteilijoiden luomia luonnoskuvia

Dokumentin seassa on neljä toisistaan riippumatonta lyhytelokuvaa, joista yksi ei liity minusta mitenkään tähän Latinalaisen Amerikan teemaan. Ensimmäinen lyhäri on yksikertaisesti Latinalaisen Amerikan tapojen ja tavaroiden esittelyä, jossa oppijana on Aku Ankka. Kyseinen lyhytelokuva on tunnelmaltaan yhtä kepeä, hölmö ja juoneton kuin monet muutkin Aku Ankan lyhärit. Aku seilaa orsista tehdyllä venellä, opettelee soittamaan pikkupojan huilua ja kiipeilee laaman kanssa korkealla, ohkasella puusillalla. Huonostihan siinä lopulta käy. Toinen lyhäri kertookin Pedro lentokoneesta, joka on minusta se kaikkein ulkopuolisin. Pedron isälentokone vilustuu ja äitillä on liian korkea öljynpaine, joten Pedro hakee postin korkeitten vuorien takaa. Salamat, ilkeä vuori ja kova tuisku hankaloittavat työtä, mutta kyllä Pedro selvityi yhden vaivaisen postikortin takia. Pedro animaatio ei saa kiinnostusani lainkaan, sillä lentokone on hahmona niin kuiva ja hahmolle ei ole luotu minkään sortin persoonallisuutta. Samantyyppinen animaatio Little Toot julkaistiin myöhemmin Melody Time klassikossa, jossa päähahmo sai sympatiat itselleen. Pixar vasta vuosia myöhemmin näytti miten kunnolla kulkuvälineet saatiin ihmismäisiksi Autojen tultua. Kolmannessa lyhytelokuvassa tutustutaan enemmän caballerrojen eli Etelä-Amerikkalaisten cowboytten elämään Hessu Hopon avustuksella. Kyseinen pätkä on sähläystä ja esittelyä Hessun ja hänen heppansa kanssa.  Mitään erikoista ei ole siis luvassa ja kunnolla caballerrojen maailmaan päästään vassa Saludos Amigosin jatkoelokuvassa Kolme Caballerroa. Niistä kaksi esitelläänkin tämän elokuvan lopussa eli Aku
Ankka ja José Carioca.

Aku ja José aloittavat samban

 Viimeinen ja nautittavin osuus elokuvassa on se, kuinka taitelija maalaa maisemaa kankaalle ja lauletaan kaunista Brasilia laulua. Maisemaan tulee siveltimellä vettä, lintuja, kukkia ja tanssiva Aku Ankka ja uusi tuttavuus José Carioca. José opettaa Akulle samban rytmin ja kun kuva, liike, maalaus, maalisuti, musiikki, Aku ja José sambaavat elokuva alkaa vasta vetämään mukaansa. Harmikseni juuri tähän kiinnostavimpaan kohtaan elokuva päättyy, sillä kestoa on vain sen 43 minuuttia. Siksi Saludos Amigos loppuu ennen kuin ehtii kunnolla alkaakkaan, eikä ollut lainkaan niin hyvä mitä muistin. Oppitunti on harmillisen tasapainoton, sillä vaikka siinä on sisällä paljon kauniita valopilkkuja, niin keskimmäiset 3 lyhytelokuvaa ovat niin turhia. Ne on joko tehty todella kiireesti tai sitten siihen on tungettu valmiiksi jämät. Onneksi lopun Brasiliasambailu on silkkaa kultaa.

Saludos Amigosin vhs-kansi, Suomessa ollut vuokravideona 80-luvulla

Saving Mr. Banks

Saving Mr. Banks on Walt Disneyn tuotantoa oleva elokuva, joka kertoo P. L. Traversista eli Maija Poppanen kirjan kirjoittajasta (oikealta nimeltään Helen Lyndon Goff). Olen kuullut erinnäisistä lähteistä, että Travers ei voinut itse sietä Disneyn elokuvaversiota Maija Poppasesta, joten siksi onkin mielenkiintoista nähdä miksi hän on antanut luvan Disneyn tuotantoyhtiölle tehdä rakkaasta hahmostaan elokuvan. P.L. Traversin Maija Poppanen kirjoja en ole koskaan lukenut, mutta tämä elokuvassa tekeillä oleva Disneyn Poppaselokuva on minulle hyvin rakas.

Elokuvan alku on pikkuisen sekava. Se alkaa sitaatilla tuulen muutoksesta, jotka muuttuvat Poppaselokuvassa Pertun repliikeiksi. P.L. Traversin (Emma Thompson) hahmon tunnistaa heti siitä, että hän on todella kiinni luomassaan Maija Poppasen hahmossa. Hän ei halua antaa hahmoaan muille, mutta tarkempaa syytä ei kerrota. Travers vaikuttaa alussa aika negatiiviselta hahmolta ja hän kokee, että Maija Poppasen hahmot ovat hänelle kuin perhettä. Syykin selittyy myöhemmin, sillä hahmojen esikuvat tulevat hänen perheestään. Travers on tosi skeptinen siitä, että elokuvasta ei saa tulla piirretty, kun hän itse ei pidä niistä lainkaan. Syvempää syytä piirrettyvihaan ei kerrota. Elokuva kulkee kahdella tasolla; nykyhetken, kun itse Walt Disney (Tom Hanks) koittaa saada luvat Poppasesta kertovan elokuvan tekemiseen ja Traversin omaan lapsuuteen, jossa näytetään ja koetaan hänen elämäänsä Traversin näkökulmasta lapsena. Aluksi tämä limikkäisyys tuntuu hämmentvältä enkä löydä sen tarkoitusta, mutta tarinan edetessä löytää ne syyt, miksi nämä muistot näytetään Traversin lapsuudesta.

Saving MR.Banks elokuvan mainosjuliste. Ihanat nuo Mikki Hiiri ja Maija Poppas varjot

Tom Hanksiin Walt Disneynä minun on vaikea tottua, sillä olen itse nähnyt paljon Waltin haastatteluja ja ohjelmia. Hanks ei näytä minusta tarpeeksi Waltilta, saatikka kuulosta häneltä. Muuten pidän paljon elokuvan näyttelijöistä, jotka kyllä vakuuttavat minut rooleillaan. Emma Thopson on mainio P.L. Traversina. Travers käy sisällään vahvaa kamppailua heti alusta alkaen siitä, voiko hän kaupallistaa rakkaan tarinansa Maija Poppasesta, sillä hän pelkää hahmon katoamista kaupallisuuteen. Tämä kaupallistumisen pelko näkyy hyvin kohtauksessa, jossa P.L. Travers saapuu Los Angelilaiseen hotelliin ja hänen huoneensa on tungettu täyteen Disneyn tuottamia hahmotavaroita. Nalle Puhia kädessä pitäessään Travers sanoo: "A.A. Milne parka." Hän ei lainkaan pidä Mikki Hiiri ilmapalloista, tai Iines Ankka leluista. Jo hotelliin saapuminen vitsailevan autokuskin kyydissä näyttää sen, että Travers on aika kuiva ja huumorintajuton tyyppi.

Travers on Dineystudioilla hieromassa sopimusta ja on mukana monessa elokuvan käsikirjoitussessiossa. Leffan käsikirjoittajat ja lauluntekijät (Shermanin veljekset) esittävät Traverssille ideoitaan ja ihmettelevät kun Travers heti hylkää kaiken hauskan ja omaperäisen. Vastuuveli sana jää heti hyllylle ja siksi Supercalifragilistiexpialidoucusta ei kehdata edes ehdottaakkaan. Traversin reaktiot harjoituksissa esitettyihin lauluihin ja kuviin saavat hänet todella vaivaantuneeksi. Hän ei halua päästä omasta näkemyksestään Poppasesta irti. Onneksi nämä laulut on kuitenkin päässyt Traversin seulan läpi, sillä itse rakastan Maija Poppasen lauluja ylikaiken. Myös se, että Herra Pankki sai viikset on mahtavaa. En voi kuvitella Herra Pankkia ilman viiksiä! Voin vain kuvitella oikeaa hetkeä, kun tuollaisessa ryhmäkäsikirjoitustapahtumassa yrität saada omaa näkemystä läpi. Jokaisella kun on oma mielipide ja yhteistyötä pyritään tekemään. Tälläisiä käsikirjoitushetkiä on kyllä mielenkiintoista nähdä elokuvassa. Walt Disneystäkin saa nähdä tämän bisnesmiespuolen, sillä aiemmin olen hänestä nähnyt sen leppoisan ja mielikuvituksellisen vanhan herran. Nyt tässä valossa Walt näyttää sovittelijalta ja kunnon pomolta. Travers taas testailee Disneytä, että saako hän kaiken tahtonsa läpi.

P. L. Travers ja Walt Disney Disneylandissa karusellissa

Koska en ole lukenut alkuperäisiä Maija Poppaskirjoja, niin en ihan tiedä mitä Travers hakee takaa, kun hän kokee, että koko käsikirjoitus on ihan yhtä tyhjän kanssa kirjaan koettuna. Hän sanookin olevansa itse sodassa itsensä kanssa. Kun Poppaselokuvan lauludemot on saanut sanoitukset, niin jotkut niistä kuulostaa hyvinkin kauniilta. Keskitytään laulujen sanoihin ja niiden luomiin tuntesin, jopa paremmin kuin Poppaselokuvassa. Vain Lantin laulu nousee tässä isompiin sfääreihin.  Herra Pankin oma laulu tiivistää hyvin itse koko Maija Poppanen elokuvan tekoprosessin, sen kuinka P.L.Travers sekoittaa Disneyn pakkaa, samalla tavalla kuin Maija Poppanen Herra Pankin perhettä. Tämän ja takaumien merkityksen elokuvassa tajusin vasta vähän myöhemmin, mutta pidän siitä kuinka tarkasti ne on valikoitu. Ne heijastavat suoraan ideoina Maija Poppasen tarinaan ja hahmoihin. Takaumissa on tunnelmallisia kohtia, jotka vaikuttavat nykyisyyteen ja Traversin tiukkuuteen. Käsikirjoittajien laulut herättävät hänessä muistoja, jotka asettuvat nätisti limittäin. Lapsena Traversin suhde isäänsä oli paljo syvempi kuin äitiinsä. Isän päätyttyä juopoksi Helen (takaumissa Traversia kutsutaan oikealla etuniemllään) tietenkin pettyy pahasti ja tämä pettymys on tietenkin vaikuttanut siihen, kuinka kovaksi Travers on aikuisena muutuunut. Hän ei uskalla enään samalla tavalla luottaa ihmisiin.

Travers kokee Mr.Banksin osittain omaksi isäkseen, siksi hän niin kovasti puolustaa hahmojaan. Tosin hän saa myös osittain Waltin samaistumaan itseensä; mitä jos Walt joutuisi luopuman itse rakkaasta Mikki Hiirestään. Travers on aika yksinäinen Los Angelesissa, mutta onneksi hän vähän pääsee kuorestaan ja ystävystyy mukavan autokuskinsa kanssa, joka on hänen kanssaan samalla aaltopituudella. Travers ei millään lämpiä Herra Disneylle, ei vaikka tämä kutsuu hänet vierailulle Disneylandiin. Kyllä minulle sellainen vierailu mieluusti maistuisi ja ihana, että elokuavssa tämä upea puisto vilahtaa. Disneylandissa näytetään kuinka veijarimainen ja lapsenmielinen Walt Disney on, sillä kaikista puiston laitteista hän vie Traversin karuselliin.

Takaumissa näytetään Helenen äidin itsemurha järveen ja siitä minulla tulee mieleen kotimainen elokuva Tummien Perhosten Koti. Äiti ei kestä sitä, että isä välittää enemmän tyttäristään kuin hänestä ja lapset enemmän isästä kuin äidistä. Tälläisiä tapahtumia käy nykypäivänä ihan liian helposti. Helenen tädin piirteistä on otettu paljon Maijo Poppasen hahmoon, sillä mattolaukku, hyvänmakuiset lääkkeet, samanlaiset kopinakengät ja papukaijanpääsontikka on tädillä mukana, kun hän tulee lapsia hoitamaan.

Mikki Hiiri saattaa P.L. Traversin Maija Poppasen ensi-iltaan

Kun laulujen tekijät Shermain veljekset esittävät Traversille Leijaa Lennätän laulun, se vihdoinkin päästää Traversin lapsuuden iloisuuden irti, mitä Travers on koko tarinallaan hakenut takaa. Laulu saa hänen jalat heilumaan rytmissä. Hän halusi Herra Pankille juuri tälläisen onnellisen lopun, kun pitää sitä tärkänä hahmona ja samaistumisena omaan isäänsä. Walt lopulta paljastaa, että hän näkee osittain itsenä Herra Pankissa ja siksi hän haluaa tietää paremmin Traversn tuntoja hahmosta, että voi ymmärtää sitä paremmin. Tarinan syvin olemus on se, että Maija Poppanen tulee pelastamaan Herra Pankin, ei Annaa ja Mikkoa. Siitähän tulee elokuvan nimikin, Pelastakaa Herra Pankki. Walt on hyvä puhuja, hän osaa myydä ideansa ja ei ihmekkään, että hänestä tuli niin kova bisnesmies.

Maija Poppanen elokuva lopulta tehdään ja Travers saapuu loistokkaaseen ensi-iltaan. Travers on liikkeellä ilman avecia ja Mikki Hiiri saattaa hänet lopulta elokuvateatteriin. Ihana nähdä, että lopulta Travers nauttii elokuvasta, kun kokee sen niin tunteikkaaksi. Yhtäläisyyttä todellisuuteen en kuitenkaan tiedä, sillä käsitykseni mukaan oikea P.L.Travers ei voinut sietä tätä elokuvaversiota ja että hän on enemmänkin itkeskellyt kauhusta elokuvateatterissa. Tosin tämä on Walt Dsineyn tuotantoa oleva elokuva, joten eihän ne tietenkään halua alkaa mustamaalaamaan tässä ketään. Pidän kovasti elokuvan lopusta, joka vie luonnollisesti alkuhetkeen.

Eput elokuva

En koe itseäni varsinaisesti Eppu Normaali faniksi, vaikka tunnetuimpien biisien sanat tiedänkin. Eput olen kerran nähnyt pienellä festarikeikalla Oulussa kesällä 2009 ja ihan hyvinhän nuo soittivat. Murheellisten laulujej maat ja Tahroja paperilla olen monen kertaa kuullut ja jopa vähän aikaa sitten ostin Eppujen Lyömättömät kokoelmä Lp-levyn hyllyyni. Kun Eppujen Ratinan keikka kesällä oli, vähän sinne mieleni teki lippuja ostaa, mutta kovan hinnan takia en raaskinut. Töihin sinä iltana olin kuitenkin menossa ja kun Tampereen keskustassa kävelin työmaalleni, niin kyllä Ratinasta selvästi Urheiluhullu korviini kantautui. Eput elokuvalta odotin kaikkea informaatiota bändistä (en Eppujen toimintaa lehdistä ole koskaan seurannut) ja kaikkia kivoja pikku tarinoita vuosien varrelta. Ja niitähän riitti.

Eput elokuvan mainosjuliste

Eput Elokuva dokumenttia kerrottiin tavallaan kolmella eri tasolla. Joka soittaja (myös entiset soittajat) istuivat yksitellen tuolissa puhumassa kameralle menneisyydestä kronologisessä järjestyksessä. Menneitä tapahtumia oltiin dramatisoitu, näytettiin videopätkiä, valokuvia ja lehtihaastatteluja. Sitten uusimpana kerrottiin ja kuvattiin tuntemuksia Ratinan keikasta, miten siihen valmistauduttiin niin keikkatreeneissä, kuin suunnitelmissa uusien biisien kirjoitttamisessa. Kuvattiin läheltä Pantsen luomisen tuskaa ja kerrottiin rehellisesti mitä liika alkoholinjuonti Martille oikein aiheutti ja miksi bändissä on muutama basisti lähtenyt ja mistä tilalle on otettu uudet. Eppujen levy-yhtiön Poko rekordsin pääjehu Epe Heleniuskin vilahti muutaman kommentin välillä sanomassa. Ratinan keikkaa suunnitellessa nähdään myös Tampereen Filmharmonia ja kapellimestari Santtu-Matian Rouvali.

Dokumentti yllätti minut suoruudellaan ja ns. "helppoudellaan". Välillä kun katson bändihaastatteluja tai luen elämänkertoja yms. niin niissä todella helposti luetellaan liuta nimiä ja se teki tuota ja tämä teki tätä. Nyt kun Martti kertoi kameralle, että Pantse teki tuota ja minä tein tätä, niin tarinoissa pysyy helposti kärryillä kuin kaikille ihmisille on annettu kasvot. Kronologisuus oli kanssa odella tärkeä ja hyvä tässä elokuvassa, varsinkin tälläiselle, joka ei Eppu Normaali yhtyeen kaikkia vaiheita tiedä. Juurikin basistien vaihdot oli mielenkiintoista kuultavaa ja se miten Eppu Normaalin alun punk tyyli oikein Epuille löytyi ja miksi se sitten vaihtui vähän "perusrockimpaan" suuntaan. En minä ainakaan tiennyt, että The Ramones on joskus ylipäätäänsä ollut Tampereella keikalla, siistiä. Tahroja Paperilla LP-singlen kansikuva tarina Martin perseestä sai minut ihan kunnolla nauramaan, kuten myös Martin nuoruusvalokuvat. Aikamoinen posettaja tötteröhuulineen tuo kyllä on ollut.

Eput joskus kultaisella 80-luvulla

Eput elokuva on kyllä kattava katsaus yhtyeeseen nimeltä Eppu Normaali. Elokuva sisältää runsaasti Eppujen musiikkia mitenkään alleviivaamatta, eikä kappaleitten syntyjä aleta liikaa valottamaan. Tässä kerrottiin todella hyvin ja selkeästi tälläiselle ei-aiheesta-entuudestaan-tietäjälle kuinka yhtye on syntynyt. Siksi pidin tästä tyylistä valtavasti. Alan jopa toivomaan, että jonain päivänä muistakin suomalaista pitkän linjan yhtyeistä saisivat omat dokumentaariset elokuvansa. Kyllä sellaiset ainakin Yö (35-vuotta), Popeda (39-vuotta), Neljä Ruusua (34-vuotta) ja The 69 Eyes (27-vuotta) ansaitsisivat.

Hyvää syntymäpäivää Suomelle!

Ukonvaaja

Ukonvaaja dokumentti on ensimmäinen dokumentti, joka kertoo suomen historiasta luonnonuskontojen kannalta, ajalta kauan ennen kristinuskon tulemista suomeen ja ajasta kun suomea ei vielä tunnettu suomena. Kiinnostuin tätä dokumentista sisareltani, joka mainosti tätä jo kauan ennen sen julkaisua. Oma suhteeni uskontoon on enemmän suomalaista luonnonuskoa kuvaava, kuin kristinuskoa ja siksi olin hyvin kiinnostunut tästä dokumentista: mitä se sisältää ja miten se on toteutettu. 

Ukonvaaja dokumenttielokuvan mainosjuliste

CMX- yhtyeen laulaja, säveltäjä ja lauluntekijä on dokumentin pääosassa. Hän tekee matkaa suomessa, jossa haluaa tutustua oikeille juurilleen. Hän käy kohtaamassa muutamia historian tutkijoita; sen ajan kultturia tutkivan, arkeologin ja Kalevalantutkijan. Koko elokuva on siis Yrjänä matka hänen pohtimisista ja miettimisistä kokemuksiin, mitä hän saa irti ihmisiä haastatellessa tai vanhoilla "pyhillä" paikoilla käymisissä. Loppupuolella Yrjänä tapa Taivaanvaaja seuran henkilöitä, jotka haluavat pitää tätä luonnonuskontoperinnettä vielä yllä. Elokuvassa on kaikki tärkeät luonnonuskon ja muinaissuomeen liittyvät elementit, kuten sauna, Kalevala, eläinten kunnioitus ja varsinkin karhut.

Selkeitä odotuksia ei tätä dokumenttia kohtaan minulla oikein ollut, mutta olin siltikin positiivisesti yllättynyt. Monet jutut muinaisuskonnoista oli minulle tuttuja, mutta paljon tuli myös uusia asioita. Kalevalan tietynlainen painotus ehkä vähän häiritsi, sillä en itse ymmärrä sen suurta merkitystä tuon ajan niin suurena kulmakivenä. Taasen historioitsija, joka kertoi sen ajan kulttuurista ja arkeologiset jutut herätti minussa eniten kiinnostusta. Se sai todellakin lähemmin ajattelemaan miten tuohon aikaan elettiin, oltiin, uskottiin. Dokumentti ei anna mitään absoluuttista totuutta, vaan saa enemmänkin katsojan itse pohtimaan aihetta: onko nykyihminen erkaantunut luonnosta? Miten maailma on syntynyt? Onko eläin yhtä arvokas kuin ihminen? Onko luonnolla sielua? Kuinka pyhä paikka on sauna? Kuuluuko saunatontulle heittää viimeiset löylyt?

A.W. Yrjänä juuriaan etsimässä

Visuaalisesti Ukonvaaja on kaunis: näytetään rutkasti, jopa luontodokumenttimaisella tavalla suomen kaunista luontoa. Haastatteluosuudet olivat inhimillisiä keskusteluaja iltateen äärellä ja välillä Yrjänä toimi vain kertojana tulta kohentaessa. Muutamat otokset ovat mustavalkoisia, joka toi tiettyä vanhanaikaisuuden tunnetta, mikä sopii aiheeseen hyvin. Lopussa kun Yrjänä on katsomassa pikku kopperossa karhua on hyvin vakuuttava. Se hetki sai tuntemaan itsenikin pieneksi tämän uskomattoman kauniin luonnon rinnalla.