Tv-suosikkejani: Samu Sirkan Joulutervehdys

Jouluaattoisin monilla on traditioita. Minulla se on tv-joulusuosikkini eli Samu Sirkan Joulutervehdys

Ensikosketus:

 Oli joulu 1998. Isäni oli kuollut kyseisen vuoden keväänä ja opettelimme elämään siskon ja äitin kanssa kolmisin. Pumpuli kissamme oli saapunut meille juuri joulun alla ja joulupukki ei enään käynyt kylässä. Siinä joskus seittemän aikaan avasimme joululahjoja ja päätettiin hetken mielijohteesta avata telkkari. Sieltä tuli Disneyn piirettyjä Samu Sirkan Joulutervehdyksen muodossa. Ohjelma jäi taustalle pyörimään. Vuoden kulttua taas kävi näin ja kolmantena taisimme ajoittaa tarkasti lahjahetken Samu Sirkan ympärille. Niin siitä muodostui meidän perheelle perinne.

 Mikä Samu Sirkan Joulutervehdys?

Samu Sirkan Joulutervehdys on jakso tv-sarjasta Disneyn Ihmeellinen maailma, vuodelta 1958. Jakson alkuperinen nimi on From all of us to all of you, jolla Disney (onneksi) vieläkin mainostaa joulutuotteitaan, kuten viime vuoden Disney+ jouluelokuvia. Ohjelmaa on näytetty 70- ja 80 -luvulla Suomessa, mutta vasta 90-luvulla se on vakiintunut television jouluohjelmaksi kolmoselle. Joka joulu katson aina Joulupukin Kuumaa Linjaa, Lumiukkoa ja Samu Sirkkaa.

Ohjelman kulku: 

 Ohjelma alkaa Helinä Keijulla, joka taikoo joulukortin auki. Siellä Mikki Hiiri soittaa pianoa, kun Samu Sirkka toivottaa heiltä kaikiltä meille kaikille oikein ihanaa joulua. Samu Sirkka siis toimii tämän Disney koosteen houstina. Vähän maasta riippuen ohjelman lyhytelokuvat ja pätkät Disneyn klasskoista vaihtuvat, mutta ainakin nämä on Suomen ohjelmassa mukana: 

- lyhytelokuva Pluton Joulupuu: Mikki Hiiri ja Pluto etsivät joulukuusen ja koristelevat sen. Kuusen mukana tulee pari kutsumatonta vierasta, eli Tiku ja Taku. Kun he kävelevät Mikin joulukuusessa, siinä on jotain maagista. 

- lyhytelokuva Aku Lahjapakkaajana: Tämä on mielestäni avan hulvaton lyhäri, sillä torven ja Akun dialogi on ihan hulvaton. Varsinkin repliikki; "Yhtiömme eiiiii ole tyytyväinen." Haluaisin kovasti pästä työskentelemään tuohon tehtaaseen.

- Ote elokuvasta Kolme Cabarelloa: Panchito on antanut Aku Ankalle lahjaksi Pinjatan ja kertoo Mexicolaisesta perinteestä, Posadasta. Siinä lapset etsivät suojaa ja turvapaikka kantaen mukana Marian ja Josefin kuvaelmaa. 

 
- Ote elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri: Kaunotar tuli perheeseen jouluna ja vuosi on vierähtänyt ja nyt hänellä ja Kulkurilla on neljä suloista pentua. Tupsu ja Jalo tulevat jouluvierailulle, jossa on aivan ihana tunnelma. Lähettihän Hanna-täti heille koirankeksejä.

- Ote elokuvasta Tuhkimo: Walt Disneyn itsensä suosikkikohtaus, kun Tuhkimo saa maailman kauneimman mekon ylleen ja kurpitsavaunut.

- Ote elokuvasta Peter Pan: Peter Pan on lentänyt Leenan luokse etsimään varjoaan, jonka kerran sinne hukkasi, kuunnellen salaa tarinoita itsestään.  

- Ote lyhytelokuvasta Small One: Small One lyhytelokuva on julkaistu suomessa kokonaisuudessaan Disneyn Joulukalenteri dvdllä. Elokuvan loppu on jouluinen, sillä pikku poika myy Small One aasinsa Josefille, että se voi auttaa kantamaan Marian Beetlehemiin. Poika on kokenut kovia huonoilla aasikaupoilla, sillä toivoo uuden omistajan pitävän huolen rakkaasta Small Onesta. Josef vaikuttaa kiltiltä, joten Small One saa hänestä uuden omistajan.

 

Lopuksi tulee aina Disneyn joululahja: pieni pätkä tai teaser uusimmasta Disney elokuvasta. Vaikka koko muu ohjelma on englannin kielinen, niin tämä kurkistus uuteen elokuvaan on aina suomeksi. Tänä vuonna veikkaan sen olevan elokuvasta Encanto. En olekkaan sitä vielä nähnyt.
Ihan lopuksi Samu Sirkka istahtaa ihanan kynttilänjalan reunalle ja laulaa When you Wish Upon A Star Disneyn hahmojen tullessa ympärille. Lopulta Samu Sirkka toivottaa Hyvää Joulua Meiltä Kaikilta Teille Kaikille

 
Ohjelman tärkeimmät hetket: 

Minulle se on heti ohjelman alku. Pluton joulupuu on niin kaunista katsottavaa. Lahjapakkaus taasen aina naurattaa kovasti. Tuhkimon pukua jaksan aina ihastella ja Kaunottaren ja Kulkurin kodissa on oma, jouluinen tunnelmansa. Small One oli ennen minulle tärkeämpi pätkä, sillä en ollut nähnyt koko elokuvaa. Nyt kun olen, niin sen hohto on vähän jo laantunut. Uuden elokuvan teaseria odotan aina innolla ja kyllä vähän herkistyn Samu Sirkan laulaessa, sillä yleisöksi tulee niin klassisia hahmoja, Disney hahmoja. Diseyn taikaa. 

 
Samu Sirkan Joulutervehdyksen merkitys: 

Olen monesti koittanut pohtia ja miettiä, miksi tämä on noussut minulle paljon suurempaan asemaan kuin mikään muu jouluohjelma. Siihen varmasti vaikuttaa se, että sydämeni lyö Disneylinnan tahtiin ja olen kasvanut Disneyn animaatioiden kanssa. Se on vaan se meidän perheen juttu ollut aina. Jouluaattona ollaan tuosta ekasta katsomiskerrasta lähtien aloitetu joululahjojen avaaminen aina Samu Sirkan ohjelman aikaan. Sinä paketteja availlessa ja lahjoja ihastellessa voi aina seurata sitä hyvää piirettyä ja mainoskatkon ja Peter Panin kohdalla keskittyä seuraavaan pakettiin. Lapsuuden kodissani meillä oli taoana, että minä istuin lattialla kuusen vieressä ja sillä hetkellä kun ohjelma alkaa, alan kaivaa lahjasäkeistä paketteja ja aina annan vuorollaan yhden siskolle, yhen äitille ja yhen itelle. Sitten niitä availlaan ja annan paketteja lisää, kunnes säkki on tyhjä ja yleensä silloin ohjelmakin on loppusuoralla. Nykyään kun lahjan saajoja on vain minä, mieheni ja kissa niin ensin jaan paketit kaikille kolmelle ja ohjelmaa katosessa avaan varovasti yhden kerraallaan.. Samu Sirkka toimii siis minulle eräänlaisena Joulupukkina, kun Pukki lakkasi käymästä. Isähän sen oli aina ennen kutsunut paikalle. Samu Sirkka on meillä korvannut punanutun ja antaa omalla ohjelmallaan minulle ihanan jouluntunteen. Kaikesta muusta varmasti voisin jouluaattina luopua, mutta en Samu Sirkan Joulutervehdyksestä.  

Monsterit OY

Taisin olla iältäni vähän liian vanha Monstereihin, sillä olin jotain kahdentoista, kun näin Monsterit OY:n ekan kerran. Videon lainasin kaverilta ja taisin jopa silloin tykätä edessä olevasta Lintuset animaatiosta enemmän kuin itse elokuvasta. Vasta vanhemmiten olen ihastunut Taren ja Buun läheisyyteen.

Monsterit Oy Mainosjuliste

 Monsterilassa elää Tare Karvanen kaverinsa Masi Pallopään kanssa. He ovat töissä tehtaassa Monsterit OY:ssä, joka luo Monsterilaan sähköä. Sähköä luodaan, kun pikku lapsi kiljuu monsterainsa pelätessä. Tare on monsterilan paras jätkä ja tekee kovia ennätyksiä apurinaan Masi. Pahin kilpakumppani on kateelinen Rähkä, joka hamua Taren ennätystä. Aluksi Masillakin on ennätykset enemmän mielessä, Tare kun taas ei niistä välitä. Hän vain on paras. Sitten yksi päivä Rähkä koittaa salaa tehdä ennätystä ja tapahtuu se kauhein virhe; lapsi pääsee monsterilaan. Koomisia tilanteita sattuu, kun monsterit pelkäävät lapsia kuollakseen. NIin aluksi myös Masi ja Tare,  mutta Tare huomaa pian kiintyvän lapseen ja hoivaavan sitä. Tare kutsuukin pikkutyttöä Buuksi ja Buu Tarea Nalleksi. Buu sekoittaa koko kaupungin, kun hänet nähdän Taren ja Masin seurassa Herkku Hartsan shusibaarissa ja Buu pääsee uutisiin. 

Tarekin säikähtää

Uuteen päivään; Tare salakuljettaa Buun valeasussa töihin ja siitä kommellukset vasta alkaa. Räähkä koittaa kidnapata Buun, mutta se ei onnistu. Alkaa värikylläinen ja jopa sekava jahti ovien maailmoissa ja Buun naureskellessa. Ovet, joita pitkin lastenhuoneisii päädytään ovat valtavassa varastossa ja alue on yhtä huimapäiden vuoristorataa. Yksi ovi viekin pelottamon harjoitteluosastolle, jossa Taren pitää antaa näyte taidoistaan. Buu näkee silloin Taren ensimmäistä kertaa pelottavana ja syndänverellä Buu itkeä juoksee pois. Silloin vasta Tare itse tajuaa, kuinka kammottava hän oikein on. Monsterilan johtaja Rumilus heittää Taren ja Masin ovesta jäätikölle, sillä he ovat nyt nähneet liikaa. Räähkä onkin kimpassa Rumiluksen kanssa. 

Tare ja Masi tappelevat jäätiköllä, jossa monseri Jeti koitta saada heitä rauhoitettua. Tapellen kuitenkin mennään kotiin ja saadaan Rähkä kiinni itse teossa. Kun kerran Rähkä on firman puolesta valmis uhraamaan vaikka tuhat lasta, saadaan se nauhalle ja pomo saa potkut. Tapahtumaa on tutkinut 2319 ryhmä, jotka putsaavat lasten jälkiä ja heidän johtajana toimii kirjanpitäjä Raisa, joka on Monsterilassa töissä ja joka ei ikinä saanut Masilta tarvittavaa raporttia. Firma suljetaan, Buun ovi tuhotaan, mutta mistä jatkossa saadaan sähköt? Tare muistaakin, että Buu nauru toi sähkön oville ja pienen tutkimusten jälkeen todetaankin naurun toimivan paljon paremmin kuin pelon. Tare pääsee ennen loppua vielä kerran tapaamaan Buun Masin kootun oven ansiosta. 

Ovia, ovia

Monsterit Oy on hyvin mielikuvitusrikas elokuva ja siinä on mukavan omaperäinen idea. Tietokoneanimaatio sopii tähän erinomaisesti, kun ihmishahmoja on vain yksi ja muut mielikuvituksellisia örkkejä. Itse erilaiset monsterit ovat aina olleet suosikkejani tässä. Tare on iso ja karvanen, Masi pyörä ja suloinen pallopää, Räähkä lisko, Rumilus hämähäkki, Sirkalla on käärmehiukset, Raisa hidas etana, ja tehtaan ulkopuolella olevat tyypit kassa ovat omia hassuja olentoja. Suosikkini on hyytelölima, joka tippuu viemäriin, niin että häneltä jää suu ja silmät vain esille. Itse Buu tyttönen on yksi animaatiosuosikkejani, hän on niin valtavan suloinen ja se hänen lapsen naurunsa on ihastuttava. Harvinaista muuten että minä sanon näin, kun ei pidä lapsista, mutta Buun ääni on jotekin niin aito. Hän itkee aidosti, nauraa aidosti ja on niin tunteellinen, kun silittää Tarea, katsoo tätä silmiin ja sanoo: "Nalle". Buun ja Taren viimeinen yhteinen halaus on minulle lähes itkun paikka ja Pixarin leffojen yksi koskettavimpia hetkiä.
 

Kun katsoin elokuvaa lapsena, en osannnut siihen oikein samaistua. Buu oli liian pieni ja itse en ole koskaan pelännyt hirviöitä ja monstereita. Ehkä uskon tämän toimivan parhaiten ihan pikkulapsille, jotka niitä vielä pelkäävät. Huumori on ihan kivaa ja tykkään varsinkin siitä, että joka asiaan on otettu se monsterius mukaan, kuten deodoranttia on hajuna tyyliin koirankakka. Parasta elokuvassa on se, kun monsterit tekevät arkisia asioitaan; kun näytettään miten he pelottelevat lapsia ja viettävät vapaa-aikaa. Itse toiminta, eli Buun saaminen kotia ja Rähkän kassa tappelut eivät taas minua innosta. Siksi elokuvan tapahtumat tuntuvat vähän väkinäiseltä ja liian monen mutkan kautta selvitetyltä. 

Ihanat Buu ja Nalle

 Monsterit on kuitenkin kiva elokuva. Tiedän, että nykypäivänä monet arvostavat jopa Pixaria enemmän kuin Disneytä, mutta itselläni näin ei ole. Pixarin tuotokset ovat hyviä, mutta tunnetasolla ne eivät ole päässeet vielä lähellekkään kunnon Disneyn klassikoita. Kuitenkin Pixarin tuotannosta Monsterit Oy nousee sille paremmalle puolelle. Ja erikoispointsit Jussi Lammesta Tare Karvaselle, hän sopii ehdottomasti Taren ääneksi. Monesterit Oy sai myöhemmin jatko- (eli oikeamin esi-) osan Monsterit Yliopisto, joka taas on pelkkää sähellystä, ilman sitä kaunista tunnetta, mitä Buu olemuksellaan tähän elokuvaan loi. 

Ötökän elämää

Toisin kuin Disneyhyn, minulla ei ole yhtä isoa nostalgia-arvoa Pixar elokuviin. Suurinta osaa ei heti hankittu meidän videoille ja ensimmäinen Pixar elokuvateatereissakin oli vasta Nemoa Etsimässä. Aikuisiällä muutaman kerran olen Ötökän Elämää katsonut ja löydän erikoista nostalgia-arvoa elokuvasta. Vaikka itse leffassa ei ole minulle mitään nostalgista, kun se ei lapsena ollut minulle tärkeä, mutta animation kökköys näin aikuisiällä pistää silmään ja muistuttaa hyvin paljon halpoja lasten tietsikkapelejä mitä pleaisn ja siksi suo animaation taso ja tyyli tuo juurkin vahvasti oman laspuuden 90-luvun lopun mieleni.

Elokuvan juliste

Muurahaisyhteskunta elelee pienellä saarella. Heillä on diili heinäsirkojen kanssa, että he keräävät ensin sirkoille ruuan ja myöhemmin vasta itellensä. Tänä vuonna diili ei onnistu, sillä sirkka Flick esittelee epäonnistunutta ruuankeruu konetta ja sirkkojen ruuat haihtuvat jorpakkoon. Sirkat ovat tästä hyvin, hyvin vihaisia. Varsnkin jengin pomo Hopper alkaa käymään kärsimättömäksi. Murkkujen täytyy ehtiä keräämään uuet ruuat sirkoille, ennen kuin viimeinen lehti putoaa lähipuusta. Murkut ovat epätoivoisia, mutta ei auta kuin rytyä töihin. Flick keskii mielesestään hyvän idean: haetaan oman yhteiskunnan puolelta soturihyötesiä auttamaan. Kukaan ei piittaa ideasta, mutta hei, tällä tavalla saadaan Flick pois tieltä, kun se  van toheloi. Flick lähtee innoissaan matkaan. Hän hyppää omalta saaareltaan voikukan avulla naapurimaalle ja siellä menee hyönteiskaupunkiin. Sieltä löytyy baari ja jopa sirkus. Sirkuksessa on näytös meneillään, joka ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Yleisöä ei yhtään kiinnosta P.T. Kirpun sirkus ja siski sirkusötökät saavat potkut. He ovat juuri juomassa suruunsa baarissa ja esittävät siellä pientä showta, kun Flick saapuu paikalle. Flick luulee heitä soturiötököiksi ja värvää he heti mukaansa.

He tulevat, syövät, ja lähtevät

Murkkusaarella ötökät saavat lähes kuninkaallisen vastaanoton. Pikku murkut ovat tehneet heille hienon ja aidon esitelmän heidän tämän hetkisestä tilanteesta ja tulevasta kuolemasta. Sirkusötökät kun näkee tämän, he ovat aivan valkoisia ja ovat jo lähdössä karkuun. Nyt vasta Flick tajuaa minkä virheen hän on tehnyt. Sirkustyypit jäävät kuitenkin murkkujen avuksi. Flickin kanssa he tekevät sunnitelman huijarilinnusta. Linnut ovat nimittäin anoita mitä sirkat pelkävät. Lintu saadaankin kokoon ja piiloon ajoissa. Murkut ottavat sirkusötökät osaksi omaa yhteisöä, kunnet P.T. Kirppu saapuu paikalle. Muutkin murkut tajuavat sirkusötököiden huijanneen heitä, eivät he ole sotureita. Ötökät lähtevät pois Flick mukana. Murkut alkavat viime hetkellä kerätä taas ruokaa Hopperille ja sirkoille, muta eiväthän he ehdi. Flickiin luottaa anoastaan Kuningatar murkun nuorin lapsi Dot, joka houkuttelee Flicin ja sirkusötökät takaisin avuksi. Dotin avulla tekolintu lähtee lentoon, kun sirkat saapuvat ja sirkathan ovat kauhuissaan, aina siihen asti kunnes Hopper sytyttää linnun tuleen ja kaikki tajuaa linnun olevan huijausta. Tappelu on kiivasta murkkujen ja sirkkojen kesken, joten murkut yhdistyvät kunnon vastarintaan. Flick kertoo oikean elämän tien sirkoille. Murkut kerävät ruuan, murkut syövät ruuan ja sirkat voi painua muualle. Hopper on tästä niin raivona, että hänen kiusankohteena ei ole enää murkut, vaan vain ja ainoastaan Flick. Ystäviensä avulla Flick  saa houkuteltua Hopperin linnunpesän lähelle ja  Hopper saa aika karmean kohtalon, kun pikkulinnut syövät hänet iltapalaksi. Rauha palaa takaisin murkkusaarelle ja sirkusötökät lähtevät takaisin kaupunkiin temppuja tekemään. 

Ilkeä Hopper

Ötökän Elämää on ihan leppoisa elokuva. Ei heärätä kummemmin tunteita, ei ärtymystä tai loistofiilistä. Hopper on hahmona aika uhkaava, jopa pienelle katsojalle pelottava. Kaikilla hahmoilla on vaikn yksi personallisuuspiirre, mikä tekee hahmoista tylsiä. Musiikki on leppoisaa, maisemat kauniita. Juoni itsessään on tylsä ja sitä on koitettu sotkea pienillä käänteillä, jotka ei ole edes välttämättömiä. Vasta lopun "troijanhevonen" eli valelintu on selainen, jonka aikana katsoja saattaa vähän haukkoa henkeä. Nykypäivän katsojalle leffa tosiaankin on todella kökkö animaation takia. Murkut ovat kaikki siniharmaata tai punavielottia terästä, eikä vaikuta yhtään murkuilta. He ovat kuin robotteja ja tuntuu, että Toy Storyn lelujen liikkuvuus on mennyt tässä elokuassa jopa taakseppäin. Tausta on liian pixeliä ja liian tietokonemasita, että nykykatsoja pystyis keskittymään pelkkään elokuvaan ilman sitä huomaamatta. Kökkö animaatio vie huoimion kaikelta muulta itse elokuvassa. On myös hassua, että kun koko elokuva sijoittuu ulos, niin siltikin tuntuu, että päääväri on harmaa. Se taasen johtuu murkkujen ja ötököiden värityksestä. Murkut ovat personina niin vähän esillä, etteä heihin ei ehdi saada mitään kiintymyssuhdetta, joten katsojana en koe edes välittäväni miten näille muurahaisille käy. 

Sirkusötökät

Toy Storyyn verrattuna huumori on leffassa huonoa. Vitsi ovat slapstick tasoa,sanaleikkejä ja sitä, että läski mato kokoajan syö tai haluaa olla vauva. Minua ei tuollaiset naurata, vaan ennemmin ällöttää. Myös leppäkertun kokoajan seksuaalisuuden tuominen esin on jotenkin typerää. Onko tässä jotain homofobista taustalla, kun katsojat yllättyvät että iskettävä leppis onkin mies? Paras kohtaus elokuvassa onkin, kun pikkumurkut vetää näytelmää. Yksi huikkaa; "Minä kuolen, kuolen, kuolen..." ja purskauttaa tekoverta päälleen. 

Näytelmällä on hyvä lavastus

Toy Story 1 & 2

Itse näin Toy Storyn ensimmäistä kertaa joskus videojulkaisun ilmestymisen aikaan. Sikäli harvinaista, että toy Storyn katsoin vuokravideolta. Meidän porukat kun ei vuokrausta liiemmin harrastaneet. Olin tuolloin isovanhempiani luona Kuusamossa ja serkkuni (joka ei ollut silloin täysikäinen, ei lähelläkään) vuokrasi meille katsottavaksi tämän videon. Sillon Kuusamon Ärrällä ei taidettu pahemmin ikää kysellä. Video katsottiin siskon ja serkun kanssa tosiaankin ukin ja mummin luona. Vahviten muistan hämähäkin, jota koristaa vauvan pää. Mielikuvissani hiekkalaatikkokohtaus tapahtui yöllä, mutta se muisto on näköjään ollut vääristynyt. Pidin Toy Storya aika pelottavana ja katsoinkin sen seuraavan kerran vasta joskus 14-vuotaana kun Yle näytti Toy Story 1 ja 2 elokuvat joskus joulun välipäivinä. Tuolloin nauhoitin molemmat elokuvat ja kakkosen näin silloin ekan kerran. Silloin vasta aloin innostumaan Toy Story maailmasta, vaikka olenkin jo lapsena kuvitellut, että barbini elävät omaa elämäänsä barbitalossa aina öisin ja kun en ole kotona. 

Lelujen elämää kertoo Andy nimisen pojan leluista. Keskiössä on länkkäri nukke Woody ja kaverina on Herra Perunapää, Rex Dinosaurus, Slinky vieterikoira, Röh säästöpussi ja Bo-Beep posliininukke. Woody on Andyn lempilelu ja siksi lattiahierarkiassa korkeimmalla. Asetelmaa tulee rikkomaan Andyn uusi synttärilahja Buzz Lightyear, avaruusrangeri. Buzz ei usko olevansa lelu, vaan luulee olevansa oikea avaruusrangeri. Woody tulee Buzzille kateelliseksi, kun hän nousee lattiahierarkiassa häntä korkeimmalle ja muut lelut kunnioittavat häntä. Andyn perhe on muuttaamassa ja kaikkien täytyy löytää muuttokaveri, etteivät eksy toisistaan. Bo-Beep hylkää Woodyn, koska Buzz on kiinnostavampi.

 
Yhtenä iltana Andy, äiti ja pikkusisko Molly lähtevät syömään Pizzaplaneetalle. Andy saa ottaa vain yhden lelun mukaan. Woody ja Buzz ovat juuri tapelleet ja Buzz tipahtaa ikkunasta. Andy ei löydä Buzzia, niinpä hän ottaa Woodyn mukaansa. Autolla matkalla Pizzaplaneetalle Buzz hyppää kyytiin ja yhdessä he Woodyn kanssa tipahtavat autosta. He kuitenkin pääsevät Pizzaplaneetalle ja ovat jo hyppäämässä Mollyn rattaisiin, kunnes Buzzia vetää raketti puoleensa. Pizzaplaneetalla on Koura-peli, joka toimii kolikoilla. Buzz menee sisään ja siellä hän saa ympärllensä pienet vihreät ufomiehet. Woody seuraa Buzzia pelin sisään. Pahaksi onneksi peliä tulee pelaaaan Andyn ilkeä naapusi Sid, jolla on paha maine. Sid voittaa ufon ja huomaa Buzzin lelujen joukossa. Hän kouralla saa Buzzin itselleen ja siinä samassa Woodynkin. Vaikka lelut ovat nyt lähellä kotia, he ovat mahdollisimman kaukana kotoa. Sidin huone on leluille oikea kidutuskammio. Hän meinaa ampua Buzzn raketilla ilmaan. Toistensa vihamiehet Buzz ja Woody tappelevat ja sopivat, mutta liian myöhään. Buzz masentuu kun tajuaa olevansa vain lelu ja Sid on tosiaankin ampumassa hänet ilmaan. Woodyn täytyy pelastaa Buzz, ilman häntä Woody ei voi palata kotiin ja ystävyyskin on jo ehtinyt syntyä. Sidin rikkomat ja uudelleen kokoamat lelut ovat tehneet pieen lelusairaalan ja ovat luovasti korjaneet toisiaan. Heidän avulla Woody kehittää juonen. Kun Sid on ampumassa Buzzia, lelut tulevat takapihalle ja Woody säikyttää Sidin pahanpäiväisesti. Sid alkaa pelätä jopa pikkusiskonsa Hannan nukkea. 

Buzz ja Woody

Woody ja Buzz ovat pääsemässä jo kotiin, mutta muuttoauto on jo liikenteessä. Woody saa sen kiinni ja muorman kydissä hän päästää Kilpuri kilpa-auton irti. Kilpurian ohjaamalla Buzz pääsisi kyytiin, mutta Kilpurista loppuu matkalla patterit.  Muut lelut kateuksissaan heittävät Woodyn kyydistä. Woodyn kekseliäisyyden avulla he ampuvat itsensä raketilla ilmaan. Kilpuri lentää muuttoautoon ja Buzz päästää raketin irti juuri ennen räjähdystä. Buzzin siivien avula ei lennetä, vaan niillä pudotaan tyyliillä Andyn autoon. Andy on niin iloinen kun lelut ovat tallessa. Tulevaa joulua vietetään uudessa kodissa. Jouluahjana on täläkertaa koiranpentu. 

Rex, Herra Perunapää, Slinky, Röh, Bo-Peep ja Trolli

Toy Story on maailman ensimmäinen kokonaan tietokoneella animoitu elokuva. Vaikka se on ollut vuonna 1995 kova juttu, niin näin 26 vuotta myöhemin näyttää auttamattoman vanhalta, varsinkin ihmisten ja eläinten animointi. On ollut fiksua laittaa päähahmoiksi leluja, sillä ne näyttävät vielä ihan hyvältä. Ihmiset ovat vähän pelottavan näköisiä ja liikkuvat luonnottomasti nykien. Leluperspektiivi ja lattiataso on oiva kuvakulma kun kaikki huonekalut näyttävät massiivisilta. Sinä katsoja (aikuinenkin) voi kunnolla samaistuia lapseen. Lelut tosiaankin elävät omaa elämää, mutta aina ihmisten ollessa paikalla he ovat liikkumattomia kuin, noh lelut. Ainoastaan Sidin kohdalla tämä rikkoutuu, kun Woody tahallaan särkee tämän illuusion. Lelut tietävät olevansa leluja, koska heillä on leikitty kauan. Ainostaan Buzz ei ymmärrä leluna oloa, mutta kuitenkin jähmettyy ihmisten tullessa. Ehkä tätä ei voi rikkoa, ellei tahattomasti sitä tee.

Hämähäkkivauva

 Buzzin ja Woodyn välit ovat alussa todella kireät, mutta yhteinen toistensa pelastusoperaatio auttaa heitä ystävystymään ja leffan lopussa soikin On sulla ystävä -laulu. Tämä Woodyn ja Buzzin ystävyysteema jatkuu tulevissa elokuvissa. Ensimmäiseksi Toy Story elokuvaksi tässä pysytään suht lähelä kotia ja tapahtumat ovat yksinkertaisia. Mitä pidemälle elokuvasarja etenee, sitä kauemmaksi lelut joutuvat toisistaan. Tykkään kovasti katsoa Andyn huonetta, siellä on paljon lapsille suunnattua tavaraa ja se luo aidon kuvan lapsen huoneesta. Hänen kiintymyksensä leluihin on jotain todella ihanaa, mitä itsekkin koin aikoinaan suosikki barbienukkeeni. Elokuvan leluista muuten pidän päävaljakostamme, varsinkin suomidubbauksessa Antti Pääkkönen ja Santeri Kinnunen ovat onnistuneen erinomaisesti. Hahmona taasen Herra Perunapää on sellainen, joka vie aina huomioni, sillä on niiin hauskoja juttuja. Lopussa Molly saa joululahjaksi Rouva Perunapään, joka nähdäänkin tulevissa elokuvissa. Vaikka Toy Storyssa on kivat hahmot ja paljon väriä ja uudenlainen (tuolloin ennennäkemätön) animaatiotyyli, niin siltikin siinä on jotain ahdistavan tylsää, joka ei saa minua niin seuraamaan juonta. Leluiluilla on helposti vain yksi tunne kerrallaan päällä, mikä näkyy elokuvan kerronnassa. Ehkä jopa siksi Toy Story 2 on minusta hitusen parempi, mitä tämä ensimmäinen osa ja koska olen lähes aina katsonut ne putkeen, niin arvostelen ne myös putkeen.

Katso elokuvaan kuuluneet ensikokemuskeni ylhäältä. Lisään siihen kohtauksen, joka leffassa on vahvimmin aina mielessä; lelunkerääjä Al on nukahtanut sohvalle ja hänen sormissaan on keltaista juustnaksumähmää. Siinä on leffan realistisin animoistu kohtaus. 

Katsokaa nuita sormia, yök!

 
Eli tarina kulkee tällä kertaa lelunkerääjän ympärillä. Andy lähtee länkkärileirille, mutta juuri ennen leiriä Woodyn käsi rikkoutuu. Nukke jää kotiin ja äiti hyllyttää sen. Hyllyllä on myös Weezy pingviini, jolta on pilli rikki. Woodyn äiti pitää pihakirppiksen, jonne Weezy joutuu. Woody ei voi katsoa sitä sivusta, hän lähtee koiran kanssa pelastamaan Weezyä. Woody lentää vahingossa pöydälle, josta hänet bongaa Al niminen lelukerääjä. Hän on ihan innoissaan Woodysta, vaikka äiti ei myy sitä. Al onkin ilkeä, hän varastaa Woodyn. Muut lelut näkevät tämän ikkunasta ja tunnistavat, että Al on sama tyyppi joka telkkarissa mainostaa Alin lelulato nimistä leikkikauppaa. Sinne siis suuntaa pelastuspartio johtajana Buzz. Mukaan lähtee Rex, Herra Perunapää, Röh ja Slinky. He kävelevät Alin lelulatoon pitkän matkan, samalla kun Wood tutustu uusiin tyypeihin. Al onkin kerännyt kokoelmaa ja Woodyn kanssa samaan sarjaan kuulu karjapaimen Jessie, hevonen Napakymppi ja mainari Paukku-Pete. Woodysta on tehty oheistuotteita vaikka millä mitalla ja oma tv-show. Sarja kuitenkin hyllytettiin, kun kaikkia alkoi kiinnostamaan avaruuslelut. Al on myynyt koko kokoelman Japaniin lelumuseoon. Mainari on innoissaan, hän on vielä laatkossa. Jessie taas on innoissaan, hänelä on traumat laatikoissa olosta. Hänet aikoinaan omisti Emily, joka aikuiseksi tultuaan hylkäsi Jessien. Woody kaipaa kuitenkin Andyn luo. Hänellä onkin ristiriita, hajottaako Scooppari jengin, vai lähteä heidän mukana museoon? Museo on kiinnostunut leluista vain kokoelmana. Woody koittaakin karata, mutta se ei onnistu yksin.

Woodyn jengi, mukaan nyt kaikki vaan

Pelastuspartiomme ovat hyvää matkaa vaihdissa. Alin lelulato näkyykin jo, tasan tien toisella puolella. Tie vai on autotie. He keksivätkin mennä varoituskolmiotötsien sisään ja pääsevät yli, saaden aikaan liikenneonnettomuudet. Lelulatoonkin päästään sisään, mutta siellä vasta on etsiminen. He onneksi löytävät auton millä ajella ja jopa Barbien uima-allas bileet. Sieltä he saavat opasbarbien matkaansa. Buzz itse eksyy Buzz Lightayer osastolle ja tapaa siellä uuden Buzzin, joka luukee (oikean Buzzin tapaan) olevansa aluksi avaruusrangeri. Heillä kahdella ei oikein synkkaa ja vale Buzz sitoo oikean Buzzin takaisin laatikkoonsa ja liittyy pelastusoperaatioon. Tällä välin Woody on korjattu ja pohtii edelleen dilemmaa, lähetäkkö vai jäädä. Ystävät ovat juuri saapuneet pelastamaan Woodyn, kun tämä kertoo aikeistaan jäädä. Varsinkin perässä tullut oikea Buzz on tästä harmissaan. Leluillahan kuuluu leikkiä, eikä töllätä missään musossa. Siitä Woody saa idean, eivätkö he kaikki voi lähtiä Andyn luo? Jessie ja Napakymppi ovat tästä innoissaan, mutta Paukku-Petei ei halua lähtiä. He menevät museoon ja sillä hyvä. Al saapuukin juuri paikalle ja vie heidät lentokentälle. Hississä matkalla alas pelastusoperaatiollemme tule ongelmia, kun lelu Keisari Zurg, Buzzz Lighayerin pahin vastustaja on saapunut. Onneksi väärä Buzz saa hänet hoidettua ja he jäävät leikkimään. Woodya viedään, mutta Herra Perunapää bongaa Pizza Taxin, jolla lähetään perään lentokentälle. Laukkujenkuljetushihnalla Woody, Jessie ja Napakymppi pelastetaan ja Paukku-Pete joutuu tyttöjen reppuun. Mutkan kautta Woody ja Jessie vielä päätyvät lentokoneeseenkin, mutta Scoopparijakson idean avulla he pelastautuvat Buzzin kyytiin, joka ratsastaa Napakympillä. Koko porukka pääsee turvallisesti kotia ja Herra Perunapää adoptoi 3 vihreää ufomiestä, jotka ovat roikkuneet Pizza Taxissa. Yksi heistä esiintyi kuulemma viime elokuvassakin. 

Toy Story kakkosessa lähdetään tosiaankin naapurista paljon kauemmas Alin lelulatoon, sekä lentokentälle. Tässä tarinassa onkin enemmän seikkailun tuntua, eikä meininki ole niin melankolinen. Hahmoilla on enemmän tunteita pelissä ja selvä päämäärä. Woodyn päämäärä on tajuta kumpaa hän tahtoo enemmän ja pelastajilla tietty pelastaminen. Kun muut ovat jo luovuttamassa, niin Buzz tsemppaa heihin voimaa ajatuksella; jättäisikö Woody heitä yksin. No ei! Uudet lelut Paukku-Pete, Jessie ja Napakymppi tovat oman virkistyksensä. Jessiestä en kummemmin pidä, varsinkin suomi äänenä on maailman kamalin ja ehdottmasti Arielin raiskaaja Nina Tapio. Mainari Paukku-Pete on yksinkertainen ja elokuvan isoin pahis Alin ohella. Al on aika yksinkertainen ja ilkeä heppu ja hänen henkensä voi todella haistaa juustonaksujen syönnin jälkeen. Woodyn korjaaja näyttää minulle tutulta ja kommenttiraidalla selviääkin miksi. Lelunkorjaajahahmo on Geri lyhytelokuavsta Geri´s Game. Ehdottomasti pidän näitä samana hahmona ja Geri´s  Game on muuten loistava lyhytelokuva. Kaikista eniten innoissani taidan kuitenkin olla näistä Barbeista. Olen lukenut, että ekaan Toy Storyyn jo Pixar halusi Barbiet mukaan, mutta Mattel ei natanut lupaa. Toiseen tuli lupa, että vähän saa käyttää ja kolmanteen Mattel oikein ruinasi, että ottakaa Barbit isoksi osaksi tarinaa. Onneksi ottivat. Barbiella oli aikamoinen laskumäki tuossa 2000-luvun puolella, kun Brazin ym. tulivat markkinoille.

Barbien ihanat uima-allasbileet

Poikien leuat loksahtaa

Itse elokuva alkaa Buzz Lightayer aiheisella pelillä, mitä Rex pelaa. Pelissä näkyy ekan kerran keisari Zurg, joka jo viime elokuvassa mainittiin. Minusta on hauskaa, että Zurg tuotiin mukaan ja käytännössä Rex sai kohdata Zurgin oikeasti. Minusta se on aina kivaa, kun pelien maailman saa kokea oikeasti, vähän niin kuin Hulut Japanilaiset ohjelma parodio Japanilaisia tasohyppelypelejä. Ainoa mitä ne vieläkään käsitä on Zurgin ja vale Buzzin olen isäsi ja Eiiiiiii keskustelu. Tiedän sen olevan Star Warssista, mutta miksi juuri se on se juttu, jota parodioiddaan joka elokuvassa? Ehkä se sitten aikuisia naurattaa, minä tuon vitsin kuulin ensimmäisen kerran Austin Powers leffoista. Buzzin avaruusrangeri teemaa käsitellään näin kivasti, mutta saa Wodykin omansa. Hänen Scoopparijengi ohjelmansa on niin köykäisesti ja vanhanaikaisesti tehty, että ei ihmekkään että avaruuslelut vei lapsien huomion. Nuo Woody oheismyyntituotteet ovat kyllä hienoja ja jopa nostalgisia. 

 

Keisari Zurg avaruuspeli

Pidän tosiaakin kahta ekaa Toy Story elokuvaa aika sidoksissa toisiinsa. Vaikka ensimmäinen pärjäisi ihan hyvin ilman toista, niin toinen kuitenkin antaa hahmoille paljon enemmän lisäsyvyyttä ja huumoria. Ehkä tuon huumorin, hauskuuden ja mukavan tunnelman takia kakkonen vetää paremmin kuin ykkönen. Ja onhan mukana Rouva Perunapää joka on aikamoinen emäntä miehelleen. Tämä on semmoine pariskunta, jonka voisin oikeasti ottaa omiin leikkeihini ja he ovatkin leffan hauksimmat hamot. Lopputeksteissä näkyy kun Rouva Perunapää pakka miehellensä mukaan mm. vihaiset silmät. Ja lopputesteistä pitikin mainita, että ne kannattaa oikeasti katsoa loppuun, että saa nähdä kuinka barbien kestohymy alka oikeasti väsyttää. Muistattehan viedä popparipakkaukset roksikseen. Hei hei, heei. Hei hei, heeii. Lähtivätkö kaikki jo?    

Tv-suosikkejani: Joulupukin Kuuma Linja

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt. Joskus tv-sarjan katsominen tiettynä päivänä on perinne. Aika monelle varmasti jouluna sellasia on. Niin minullakin ja tänä vuonna muistellaan Joulupukin Kuumaa Linjaa, sillä minulle se on aina myös aikuisena ollut aattoaamun virittäjä ohjelma.

Ensikosketus: Joulupukin Kuuma Linja näytettiin ensimmäisen kerran Ylelä vuonna 1991. Ihan pikulapsena en muista ohjelmaa katsoneeni, mutta toisaalta on mahdollista, että se on aattoaamuisin mellä pyörinyt taustalla, koska minulla on 3-vuotta vanhempi isosisko. Vasta ala-koululaisena muistan tarkemmin, että olen ohjelmaa katsonut. Laitoin joskus jopa herätyksen kello kahdeksalta jouluaattoaamuna, kun halusin Kuumaa Linjaa katsoa. Vaikka huoneessani oli televisio jo aika nuorena, niin Kuumaa Linjaa katsoin yleensä olohuoneessa. Siitä alkoi minulle joulun tuntu: televisiossa istuu joulupukki, kuusessa on valot, olohuoneen pöydällä sininen liina ja kynttilät kipoissa ja olen jo valmiiksi olkkarin varannut jouluisia lastenkirjoja joita luen ohjelman ohessa. Aamupalaksi joululimppua poroviipaleella ja vuoden ensimmäinen pala Wiener nougata. Siitä minulle alkoi jouluaatto. Ohjelman kuului pyöriä koko ajan taustalla, aina Lumiukon loppumiseen asti.

Ohjelman kulku: Joulupukin Kuuma Linja alkaa yleensä siinä kahdeksan maissa. Alkuun näytetään Ylen joulukalenterin viimeinen jakso ja sitten alkaa puhelut. Pukki istu Tohlopin studioon tehdyissä lavasteissa ja muut tontut vievät hälle puheluita. Pukki rupattelee ja smalltalkia mukuloiden kanssa, ja välillä lapset laulavat nuotin vierestä jotain jouluista. Alhaalla saattaa pyöriä tervehdyksiä. Väleissä näytettiin ennen jouluisia mutta halpoja aniaatioita. Nyt ne ovat vain halpoja ja kaikki tietkoneella toteutettuja, käsinpiirrettyjä ei ole monena jouluna tullut ollenkaan. Ohjelman lopuksi Joulupukki on joskus laulanut uuden joululaulun, mutta tästä ei ole tullut perinnettä. Ohjelma päättyy ihanaan Lumiukkoon, jonka minäkin katson joka vuosi, vaikka olen sen jo niin monesti nähnyt ja dvd:n omistan. Edes Lumiukko on jäänyt käsinpiirrettynä ja sihen olen tyytyväinen, siinä on paljon ilmaa, koskettava tarina ja musiikki. En yhtään ihmetele, miksi Lumiukko on noussut klassikoksi.

Joulupukki: Minulle (niin kuin aika monelle muulle aikuiselle) oikea Joulupukin Kuuman Linjan Joulupukki oli Kosti Kotirannan esittämä. Vaikea kuvitella, että hänen viimeisin joulunsa Pukkina oli vuonna 2011, eli lähes 10 vuotta sitten. Siltikin minulle hän on se ainoa ja oikea. Uuteen Pukkiin Auvo Vihroon verrattuna Kosti oli löytänyt sen joulupukin salaperäisyyden ja mysteerin hahmoon. Hän nimittäin oli jollain tavalla pelottava ja karmiva ja ehkä juuri siksi niin karismaattinen ja aito joulupukki. Kun Auvo Vihron pukki on lempeä ja hymyilee kokoajan, niin Kosti korosti salaeräisesti vain että: "Kyllä Pukki tietää." En edes uskala kuvitella, mitä Pukki minusta tietää. Auvon joulupukki muistuttaa enempi hyvämielistä coca-cola Pukkia, joka antaa kaikille lahjoja, kun Kostin Pukki katselee tarkkaan kirjasta ollaankos sitä oltu tuhmia. Hänen olemuksessaankin on jotain suomalaisempaa, jotein Nuuttipuki perinteiden jälkeä.

Miksi juuri Joupukin Kuuma Linja: Koska eihän jouluaatto voi alka muuten. Voiko? Itseläni kun ei ole lapsia ja koitan luoda itselleni jouluaattotunnelmaa ilman lapsuudenkotiani, niin vanhojen, hyvin perinteiden ylläpito on yksi osa sitä. Vaikka Joulupukin Kuuma Linja ei ole minulle yhtä koskettava kuin Samu Sirkan Joulutervehdys (josta koitan muistaa kertoa ensi vuonna), niin on se silti yhtä tärkeä aattoaamun tunnelman luomisessa. Muistettavimat jutut kuumassa linjassa: - Pukki sanoo: "Kyllä Pukki tietää" - Pukki kuulee lasten nimet ja asuinpaikat väärin - Pukki yrittää laulaa lasten kanssa samaa joululaulua ja lapset hyppäävät säkeistöjen yli ja laulavat väärin - Pukki katsoo värään kameraan - Pukki huhuilee soittajaa, joka ei van päässyt linjoile. "Haloo, onko Ville? Haloo! Haloo! Ei taida Ville nyt kuulla, on harakat eksyneet linjoille." - Piirretyistä on jäänyt mieleen että jonain vuonna Kuumassa Linjassa näkyi ohjelma nimeltään Aurinko on Keltainen Kirahvi. Siinä oli joku ihan hanurista piirretty kirahvi jossain afrikassa ja alussa ja lopussa hän muuttui auringoksi. Ihan häröä.

Barbie Täydellinen Joulu

Monet varmasti kaihtavat Barbie leffoja niiden muovisuuden ja kaupallisuuden takia. Itse pidin kovasti pienenä kahdesta ensimmäisestä Barbieleffasta, olin tosin niiden tullessa jotain 10 vuotias. Tässä jokunen vuosi sitten tilasin satunnaisen nipun jouluelokuvia ja yllätyin kuinka olen tykännyt Barbien Täydellisestä Joulusta, joka ei kuitenkaan ole niin täydellinen. Barbie-elokuvissa on ilmestynyt myös oma Barbie Joulutarina, mutta sitä ei kannata sekoittaa tähän.

Barbie ja hänen pikkusiskonsa Skiper, Stacie ja Chelsea ovat lähdössä New Yorkkiin tätinsä luokse jouluksi ja jokaisella on joulusta omat odotukset. Barbie menee katsomaan näytelmää, Skiper pääsee kuulemaan kun hänen kaverinsa vetää Skiperin tekemän biisin lavalla, Stacie haaveilee urheilusta ja Chelsea eläintenhoidosta. Lennolla kuitenkin tulee ongelmia ja pakkolasku täytyy tehdä. Lapset riitelevät autossa ja lumimyrsky yltyy. Barbie bongaa matkan varrelta majatalon ja sinne he yöpyvät. Majatalossa on omat juhlat tulossa ja siellä valmistaudutaan kiireesti joulunviettoon. Chelsea on ihan innoiissaan, hänen kuvitelmissaan tämä on jo Joulupukin paja. Perhe on yötä majatalossa, ja toiveikkaina uskovat että pääsevät huomenna jatkaa matkaa. Skiper on kuitenkin realisti; myrsky on niin kova, että tuskin he pääsevät perille. Barbie ei voi luvata että he pääsevät Nykiin, mutta hän lupaa perheelleen täydellisen joulun. Kun muut nukahtavat, Barbielle tulee tunnontuskia. Miten hän voi luoda täydellisen joulun täällä, kun he eivät pääse perille? Ensimmäistä kertaa Barbie kuvataan (minun näkemissä leffoissa) vialliseksi ja jopa hieman ahdistuneeksi. Majatalon emäntä Christie saa Barbien jaloilleen ajatuksella, että joulu ei ole täydellinen tavara. Joulu on tunne.

Lento ei lähde ja Barbien porukka joutuu jäämään majataloon. He ulkoilevat, heittävät lumisotaa, kinastelevat, eksyvät ja löytävät toisena. Viettävät aika normaalia siskosten elämää. Skiper törmää yhdessä autotallissa bändiin, joka tietää Skiperin nettikanavien kautta. He osaavat soittaa, mutta heiltä puuttuu laulaja. Barbie keksii, että kun Skiper ei pääse näkemään ystäviensä keikkaa, hän pitäisi bändin kanssa omansa ja striimaisi sen nettiin. Siitä kehkeytyykin tapahtuma. Christien majatalossa on aina pidetty joulujuhlat ja Skiper bändeineen on iso numero. Stacie ja Chelsea haluavat kanssa osallistua ja he pääsevät bändin lämppäreiksi. Ei laulamaan, vaan he esittävät hylätyillä koirilla temppuja. Ehkä siten koirat saadaan adoptoitua uuteen kotiin. Heti tytöillä tulee riitaa, kun Stacie haluaisi tehdä oman shown ja Chelsea nimenomaan yhdessä. Skiper taasen ei halua apua järjestelyissä. Hän on aina seuranut sivusta kuinka Barbie osaa tuottaa tapahtumia ja ollut jopa kateellinen tämän suunnitelmille. Skiper ei ymmärrä delegoinnin tärkeyttä, ennen kuin Barbie avaa asiaa. Tälläisiä tapahtumia ei tuoteta yksin. Vastuut voi jakaa, itse ei pidä päättää ihan kaikesta. Sitäpaitsi mitä väliä onko koristerusetti punainen vai vihreä?

Tapahtuma saadaan siis hyvin alkamaan. Barbie kannustaa tyttöjä ja koirashow onnistuu. Skiper laula bändin kanssa ja saa netissä paljon katsojia. Jopa täti New Yorkista pääsee paikalle ja niin Barbien perhe saa täydellisen joulun. Täydellinen Joulu elokuva voi kuulostaa ihan lasten hömpänpömpältä, mutta sinä on takana kaunis ajatus. Se vain on fakta että suunnitelmat muuttuvat mitä tahattomimmista syistä, ja soveltuvuutta ja sopeutumista tarvitaan. Edelliskerran suunnitelmat voi käyttää sitten vaikka myöhepänä jouluna. Pidän opetuksesta jonka Christie antaa Barbielle. Joulu tosiaankin on tunne. Joulun tunteen voi saada monista asioista, ei ole pakko tehdä sitä yhtä ja samaa. Se vaatii totuttelua, mutta loppujen lopuksi joulun voi pilata vain se, ettei itse anna joulun tunteen tulla itseensä. Siksi koen elokuvassa kaunita joulunhetkiä, vaikka muuten tarinan ympäristö ja kaikki leffan laulut ovat aika siirappia.

Elokuva on siis valitettavasti jonkin sortin muskaali. Laulut ovat enimmäkseen rasittavia, tosin ensimmäinen jää ainakin minulle korvamadoksi. Musiikki on muuten mitäänsanomatonta. Animaatio on vähän parempaan (eli Disney-Pixarin) tottuneelle aika heikkoa, mutta pidän siitä, että värikylläisyys on uskallettu vääntää tappiin asti. Tämä on rehellisest todella värikäs elokuva. Talvi, lumi ja pimeyskin luovat kauniita valoja. Ehkä värien takia pidänkin tästä, se huoksuu räiskyvää Barbiehenkeä juuri värien takia. Tietääkseni tämä on muuten ensimmäinen Barbie-elokuva, jossa kaikki Barbien siskot ovat mukana. Se luo mukavaa, ja jopa aitoa ristiriitaa Barbie-elokuviin, joissa monesti kaikki on vain yhtä ruusuilla tanssimista.

Kaikista hauskinta on se, että nämä Barbien sisarten luonteet ovat hyvin samalaisia, kuin mitä itse olen Barbeilla lapsena lekkinyt. Barbie on aina leikeissäni ollut se neiti täydellinen, jopa vähän ärsyttävä ja se joka kertoo totuuden. Iältään Barbie on reilun kolmenkymmenen. Skiper on leikeissäni aina harrastanut musiikkia. Ei laulajana, mutta sanoittajana ja kitaristina. Iältään hän on leikeissäni n.16 vuotias. Stacie taasen leikeissäni on rämäpää, joka harrastaa ihan kaikkea urheilua mitä voi. Stacie on leikeissäni 11-12 vuotias. Shelly, joka vastaa elokuvan Chelsea, on leikeissäni relusti nuorempi. Shellyni on aina ollut jotain 4-5 vuotias, elokuvan Chelsea on minusta lähempänä 7-8 vuotta. Nämä kolme hahmoa; Barbie, Skipper ja Stacie ovat elokuvassa siis hyvin samankaltaisia mitä omissa leikeissäni, mikä on hienoa, mutta samalla pelottavaa. Ovatko leffan tekijät tienneet leikkini, vai olenko aina leikkinyt jonkun Barbiemaailman luoman stereotypian mukaan, että tiedostomattani olen luonut hahmoille sellaiset persoonat, mitä nuken tekijät ovat ajatelleet? Hälläväliä, leffasta tulee osittain hahmojen luonteiden takia minulle nostalginen fiilis, koska tuntuu että tunnen hahmot jo omien leikkijeni kautta, vaikken ole elokuvaa ikinä lapsena nähnyt.

Grinch

Jim Carreyn tähdittämä Grinch oli lapsena minulle kaukainen jouluelokuva. Tiesin, että sitä kaverien keskuudessa oli kehuttu ja lehdistä luin siitä juttuja, mutta lopulta sain itse nähdä tämän vasta teini-ikäisenä, kun elokuva tuli televisioista. Nauhotin sen ihan ajastimella nauhalle, kun olin itse kaupungilla shoppalemassa. Muistan, että ollaan oltu Rossossa syömässä, kun siellä olevasta telkkarista näin elokuvasta pätkän. Vaikka olen sen jälkeen Grinchin katsonut useinkin, en vieläkään ole varma pidänkö elokuvasta. Jotenkin se kuitekin aina välillä kiehtoo, kun huomaan katsovani Grinchin.

Elokuvassa on perinteinen kertoja ja hyvin satukirjamainen alku. Tosin, nyt emme mene satukirjaan, vaan jouluisemmin lumihiutaleen sisään. Sellä on Kukakylä, jossa joulu on maailman ihanin asia. Muttta miksi, se onkin kyseealaista. Kaikki viipottaa lahjoista, koristeista, ruuista, valoista ja ovat niin joulumaterialisteja, että vaikka kaikki on tehty sadu muotoon, niin minua katsojana se ihan inhottaa. Grinch siis on samalaien kuin minä. Peikko, joka asuu vuorilla ja vihaa joulua juurikin sen materalistisuuden takia. Hänen kaatopaikalleen ihmisten vanhat joululahjat päätyvät. Grinch käy kylillä ihan piloilaan ja vaan ärsyttämässä muita, koska ei hänellä oikein muutakaan tekemistä ole, itsesäälissä rypemisen lisäksi. Koska kyseessä on kuitenkin lasten komedia, niin siksi Grinchiä näytteee Jim Carrey, joka tekee roolistaan niin herkullisen hauskan, että hahmossa on sitä jotain. Katsojan lisäksi pikku Kukakyläläinen Cindy Lou Who, 8- vuotias neiti, kammppailee samoissa tunontuskissa. Mistä se joulumieli oikeastaan tulee, kun kaikki on niin materiaa? Siksi Condy turvautu toiseen samankaltaiseensa eli Grinchiin ja koittaa päästä hänestä jyvälle.

Cindy saa kuulla Kukakyläläisiltä Grinchin raskaan lapsuuden. Hän oli jo valmiiksi vihreä, eikä kukaan häntä huomannut pakkasella, kun hän lensi sinne Kukakyläläisvauvojen tapaan. Aamulla hänet ottivat pari leidiä huostaan ja Grinch on lapsena innostunut syömään astioita. Koulussa häntä kiusataan ja haukutaan rumaksi ja kun kouluun täytyy viedä lahja kivalle kaverille, niin Grinch teki ihastukseleen Marthalle itse enkelin. Ja kaikkien pilkkahuudot korvissa Grinch koittaa ajaa naamakarvojansa, siinä onnistumatta. Enkelin kaikki rikkovat, haukkuvat ja Grinch pakenee paikalta naama verisiteissä. Jokainen Grinchiä muisteleva, ajattelee Grinchistä omiaan. Pormestari kauhua, ja Martha lihaksia. Noh, joulujuhla vietetään ja silloin valitaan Kukakylän Hupimestari. Cindy ehdottaa Hupimestariksi Grinchiä ja hän pääsee pitkästä aikaa mukaan juhliin. Juhlat ei välttämättä ole niin mukavat mitä antaa ymmärtää ja niiden päätteeksi pormestari kosii Marthaa. Martha on ristiriitaisilla fiiliksillä, tavatessaan Grinchin pitkästä aikaa. Juhlat ovat kuitenkin ohi ja jouluyö alkaa, eikä niin rauhaisisa merkeissä.

Grinch päättää tekeytyä joulupukiksi ja vihdoinkin pilata kaikkien joulun. Ruuat, lahjat, koristeet ja kaikki hän varastaa ja vetää joulukuusen silppuriksi. Cindy toimii hänen omanatuntonaan ja kuitenkin joulupäivän aamuna jotain nyrjähtää Grinchinkin vihreässä sydämessä. Kukakylän asukkaat ovat itkusta turtana, kun heidän joulunsa on pilalla. Grichin onnistu joulun pilaamisen lisäksi pelastaa joulu ja kaikki tulevat onnelliseksi. Velä onnelliissemmaksi Grinch tulee, kun Martha purkaa kosinnan pormestarin kanssa. Hän haluaa sittenkin lihaksikkaan, haisevan, itsesäälimörön ja hassutteija Grinchin. Lopulta Kukakylä viettäää ihanaa yhteistä joulua Grinchin vuorella. Yksinkertainen juoni yksinkertaiseen lastenelokuvaan suoraan jenkeistä, mutta opitaanko tästä mitään? Elokuvan alussa käydään Cindyn ahdistus juurikin lahjojen ja koristeiden osalta mikä on varmasti ollut alkuperäisen tarinan keksijän Ronald Rahlin opetus, mutta lopussa se kaikki vesitetään, kun joulua sittenkin saadaan vietetttyä lahjojen, ruokien ja koristeiden kera. Siksi tämä elokuva on minua jo vuosia hämmentänyt, kun en osaa päättää mitä tämä jouluelokuva haluaa kertoa minulle oikean joulun hengestä? Materialistin korostuminen on jotekin liian painavana teemana ja varsnkin Marthan hahmo saa ristiriitaisuuden korostumaan, kun hän on kaunis ja rahakas ja jne. mutta kuitenkin hyvin hyvis, kun ei haluakkaan pormestaria. Minusta olisi jopa paremmin elokuva toimnut, jos Grinch olisi antanut Marthalle pakit.

Visuaaliselta ilmeeltään Grinch on lähes täydellinen jouluelokuva. Koristeet, puitteet, lavasteet, kertojan runotyyli, hahmojen nimet ja hassut hiuskiekurat ja nenän nöpökät, kaikki tukee sadunomaisuutta. Ihmeellisesti vain minusta elokuva on hyvin sumuinen. En tiedä mistä se johtuu, mutta koko elokuvan ajan tuntuu kuin kameran ja näyttelijöiden välissä olisi jokin savuverho. Ehkä silläkin on sadunomaisuutta haluttu korostaa. Roolisuoritukset ovat hyviä, varsinkin Cndya näyttelevä tyttönen on todella luonteva. Jim Carrey vetää tahallisesti kaiken yli mikä sopii tähän elokuvaan, kun hän on vastapainona koko ylijoulutus Kukakyläläisille.

Grinch ei ole lempijouluelokuvani, mutta se tuo mukavaa vaihtelua esim. Netflixistä löytyviin rakkausjouluelokuviin, jotka ovat tajutonta hömpänpömppää ilman mielenkiintoista käsikirjoitusta. Grinchia voi suositela näin joulunodotteluun tai taustalle, mutta aattoillan elokuvaksi siitä ei ole.