007 No Time To Die

"My name is Bond, James Bond." Näitä sanoja ollaanki saatu ootella jo hetki, silä Bondin ensi-ilta on vain siirtynyt ja siirtynyt. Tämä onkin Bond-leffateatteri neitsyyteni ja odotin juurikin sellaista Bond meininkiä, mitä olen aikaisemmilta Bondeilta tottunut näkemään; kauniita naisia, nopeita autoja, pari vodkamartinia ja typeränhauskoja, iskeviä lauseita.

Juonesta sen verran, että tarinassa isossa osassa on Bondin entinen heila Madelene. Madeleinen ollessa lapsi tämän kotiin saapui naamiomies, joka tappoi hänen äitinsä. Madeleine lähti karkuun jäälle, mutta hukkui. Naamiomies pelasti Madeleinen, mutta katosi. Vasta vuosien päästä (eli tässä elokuavssa) Madeleine tapaa tämän naamiomiehen  Ljutsiferin, toimien tämän psykiatrina. Ja miten Bond tähän liittyy? Kaikkien mutkien kautta Bondille selviää, että Ljutsifer koittaa tuhota maailman (niin kuin aina Bondeissa) eräänlaisen viruksen avulla, joka estäisi ihmisten läheisen kosketuksen toisiinsa. Ljutsifer ottaa Madeleinen ja Bondin tyttären Mathilden itselleen panttivangiksi lopussa ja isoja taisteluja käydän siitä, kuka saa pysyä elossa ja millä keinoilla. Enempää en spoilaa itse pääjuonta. Sivujutuissa on pomo M paikalla edelleen ja Q tykkää kissoista. Bond ei ole enää alussa 007 agentti vaan eläkkeelä ja uusi 007 agentti on tummaihoinen Nomi, joka on aika persoonaton tapaus.  Kolmas elokuvan nainen on ehdottomasti kaunein, mutta hänellä on valtettavasti vain lyhyt hetki Bondin kanssa. Agentti Paloma olisi ollut kyllä täydellinen Bondillemme, mutta he eivät ehtineet lähentyä kun työt jo kutsui. 

Bond neito Paloma

 Minulla on joskus ollut Bondeja katsoessa vaikea pysyä juonesta kärryillä, niissä kun on sen verran epäloogisuuksia ja mutkia, ettei tälläinen suoravivainen draamojen ystävä aina ole ihan kartalla. No Time To Diesta olin jopa yllättynyt, että ymmärsin ja tajusin mitkä kaikki liittyy mihinkin. Vaka tarinan juonet linkittyvät aikaisempiin Daniel Craicin Bondeihin, niin ilman niiden muistamista silti leffaa on leppoisa seurata. Itse nautin eniten varmasti Bond klisestä, kun en ole aikaisempia tosiaankaan leffateatterissa nähnyt. Takaa-ajot ja stuntkohtaukset eivät olleet liian pitkiä ja olivat näyttäviä. Bond kävi suihkusa ilman paitaa, hienoissa juhlissa puvn kanssa ja tilasi kuuluisaa vodka martinia. Itsensä hän tällä kertaa esitteli M:n päämajaan mennessään. Maisemat oliva taas vaihtelevia, mikä toi pientä matkafiilistä. 

Bond pahis Ljutsifer

Lähes kolmen tunnin toimintapaukuttelu vähän jännitti itseäni, että pysynkö hereillä, mutta onneksi elokuavssa oli paljon draamahetkiä, eikä kaikessa oltu toiminta edellä. Action-kohtaukset oli mielestni rytmitetty hyvin ja niillä oli tarkoituksensa. Koskettavilta ja pelottavilta hetkiltä ei myöskään voinut välttyä ja olin jopa häkeltynyt elokuvan lopusta. Kyllä tätä Bondia saikin odottaa ja ihan ilolla katson No Time to Dien vielä joskus uudestaankin. Isoin pettymys oli Bond-tunnari, joka oli aivan liian kuiskailulaulu meikäläiselle.