Tv-suosikkejani: Samu Sirkan Joulutervehdys

Jouluaattoisin monilla on traditioita. Minulla se on tv-joulusuosikkini eli Samu Sirkan Joulutervehdys

Ensikosketus:

 Oli joulu 1998. Isäni oli kuollut kyseisen vuoden keväänä ja opettelimme elämään siskon ja äitin kanssa kolmisin. Pumpuli kissamme oli saapunut meille juuri joulun alla ja joulupukki ei enään käynyt kylässä. Siinä joskus seittemän aikaan avasimme joululahjoja ja päätettiin hetken mielijohteesta avata telkkari. Sieltä tuli Disneyn piirettyjä Samu Sirkan Joulutervehdyksen muodossa. Ohjelma jäi taustalle pyörimään. Vuoden kulttua taas kävi näin ja kolmantena taisimme ajoittaa tarkasti lahjahetken Samu Sirkan ympärille. Niin siitä muodostui meidän perheelle perinne.

 Mikä Samu Sirkan Joulutervehdys?

Samu Sirkan Joulutervehdys on jakso tv-sarjasta Disneyn Ihmeellinen maailma, vuodelta 1958. Jakson alkuperinen nimi on From all of us to all of you, jolla Disney (onneksi) vieläkin mainostaa joulutuotteitaan, kuten viime vuoden Disney+ jouluelokuvia. Ohjelmaa on näytetty 70- ja 80 -luvulla Suomessa, mutta vasta 90-luvulla se on vakiintunut television jouluohjelmaksi kolmoselle. Joka joulu katson aina Joulupukin Kuumaa Linjaa, Lumiukkoa ja Samu Sirkkaa.

Ohjelman kulku: 

 Ohjelma alkaa Helinä Keijulla, joka taikoo joulukortin auki. Siellä Mikki Hiiri soittaa pianoa, kun Samu Sirkka toivottaa heiltä kaikiltä meille kaikille oikein ihanaa joulua. Samu Sirkka siis toimii tämän Disney koosteen houstina. Vähän maasta riippuen ohjelman lyhytelokuvat ja pätkät Disneyn klasskoista vaihtuvat, mutta ainakin nämä on Suomen ohjelmassa mukana: 

- lyhytelokuva Pluton Joulupuu: Mikki Hiiri ja Pluto etsivät joulukuusen ja koristelevat sen. Kuusen mukana tulee pari kutsumatonta vierasta, eli Tiku ja Taku. Kun he kävelevät Mikin joulukuusessa, siinä on jotain maagista. 

- lyhytelokuva Aku Lahjapakkaajana: Tämä on mielestäni avan hulvaton lyhäri, sillä torven ja Akun dialogi on ihan hulvaton. Varsinkin repliikki; "Yhtiömme eiiiii ole tyytyväinen." Haluaisin kovasti pästä työskentelemään tuohon tehtaaseen.

- Ote elokuvasta Kolme Cabarelloa: Panchito on antanut Aku Ankalle lahjaksi Pinjatan ja kertoo Mexicolaisesta perinteestä, Posadasta. Siinä lapset etsivät suojaa ja turvapaikka kantaen mukana Marian ja Josefin kuvaelmaa. 

 
- Ote elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri: Kaunotar tuli perheeseen jouluna ja vuosi on vierähtänyt ja nyt hänellä ja Kulkurilla on neljä suloista pentua. Tupsu ja Jalo tulevat jouluvierailulle, jossa on aivan ihana tunnelma. Lähettihän Hanna-täti heille koirankeksejä.

- Ote elokuvasta Tuhkimo: Walt Disneyn itsensä suosikkikohtaus, kun Tuhkimo saa maailman kauneimman mekon ylleen ja kurpitsavaunut.

- Ote elokuvasta Peter Pan: Peter Pan on lentänyt Leenan luokse etsimään varjoaan, jonka kerran sinne hukkasi, kuunnellen salaa tarinoita itsestään.  

- Ote lyhytelokuvasta Small One: Small One lyhytelokuva on julkaistu suomessa kokonaisuudessaan Disneyn Joulukalenteri dvdllä. Elokuvan loppu on jouluinen, sillä pikku poika myy Small One aasinsa Josefille, että se voi auttaa kantamaan Marian Beetlehemiin. Poika on kokenut kovia huonoilla aasikaupoilla, sillä toivoo uuden omistajan pitävän huolen rakkaasta Small Onesta. Josef vaikuttaa kiltiltä, joten Small One saa hänestä uuden omistajan.

 

Lopuksi tulee aina Disneyn joululahja: pieni pätkä tai teaser uusimmasta Disney elokuvasta. Vaikka koko muu ohjelma on englannin kielinen, niin tämä kurkistus uuteen elokuvaan on aina suomeksi. Tänä vuonna veikkaan sen olevan elokuvasta Encanto. En olekkaan sitä vielä nähnyt.
Ihan lopuksi Samu Sirkka istahtaa ihanan kynttilänjalan reunalle ja laulaa When you Wish Upon A Star Disneyn hahmojen tullessa ympärille. Lopulta Samu Sirkka toivottaa Hyvää Joulua Meiltä Kaikilta Teille Kaikille

 
Ohjelman tärkeimmät hetket: 

Minulle se on heti ohjelman alku. Pluton joulupuu on niin kaunista katsottavaa. Lahjapakkaus taasen aina naurattaa kovasti. Tuhkimon pukua jaksan aina ihastella ja Kaunottaren ja Kulkurin kodissa on oma, jouluinen tunnelmansa. Small One oli ennen minulle tärkeämpi pätkä, sillä en ollut nähnyt koko elokuvaa. Nyt kun olen, niin sen hohto on vähän jo laantunut. Uuden elokuvan teaseria odotan aina innolla ja kyllä vähän herkistyn Samu Sirkan laulaessa, sillä yleisöksi tulee niin klassisia hahmoja, Disney hahmoja. Diseyn taikaa. 

 
Samu Sirkan Joulutervehdyksen merkitys: 

Olen monesti koittanut pohtia ja miettiä, miksi tämä on noussut minulle paljon suurempaan asemaan kuin mikään muu jouluohjelma. Siihen varmasti vaikuttaa se, että sydämeni lyö Disneylinnan tahtiin ja olen kasvanut Disneyn animaatioiden kanssa. Se on vaan se meidän perheen juttu ollut aina. Jouluaattona ollaan tuosta ekasta katsomiskerrasta lähtien aloitetu joululahjojen avaaminen aina Samu Sirkan ohjelman aikaan. Sinä paketteja availlessa ja lahjoja ihastellessa voi aina seurata sitä hyvää piirettyä ja mainoskatkon ja Peter Panin kohdalla keskittyä seuraavaan pakettiin. Lapsuuden kodissani meillä oli taoana, että minä istuin lattialla kuusen vieressä ja sillä hetkellä kun ohjelma alkaa, alan kaivaa lahjasäkeistä paketteja ja aina annan vuorollaan yhden siskolle, yhen äitille ja yhen itelle. Sitten niitä availlaan ja annan paketteja lisää, kunnes säkki on tyhjä ja yleensä silloin ohjelmakin on loppusuoralla. Nykyään kun lahjan saajoja on vain minä, mieheni ja kissa niin ensin jaan paketit kaikille kolmelle ja ohjelmaa katosessa avaan varovasti yhden kerraallaan.. Samu Sirkka toimii siis minulle eräänlaisena Joulupukkina, kun Pukki lakkasi käymästä. Isähän sen oli aina ennen kutsunut paikalle. Samu Sirkka on meillä korvannut punanutun ja antaa omalla ohjelmallaan minulle ihanan jouluntunteen. Kaikesta muusta varmasti voisin jouluaattina luopua, mutta en Samu Sirkan Joulutervehdyksestä.  

Disney Klassikot 58: Raya ja viimeinen lohikäärme

Huom, teksti on kirjoitettu jo toukokuussa, aika heti kun elokuvateatterit avautuivat uudestaan. 

Uusin Disney oli minulta mennä ohi, kun leffateatterit pysyi kiini. Vaikka Raya saapui katsottavaksi Disney plussaan ja blu-raylle, niin halusin ensikokemuksen leffateatteissa ja sen sainkin. Kävin katsomassa elokuvan suomeksi ja vaikka nyky Disneyn suomiäänikaarti ei ole samaa porukkaa, mihin 90-luvulla totuin, niin hyvää työtä oltiin siltikin suomidubin parissa tehty. Lohikäärmeen ääneksi en edes arvaisi laulaja Hanna Pakarista, ellen tietäisi.

Raya ja viimeinen lohikäärme juliste

Raya on tyttö fiktiivisessä, Aasialaistyylisessä valtakunnassa Kumandra. Siellä heidän ja naapurvaltijoiden heimoja  häiritsee Druun-nimiset örkit, jotka kivettävät kaiken, mihin he koskevat. Rayan isä yrittää yhdistää valtakunnat, mutta saakin aikaan vaan sotaa ympärilleen ja heidän suojelema pala lohikäärmetaiasta menee rikki ja palat varastetaan. Raya kasvaa isoksi ja etsii maailman viimeistä lohikäärmettä avukseen, jolla voi tuhota Druunit. Kaverinaan hänellä on elukka nimeltä Tut Tuk, joka pyörii nopeasti eteenpäin ja toimii samalla Rayan kulkuvälineenä. Aika alussa elokuvaa Raya löytääkin jo lohikäärmeen, Sisun,  joka on todella mukava ja lupsakka ja leikkisä. Vain lohikäärme ja lohikäärme taian voima voi karkottaa druunit, sekä vesi, missä druunit eivät viihdy. Niinpä Raya ja lohikäärme kiertävät naapurivaltiot ja etsivät taian palat ja matka kuljetaan vetten päällä. Seuraksi ja ystäviksi saadaan innokas kokkipoika Boun, pikku söpöilyninjavauva Little Noi ja  iso karvaukkeli Tong. 

Viimeistä valtiota johtaa päällikkö Virana. Hänen tyttärensä Namaari huijasi lapsena Rayaa ja ei välitä hänestä yhtään. Nyt vanhempana hän koittaa estää Rayaa pelastamasta maailmaa, sillä ei halua luovuttaa hänelle palasta lohikäärmetaikaa. Druunit kuitenkin hyökkäävät kivettvät Viranan sekä koko valtakunnan, joten Namaarin pitää tehdä valitoja. Raya ja ystävät eivät luota Namaariin, vaan uskovat hänen olevan loppuun asti ilkeä ja antaa druunien kivettää heidät kaikki. Sisu, joka elokuvassa paljon puhuu luottamuksesta ja sen voimasta, saa ystävykset vakuutettua ja siksi onkin tavallaan elokuvan sankari. Hän saa meidän pääpahiksemme Namaarin hyväksi ja lopulta kaikki onneksi pelastuu. Sen lisäksi, että druunit tuhoutuvat ja kaikki kivetykset herää jälleen eloon, niin myös Sisun veljekset palaavat, jokta ovat jo ikuisuuden olleet poissa. Ja tietenkin myös Rayan isä sulaa kivestä, häneen alussa katsoja ehtii jo luoda pienen tunnesiteen. Ainakin minä tirautin pari kyyneltä kun isä ja tytär jällen kohtasivat. 

Isän sylissä

Raya elokuva on täynnä mytologiaa, niin täynnä että yksi katselukerta ei riitä sen sisäistämiseksi. Tarinaan on tehty niin paljon valmista historiaa, että tahdon kyllä uudestaan ja ajatuksella päästän näihin myytteihn ja mytologioihin sisään, vähän kuin Vaianankin osalta. Kun siinä ollaan sisällä, niin saan tarinasta varmasti enemmn irti. Eri valtakuntien väriset erot ja yhteisöllisyys korostuvat varmasti silloin, niin kuin tekijöillä on ollut tarkoitus. Druuni hirviöt muistuttavat paljon Muumien Mörköä, Mörkö vain jäädyttävät, kuin nämä taasen kivettävät. Heti alkuun sain muutaman kyyneleen silmäkulmiini, kun Rayan isä kivettyi, vaikka osasihan tuon arvata. Voimme siis pistää sen vain ison valkokankaan piikkiin, kun pitkästä aikaa pääsee viimein leffaan, niin heristyy lähes mistä vain. Rayan hahmo on kivan nköinen, parempi mitä traileri antoi ymmärtää. Sivuhahmoja vilisi, mutta onneksi ydinporukka ei kasvanut liian suureksi. Nämä erikoiset hahmojen nimet vain minulla sekoittaa helposti pään. Sisu, the Lohikäärme on valloittava ilmestys. Myös ihmishahmomuodossaan hän on hykerryttävä, muttei mene ärsyttävän puolelle. Lohikärmeenä Sisu on taasen todella kaunis. Olenkin käsittänyt että Japanilaisessa mytologiassa lohikäärmeet ovat enemmän tälläisiä liskoja ja niin onkin hyvä. Disney on kuitnekin antanut omansa ja tämän tunnistaa ehdottomasi Diseyn lohikärmeeksi. Muutenkin kun aasialaista ja Disneyn perinteitä on sekoitettu, on tällä kertaa tullut toimiva lopputulos. 

Tuk Tuk pikkusena

 Elokuvassa ei ole laulettuja lauluja, mikä vain on hyvä. Niihin olen vähän kyllästynyt, kun enää ei tehdä samanlaisia ikivihreitä kuin 90-luvulla. Taustamusikki on kuitenkin juuri sopivaa ja animaatiotyyli selkeätä. Varsinkin luonto ja vaatteet jälleen nousee korkealle. Aivan uskomatonta miten vettä voi animoida näin. Lohikäärmeissä varsinkin korostuu värien monipuolisuus, mikä on karkkia silmille. Pitkästä aikaa Disneyllä on edes jokseenkin olevinaan pahis, joka taasen toisen päähenkilömme avulla saadaan muuttumaan hyvikseksi. Pahis on tällä kertaa oikeasti uhkaava, joten se tuo mukavaa vallan ja pelottavuuden tunnetta. Jos Namaari nimittäin ei olisi suostunut yhteistyöhön, koko maailma olisi kivettynyt. Hyvin myös pohjustettiin alussa lapsi Rayan ja Namaarin kohtaamista, molemmat ovat lohikäärmenörttejä.

Suloinen Sisu

 Voin siis sanoa, että Disney ei petä vieläkään, Raya on ansainnut paikkansa Klassikkolistallani. Voi olla, että osa viehätyksestä tuli tosiaankin valkokankaalta, mutta hällä väliä. Sydämeni lyö edelleen Disneylinnan tahtiin ja kyllä ekat kyyneleet sain jo logon tullessa valkokankaalle. Tiedättekö te mitään kauniimpaa kuin jättimäinen linna leffanne alussa? Minä en. 

Nemoa Etsimässä

Kävin katsomassa Nemoa Etsimässä aikoinaa  elokuvateatterissa ja se onkin ensimmäinen Pixar, minkä olen teatterissa nähnyt. Ylipäätänsä olen lapsena nähnyt vähän animaatioita leffassa. Pocahontasin ja Leijonakuninkaan olen muistaakseni nähnyt valkokankaalta joskus ihan lapsena ja vuonna 1999 päästiin siskon kanssa katsomaan Tarzania. Se oli hienoa. Nemoa Etsimässä oli Tarzanin jälkeen seuraava näkemäni animaatio leffateatterissa ja sen jälkeen taas taukoa Disneyn elokuviin tuli. Vasta aikuisena olen käynyt katsomassa kaikki Disneyn animaatiot ja Pixarin uutuudet elokuvateattereissa.

Nemoa etsimässä juliste

Nemo on klovnikala, joka elää isänsä Marlinin kanssa koralliriutalla. Marlinin rakas ja kudettujen munien äiti Koralli mehetyy ennen kuin pikkukalat olivat kehittyneet oikeiksi kaloiksi. Korallin muistoksi ja mieliksi Marlin antoi ainoalle henkiin jääneelle kalallenimen Nemo, kun Koralli niin Nemo poikaa toivoi. Tarina kuitnekin keskittyy aikaan, kun Nemo on jo kouluikäinen ja Marlin on hyvin varovainen pojastaan. Nemo haavoittui ollessaan vielä mätimuna, joten siksi hänellä toinen evä on vähän heikompi. Marlin pitää tämän takia Nemoa heikkona ja ei selvästi luota poikansa vielä pärjävän. Hänen isänvaistonsa ovat todela suojelevat. Koulupäivä alkaa ja lapset menevät jyrkänteelle opettajan johdolla. Siellä parin koululaisen panostuksesta Nemo ui avomerelle koskemaan pattia (eli paattia, venettä). Marlin näkee tämän ja on ihan kauhuissaan. Kun Nemo on uimassa takaisin, ihminen nappaa Nemon ja he lähtevät patilla karkuun.

Tästä alkaa elokuva Nemoa etsimässä. Sitä nimittäin Marlin teke, etsii Nemoa. Hän törmää lyhytmuistinmenetystä kärsivään Doriin ja heistä tulee tiimi. Marlin haluisi kulkea yksin, mutta koska Dori näki minne patti meni, Marlin ottaa hänet mukaansa. Dorista on muutenkin hyötyä; hän osaa lukea. Kalat nimittäin löytävät sukeltajan maskin, jonka avulla saavat tietoonsa osoitteen minnne Nemo on viety. Veden alla tapahtuu Marlinille ja Dorille monia juttuja; kalojen "AA-kerho" kalan syömisestä, haita, räjähtäviä miinoja, meduusoja, IAV eli Itäaustralian virta, hyvin Zen-mäinen kilpikonna Hemmo ja kaikkea lähes siltä väliltä. Dorin ja Marlinin etsiessä Nemoa, Nemolla on omat ongelmat. Hänet on viety Sydneylaisen hammasläääkärin akvaarioon. Siellä hän tutustuu muihin kaloihin ja saa kokea järkytyksen. Hammaslääkärin siskontytär Darla on saava Nemon lahjaksi. Viimeksi Darla ravisteli kalansa kuolijaaksi. Siksi johtajakala Gil kehittää suunnitelman, jolla heidät voidaan pelastaa, mutta se meinaakin saada Nemon tuhoon. Nemo ei kuitenkaan luovuta vaan yrittää uudestaan ja saa akvaarion puhdsitusjärjestelmän tukkoon ja kalat tekevät tankin todela törkyiseksi, tavoitteenaan saada hammaslääkäri vaihtamaan akvaarion vesi ja kalat voisivat karata sillä aikaa.

Elämää akvaariossa

 Suunnitelma ei valitettavasti onnistu. Hammaslääkäri hankki elektronisen puhdistajan juuri samana päivänä kun Darla on tulossa. Hammaslääkäri ottaa Nemon erilleen odottaessaan siskontytärtään ja juuri samaan aikaan Marlin ja Dori ovat IAV:n kautta saapuneet Sydneyhyn. Nestori niminen lintu ottaa Dorin ja Marlinin suuhunsa viedäkseen Marlinin poikansa luo. Kun he pääsevät ikkunaan, Nemo makaa elottoman näköisenä. Nestori aiheuttaa pientä hässäkkää, jonka avulla Nemo päätyykin viemäriin. Gilin mukaan kaikki putket vievät mereen ja nyt Nemo on turvassa. Samaa ei voi sanoa Marlinista, hän luulee poikansa kuolleen. Marlin jättää Dorin ja matkaa masentuneena kotiin. Nemo huomaa Dorin, joka hetken päästä vasta tajuaa, että tämähän on se Nemo, jota hän on kokoajan etsinyt. Marlin ja Nemo ehtivät juuri löytää toisensa, kun mereen tulee valava troolari. Yhteistuumin Nemon ideasta kalat uivat alaspäin, niin että he pääsevät verkosta pois. Isä ei meinaa uskoa Nemon suunnitelmaa, mutta antaa tälle mahdollisuuden. Seikkailu jälkeen isä vihdoinkin uskaltaa luottaa poikaansa ja kun uusi koulupäivä myöhemin koittaa, niin Nemo halaa isää ennen retkelle lähtöä.

Hemmo ja Tytinä

 Nemoa etsimässä on animaatiojäljeltään upea. Lapsesta asti olen ihastelut merenalaista elämää, tykännyt delfiineist, kaloista ja kaikesta veden alla. Pidänkin elokuvan sinisestä värimaailmasta äärettömän paljon. Hassuinta kyllä, itse Marlin ja Dorin Nemon etsintä on kuitenkin leffan tylsintä antia. Enemmän minua kiinnostaa miten Nemo pärjää akvaariossa. Ehkä johtuu siitä, kun itsellä oli lapsena akvaario ja tämä ruokki sen kautta mielikuvitustani. Musiikki elokuvasta ei ole muute jäänyt mielee, kuin ihan viimeinen Under The Sea laulu. Animaatio on taustoiltaan huikea ja kalat ihanan eläväisiä. Nyt katsomiskerralla kuitenkin huomasin, kuinka paljon näitä kaloja on kasvoihin ihmismäistetty. Siltikin isoissa akvaarioissa ollessani minunkin pitää etsiä sieltä Dorit ja Nemot. 

Se on mun pikkanen lölli

Leffan juonenkulku siis minulle vähän ontuu, mutta tunnelmaltaan tämä on leppoisa. Dorin muistinmenetys ja asioiden toistelu tuo huumoria hyvin vakavanlaiselle Marlinille. Paljon on myös elokuvista lainauksia jäänyt päähäni. "Sä oot klovinakala. Hehe, kerro vitsi", "Kala on kaveri, ei sapuska", "Sen kun uidaan, sen kun uidaan, uippati ui siis ui", "Netistä", "Kuplat, kuplat, kuplat, mun kuplat", "Se on mun pikkanen lölli", ja tietty isoimpana "Mä oli ihan wow, se oli ihan woow, ja sit ne oli ihan et wooow". Nämä maailman rennoimmat kilpikonat on jotenkin todella ihania. Tuota lölli termiä olen kyllä kanssa ahkerasti aina viljellyt, kaikki söpö ja lutunen on mun pikkanen lölli.
Nemoa Etsimässä elokuvasta ei oikeastaan ole pahaa sanottavaa. Se on viihdyttävä ja ehkä voi vanhempia opettaa päästää irti lapsistaan, mutta tässä on jotain Disneyn taikaa siinä mielessä että aina on toivoa. Kalat haaveilevat pääsevänsä akvaaariosta ja kun he lopulta pääsevät, pallokala sanoo hyvin "Mites ny". Niin, mitä kalat tekevät muovipusseissa kelluvina meressä?

Rakastan sua isä

Monsterit OY

Taisin olla iältäni vähän liian vanha Monstereihin, sillä olin jotain kahdentoista, kun näin Monsterit OY:n ekan kerran. Videon lainasin kaverilta ja taisin jopa silloin tykätä edessä olevasta Lintuset animaatiosta enemmän kuin itse elokuvasta. Vasta vanhemmiten olen ihastunut Taren ja Buun läheisyyteen.

Monsterit Oy Mainosjuliste

 Monsterilassa elää Tare Karvanen kaverinsa Masi Pallopään kanssa. He ovat töissä tehtaassa Monsterit OY:ssä, joka luo Monsterilaan sähköä. Sähköä luodaan, kun pikku lapsi kiljuu monsterainsa pelätessä. Tare on monsterilan paras jätkä ja tekee kovia ennätyksiä apurinaan Masi. Pahin kilpakumppani on kateelinen Rähkä, joka hamua Taren ennätystä. Aluksi Masillakin on ennätykset enemmän mielessä, Tare kun taas ei niistä välitä. Hän vain on paras. Sitten yksi päivä Rähkä koittaa salaa tehdä ennätystä ja tapahtuu se kauhein virhe; lapsi pääsee monsterilaan. Koomisia tilanteita sattuu, kun monsterit pelkäävät lapsia kuollakseen. NIin aluksi myös Masi ja Tare,  mutta Tare huomaa pian kiintyvän lapseen ja hoivaavan sitä. Tare kutsuukin pikkutyttöä Buuksi ja Buu Tarea Nalleksi. Buu sekoittaa koko kaupungin, kun hänet nähdän Taren ja Masin seurassa Herkku Hartsan shusibaarissa ja Buu pääsee uutisiin. 

Tarekin säikähtää

Uuteen päivään; Tare salakuljettaa Buun valeasussa töihin ja siitä kommellukset vasta alkaa. Räähkä koittaa kidnapata Buun, mutta se ei onnistu. Alkaa värikylläinen ja jopa sekava jahti ovien maailmoissa ja Buun naureskellessa. Ovet, joita pitkin lastenhuoneisii päädytään ovat valtavassa varastossa ja alue on yhtä huimapäiden vuoristorataa. Yksi ovi viekin pelottamon harjoitteluosastolle, jossa Taren pitää antaa näyte taidoistaan. Buu näkee silloin Taren ensimmäistä kertaa pelottavana ja syndänverellä Buu itkeä juoksee pois. Silloin vasta Tare itse tajuaa, kuinka kammottava hän oikein on. Monsterilan johtaja Rumilus heittää Taren ja Masin ovesta jäätikölle, sillä he ovat nyt nähneet liikaa. Räähkä onkin kimpassa Rumiluksen kanssa. 

Tare ja Masi tappelevat jäätiköllä, jossa monseri Jeti koitta saada heitä rauhoitettua. Tapellen kuitenkin mennään kotiin ja saadaan Rähkä kiinni itse teossa. Kun kerran Rähkä on firman puolesta valmis uhraamaan vaikka tuhat lasta, saadaan se nauhalle ja pomo saa potkut. Tapahtumaa on tutkinut 2319 ryhmä, jotka putsaavat lasten jälkiä ja heidän johtajana toimii kirjanpitäjä Raisa, joka on Monsterilassa töissä ja joka ei ikinä saanut Masilta tarvittavaa raporttia. Firma suljetaan, Buun ovi tuhotaan, mutta mistä jatkossa saadaan sähköt? Tare muistaakin, että Buu nauru toi sähkön oville ja pienen tutkimusten jälkeen todetaankin naurun toimivan paljon paremmin kuin pelon. Tare pääsee ennen loppua vielä kerran tapaamaan Buun Masin kootun oven ansiosta. 

Ovia, ovia

Monsterit Oy on hyvin mielikuvitusrikas elokuva ja siinä on mukavan omaperäinen idea. Tietokoneanimaatio sopii tähän erinomaisesti, kun ihmishahmoja on vain yksi ja muut mielikuvituksellisia örkkejä. Itse erilaiset monsterit ovat aina olleet suosikkejani tässä. Tare on iso ja karvanen, Masi pyörä ja suloinen pallopää, Räähkä lisko, Rumilus hämähäkki, Sirkalla on käärmehiukset, Raisa hidas etana, ja tehtaan ulkopuolella olevat tyypit kassa ovat omia hassuja olentoja. Suosikkini on hyytelölima, joka tippuu viemäriin, niin että häneltä jää suu ja silmät vain esille. Itse Buu tyttönen on yksi animaatiosuosikkejani, hän on niin valtavan suloinen ja se hänen lapsen naurunsa on ihastuttava. Harvinaista muuten että minä sanon näin, kun ei pidä lapsista, mutta Buun ääni on jotekin niin aito. Hän itkee aidosti, nauraa aidosti ja on niin tunteellinen, kun silittää Tarea, katsoo tätä silmiin ja sanoo: "Nalle". Buun ja Taren viimeinen yhteinen halaus on minulle lähes itkun paikka ja Pixarin leffojen yksi koskettavimpia hetkiä.
 

Kun katsoin elokuvaa lapsena, en osannnut siihen oikein samaistua. Buu oli liian pieni ja itse en ole koskaan pelännyt hirviöitä ja monstereita. Ehkä uskon tämän toimivan parhaiten ihan pikkulapsille, jotka niitä vielä pelkäävät. Huumori on ihan kivaa ja tykkään varsinkin siitä, että joka asiaan on otettu se monsterius mukaan, kuten deodoranttia on hajuna tyyliin koirankakka. Parasta elokuvassa on se, kun monsterit tekevät arkisia asioitaan; kun näytettään miten he pelottelevat lapsia ja viettävät vapaa-aikaa. Itse toiminta, eli Buun saaminen kotia ja Rähkän kassa tappelut eivät taas minua innosta. Siksi elokuvan tapahtumat tuntuvat vähän väkinäiseltä ja liian monen mutkan kautta selvitetyltä. 

Ihanat Buu ja Nalle

 Monsterit on kuitenkin kiva elokuva. Tiedän, että nykypäivänä monet arvostavat jopa Pixaria enemmän kuin Disneytä, mutta itselläni näin ei ole. Pixarin tuotokset ovat hyviä, mutta tunnetasolla ne eivät ole päässeet vielä lähellekkään kunnon Disneyn klassikoita. Kuitenkin Pixarin tuotannosta Monsterit Oy nousee sille paremmalle puolelle. Ja erikoispointsit Jussi Lammesta Tare Karvaselle, hän sopii ehdottomasti Taren ääneksi. Monesterit Oy sai myöhemmin jatko- (eli oikeamin esi-) osan Monsterit Yliopisto, joka taas on pelkkää sähellystä, ilman sitä kaunista tunnetta, mitä Buu olemuksellaan tähän elokuvaan loi. 

Ötökän elämää

Toisin kuin Disneyhyn, minulla ei ole yhtä isoa nostalgia-arvoa Pixar elokuviin. Suurinta osaa ei heti hankittu meidän videoille ja ensimmäinen Pixar elokuvateatereissakin oli vasta Nemoa Etsimässä. Aikuisiällä muutaman kerran olen Ötökän Elämää katsonut ja löydän erikoista nostalgia-arvoa elokuvasta. Vaikka itse leffassa ei ole minulle mitään nostalgista, kun se ei lapsena ollut minulle tärkeä, mutta animation kökköys näin aikuisiällä pistää silmään ja muistuttaa hyvin paljon halpoja lasten tietsikkapelejä mitä pleaisn ja siksi suo animaation taso ja tyyli tuo juurkin vahvasti oman laspuuden 90-luvun lopun mieleni.

Elokuvan juliste

Muurahaisyhteskunta elelee pienellä saarella. Heillä on diili heinäsirkojen kanssa, että he keräävät ensin sirkoille ruuan ja myöhemmin vasta itellensä. Tänä vuonna diili ei onnistu, sillä sirkka Flick esittelee epäonnistunutta ruuankeruu konetta ja sirkkojen ruuat haihtuvat jorpakkoon. Sirkat ovat tästä hyvin, hyvin vihaisia. Varsnkin jengin pomo Hopper alkaa käymään kärsimättömäksi. Murkkujen täytyy ehtiä keräämään uuet ruuat sirkoille, ennen kuin viimeinen lehti putoaa lähipuusta. Murkut ovat epätoivoisia, mutta ei auta kuin rytyä töihin. Flick keskii mielesestään hyvän idean: haetaan oman yhteiskunnan puolelta soturihyötesiä auttamaan. Kukaan ei piittaa ideasta, mutta hei, tällä tavalla saadaan Flick pois tieltä, kun se  van toheloi. Flick lähtee innoissaan matkaan. Hän hyppää omalta saaareltaan voikukan avulla naapurimaalle ja siellä menee hyönteiskaupunkiin. Sieltä löytyy baari ja jopa sirkus. Sirkuksessa on näytös meneillään, joka ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Yleisöä ei yhtään kiinnosta P.T. Kirpun sirkus ja siski sirkusötökät saavat potkut. He ovat juuri juomassa suruunsa baarissa ja esittävät siellä pientä showta, kun Flick saapuu paikalle. Flick luulee heitä soturiötököiksi ja värvää he heti mukaansa.

He tulevat, syövät, ja lähtevät

Murkkusaarella ötökät saavat lähes kuninkaallisen vastaanoton. Pikku murkut ovat tehneet heille hienon ja aidon esitelmän heidän tämän hetkisestä tilanteesta ja tulevasta kuolemasta. Sirkusötökät kun näkee tämän, he ovat aivan valkoisia ja ovat jo lähdössä karkuun. Nyt vasta Flick tajuaa minkä virheen hän on tehnyt. Sirkustyypit jäävät kuitenkin murkkujen avuksi. Flickin kanssa he tekevät sunnitelman huijarilinnusta. Linnut ovat nimittäin anoita mitä sirkat pelkävät. Lintu saadaankin kokoon ja piiloon ajoissa. Murkut ottavat sirkusötökät osaksi omaa yhteisöä, kunnet P.T. Kirppu saapuu paikalle. Muutkin murkut tajuavat sirkusötököiden huijanneen heitä, eivät he ole sotureita. Ötökät lähtevät pois Flick mukana. Murkut alkavat viime hetkellä kerätä taas ruokaa Hopperille ja sirkoille, muta eiväthän he ehdi. Flickiin luottaa anoastaan Kuningatar murkun nuorin lapsi Dot, joka houkuttelee Flicin ja sirkusötökät takaisin avuksi. Dotin avulla tekolintu lähtee lentoon, kun sirkat saapuvat ja sirkathan ovat kauhuissaan, aina siihen asti kunnes Hopper sytyttää linnun tuleen ja kaikki tajuaa linnun olevan huijausta. Tappelu on kiivasta murkkujen ja sirkkojen kesken, joten murkut yhdistyvät kunnon vastarintaan. Flick kertoo oikean elämän tien sirkoille. Murkut kerävät ruuan, murkut syövät ruuan ja sirkat voi painua muualle. Hopper on tästä niin raivona, että hänen kiusankohteena ei ole enää murkut, vaan vain ja ainoastaan Flick. Ystäviensä avulla Flick  saa houkuteltua Hopperin linnunpesän lähelle ja  Hopper saa aika karmean kohtalon, kun pikkulinnut syövät hänet iltapalaksi. Rauha palaa takaisin murkkusaarelle ja sirkusötökät lähtevät takaisin kaupunkiin temppuja tekemään. 

Ilkeä Hopper

Ötökän Elämää on ihan leppoisa elokuva. Ei heärätä kummemmin tunteita, ei ärtymystä tai loistofiilistä. Hopper on hahmona aika uhkaava, jopa pienelle katsojalle pelottava. Kaikilla hahmoilla on vaikn yksi personallisuuspiirre, mikä tekee hahmoista tylsiä. Musiikki on leppoisaa, maisemat kauniita. Juoni itsessään on tylsä ja sitä on koitettu sotkea pienillä käänteillä, jotka ei ole edes välttämättömiä. Vasta lopun "troijanhevonen" eli valelintu on selainen, jonka aikana katsoja saattaa vähän haukkoa henkeä. Nykypäivän katsojalle leffa tosiaankin on todella kökkö animaation takia. Murkut ovat kaikki siniharmaata tai punavielottia terästä, eikä vaikuta yhtään murkuilta. He ovat kuin robotteja ja tuntuu, että Toy Storyn lelujen liikkuvuus on mennyt tässä elokuassa jopa taakseppäin. Tausta on liian pixeliä ja liian tietokonemasita, että nykykatsoja pystyis keskittymään pelkkään elokuvaan ilman sitä huomaamatta. Kökkö animaatio vie huoimion kaikelta muulta itse elokuvassa. On myös hassua, että kun koko elokuva sijoittuu ulos, niin siltikin tuntuu, että päääväri on harmaa. Se taasen johtuu murkkujen ja ötököiden värityksestä. Murkut ovat personina niin vähän esillä, etteä heihin ei ehdi saada mitään kiintymyssuhdetta, joten katsojana en koe edes välittäväni miten näille muurahaisille käy. 

Sirkusötökät

Toy Storyyn verrattuna huumori on leffassa huonoa. Vitsi ovat slapstick tasoa,sanaleikkejä ja sitä, että läski mato kokoajan syö tai haluaa olla vauva. Minua ei tuollaiset naurata, vaan ennemmin ällöttää. Myös leppäkertun kokoajan seksuaalisuuden tuominen esin on jotenkin typerää. Onko tässä jotain homofobista taustalla, kun katsojat yllättyvät että iskettävä leppis onkin mies? Paras kohtaus elokuvassa onkin, kun pikkumurkut vetää näytelmää. Yksi huikkaa; "Minä kuolen, kuolen, kuolen..." ja purskauttaa tekoverta päälleen. 

Näytelmällä on hyvä lavastus

Toy Story 1 & 2

Itse näin Toy Storyn ensimmäistä kertaa joskus videojulkaisun ilmestymisen aikaan. Sikäli harvinaista, että toy Storyn katsoin vuokravideolta. Meidän porukat kun ei vuokrausta liiemmin harrastaneet. Olin tuolloin isovanhempiani luona Kuusamossa ja serkkuni (joka ei ollut silloin täysikäinen, ei lähelläkään) vuokrasi meille katsottavaksi tämän videon. Sillon Kuusamon Ärrällä ei taidettu pahemmin ikää kysellä. Video katsottiin siskon ja serkun kanssa tosiaankin ukin ja mummin luona. Vahviten muistan hämähäkin, jota koristaa vauvan pää. Mielikuvissani hiekkalaatikkokohtaus tapahtui yöllä, mutta se muisto on näköjään ollut vääristynyt. Pidin Toy Storya aika pelottavana ja katsoinkin sen seuraavan kerran vasta joskus 14-vuotaana kun Yle näytti Toy Story 1 ja 2 elokuvat joskus joulun välipäivinä. Tuolloin nauhoitin molemmat elokuvat ja kakkosen näin silloin ekan kerran. Silloin vasta aloin innostumaan Toy Story maailmasta, vaikka olenkin jo lapsena kuvitellut, että barbini elävät omaa elämäänsä barbitalossa aina öisin ja kun en ole kotona. 

Lelujen elämää kertoo Andy nimisen pojan leluista. Keskiössä on länkkäri nukke Woody ja kaverina on Herra Perunapää, Rex Dinosaurus, Slinky vieterikoira, Röh säästöpussi ja Bo-Beep posliininukke. Woody on Andyn lempilelu ja siksi lattiahierarkiassa korkeimmalla. Asetelmaa tulee rikkomaan Andyn uusi synttärilahja Buzz Lightyear, avaruusrangeri. Buzz ei usko olevansa lelu, vaan luulee olevansa oikea avaruusrangeri. Woody tulee Buzzille kateelliseksi, kun hän nousee lattiahierarkiassa häntä korkeimmalle ja muut lelut kunnioittavat häntä. Andyn perhe on muuttaamassa ja kaikkien täytyy löytää muuttokaveri, etteivät eksy toisistaan. Bo-Beep hylkää Woodyn, koska Buzz on kiinnostavampi.

 
Yhtenä iltana Andy, äiti ja pikkusisko Molly lähtevät syömään Pizzaplaneetalle. Andy saa ottaa vain yhden lelun mukaan. Woody ja Buzz ovat juuri tapelleet ja Buzz tipahtaa ikkunasta. Andy ei löydä Buzzia, niinpä hän ottaa Woodyn mukaansa. Autolla matkalla Pizzaplaneetalle Buzz hyppää kyytiin ja yhdessä he Woodyn kanssa tipahtavat autosta. He kuitenkin pääsevät Pizzaplaneetalle ja ovat jo hyppäämässä Mollyn rattaisiin, kunnes Buzzia vetää raketti puoleensa. Pizzaplaneetalla on Koura-peli, joka toimii kolikoilla. Buzz menee sisään ja siellä hän saa ympärllensä pienet vihreät ufomiehet. Woody seuraa Buzzia pelin sisään. Pahaksi onneksi peliä tulee pelaaaan Andyn ilkeä naapusi Sid, jolla on paha maine. Sid voittaa ufon ja huomaa Buzzin lelujen joukossa. Hän kouralla saa Buzzin itselleen ja siinä samassa Woodynkin. Vaikka lelut ovat nyt lähellä kotia, he ovat mahdollisimman kaukana kotoa. Sidin huone on leluille oikea kidutuskammio. Hän meinaa ampua Buzzn raketilla ilmaan. Toistensa vihamiehet Buzz ja Woody tappelevat ja sopivat, mutta liian myöhään. Buzz masentuu kun tajuaa olevansa vain lelu ja Sid on tosiaankin ampumassa hänet ilmaan. Woodyn täytyy pelastaa Buzz, ilman häntä Woody ei voi palata kotiin ja ystävyyskin on jo ehtinyt syntyä. Sidin rikkomat ja uudelleen kokoamat lelut ovat tehneet pieen lelusairaalan ja ovat luovasti korjaneet toisiaan. Heidän avulla Woody kehittää juonen. Kun Sid on ampumassa Buzzia, lelut tulevat takapihalle ja Woody säikyttää Sidin pahanpäiväisesti. Sid alkaa pelätä jopa pikkusiskonsa Hannan nukkea. 

Buzz ja Woody

Woody ja Buzz ovat pääsemässä jo kotiin, mutta muuttoauto on jo liikenteessä. Woody saa sen kiinni ja muorman kydissä hän päästää Kilpuri kilpa-auton irti. Kilpurian ohjaamalla Buzz pääsisi kyytiin, mutta Kilpurista loppuu matkalla patterit.  Muut lelut kateuksissaan heittävät Woodyn kyydistä. Woodyn kekseliäisyyden avulla he ampuvat itsensä raketilla ilmaan. Kilpuri lentää muuttoautoon ja Buzz päästää raketin irti juuri ennen räjähdystä. Buzzin siivien avula ei lennetä, vaan niillä pudotaan tyyliillä Andyn autoon. Andy on niin iloinen kun lelut ovat tallessa. Tulevaa joulua vietetään uudessa kodissa. Jouluahjana on täläkertaa koiranpentu. 

Rex, Herra Perunapää, Slinky, Röh, Bo-Peep ja Trolli

Toy Story on maailman ensimmäinen kokonaan tietokoneella animoitu elokuva. Vaikka se on ollut vuonna 1995 kova juttu, niin näin 26 vuotta myöhemin näyttää auttamattoman vanhalta, varsinkin ihmisten ja eläinten animointi. On ollut fiksua laittaa päähahmoiksi leluja, sillä ne näyttävät vielä ihan hyvältä. Ihmiset ovat vähän pelottavan näköisiä ja liikkuvat luonnottomasti nykien. Leluperspektiivi ja lattiataso on oiva kuvakulma kun kaikki huonekalut näyttävät massiivisilta. Sinä katsoja (aikuinenkin) voi kunnolla samaistuia lapseen. Lelut tosiaankin elävät omaa elämää, mutta aina ihmisten ollessa paikalla he ovat liikkumattomia kuin, noh lelut. Ainoastaan Sidin kohdalla tämä rikkoutuu, kun Woody tahallaan särkee tämän illuusion. Lelut tietävät olevansa leluja, koska heillä on leikitty kauan. Ainostaan Buzz ei ymmärrä leluna oloa, mutta kuitenkin jähmettyy ihmisten tullessa. Ehkä tätä ei voi rikkoa, ellei tahattomasti sitä tee.

Hämähäkkivauva

 Buzzin ja Woodyn välit ovat alussa todella kireät, mutta yhteinen toistensa pelastusoperaatio auttaa heitä ystävystymään ja leffan lopussa soikin On sulla ystävä -laulu. Tämä Woodyn ja Buzzin ystävyysteema jatkuu tulevissa elokuvissa. Ensimmäiseksi Toy Story elokuvaksi tässä pysytään suht lähelä kotia ja tapahtumat ovat yksinkertaisia. Mitä pidemälle elokuvasarja etenee, sitä kauemmaksi lelut joutuvat toisistaan. Tykkään kovasti katsoa Andyn huonetta, siellä on paljon lapsille suunnattua tavaraa ja se luo aidon kuvan lapsen huoneesta. Hänen kiintymyksensä leluihin on jotain todella ihanaa, mitä itsekkin koin aikoinaan suosikki barbienukkeeni. Elokuvan leluista muuten pidän päävaljakostamme, varsinkin suomidubbauksessa Antti Pääkkönen ja Santeri Kinnunen ovat onnistuneen erinomaisesti. Hahmona taasen Herra Perunapää on sellainen, joka vie aina huomioni, sillä on niiin hauskoja juttuja. Lopussa Molly saa joululahjaksi Rouva Perunapään, joka nähdäänkin tulevissa elokuvissa. Vaikka Toy Storyssa on kivat hahmot ja paljon väriä ja uudenlainen (tuolloin ennennäkemätön) animaatiotyyli, niin siltikin siinä on jotain ahdistavan tylsää, joka ei saa minua niin seuraamaan juonta. Leluiluilla on helposti vain yksi tunne kerrallaan päällä, mikä näkyy elokuvan kerronnassa. Ehkä jopa siksi Toy Story 2 on minusta hitusen parempi, mitä tämä ensimmäinen osa ja koska olen lähes aina katsonut ne putkeen, niin arvostelen ne myös putkeen.

Katso elokuvaan kuuluneet ensikokemuskeni ylhäältä. Lisään siihen kohtauksen, joka leffassa on vahvimmin aina mielessä; lelunkerääjä Al on nukahtanut sohvalle ja hänen sormissaan on keltaista juustnaksumähmää. Siinä on leffan realistisin animoistu kohtaus. 

Katsokaa nuita sormia, yök!

 
Eli tarina kulkee tällä kertaa lelunkerääjän ympärillä. Andy lähtee länkkärileirille, mutta juuri ennen leiriä Woodyn käsi rikkoutuu. Nukke jää kotiin ja äiti hyllyttää sen. Hyllyllä on myös Weezy pingviini, jolta on pilli rikki. Woodyn äiti pitää pihakirppiksen, jonne Weezy joutuu. Woody ei voi katsoa sitä sivusta, hän lähtee koiran kanssa pelastamaan Weezyä. Woody lentää vahingossa pöydälle, josta hänet bongaa Al niminen lelukerääjä. Hän on ihan innoissaan Woodysta, vaikka äiti ei myy sitä. Al onkin ilkeä, hän varastaa Woodyn. Muut lelut näkevät tämän ikkunasta ja tunnistavat, että Al on sama tyyppi joka telkkarissa mainostaa Alin lelulato nimistä leikkikauppaa. Sinne siis suuntaa pelastuspartio johtajana Buzz. Mukaan lähtee Rex, Herra Perunapää, Röh ja Slinky. He kävelevät Alin lelulatoon pitkän matkan, samalla kun Wood tutustu uusiin tyypeihin. Al onkin kerännyt kokoelmaa ja Woodyn kanssa samaan sarjaan kuulu karjapaimen Jessie, hevonen Napakymppi ja mainari Paukku-Pete. Woodysta on tehty oheistuotteita vaikka millä mitalla ja oma tv-show. Sarja kuitenkin hyllytettiin, kun kaikkia alkoi kiinnostamaan avaruuslelut. Al on myynyt koko kokoelman Japaniin lelumuseoon. Mainari on innoissaan, hän on vielä laatkossa. Jessie taas on innoissaan, hänelä on traumat laatikoissa olosta. Hänet aikoinaan omisti Emily, joka aikuiseksi tultuaan hylkäsi Jessien. Woody kaipaa kuitenkin Andyn luo. Hänellä onkin ristiriita, hajottaako Scooppari jengin, vai lähteä heidän mukana museoon? Museo on kiinnostunut leluista vain kokoelmana. Woody koittaakin karata, mutta se ei onnistu yksin.

Woodyn jengi, mukaan nyt kaikki vaan

Pelastuspartiomme ovat hyvää matkaa vaihdissa. Alin lelulato näkyykin jo, tasan tien toisella puolella. Tie vai on autotie. He keksivätkin mennä varoituskolmiotötsien sisään ja pääsevät yli, saaden aikaan liikenneonnettomuudet. Lelulatoonkin päästään sisään, mutta siellä vasta on etsiminen. He onneksi löytävät auton millä ajella ja jopa Barbien uima-allas bileet. Sieltä he saavat opasbarbien matkaansa. Buzz itse eksyy Buzz Lightayer osastolle ja tapaa siellä uuden Buzzin, joka luukee (oikean Buzzin tapaan) olevansa aluksi avaruusrangeri. Heillä kahdella ei oikein synkkaa ja vale Buzz sitoo oikean Buzzin takaisin laatikkoonsa ja liittyy pelastusoperaatioon. Tällä välin Woody on korjattu ja pohtii edelleen dilemmaa, lähetäkkö vai jäädä. Ystävät ovat juuri saapuneet pelastamaan Woodyn, kun tämä kertoo aikeistaan jäädä. Varsinkin perässä tullut oikea Buzz on tästä harmissaan. Leluillahan kuuluu leikkiä, eikä töllätä missään musossa. Siitä Woody saa idean, eivätkö he kaikki voi lähtiä Andyn luo? Jessie ja Napakymppi ovat tästä innoissaan, mutta Paukku-Petei ei halua lähtiä. He menevät museoon ja sillä hyvä. Al saapuukin juuri paikalle ja vie heidät lentokentälle. Hississä matkalla alas pelastusoperaatiollemme tule ongelmia, kun lelu Keisari Zurg, Buzzz Lighayerin pahin vastustaja on saapunut. Onneksi väärä Buzz saa hänet hoidettua ja he jäävät leikkimään. Woodya viedään, mutta Herra Perunapää bongaa Pizza Taxin, jolla lähetään perään lentokentälle. Laukkujenkuljetushihnalla Woody, Jessie ja Napakymppi pelastetaan ja Paukku-Pete joutuu tyttöjen reppuun. Mutkan kautta Woody ja Jessie vielä päätyvät lentokoneeseenkin, mutta Scoopparijakson idean avulla he pelastautuvat Buzzin kyytiin, joka ratsastaa Napakympillä. Koko porukka pääsee turvallisesti kotia ja Herra Perunapää adoptoi 3 vihreää ufomiestä, jotka ovat roikkuneet Pizza Taxissa. Yksi heistä esiintyi kuulemma viime elokuvassakin. 

Toy Story kakkosessa lähdetään tosiaankin naapurista paljon kauemmas Alin lelulatoon, sekä lentokentälle. Tässä tarinassa onkin enemmän seikkailun tuntua, eikä meininki ole niin melankolinen. Hahmoilla on enemmän tunteita pelissä ja selvä päämäärä. Woodyn päämäärä on tajuta kumpaa hän tahtoo enemmän ja pelastajilla tietty pelastaminen. Kun muut ovat jo luovuttamassa, niin Buzz tsemppaa heihin voimaa ajatuksella; jättäisikö Woody heitä yksin. No ei! Uudet lelut Paukku-Pete, Jessie ja Napakymppi tovat oman virkistyksensä. Jessiestä en kummemmin pidä, varsinkin suomi äänenä on maailman kamalin ja ehdottmasti Arielin raiskaaja Nina Tapio. Mainari Paukku-Pete on yksinkertainen ja elokuvan isoin pahis Alin ohella. Al on aika yksinkertainen ja ilkeä heppu ja hänen henkensä voi todella haistaa juustonaksujen syönnin jälkeen. Woodyn korjaaja näyttää minulle tutulta ja kommenttiraidalla selviääkin miksi. Lelunkorjaajahahmo on Geri lyhytelokuavsta Geri´s Game. Ehdottomasti pidän näitä samana hahmona ja Geri´s  Game on muuten loistava lyhytelokuva. Kaikista eniten innoissani taidan kuitenkin olla näistä Barbeista. Olen lukenut, että ekaan Toy Storyyn jo Pixar halusi Barbiet mukaan, mutta Mattel ei natanut lupaa. Toiseen tuli lupa, että vähän saa käyttää ja kolmanteen Mattel oikein ruinasi, että ottakaa Barbit isoksi osaksi tarinaa. Onneksi ottivat. Barbiella oli aikamoinen laskumäki tuossa 2000-luvun puolella, kun Brazin ym. tulivat markkinoille.

Barbien ihanat uima-allasbileet

Poikien leuat loksahtaa

Itse elokuva alkaa Buzz Lightayer aiheisella pelillä, mitä Rex pelaa. Pelissä näkyy ekan kerran keisari Zurg, joka jo viime elokuvassa mainittiin. Minusta on hauskaa, että Zurg tuotiin mukaan ja käytännössä Rex sai kohdata Zurgin oikeasti. Minusta se on aina kivaa, kun pelien maailman saa kokea oikeasti, vähän niin kuin Hulut Japanilaiset ohjelma parodio Japanilaisia tasohyppelypelejä. Ainoa mitä ne vieläkään käsitä on Zurgin ja vale Buzzin olen isäsi ja Eiiiiiii keskustelu. Tiedän sen olevan Star Warssista, mutta miksi juuri se on se juttu, jota parodioiddaan joka elokuvassa? Ehkä se sitten aikuisia naurattaa, minä tuon vitsin kuulin ensimmäisen kerran Austin Powers leffoista. Buzzin avaruusrangeri teemaa käsitellään näin kivasti, mutta saa Wodykin omansa. Hänen Scoopparijengi ohjelmansa on niin köykäisesti ja vanhanaikaisesti tehty, että ei ihmekkään että avaruuslelut vei lapsien huomion. Nuo Woody oheismyyntituotteet ovat kyllä hienoja ja jopa nostalgisia. 

 

Keisari Zurg avaruuspeli

Pidän tosiaakin kahta ekaa Toy Story elokuvaa aika sidoksissa toisiinsa. Vaikka ensimmäinen pärjäisi ihan hyvin ilman toista, niin toinen kuitenkin antaa hahmoille paljon enemmän lisäsyvyyttä ja huumoria. Ehkä tuon huumorin, hauskuuden ja mukavan tunnelman takia kakkonen vetää paremmin kuin ykkönen. Ja onhan mukana Rouva Perunapää joka on aikamoinen emäntä miehelleen. Tämä on semmoine pariskunta, jonka voisin oikeasti ottaa omiin leikkeihini ja he ovatkin leffan hauksimmat hamot. Lopputeksteissä näkyy kun Rouva Perunapää pakka miehellensä mukaan mm. vihaiset silmät. Ja lopputesteistä pitikin mainita, että ne kannattaa oikeasti katsoa loppuun, että saa nähdä kuinka barbien kestohymy alka oikeasti väsyttää. Muistattehan viedä popparipakkaukset roksikseen. Hei hei, heei. Hei hei, heeii. Lähtivätkö kaikki jo?    

Disney Klassikot 56: Räyhä-Ralf valloittaa internetin

Ensimmäinen Räyhä-Ralf oli oikein onnistnut tarina videopelien maailmassa. Kakkososasta toivoin palaavani videopelimaailmaan, mutta aika vähän siellä loppujen lopuksi pyöritään, kun leffa keskittyy nimensäkkin mukaan internetin ihmemaahan. Edellisen leffan kaksikko Ralf ja Nelli menevät nettiin, joten kaikki ykkösosan parhaat sivuhahmot (eli Fixari-Felix Jr. ja hänen nykyinen vaimonsa Callah) jää ihan kunnolla sivuun. Eniten elokuvasta odotin tietty hetkeä, kun Disneyn prinsessaet esiintyy. Se kohtaus paljastettiin jo aikaisemmin Samu Sirkan Joulutervehdykksessä.

Pelihalli on edelleen paikoiloillaan. Aina päivien päätteeksi ja Räyhä-Ralf ja Nelli Karameli poistuu peleistään ja hengavan kahden. Ralf on täysin tyytyväinen nyt elämäänsä. Nelli taasen on tylsistynyt, kaikki on sitä sama ja vanhaa. Ralf yllättää Nellin, tekemällä Sokerihuumaan uuden bonuskentän. Kun aamulla lapset tulevat pelaamaan, Nelli ajaa väkisin uudelle radalle. Pelaajat eivät pysty ratilla Nelliä ohjaamaa ja niin ratti hajoaa. Varaosia on maalmassa enään yksi, jonka voi huutaa Ebaysta. Pelihallin omistaja Flickwak on juuri hankkinut netin pelihalliin ja yhdistää sen toimimaan. Sillä tavalla Ralf ja Nellikin syöksyvät nettiin, tarkoituksena huutaa tuo Sokerihuuman ratti. Internet on ihmeellinen paikka, se on täynnä firmojen mainoksia, bittejä ja loputonta tilaa. Jos vain jaksaisi, niin voisi laittaa kaiki firmat ja logot ylös mitä sielät näkee. Ralf ja Nelli pääsevät Ebayhyn ja saavat huudettua rarille korkemman hinnan, tosin he eivät ymmärrä että se täytyy maksaakkin. Nettimaailmassa kun rahaa hankitaan, niin se onnistuu pelaamalla. He ottavat yhteyttä mainostavaan spämmiin, joka suosittelee heille pelejä, mistä voi voittaa rahaa. Ratille tuli aikamoinen hinta, joten kuoletava rallipeli olisi heille sopiva. Sen voitettua saisi aikamoiset fyffet. He pääsevät peliin, josta Ralf ei pidä yhtään, mutta Nelli innostuu. Tätä hän on kaivannut; uusia tapoja ajaa. Ralf ja Nelli eivät saa kuitekaan tarpkeesi rahaa, joten he ottavat yhteyttä Yess nimiseen tyyppiin. Hän valkkaa mitkä videot ovat hauskoja ja saavat eniten sydämiä, joilla voi saada rahaa. Näin Räyhä-Ralf alkaa nettimeemiksi ja ylättävää kyllä, sillä he tekevätkin tilin. Kun Ralf väsää videoita, Nelli lähtee myymään niitä ja osaakin olla tärpeeksi ärsyttävä höyhentämään ihmisiä painamaan sydämiä.

Nellin katselukeruumatkalla hän joutuu Disneymaailmaan. Se on tietnkin elokuvan kiehtovin paikka. Star Wars hahmoja, Ihaa, Heihei, Jörö ja kaikki Disneyprinsessat ovat tietenkin siellä. Aluksi vanhoja 2D prinsesossoja en meinaa edes tunnistaa, niin muovilta he näyttävät. He totavat, että Nellihän on kanssa prinsessa. Tässä vaiheessa vedetään ehkä vähän jo pilkkaa Disneyn prinsessakulttuurista, mutta hyvin huomattuja yhtäläisyyksähän ne ovat. Toinen vanhempi puuttuu, jokaisella on joku tärkeä oma harrastus, sekä kaikki puhkeavat laulamaan unelmistaan kun pääsevät tärkeän veden äärelle. Itseasiassa Jasminhan ei tehnyt niin, virhe!Minusta on kyllä vähän väärin, että Pocahontas lasketaan prinsessaksi (no juu, intiaaniprinsessa), mutta ei Megaraa, Janea ja Esmeraldaa... Prinsessat innotuvat Nellin tyylistä ja jokainen pukeutuukin rentoiluasuun ja heitä on ne yllä lähes mahdon tunnistaa. Siihen pitää ensikerralla laittaa pause ja tutkia tarkemmin. Ralf jatkaa hölmöjen videoitten tekoa. Hän myös sattumalta päätyy kommentointihuoneeseen. Siellä jo valmikksi huonolla itsetunnnolla varustettu Ralf muistaa sen, mikä vain hänelle on tärkeintä; Nellin ystävyys. Hän soittaakkin Nellille hologrammipuhelimella, joka aukeaa vaikkei Nelli vastaa. Ralf näkee kauheita. Nelli on Kaahausauto peissä ja avautuu kunnolla siellä olevalle kuskille; Ralf on kiva, mutta niin kiintynyt ja niin omistushaluinen. Haluaisin olla täällä! Siitä Ralfin mustasukkaisus kasvaa ja hän tekee kauheita. Ralf ottaa yhteyttä Spämmiin, jolta hän saa viiruksen, joka vie kaahariautopeliin. Vaikka Ralf ja Nelli melkein saavat sovittua, juuri silloin viirus leviää ja Ralf tunnustaa syyllisyytensä. Se on Nellille viimeinen pisara. Virus kopioi Ralfin alhaisen itsetunnon ja levittä sitä pitkin nettiä, niin että kaikki kaatuu. Siitä tulee jättimäinen kauhuRalf, joka ei halua mitään muuta kuin olla Nellin ystävä. Ralfin oma itsetunto palautuu, kun hän ymmärtää kuinka riipuvainen on Nellistä. Virus elää Ralfin tunteista ja kun Ralf on kunnossa, virus kuolee. Ralf putoaa korkealta viruksen käsistä, mutta onneksi rinsessamme ovat paikalla. Ralf ja Nelli saavat maksettua ratin ja Sokerihuuma pelastuu. Nelli jää kuitenkin nettiin ja ystävykset pitävät yhtä hologrammipuhelimella. Fixari-Felix kysyy lopulta Ralfilta onko kaikki kunnossa? On. Se rittää, että tietää ystävän olevan onnellinen.

Räyhä-Ralf Valoittaa Internetin on ihan kiva elokuva, mutta nerokkuudessaan se ei pääse ensimmäisen Räyhä-Ralfin tasolle. Siinä pohditaan elämän peruskysymystä; pahutta ja hyvyyttä. Nyt käydään läpi tunteita riippuvuudesta ja kiintymyksestä. Vaikka kuinka tykkää ja haluaa hengata kaverin kanssa, niin ihan 24/7 olo yhdessä ei ole tervettä. Toista ei voi kaivata, jos on kokoajan kiinni. On tämäkin teema tärkeä, mutta lopussa sitä korostettiin jotenkin ihan liikaa. Sen ymmärrys saa Ralfin taas kuntoon, mutta on ehkä vähän makabeeria koko perheen elokuvaan, varsinkin kun se on tehty niin mahtipontisesti. Muutekin edellisen elokuvan videopelimaailman lumo rikkoutuu tässä, kun mennään nettimaailmaan. Vaikka löytämistä on kuinka paljon, niin kaikki on jotenkin sekasin ja levällään eikä niitä samoja hauskoja videopeli jippoja löydy, mitä ekassa elokuvassa. Se hauska Pixelimäisyys ja bittiliikkuminen teki ekasta Räyhä-Ralffista niin lumoavan, nyt se tuntuu laimealta. Vähän saman tapaan mitä Monsterit Oy, ensimmäisessä leffassa oli kiehtovia Monstereita ja toisessa vaan löllöjä.

Parasta intenettiin menossa on tietenkin nämä Disney prinsessat ja koko Disney maailma. Siellä olisi voitu olla minun puolestani enempi. Vaikka naamat ovat kumia ja jokaista prinsessaa näytetään vain vähän, niin se on niitä hetkiä kun tämä Disney elokuva tuntuu Disney elokuvalta, vasta siinä löydän jonkinmoista taikaa. En ole myöskään aiemmin tajunnut tuota laulamista tärkeän veden äärellä. Se on mielettömän hyvä pointti. Annan myös isot pisteet sille, että originaalissa ääniraidassa on pyritty siihen, että prinsessoilla olisi samat ääninäyttelijät mitä oikeissa klassikoissakin on. Kaikkiin se ei ole ollut mahdollista (tietysti kun osa heistä on jo menehtynyt), mutta 90-luvun hahmoista eteenpäin ovat samoja. Arvostan sitä, että suomidubbauksessakin tähän pyrittiin, mutta mitä helvettiä Nina Tapio tekee tuolla, oikea Ariel on Johanna Nurmimaa!

Disney Kalssikot 51: Räyhä-Ralph

Disneyn uutudet 2010 luvulla eivät ole saaneet minua samalla tavalla innostumaan, mitä ysäriluvun klassikot ja kaharin alun tunnelmat. Tiesin, että Räyhä-Ralf sijoittuu pelimaailmaan, mutta kun itse en ole kummonen pelaaja, ei Ralf saanut minua innostumaan leffateatteriin. Ostin rainan kuitenkin halvalla cd.conista ja katsoin nykyisen avomieheni kanssa, kun olimme alkaneet seurustelmaan. Ajattelin, että saan leffasta ehkä enemmän irti, kun katsomisseurani harrastaa pelejä kovasti ja osaa kertoa minulle elokuassa olevia peliviittauksia. Täytyy myöntää, että se auttoi. Pidin nimittäin kovasti Räyhä-Ralfista ja sen pelimaailmojen tunnelmasta.

Herra Litwak pitää pelihallia pystyssä ja päivittäin lapset käyvät siellä pelaamassa. Pelit ovat vanhan ajan kolikkopelejä ja niitä on pelihallissa useampia. Ne ovat toisissaan ja seinässä jatkotroikalla kiinni. Pelit kuitenkin elävät peliensä sisällä omissa maailmoissaan oikeina hahmoina. Räyhä-Ralf elää pelissä Fixari felix Jr. jossa Räyhä on pahis. Hän joka kerta romuttaa Kivalan kerrostalon, jota pelaaja saa sitten Fixari Felixin avulla korjata. Pelin muut hahmot eivät pidä Ralfista ja siksi tämä kokee itsensä syrjätyksi ja halveksituksi. Ralf käy pahisten kokouksissa kertomassa ajatuksiaan ja välillä baarssa ottamassa yhdet. Hän on lopen kyllästynyt kohtaloonsa. Kun Fixari Felix Junior peli täyttää 30 vuotta, Felix on pitämässä juhlia, jonne Ralfia ei ole kutsuttu. Ralf tunkeutuu juhliin ja pilaa Kivaloitten kivan illan. Aina pelin lopussa Felix saa mitalin hyvästä työstä ja Ralf haluaisi myös mitalin. Niinpä hän lyö vetoa yhden Kivalan asukkaan kanssa, että tulee saamaan mitalin. Kun Ralf sen tekee, hän saa muuttaa kerrostalon kattohuoneistoon.

Ralf lähtee siis metsästämään mitalia. Sitä ei kadonneista tavaroista löydy, joten hän kolkkaa yhden tyypin Sankari Duuni pelistä ja joutuu sotapelin keskelle. Pelit on ohjelmoitu niin, että pelaajaa pyritään auttamaan peli läpi. Ralf vain sotkee ja sossertaa, joten pelaaja häviää. Ralf kuitenkin kiipeää sankarin pallille ja saa mitalinsa, mutta myös kauheat kybugit valloilleen, jotka lähettävät virusta. Ralf joutuu alukseen yhteen kybugin kanssa, joka lentää suorana Sokerihuuma rallipeliin. Siellä Nelli Karamelli varastaa Ralfin mitalin pelikolikokseen, että saa osallistua rallikisaan. Ralf ja Nelli aluksi vain kettuilevat toisilleen, mutta tekevät diilin. Kun Nelli on saanut ajaa, Ralf saa mitalinsa. Sillä välin Fixari Felix Jr. on lähteyt etsimään Ralfia, heidän peli uhataan lopettaa, ellei se mene kuntoon. Mukaan tulee Sankari Duunin johtaja Calhoun, joka on äärimmäisen timanttinen typy. Leidillä vaan on kamala menneisyys, eikä Fixari saa heti lemmentuntellensa vastakaikua. Ralf ja Nelli pelaavat minipeliä jolla saavat Nellille auton tehtyä ja Nelli näyttää Ralfille colavuoren, missä asustaa. Ralf vääntää sinne Nellille oman ajoradan. Juuri kun Ralf ja Nelli ystävystyvät, Sokerihuuman Karkkikunkku tulee väliin. Hän kertoo, mikei Nelli saa ylittää maalivivaa. Nelli on klitchi eli häiriö, eli hänen koodissaan on vika ja siksi Nelliä hyljetään. Jos Nelli ajaa, pelaajat voi valita hänet avatarikseen ja luulla pelin olevan rikki ja koko Sokerihuuma lopetettaisiin. Hamot joutuisivat pois pelistä, mutta häirikkönä Nelli ei pääsisi vaan kuolisi. Näin ollen Karkkikunkku antaa Ralfille mitalinsa ja Ralf palaa omaan peliinsä. Sieltä on kaikki kaikonneet ja Ralf saa kattohuoneston. Mutta mitä väliä sillä enää on, kun peli sammutetaan.

Ralf huomaa itsekkin tehneensä tyhmästi, ei mitali takaa hänelle ystäviä ja vaikutusvaltaa ja onhan hän jo vähän ystävystynyt Nellin kanssa. Hän palaa Sokerihuumaan, pelastaa vangitun Fixari Felixin ja auttaa evakoimaan koko Sokerihuuman. Felix korjaa Ralfin rikkoman Nellin auton, että Nelli ja Karkkikunkku voivat ajaa kisan loppuun. Kybugien häiritessä peliän Karkkikunkku muuttuu kanssa häiriöksi, Turboksi jonka kaikki tuntee. Koko elokuvan matkan varrella Turboon viitataan lauseella tehdä Turbot, eli hiriköidä muiden pelejä. Nyt selviääkin, että Turbo, koko pelisalin vanhimman autopelin paras ajaja, on ottanut Sokerihuuman valtaansa. Ja nyt Turbo muuttuu KybugiKarkkiTurbo yhdistelmävirukseksi ja vie Ralfin mukana Colavuoren ylle. Siellä Ralf uhrautuu ja viimein ymmärtä mantransa mitä Pahisten kerhossa kehotetaan hokemaan. Ralf saa Colavuoren purkautumaan, mikä tuhoaa kybugit, sekä viruksen. Ralfilla on henki lähtiä, mutta häiriö Nelli ehtii paikalle ja Sokeri huuma on pelastettu. Nelli ajaa maaliviivan yli ja hänestä tulee pelin oikea prinsessa. Kaikki muistaa, että Nelli on heidän oikea hallitsijansa ja kaikki on taas kunnossa. Mitä nyt Neli vaihtaa kuningaskuntansa demokratiaan ja aikoo päteä jatkossa presidenttinä. Felix ja Calhoum menee naimisiin ja Ralf saa omassa pelissä jatkossa kunnioitusta. Päivä paras hetki on kun hänet heitetän oman pelin lopussa katolta, silloin hän näkee onnellisen Nellin ajavan Sokerihuumassa.

Räyhä Ralffissa sattuu ja tapahtuu paljon kaikenlaista, joten elokuva on aika toiminnan täytteinen. Siltkin sitä on helppo seurata ja tarina pitää imussaan, vaikka jokaista juonenkäännettä ei saa seurattua. Leffan maailmat ovat nimittäin niin pursuavia ja visuaalisia, että helposti huomio kiinnittyy niihin, eikä itse juonen seuraamiseen tai hahmoihin. Pelihalli itsessään on hyvin 80-lukua ja vähän tuon tapaisessa olen itsekkin käynyt suomessa 90-luvun alussa. Pidän siitä, kuinka itse halli on pimeä ja pelit heijastavat valoa pelaajiin. Fixari Felix jr. on kuulemma saanut ideaansa Donskey Kongilta. En ole sitä itse ikinä pelannnut, joten minun huomioni kiinnittyy sen yksinkertaisuuteen ja siihen että pelin hahmot Ralfia lukuunottamatta kulkevat nytkähdellen. Sankari Duuni peli taasen on nykyajan teräväpiirtosotapeli, jollaiseen en ikinä koskisi. Kaikki on niin hyberubermahtia ja synkkää. Ei minun pelini lainkaan. Sokerihuuma taasen, siinä olisi minulle sopiva rallipeli. Cola vuori, jonne tippuu Mynthoksia, Oreo keksejä katsojina, kävelevä pastilli, nauravia minttunauhoja, Nesquic hiekkaa (nyt on todella kaupallinen yhteistyö), kivikovia purkkapalloja ja kaikki se jäätelö, hattara ja muu ihana syötävä saa veden kielelle. Sokerihuuma on mitä ihanin lokaatio elokuvalle.

Räyhä Ralf on elokuvan keskushenkilö ja yleisesti poiketen, hän on valmiiksi paha. Hän ei ole kuitenkaan elokuvan pahis, vaan vain oman pelinsä. Pahuus on hänen työnsä Fixari Felix Jr:ssä. Ralf on aika yksinkertainen ja mustavalkoinen, mutta kasvaa leffan aikana. Häneen on hanakla samaistua, sillä katsojat ennemmin samaistuvat Nelli Karamelliin. Räyhä Ralf on aina neutraali hahmo, johon enemmän heijastuu muiden tekemiset ja tunteet. Ralf vaan näyttää kokonsa puolsta pelottavalta. Nelli taasen on ärsyttävä ja nenäkäs ja niihin piirteisiin Ralf Nellissä tykästyy ja siksi ystävystyy. Vastakohdathan tunnetusti täydentää toisiaan. Heillä on myös paljon yhteistä: molemmat ovat hylkiöitä omissa maailmoissaan ja joutuvat kaiken kivan ulkopuolelle. Nelli muuten itseäni ärsyttää, hän on suloinen, mutta omaan makuuni liiankin ärsyttävä. Sivurooliin jäävä Fixari Felix Jr. on positiivinen hahmo kaikille, paitsi Ralfille. Hän on sellainen hiljainen hyväksyjä kiusaamisporukassa, kun Kivalan jäsenet ovat ilkeitä Ralfille. Felix itsessään on vähän tylsä, mutta hän saa uutta pontta kun ihastuu Calhoun. Ja siinä vasta on mimmi, Kersantti Callhoun on selvästi leffan paras hahmo ja on oikein sääli, ettei häntä ole enempää mukana. Mimmi on kova kuin timantti, mutta heltyy lopulta Felixille. Callhoun seikkailut muissa peleissä olisi ehdottomasti lyhytelokuvan arvoinen. Muutekin pidän tästä hahmosta, sillä hän ei ole perinteisesti söpö tai nätti, vaan itsenäinen ja voimakastahtoinen nainen. Lähinnä Esmeralda tulee hänestä mieleen. Felixin kanssa he ovat upea pari, jotka tasaainottavat todellakin toisiaan.

Jopa vähän harmikseni, elokuvassa on liiankin selkeä pahis. Kun Turboa aletaan mainitsemaan, tulee jo tietämään, että Turbo jossain vaiheessa ja muodossa tulee vastaan. Karkkikunkun paljastuminen Turboksi ei yllätä, vaikka heidän sekoitusmuotonsa on aika kriippinen. Kun Karkkikunkku antaa Ralfille mitalin takaisin, siinä jo tietää ettei äijällä ole hyvät mielessä. Minua myös häiritsee se, että Karkkikunkku tuo hyvin vahvasti mieleen Liisa Ihmemaassa Hatuntekijän. Heidän eleensä, liikkeensä, päänmuotonsa ja jopa puheesa ovat hyvin samanlaisia. Varsinkin puhe on yhtä sössötysartikulaatiota. Karkkikunkku tuntuu todella vanhanaikaiselta pahikselta, vähän uudempaa olisin toivonut. Kybugi virukset eivät minulle aluksi auenneet, mutta nyt tajuan mistä se nimi tulee. Scifi leffoissa yleensä avaruuden tuntemattomat pahikset, jotka on osin koneita, ovat kyborgeja ja tietokonekielessä taasen bugi on usein jonkinlainen virhe, Siitä tulee tämä sanaleikki ja sitähän nämä hirvöt ovat. Tietokonepelin sisälle ohjelmoituja osittain elukoita ja osittain koneita, jotka aiheuttavat viruksia. Yleensä en elokuvista etsi viittauksia muihin elokuviin, mutta tässä leffassa viittauksia peleihin ei voinut välttyä. Peliharrastajan kanssa kun tämän katsoin niin hän kertoi monia lisääkin, mutta itselleni tutuimpana on pahisten kokouksessa istuva Bowser, olenhan sentän Super Marioa pelannut. Sonicin tunnistan, vaikka siihen en ole koskenut. Pacmania olen kanssa joskus lapsena pelaillut ja sen näyttöruudun vielä joten kuten muistan. Harmi vain, ettei omia suosikkihahmojani Yoshia tai Pokémoneja ole mukaan otettu. Siitkin huolimatta Räyhä Ralf on mitä mainioin elokuva ja peittoaa monet tuon aikaiset Disney Klassikot mennen tullen.