Häjyt

Aleksi Mäkelän Pahat Pojat teki minuun aikoinaan aivan valtavan vaikutuksen. Siitä tykänneenä luin ja keräsin kaikki leffaan liittyvät artikkelit ja imin leffan pienimmätkin tiedot itseeni. Aleksi Mäkelän aiemmat leffat halusin heti nähdä ja Häjyt katsoin samoihin aikoihin ensimmäistä kertaa televisiosta, kun ensimmäinen Vares leffa julkaistiin. Yleltä muistan Häjyt nauhoittaneeni itselleni, vaikka leffasta ekat pari minuuttia jäikin vahingossa pois. Häjyt leffasta minuun on vahvimmin jäänyt mieleen Jussi Murikan traaginen loppu ja Antti Karhun aivan ihana pitkä tukka.

Häjyt elokuvajuliste

Kauhava, Pohjanmaa. Puukkojunkkarien alue ja 90-luvun puoliväli. Lapsuudenystävät Jussi, Antti ja Heikki ovat tehneet aiemmin pankkiryöstön, josta Heikki ei jäänyt kiinni. Jussi ja Antti kun pääsevät linnasta he palaavat kotiin Antin Isoisän luokse ja Heikki tulee samoille kylille kesätöihin nimismieheksi. Mutta mitä aikamiespojat sitten tekevät? Vaarin mukaan rehellinen työ ei kannata. Molempien ukkojen mimmit ovat odottaneet jätkien kotiinpaluuta. Antin sisko Sisko tosin luki ittensä merkonomiksi ja meni naimisiin ja nyt elämä on päin helevettiä Stigin kanssa, Jusssistahan hän olisi itelleen ukon halunnut ottaa. Uskovainen Paula taas on kuuliaisesti odottanut Anttia ja puhuu isänsä ympäri saadakseen Antin S-kauppaan töihin. Antti ei tosin kauaa pysty töitä tekemään, sen verran Isoisä ja Jussi jaksavat hommasta vittuilla. Kylillä kierretään tuhoamassa Romppaisen navetta, sillä Romppainenhan toki on heidän ryöstösaaliinsa käyttänyt. Virkaintoinen Heikki koittaa hillitä kaverreita, mutta Jussia alkaa jo vituttaa Heikin naama. Jussi on se, joka saa Antin mukaan hölmöilyihin ja kuuntelee vaaria enemmän. Autolla ajellaan ja kotipolttosta tehdään, jota  myydään kylän ukkoloille. Häjyjä ollaan ja uho ja pieru haisee ilmassa, mutta naisten edessä pojat ovat todella pehmoja. Jussi pitää peilin edessä itselleen oikein tsemppaushetken, että uskaltaa Siskoa käyä kahtomassa. Siskon ukko Stig on Jussista äärimmäisen mustasukkainen ja kolhaa nokkansa vähän väliä.

Heikki ei saa kavereita rauhoittumaan, joten Vaasasta tulee isompi kiho pitämään kylää kurissa. Tässä välissä on Jussi ja Antti hakanneet jo monia kyläläisiä ja yksi mukava poliisikin Jussin jalan kautta käy. Suurin virhe mitä pojat tekevät on se, että päinvastoin vaarin neuvoa, pikkuveli Roope Karhulle ja hänen kavereilleen tansseihin myydään kirkasta viinaa. Ei alaikäiset sitä kestä ja tanssit päätyvät traagisesti. Kaikki yli 10-vuotiaasta ympäri päissänsä. Siitä varsinkin Antti kokee syyllisyyttä. Lopussa on tarkoitus lähtiä ulkomaille karkuun, mutta Antti on jo luovuttanut. Hän toteuttaa kuitenkin unelmiensa naisen toiveen ja vie Paulan kerran tansseihin, ennen kuin poliisit ottavat hänet kiinni. Jussille ei käy niin hyvin. Heikki on häntä piilopaikassa vastassa ja saa tämän rautoihin autoon. Kesken matkan asemalle Jussi saa väännettyä ratista ja auto lentää jokeen. Etupenkillä istuva Heikki hajottaa ikkunan, mutta Jussi on ja pysyy raudoissa. Jussi hukkuu auton mukana, mutta juuri sitä ennen hän saa kuulla että Heikki, hänen hyvä lapsuudenystävänsä, on opiskellut Helsingissä nimismieheksi juurikin heidän pankkiryöstörahoilla. Vankilassa Heikki lupautuu olemaan Antin juristina, muttei paljasta tälle totuutta. Ajan saatossa Sisko on saanut Jussille lapsen ja Heikki on mennyt naimisiin.

Syyttömänä syntymään sattui hän, tähän maahan pohjoiseen ja kylmähän...

Häjyjä on kuvattu tragikomediaksi, mutta minusta leffa on puhdasta ja aika synkkääkin draamaa. Toinen päähenkilöistä tapetaan lopussa hukuttamalla ja kolmikosta pisimmälle päässyin on kokoajan ollutkin pahis. Minkäs romani verelleen voi? Jotenkin nyt vasta huomasin kohdan, jossa Kari Väänäsen näyttelemä Vaasalainen konstaapeli sanoo, että romania ei voi pitää samassa huoneessa ilman käsirautoja. Tämä jotenkin minusta kiteytti tämän leffan Heikki Grönbergin pahiksena olon. Heikki muutenkin on leffan ulkopuolisin, sillä hän ei ole Häjy ja on hypännyt niin sanotusti väärälle puolelle. Teemu Lehtilä ei ole kummoinen näyttelijä, mutta on sopivan inhottava romani Heikiksi. Hänellä on ruutuaikaa muita vähiten ja ihmeellisesti toimii leffan kehyskertomuksen kertojana. Tämä kehyskertomus on itseasiassa aivan turha ja tuo vähän sellaisen tekaistun fiiliksen katsojalle. Ei oikein tiedä pitääkö Heikistä vai ei, varsinkin kun lopun Antin vankilassa istumisen jälkeen,  nähdään vielä poikien lapsuuden leikkivideopätkää. Kehyskertomus vähän häiritsee leffakokonaisuutta ja rikkoo sen väärällä tavalla.

Pääosamme, eli Juha Veijonen Antti Karhuna ja Samuli Edelman Jussi Murikkana ovat oikein Häjyjä. En voisi kuvitella rooleihin muita suomalaisia. Jotenkin minulla on aina ollut mielikuva Edelmanista sellaisena äidin kultapoikana, varsinkin 90-luvulla, mutta se ehkä johtuu hänen musiikkitaustastaan. Samulin Murikka on ronski ja karvas äijä, joka ei puhu eikä pussaa. Hän ajattelee omaa etuaan, on ilkeä, arvaamaton ja väkivaltainen. Jussi Murikka on muuten todella hyvä roolinimi tämmöiselle  hahmolle. Sari Havas Siskona osaa laittaa mukavasti kampoihin, sillä ihan mikä tahansa heitukka ei pärjäisi tuollaisen mörököllin vastavoimana. Mielenkiintoisempi ja ihanampi hahmo on lempeä Antti. Antti osaa uhota, mutta hän selvästi tekee sen ympärillä olevasta painostuksesta. Hän ei vain haluaisi takaisin  linnaan, eikä oikein osaa löytää suuntaa siihen. Häntä ei viinan trokaaminen kiinnosta, eikä se että käydään maksamassa velat. Hän on jo vapaa, mutta ystävyys Jussin kanssa painostaa hänet tekemään vääriä valintoja. Antti ei ole selvästikkään erikoisen innostunut Paulasta ja vähän ihmetteleekin, miksi likka on tätä kaiket vankilavuodet odottanut. Antti osaa kuitenkin olla romanttinen, hän ehtii viemään Paulan tansseihin. Antti kanssa huoletii pikkuvelejstään Roopesta ja oli viimeiseen asti isoisänsä kanssa samalla linjalla, viinaa ei myydä pennuille. Juha Veijosen Antti on selvästikkin leffan ihanin henkilö ja vielä huudan sen pitkän tukan perään! Mitään niin ihanaa kuin Veijosen pitkä tukka Häjyissä, en ole nähnyt suomileffoissa vuosiin.

Ei me tultukkaan juomahan. Me tultiin myymähän.

Vielä yhden loistavan roolisuorituksen nostan esiin, joka on tietty Kalevi Haapojan Vaari. Kun joka leffassa on pakko olla se jokin sydän, niin se on Isoisä Karhu. Hän on kanssa Häjy, mutta hyväntahtonen. Kyllä hän puukkoa osaa käyttää ja juo viinaa, muttei ole ilkeä kuten Murikka. Vaari on hyväntahtoinen ja hänestä huokuu pohjaalaisuus. Ikonisin kohtaus elokuvassa onkin ihan alussa, kun Vaari on poikia vastassa vankilasta ja he ajavat kotipitäjään. Päivä vaihtuu yöksi ja yö aamuksi, kun Vaari ajaa avoautolla velmu virne naamallansa Antin ja Jussin haukattua vapauden ilmaa pitkästä aikaa.

Vaikka Häjyissä onkin ihan looginen käsikirjoitus, niin siin on paljon tyhjäkäyntiä. Juoni etenee, mutta hitaasti. Toisaalta se ei haittaa, sillä Häjyt on enemminkin nostalginen kuvaus cowboy tyyppisistä puukkojunkkareista. Sitä ihailtavaa mekkaa vain ei enään ole, mitä Antti ja Jussi vankilasta pääsyn jälkeen odottivat. He käyvätkin kylillä, mutta kaikki heidän vanhat tuttunsa ovat joko vankilassa, kuolleet tai lähteneet. He ovat kaksin. Poikien rumia kolttosia on syödä ravintolassa maksamatta laskua, hakata kunnan isoja herroja, myydä viinaa pitäjän ukkoille ja polttaa Romppaisen navetta. Siinä välillä juodaan paljon kirkasta viinaa, poltetaan tupakkia, ajetaan Härmää ympäri ämpäri avoautolla ja kuunnellaan suomirokkia. Varsinkin Eppu Normaali ja Kolmas Nainen on näitten Häjyjen suosikkeja. Muulloin taustalla soi western tyyppinen huuliharppumusiikki, joka tuo tuulahduksen nostalgiaa vielä lähemmäksi.

Kiskalla, kopissa Hissu Hietalahti

Ehkä parasta Häjyissä Veijosen pitkän tukan lisäksi, on sen lavastuksen realistisuus. Eletään kuitenkin 90-luvun puoliväliä Suomen Pohjonamaalla Kauhavalla. Paikassa, jossa ei oleasti ole mitään. Keskustassa yksi grilli ja hotelliravintola. Tanssipaikkakin on vähän syrjässä. Avoautomatkat metsien, peltojen ja joen ylittävän sillan maisemat toistuvat ja ovat niin supisuomea kuin voi. Ihmisten kodit ovat nykypäivänä katsottuna aikamoisia puuhökkeleistä, joita koristaa räsymatot, pikkutelkkarit ja piianpenkit. Leffassa ihan muutama kohtaus ylipäätänsä tapahtuu sisätiloissa, ulkona ollaan paljon, jossei autossa niin sitten pihalla. Saunastakin tullaan rennosti pyyhkeet lanteilla, tai alasti räyhäämällä kuten Murikka. Kuvausilmat eivät selvästikkään ollut ne parhaat, mutta toisaalta tähän ei olla haettukkaan sitä maailman iloisinta kesäisen aurinkopäivän fiilistä. Ehkä tämä 90-luvun kesän kuvaus on se syy, miksi Häjyt vetoaa vielä näin 20 vuotta myöhemmin. Tuota maailmaa ja aikaa ei enään ole. Varmasti hyvä niin, mutta legendat Häjyistä elää yhä.