Vaikken pahemmin dekkareita ja jännäreitä leffaskenessä seuraa, niin uusin Omerta piti käydä katsomassa ihan senkin takia, että se on yksi Suomen isommista filmituotannoista. Se että pääosassa on Jasper Päkkönen myös vaikutti hyvin paljon asiaan, olenhan seurannut Pääkkösen uraa aina Saku Salinista asti ja tällä hetkellä itselläni on Viikingit menossa. Mitä olen lukenut mediasta juttuja, niin elokuvan tuotannossa on ollut paljon vaikeuksia, ja esituotanto on syönnyt ison osan budjettia. Sen huomaa erityisesti käsikirjoituksesta.
Max Tanner on suojelupoliisi, jolla on kaverinaan kolleega Sylvia Madsen. Sylvia on perheellinen ja ihmettelee Maxin sinkkuutta. Max sanookin oleva ronkeli naisten suhteen, hänelle kun kelpaisi vain Sylvia. Se onkin elokuvan ainoa sisältö hahmojen läheisyydestä. Muuten koko leffa sisältää toimintaa, mäiskettä, juriidista poliktiikkaa ja Pertti Sveholmin kiroilua. Itsenäisyyspäivänä Linnan Juhliin tulee terroristi hyökkäys. Sylvia on Linnassa erään kenraalin henkivartijana, kun kammotuksia tapahtuu. Venäläiset ovat terrori-iskun takana. He päästävät Tannerin suostuteltuna muut vieraat pakoon, mutta pitävät arvovaltaisimmat, kuten kenraalin, Sylvian ja presidenttiparin panttivankinaan. Samaan aikaan suojeluprojektia vetävä äijä eli Pertti Sveholm kiroilee perkelettä ja painottaa kaikille, että presidenttiä ei sitten ammuta. Tanner ja ryssät ajavat pillurallia Helsingin keskustassa ja arvovaltaiset panttivangit lennätetään jonnekkin ja lentokentällä pyssyt sitten paukkuu siinä määrin, että presidentin vaimo jää ulvomaan puolisoaan.
Tässä vaiheessa alkaa elokuvan toinen osa, joka ei meinaa millään liittyä edelliseen. Ryssät vie Sylvian ja tämän kenraalin Valko-Venäjälle, jonne Tanner kanssa ilmaantuu. Vanhassa tehdashallissa selviää, että terroristihyökkäyksen takana on Omerta niminen järjestö, jota ilmeisesti vituttaa, kun suomi on Nato-myönteinen. Niimpä kenraali laitetaan pitämään valheellinen puhe, ja ammuskellaan vielä vähän lisää. Tanner saapuu viemäriä pitkin paikalle ja Sylvia saa jostain yhtäkkiä käsiinsä puhelimen, jolla kutsua apujoukkoja. Sylvia ja kenraali ehtivät helikopteriin, Max Tanner juoksee ampujia karkuun. Epilogissa näemme kuka on kenenkin käskystä liikkellä, vaikka tulkinta tästä on katsojan valittavana.
Juoni oli siis aikamoista sekametelisoppaa, mutta toisaalta, niinhän tämmösten leffojen juonet aina on. Elokuvassa oli myös sekavaa, kun seilattiin monissa ei paikoissa; Viro, Ruotsi, Ranska, Vako-venäjä ja Suomen nyt tietty tunnistin. Pakko myöntää, etten seurannut leffan juonta edes kovin tarkkaan, kiinnitin enemän huomiota suomalaisiin näyttelijöihimme. Jasper Pääkkönen voi olla joidenkin mielestä yksipuolinen näyttelijä, mutta eikö tämmösissä toimintapätkissä pidäkkin ollla kivikasvo? Nanna Blodnell oli hyvä Sylvia Madsenina, hänestä löytyi sellaista munaa mitä rooli vaatii, mutta oli myös aika ennalta-arvattava. Maxin ja Sylvian ystävyyssuhde olikin leffan minua eniten kiinnostavin tarjonta, vaikka sitä ei paljoa käsitelty. En ole varma olivatko he hotellissa sängyssä vai eivät. Taitaakin muuten olla ensimmäinen Louhimiehen elokuva, jossa kukaan hahamoista ei ollut hetkekään alasti. Tanner on ihan selvästi kiinnostunut kolleegastaan enemmänkin kuin vain ystävänä, mutta osaa myös arvostaa hänen perhettään. Pahiksista en sano mitän, hyvä että edes erotin heitä toisistaan.
Tämä toimintaleffa ei paljoa naurua yleisölle tuo, paitsi ehkä tahatonta. Varmasti ulkomaiset voivat samalla kun tätä katsovat opettelevat suomalaisia kirosanoja, mutta minä eneminkin vain nauroin näille Pertti Sveholmin hahmon "Perkele, Saatana! Pitäkää nyt perkele se presidentti elossa! "-huudoille. Myös muutamat Pääkkösen replat Tannerina sai väkisin hymyilyttämään. Vaikka leffa on puhdasta fiktiota, niin aitouden tunnun minulle loi uutiset, joissa kommentoitin Linnan Juhlien tilannetta. Muutenkin itse juhlan alku ja sen terroristi-iskun läpikäyminen oli minusta leffan mielenkiintoisinta antia ja yhdellä virkkeellä käytiin Suomen Itsenäisyyspäivän perinne läpi; katsojat yleensä seuraavat Linnan kättelyä ja kommentoivat pukuja. En tiedä harrastetaanko tätä, minusta todella outoa, Linnan Juhlien kättelyseurantaa muualla kuin Suomessa?
Omerta 6/12 on ihan perusrymistely, joka saisi varmasti minulta muuten sellaset tyydyttävät kaksi tähteä, mutta koska Jasper Pääkkönen on minulle tähti itsessään ja on aina rohkeaa tehdä Suomessa näin ison luokan elokuvaa, niin kyllä leffa paremmalle puolelle menee ja pääsee koristamaan omaa leffahyllyäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti