Lippukokoelma

Lippukokoelma

torstai 24. joulukuuta 2020

Tv-suosikkejani: Joulupukin Kuuma Linja

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt. Joskus tv-sarjan katsominen tiettynä päivänä on perinne. Aika monelle varmasti jouluna sellasia on. Niin minullakin ja tänä vuonna muistellaan Joulupukin Kuumaa Linjaa, sillä minulle se on aina myös aikuisena ollut aattoaamun virittäjä ohjelma.
Ensikosketus: Joulupukin Kuuma Linja näytettiin ensimmäisen kerran Ylelä vuonna 1991. Ihan pikulapsena en muista ohjelmaa katsoneeni, mutta toisaalta on mahdollista, että se on aattoaamuisin mellä pyörinyt taustalla, koska minulla on 3-vuotta vanhempi isosisko. Vasta ala-koululaisena muistan tarkemmin, että olen ohjelmaa katsonut. Laitoin joskus jopa herätyksen kello kahdeksalta jouluaattoaamuna, kun halusin Kuumaa Linjaa katsoa. Vaikka huoneessani oli televisio jo aika nuorena, niin Kuumaa Linjaa katsoin yleensä olohuoneessa. Siitä alkoi minulle joulun tuntu: televisiossa istuu joulupukki, kuusessa on valot, olohuoneen pöydällä sininen liina ja kynttilät kipoissa ja olen jo valmiiksi olkkarin varannut jouluisia lastenkirjoja joita luen ohjelman ohessa. Aamupalaksi joululimppua poroviipaleella ja vuoden ensimmäinen pala Wiener nougata. Siitä minulle alkoi jouluaatto. Ohjelman kuului pyöriä koko ajan taustalla, aina Lumiukon loppumiseen asti.
Ohjelman kulku: Joulupukin Kuuma Linja alkaa yleensä siinä kahdeksan maissa. Alkuun näytetään Ylen joulukalenterin viimeinen jakso ja sitten alkaa puhelut. Pukki istu Tohlopin studioon tehdyissä lavasteissa ja muut tontut vievät hälle puheluita. Pukki rupattelee ja smalltalkia mukuloiden kanssa, ja välillä lapset laulavat nuotin vierestä jotain jouluista. Alhaalla saattaa pyöriä tervehdyksiä. Väleissä näytettiin ennen jouluisia mutta halpoja aniaatioita. Nyt ne ovat vain halpoja ja kaikki tietkoneella toteutettuja, käsinpiirrettyjä ei ole monena jouluna tullut ollenkaan. Ohjelman lopuksi Joulupukki on joskus laulanut uuden joululaulun, mutta tästä ei ole tullut perinnettä. Ohjelma päättyy ihanaan Lumiukkoon, jonka minäkin katson joka vuosi, vaikka olen sen jo niin monesti nähnyt ja dvd:n omistan. Edes Lumiukko on jäänyt käsinpiirrettynä ja sihen olen tyytyväinen, siinä on paljon ilmaa, koskettava tarina ja musiikki. En yhtään ihmetele, miksi Lumiukko on noussut klassikoksi.
Joulupukki: Minulle (niin kuin aika monelle muulle aikuiselle) oikea Joulupukin Kuuman Linjan Joulupukki oli Kosti Kotirannan esittämä. Vaikea kuvitella, että hänen viimeisin joulunsa Pukkina oli vuonna 2011, eli lähes 10 vuotta sitten. Siltikin minulle hän on se ainoa ja oikea. Uuteen Pukkiin Auvo Vihroon verrattuna Kosti oli löytänyt sen joulupukin salaperäisyyden ja mysteerin hahmoon. Hän nimittäin oli jollain tavalla pelottava ja karmiva ja ehkä juuri siksi niin karismaattinen ja aito joulupukki. Kun Auvo Vihron pukki on lempeä ja hymyilee kokoajan, niin Kosti korosti salaeräisesti vain että: "Kyllä Pukki tietää." En edes uskala kuvitella, mitä Pukki minusta tietää. Auvon joulupukki muistuttaa enempi hyvämielistä coca-cola Pukkia, joka antaa kaikille lahjoja, kun Kostin Pukki katselee tarkkaan kirjasta ollaankos sitä oltu tuhmia. Hänen olemuksessaankin on jotain suomalaisempaa, jotein Nuuttipuki perinteiden jälkeä.
Miksi juuri Joupukin Kuuma Linja: Koska eihän jouluaatto voi alka muuten. Voiko? Itseläni kun ei ole lapsia ja koitan luoda itselleni jouluaattotunnelmaa ilman lapsuudenkotiani, niin vanhojen, hyvin perinteiden ylläpito on yksi osa sitä. Vaikka Joulupukin Kuuma Linja ei ole minulle yhtä koskettava kuin Samu Sirkan Joulutervehdys (josta koitan muistaa kertoa ensi vuonna), niin on se silti yhtä tärkeä aattoaamun tunnelman luomisessa. Muistettavimat jutut kuumassa linjassa: - Pukki sanoo: "Kyllä Pukki tietää" - Pukki kuulee lasten nimet ja asuinpaikat väärin - Pukki yrittää laulaa lasten kanssa samaa joululaulua ja lapset hyppäävät säkeistöjen yli ja laulavat väärin - Pukki katsoo värään kameraan - Pukki huhuilee soittajaa, joka ei van päässyt linjoile. "Haloo, onko Ville? Haloo! Haloo! Ei taida Ville nyt kuulla, on harakat eksyneet linjoille." - Piirretyistä on jäänyt mieleen että jonain vuonna Kuumassa Linjassa näkyi ohjelma nimeltään Aurinko on Keltainen Kirahvi. Siinä oli joku ihan hanurista piirretty kirahvi jossain afrikassa ja alussa ja lopussa hän muuttui auringoksi. Ihan häröä.

maanantai 14. joulukuuta 2020

Barbie Täydellinen Joulu

Monet varmasti kaihtavat Barbie leffoja niiden muovisuuden ja kaupallisuuden takia. Itse pidin kovasti pienenä kahdesta ensimmäisestä Barbieleffasta, olin tosin niiden tullessa jotain 10 vuotias. Tässä jokunen vuosi sitten tilasin satunnaisen nipun jouluelokuvia ja yllätyin kuinka olen tykännyt Barbien Täydellisestä Joulusta, joka ei kuitenkaan ole niin täydellinen. Barbie-elokuvissa on ilmestynyt myös oma Barbie Joulutarina, mutta sitä ei kannata sekoittaa tähän.
Barbie ja hänen pikkusiskonsa Skiper, Stacie ja Chelsea ovat lähdössä New Yorkkiin tätinsä luokse jouluksi ja jokaisella on joulusta omat odotukset. Barbie menee katsomaan näytelmää, Skiper pääsee kuulemaan kun hänen kaverinsa vetää Skiperin tekemän biisin lavalla, Stacie haaveilee urheilusta ja Chelsea eläintenhoidosta. Lennolla kuitenkin tulee ongelmia ja pakkolasku täytyy tehdä. Lapset riitelevät autossa ja lumimyrsky yltyy. Barbie bongaa matkan varrelta majatalon ja sinne he yöpyvät. Majatalossa on omat juhlat tulossa ja siellä valmistaudutaan kiireesti joulunviettoon. Chelsea on ihan innoiissaan, hänen kuvitelmissaan tämä on jo Joulupukin paja. Perhe on yötä majatalossa, ja toiveikkaina uskovat että pääsevät huomenna jatkaa matkaa. Skiper on kuitenkin realisti; myrsky on niin kova, että tuskin he pääsevät perille. Barbie ei voi luvata että he pääsevät Nykiin, mutta hän lupaa perheelleen täydellisen joulun. Kun muut nukahtavat, Barbielle tulee tunnontuskia. Miten hän voi luoda täydellisen joulun täällä, kun he eivät pääse perille? Ensimmäistä kertaa Barbie kuvataan (minun näkemissä leffoissa) vialliseksi ja jopa hieman ahdistuneeksi. Majatalon emäntä Christie saa Barbien jaloilleen ajatuksella, että joulu ei ole täydellinen tavara. Joulu on tunne.
Lento ei lähde ja Barbien porukka joutuu jäämään majataloon. He ulkoilevat, heittävät lumisotaa, kinastelevat, eksyvät ja löytävät toisena. Viettävät aika normaalia siskosten elämää. Skiper törmää yhdessä autotallissa bändiin, joka tietää Skiperin nettikanavien kautta. He osaavat soittaa, mutta heiltä puuttuu laulaja. Barbie keksii, että kun Skiper ei pääse näkemään ystäviensä keikkaa, hän pitäisi bändin kanssa omansa ja striimaisi sen nettiin. Siitä kehkeytyykin tapahtuma. Christien majatalossa on aina pidetty joulujuhlat ja Skiper bändeineen on iso numero. Stacie ja Chelsea haluavat kanssa osallistua ja he pääsevät bändin lämppäreiksi. Ei laulamaan, vaan he esittävät hylätyillä koirilla temppuja. Ehkä siten koirat saadaan adoptoitua uuteen kotiin. Heti tytöillä tulee riitaa, kun Stacie haluaisi tehdä oman shown ja Chelsea nimenomaan yhdessä. Skiper taasen ei halua apua järjestelyissä. Hän on aina seuranut sivusta kuinka Barbie osaa tuottaa tapahtumia ja ollut jopa kateellinen tämän suunnitelmille. Skiper ei ymmärrä delegoinnin tärkeyttä, ennen kuin Barbie avaa asiaa. Tälläisiä tapahtumia ei tuoteta yksin. Vastuut voi jakaa, itse ei pidä päättää ihan kaikesta. Sitäpaitsi mitä väliä onko koristerusetti punainen vai vihreä?
Tapahtuma saadaan siis hyvin alkamaan. Barbie kannustaa tyttöjä ja koirashow onnistuu. Skiper laula bändin kanssa ja saa netissä paljon katsojia. Jopa täti New Yorkista pääsee paikalle ja niin Barbien perhe saa täydellisen joulun. Täydellinen Joulu elokuva voi kuulostaa ihan lasten hömpänpömpältä, mutta sinä on takana kaunis ajatus. Se vain on fakta että suunnitelmat muuttuvat mitä tahattomimmista syistä, ja soveltuvuutta ja sopeutumista tarvitaan. Edelliskerran suunnitelmat voi käyttää sitten vaikka myöhepänä jouluna. Pidän opetuksesta jonka Christie antaa Barbielle. Joulu tosiaankin on tunne. Joulun tunteen voi saada monista asioista, ei ole pakko tehdä sitä yhtä ja samaa. Se vaatii totuttelua, mutta loppujen lopuksi joulun voi pilata vain se, ettei itse anna joulun tunteen tulla itseensä. Siksi koen elokuvassa kaunita joulunhetkiä, vaikka muuten tarinan ympäristö ja kaikki leffan laulut ovat aika siirappia.
Elokuva on siis valitettavasti jonkin sortin muskaali. Laulut ovat enimmäkseen rasittavia, tosin ensimmäinen jää ainakin minulle korvamadoksi. Musiikki on muuten mitäänsanomatonta. Animaatio on vähän parempaan (eli Disney-Pixarin) tottuneelle aika heikkoa, mutta pidän siitä, että värikylläisyys on uskallettu vääntää tappiin asti. Tämä on rehellisest todella värikäs elokuva. Talvi, lumi ja pimeyskin luovat kauniita valoja. Ehkä värien takia pidänkin tästä, se huoksuu räiskyvää Barbiehenkeä juuri värien takia. Tietääkseni tämä on muuten ensimmäinen Barbie-elokuva, jossa kaikki Barbien siskot ovat mukana. Se luo mukavaa, ja jopa aitoa ristiriitaa Barbie-elokuviin, joissa monesti kaikki on vain yhtä ruusuilla tanssimista.
Kaikista hauskinta on se, että nämä Barbien sisarten luonteet ovat hyvin samalaisia, kuin mitä itse olen Barbeilla lapsena lekkinyt. Barbie on aina leikeissäni ollut se neiti täydellinen, jopa vähän ärsyttävä ja se joka kertoo totuuden. Iältään Barbie on reilun kolmenkymmenen. Skiper on leikeissäni aina harrastanut musiikkia. Ei laulajana, mutta sanoittajana ja kitaristina. Iältään hän on leikeissäni n.16 vuotias. Stacie taasen leikeissäni on rämäpää, joka harrastaa ihan kaikkea urheilua mitä voi. Stacie on leikeissäni 11-12 vuotias. Shelly, joka vastaa elokuvan Chelsea, on leikeissäni relusti nuorempi. Shellyni on aina ollut jotain 4-5 vuotias, elokuvan Chelsea on minusta lähempänä 7-8 vuotta. Nämä kolme hahmoa; Barbie, Skipper ja Stacie ovat elokuvassa siis hyvin samankaltaisia mitä omissa leikeissäni, mikä on hienoa, mutta samalla pelottavaa. Ovatko leffan tekijät tienneet leikkini, vai olenko aina leikkinyt jonkun Barbiemaailman luoman stereotypian mukaan, että tiedostomattani olen luonut hahmoille sellaiset persoonat, mitä nuken tekijät ovat ajatelleet? Hälläväliä, leffasta tulee osittain hahmojen luonteiden takia minulle nostalginen fiilis, koska tuntuu että tunnen hahmot jo omien leikkijeni kautta, vaikken ole elokuvaa ikinä lapsena nähnyt.

torstai 10. joulukuuta 2020

Grinch

Jim Carreyn tähdittämä Grinch oli lapsena minulle kaukainen jouluelokuva. Tiesin, että sitä kaverien keskuudessa oli kehuttu ja lehdistä luin siitä juttuja, mutta lopulta sain itse nähdä tämän vasta teini-ikäisenä, kun elokuva tuli televisioista. Nauhotin sen ihan ajastimella nauhalle, kun olin itse kaupungilla shoppalemassa. Muistan, että ollaan oltu Rossossa syömässä, kun siellä olevasta telkkarista näin elokuvasta pätkän. Vaikka olen sen jälkeen Grinchin katsonut useinkin, en vieläkään ole varma pidänkö elokuvasta. Jotenkin se kuitekin aina välillä kiehtoo, kun huomaan katsovani Grinchin.
Elokuvassa on perinteinen kertoja ja hyvin satukirjamainen alku. Tosin, nyt emme mene satukirjaan, vaan jouluisemmin lumihiutaleen sisään. Sellä on Kukakylä, jossa joulu on maailman ihanin asia. Muttta miksi, se onkin kyseealaista. Kaikki viipottaa lahjoista, koristeista, ruuista, valoista ja ovat niin joulumaterialisteja, että vaikka kaikki on tehty sadu muotoon, niin minua katsojana se ihan inhottaa. Grinch siis on samalaien kuin minä. Peikko, joka asuu vuorilla ja vihaa joulua juurikin sen materalistisuuden takia. Hänen kaatopaikalleen ihmisten vanhat joululahjat päätyvät. Grinch käy kylillä ihan piloilaan ja vaan ärsyttämässä muita, koska ei hänellä oikein muutakaan tekemistä ole, itsesäälissä rypemisen lisäksi. Koska kyseessä on kuitenkin lasten komedia, niin siksi Grinchiä näytteee Jim Carrey, joka tekee roolistaan niin herkullisen hauskan, että hahmossa on sitä jotain. Katsojan lisäksi pikku Kukakyläläinen Cindy Lou Who, 8- vuotias neiti, kammppailee samoissa tunontuskissa. Mistä se joulumieli oikeastaan tulee, kun kaikki on niin materiaa? Siksi Condy turvautu toiseen samankaltaiseensa eli Grinchiin ja koittaa päästä hänestä jyvälle.
Cindy saa kuulla Kukakyläläisiltä Grinchin raskaan lapsuuden. Hän oli jo valmiiksi vihreä, eikä kukaan häntä huomannut pakkasella, kun hän lensi sinne Kukakyläläisvauvojen tapaan. Aamulla hänet ottivat pari leidiä huostaan ja Grinch on lapsena innostunut syömään astioita. Koulussa häntä kiusataan ja haukutaan rumaksi ja kun kouluun täytyy viedä lahja kivalle kaverille, niin Grinch teki ihastukseleen Marthalle itse enkelin. Ja kaikkien pilkkahuudot korvissa Grinch koittaa ajaa naamakarvojansa, siinä onnistumatta. Enkelin kaikki rikkovat, haukkuvat ja Grinch pakenee paikalta naama verisiteissä. Jokainen Grinchiä muisteleva, ajattelee Grinchistä omiaan. Pormestari kauhua, ja Martha lihaksia. Noh, joulujuhla vietetään ja silloin valitaan Kukakylän Hupimestari. Cindy ehdottaa Hupimestariksi Grinchiä ja hän pääsee pitkästä aikaa mukaan juhliin. Juhlat ei välttämättä ole niin mukavat mitä antaa ymmärtää ja niiden päätteeksi pormestari kosii Marthaa. Martha on ristiriitaisilla fiiliksillä, tavatessaan Grinchin pitkästä aikaa. Juhlat ovat kuitenkin ohi ja jouluyö alkaa, eikä niin rauhaisisa merkeissä.
Grinch päättää tekeytyä joulupukiksi ja vihdoinkin pilata kaikkien joulun. Ruuat, lahjat, koristeet ja kaikki hän varastaa ja vetää joulukuusen silppuriksi. Cindy toimii hänen omanatuntonaan ja kuitenkin joulupäivän aamuna jotain nyrjähtää Grinchinkin vihreässä sydämessä. Kukakylän asukkaat ovat itkusta turtana, kun heidän joulunsa on pilalla. Grichin onnistu joulun pilaamisen lisäksi pelastaa joulu ja kaikki tulevat onnelliseksi. Velä onnelliissemmaksi Grinch tulee, kun Martha purkaa kosinnan pormestarin kanssa. Hän haluaa sittenkin lihaksikkaan, haisevan, itsesäälimörön ja hassutteija Grinchin. Lopulta Kukakylä viettäää ihanaa yhteistä joulua Grinchin vuorella. Yksinkertainen juoni yksinkertaiseen lastenelokuvaan suoraan jenkeistä, mutta opitaanko tästä mitään? Elokuvan alussa käydään Cindyn ahdistus juurikin lahjojen ja koristeiden osalta mikä on varmasti ollut alkuperäisen tarinan keksijän Ronald Rahlin opetus, mutta lopussa se kaikki vesitetään, kun joulua sittenkin saadaan vietetttyä lahjojen, ruokien ja koristeiden kera. Siksi tämä elokuva on minua jo vuosia hämmentänyt, kun en osaa päättää mitä tämä jouluelokuva haluaa kertoa minulle oikean joulun hengestä? Materialistin korostuminen on jotekin liian painavana teemana ja varsnkin Marthan hahmo saa ristiriitaisuuden korostumaan, kun hän on kaunis ja rahakas ja jne. mutta kuitenkin hyvin hyvis, kun ei haluakkaan pormestaria. Minusta olisi jopa paremmin elokuva toimnut, jos Grinch olisi antanut Marthalle pakit.
Visuaaliselta ilmeeltään Grinch on lähes täydellinen jouluelokuva. Koristeet, puitteet, lavasteet, kertojan runotyyli, hahmojen nimet ja hassut hiuskiekurat ja nenän nöpökät, kaikki tukee sadunomaisuutta. Ihmeellisesti vain minusta elokuva on hyvin sumuinen. En tiedä mistä se johtuu, mutta koko elokuvan ajan tuntuu kuin kameran ja näyttelijöiden välissä olisi jokin savuverho. Ehkä silläkin on sadunomaisuutta haluttu korostaa. Roolisuoritukset ovat hyviä, varsinkin Cndya näyttelevä tyttönen on todella luonteva. Jim Carrey vetää tahallisesti kaiken yli mikä sopii tähän elokuvaan, kun hän on vastapainona koko ylijoulutus Kukakyläläisille.
Grinch ei ole lempijouluelokuvani, mutta se tuo mukavaa vaihtelua esim. Netflixistä löytyviin rakkausjouluelokuviin, jotka ovat tajutonta hömpänpömppää ilman mielenkiintoista käsikirjoitusta. Grinchia voi suositela näin joulunodotteluun tai taustalle, mutta aattoillan elokuvaksi siitä ei ole.