Tv-suosikkejani: Samu Sirkan Joulutervehdys

Jouluaattoisin monilla on traditioita. Minulla se on tv-joulusuosikkini eli Samu Sirkan Joulutervehdys

Ensikosketus:

 Oli joulu 1998. Isäni oli kuollut kyseisen vuoden keväänä ja opettelimme elämään siskon ja äitin kanssa kolmisin. Pumpuli kissamme oli saapunut meille juuri joulun alla ja joulupukki ei enään käynyt kylässä. Siinä joskus seittemän aikaan avasimme joululahjoja ja päätettiin hetken mielijohteesta avata telkkari. Sieltä tuli Disneyn piirettyjä Samu Sirkan Joulutervehdyksen muodossa. Ohjelma jäi taustalle pyörimään. Vuoden kulttua taas kävi näin ja kolmantena taisimme ajoittaa tarkasti lahjahetken Samu Sirkan ympärille. Niin siitä muodostui meidän perheelle perinne.

 Mikä Samu Sirkan Joulutervehdys?

Samu Sirkan Joulutervehdys on jakso tv-sarjasta Disneyn Ihmeellinen maailma, vuodelta 1958. Jakson alkuperinen nimi on From all of us to all of you, jolla Disney (onneksi) vieläkin mainostaa joulutuotteitaan, kuten viime vuoden Disney+ jouluelokuvia. Ohjelmaa on näytetty 70- ja 80 -luvulla Suomessa, mutta vasta 90-luvulla se on vakiintunut television jouluohjelmaksi kolmoselle. Joka joulu katson aina Joulupukin Kuumaa Linjaa, Lumiukkoa ja Samu Sirkkaa.

Ohjelman kulku: 

 Ohjelma alkaa Helinä Keijulla, joka taikoo joulukortin auki. Siellä Mikki Hiiri soittaa pianoa, kun Samu Sirkka toivottaa heiltä kaikiltä meille kaikille oikein ihanaa joulua. Samu Sirkka siis toimii tämän Disney koosteen houstina. Vähän maasta riippuen ohjelman lyhytelokuvat ja pätkät Disneyn klasskoista vaihtuvat, mutta ainakin nämä on Suomen ohjelmassa mukana: 

- lyhytelokuva Pluton Joulupuu: Mikki Hiiri ja Pluto etsivät joulukuusen ja koristelevat sen. Kuusen mukana tulee pari kutsumatonta vierasta, eli Tiku ja Taku. Kun he kävelevät Mikin joulukuusessa, siinä on jotain maagista. 

- lyhytelokuva Aku Lahjapakkaajana: Tämä on mielestäni avan hulvaton lyhäri, sillä torven ja Akun dialogi on ihan hulvaton. Varsinkin repliikki; "Yhtiömme eiiiii ole tyytyväinen." Haluaisin kovasti pästä työskentelemään tuohon tehtaaseen.

- Ote elokuvasta Kolme Cabarelloa: Panchito on antanut Aku Ankalle lahjaksi Pinjatan ja kertoo Mexicolaisesta perinteestä, Posadasta. Siinä lapset etsivät suojaa ja turvapaikka kantaen mukana Marian ja Josefin kuvaelmaa. 

 
- Ote elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri: Kaunotar tuli perheeseen jouluna ja vuosi on vierähtänyt ja nyt hänellä ja Kulkurilla on neljä suloista pentua. Tupsu ja Jalo tulevat jouluvierailulle, jossa on aivan ihana tunnelma. Lähettihän Hanna-täti heille koirankeksejä.

- Ote elokuvasta Tuhkimo: Walt Disneyn itsensä suosikkikohtaus, kun Tuhkimo saa maailman kauneimman mekon ylleen ja kurpitsavaunut.

- Ote elokuvasta Peter Pan: Peter Pan on lentänyt Leenan luokse etsimään varjoaan, jonka kerran sinne hukkasi, kuunnellen salaa tarinoita itsestään.  

- Ote lyhytelokuvasta Small One: Small One lyhytelokuva on julkaistu suomessa kokonaisuudessaan Disneyn Joulukalenteri dvdllä. Elokuvan loppu on jouluinen, sillä pikku poika myy Small One aasinsa Josefille, että se voi auttaa kantamaan Marian Beetlehemiin. Poika on kokenut kovia huonoilla aasikaupoilla, sillä toivoo uuden omistajan pitävän huolen rakkaasta Small Onesta. Josef vaikuttaa kiltiltä, joten Small One saa hänestä uuden omistajan.

 

Lopuksi tulee aina Disneyn joululahja: pieni pätkä tai teaser uusimmasta Disney elokuvasta. Vaikka koko muu ohjelma on englannin kielinen, niin tämä kurkistus uuteen elokuvaan on aina suomeksi. Tänä vuonna veikkaan sen olevan elokuvasta Encanto. En olekkaan sitä vielä nähnyt.
Ihan lopuksi Samu Sirkka istahtaa ihanan kynttilänjalan reunalle ja laulaa When you Wish Upon A Star Disneyn hahmojen tullessa ympärille. Lopulta Samu Sirkka toivottaa Hyvää Joulua Meiltä Kaikilta Teille Kaikille

 
Ohjelman tärkeimmät hetket: 

Minulle se on heti ohjelman alku. Pluton joulupuu on niin kaunista katsottavaa. Lahjapakkaus taasen aina naurattaa kovasti. Tuhkimon pukua jaksan aina ihastella ja Kaunottaren ja Kulkurin kodissa on oma, jouluinen tunnelmansa. Small One oli ennen minulle tärkeämpi pätkä, sillä en ollut nähnyt koko elokuvaa. Nyt kun olen, niin sen hohto on vähän jo laantunut. Uuden elokuvan teaseria odotan aina innolla ja kyllä vähän herkistyn Samu Sirkan laulaessa, sillä yleisöksi tulee niin klassisia hahmoja, Disney hahmoja. Diseyn taikaa. 

 
Samu Sirkan Joulutervehdyksen merkitys: 

Olen monesti koittanut pohtia ja miettiä, miksi tämä on noussut minulle paljon suurempaan asemaan kuin mikään muu jouluohjelma. Siihen varmasti vaikuttaa se, että sydämeni lyö Disneylinnan tahtiin ja olen kasvanut Disneyn animaatioiden kanssa. Se on vaan se meidän perheen juttu ollut aina. Jouluaattona ollaan tuosta ekasta katsomiskerrasta lähtien aloitetu joululahjojen avaaminen aina Samu Sirkan ohjelman aikaan. Sinä paketteja availlessa ja lahjoja ihastellessa voi aina seurata sitä hyvää piirettyä ja mainoskatkon ja Peter Panin kohdalla keskittyä seuraavaan pakettiin. Lapsuuden kodissani meillä oli taoana, että minä istuin lattialla kuusen vieressä ja sillä hetkellä kun ohjelma alkaa, alan kaivaa lahjasäkeistä paketteja ja aina annan vuorollaan yhden siskolle, yhen äitille ja yhen itelle. Sitten niitä availlaan ja annan paketteja lisää, kunnes säkki on tyhjä ja yleensä silloin ohjelmakin on loppusuoralla. Nykyään kun lahjan saajoja on vain minä, mieheni ja kissa niin ensin jaan paketit kaikille kolmelle ja ohjelmaa katosessa avaan varovasti yhden kerraallaan.. Samu Sirkka toimii siis minulle eräänlaisena Joulupukkina, kun Pukki lakkasi käymästä. Isähän sen oli aina ennen kutsunut paikalle. Samu Sirkka on meillä korvannut punanutun ja antaa omalla ohjelmallaan minulle ihanan jouluntunteen. Kaikesta muusta varmasti voisin jouluaattina luopua, mutta en Samu Sirkan Joulutervehdyksestä.  

Ever After - Ikuisesti Sinun

Vaikka olenkin aina tykännyt Disneyn prinsessoista en niinkään itse paljon leikkinyt prinsessaleikkejä. Jotenkin semmoinen lässynlää romantiikka ei silloin ihan pienenä ollut minulle se juttu, vaan vasta joskus 10 vuoden ikäisenä, kun kasvoin siihen ikään, että aloin kokemaan ensimmäisiä ihastumisen tunteita. Ensimmäinen kunnon rakkasuelokuva mitä katsoin (Disneyn prinsessajuttujen lisäksi siis) oli Ever After- Ikuisesti Sinun, joka on Tuhkimotarina. Kiitos vaan sisarelleni, joka tämän videolta minulle näytti ja sai rakastumaan tähän rakkauden tunteeseen.

Ever After elokuvan mainosjuliste

Danielle de Barbarac elää Ranskan maaseudulla isänsä ja taloudenhoitajiensa kanssa. Isä tulee matkalta ja tuo Daniellelle uuden äidin ja kaksi sisarpuolta. Hetken he ehtivät olla yhdessä ennen kun isä lähtee taas matkalle, mutta kuolee kotipihansa ulkopuolelle. 8-vuotiaalle Danielille, sekä tietenkin uudelle äitipuolelle Rodmillalle tämä on tietenkin shokki. Ajassa hypätään 10 vuotta eteenpäin, mihin tarinamme sijoittuu. Danielle on piikana omassa talossaan jäätävälle äitipuolelleen, sikä vittumaiselle sisarpuolelle Margueritelle ja vähän kiltimmälle Jacquelinelle. Samaan aikaan Ranskan nuori prinssi Henry kapinoi vanhempiaan, eikä halua ottaa vastuuta prinssin velvollisuukista. Hän varastaa Daniellen isän omistaman hevosen ja Daniel saa hänet kiinni sillä ratsastamassa. Danielle heittää prinssiä omenoilla päähän, mutta katuu heti kun näkee kuka on ratsailla. Prinssi ei piittaa piiruakaan kivuista, vaan haluaa pysyä anonyymina. Niimpä hän lahjoo rahalla Daniellen hiljaiseksi. Daniel on kultarahoista ikionnellinen ja lähtee salaa kylille ostamaan Rodmillan myymän palvelijan takaisin kotiin. Hän pukeutuu äitinsä vanhoihin aateisvaatteisiin, mutta ei osaa käyttäytyä kuin aatelinen. Ympärillä oleva kansa ihmettelee nuoren naisen käytöstä, mutta paikalle saapunut Henry viehättyy tästä kipakasta luonteesta. Hän vaatii saada tietää kuka Danielle on, mutta eihän orjatyttö voi sitä kertoa. Hän valehtelee Henrylle olevansa Nicole De Lancret, eli esiintyy jo edesmenneen äitinsä nimellä. Niinpä Danielle joutuu elämään kaksoiselämää, Henrylle on aatelinen Nicole, kun muilla orjatyttö Danielle. Kotona hän edeleen saa puurtaa, kun Rodmilla koittaa saada Henryn kiinnostumaan Margueritesta. He ostelevat kalliita tavaroita ja helyjä, myyvät Daniellen isän omaisuutta helppoheikki Pierre Le Piulle ja vittuilevat koko muulle henkilökunnalle. Sattuman kautta ja salaa Henry kohtaa Daniellen kuuluisan Leonardo Da Vincin seurassa ja heidän tapailunsa on ah, niin romanttista. Danielle pelastaa Henryn mustalaisten kynsistä, he lukevat kirjoja, keskustelevat politiikkaa ja tietty suutelevatkin.

Danielle näkee ensikertaa äitipuolensa ja sisarpuolensa

Danielle esittelee itsensä Nicoleksi

Ranskan Kuningas eli Henryn isä on kyllästynyt odottamaan poikansa naima-aikeita ja päättää järjestää naamiaiset. Jollei poika sillon ole valittuaan löytänyt hän saa naida Espanjan prinsessan. Rodmilla, Marguerite ja Jaqueline ovat kovasti jo valkkaamassa pukuja, kun Daniellelle selviää, että Rodmilla on saanut selvää hänen kaksoiselämästään. Marguerite ja Danielle joutuvat koville tukkanuottasille, kun Marguerite halusisi laittaa Daniellen äidin puvun ylleen. Tappelun häviää Danielle, niin että Margueriten heittää hänen isältä saamansa rakkaimman muiston, Utopia kirjan takkaan. Danielle lukitaan keittiöön, kun muut menevät juhlimaan. Henryn äiti kertoo pojalleen, että kuinka Nicole on jo kihloissa. Tämän juorun hän taas sai kuulla Rodmillallta, kun hän tajusi Daniellen kaksoiselämän. Henry on koko juhlan aikana tylsistyneen oloinen ennen kuin enkeli saapuu. Daniellen eräs kaveri menee nimittäin juhliin, hakee Leonardo da Vicin avuksi, joka saa keittiän lukitun oven auki. Danielle pukee äitinsä upean puvun ja saa joutsenet siivet selkäänsä. Hänen juhliin ilmestyminen on mitä upein näky ja kun hän kuiskaa Henrylle, ettei ole kihloissa. Mies on selvästi umpirakastunut. Rodmilla on kateudesta vihreä ja paljastaa koko hovin edessä Daniellen petollisuuden. Vasta silloin Henry tajuaa, että Nicole nimistä naista ei ole olemassakaan, vaan tajuaa Daniellen omenanheittäjätytöksi.

Danielle saapuu naamiaisiin Leonardo Da Vincin tekemissä siivissä

Rodmilla ei kestä enään nähdä Daniellen kasvoja talossaan ja myy koko tytön tälle liukkaalle Pirre Le Piulle. Samaan aikaan jo ollaan vihkimässä Henryä ja Espanjan prinsessaa, joka itkee kovasti kohtaloaan. Henry ei voi olla nauramatta muijan katkerille kyynelille ja päästää hänet oman ukkonsa luokse ja juoksee itse pois tilaisuudesta. Ulkona Jaqueline kertoo Henrylle Daniellen olevan myyty. Danielle joutuu kestämään Pierren lähentymisyrityksiä, mutta saa miekalla uhkailtua häntä niin, että nilkkakahleet otetaan pois. Juuri kun Danielle on vihdoin vapaa hän kohtaa Henryn, joka polvistuu ja tarjoaa Daniellen juhlista lähdön jälkeen tippunutta korkokenkää hänen jalkaansa. Hän ei polvistu maahan Ranskan prinssinä, vaan rakastuneena miehenä, joka haluaa Daniellen vaimokseen ja siitähän tarina saa onnellisen lopun. Pahikset saavat kuulla kohtalosna koko hovin edessä, kun Rodmillalta ja Margueritalta riistetään aatelisuus ja heidät lähetetään Amerikkaan seuraavalla laivalla.

Henry kosii Daniellea.

Ikuisesti sinun on varmasti ainoa pukudraama jota rakastan ylikaiken. Ranskan maaseutu, aatelisto ja kuninkaan linna ovat hyvin uskottavia, mutta satumaisen näköisiä. Niissä ei ole mitään siirappista. Ulkokohtauksia on paljon ja luonnossa liikutaan aidosti. Milloin ollaan uimassa ja toisaalta haaveillaan lentämisestä. Daniellen ollessa pikkutyttö pohjustetaan hänen rakkautta ja suhdetta isäänsä kirjojen kautta. Siksi suurin ja dramaattisin kohtaus elokuvassa onkin Margueriten ja Daniellen taistelu, kun molemmat tavarat ovat uhkana, Danielin isän antama Utopia kirja ja äidiltä peritty mekko ja kengät. Kun Danielle saa piiskaa pahasta käytöksestään Jaqueline hoivaa häntä ja näemme suoraan, että hän ei ole läheskään niin paha kuin sisarpuolensa ja äitinsä. Jaqueline on kokoajan Danielin puolella, mutta on niin ujo, ettei uskalla nousta hänen kanssaan muita vastaan. Muut haukkuvat Jaquelinea kokoajan ruuan persoksi ja lopulta hän itsekkin tekee siitä asiasta pilkaa. Daniellen kodissa on palvelijoita ja ystäviä, mutta he jäävät tarianssa todella sivuun.

Kissatappelu, jonka voittaa pahikset

Näyttelijäntyö on läpi elokuvan huikeata. Drew Barrymore tekee niin kauniin herkän, romanttisen ja voimakkaan työn Daniellen roolissa, että uppoudun siihen ihan täysin. Hänellä on tarpeeksi karismaa ollakseen vastavoima pahuuden ilmentymälle eli julmalle äitipuolelleen, jota esittää niin piinaavan loistavasti  Anjelica Huston. Tämän ilme ei viiruakaan välähdä ja sääli sanaa ei ole hänelle olemassakaan. Marguerite on taasen niin hemmoteltu äitinsä tyttö, joka ei kestä yhtään jos hänen arvokkuuttaan loukataan. Ranskan prinssi Henry eli Dougray Scott varmasti hahmona raivostuttaa monia, mutta minusta siinä on jotain äärimmäisen suloista ja miehekästä. Hän on edelleenkin sellainen veijarimainen pikkupoika, joka ei oikein ole löytänyt paikkaansa mailmassa, eikä ole osannut muodostaa omia mielipiteitään. Daniellen kautta Henry saa otteen elämästään kiinni ja tajua mitkä asiat hänelle oikeasti ovat tärkeitä. Henry on jääräpäinen, mutta niin nöyryyttävän ihana, kun hän laskeutuu polvilleen ja kosii ilme ihan vakavana Daniellea. Tämmöisestä prinssistä minäkin silloin haaveilin, kun ekan kerran elokuvan näin ja siksi varmasti rakastuinkin. Kaikki Daniellen ja Henryn yhteiset hetket olivat niitä, mitä vhs-kasetilla kelasin edes takaisin, että vain sain nähdä tämän rakkauden tunteen, mitä näiden hahmojen välille luotiin. Varsinkin heidän hetkensä mustalaisten seurassa ja ensisuudelma on mitä romanttisin. Toinen mitä katson aina itkien on kosinta. Saan aina kylmät väreet siitä, vaikka tiedänkin Daniellen vastaavan kyllä. Lasikenkä, tai no jalokivikenkä on siihen kanssa saatu mukaan. Rakastan, rakastan, rakastan....

Henryn ja Daniellen ensisuudelma

Elokuva ei ala aivan suoraan, vaan siinä kutsutaan Grimmin veljekset jonnekkin, missä Daniellen lapsenlapsenlapsi kertoo tätä tarinaa heille. Ihan lopussa palataan lyhyesti tähän kertomishetkeen ja tämä kertojanäkökulma luo hyvin vahvan sadun tunteen, mutta myös sen, että se olisi oikeasti voinut olla olemassa. Kaikilla myyteilläkin on jokin todellisuuspohja tässä maailmassa, joten miksei myös Tuhkimon tarinalla. Ainakin näin haluan itse uskoa. Olen Tuhkimosta nähnyt Ikuisesti Sinun lisäksi Disneyn animaatioversion, näytellyn version, sekä komediamusikaalin. Näytelty versio on aivan paska, komediaversio nyt menttelee, animaatioversio on taianomaisin, mutta Ikuisesti Sinun on se rakastettavin.

Tuhkimo - Live Action

Koska Tuhkimo on amimaationa minulle Disneyn klassikoista todella rakas, niin halusin toivoa tämän live actionin olla kunnioitus animaatiota ja perinteistä tarinaa kohtaan. Valitettavasti tämä oli vain järkyttävä pettymys. Perusjuoni on tietysti itselleni hyvinkin tuttu ja siksi odotin jotain uutta ja erikoista lähestymiskulmaa ja kauniita kuvia, mutta mikään muu ei tässä ollut minulle erityisen kaunista paitsi lasikenkä, joka vilahti jo ensimmäisessä mielenkiintoa herättävässä teaserissa.

Kävin katsomassa dubatun version, ihan vain Mikko Leppilammen takia. Leppilampi suoriutui prinssin roolista ihan hyvin, hänen äänensä jäi mieleen, toisin kuin naisäänet. Ne kaikki kuulosti ihan samanlaisilta, olivat monotoniset, kuivat ja tylsät, itseään toistavat. Jos oisin laittanut silmät kiinni, niin en olisi erottanut naishahmoja äänen puolesta toisistaan. Kuninkaan, suurherttuan ja kapteenin äänirooleissa oli tunnettuja "Disneyääniä", jotka toivat tähän dubbauksen kautta edes vähän Disneyn henkeä. Alkuperäisellä ääniraidalla tämä olisi voinut kuulostaa paljon paremmalta.

Cinderella -elokuvan mainosjuliste

Elokuvan miljöö on kaunis. Lavasus on suurta ja siinä on suuren satuelokuvan tuntua. Tuhkimon kotiin ja kuninkaan linnaan on selvästi suurella rahalla panostettu. Muu satumaailman miljöö on vähän tekaistun oloinen, varsinkin se kun Tuhkimo kiiruhtaa linnasta kotiinsa kurpitsavaunuilla ja melkein lentää kalliolta mereen. En pidä tämmöisistä tekemällä tehdyistä "läheltä piti"- tilanteista lainkaan. Vaatetus on kaunista ja koreaa ja se luo hyvin kuvaa hahmojen asemasta. Esim. sisarpuolet pukeutui oikein tahallaan koomisesti. Tuhkimon revityn mekon muutos siniseen kimalleasuun oli viety jo liiallisuuksiin, en pitänyt siitä. Musiikki oli makuuni liian maalailevaa ja mahtipontista.

Tuhkimo on tässä elokuvassa vähän liiankin kiltti. Okei, se on hänen perusluonteensa, mutta tämä liika kiltteys ei enää ole uskottavaa. Hänen syvää kiintymystä vanhempiinsa korostettiin alussa jopa liikaa, oikein alleviivatusti.  Sisarpuolet eivät ole taas tarpeeksi ilkeitä, joten vaikea uskoa Tuhkimon kärsivän. He ovat lähinnä koomisia höppänöitä ja oikein korostetun rumia. Äitipuoli on ihan liian pliisu, hän ei herätä mitään pahan tai voiman tunteita ulkonäöllänsä tai näyttelijäntyöllänsä. Prinssistä pidin, hänellä oli sentään se asenne mikä pitääkin. Kuninkaan vanhoillisen asenteen ymmärrän hyvin, mutta vähän naivia antaa lopussa juuri ennen kuolemaa siunaus prinssille valita se tyttö kenet ite haluaa, kun aluksi vastustisitä niin radikaalisti. Prinssin kiintymys isukkiin kuolinvuoteella on suloista. Hyvä kummitäti on aivan järkyttävä. En voinut sietää Helena Bonham-Carteria kammottavassa röyhelöpuvussa. Hän oli ihan itsensä näköinen ja tekohuumori, kurpitsan kasvattaminen kasvihuoneessa ja siitä syntynyt "jännitys" oli järjettömän tyhmää. Katsojana koin siitä suurta myötähäpeää. Olin tähän Bibedibobedibuu kohtaukseen niin järjettömän pettynyt, kun Dinseyn alkuperäisessä animaatiossa se on niin klassinen kohtaus. Se että sisilisko toimi kurpitsavaunuissa ovimiehenä oli hienoa, siinä kunnoitettiin alkuperäistä tarinaa. CGI hiiret oli kivoja, ei liian tietokoneella tehtyjä. Lucifer kissa sai taas pahan kissan maineen, vaikkei ollut tehnytkään mitään muuta kuin pikkusen sähisi (näin kissaihmisenä en pidä tästä kissat on pahoja- stereotypiasta)

Elokuvassa oli monia sellaisia ns."virheitä" mitä en oikein pystynyt hyväksymään Tuhkimon tarinaan ja maailmaan. Aluksikin Tuhkimon äidin piti kuolla kun Tuhkimo oli vasta ihan pieni tyttö ja isänkin kuolma oli nuorella iällä. Tässä tyttö oli isän kuoleman aikaan ulkonäöstä päätellen n. 15-16 vuotias, eli noin kymmenen vuotta liian vanha. Eihän hän ehtinyt olemaan sisarpuolille ja äitipuolelle piikana, kuin vasta muutaman vuoden. Tämä rikkoi mielestäni eniten originaalia tarinaa. Dramaattisin hetki eli Tuhkimon puvun rikkominen meni siitä pilalle, kun ensimmäisenä rikkojana on itse äitipuoli. Oikeastihan äitipuoli ei ite riko mitään vaan katsoo vierestä hyväksyttävästi, kun sisarpuolet sen kateuksissaan rikkovat. Kohtauksessa ei ollut mitään draamaa, vaikka sen pitäisi olla yksi elokuvan kliimaksihetkiä. Kun Tuhkimo saapuu linnaan ja he tanssivat prinssin kanssa, niin tanssi ei ole perus valssia, vaan jotain uudempaa modernia tanssia. Siitä tanssista puuttui kokonaan intiimiys. Hienoa, että prinssillä oli oma iso kaunis puutarha, mutta en tykännyt siitä, että Tuhkimo laitetaan istumaan keinuun. Oisivat vaikka molemmat olleet siinä vierekkäin, tai muuten vaan kävelleet pitkin puutarhaa, keinu tuntui jo kuluneelta idealta. Prinssin ja Tuhkimon rakkauden syntyyn ei mennyt kuin muutama yhteinen kohtaus ja satuelokuvalle on ihan normaalia, että rakastutaan ulkonäön ja päivän tuntemisen perusteella, joten sallittakoon tämä tässä elokuvassa. Kertoja Kummitäti oli tässä häiritsevän paljon esillä. Mieluummin näen sen, että hahmo kasvaa ja aika kuluu, kun vaan kuulen sanat "vuodet vierivät"...

Prinssi tapaa Tuhkimon ensimmäistä kertaa

Olen todella pettnytyt, kaikki tässä tuntui olevan sokerihättöä jenkkiläisille 10-vuotiaille pikkutytöille. Olen vain huolissani siitä, että tekijät aliarvioivat tämän kohdeyleisönsä näinkin pahasti, lapset nimittäin ymmärtävät paljon enemmän, mitä aikuiset voivat kuvitellakkaan.  Vaikka kohderyhmänä onkin lapset, niin nekin haluavat elokuvaan erilaista syvyyttä, monipuolisia tasoja, tunnetta, kerroksia ja hyvin näyteltyjä hahmoja, ei tämmöstä tasapaksua, valmiiksi pureskeltua mössöä. Ei sillä että omasta lapsuudestani on aikaa, mutta en silloin voinut sietää tälläisiä selitettyjä ja valmiiksi kerrottuja elokuvia. Tämä on tehty liian selväksi, eikä anna yleisölleen mitään ajateltavaa. Pahiskin sanoi että:  "Sinä olet tuollainen hyvä ja minä vain paha."

Olen nähnyt tämän lisäksi 3 eri Tuhkimo elokuvaa: Disneyn klassikon, Cinderella tv- elokuvan vuodelta 1997 ja Ever After (Ikuisesti sinun) vuodelta 1998. Disneyn Tuhkimo on se samaistuttavin ja ihanin, Cinderella tv-elokuva kiva hassuttelu musikaali (jossa myös sisarpuolet oli kaksi rumaa ja koomista hahmoa ja tanssi oli tämmöstä modernimpaa) ja Ever Afterissa näytetään ihanasti Daniellan ja prinssin tutustuminen ennen varsianista rakastumista. Siinä on paljon draamaa ja myös oikeasti ilkeä äitipuoli, joka ei missään vaiheessa aliarvioi asemaansa. Tämä uusin Disneyn live-action Tuhkimo jää kaikessa hännille.

Disney Klassikot 12: Tuhkimo

Tuhkimo oli minulla lapsena rätisevällä videolla ja hyvin usein katsottuna. Suomenkilinen dubbi on pinttynyt päähäni ja nautin siitä suuresti. En tiedä kuinka pystyisin tottumaan enään muihin ääniin. Noin vuosi sitten sain nähdä tämän ensimmäisellä Reino Bäckmanin tekemällä dubbauksella elokuvateatterissa Helsingissä ja sen dubin ääneihin en pystynyt sitten millään tottumaan, vaikka aika mielenkiintoista, erikoista ja erialista ääninäyttelyä siinä saikin kuulla. Dubbi oli nimittäin 60- luvulta ja koko homman teki käytännössä kolme näyttelijää. Esim. Hiirten mekonteko laulu oli jätetty suosiolla siihen englanniksi.

Alkulaulu tuntuu minulle aina uudelta, vanhalla videollamme elokuva nimittäin alkaa vasta kertojasta. Laulu on tosi kaunis ja alkutekstin kuvat myös, ne johdattavat heti prinsessamaailmaan. Satukirja aluista pidän valtavasti ja tämänkin kirjan kansi on upean näköinen. Kertojakin sopii tälläiseen vanhaan tarinaan hyvin.

Huomasin nytten, että kun äitipuolen kasvoja kuvataan ensimmäisen kerran, niin hänen kasvonsa ovat tummemmat kuin yleensä. Kuvaa heti uhkaavuutta ja tarinan pahista. Äitipuolella ja Luciferilla on muuten molemmilla saman väriset vihreät silmät. Myös Tuhkimon tuodessa aamupalaa äitipuolelle, tämä kuvataan sängyn pimennossa. Sisarpuoleten luomisessa on kyllä onnistuttu, niistä on tehty mahdottoman rumia ja heidän jalkansa ovat luonnottoman isot Tuhkimon jalkoihin verrattuna. Tuhkimo on todella luonnollisen näköinen vaaleine hiuksineen.

Tuhkimo elokuvajuliste

Tuhkimon työasu on mukavan hillitty. Hiirten valmistama punainen mekko on oikein nätti, mutta mikään ei vedä vertoja tälle hyvän haltiattaren luomukselle. Mekko on upea. Sisarpuolten mekkoja olen aina ihmetellyt, mikä ihmeen persusläppä heidän mekoissaan liehuu. Pitäisikö niissä kävellä pylly pystyssä vai miten? Heidän yöpaitansakkin ovat aika kummalliset. Äitipuolen tummanpunainen mekko taas uhkuu valtaa kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Varsinaisessa alussa, kun Tuhkimo ei millään malta nousta sängystään, hän hauskasti vaihtaa asentoaan samaan mihin myöhemmin sisarpuolet. Pää tyynyn alle ja pylly pystyyn. :) Tuhkimon aamusuihkussa on kyllä jotain outoa. Ensin hän nousee sängystä ja laittaa kengät jalkaansa. Sitten hän menee sermin taakse suihkuun ja laittaa kengät uudestaan jalkaan. Ottiko hän niitä missään vaiheessa pois? Paljon työn ansiosta Tuhkimolla on aika hyvä tasapaino, kun kantelee molemmilla käsillä ja päällä pyykkiä ja tarjottimia.

Tuhkimo ei osaa valittaa paremmasta elämästä, riittää että hän saa haaveilla ja uneksa siitä. Hän on selvästi jo tottunut kohtaloonsa ja puhuttelee äitiään ja sisarpuoliaan yhtä kylmästi kuin he häntä. Tuhkimo kyllä yrittää pistää äitipuolelle vastaan, mutta koska hän tietää häviävänsä, niin ei turhia marise. Ei ihme, että kun hänellä on äiti- ja sisarpuoliin noin huonot välit. Tuhkimo mieluummin viettää aikaa hiirten kanssa ja juttelee niille. Kun hänen unelmansa on käymässä toteen, eli saa luvan tulla juhliin, niin mekon repiminen vie viimeisenkin toivon häneltä. Hyvältä haltiattarelta saatu mekko ja vaunut nostattaan hänet kyllä paremmalle tuulelle, mutta Tuhkimo on linnaan tullessa edelleenkin epävarma. Hän vilkuilee ympärilleen, kun ei tiedä mihin mennä ja miten tulisi käyttäytyä. Vaikka tanssin aikana Tuhkimo ihastuukin prinssiin, niin hän ei itse tiedä prinssin olevan Prinssi. Jää kysymykseksi, miksi Tuhkimo sitten tätä prinssiä luulee?

Eläinten antropomorfismi on tässä elokuvassa kyllä ristiriitaista, mutta tavallaan se tuo huumoria, mitä muuten tarinassa ei kauheasti ole. Epäloogistahan se on, että hiirillä ja linnuilla on vaatteet ja Tuhkimno ymmärtää hiirten puhetta, mutta Bruno koira ja Lucifer kissa ovat sitten tavallisia eläimiä.  Hiiret olivat lapsena ihan suosikkejani ja  heidän hännänvetonsa, sekä mekon tekemiskohtaus ovat edelleenkin yhtä suloisia ja mielikuvituksellisia, vaikkakin tyttöhiirten ääni on niin kimiää, etten saa sanoista selvää. Hiirten salakäytävät ovat minusta oikein kiehtovia, kuinka ne oikein pääseekään kaikkiin kynttilänjalkoihin ja muihin? Huli ja Vili hiiret etäisesti muistuttavat minusta Tikua ja Takua, samanlainen parivaljakko, toinen fiksu ja toinen vähän aivoton. Tosin Hulista ja Vilistä pidän paljon enemmän. Bruno koiralla muuten on yllättävän Plutomaisia ilmeitä. Lucefer kissan nauruilmeet ja virnistykset tuovat minulle mieleen Muumien Haisulin, varsinkin kahvikuppiarvauksessa ja  musiikki vielä korostaa tätä haisulimaisuutta.

Kuningatar ja Suurvisiiri  (vai mikä sen kaverin titteli nyt olikaan?) ovat hiirien ohella elokuvan komediantekijät.  Varsinkin kuninknaan lyhyt tanssi vartian kanssa ja sängyllä hyppiminen ja miekalla viuhtominen on hulvatonta. Hyvin se saa vetästyä miekalla sikarin puoliksi.  Prinssi on aika kuiva, eikä edes hyvän näköinen minun makuun, mutta ääni on komia. En kyllä usko, että on kauhean realistista, että linna ehtisi pistää bileet prinssille pystyyn yhdessä päivässä, mutta aika hyvin he ovat ilmeisesti ehtineet. Kun Suurherttua tulee sovittamaan kenkää Tuhkimon taloon, hänen puheensa on kyllä ikimuistoinen. Sanat tulee niin nopeasti, että hyvä kun henkeä ehtii vetää välissä.  

Tuhkimon upea tanssiaismekko

Rakastan tämän elokuvan miljöötä. Tuhkimon kartanon puutarha on kaunis, siinä on paljon yksityiskohtia ja muotoja. Kuva on kuin vanhasta satukirjasta. Yöllisesen puutarhaan on saatu ihanat sinisen ja violetin sävyt. Vaunut, mekko, lasikengät, olen ihan sanaton. Vaunujen sisäpuoli on ihan pinkki, joka tuo sinisyyteen kivan väriruiskeen. Tuhkimon talossa on kauniit tapetit ja portaat yläkertaan on saatu aidon näköisiksi. Niissä on erilaisia värisävyjä ja kuvioita. Tuhkimon omaan ullakkohuoneeseen vievät portaat taasen näyttää jyrkiltä ja pelottavilta. Palatsi on valtava ja sen suorat, jylhät linjat sekä vaaleat värit toimivat. Tuo heti ylpeyttä ja uskottavuutta Kuninkaalle ja Prinssille. Ei ihme, että Tuhkimo haaveilee linnaan pääsystä, kun näkee tuon rakennuksen joka päivä ikkunastaan. Linnan piha yöllä on ihana, silta, suihkulähteet, kuutamo... miten romanttista.

Suosikkikohtaukseni tässä elokuvassa on ehdottomasti Tuhkimon kuplat. Ne ovat niin kauniita ja taustalla soi hento "laulaa lintunen" hoilotus. Ihana!  Tästä kohtauksesta tulee minulle eniten lapsuuden muistoja mieleen.

 Parhaiten Tuhkimo elokuvaa mielestäni kuvaa äitipuolen sanat: "Lapsi elää omissa maailmoissaan." Tuhkimo on todellakin öisin uneksinut paljon, kun hän jaksaa niiden unelmiensa voimilla kärsiä olemalla orjana omassa kodissaan. Tähän unelmoia Tuhkimoon samaistun täysin ja siksi Tuhkimosta on kasvanut niin tärkeä elokuva minulle. Vielä kun tarinassa onnellinen loppu ja viimeinen kuva on suudelma, niin mikä voisi olla parempaa. Tämä elokuva kuvastaa mielestäni kaikkein parhaiten Disneyn ideologiaa ja ajatusmaailmaa: unelmat voivat toteutua.