Äiti

Samppa Batal on minulle ihan tuntematon ohjaaja ja Äiti elokuva olisikin varmasti mennyt iteltäni ohi, ellei Jaana Saarinen (Salkkarien Maarit Salin) olisi ollut tästä roolista Jussi ehdokkaaa. Saarinen Salkkareissa ei ole minun silmissäni hävi näyttelijä, mutta halusin nähdä miten hän ottaa valkokankaan haltuunsa. 

 Eeva on armahdettu vankilassa miehensä murhasta. Hän palaa linnareissulta kotikulmille, jossa käytös häntä kohtaan ei ole kovin kohteliasta. Tutut karstavat Eevaa ja entiset ystävät välttelevät häntä. Eeva tulee kotiin, koska haluaa tavata tyttärensä Maikin. Hän ei tiedä Maikin osoitetta, ei numeroa, ei mitään. Hän koittaa ujuttautua Maikin vanhaan kouluun saadakseen tietoja, muta tapaakin siellä kiinteistöhuoltaja Kallen. Kalle on kohtelias ja vähän näyttää säälivän Eevaa. Hän lupaa auttaa tätä takaisin elämään pääsyssä. 

Eeva saa töitä, hän auttaa kiiteistöjen huollossa. Hän tosin samalla murehtii elämäänsä, kun haahuilee pitkin katuja. Syö kupilassa lihistä, lähtee karkuun entistä appiaan ja hänet häädetään pois hotelihuoneesta. Niinpä Eeva hyödyntää työtä kiintestöhuoltajana eli nukkuu ja kylpee asukkaiden asunnoissa. Hän myöntää kaiken Kallelle ja on jo lähtemässä pois kaupungista, kun Kalle hokee hänelle oikeaa syytä; kun kerran Maikkia tulit ettimään, nin pittähän hänet löytää. Tässä vaiheessa katsoja näkee Kallen takauman, joka selventää hänen ajatuksiaan Eevasta. Kalle on itse menettänyt äitinsä nuorena ja kokee nyt velvollisuudeksi, että Maikki ei menettäisi äitiään.

Eeva ottaa auton ja lähtee entiseen kotiinsa, jossa hänen appinsa Hasse asuu. Eeva löytää avaimet tutusta paikasta ja on talossa odottamssa Hassea. Hasse tulee pihalle, mutta nähtyään Eevan ikkunassa, hän kävelee laiturille. Eevakin saapuu ja pitkän, piinallisen hiljaisuuden jälkeen he saavat muutaman sanan vaihdettua. Hasse nyt ymmärrettävästi on katkrea, Eeva murhasi hänen poikansa. Eeva taas vetoaa äitinä oloon, että hän saisi yhteyden Maikkiin. Hasse kävelee rantatuvalle, mutta ei tuo siltä puhelinta vaan haulikon. Hän ampuu Eevaa rintaan, johon tämä ei mystisesti kuole, haavoittuu vain. Vanha Hasse ei silti itse kestä tekoaan, vaan lyyhistyy kuolleena maahan. Eeva saa kutsutta itselleen ambulanssin ja Kalle tulee katsomaan häntä sairaalaan. Siellä hän näkee nuoren tytön, laskee 1 +1  yhteen ja pakottaa Maikin menemään juttelemaan äidilleen. Tosin, eipä heillä juteltavaa ole. Vanhat haavat vain avauuvat. Äiti haluaa vaan, että tytär pärjää. Kalle halaa Eevaa vielä ennen lähtöänsä. Aina veri ei ole vettä sakeampaa. Vaikka Eeva kokee tyttärensä olevan tärkeä, on hän enemmän silti avannut sydäntään ja elämäänsä tuntemattomalle Kallelle.  

Elokuvakatsojana ja draaman ystävänä, kehottaisn Samppa Batalia opiskelemaan kameratyöskentelyä. Sana Act tarkoittaa toimintaa ja elokuva pitkälti elää toiminnasta. Toiminta ei tarkoita aina räiskettä tai menoa ja meininkiä, vaan että tarina kulkee eteenpäin ja hahmot toimii ja tekee asioita. Vaikka elokuvassa puhuttiin vähän, tuli jopa Kaurismäkeläinen olo. Tapahtumia oli yksinkertaisesti liian vähän, eikä eokuva edennyt minnekkään. Valkokankaalle tätä elokuvaa en itse päästäisi.

Pelkkä tyhjään tuijottaminen ei kuvannut Eevan suurimpia tunteita, hänestä välittyi väsymys ja välinpitämättömyys. Ei määrätietoisuus tai edes halu kohdata tätä omaa tytärtään, mitä varta vasten meni etsimään. Kokonaisin hahmo elokuvassa on Kalle, joka reagoi ympärillä oleviin tapahtumiin, on tarinan ja juonen kulun viejänä, sekä samaistuttavampana hahmona. Hän on Eevan auttaja ja kuuntelija. Se kertoo jo paljon elokuvan toiminnasta, jos minulle muistettavin kohtaus on se, kun Eeva heitetään pois hotellista. Ja vain siksi sen muistan niin hyvin, koska heittäjä on Pekka Lehtosaari, mies jota aivan liian harvoin näen kameran etupuolella. 

Mikään näyttelijärooli ei minua Äidissä säväyttänyt, kuvaus ja tausta ja musikki oli kaikki harmaata. Vaikka alkuasetelma oli todella mielenkiintoinen, niin siitä katsoja ei saa leffan aikana oikein mitään irti. Miksi muuten parin hahmon kanssa puhuttiin ruotsia? Mulle tuli vähän puun takaa, että hahmo on suomenruotsalainen, enkä oikein löytänyt syytä miksi näin piti tehdä. Se ei tuonut elokuvalle mitään lisäarvoa. 

Leffan alussa jo mainitaan itse dramaattinen tapahtuma eli miehen murha, mutta ei sen motiiveja tai syitä. Nämä kun ovat niitä asioita, miksi katsojaa kiinnostaa katsoa tämä tarina. Loppuun päästessä sillä ei enää ole väliä ja siksi leffa tuntuu turhauttavalta. Kohtaus on totetutettu niin kökösti, ettei katsojaa enää kiinnosta, eikä edes välitä. Vielä kökömpää on se, että syytä ei varsinaisesti ole. Henkilöt vain tappeli ja oli agressiivisia Jopa odotonin jotain inestesiä tai vastaavaa syyksi. Väkivaltaa kun ei edes mitenkän pohjustettu, niin kyseinen murha ei tuntunut merkitykselliseltä verrattuna vaikka Aika Jonka Sain elokuvaan. Siinä väkivalta näyttäytyy kauheana ja saa ymmärryksen tunteen miksi ihminen haluaa jättää menneet taakseen ja unohtaa. Äiti elokuvaa en suosittele äideille (enkä muillekkaan).

Vares Sukkanauhakäärme ja Kaidan Tien Kulkijat

Vares Sukkanauhakäärme

 
Edellinen osa Vares elokuvista,  Huhtikuun Tytöt, meni minulta elokuvatetterissa jotenkin täysin tuolloin ohi, mutta Sukkanauhakärmeen kävin katsomassa. En tiedä miksi, mutta ihan odotinkin sitä. En ajatelut silloin kuka on ohjaaja, vaan halusin vain nähdä Antti Reinin jälleen Vareksena. Muistaakseni vasta Sukkanahakäärmeen jälkeen katsoin Huhtkuun Tytöt joltain dvd:ltä, ja ihmettelin, miten tuo väliteos voikin olla näitä kahta ympäröivää niin paljon huonompi. 

Sukkanauhakäärmeen alku kulkee kahdessa tasossa. Vares saa toimeksiannon liikemies Pauli Kontiolta. Hänen vaimonsa Annika kuulemma tapailee gigolo Jesus Maria Loboa. Vareksen tehtävä on saada Lobo pois Suomesta. Vares seurailee Loboa ja missä ja kenen kanssa tämä liikuskelee. Lobo soittelee pianoa samassa anniskeluravintolassa, missä naapurin hyvännäkköinen taxikuski Anna strippaa iltaisin. Lobo käy myös jollain hienostopunttisalilla nappikauppaa ja myy pornoa ex-pastori Alasen antikvariaattiin. Vares näkee, kuinka Lobo hakee mystisen salkun Matkahuollon säilöstä ja kuinka Lobo räjäytetään autossa paskaksi. Mutta kuka on räjäyttäjä? Läheisessä Kakolan vankilassa Torsten Rapp suunnittelee pakoa ja saa kokin siihen avukseen. Isokaljurosvon lemmikkihiiri sekoitetaan aamupuuroon ja niin koko ruokala vie kaikkien Kakolan vartijoiden huomion. Torsten pääsee vartijaksi pukeutumalla helpost vapaaksi. Takaisin Varekseen. Hän on jututtanut Lobon tuttuja, sekä toista salapoliisia Waseniusta. Jäljet johtavat kuitenkin kuntosalin pitäjien Ingan ja Voiton jäljille.

Eräässä goottibaarissa Vares tapaa vanhan tuttunsa Neron, joka onkin alkanut huumediileriksi. Hän laulaa Varekselle kaiken, juuri ennen kuin Voitto ja tämän apinakaveri saavat Varekseltä tajun kankaalle. Nero ammutaan sen siliän tien. Anna on Vareksen taxikuskina ja hänet kannetaan myös mukaan. Voiton ja Ingan veneellä he ja apinamies kuljettavat Vareksen ja Annan saareen, jonne heidät laitetaan vangeiksi. Illalla Torsten löytää heidät ja ampuu Voiton. Torsten ja Inga ovat aikoinaan olleet suhteessa, josta ei mitään hyvää tullut. Kauhistunut Inga saa Torstenin ammuttua ja osoitaa jo Varestakin aseellaan, mutta Vares puhuu mukana olleen apinamiehen ympäri ja Inga saadaan kiinni. Edelleen kuitenkin kysymys on auki. Kuka tappoi Lobon? Kantapöydässään Apteekissa Luusalmi kuin ohimennen mainitsee hitsipillin ja nyt on Vareksella kiireistä asiaa Komisario Hautavainiolle. He savat Waseniuksen kiinni Turun satamssa. Tutkimuksistahan se löytyy, Wasenius on autonsa alle hitsannut Lobon laatikon, missä oli se iso tukku rahaa, jota Inga ja Voitto niin kaipasivat.

Vareksen toimeksiantaja Koistinen

Sukkanauhakäärme on reilusti parempi kuin Huhtikuun Tytöt, muttei yllä Pahan Suudelman, saatikka vanhojen Vareksien tasolle. Kerronta on edelleen sekalaisia kohtauksia täynnä, eikä loogisuutta juuri ole. Kuvaus on selvästi tv-tasoa, sen varsinkin näkkee Torstenin pakenemisesta. Tarinassa vähän hukataan sen ydintä, kun Rappin paon suunnittelua ja itse pakoa kuvataan paljon, mutta hän juonen kannalta esiintyy vain hetken loppukohtauksessa. Siellä myös paljastuu mistä leffa on saanut nimensä. Vares tutkii juttua nyt vähän enemmän kuin viimeksi, mutta paljon taas hän tekee ja kokee ihan sattumalta. Juoni itsessään on ihan dekkarikamaa ja katsojia koitetaan pikkuisen johtaa harhaan, siinä onnistumatta. Vareksen ihmeellinen tapailu Lobon vuokraemännän kanssa on lähinnä kiusallista katsottavaa,  Vareksen ja Annan sänkyynmeno taasen luontevaa. Pidin siitä kovasti, että viime elokuvan Jeesus -kissakin on päässyt kuviin mukaan. Näyttelemispuolella Sukkanauhakäärmeessä ollaan vähän epätasapainossa. Perus Vareksen, Alasen ja Luusalmen lisäksi Markku Toikka on ihan uskotava vähän kyrpiintyneenä Waseniuksena ja rakastan niin kovin Carl-Kristian Rundmannia, vaikka hänen Kontionsa onkin vähän näkyillä. Apinamiehen (hahmon nimi nyt hukassa) näyttelijä oli kanssa ihan uskottava aivottomana lestadiolaisena. Katja Kiuru Ingana tekee niin ylivedetyn roolin, että ihan häiritsee. Eikö hänelle kukaan sanonut, että nyt tehdään elokuvaa, ei teatteria? Tosin, Kiuru ei koskaan ollut edes erikoisen hyvä Ruusun Aikaa tv-sarjassa, jota rakastan niin kovin. Voiton, Annikan ja Jesus Maria Lobon hahmot ovat todella tylsiä ja mitäänsanomattmia.

Sukkanauhakäärme on kuitenkin Tölösen paras Vares-ohjaus, ehkä syy siihen on siinä, että goottiklubilla soi The 69 Eyesin kappale Wagnes of sin. 

Vares Kaidan Tien Kulkijat

Vares saa yllättävän toimeksiannon Alasen vanhalta opiskelukaverilta, pastori Hukkaselta. Tarkoitus on selvittää kuka murhasi nuoren Annaliisan Kahdenvirranmaan uskonnollisesa kylässä. Vares lähtee Turusta junamatkalle ja tutustuu erilaisiin kyläläisiin. Hostelli-ja kapakkapitäjä Paitsara on ihan mukava heppu ja kylähulllu Paskamanttelista tulee ihan Vareksen kaveri. Taximies Kalle Riutalle kanssa uskalletaan vähän uskoutuaja Vares saa naistakin matkoillaa, varattua sellaista kylläkin. Uskonlahkon johtaja Taisto Raappana ei anna muijallensa ilmeisesti kunnolla, kun Elisabeth huutelee Jeesusta Varesta naidessaan. Taisto pitää uskonnollisia lahkoiltoja ja on hyvissä väleissä kirjapanojohtajan Sulandern sekä ylilääkäri Hennon kanssa. Heillä onkin oma metsästysporukka, mikä epäilyttää Varesta suuresti. Jallua kuluu, eikä paikalinen konstaapeli Larva ole siitä mielissän. Varesta syytetään niin riettaudesta, kuin julkisella paikalla rienaamisesta. Hullujenhuoneele hän joutuukin, kun on kuuntelemassa tanssilavalla Kari Tapiota ja Hennon antamassa konjakkihuikassa on jotain terävämpää. Vares karkaa vankilasta ja päätyy Paskamanttelin asuinkumppaniksi hetkeksi. 

Vareksen lärvi on lehdissä, joten matalaa profiilia pidetään hetki. Kun aika on kypsä, Vares soittaa Riutan taxeineen paikalle ja saa kyydin isojen poikein kerholle. Taisto on krapulapäissään ottanut metsästysaseen ja uhkailee sillä nyt Sulanderia, sillä hän on nähnyt tämän pökkimässä Elisabethia. Hentokaan ei pääse vähällä, mitäs on mennyt kirjoittamaan vaimolle e-pillereitä. Salaisuus paljastuu pikkuhiljaa, Sulander nimittäin kiristää äijiä kuvilla, jotka on otettu erään railakkaan metsästysretken päätteeeksi. Kuvissa Sulo Hento ja Taisto Raappana ovat antaneet Annaliisalle pahaa kyytiä, seksin, alkoholin ja lääkkeiden muodossa. Taito ei kestä, hän ampuu Sulanderin ja itsensä. Varekselta menee taju, sillä Kalle on tullut hakemaan häntä. Tosin lyöden, siellä Riutta on Sulanderin paras kaveri ja kaveria ei jätetä. Kiilusikmäinen Kalle kertoo, kuinka haki tuolloin sekopäisen Annaliisan kotia ja ei ollut tarkoitus tehdä mitään pahaa, mutta tekipäs kuitenkin. Juuri kun Varesta ollaan tukahduttamassa myrkkyihin, Paskamantteli saapuu paikalle pelastavana enkelinä. Kaikki on nyt selvää ja Vares saapuu Turkuun, Apteekin kantakapakkaan Luusalmen ja Alasen viereen kertomaan hyvää juttua. Mutta otetaan nyt ensiksi tuopit. 

Kaidan Tien Kulkijat on toinen niistä elokuvista, jonka oli tarkoitus tulla elokuvateattereihin,  ennen kuin kaikkia päätettiin tuoda. Siksi budjetti on isompi mitä Huhtikuun Tytöissä, Sukkanauhakäärmeessä tai seuraavassa kahdessä elokuvassa. Pidän ohjaaja Anders Engströmin tyylistä enemän kuin Tölösen, mutta Kaidan Tien Kulkijat ei ole suosikkini. Joko aihe uskonlahkosta käy liian lähellä, tai sitten minua ärsytti kun pahikset tunnisti heti ensimmäiseltä istumalta. En nyt tarkoita taxikuskia, vaan tätä metsästysseuruetta Sulander, Raappana ja Hento. Kun on itse elänyt voimakkaan uskonlahkon sivustakatsojana koko lapsuuden, niin ymmärrän hyvin sen ahdistuksen mitä Vares koki siinä, kun Raappana saarnaa jumalasta ja helvetin synneistä. Se, että ihmiset piiloutuvat jonkun uskonnon taakse on niin raukkamaista. Uskoisn, että kirjana voisin pitää (tai ahdistua) tästä teemasta enemmän. Kaidan Tien Kulkijat on siinä mielessä sisarelokuva Jäätyneelle Enkelille, että nyt ei olla Turussa ja pahisjoukko on jälleen joku metsästysseurue ja koostuu kunnalle tärkeistä vaikuttajista. Tuntui vähän, että käsikirjoitusta on kopioitu Jäätyneen Enkelin puolelta.

Maaninen Taisto Raappana

Hahmoista on kotettu tehdä kovin karaktäärimaisia, muttei kuitenkaan sketsimäisiä. Peter Franzén on hyvä maanisena Taisto Raappanana, mutta maanisuutta olisi saanut olla hiukan enemmän. Kari-Pekka Toivosta kierrätetään Jäätyneestä Enkelistä tähän eri rooliin Sulo Hentona, jolla on äärimmäisen koominen peruukki. Jarmo Mäkinen Sulanderina on ihan uskotava  kirjapainoäijä ja Aake Kalliala Paskamanttelina on oikein manio. Häne hahmossaan on vilpittömyyttä, vaikka kylähulluksi kehuvatkin. Pidän myös Tomi Salmelasta baarimikkohostelli-isäntänä. Yksi suosikkinäyttelijäni eli Petteri Summanen tekee kyllä vähän pettymytroolin konstaapeli Larvana, sillä hänen hahmonsa on todellakin vain statisti. Taxikuski Riutta eli Pekka Huotari esittää roolisa sillä yhdellä ja ainoalla hölmistyneellä ilmeellä, koska muutahan hän ei osaa. Jos en tietäisi, niin tämähän voisi olla sama toimittaja Henry Jalkanen, mitä Jäätyneessä Enkelissä. Ilme on täysin samanlainen. Itse Vares on hyvä, mutta selvittää taas dekkarinsa tuurin, eikä taidon avulla. Kaverit Alanen ja Luusalmi vilahtavat vain leffan alussa ja lopussa. 

Suurena Jäätyneen Enkelin fanina Kaidan Tien Kulkijat on minulle pienoinen pettymys. Vaikka se on ohjattu selvästi paremin kuin Tölösen Varekset, kuvaus on kauniimpaa ja rahaa käytetty enemmän, niin käsikirjoitus on hyvin samankaltainen kuin V2. Siinä soi vain Dante Hell, tässä Kari Tapio. Elokuva kuvattiin vain vähän ennen legendan kuolemaa.  

Tytöt, Tytöt, Tytöt

Yksi päivä Finnkino kysyi sivuillaan, mikä tämän vuoden elokuvista on ollut paras tähän asti. Minulla se on selkeä; uusi kotimainen Tytöt, tytöt, tytöt (eli lyhemmin Tytöt). Olin elokuvaa kohtaan aika skeptinen, sillä ohjaaja Alli Haapaasalon aikaismepi Syysprinssi oli minulle ihan kamala pettymys. Tytöistä tykkäsin jo trailerista ja sen luomasta fiiliksestä. Siksi menin katsomaan Tytöt hyvin avonaisin mielin. 

Elokuvan Tytöt ovat Mimmi, Rönkkö ja Emma. Tytöt elävät tyttöjen elämää. Mimmi ja Rönkkö on yhdessä koulussa ja työskentelevät kahvilassa. Jotain säpinä vähän kaivataan ja kahvilassa Mimmi kohtaa Emman, jonka pöydästä he saavat kutsun Emman juhliin. Vaikka Mimmi ja Rönkkö ei sieltä tunne ketään, he lähtevät mielenkiinnolla mukaan. Mimmi kiinnostuu Emmasta ja heillä komppaa kemiat yhteen. Rönkkö taasen janoaa seksuaalisia kokoemuksia ja on aidon ujo ja arka niitä kokeillessaan ja etsiessän. Juoni kulkee kuitenkin Emman ja Mimmin suhteeessa, joka on alkuhuumaa. Mimmi kipuilee myös vanhempiensa uusperhettä vastaan ja Emma paineita taistoluisteluharrastuksen puolelta. Rönköllä taasen on maine vähän roisina persoonana, ja hän kokee painetta seksuaalisuuden ja sen kokemuksien kanssa. Näistä ihanan dramaattisista kohtauksista koostuu elokuvan juoni, eikä se haittaa yhtään. Tämä elokuva ei ole juonivetoinen elokuva, vaan sykähdyttää tematiikallaan ja aidolla kuvauksellaan, tyttökuvauksella. 

Elokuva sijoittuu kolmeen eri viikonloppuun, joten perinteisen juonen kulun puutteesa se leikittelee enemminkin rakenteella. Se on tuore ratkaisu ja sopii oikein hyvin tähän nuorten tematiikkaan ja aiheen käsittelyyn. Kolme viikonloppua sopii hyvn kolmiosaisen näytelmän rakentamiseen. Aluksi Mimmi ja Rönkkö kokevat asioita kahden, mutta sitten tarina venyttää Rönkön kasvun omiin kohtauksiin ja Mimmin ja Emman omaksi duokseen. Vasta elokuvan lopussa Emma ja Rönkkö ovat samassa kohtauksessa, joten selkeästi Mimmi on elokuvan päähahmo, jota Emma ja Rönkkö tukevat. Molemmat saavat kanssa ihan omat ehjät  tarinat, mikä erottaa sen etteivät he ole tarinan sivuhenkilöitä. He ovat pääosia siinä missä Mimmi, vaan pienemmissä sellaisissa. 

 Pidin elokuvasta kovasti, vaikka omat nuoren aikuisuuteni vaiheet ja kapina-ajat ovat jo ohi. On kuitenkin mukava hukkua näihin tuntemuksiin ja kokea ja samaistua niihin tunteisiin, ajatuksiin ja epävarmuuksin mitä henkilöt kokevat. Tämän kaltaisen elokuvan olisin halunnut nähdä siinä parikymppisenä. Pidin myös todella paljon siitä, että Mimmin ja Emman suhde oli kuvattu ensisijalla ensirakkauussuhteeksi, eikä lesbosuhteeksi. Kotimaiset elokuvat ovat tehneet tätä ennenkin todella onnistuneesti, esim. Kanelia kainaloo Tatu ja Patu elokuvassa. Se että pariskuntana on kaksi naista on kuvattu yhtä luontevasti, kuin että sinä olisi nainen ja mies. Tämä on mielestäni oivallinen keino saada avartuvuutta ja käsitellä nuorten rakkautta ja läheisyyttä elokuvassa. 

Isot pointsit annan vielä näyttelijöille. Aamu Milonoff Mimminä, Eleonoora Kauhanen Rönkkönä ja Linnea Leino Emmana ovat mainioita. Heistä huokuu jokin tuoreus ja aitous. Ehkä Rönköstä pidin eniten, sillä hän on se hahmo, johon koin samaistumispintaa voimakkaiten. Epävarmuuksien ja seksiajatusten kuvaaminen hänen kauttaan oli samanalista mitä itse ajattelin sinä aikuisuuden kynnyksellä. Siksi tämän elokuva voisi hyvinkin näyttää kaikille lukioikäisille tytöille. Loppuvuoden elokuvatarjonta saa olla aika kovatasoista jos menee yli ihanien Tyttöjen!

Vares Pahan Sudelma ja Huhtikuun Tytöt

Mäkelän Varesten jälkeen tuli pitkä tauko, ennen kuin Solar Films ilmoitti, että nyt tehdään Vareksia lisää ja peräti kuusi kappaletta. Veijonen ei enään dekkaristin hommia ottanut vastaan, sillä Vareksen paras kaveri, viinanpiru oli häneen siihen malliin iskenyt, niin että ihan hyväkin että Antti Reini tuli tilalle. Pidän kovasti Veijosesta Vareksena, mutta tyylillisesti hän ei olisi sopinut näihin myöhempiin Vareksiin, niin kuin Reini ei olisi sopinut näihin Mäkelän ohjauksiin, jotka huokuu Vintiöiden tyylisiä sivuhahmoja. Muutamat aikaisempien elokuvien näyttelijät on taasen kierrätetty uusien Vares-leffojen eri rooleihin; Jasper Pääkkönen Kyypakkauksena ja viime V2- elokuvan kansanedustaja Urjalaa näytellyt Matti Onnismaa on nytten Vareksen kaveri pastori Alanen. Mäkelän Vareksissa ollut Markku Peltola valitettavasti kuoli ennen näitä uusia Vareksia, joten novelistin tilalle hyppää Eppu Salminen. Kaikki muut hahmot ovatkin sitten ihan uusia tässä Vares saagassa. 

 
Pahan Suudelma
Vares saa toimeksiannon Asta Malmsténilta, jonka nuori tytär Kerttu löytyy murhattuna. Astan sisar Laila iskee Varekseen silmänsä, vaikka oma nössykkä mussukka Arto hänellä jo  onkin. Vares viettää aikaa kaveriensa Luusalmen ja Alasen kanssa juoden ja pidetään  Luusalmen kirjajulkkarit. Kadulla Varekseen käydään käsiksi, mutta puukko ei osu sydämeen, kiitos novellistin kirjan, joka jäi povitaskuun. Kyypakkaus avautuu Varekselle hämäräheikki Lahtipojasta, joka on bunkkaamassa tämän kämpillä. Vares haastattelee vuoroin Astaa, hänen miestään, Lailaa ja käy salaa kurkkaamassa Lailan nössykkö ukkoa yliopistolla. Sielä tämä vetää kuivia luentoja ja iskee silmäsnä nuoriin tyttöihin. Vares saa kuitekin ihan töitäkin tehtyä. Kertakäyttökameran ajastinta on muutettu niin, että tytön murha-aika olisi haluttu johtaa harhaan. Kesken tutkimusten löytyy Turun metsästä ruumis, joka paljastuu Lahtipojan työksi. Tämä käy nimittäin leikkaamassa irti tuoreen käden. Raato paljastuu Kertun kaverisi Pirkoksi, jonka äiti osasi kertoa tytön olevan raskaana. Niin oli myös Kerttukin. Lahtipoika ehtii heittää veivinsä, mutta hän ehti kertoa toimeksiantajansa Kyypakkaukselle. Tiedon ostaminen kuitenkin maksaa, mutta operaatio ei kuitenkaan onnistu. Vares saa jututeltua nuorta Tuikkua, joka on iskenyt silmäsnä Lailan Artoon. Hän paljastaa yhteisen mökkiviikonlopun suunnitelmat ja Vares ehtii juuri pakalle, kun Laila on pyssyn kanssa riehumassa. Tuikkuhan on kanssa raskaana. Kaikki kaatuu Arton syliin, kaikki viattomat tyttölapset. Lailahan meinaa ampua kaikki, ketä miehensä on pannu, eli lopulta myös itsensä. Vares saa kanssa osuman, mutta auta armias, kun Luusalmen kirjan kannet on vahvaa tekoa. 

Pahan Suudelma eroaa heti aikaisemmista Vareksista siinä mielessä, että nyt ihan oikeasti tutkitaan juttua ja yritetään tehdä ihan töitä. Leffa on aikamoinen postikortti Turusta, mikä on kivaa vaihtelua siihen, kun ensimmäinen leffa meni täysin sateessa ja toinen Porissa. Vareksen kertojaääni on palannut ja tuntuihan se oikeasti vähän höhlältä, mutta omalla tavallaan luo tiettyä film-nuar henkisyyttä. Vares on tässä uskottavampi naisten suhteen, mutta yhtä kovaa viinaanmenijää en heti Reinin Vareksesta usko, toisin kuin Veijosesta. Alanen ja Luusalmi luovat Vareksen ympärille mukavan kombon, joka toimi kyllä hyvin. Parina uutena hahmona sarjaan astelee mielettömän itserakas toimittaja Ruuhio eli Mikko Leppilampi, joka saa hahmoon mukavaa huumoriaja viileyttä. Äijä on oikeasti koko toimipisteensä vuorannut omilla kuvillaan. V2-leffassa kuulimme puhelimessa komisaario Hautavainion äänenä Jope Ruonansuun, mutta nyt kankaalle hyppää mukavasti, oikeasti varteenotettavan oloinen Hautavainio näyttelijänään Ilkka Heiskanen. Huumoria tässä Vareksessa on selkesäti vähemmän kuin aikaisemmissa, mutta juoni on mukavan selkeä ja helposti seurattavissa. Muutamat takaumat auttavat alleviivaamaan katsojalle tapahtumia, mutta muuten leffa on hyvin suoraviivainen. Katsojalla on tasan neljä epäiltyä kuin Vareksellakin, ja ensimmäisellä katsomiskerralla sai jännittää murhaajaa. Lisäknoppina vielä se, että Kyypakkaushan muuten katsoo vankilassa istuessaan V2- Jäätyneen Enkelin traileria. 

 
Huhtikuun Tytöt
Turussa ei ole elämää, eikä Vareksella ja Ruuhiolla hommia. Ruuhio ehdottaa Vareksen tutkittavaksi Huhtikuun Tyttöjen tapausta, eli 3 turkulaisdaamin katoamista 15 vuotta sitten. Tylsyyttään Vares ottaa homman vastaan, vaikka aineksia ei tutkimuksiin ole. Luusalmi on joskus heilastellut yhden niistä kanssa ja kirjoittanut aiheeesta kioskikirjan. Muuta ei tipu, eikä poliisi osaa auttaa. Tylsistynyt Luusalmi saa loistoidean miten saada naisia. Hän vie Ruuhion, Vareksen ja Alasen estottmien iltaan, jossa Varekseen iskee silmänsä kiinteään  politiikon avustaja  Sirkku Aaltonen. Kemiat ei näillä kahdella ihan kohtaa, vaikka sängyssä ehditään käymäänkin. Vares tutustuu Kyypakkauksen varoituksista huolimatta Karvanoppaan ja tämän kaveriin pizzanpaistajaan. Heillä on kaverina Femina Morte, ennustaja. Feminan luona on käynyt Vareksen entine heila, joka oli pyytänyt kunnon rökitystä Vareksella. Sellasen Vares sai, tosin ketsuppipullon muodossa. 

 
Vares on tutustunut naapurinukkonsa Gunnarin kanssa, joka saa hämärää seuraa. Tristian de Cunha, Gunnarin poika tulee Afrikan armeijasta käymään ja iskee ensin homopojan klubilta, maistelee kullikakkua ja kiristää yhtä rahamiestä, joka levittelee seteleitään niin prostituutioon kuin politiikkaankin. Tristian käy ensin selvittämässä verkot Feminan, alias Teresan kanssa. Teresan, joka on yksi huhtikuun tytöistä. Rahamies Kurt Mettolla menee hermot Vareksen kyselyyn, mutta apu tulee yllättävästi Tristianilta. Metosta ei ole enään huolia ja kumminkin koska kumpikaan ei ole hänen leivissään, niin kaveri autetaan pois pulasta. 

Viimeisimpänä käänteenä Vares adoptoi kulkukissan, jonka ristiää Gunnarin ehdotuksesta Jeesukseksi. Jeesus on mielettömän söpö katti, mutta livahtaa ovesta ullakolle varastoon, missä Vareksen hemaiseva naapuri taksikuski Anna eli Maria Järvenhelmi on etsimässä kirpparikamaa. Jeesus jää kiinni Gunnarin varaston hiirenloukkuun ja kuinka sattumalta, Vareksen kissaa hakiessa hän löytää yllättvän valokuvanipun. Gunnar on 15 vuotta sitten salakuvannut tyttöjä, kun nämä ovat ollet huoraamassa. Lyhyt päättely Gunnarin mökkilomasta vie Vareksen ja Hautavainion surullisen näyn äärelle. Tristian on tappanut isänsä, joka joutui kaivamaan oman hautansa. Mökkilattian altahan löytyvät kahden tytön mädäntyneet ruumiit. Mutta misä on kolmas pohtii Vares? Kun lopulta istutaan Uuden Apteekin kantapöydän ääressä, saa Vares tietää Femina Morten oikean nimen. Pääasia,että juttu on ratkennut ja Ruuhiolla riittää töitä iltapäivälööppien kasaan kursimisessa. Kyypakkauskin ehti leffassa kertaalleen naimisiin ja erota, tietty Vareksen eksän kanssa. 

 
Huhtikuun tytöt on elokuvana sekava ja siitä huomaa ohjaajan amatöörimäisyys, kuvauspäivien vähyys ja halpuus. En ole ikinä pitänyt Lauri Törhöstä kunnianhimoisena ja hyvänä ohjaajana ja sen huomaa eritoten tästä elokuvasta. Kurt Metton mukana oloa ja sen mitättömän kansanedustajan en vain ymmärrä, sillä ne ei tuo mitään merkittävää Vareksen tutkimuksiin. Kaikkiin tämän tapauksen juttuihin liittyvät asiat nimittäin selviävät sattumalta. Vares ei edes yritä tehdä töitä, vaan keskitytään enemmän Jeesuksen silittelyyn ja niihin ihme fantasiakuviin, mitä Vares näkee tytöistä. Muka "oikeasti punapää" Teresalla on niin umpiselkeä peruukki, kun hän tekokullia on Vareksen kakkoseen tunkemassa.  Gunnarin mukanaolokin tulee ihan tyhjästä, sillä häntä ei mitenkään pohjustettu. Anna sentään näkyi jo aikaisemassa elokuvassa. Kyypakkaus on sentään saanut muutamia inhimillisempiä piirteitä, eikä ole ihan nin pössyissä kuin aikasiemmin. Huhtikuun Tyttöjen suurimmat heikkoudet on sen sekava käsikirjoitus, ponneton ja intohimoton ohjaus ja umpisurkeat naisnäyttelijät. Törhösen ohjauksesta huokuu se, että tämä on tehty tilaustyönä ja väliosana. Kaikki leffan naiset Annaa lukuunottamatta ovat surkeita kivikasvoja, joiden hahmoissa ei ole mitään mielenkiintoa. Kurt Mettokin menee siihen samaan kasaan. Tristian ja tämä söpö homopoika jonka hän iskee hetkeksi itselleen ovat vähän mielenkiintoisempia, mutta nuorukainen ei kaukaa ehdi synttäreistä nauttia ennen kuin kirves heiluu. Tämä Vareksen ex-heila Lissu on kanssa ihan yhtä tyhjän kanssa, sitä hahmoa ei edes muista lopussa, ai että tämähän oli sama akka, joka alussa tilasi Varekselle kunnon rökityksen. 

Solar filmssillä oli alunperin tarjoitus että kuudesta Vareksesta kaksi tulisi elokuvateatterieihin, ja loput kotijulkaisuun ja tv-sarjoiksi. Pahan Suudelman saatua hyvin katsojia päätettiinkin kaikki tuoda teattereihin, mikä oli kyllä aika virhe. Markkinointia ei ollut Huhtikuun Tyttöihin lähes lainkaan, sillä ainakin minulta se meni ihan ohi. Näin koti blu-raylta katsoessakin Huhtikuun Tytöt menee ihan ohi, sillä leffassa paistaa kiire ja pakonomaisuus.   

Miss Farkku Suomi

Pahemmin en ole Kauko Röyhkän musiikkiin paneutunut ja vielä vähemmän hänen kirjoihin. Tiesin kuitenkin, että hänen kirjastaan Miss Farkku Suomi tehdään leffa ja sainkin kerran kysyä kirjailijalta miltä tämä tuntuu. Vastaus taisi olla: "Ei oikein miltään, leffa on kuitenkin ihan itsenäinen teos kirjasta." eikä Röyhkä ole itse ollut mukana sen tekemisessä. Kävin katsomassa Miss Farkku Suomen leffateatterissa ja olin silloin vasta mutaman vuoden asunut Pirkanmaalla. Miss Farkku Suomesta tuli minulle kotiseutuelokuva, sen verran hyvin Oulun tunnelma on leffaan saatu luotua.

 
Välde asuu Oulussa äitinsä kanssa. Naapuriin muuttaa venhoillislessuperhe, jonka kaksi poikaa pääsee elämään ns."tavallista elämää" Välden kautta. Välde on jonkin sortin anarkisti, muttei kuitenkaan punkkari. Lou Reed on hänen idolinsa ja ajatusmaailma heijastuu kouluaineisiinkin. Jumppatunnilla copperin testi vedetään sammareissa ja kauniin tytön Piken kotihipoissa eristäydytään muista. Koska Välde on pihkassa Pikeen, hän päättää luoda itelleen rock identiteetin, sillä rokkarit saa naiset. Kun naapurin pojat ihastelevat Anttlan rintsikkakuvastoa, niin Välde tutustu Sasuun, alkaa soittaa skittaa ja liittyy Sasun Torttu yhtyeeseen. Muut kuin Sasu ei välitä Välden tekemisistä biisesitä, niimpä bändikaverit vaihtuvat. Sasu tosin hengaa punkkari Ankin kanssa, joka ei Väldestä piittaa pierun vertaa. Tortun rummuissa on taas jätkä joka sanoo leffassa ehkä vaan yhen replan, mutta on kuitenki Jazzopiston käynyt kaveri. Aina välillä Välde kohtaa PIken, mutta koska Pike on miss Farkku Suomi ja saa kaiken ihailun, pääsee Suosikin kanteen ja Kalevan mainoksiin ja jopa Lontooseen, niin miksi hän valitsis Välden? Siksi Välde ajautuu jonkun rnadomi Karan luokse, joka on reilusti häntä vahempi. Karan ukko Ana on joku musatuottaja, joka saa Välden houkuteltua Tortusta Flash yhtyeeseen. Kuusisaaren (eli Qstokin esiasteen) festareilla Välde alkaa Flashin keikalla vetää omia biisejä, joista niin yleisö kuin Anakin tykkää, sekä Pike, joka on tullut kanssa kuuntelemaan. Siellä hän tajuaa, että hän on ollut Välden muusa. Keikan jälkeen Pike koittaa lähes epätoivoisesti päästä Välden luo, mutta koska näkee tämän poistuvan Karan kanssa, niin unohtaa koko homman. Väldestä tulee ihan kunnon stara ja Oulu alkaa jäämään pieneksi. Pike lähtee tanssileirille ja Välde jättää hälle kotiinsa soittopyynnön, nyt kun puhelin on hankittu. Pike ei kuitenkaan ehi saamaan pyyntöä, vaan kuolee automatkalla. Välde ei mene hautajaisiin, mutta saa Piken pikkusiskolta tämän päiväkirjan. Kun Välde on junassa matkalla Oulusta eteläisiin maisemiin tekkee levyä, hän avaa päiväkirjan ja saa lukea Piken käymisestä ekalla Oulun pizzerialla ja olevansa rakastunut...

Tulleeko tästä meiän Pirjosta Miss Farkku Suomi?

Jotenki muistelin elokuvan olevan parempi, mutta nyt tällä katsomiskerralla tuntui vähän tussahdukselta. Ehkä silloin ekoilla katselukerroilla tuo 70-luku hurmasi minut mukaansa, mutta nyt kun sitä on tottunut katsomaan, niin en keskittynyt sen tuomaan huumoriin vaan enemmän juoneen. Leffassa on kaikki tehty jotenkin käsikirjamallisen oikein, mutta joku puuttuu, se mikä koskettaisi katsojaa. Taisin olla silloin leffan valmistumisvuonna vielä lähempänä tätä hahmojen ikäluokkaa, että pystyin samaistumaan näihin teiniunelmien tunteisiin. Biisit on edelleenkin hyviä ja meneviä, siitä ei ole kyse. 

Naapurin pojat sai isältänsä selkään, kun painatti Välde paidat

Näyttelijät ovat kanssa kelvollisia: Mikko Neuvonen Väldenä on uskottavan ujo, Sanni Kurkisuo kanssa ujo, mutta nätti. Niin koen Piken hahmon olevankin. Pirkko Hämäläinen Välden äitinä vähä harmittaa, kun hänellä on niin vähän ruutuaikaa. Sasua näytteevä kaveri on ihan jees, vaikka olen kuullut että luonnossa hän on hirveä kyrpä. Rumpalia näyttelee Olavi Uusivirta. Hän on avan kuin Olavi Uusivirta. Haluaisin uskoa, että Olavi osaa näytellä, mutta en ole vieläkään nähnyt häneltä kunnon rooleja. Harmi sinänsä, sillä olen nuorempana ollut Olavin vanhemman tuotannon fani. Piken outo pikkusisko, Kara ja Ana ovat hahmoja, joiden fokusta tarinassa en ymmärtänyt lainkaan. Ilman näitä hahmoja tarina pysyisi samana, ehkä jopa selkeämpänä ja dynaamisempana.  Paras rooli leffassa on lestadiolaispikkupojat, jotka on tosi hurmaavia. En tiedä miten he sen tekevät, mutta heissä on kyllä tän leffan Oululaisuus niin esillä. Vielä pikku rooli pitää mainita, eli Ville Myllyrinne liikunnanmaikkana. Vaikka hän ei ole paljoa esillä, niin tämä kohtaus vie minut suoraan yläasteen liikan tunteihin; osa tyypeistä kävelee copperin farkut jalassa ja toinen osa juoksee hikihatussa. Pihalla on kauhea loskapaska ilma ja ensiviikolla lähetään pellaa jalkapalloa. 

Tää on cooperin testi

Vaikken ole itse ihan Oulusta kotosin (mutta tarpeeksi läheltä) niin tunnistan silti muutamia ulkokuvauspaikkoja. Oulun murre on isona osana tuotu leffaan esille ja se on jännä, kun siinä ei ole mitään erikoisia sanoja, kuten stadin slangissa (onnikkaa ja sontikkaa lukuunottamatta.) Oulun murre tulee sanojen lausumisesta: kaksoiskonsonanteista, nää- sanan käytöstä ja sanojen ja tavujen painotuksista. Kun Sasu sanoo Väldelle: "No nää näytit iha ääliöltä!" se on puhdasta Oulua se. Toinen paras repla on tää: "Tuu Liminkaan, sieltä nää löyät ihimisen".

Tv-suosikkejani: Samu Sirkan Joulutervehdys

Jouluaattoisin monilla on traditioita. Minulla se on tv-joulusuosikkini eli Samu Sirkan Joulutervehdys

Ensikosketus:

 Oli joulu 1998. Isäni oli kuollut kyseisen vuoden keväänä ja opettelimme elämään siskon ja äitin kanssa kolmisin. Pumpuli kissamme oli saapunut meille juuri joulun alla ja joulupukki ei enään käynyt kylässä. Siinä joskus seittemän aikaan avasimme joululahjoja ja päätettiin hetken mielijohteesta avata telkkari. Sieltä tuli Disneyn piirettyjä Samu Sirkan Joulutervehdyksen muodossa. Ohjelma jäi taustalle pyörimään. Vuoden kulttua taas kävi näin ja kolmantena taisimme ajoittaa tarkasti lahjahetken Samu Sirkan ympärille. Niin siitä muodostui meidän perheelle perinne.

 Mikä Samu Sirkan Joulutervehdys?

Samu Sirkan Joulutervehdys on jakso tv-sarjasta Disneyn Ihmeellinen maailma, vuodelta 1958. Jakson alkuperinen nimi on From all of us to all of you, jolla Disney (onneksi) vieläkin mainostaa joulutuotteitaan, kuten viime vuoden Disney+ jouluelokuvia. Ohjelmaa on näytetty 70- ja 80 -luvulla Suomessa, mutta vasta 90-luvulla se on vakiintunut television jouluohjelmaksi kolmoselle. Joka joulu katson aina Joulupukin Kuumaa Linjaa, Lumiukkoa ja Samu Sirkkaa.

Ohjelman kulku: 

 Ohjelma alkaa Helinä Keijulla, joka taikoo joulukortin auki. Siellä Mikki Hiiri soittaa pianoa, kun Samu Sirkka toivottaa heiltä kaikiltä meille kaikille oikein ihanaa joulua. Samu Sirkka siis toimii tämän Disney koosteen houstina. Vähän maasta riippuen ohjelman lyhytelokuvat ja pätkät Disneyn klasskoista vaihtuvat, mutta ainakin nämä on Suomen ohjelmassa mukana: 

- lyhytelokuva Pluton Joulupuu: Mikki Hiiri ja Pluto etsivät joulukuusen ja koristelevat sen. Kuusen mukana tulee pari kutsumatonta vierasta, eli Tiku ja Taku. Kun he kävelevät Mikin joulukuusessa, siinä on jotain maagista. 

- lyhytelokuva Aku Lahjapakkaajana: Tämä on mielestäni avan hulvaton lyhäri, sillä torven ja Akun dialogi on ihan hulvaton. Varsinkin repliikki; "Yhtiömme eiiiii ole tyytyväinen." Haluaisin kovasti pästä työskentelemään tuohon tehtaaseen.

- Ote elokuvasta Kolme Cabarelloa: Panchito on antanut Aku Ankalle lahjaksi Pinjatan ja kertoo Mexicolaisesta perinteestä, Posadasta. Siinä lapset etsivät suojaa ja turvapaikka kantaen mukana Marian ja Josefin kuvaelmaa. 

 
- Ote elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri: Kaunotar tuli perheeseen jouluna ja vuosi on vierähtänyt ja nyt hänellä ja Kulkurilla on neljä suloista pentua. Tupsu ja Jalo tulevat jouluvierailulle, jossa on aivan ihana tunnelma. Lähettihän Hanna-täti heille koirankeksejä.

- Ote elokuvasta Tuhkimo: Walt Disneyn itsensä suosikkikohtaus, kun Tuhkimo saa maailman kauneimman mekon ylleen ja kurpitsavaunut.

- Ote elokuvasta Peter Pan: Peter Pan on lentänyt Leenan luokse etsimään varjoaan, jonka kerran sinne hukkasi, kuunnellen salaa tarinoita itsestään.  

- Ote lyhytelokuvasta Small One: Small One lyhytelokuva on julkaistu suomessa kokonaisuudessaan Disneyn Joulukalenteri dvdllä. Elokuvan loppu on jouluinen, sillä pikku poika myy Small One aasinsa Josefille, että se voi auttaa kantamaan Marian Beetlehemiin. Poika on kokenut kovia huonoilla aasikaupoilla, sillä toivoo uuden omistajan pitävän huolen rakkaasta Small Onesta. Josef vaikuttaa kiltiltä, joten Small One saa hänestä uuden omistajan.

 

Lopuksi tulee aina Disneyn joululahja: pieni pätkä tai teaser uusimmasta Disney elokuvasta. Vaikka koko muu ohjelma on englannin kielinen, niin tämä kurkistus uuteen elokuvaan on aina suomeksi. Tänä vuonna veikkaan sen olevan elokuvasta Encanto. En olekkaan sitä vielä nähnyt.
Ihan lopuksi Samu Sirkka istahtaa ihanan kynttilänjalan reunalle ja laulaa When you Wish Upon A Star Disneyn hahmojen tullessa ympärille. Lopulta Samu Sirkka toivottaa Hyvää Joulua Meiltä Kaikilta Teille Kaikille

 
Ohjelman tärkeimmät hetket: 

Minulle se on heti ohjelman alku. Pluton joulupuu on niin kaunista katsottavaa. Lahjapakkaus taasen aina naurattaa kovasti. Tuhkimon pukua jaksan aina ihastella ja Kaunottaren ja Kulkurin kodissa on oma, jouluinen tunnelmansa. Small One oli ennen minulle tärkeämpi pätkä, sillä en ollut nähnyt koko elokuvaa. Nyt kun olen, niin sen hohto on vähän jo laantunut. Uuden elokuvan teaseria odotan aina innolla ja kyllä vähän herkistyn Samu Sirkan laulaessa, sillä yleisöksi tulee niin klassisia hahmoja, Disney hahmoja. Diseyn taikaa. 

 
Samu Sirkan Joulutervehdyksen merkitys: 

Olen monesti koittanut pohtia ja miettiä, miksi tämä on noussut minulle paljon suurempaan asemaan kuin mikään muu jouluohjelma. Siihen varmasti vaikuttaa se, että sydämeni lyö Disneylinnan tahtiin ja olen kasvanut Disneyn animaatioiden kanssa. Se on vaan se meidän perheen juttu ollut aina. Jouluaattona ollaan tuosta ekasta katsomiskerrasta lähtien aloitetu joululahjojen avaaminen aina Samu Sirkan ohjelman aikaan. Sinä paketteja availlessa ja lahjoja ihastellessa voi aina seurata sitä hyvää piirettyä ja mainoskatkon ja Peter Panin kohdalla keskittyä seuraavaan pakettiin. Lapsuuden kodissani meillä oli taoana, että minä istuin lattialla kuusen vieressä ja sillä hetkellä kun ohjelma alkaa, alan kaivaa lahjasäkeistä paketteja ja aina annan vuorollaan yhden siskolle, yhen äitille ja yhen itelle. Sitten niitä availlaan ja annan paketteja lisää, kunnes säkki on tyhjä ja yleensä silloin ohjelmakin on loppusuoralla. Nykyään kun lahjan saajoja on vain minä, mieheni ja kissa niin ensin jaan paketit kaikille kolmelle ja ohjelmaa katosessa avaan varovasti yhden kerraallaan.. Samu Sirkka toimii siis minulle eräänlaisena Joulupukkina, kun Pukki lakkasi käymästä. Isähän sen oli aina ennen kutsunut paikalle. Samu Sirkka on meillä korvannut punanutun ja antaa omalla ohjelmallaan minulle ihanan jouluntunteen. Kaikesta muusta varmasti voisin jouluaattina luopua, mutta en Samu Sirkan Joulutervehdyksestä.  

Omerta 6 / 12

Vaikken pahemmin dekkareita ja jännäreitä leffaskenessä seuraa, niin uusin Omerta piti käydä katsomassa ihan senkin takia, että se on yksi Suomen isommista filmituotannoista. Se että pääosassa on Jasper Päkkönen myös vaikutti hyvin paljon asiaan, olenhan seurannut Pääkkösen uraa aina Saku Salinista asti ja tällä hetkellä itselläni on Viikingit menossa. Mitä olen lukenut mediasta juttuja, niin elokuvan tuotannossa on ollut paljon vaikeuksia, ja esituotanto on syönnyt ison osan budjettia. Sen huomaa erityisesti käsikirjoituksesta.

Max Tanner on suojelupoliisi, jolla on kaverinaan kolleega Sylvia Madsen. Sylvia on perheellinen ja ihmettelee Maxin sinkkuutta. Max sanookin oleva ronkeli naisten suhteen, hänelle kun kelpaisi vain Sylvia. Se onkin elokuvan ainoa sisältö hahmojen läheisyydestä. Muuten koko leffa sisältää toimintaa, mäiskettä, juriidista poliktiikkaa ja Pertti Sveholmin kiroilua. Itsenäisyyspäivänä Linnan Juhliin tulee terroristi hyökkäys. Sylvia on Linnassa erään kenraalin henkivartijana, kun kammotuksia tapahtuu. Venäläiset ovat terrori-iskun takana. He päästävät Tannerin suostuteltuna muut vieraat pakoon, mutta pitävät arvovaltaisimmat, kuten kenraalin, Sylvian ja presidenttiparin panttivankinaan. Samaan aikaan suojeluprojektia vetävä äijä eli Pertti Sveholm kiroilee perkelettä ja painottaa kaikille, että presidenttiä ei sitten ammuta. Tanner ja ryssät ajavat pillurallia Helsingin keskustassa ja arvovaltaiset panttivangit lennätetään jonnekkin ja lentokentällä pyssyt sitten paukkuu siinä määrin, että presidentin vaimo jää ulvomaan puolisoaan. 

Tässä vaiheessa alkaa elokuvan toinen osa, joka ei meinaa millään liittyä edelliseen. Ryssät vie Sylvian ja tämän kenraalin Valko-Venäjälle, jonne Tanner kanssa ilmaantuu. Vanhassa tehdashallissa selviää, että terroristihyökkäyksen takana on Omerta niminen järjestö, jota ilmeisesti vituttaa, kun suomi on Nato-myönteinen. Niimpä kenraali laitetaan pitämään valheellinen puhe, ja ammuskellaan vielä vähän lisää. Tanner saapuu viemäriä pitkin paikalle ja Sylvia saa jostain yhtäkkiä käsiinsä puhelimen, jolla kutsua apujoukkoja. Sylvia ja kenraali ehtivät helikopteriin, Max Tanner juoksee ampujia karkuun. Epilogissa näemme kuka on kenenkin käskystä liikkellä, vaikka tulkinta tästä on katsojan valittavana.

Juoni oli siis aikamoista sekametelisoppaa, mutta toisaalta, niinhän tämmösten leffojen juonet aina on. Elokuvassa oli myös sekavaa, kun seilattiin monissa ei paikoissa; Viro, Ruotsi, Ranska, Vako-venäjä ja Suomen nyt tietty tunnistin. Pakko myöntää, etten seurannut leffan juonta edes kovin tarkkaan, kiinnitin enemän huomiota suomalaisiin näyttelijöihimme. Jasper Pääkkönen voi olla joidenkin mielestä yksipuolinen näyttelijä, mutta eikö tämmösissä toimintapätkissä pidäkkin ollla kivikasvo? Nanna Blodnell oli hyvä Sylvia Madsenina, hänestä löytyi sellaista munaa mitä rooli vaatii, mutta oli myös aika ennalta-arvattava. Maxin ja Sylvian ystävyyssuhde olikin leffan minua eniten kiinnostavin tarjonta, vaikka sitä ei paljoa käsitelty. En ole varma olivatko he hotellissa sängyssä vai eivät. Taitaakin muuten olla ensimmäinen Louhimiehen elokuva, jossa kukaan hahamoista ei ollut hetkekään alasti. Tanner on ihan selvästi kiinnostunut kolleegastaan enemmänkin kuin vain ystävänä, mutta osaa myös arvostaa hänen perhettään. Pahiksista en sano mitän, hyvä että edes erotin heitä toisistaan.

Tämä toimintaleffa ei paljoa naurua yleisölle tuo, paitsi ehkä tahatonta. Varmasti ulkomaiset voivat samalla kun tätä katsovat opettelevat suomalaisia kirosanoja, mutta minä eneminkin vain nauroin näille Pertti Sveholmin hahmon "Perkele, Saatana! Pitäkää nyt perkele se presidentti elossa! "-huudoille. Myös muutamat Pääkkösen replat Tannerina sai väkisin hymyilyttämään. Vaikka leffa on puhdasta fiktiota, niin aitouden tunnun minulle loi uutiset, joissa kommentoitin Linnan Juhlien tilannetta. Muutenkin itse juhlan alku ja sen terroristi-iskun läpikäyminen oli minusta leffan mielenkiintoisinta antia ja yhdellä virkkeellä käytiin Suomen Itsenäisyyspäivän perinne läpi; katsojat yleensä seuraavat Linnan kättelyä ja kommentoivat pukuja. En tiedä harrastetaanko tätä, minusta todella outoa, Linnan Juhlien kättelyseurantaa muualla kuin Suomessa?

Omerta 6/12 on ihan perusrymistely, joka saisi varmasti minulta muuten sellaset tyydyttävät kaksi tähteä, mutta koska Jasper Pääkkönen on minulle tähti itsessään ja on aina rohkeaa tehdä Suomessa näin ison luokan elokuvaa, niin kyllä leffa paremmalle puolelle menee ja pääsee koristamaan omaa leffahyllyäni.