Lippukokoelma

Lippukokoelma

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Vares Pahan Sudelma ja Huhtikuun Tytöt

Mäkelän Varesten jälkeen tuli pitkä tauko, ennen kuin Solar Films ilmoitti, että nyt tehdään Vareksia lisää ja peräti kuusi kappaletta. Veijonen ei enään dekkaristin hommia ottanut vastaan, sillä Vareksen paras kaveri, viinanpiru oli häneen siihen malliin iskenyt, niin että ihan hyväkin että Antti Reini tuli tilalle. Pidän kovasti Veijosesta Vareksena, mutta tyylillisesti hän ei olisi sopinut näihin myöhempiin Vareksiin, niin kuin Reini ei olisi sopinut näihin Mäkelän ohjauksiin, jotka huokuu Vintiöiden tyylisiä sivuhahmoja. Muutamat aikaisempien elokuvien näyttelijät on taasen kierrätetty uusien Vares-leffojen eri rooleihin; Jasper Pääkkönen Kyypakkauksena ja viime V2- elokuvan kansanedustaja Urjalaa näytellyt Matti Onnismaa on nytten Vareksen kaveri pastori Alanen. Mäkelän Vareksissa ollut Markku Peltola valitettavasti kuoli ennen näitä uusia Vareksia, joten novelistin tilalle hyppää Eppu Salminen. Kaikki muut hahmot ovatkin sitten ihan uusia tässä Vares saagassa. 

 
Pahan Suudelma

Vares saa toimeksiannon Asta Malmsténilta, jonka nuori tytär Kerttu löytyy murhattuna. Astan sisar Laila iskee Varekseen silmänsä, vaikka oma nössykkä mussukka Arto hänellä jo  onkin. Vares viettää aikaa kaveriensa Luusalmen ja Alasen kanssa juoden ja pidetään  Luusalmen kirjajulkkarit. Kadulla Varekseen käydään käsiksi, mutta puukko ei osu sydämeen, kiitos novellistin kirjan, joka jäi povitaskuun. Kyypakkaus avautuu Varekselle hämäräheikki Lahtipojasta, joka on bunkkaamassa tämän kämpillä. Vares haastattelee vuoroin Astaa, hänen miestään, Lailaa ja käy salaa kurkkaamassa Lailan nössykkö ukkoa yliopistolla. Sielä tämä vetää kuivia luentoja ja iskee silmäsnä nuoriin tyttöihin. Vares saa kuitekin ihan töitäkin tehtyä. Kertakäyttökameran ajastinta on muutettu niin, että tytön murha-aika olisi haluttu johtaa harhaan. Kesken tutkimusten löytyy Turun metsästä ruumis, joka paljastuu Lahtipojan työksi. Tämä käy nimittäin leikkaamassa irti tuoreen käden. Raato paljastuu Kertun kaverisi Pirkoksi, jonka äiti osasi kertoa tytön olevan raskaana. Niin oli myös Kerttukin. Lahtipoika ehtii heittää veivinsä, mutta hän ehti kertoa toimeksiantajansa Kyypakkaukselle. Tiedon ostaminen kuitenkin maksaa, mutta operaatio ei kuitenkaan onnistu. Vares saa jututeltua nuorta Tuikkua, joka on iskenyt silmäsnä Lailan Artoon. Hän paljastaa yhteisen mökkiviikonlopun suunnitelmat ja Vares ehtii juuri pakalle, kun Laila on pyssyn kanssa riehumassa. Tuikkuhan on kanssa raskaana. Kaikki kaatuu Arton syliin, kaikki viattomat tyttölapset. Lailahan meinaa ampua kaikki, ketä miehensä on pannu, eli lopulta myös itsensä. Vares saa kanssa osuman, mutta auta armias, kun Luusalmen kirjan kannet on vahvaa tekoa. 


Pahan Suudelma eroaa heti aikaisemmista Vareksista siinä mielessä, että nyt ihan oikeasti tutkitaan juttua ja yritetään tehdä ihan töitä. Leffa on aikamoinen postikortti Turusta, mikä on kivaa vaihtelua siihen, kun ensimmäinen leffa meni täysin sateessa ja toinen Porissa. Vareksen kertojaääni on palannut ja tuntuihan se oikeasti vähän höhlältä, mutta omalla tavallaan luo tiettyä film-nuar henkisyyttä. Vares on tässä uskottavampi naisten suhteen, mutta yhtä kovaa viinaanmenijää en heti Reinin Vareksesta usko, toisin kuin Veijosesta. Alanen ja Luusalmi luovat Vareksen ympärille mukavan kombon, joka toimi kyllä hyvin. Parina uutena hahmona sarjaan astelee mielettömän itserakas toimittaja Ruuhio eli Mikko Leppilampi, joka saa hahmoon mukavaa huumoriaja viileyttä. Äijä on oikeasti koko toimipisteensä vuorannut omilla kuvillaan. V2-leffassa kuulimme puhelimessa komisaario Hautavainion äänenä Jope Ruonansuun, mutta nyt kankaalle hyppää mukavasti, oikeasti varteenotettavan oloinen Hautavainio näyttelijänään Ilkka Heiskanen. Huumoria tässä Vareksessa on selkesäti vähemmän kuin aikaisemmissa, mutta juoni on mukavan selkeä ja helposti seurattavissa. Muutamat takaumat auttavat alleviivaamaan katsojalle tapahtumia, mutta muuten leffa on hyvin suoraviivainen. Katsojalla on tasan neljä epäiltyä kuin Vareksellakin, ja ensimmäisellä katsomiskerralla sai jännittää murhaajaa. Lisäknoppina vielä se, että Kyypakkaushan muuten katsoo vankilassa istuessaan V2- Jäätyneen Enkelin traileria. 

 
Huhtikuun Tytöt
Turussa ei ole elämää, eikä Vareksella ja Ruuhiolla hommia. Ruuhio ehdottaa Vareksen tutkittavaksi Huhtikuun Tyttöjen tapausta, eli 3 turkulaisdaamin katoamista 15 vuotta sitten. Tylsyyttään Vares ottaa homman vastaan, vaikka aineksia ei tutkimuksiin ole. Luusalmi on joskus heilastellut yhden niistä kanssa ja kirjoittanut aiheeesta kioskikirjan. Muuta ei tipu, eikä poliisi osaa auttaa. Tylsistynyt Luusalmi saa loistoidean miten saada naisia. Hän vie Ruuhion, Vareksen ja Alasen estottmien iltaan, jossa Varekseen iskee silmänsä kiinteään  politiikon avustaja  Sirkku Aaltonen. Kemiat ei näillä kahdella ihan kohtaa, vaikka sängyssä ehditään käymäänkin. Vares tutustuu Kyypakkauksen varoituksista huolimatta Karvanoppaan ja tämän kaveriin pizzanpaistajaan. Heillä on kaverina Femina Morte, ennustaja. Feminan luona on käynyt Vareksen entine heila, joka oli pyytänyt kunnon rökitystä Vareksella. Sellasen Vares sai, tosin ketsuppipullon muodossa. 

 
Vares on tutustunut naapurinukkonsa Gunnarin kanssa, joka saa hämärää seuraa. Tristian de Cunha, Gunnarin poika tulee Afrikan armeijasta käymään ja iskee ensin homopojan klubilta, maistelee kullikakkua ja kiristää yhtä rahamiestä, joka levittelee seteleitään niin prostituutioon kuin politiikkaankin. Tristian käy ensin selvittämässä verkot Feminan, alias Teresan kanssa. Teresan, joka on yksi huhtikuun tytöistä. Rahamies Kurt Mettolla menee hermot Vareksen kyselyyn, mutta apu tulee yllättävästi Tristianilta. Metosta ei ole enään huolia ja kumminkin koska kumpikaan ei ole hänen leivissään, niin kaveri autetaan pois pulasta. 


Viimeisimpänä käänteenä Vares adoptoi kulkukissan, jonka ristiää Gunnarin ehdotuksesta Jeesukseksi. Jeesus on mielettömän söpö katti, mutta livahtaa ovesta ullakolle varastoon, missä Vareksen hemaiseva naapuri taksikuski Anna eli Maria Järvenhelmi on etsimässä kirpparikamaa. Jeesus jää kiinni Gunnarin varaston hiirenloukkuun ja kuinka sattumalta, Vareksen kissaa hakiessa hän löytää yllättvän valokuvanipun. Gunnar on 15 vuotta sitten salakuvannut tyttöjä, kun nämä ovat ollet huoraamassa. Lyhyt päättely Gunnarin mökkilomasta vie Vareksen ja Hautavainion surullisen näyn äärelle. Tristian on tappanut isänsä, joka joutui kaivamaan oman hautansa. Mökkilattian altahan löytyvät kahden tytön mädäntyneet ruumiit. Mutta misä on kolmas pohtii Vares? Kun lopulta istutaan Uuden Apteekin kantapöydän ääressä, saa Vares tietää Femina Morten oikean nimen. Pääasia,että juttu on ratkennut ja Ruuhiolla riittää töitä iltapäivälööppien kasaan kursimisessa. Kyypakkauskin ehti leffassa kertaalleen naimisiin ja erota, tietty Vareksen eksän kanssa. 

 
Huhtikuun tytöt on elokuvana sekava ja siitä huomaa ohjaajan amatöörimäisyys, kuvauspäivien vähyys ja halpuus. En ole ikinä pitänyt Lauri Törhöstä kunnianhimoisena ja hyvänä ohjaajana ja sen huomaa eritoten tästä elokuvasta. Kurt Metton mukana oloa ja sen mitättömän kansanedustajan en vain ymmärrä, sillä ne ei tuo mitään merkittävää Vareksen tutkimuksiin. Kaikkiin tämän tapauksen juttuihin liittyvät asiat nimittäin selviävät sattumalta. Vares ei edes yritä tehdä töitä, vaan keskitytään enemmän Jeesuksen silittelyyn ja niihin ihme fantasiakuviin, mitä Vares näkee tytöistä. Muka "oikeasti punapää" Teresalla on niin umpiselkeä peruukki, kun hän tekokullia on Vareksen kakkoseen tunkemassa.  Gunnarin mukanaolokin tulee ihan tyhjästä, sillä häntä ei mitenkään pohjustettu. Anna sentään näkyi jo aikaisemassa elokuvassa. Kyypakkaus on sentään saanut muutamia inhimillisempiä piirteitä, eikä ole ihan nin pössyissä kuin aikasiemmin. Huhtikuun Tyttöjen suurimmat heikkoudet on sen sekava käsikirjoitus, ponneton ja intohimoton ohjaus ja umpisurkeat naisnäyttelijät. Törhösen ohjauksesta huokuu se, että tämä on tehty tilaustyönä ja väliosana. Kaikki leffan naiset Annaa lukuunottamatta ovat surkeita kivikasvoja, joiden hahmoissa ei ole mitään mielenkiintoa. Kurt Mettokin menee siihen samaan kasaan. Tristian ja tämä söpö homopoika jonka hän iskee hetkeksi itselleen ovat vähän mielenkiintoisempia, mutta nuorukainen ei kaukaa ehdi synttäreistä nauttia ennen kuin kirves heiluu. Tämä Vareksen ex-heila Lissu on kanssa ihan yhtä tyhjän kanssa, sitä hahmoa ei edes muista lopussa, ai että tämähän oli sama akka, joka alussa tilasi Varekselle kunnon rökityksen. 


Solar filmssillä oli alunperin tarjoitus että kuudesta Vareksesta kaksi tulisi elokuvateatterieihin, ja loput kotijulkaisuun ja tv-sarjoiksi. Pahan Suudelman saatua hyvin katsojia päätettiinkin kaikki tuoda teattereihin, mikä oli kyllä aika virhe. Markkinointia ei ollut Huhtikuun Tyttöihin lähes lainkaan, sillä ainakin minulta se meni ihan ohi. Näin koti blu-raylta katsoessakin Huhtikuun Tytöt menee ihan ohi, sillä leffassa paistaa kiire ja pakonomaisuus.   

maanantai 7. helmikuuta 2022

Miss Farkku Suomi

Pahemmin en ole Kauko Röyhkän musiikkiin paneutunut ja vielä vähemmän hänen kirjoihin. Tiesin kuitenkin, että hänen kirjastaan Miss Farkku Suomi tehdään leffa ja sainkin kerran kysyä kirjailijalta miltä tämä tuntuu. Vastaus taisi olla: "Ei oikein miltään, leffa on kuitenkin ihan itsenäinen teos kirjasta." eikä Röyhkä ole itse ollut mukana sen tekemisessä. Kävin katsomassa Miss Farkku Suomen leffateatterissa ja olin silloin vasta mutaman vuoden asunut Pirkanmaalla. Miss Farkku Suomesta tuli minulle kotiseutuelokuva, sen verran hyvin Oulun tunnelma on leffaan saatu luotua.

 
Välde asuu Oulussa äitinsä kanssa. Naapuriin muuttaa venhoillislessuperhe, jonka kaksi poikaa pääsee elämään ns."tavallista elämää" Välden kautta. Välde on jonkin sortin anarkisti, muttei kuitenkaan punkkari. Lou Reed on hänen idolinsa ja ajatusmaailma heijastuu kouluaineisiinkin. Jumppatunnilla copperin testi vedetään sammareissa ja kauniin tytön Piken kotihipoissa eristäydytään muista. Koska Välde on pihkassa Pikeen, hän päättää luoda itelleen rock identiteetin, sillä rokkarit saa naiset. Kun naapurin pojat ihastelevat Anttlan rintsikkakuvastoa, niin Välde tutustu Sasuun, alkaa soittaa skittaa ja liittyy Sasun Torttu yhtyeeseen. Muut kuin Sasu ei välitä Välden tekemisistä biisesitä, niimpä bändikaverit vaihtuvat. Sasu tosin hengaa punkkari Ankin kanssa, joka ei Väldestä piittaa pierun vertaa. Tortun rummuissa on taas jätkä joka sanoo leffassa ehkä vaan yhen replan, mutta on kuitenki Jazzopiston käynyt kaveri. Aina välillä Välde kohtaa PIken, mutta koska Pike on miss Farkku Suomi ja saa kaiken ihailun, pääsee Suosikin kanteen ja Kalevan mainoksiin ja jopa Lontooseen, niin miksi hän valitsis Välden? Siksi Välde ajautuu jonkun rnadomi Karan luokse, joka on reilusti häntä vahempi. Karan ukko Ana on joku musatuottaja, joka saa Välden houkuteltua Tortusta Flash yhtyeeseen. Kuusisaaren (eli Qstokin esiasteen) festareilla Välde alkaa Flashin keikalla vetää omia biisejä, joista niin yleisö kuin Anakin tykkää, sekä Pike, joka on tullut kanssa kuuntelemaan. Siellä hän tajuaa, että hän on ollut Välden muusa. Keikan jälkeen Pike koittaa lähes epätoivoisesti päästä Välden luo, mutta koska näkee tämän poistuvan Karan kanssa, niin unohtaa koko homman. Väldestä tulee ihan kunnon stara ja Oulu alkaa jäämään pieneksi. Pike lähtee tanssileirille ja Välde jättää hälle kotiinsa soittopyynnön, nyt kun puhelin on hankittu. Pike ei kuitenkaan ehi saamaan pyyntöä, vaan kuolee automatkalla. Välde ei mene hautajaisiin, mutta saa Piken pikkusiskolta tämän päiväkirjan. Kun Välde on junassa matkalla Oulusta eteläisiin maisemiin tekkee levyä, hän avaa päiväkirjan ja saa lukea Piken käymisestä ekalla Oulun pizzerialla ja olevansa rakastunut...

Tulleeko tästä meiän Pirjosta Miss Farkku Suomi?
Jotenki muistelin elokuvan olevan parempi, mutta nyt tällä katsomiskerralla tuntui vähän tussahdukselta. Ehkä silloin ekoilla katselukerroilla tuo 70-luku hurmasi minut mukaansa, mutta nyt kun sitä on tottunut katsomaan, niin en keskittynyt sen tuomaan huumoriin vaan enemmän juoneen. Leffassa on kaikki tehty jotenkin käsikirjamallisen oikein, mutta joku puuttuu, se mikä koskettaisi katsojaa. Taisin olla silloin leffan valmistumisvuonna vielä lähempänä tätä hahmojen ikäluokkaa, että pystyin samaistumaan näihin teiniunelmien tunteisiin. Biisit on edelleenkin hyviä ja meneviä, siitä ei ole kyse. 

Naapurin pojat sai isältänsä selkään, kun painatti Välde paidat
Näyttelijät ovat kanssa kelvollisia: Mikko Neuvonen Väldenä on uskottavan ujo, Sanni Kurkisuo kanssa ujo, mutta nätti. Niin koen Piken hahmon olevankin. Pirkko Hämäläinen Välden äitinä vähä harmittaa, kun hänellä on niin vähän ruutuaikaa. Sasua näytteevä kaveri on ihan jees, vaikka olen kuullut että luonnossa hän on hirveä kyrpä. Rumpalia näyttelee Olavi Uusivirta. Hän on avan kuin Olavi Uusivirta. Haluaisin uskoa, että Olavi osaa näytellä, mutta en ole vieläkään nähnyt häneltä kunnon rooleja. Harmi sinänsä, sillä olen nuorempana ollut Olavin vanhemman tuotannon fani. Piken outo pikkusisko, Kara ja Ana ovat hahmoja, joiden fokusta tarinassa en ymmärtänyt lainkaan. Ilman näitä hahmoja tarina pysyisi samana, ehkä jopa selkeämpänä ja dynaamisempana.  Paras rooli leffassa on lestadiolaispikkupojat, jotka on tosi hurmaavia. En tiedä miten he sen tekevät, mutta heissä on kyllä tän leffan Oululaisuus niin esillä. Vielä pikku rooli pitää mainita, eli Ville Myllyrinne liikunnanmaikkana. Vaikka hän ei ole paljoa esillä, niin tämä kohtaus vie minut suoraan yläasteen liikan tunteihin; osa tyypeistä kävelee copperin farkut jalassa ja toinen osa juoksee hikihatussa. Pihalla on kauhea loskapaska ilma ja ensiviikolla lähetään pellaa jalkapalloa. 

Tää on cooperin testi
Vaikken ole itse ihan Oulusta kotosin (mutta tarpeeksi läheltä) niin tunnistan silti muutamia ulkokuvauspaikkoja. Oulun murre on isona osana tuotu leffaan esille ja se on jännä, kun siinä ei ole mitään erikoisia sanoja, kuten stadin slangissa (onnikkaa ja sontikkaa lukuunottamatta.) Oulun murre tulee sanojen lausumisesta: kaksoiskonsonanteista, nää- sanan käytöstä ja sanojen ja tavujen painotuksista. Kun Sasu sanoo Väldelle: "No nää näytit iha ääliöltä!" se on puhdasta Oulua se. Toinen paras repla on tää: "Tuu Liminkaan, sieltä nää löyät ihimisen".

perjantai 24. joulukuuta 2021

Tv-suosikkejani: Samu Sirkan Joulutervehdys

Jouluaattoisin monilla on traditioita. Minulla se on tv-joulusuosikkini eli Samu Sirkan Joulutervehdys


Ensikosketus:

 Oli joulu 1998. Isäni oli kuollut kyseisen vuoden keväänä ja opettelimme elämään siskon ja äitin kanssa kolmisin. Pumpuli kissamme oli saapunut meille juuri joulun alla ja joulupukki ei enään käynyt kylässä. Siinä joskus seittemän aikaan avasimme joululahjoja ja päätettiin hetken mielijohteesta avata telkkari. Sieltä tuli Disneyn piirettyjä Samu Sirkan Joulutervehdyksen muodossa. Ohjelma jäi taustalle pyörimään. Vuoden kulttua taas kävi näin ja kolmantena taisimme ajoittaa tarkasti lahjahetken Samu Sirkan ympärille. Niin siitä muodostui meidän perheelle perinne.

 Mikä Samu Sirkan Joulutervehdys?

Samu Sirkan Joulutervehdys on jakso tv-sarjasta Disneyn Ihmeellinen maailma, vuodelta 1958. Jakson alkuperinen nimi on From all of us to all of you, jolla Disney (onneksi) vieläkin mainostaa joulutuotteitaan, kuten viime vuoden Disney+ jouluelokuvia. Ohjelmaa on näytetty 70- ja 80 -luvulla Suomessa, mutta vasta 90-luvulla se on vakiintunut television jouluohjelmaksi kolmoselle. Joka joulu katson aina Joulupukin Kuumaa Linjaa, Lumiukkoa ja Samu Sirkkaa.


Ohjelman kulku: 

 Ohjelma alkaa Helinä Keijulla, joka taikoo joulukortin auki. Siellä Mikki Hiiri soittaa pianoa, kun Samu Sirkka toivottaa heiltä kaikiltä meille kaikille oikein ihanaa joulua. Samu Sirkka siis toimii tämän Disney koosteen houstina. Vähän maasta riippuen ohjelman lyhytelokuvat ja pätkät Disneyn klasskoista vaihtuvat, mutta ainakin nämä on Suomen ohjelmassa mukana: 


- lyhytelokuva Pluton Joulupuu: Mikki Hiiri ja Pluto etsivät joulukuusen ja koristelevat sen. Kuusen mukana tulee pari kutsumatonta vierasta, eli Tiku ja Taku. Kun he kävelevät Mikin joulukuusessa, siinä on jotain maagista. 

- lyhytelokuva Aku Lahjapakkaajana: Tämä on mielestäni avan hulvaton lyhäri, sillä torven ja Akun dialogi on ihan hulvaton. Varsinkin repliikki; "Yhtiömme eiiiii ole tyytyväinen." Haluaisin kovasti pästä työskentelemään tuohon tehtaaseen.

- Ote elokuvasta Kolme Cabarelloa: Panchito on antanut Aku Ankalle lahjaksi Pinjatan ja kertoo Mexicolaisesta perinteestä, Posadasta. Siinä lapset etsivät suojaa ja turvapaikka kantaen mukana Marian ja Josefin kuvaelmaa. 

 
- Ote elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri: Kaunotar tuli perheeseen jouluna ja vuosi on vierähtänyt ja nyt hänellä ja Kulkurilla on neljä suloista pentua. Tupsu ja Jalo tulevat jouluvierailulle, jossa on aivan ihana tunnelma. Lähettihän Hanna-täti heille koirankeksejä.


- Ote elokuvasta Tuhkimo: Walt Disneyn itsensä suosikkikohtaus, kun Tuhkimo saa maailman kauneimman mekon ylleen ja kurpitsavaunut.


- Ote elokuvasta Peter Pan: Peter Pan on lentänyt Leenan luokse etsimään varjoaan, jonka kerran sinne hukkasi, kuunnellen salaa tarinoita itsestään.  


- Ote lyhytelokuvasta Small One: Small One lyhytelokuva on julkaistu suomessa kokonaisuudessaan Disneyn Joulukalenteri dvdllä. Elokuvan loppu on jouluinen, sillä pikku poika myy Small One aasinsa Josefille, että se voi auttaa kantamaan Marian Beetlehemiin. Poika on kokenut kovia huonoilla aasikaupoilla, sillä toivoo uuden omistajan pitävän huolen rakkaasta Small Onesta. Josef vaikuttaa kiltiltä, joten Small One saa hänestä uuden omistajan.

 

Lopuksi tulee aina Disneyn joululahja: pieni pätkä tai teaser uusimmasta Disney elokuvasta. Vaikka koko muu ohjelma on englannin kielinen, niin tämä kurkistus uuteen elokuvaan on aina suomeksi. Tänä vuonna veikkaan sen olevan elokuvasta Encanto. En olekkaan sitä vielä nähnyt.
Ihan lopuksi Samu Sirkka istahtaa ihanan kynttilänjalan reunalle ja laulaa When you Wish Upon A Star Disneyn hahmojen tullessa ympärille. Lopulta Samu Sirkka toivottaa Hyvää Joulua Meiltä Kaikilta Teille Kaikille

 
Ohjelman tärkeimmät hetket: 

Minulle se on heti ohjelman alku. Pluton joulupuu on niin kaunista katsottavaa. Lahjapakkaus taasen aina naurattaa kovasti. Tuhkimon pukua jaksan aina ihastella ja Kaunottaren ja Kulkurin kodissa on oma, jouluinen tunnelmansa. Small One oli ennen minulle tärkeämpi pätkä, sillä en ollut nähnyt koko elokuvaa. Nyt kun olen, niin sen hohto on vähän jo laantunut. Uuden elokuvan teaseria odotan aina innolla ja kyllä vähän herkistyn Samu Sirkan laulaessa, sillä yleisöksi tulee niin klassisia hahmoja, Disney hahmoja. Diseyn taikaa. 

 
Samu Sirkan Joulutervehdyksen merkitys:
 

Olen monesti koittanut pohtia ja miettiä, miksi tämä on noussut minulle paljon suurempaan asemaan kuin mikään muu jouluohjelma. Siihen varmasti vaikuttaa se, että sydämeni lyö Disneylinnan tahtiin ja olen kasvanut Disneyn animaatioiden kanssa. Se on vaan se meidän perheen juttu ollut aina. Jouluaattona ollaan tuosta ekasta katsomiskerrasta lähtien aloitetu joululahjojen avaaminen aina Samu Sirkan ohjelman aikaan. Sinä paketteja availlessa ja lahjoja ihastellessa voi aina seurata sitä hyvää piirettyä ja mainoskatkon ja Peter Panin kohdalla keskittyä seuraavaan pakettiin. Lapsuuden kodissani meillä oli taoana, että minä istuin lattialla kuusen vieressä ja sillä hetkellä kun ohjelma alkaa, alan kaivaa lahjasäkeistä paketteja ja aina annan vuorollaan yhden siskolle, yhen äitille ja yhen itelle. Sitten niitä availlaan ja annan paketteja lisää, kunnes säkki on tyhjä ja yleensä silloin ohjelmakin on loppusuoralla. Nykyään kun lahjan saajoja on vain minä, mieheni ja kissa niin ensin jaan paketit kaikille kolmelle ja ohjelmaa katosessa avaan varovasti yhden kerraallaan.. Samu Sirkka toimii siis minulle eräänlaisena Joulupukkina, kun Pukki lakkasi käymästä. Isähän sen oli aina ennen kutsunut paikalle. Samu Sirkka on meillä korvannut punanutun ja antaa omalla ohjelmallaan minulle ihanan jouluntunteen. Kaikesta muusta varmasti voisin jouluaattina luopua, mutta en Samu Sirkan Joulutervehdyksestä.  


sunnuntai 19. joulukuuta 2021

Omerta 6 / 12

Vaikken pahemmin dekkareita ja jännäreitä leffaskenessä seuraa, niin uusin Omerta piti käydä katsomassa ihan senkin takia, että se on yksi Suomen isommista filmituotannoista. Se että pääosassa on Jasper Päkkönen myös vaikutti hyvin paljon asiaan, olenhan seurannut Pääkkösen uraa aina Saku Salinista asti ja tällä hetkellä itselläni on Viikingit menossa. Mitä olen lukenut mediasta juttuja, niin elokuvan tuotannossa on ollut paljon vaikeuksia, ja esituotanto on syönnyt ison osan budjettia. Sen huomaa erityisesti käsikirjoituksesta.

Max Tanner on suojelupoliisi, jolla on kaverinaan kolleega Sylvia Madsen. Sylvia on perheellinen ja ihmettelee Maxin sinkkuutta. Max sanookin oleva ronkeli naisten suhteen, hänelle kun kelpaisi vain Sylvia. Se onkin elokuvan ainoa sisältö hahmojen läheisyydestä. Muuten koko leffa sisältää toimintaa, mäiskettä, juriidista poliktiikkaa ja Pertti Sveholmin kiroilua. Itsenäisyyspäivänä Linnan Juhliin tulee terroristi hyökkäys. Sylvia on Linnassa erään kenraalin henkivartijana, kun kammotuksia tapahtuu. Venäläiset ovat terrori-iskun takana. He päästävät Tannerin suostuteltuna muut vieraat pakoon, mutta pitävät arvovaltaisimmat, kuten kenraalin, Sylvian ja presidenttiparin panttivankinaan. Samaan aikaan suojeluprojektia vetävä äijä eli Pertti Sveholm kiroilee perkelettä ja painottaa kaikille, että presidenttiä ei sitten ammuta. Tanner ja ryssät ajavat pillurallia Helsingin keskustassa ja arvovaltaiset panttivangit lennätetään jonnekkin ja lentokentällä pyssyt sitten paukkuu siinä määrin, että presidentin vaimo jää ulvomaan puolisoaan. 


Tässä vaiheessa alkaa elokuvan toinen osa, joka ei meinaa millään liittyä edelliseen. Ryssät vie Sylvian ja tämän kenraalin Valko-Venäjälle, jonne Tanner kanssa ilmaantuu. Vanhassa tehdashallissa selviää, että terroristihyökkäyksen takana on Omerta niminen järjestö, jota ilmeisesti vituttaa, kun suomi on Nato-myönteinen. Niimpä kenraali laitetaan pitämään valheellinen puhe, ja ammuskellaan vielä vähän lisää. Tanner saapuu viemäriä pitkin paikalle ja Sylvia saa jostain yhtäkkiä käsiinsä puhelimen, jolla kutsua apujoukkoja. Sylvia ja kenraali ehtivät helikopteriin, Max Tanner juoksee ampujia karkuun. Epilogissa näemme kuka on kenenkin käskystä liikkellä, vaikka tulkinta tästä on katsojan valittavana.

Juoni oli siis aikamoista sekametelisoppaa, mutta toisaalta, niinhän tämmösten leffojen juonet aina on. Elokuvassa oli myös sekavaa, kun seilattiin monissa ei paikoissa; Viro, Ruotsi, Ranska, Vako-venäjä ja Suomen nyt tietty tunnistin. Pakko myöntää, etten seurannut leffan juonta edes kovin tarkkaan, kiinnitin enemän huomiota suomalaisiin näyttelijöihimme. Jasper Pääkkönen voi olla joidenkin mielestä yksipuolinen näyttelijä, mutta eikö tämmösissä toimintapätkissä pidäkkin ollla kivikasvo? Nanna Blodnell oli hyvä Sylvia Madsenina, hänestä löytyi sellaista munaa mitä rooli vaatii, mutta oli myös aika ennalta-arvattava. Maxin ja Sylvian ystävyyssuhde olikin leffan minua eniten kiinnostavin tarjonta, vaikka sitä ei paljoa käsitelty. En ole varma olivatko he hotellissa sängyssä vai eivät. Taitaakin muuten olla ensimmäinen Louhimiehen elokuva, jossa kukaan hahamoista ei ollut hetkekään alasti. Tanner on ihan selvästi kiinnostunut kolleegastaan enemmänkin kuin vain ystävänä, mutta osaa myös arvostaa hänen perhettään. Pahiksista en sano mitän, hyvä että edes erotin heitä toisistaan.

Tämä toimintaleffa ei paljoa naurua yleisölle tuo, paitsi ehkä tahatonta. Varmasti ulkomaiset voivat samalla kun tätä katsovat opettelevat suomalaisia kirosanoja, mutta minä eneminkin vain nauroin näille Pertti Sveholmin hahmon "Perkele, Saatana! Pitäkää nyt perkele se presidentti elossa! "-huudoille. Myös muutamat Pääkkösen replat Tannerina sai väkisin hymyilyttämään. Vaikka leffa on puhdasta fiktiota, niin aitouden tunnun minulle loi uutiset, joissa kommentoitin Linnan Juhlien tilannetta. Muutenkin itse juhlan alku ja sen terroristi-iskun läpikäyminen oli minusta leffan mielenkiintoisinta antia ja yhdellä virkkeellä käytiin Suomen Itsenäisyyspäivän perinne läpi; katsojat yleensä seuraavat Linnan kättelyä ja kommentoivat pukuja. En tiedä harrastetaanko tätä, minusta todella outoa, Linnan Juhlien kättelyseurantaa muualla kuin Suomessa?


Omerta 6/12 on ihan perusrymistely, joka saisi varmasti minulta muuten sellaset tyydyttävät kaksi tähteä, mutta koska Jasper Pääkkönen on minulle tähti itsessään ja on aina rohkeaa tehdä Suomessa näin ison luokan elokuvaa, niin kyllä leffa paremmalle puolelle menee ja pääsee koristamaan omaa leffahyllyäni. 

lauantai 27. marraskuuta 2021

007 No Time To Die

"My name is Bond, James Bond." Näitä sanoja ollaanki saatu ootella jo hetki, silä Bondin ensi-ilta on vain siirtynyt ja siirtynyt. Tämä onkin Bond-leffateatteri neitsyyteni ja odotin juurikin sellaista Bond meininkiä, mitä olen aikaisemmilta Bondeilta tottunut näkemään; kauniita naisia, nopeita autoja, pari vodkamartinia ja typeränhauskoja, iskeviä lauseita.

Juonesta sen verran, että tarinassa isossa osassa on Bondin entinen heila Madelene. Madeleinen ollessa lapsi tämän kotiin saapui naamiomies, joka tappoi hänen äitinsä. Madeleine lähti karkuun jäälle, mutta hukkui. Naamiomies pelasti Madeleinen, mutta katosi. Vasta vuosien päästä (eli tässä elokuavssa) Madeleine tapaa tämän naamiomiehen  Ljutsiferin, toimien tämän psykiatrina. Ja miten Bond tähän liittyy? Kaikkien mutkien kautta Bondille selviää, että Ljutsifer koittaa tuhota maailman (niin kuin aina Bondeissa) eräänlaisen viruksen avulla, joka estäisi ihmisten läheisen kosketuksen toisiinsa. Ljutsifer ottaa Madeleinen ja Bondin tyttären Mathilden itselleen panttivangiksi lopussa ja isoja taisteluja käydän siitä, kuka saa pysyä elossa ja millä keinoilla. Enempää en spoilaa itse pääjuonta. Sivujutuissa on pomo M paikalla edelleen ja Q tykkää kissoista. Bond ei ole enää alussa 007 agentti vaan eläkkeelä ja uusi 007 agentti on tummaihoinen Nomi, joka on aika persoonaton tapaus.  Kolmas elokuvan nainen on ehdottomasti kaunein, mutta hänellä on valtettavasti vain lyhyt hetki Bondin kanssa. Agentti Paloma olisi ollut kyllä täydellinen Bondillemme, mutta he eivät ehtineet lähentyä kun työt jo kutsui. 

Bond neito Paloma
 Minulla on joskus ollut Bondeja katsoessa vaikea pysyä juonesta kärryillä, niissä kun on sen verran epäloogisuuksia ja mutkia, ettei tälläinen suoravivainen draamojen ystävä aina ole ihan kartalla. No Time To Diesta olin jopa yllättynyt, että ymmärsin ja tajusin mitkä kaikki liittyy mihinkin. Vaka tarinan juonet linkittyvät aikaisempiin Daniel Craicin Bondeihin, niin ilman niiden muistamista silti leffaa on leppoisa seurata. Itse nautin eniten varmasti Bond klisestä, kun en ole aikaisempia tosiaankaan leffateatterissa nähnyt. Takaa-ajot ja stuntkohtaukset eivät olleet liian pitkiä ja olivat näyttäviä. Bond kävi suihkusa ilman paitaa, hienoissa juhlissa puvn kanssa ja tilasi kuuluisaa vodka martinia. Itsensä hän tällä kertaa esitteli M:n päämajaan mennessään. Maisemat oliva taas vaihtelevia, mikä toi pientä matkafiilistä. 

Bond pahis Ljutsifer
Lähes kolmen tunnin toimintapaukuttelu vähän jännitti itseäni, että pysynkö hereillä, mutta onneksi elokuavssa oli paljon draamahetkiä, eikä kaikessa oltu toiminta edellä. Action-kohtaukset oli mielestni rytmitetty hyvin ja niillä oli tarkoituksensa. Koskettavilta ja pelottavilta hetkiltä ei myöskään voinut välttyä ja olin jopa häkeltynyt elokuvan lopusta. Kyllä tätä Bondia saikin odottaa ja ihan ilolla katson No Time to Dien vielä joskus uudestaankin. Isoin pettymys oli Bond-tunnari, joka oli aivan liian kuiskailulaulu meikäläiselle.  

perjantai 22. lokakuuta 2021

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia Kun luin elokuvasta Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia olin aika yllättynyt. Sillä artikkaeissa mainittiin ms-tauti. Sairaus, joka on minulle diagnosoitu pari vuotta sitten. Oli pakko lukea leffasta vähän ennakoon. Petri Poikolainen, joka näyttelee pääosaa, sairasta ms-tautia itsekkin ja on sairauden takia joutunut pyörätuoliin ja lähes kokonaan sokeutunut. Pelottava ajatus, että näin tapahtuisi minulle, mutta hänellä taitaakin olla ms-taudista paljon agressiivisempi muoto, minulla kun on "vain" aaltoileva. Odotin kuitenkin mielenkiinnolla tarinaa ja sitä, voinko samaistua hahmoon sairauteni kautta.

Pääosassa on Jaakko. Jaakko asuu Tampereen Hervannassa yksiössä yksin. Hänellä käy hoitaja pari kertaa viikossa, isä soittelee tasaisin väliajoin ja elämä on pyörätuolilla olemista omassa kotonaan. Jaakko on ennen sokeutmistaan harrastanut elokuvia ja koittaa nähdä maailman nyt elokuvien kautta. Hoitajalleensakkin hän on anatanut kasvot elokuvan hahmosta. Sen lisäksi Jaakko on rakastnut. Se onkin selvästi se voima, mikä saa Jaakon jaksamaan elää päivästä toiseen, vaikka naapurit luulevat Jaakon olevan työyön narkari. Jaakko kun polttaa partsilla lääkekannabista kipuihin. Jaakko ja hänen hellunsa Sirpa eivät ole koskaan nähneet, mutta he puhuvat puhelimessa päivittäin. Sirpalle Jaakko esittelee kännykkakameralla leffahyllyä. Sirpa ihmettelee, että miksi Titanic on muoveissa? Ei Jaakkoa sellaset leffat innosta, vaikka on sen hyllyynsäkkin ostanut. Sirpa ehdottaa, että yhdessä he voisivat joskus katsoa Titanicin. Tai katsoa ja katsoa, Jaakko kun ei näe. 

Rakastuneena Jaakko kokee että ei elämä voi olla tätä pelkkä etäsuhdetta ja onnenpotkuna hän vieläpä voittaa lotossa. Niinpä hän hetken mielijohteesta soittaa Sirpalle ja kertoo että hän tulee nyt sinne Sirpan luokse Hämeenlinnaan. Eihän se ole juttu eikä mikään, taxilla rautatieasemalle, asemalta junaan, junasta taxille ja taxilla Sirpalle. Matkalla pitää luottaa vain viiteen ihmiseen, mikä menisi pieleen? Isälle ei kerrota mitään ja hoitaaa ei kiinnosta, joten puhelin kauniiseen käteen ja apua hakemaan. Suunnitelman eka vaihe onnistuukin, Jaakko pääsee taxilla rauta-tieasemalle. Sieltä tosin hänen reppunsa pööllitään, mutta tuodaan kanssa takasin. Pöllijä istuu junassa hänen lähelleen ja Jaakko saa siitä juttuseuraa. Hämeenlinnassa sitten tuleekin ongelma. Sama pöllijä lähtee "auttamaan" Jaakkoa, vieden hänet jonnekki betonibunkkeriin, tarjoituksenaan ryöstää Jaakko. Tämä pöllijä kun on velkaa vähän isommalle kaverille. Pankkikortin he ottavat, mutta eivät saa rahaa kortilta, vaikka tilillä on muhkea voittosumma. Kovemman jätkän ollessa automaatilla tämä pöllijä saa Jaakon kanssa mielenkiintoista keskustelua aikaiseksi, mm. kuolemasta. Loppuelämän sairaudesta kärsivä ihminen on tosiaankin miettiyt kuolemaa varmasti pikkusen enemmän, kuin joku katupoika ja kyllähän se tuntuu voimakkaalta, kun oma keho ei käske vaikka aivot toimii. Kuinka ihmiset puhuu vammaiselle kuin lapselle, vaikka ei ole enää lapsi. Että jopa läheiset kohtelevat kuin haurasta nukkea. Kuinka naapurit tekee olettamuksia, kun eivät tiedä. Miten joku ei voi ymmrätää. että sairaus ei aina näy ulospäin ja että miltä fyysinen kipu voi tuntua, kun se ei näy. Kuinka tärkeätä ois ottaa ne kännykässä huudettavat lääkkeet. Ja mikä voima on sillä, että tietää että maailmassa on edes yksi ihminen, joka välittää. Kaikkien näiden puheiden jälkeen kiusaajat lähtevät pois, vaikka heittävätkin Jaakon puhelimen hajalle. 

Mainosjuliste
Jaakko pääsee betonibunkkerista pihalle ja kaatuu pyörätuolilla. Ystävällinen vastaantulija kuitnekin autaa Jaakoa, ja vie hänet Sirpan luokse. Sirpa ei ole uskoa silmiään kun Jaakko on oven takana ja näyttää mitä hän toi mukanansa, Titanicin. 

 Elokuvasta huomaa, että se on käsikirjoitettu nopeasti. Se on nimittäin elokuan heikkous. Tarinan kerronta ja rytmitys on liiankin dokumentaarista, kun elokuvassa kuintekin halutaan painottaa tämän olevan fiktiivinen tarina. Kuvallisesti leffa on nerokas. Kun Jaakko on lähes sokea, niin on katsojakin. Eletään pitkälti kuuloaistin ja jopa tuntoaistin varassa. Se lisää tarinan dokumentaarisuutta. Olisin halunnut kyllä nähdä vielä enemmän Jaakon arkea, sillä miten hän pärjää pyörätuolin kanssa. Keskellä elokuvaa oleva betonibunkkerikohtaus oli minusta liian pitkä ja siellä tulleet ajatukset olisi voinut ripotella pitkin elokuvaa vähän muihinkin kohtiin. Silti pidin tästä kohtauksesta, sillä se on tarinan klimaksi; tämän takia me haluamme tämän elokuvan nähdä. Loppu oli onneksi onnellinen, toisin kuin Titanicissa.

Jaakko puhelimessa
Petri Pokela, joka näyttelee Jaakkoa, on roolissaan ilmiömäinen. Ei voi sanoa että rooli on kuin tehty hänelle, sillä tämä tehtiin nimen omaan kyseiselle näyttelijälle. Siltikään suorasta itsensä esittämisestä ei ole kyse, sillä Jaakon intohimo elokuviin ja vapauden ja riippuvaisuuden tunteet ovat hyvin näyteltyjä. Pokela on todella intensiivinen kameran kanssa ja on iso haaste kannatella elokuvaa yksin. Siinä hän kuitenkin onistuu ja hänen näyttelemiinsä ajatuksiin pystyin moniin kohtiin samaistumaan, näin samaa sairautta sairastavana. 

Toivon kovasti, että Sokea mies joka ei ole nähnyt Titanicia ei jäisi pelkästään meidän ms-tautilasten, tai muiden sairaiden elokuvaksi, vaan ihan terveetkin ihmiset löytäisivät tämän ja ehkä sitä kautta voisivat oppia jotain ihmiseltä, joka ei voi koskaan parantua. Elämä ei ole kaikille niin helppoa ja kaikki sairaudet eivät ole näkyviä. Vapaus liikkua on jokaisen oikeus.

perjantai 17. syyskuuta 2021

Disney Klassikot 58: Raya ja viimeinen lohikäärme

Huom, teksti on kirjoitettu jo toukokuussa, aika heti kun elokuvateatterit avautuivat uudestaan. 


Uusin Disney oli minulta mennä ohi, kun leffateatterit pysyi kiini. Vaikka Raya saapui katsottavaksi Disney plussaan ja blu-raylle, niin halusin ensikokemuksen leffateatteissa ja sen sainkin. Kävin katsomassa elokuvan suomeksi ja vaikka nyky Disneyn suomiäänikaarti ei ole samaa porukkaa, mihin 90-luvulla totuin, niin hyvää työtä oltiin siltikin suomidubin parissa tehty. Lohikäärmeen ääneksi en edes arvaisi laulaja Hanna Pakarista, ellen tietäisi.

Raya ja viimeinen lohikäärme juliste

Raya on tyttö fiktiivisessä, Aasialaistyylisessä valtakunnassa Kumandra. Siellä heidän ja naapurvaltijoiden heimoja  häiritsee Druun-nimiset örkit, jotka kivettävät kaiken, mihin he koskevat. Rayan isä yrittää yhdistää valtakunnat, mutta saakin aikaan vaan sotaa ympärilleen ja heidän suojelema pala lohikäärmetaiasta menee rikki ja palat varastetaan. Raya kasvaa isoksi ja etsii maailman viimeistä lohikäärmettä avukseen, jolla voi tuhota Druunit. Kaverinaan hänellä on elukka nimeltä Tut Tuk, joka pyörii nopeasti eteenpäin ja toimii samalla Rayan kulkuvälineenä. Aika alussa elokuvaa Raya löytääkin jo lohikäärmeen, Sisun,  joka on todella mukava ja lupsakka ja leikkisä. Vain lohikäärme ja lohikäärme taian voima voi karkottaa druunit, sekä vesi, missä druunit eivät viihdy. Niinpä Raya ja lohikäärme kiertävät naapurivaltiot ja etsivät taian palat ja matka kuljetaan vetten päällä. Seuraksi ja ystäviksi saadaan innokas kokkipoika Boun, pikku söpöilyninjavauva Little Noi ja  iso karvaukkeli Tong. 


Viimeistä valtiota johtaa päällikkö Virana. Hänen tyttärensä Namaari huijasi lapsena Rayaa ja ei välitä hänestä yhtään. Nyt vanhempana hän koittaa estää Rayaa pelastamasta maailmaa, sillä ei halua luovuttaa hänelle palasta lohikäärmetaikaa. Druunit kuitenkin hyökkäävät kivettvät Viranan sekä koko valtakunnan, joten Namaarin pitää tehdä valitoja. Raya ja ystävät eivät luota Namaariin, vaan uskovat hänen olevan loppuun asti ilkeä ja antaa druunien kivettää heidät kaikki. Sisu, joka elokuvassa paljon puhuu luottamuksesta ja sen voimasta, saa ystävykset vakuutettua ja siksi onkin tavallaan elokuvan sankari. Hän saa meidän pääpahiksemme Namaarin hyväksi ja lopulta kaikki onneksi pelastuu. Sen lisäksi, että druunit tuhoutuvat ja kaikki kivetykset herää jälleen eloon, niin myös Sisun veljekset palaavat, jokta ovat jo ikuisuuden olleet poissa. Ja tietenkin myös Rayan isä sulaa kivestä, häneen alussa katsoja ehtii jo luoda pienen tunnesiteen. Ainakin minä tirautin pari kyyneltä kun isä ja tytär jällen kohtasivat. 

Isän sylissä
Raya elokuva on täynnä mytologiaa, niin täynnä että yksi katselukerta ei riitä sen sisäistämiseksi. Tarinaan on tehty niin paljon valmista historiaa, että tahdon kyllä uudestaan ja ajatuksella päästän näihin myytteihn ja mytologioihin sisään, vähän kuin Vaianankin osalta. Kun siinä ollaan sisällä, niin saan tarinasta varmasti enemmn irti. Eri valtakuntien väriset erot ja yhteisöllisyys korostuvat varmasti silloin, niin kuin tekijöillä on ollut tarkoitus. Druuni hirviöt muistuttavat paljon Muumien Mörköä, Mörkö vain jäädyttävät, kuin nämä taasen kivettävät. Heti alkuun sain muutaman kyyneleen silmäkulmiini, kun Rayan isä kivettyi, vaikka osasihan tuon arvata. Voimme siis pistää sen vain ison valkokankaan piikkiin, kun pitkästä aikaa pääsee viimein leffaan, niin heristyy lähes mistä vain. Rayan hahmo on kivan nköinen, parempi mitä traileri antoi ymmärtää. Sivuhahmoja vilisi, mutta onneksi ydinporukka ei kasvanut liian suureksi. Nämä erikoiset hahmojen nimet vain minulla sekoittaa helposti pään. Sisu, the Lohikäärme on valloittava ilmestys. Myös ihmishahmomuodossaan hän on hykerryttävä, muttei mene ärsyttävän puolelle. Lohikärmeenä Sisu on taasen todella kaunis. Olenkin käsittänyt että Japanilaisessa mytologiassa lohikäärmeet ovat enemmän tälläisiä liskoja ja niin onkin hyvä. Disney on kuitnekin antanut omansa ja tämän tunnistaa ehdottomasi Diseyn lohikärmeeksi. Muutenkin kun aasialaista ja Disneyn perinteitä on sekoitettu, on tällä kertaa tullut toimiva lopputulos. 

Tuk Tuk pikkusena
 Elokuvassa ei ole laulettuja lauluja, mikä vain on hyvä. Niihin olen vähän kyllästynyt, kun enää ei tehdä samanlaisia ikivihreitä kuin 90-luvulla. Taustamusikki on kuitenkin juuri sopivaa ja animaatiotyyli selkeätä. Varsinkin luonto ja vaatteet jälleen nousee korkealle. Aivan uskomatonta miten vettä voi animoida näin. Lohikäärmeissä varsinkin korostuu värien monipuolisuus, mikä on karkkia silmille. Pitkästä aikaa Disneyllä on edes jokseenkin olevinaan pahis, joka taasen toisen päähenkilömme avulla saadaan muuttumaan hyvikseksi. Pahis on tällä kertaa oikeasti uhkaava, joten se tuo mukavaa vallan ja pelottavuuden tunnetta. Jos Namaari nimittäin ei olisi suostunut yhteistyöhön, koko maailma olisi kivettynyt. Hyvin myös pohjustettiin alussa lapsi Rayan ja Namaarin kohtaamista, molemmat ovat lohikäärmenörttejä.

Suloinen Sisu
 Voin siis sanoa, että Disney ei petä vieläkään, Raya on ansainnut paikkansa Klassikkolistallani. Voi olla, että osa viehätyksestä tuli tosiaankin valkokankaalta, mutta hällä väliä. Sydämeni lyö edelleen Disneylinnan tahtiin ja kyllä ekat kyyneleet sain jo logon tullessa valkokankaalle. Tiedättekö te mitään kauniimpaa kuin jättimäinen linna leffanne alussa? Minä en.