Äiti

Samppa Batal on minulle ihan tuntematon ohjaaja ja Äiti elokuva olisikin varmasti mennyt iteltäni ohi, ellei Jaana Saarinen (Salkkarien Maarit Salin) olisi ollut tästä roolista Jussi ehdokkaaa. Saarinen Salkkareissa ei ole minun silmissäni hävi näyttelijä, mutta halusin nähdä miten hän ottaa valkokankaan haltuunsa. 

 Eeva on armahdettu vankilassa miehensä murhasta. Hän palaa linnareissulta kotikulmille, jossa käytös häntä kohtaan ei ole kovin kohteliasta. Tutut karstavat Eevaa ja entiset ystävät välttelevät häntä. Eeva tulee kotiin, koska haluaa tavata tyttärensä Maikin. Hän ei tiedä Maikin osoitetta, ei numeroa, ei mitään. Hän koittaa ujuttautua Maikin vanhaan kouluun saadakseen tietoja, muta tapaakin siellä kiinteistöhuoltaja Kallen. Kalle on kohtelias ja vähän näyttää säälivän Eevaa. Hän lupaa auttaa tätä takaisin elämään pääsyssä. 

Eeva saa töitä, hän auttaa kiiteistöjen huollossa. Hän tosin samalla murehtii elämäänsä, kun haahuilee pitkin katuja. Syö kupilassa lihistä, lähtee karkuun entistä appiaan ja hänet häädetään pois hotelihuoneesta. Niinpä Eeva hyödyntää työtä kiintestöhuoltajana eli nukkuu ja kylpee asukkaiden asunnoissa. Hän myöntää kaiken Kallelle ja on jo lähtemässä pois kaupungista, kun Kalle hokee hänelle oikeaa syytä; kun kerran Maikkia tulit ettimään, nin pittähän hänet löytää. Tässä vaiheessa katsoja näkee Kallen takauman, joka selventää hänen ajatuksiaan Eevasta. Kalle on itse menettänyt äitinsä nuorena ja kokee nyt velvollisuudeksi, että Maikki ei menettäisi äitiään.

Eeva ottaa auton ja lähtee entiseen kotiinsa, jossa hänen appinsa Hasse asuu. Eeva löytää avaimet tutusta paikasta ja on talossa odottamssa Hassea. Hasse tulee pihalle, mutta nähtyään Eevan ikkunassa, hän kävelee laiturille. Eevakin saapuu ja pitkän, piinallisen hiljaisuuden jälkeen he saavat muutaman sanan vaihdettua. Hasse nyt ymmärrettävästi on katkrea, Eeva murhasi hänen poikansa. Eeva taas vetoaa äitinä oloon, että hän saisi yhteyden Maikkiin. Hasse kävelee rantatuvalle, mutta ei tuo siltä puhelinta vaan haulikon. Hän ampuu Eevaa rintaan, johon tämä ei mystisesti kuole, haavoittuu vain. Vanha Hasse ei silti itse kestä tekoaan, vaan lyyhistyy kuolleena maahan. Eeva saa kutsutta itselleen ambulanssin ja Kalle tulee katsomaan häntä sairaalaan. Siellä hän näkee nuoren tytön, laskee 1 +1  yhteen ja pakottaa Maikin menemään juttelemaan äidilleen. Tosin, eipä heillä juteltavaa ole. Vanhat haavat vain avauuvat. Äiti haluaa vaan, että tytär pärjää. Kalle halaa Eevaa vielä ennen lähtöänsä. Aina veri ei ole vettä sakeampaa. Vaikka Eeva kokee tyttärensä olevan tärkeä, on hän enemmän silti avannut sydäntään ja elämäänsä tuntemattomalle Kallelle.  

Elokuvakatsojana ja draaman ystävänä, kehottaisn Samppa Batalia opiskelemaan kameratyöskentelyä. Sana Act tarkoittaa toimintaa ja elokuva pitkälti elää toiminnasta. Toiminta ei tarkoita aina räiskettä tai menoa ja meininkiä, vaan että tarina kulkee eteenpäin ja hahmot toimii ja tekee asioita. Vaikka elokuvassa puhuttiin vähän, tuli jopa Kaurismäkeläinen olo. Tapahtumia oli yksinkertaisesti liian vähän, eikä eokuva edennyt minnekkään. Valkokankaalle tätä elokuvaa en itse päästäisi.

Pelkkä tyhjään tuijottaminen ei kuvannut Eevan suurimpia tunteita, hänestä välittyi väsymys ja välinpitämättömyys. Ei määrätietoisuus tai edes halu kohdata tätä omaa tytärtään, mitä varta vasten meni etsimään. Kokonaisin hahmo elokuvassa on Kalle, joka reagoi ympärillä oleviin tapahtumiin, on tarinan ja juonen kulun viejänä, sekä samaistuttavampana hahmona. Hän on Eevan auttaja ja kuuntelija. Se kertoo jo paljon elokuvan toiminnasta, jos minulle muistettavin kohtaus on se, kun Eeva heitetään pois hotellista. Ja vain siksi sen muistan niin hyvin, koska heittäjä on Pekka Lehtosaari, mies jota aivan liian harvoin näen kameran etupuolella. 

Mikään näyttelijärooli ei minua Äidissä säväyttänyt, kuvaus ja tausta ja musikki oli kaikki harmaata. Vaikka alkuasetelma oli todella mielenkiintoinen, niin siitä katsoja ei saa leffan aikana oikein mitään irti. Miksi muuten parin hahmon kanssa puhuttiin ruotsia? Mulle tuli vähän puun takaa, että hahmo on suomenruotsalainen, enkä oikein löytänyt syytä miksi näin piti tehdä. Se ei tuonut elokuvalle mitään lisäarvoa. 

Leffan alussa jo mainitaan itse dramaattinen tapahtuma eli miehen murha, mutta ei sen motiiveja tai syitä. Nämä kun ovat niitä asioita, miksi katsojaa kiinnostaa katsoa tämä tarina. Loppuun päästessä sillä ei enää ole väliä ja siksi leffa tuntuu turhauttavalta. Kohtaus on totetutettu niin kökösti, ettei katsojaa enää kiinnosta, eikä edes välitä. Vielä kökömpää on se, että syytä ei varsinaisesti ole. Henkilöt vain tappeli ja oli agressiivisia Jopa odotonin jotain inestesiä tai vastaavaa syyksi. Väkivaltaa kun ei edes mitenkän pohjustettu, niin kyseinen murha ei tuntunut merkitykselliseltä verrattuna vaikka Aika Jonka Sain elokuvaan. Siinä väkivalta näyttäytyy kauheana ja saa ymmärryksen tunteen miksi ihminen haluaa jättää menneet taakseen ja unohtaa. Äiti elokuvaa en suosittele äideille (enkä muillekkaan).

Toy Story 1 & 2

Itse näin Toy Storyn ensimmäistä kertaa joskus videojulkaisun ilmestymisen aikaan. Sikäli harvinaista, että toy Storyn katsoin vuokravideolta. Meidän porukat kun ei vuokrausta liiemmin harrastaneet. Olin tuolloin isovanhempiani luona Kuusamossa ja serkkuni (joka ei ollut silloin täysikäinen, ei lähelläkään) vuokrasi meille katsottavaksi tämän videon. Sillon Kuusamon Ärrällä ei taidettu pahemmin ikää kysellä. Video katsottiin siskon ja serkun kanssa tosiaankin ukin ja mummin luona. Vahviten muistan hämähäkin, jota koristaa vauvan pää. Mielikuvissani hiekkalaatikkokohtaus tapahtui yöllä, mutta se muisto on näköjään ollut vääristynyt. Pidin Toy Storya aika pelottavana ja katsoinkin sen seuraavan kerran vasta joskus 14-vuotaana kun Yle näytti Toy Story 1 ja 2 elokuvat joskus joulun välipäivinä. Tuolloin nauhoitin molemmat elokuvat ja kakkosen näin silloin ekan kerran. Silloin vasta aloin innostumaan Toy Story maailmasta, vaikka olenkin jo lapsena kuvitellut, että barbini elävät omaa elämäänsä barbitalossa aina öisin ja kun en ole kotona. 

Lelujen elämää kertoo Andy nimisen pojan leluista. Keskiössä on länkkäri nukke Woody ja kaverina on Herra Perunapää, Rex Dinosaurus, Slinky vieterikoira, Röh säästöpussi ja Bo-Beep posliininukke. Woody on Andyn lempilelu ja siksi lattiahierarkiassa korkeimmalla. Asetelmaa tulee rikkomaan Andyn uusi synttärilahja Buzz Lightyear, avaruusrangeri. Buzz ei usko olevansa lelu, vaan luulee olevansa oikea avaruusrangeri. Woody tulee Buzzille kateelliseksi, kun hän nousee lattiahierarkiassa häntä korkeimmalle ja muut lelut kunnioittavat häntä. Andyn perhe on muuttaamassa ja kaikkien täytyy löytää muuttokaveri, etteivät eksy toisistaan. Bo-Beep hylkää Woodyn, koska Buzz on kiinnostavampi.

 
Yhtenä iltana Andy, äiti ja pikkusisko Molly lähtevät syömään Pizzaplaneetalle. Andy saa ottaa vain yhden lelun mukaan. Woody ja Buzz ovat juuri tapelleet ja Buzz tipahtaa ikkunasta. Andy ei löydä Buzzia, niinpä hän ottaa Woodyn mukaansa. Autolla matkalla Pizzaplaneetalle Buzz hyppää kyytiin ja yhdessä he Woodyn kanssa tipahtavat autosta. He kuitenkin pääsevät Pizzaplaneetalle ja ovat jo hyppäämässä Mollyn rattaisiin, kunnes Buzzia vetää raketti puoleensa. Pizzaplaneetalla on Koura-peli, joka toimii kolikoilla. Buzz menee sisään ja siellä hän saa ympärllensä pienet vihreät ufomiehet. Woody seuraa Buzzia pelin sisään. Pahaksi onneksi peliä tulee pelaaaan Andyn ilkeä naapusi Sid, jolla on paha maine. Sid voittaa ufon ja huomaa Buzzin lelujen joukossa. Hän kouralla saa Buzzin itselleen ja siinä samassa Woodynkin. Vaikka lelut ovat nyt lähellä kotia, he ovat mahdollisimman kaukana kotoa. Sidin huone on leluille oikea kidutuskammio. Hän meinaa ampua Buzzn raketilla ilmaan. Toistensa vihamiehet Buzz ja Woody tappelevat ja sopivat, mutta liian myöhään. Buzz masentuu kun tajuaa olevansa vain lelu ja Sid on tosiaankin ampumassa hänet ilmaan. Woodyn täytyy pelastaa Buzz, ilman häntä Woody ei voi palata kotiin ja ystävyyskin on jo ehtinyt syntyä. Sidin rikkomat ja uudelleen kokoamat lelut ovat tehneet pieen lelusairaalan ja ovat luovasti korjaneet toisiaan. Heidän avulla Woody kehittää juonen. Kun Sid on ampumassa Buzzia, lelut tulevat takapihalle ja Woody säikyttää Sidin pahanpäiväisesti. Sid alkaa pelätä jopa pikkusiskonsa Hannan nukkea. 

Buzz ja Woody

Woody ja Buzz ovat pääsemässä jo kotiin, mutta muuttoauto on jo liikenteessä. Woody saa sen kiinni ja muorman kydissä hän päästää Kilpuri kilpa-auton irti. Kilpurian ohjaamalla Buzz pääsisi kyytiin, mutta Kilpurista loppuu matkalla patterit.  Muut lelut kateuksissaan heittävät Woodyn kyydistä. Woodyn kekseliäisyyden avulla he ampuvat itsensä raketilla ilmaan. Kilpuri lentää muuttoautoon ja Buzz päästää raketin irti juuri ennen räjähdystä. Buzzin siivien avula ei lennetä, vaan niillä pudotaan tyyliillä Andyn autoon. Andy on niin iloinen kun lelut ovat tallessa. Tulevaa joulua vietetään uudessa kodissa. Jouluahjana on täläkertaa koiranpentu. 

Rex, Herra Perunapää, Slinky, Röh, Bo-Peep ja Trolli

Toy Story on maailman ensimmäinen kokonaan tietokoneella animoitu elokuva. Vaikka se on ollut vuonna 1995 kova juttu, niin näin 26 vuotta myöhemin näyttää auttamattoman vanhalta, varsinkin ihmisten ja eläinten animointi. On ollut fiksua laittaa päähahmoiksi leluja, sillä ne näyttävät vielä ihan hyvältä. Ihmiset ovat vähän pelottavan näköisiä ja liikkuvat luonnottomasti nykien. Leluperspektiivi ja lattiataso on oiva kuvakulma kun kaikki huonekalut näyttävät massiivisilta. Sinä katsoja (aikuinenkin) voi kunnolla samaistuia lapseen. Lelut tosiaankin elävät omaa elämää, mutta aina ihmisten ollessa paikalla he ovat liikkumattomia kuin, noh lelut. Ainoastaan Sidin kohdalla tämä rikkoutuu, kun Woody tahallaan särkee tämän illuusion. Lelut tietävät olevansa leluja, koska heillä on leikitty kauan. Ainostaan Buzz ei ymmärrä leluna oloa, mutta kuitenkin jähmettyy ihmisten tullessa. Ehkä tätä ei voi rikkoa, ellei tahattomasti sitä tee.

Hämähäkkivauva

 Buzzin ja Woodyn välit ovat alussa todella kireät, mutta yhteinen toistensa pelastusoperaatio auttaa heitä ystävystymään ja leffan lopussa soikin On sulla ystävä -laulu. Tämä Woodyn ja Buzzin ystävyysteema jatkuu tulevissa elokuvissa. Ensimmäiseksi Toy Story elokuvaksi tässä pysytään suht lähelä kotia ja tapahtumat ovat yksinkertaisia. Mitä pidemälle elokuvasarja etenee, sitä kauemmaksi lelut joutuvat toisistaan. Tykkään kovasti katsoa Andyn huonetta, siellä on paljon lapsille suunnattua tavaraa ja se luo aidon kuvan lapsen huoneesta. Hänen kiintymyksensä leluihin on jotain todella ihanaa, mitä itsekkin koin aikoinaan suosikki barbienukkeeni. Elokuvan leluista muuten pidän päävaljakostamme, varsinkin suomidubbauksessa Antti Pääkkönen ja Santeri Kinnunen ovat onnistuneen erinomaisesti. Hahmona taasen Herra Perunapää on sellainen, joka vie aina huomioni, sillä on niiin hauskoja juttuja. Lopussa Molly saa joululahjaksi Rouva Perunapään, joka nähdäänkin tulevissa elokuvissa. Vaikka Toy Storyssa on kivat hahmot ja paljon väriä ja uudenlainen (tuolloin ennennäkemätön) animaatiotyyli, niin siltikin siinä on jotain ahdistavan tylsää, joka ei saa minua niin seuraamaan juonta. Leluiluilla on helposti vain yksi tunne kerrallaan päällä, mikä näkyy elokuvan kerronnassa. Ehkä jopa siksi Toy Story 2 on minusta hitusen parempi, mitä tämä ensimmäinen osa ja koska olen lähes aina katsonut ne putkeen, niin arvostelen ne myös putkeen.

Katso elokuvaan kuuluneet ensikokemuskeni ylhäältä. Lisään siihen kohtauksen, joka leffassa on vahvimmin aina mielessä; lelunkerääjä Al on nukahtanut sohvalle ja hänen sormissaan on keltaista juustnaksumähmää. Siinä on leffan realistisin animoistu kohtaus. 

Katsokaa nuita sormia, yök!

 
Eli tarina kulkee tällä kertaa lelunkerääjän ympärillä. Andy lähtee länkkärileirille, mutta juuri ennen leiriä Woodyn käsi rikkoutuu. Nukke jää kotiin ja äiti hyllyttää sen. Hyllyllä on myös Weezy pingviini, jolta on pilli rikki. Woodyn äiti pitää pihakirppiksen, jonne Weezy joutuu. Woody ei voi katsoa sitä sivusta, hän lähtee koiran kanssa pelastamaan Weezyä. Woody lentää vahingossa pöydälle, josta hänet bongaa Al niminen lelukerääjä. Hän on ihan innoissaan Woodysta, vaikka äiti ei myy sitä. Al onkin ilkeä, hän varastaa Woodyn. Muut lelut näkevät tämän ikkunasta ja tunnistavat, että Al on sama tyyppi joka telkkarissa mainostaa Alin lelulato nimistä leikkikauppaa. Sinne siis suuntaa pelastuspartio johtajana Buzz. Mukaan lähtee Rex, Herra Perunapää, Röh ja Slinky. He kävelevät Alin lelulatoon pitkän matkan, samalla kun Wood tutustu uusiin tyypeihin. Al onkin kerännyt kokoelmaa ja Woodyn kanssa samaan sarjaan kuulu karjapaimen Jessie, hevonen Napakymppi ja mainari Paukku-Pete. Woodysta on tehty oheistuotteita vaikka millä mitalla ja oma tv-show. Sarja kuitenkin hyllytettiin, kun kaikkia alkoi kiinnostamaan avaruuslelut. Al on myynyt koko kokoelman Japaniin lelumuseoon. Mainari on innoissaan, hän on vielä laatkossa. Jessie taas on innoissaan, hänelä on traumat laatikoissa olosta. Hänet aikoinaan omisti Emily, joka aikuiseksi tultuaan hylkäsi Jessien. Woody kaipaa kuitenkin Andyn luo. Hänellä onkin ristiriita, hajottaako Scooppari jengin, vai lähteä heidän mukana museoon? Museo on kiinnostunut leluista vain kokoelmana. Woody koittaakin karata, mutta se ei onnistu yksin.

Woodyn jengi, mukaan nyt kaikki vaan

Pelastuspartiomme ovat hyvää matkaa vaihdissa. Alin lelulato näkyykin jo, tasan tien toisella puolella. Tie vai on autotie. He keksivätkin mennä varoituskolmiotötsien sisään ja pääsevät yli, saaden aikaan liikenneonnettomuudet. Lelulatoonkin päästään sisään, mutta siellä vasta on etsiminen. He onneksi löytävät auton millä ajella ja jopa Barbien uima-allas bileet. Sieltä he saavat opasbarbien matkaansa. Buzz itse eksyy Buzz Lightayer osastolle ja tapaa siellä uuden Buzzin, joka luukee (oikean Buzzin tapaan) olevansa aluksi avaruusrangeri. Heillä kahdella ei oikein synkkaa ja vale Buzz sitoo oikean Buzzin takaisin laatikkoonsa ja liittyy pelastusoperaatioon. Tällä välin Woody on korjattu ja pohtii edelleen dilemmaa, lähetäkkö vai jäädä. Ystävät ovat juuri saapuneet pelastamaan Woodyn, kun tämä kertoo aikeistaan jäädä. Varsinkin perässä tullut oikea Buzz on tästä harmissaan. Leluillahan kuuluu leikkiä, eikä töllätä missään musossa. Siitä Woody saa idean, eivätkö he kaikki voi lähtiä Andyn luo? Jessie ja Napakymppi ovat tästä innoissaan, mutta Paukku-Petei ei halua lähtiä. He menevät museoon ja sillä hyvä. Al saapuukin juuri paikalle ja vie heidät lentokentälle. Hississä matkalla alas pelastusoperaatiollemme tule ongelmia, kun lelu Keisari Zurg, Buzzz Lighayerin pahin vastustaja on saapunut. Onneksi väärä Buzz saa hänet hoidettua ja he jäävät leikkimään. Woodya viedään, mutta Herra Perunapää bongaa Pizza Taxin, jolla lähetään perään lentokentälle. Laukkujenkuljetushihnalla Woody, Jessie ja Napakymppi pelastetaan ja Paukku-Pete joutuu tyttöjen reppuun. Mutkan kautta Woody ja Jessie vielä päätyvät lentokoneeseenkin, mutta Scoopparijakson idean avulla he pelastautuvat Buzzin kyytiin, joka ratsastaa Napakympillä. Koko porukka pääsee turvallisesti kotia ja Herra Perunapää adoptoi 3 vihreää ufomiestä, jotka ovat roikkuneet Pizza Taxissa. Yksi heistä esiintyi kuulemma viime elokuvassakin. 

Toy Story kakkosessa lähdetään tosiaankin naapurista paljon kauemmas Alin lelulatoon, sekä lentokentälle. Tässä tarinassa onkin enemmän seikkailun tuntua, eikä meininki ole niin melankolinen. Hahmoilla on enemmän tunteita pelissä ja selvä päämäärä. Woodyn päämäärä on tajuta kumpaa hän tahtoo enemmän ja pelastajilla tietty pelastaminen. Kun muut ovat jo luovuttamassa, niin Buzz tsemppaa heihin voimaa ajatuksella; jättäisikö Woody heitä yksin. No ei! Uudet lelut Paukku-Pete, Jessie ja Napakymppi tovat oman virkistyksensä. Jessiestä en kummemmin pidä, varsinkin suomi äänenä on maailman kamalin ja ehdottmasti Arielin raiskaaja Nina Tapio. Mainari Paukku-Pete on yksinkertainen ja elokuvan isoin pahis Alin ohella. Al on aika yksinkertainen ja ilkeä heppu ja hänen henkensä voi todella haistaa juustonaksujen syönnin jälkeen. Woodyn korjaaja näyttää minulle tutulta ja kommenttiraidalla selviääkin miksi. Lelunkorjaajahahmo on Geri lyhytelokuavsta Geri´s Game. Ehdottomasti pidän näitä samana hahmona ja Geri´s  Game on muuten loistava lyhytelokuva. Kaikista eniten innoissani taidan kuitenkin olla näistä Barbeista. Olen lukenut, että ekaan Toy Storyyn jo Pixar halusi Barbiet mukaan, mutta Mattel ei natanut lupaa. Toiseen tuli lupa, että vähän saa käyttää ja kolmanteen Mattel oikein ruinasi, että ottakaa Barbit isoksi osaksi tarinaa. Onneksi ottivat. Barbiella oli aikamoinen laskumäki tuossa 2000-luvun puolella, kun Brazin ym. tulivat markkinoille.

Barbien ihanat uima-allasbileet

Poikien leuat loksahtaa

Itse elokuva alkaa Buzz Lightayer aiheisella pelillä, mitä Rex pelaa. Pelissä näkyy ekan kerran keisari Zurg, joka jo viime elokuvassa mainittiin. Minusta on hauskaa, että Zurg tuotiin mukaan ja käytännössä Rex sai kohdata Zurgin oikeasti. Minusta se on aina kivaa, kun pelien maailman saa kokea oikeasti, vähän niin kuin Hulut Japanilaiset ohjelma parodio Japanilaisia tasohyppelypelejä. Ainoa mitä ne vieläkään käsitä on Zurgin ja vale Buzzin olen isäsi ja Eiiiiiii keskustelu. Tiedän sen olevan Star Warssista, mutta miksi juuri se on se juttu, jota parodioiddaan joka elokuvassa? Ehkä se sitten aikuisia naurattaa, minä tuon vitsin kuulin ensimmäisen kerran Austin Powers leffoista. Buzzin avaruusrangeri teemaa käsitellään näin kivasti, mutta saa Wodykin omansa. Hänen Scoopparijengi ohjelmansa on niin köykäisesti ja vanhanaikaisesti tehty, että ei ihmekkään että avaruuslelut vei lapsien huomion. Nuo Woody oheismyyntituotteet ovat kyllä hienoja ja jopa nostalgisia. 

 

Keisari Zurg avaruuspeli

Pidän tosiaakin kahta ekaa Toy Story elokuvaa aika sidoksissa toisiinsa. Vaikka ensimmäinen pärjäisi ihan hyvin ilman toista, niin toinen kuitenkin antaa hahmoille paljon enemmän lisäsyvyyttä ja huumoria. Ehkä tuon huumorin, hauskuuden ja mukavan tunnelman takia kakkonen vetää paremmin kuin ykkönen. Ja onhan mukana Rouva Perunapää joka on aikamoinen emäntä miehelleen. Tämä on semmoine pariskunta, jonka voisin oikeasti ottaa omiin leikkeihini ja he ovatkin leffan hauksimmat hamot. Lopputeksteissä näkyy kun Rouva Perunapää pakka miehellensä mukaan mm. vihaiset silmät. Ja lopputesteistä pitikin mainita, että ne kannattaa oikeasti katsoa loppuun, että saa nähdä kuinka barbien kestohymy alka oikeasti väsyttää. Muistattehan viedä popparipakkaukset roksikseen. Hei hei, heei. Hei hei, heeii. Lähtivätkö kaikki jo?    

Vares Yksityisetsivä

Aleksi Mäkelän ohjaus Pahoissa Pojissa teki minuun vaikutuksen, joten odotin paljon Vares elokuvaa. Harmikseni en päässyt ikärajan takia sitä leffateatteriin katsomaan, sillä olin sen ilmestyttyä vasta 12-vuotias. Vhs-kasetin kuitenkin avasin muoveista ennen äitiäni ja katsoinkin leffan useaan otteeseen pikkutelkkarillani. Lehtosaaren kirjoittama huumoria pulppuava dialogi jäi mieleeni, mutta ihan leffan juonta en silloin ymmärtänyt. Nyt kun katsoin elokuvan uudelleen, niin en tosiaankaan muistanut sen olevan näin hyvä ja viihdyttävä.

Vares elokuvajuliste

Alkoholiin taipuvainen turkulainen Jussi Vares viettää mieluusti aikaa kaverinsa Luusalmen kanssa Uudessa Apteekissa juoden. Hän tapaa Eevan komennusharjoituksissa ja vähän koittaa vongata häneltä, mutta Eeva pysyy tiukkana. Hän on menosa naimisiin Antero Kraftin kanssa, joka on yksi paskarosvo. Häissä Eeva auttaa Anteroa pakenemaan ja heidän hää- ja pakoautoa kuljettaa Jarza. Tampereella poliisit alkaa heitä seuraamaan, mutta he saavat ne karistettua. Samoihin aikoihin vähän isompi paskarosvo Miesman patistaa kaksi kaveriaan Tetsuo Sinkkosen ja Hillosilmä Munckin näiden pyssy ja tappomiehiksi. Miesmannilla on kätyri myös oikeassa poliisissa, mutta Koitere ei oikein osaa toimia kahden asian miehenä. Miesmannin vosu Pusuhuuli soittelee Anterolle, niin että Eeva menee mustasukkaiseksi kun herää motellissa hääyönään. Paikalle saapuukin Tetusuo, Sinkkonen ja Pusuhuuli, sekä kaikkien yllätykseksi Vares, joka vain oli lähtenyt Eevan perään. Hillosilmä ampuu ulkopuolisen Jarzan aivot pellolle, kun Eeva ja Vares pakenevat.

Vares ja Luusalmi laittavat korkin kiinni siksi aikaa, kunnes Vareksen naisasiat ovat selviä

He lähtevät hakemaan apua Jarzan kummisedältä ja tukivat, mikä on se paikka mistä Antero on perinyt isot rahansa, jotka hän on luvannut Eevalle avuksi paosta. Vanhasta Hesarista se löytyykin ja nämä menevät kaivuuhommiin. Pusuhuuli ja Anterokin ovat lähdössä. Antero ei halua Tetsuota ja Hillosilmä mukaan, mutta Pusuhuuli pakottaa hänet siihen. Se onkin tarpeellista, sillä Vares ja Eeva onkn paikalla, kun Antero saa rahansa kaivettua. Tetsuo ja Hillosilmä saavat kaikki autonrojuunsa, jossa ylimääräisestä päästään eroon. Niinpä Pusuhuuli ampuu Anteron, sillä hänhän on Miesmannin naisia. Loppufinaalitaistelussa on paikalla Miesman, Vares, Eeva, Pusuhuuli, Tetsuo, Hillosilmä ja paikalle eksynyt Koitere, joka on vihdoinkin tullut järkiinsä. Koitere ampuu Miesmannin ja Pusuhuulen, mutta puolitajunnut Miesmann saa ammuttua Koitereen. Hillosilmä ja Tetsuo aseineen ovat jo rahojen kanssa lähdössä, kun venäjän mafia tulee hakemaan omaansa pois. Jännitystarinan loputtua Eeva maksaa Jussille lupaamansa osuuden 25 000€ ja lähtee ulkomaille. Jussi lähettää muutaman tonnin menehtyneen Koitereen pojalle ja jatkaa Uudessa Apteekissa ryypiskelyä yhdessä ystävänsä Luusalmen kanssa. Vielä ennen lopputekstejä paha saa palkkansa Tetsuon ja Hillosilmän kohdalla, sillä heidät ampuu Jarzan äiti. 

Vares - Yksityisetsivä perustuu Reijo Mäen kirjaan Keltainen Leski. Olen kerran koittanut kirjan lukea, mutta myönnän sen olleen todella sekava, enkä sitä kirjana yhtään ymmärtänyt. Elokuvana pidän Vareksesta kovasti. Vaikka kuvaus on tummaa ja koko kesän sataa kaatamalla, niin se tuo tietynlaista dekkarifiilistä. Musiikki on hyvä suomirokkia, joka ei vie liikaa huomiota pois tarinasta. Itse tarina onkin tässä ehkä tylsin osa, mutta mehukkaat hahmot tuovat lihaa luiden ympärille. Jussi Vares (Juha Veijonen) itsessään on aika mitättömässä roolissa, mutta jokin särmä tulee hänen ehkä naivistakin kertojatyylistään. Luusalmi (Markku Peltola) on vähän liiakin Kaurismkläinen tässä elokuvassa, mutta toisaalta se sopii hänen taitelijamaiseen hahmoonsa. Eeva (Laura Malmivaara) on tekevä nainen, mutta hänellä ei oikein ole persoonaa. Samaa voin sanoa Koitereesta (Samuli Edelman), sillä ainoa mitä saamme hänestä selville on seksinhimo ja huonot perhesuhteet. Koitere saa työkaverikseen Touko Reinmannin (Santeri Kinnunen), joka osaa vittuilla Koitereelle kyllä ihan oikealla tavalla.  Antero Kraft (Jorma Tommila) on kova äijä, mutta älyä häneltä puuttuu. Elokuvan pahis Miesman (Jari Halonen) on hahmona aivan muusta maailmasta, sillä  hän puhuukin ihan ihmeellisillä lauseilla. Nuorempana en vain ymmärtänyt tämän hahmon tyyliä, mutta nyt saan jotenkin siitä kiinni. Miesmannin olemus, ego ja juurikin puhetyyli tekee hänestä piinallisen pääpahiksen.

Miesmann ampumassa Varesta, taustalla Pusuhuuli

Leffan selkeästi parhaat hahmot on Jarza (Jasper Pääkkönen) vaikka hän on ruudulla vain pienen hetken. Symppaan siltikin Jasperia, koska hän on kasvattanut takatukan ja hankkinut hammasraudat vain muutaman päivän kuvauksien tähden. Sääli vain, että hänen kuvauspäivänsä oli alku ja loppupäässä. Siltikin ihan parhautta Vareksesta tekee Tetsuo Sinkkkonen (Kari Hietalahti) ja Hillosilmä Munck (Pekka Valkeejärvi). Nämä hahmot voisivat olla hyvästä sketsisarjasta, mutta koska ne on elokuvassa he vetävät roolisna entistä vakavammin, mikä vain on hyvästä. Heidän kahden omat juttunsa ovat aivan parhaita. Erityisesti "Mitä vittua?"-lehti ja "Linda Lamppeenius vaatteet päällä" on jäänyt tästä elokuvasta pysyvästi mieleeni. Myös pidän kovasti leffan lopetuksesta, jossa heidät ammutaan järeällä aseella. Dialogissa on paljon muitakin herkullisia lausahduksia kuten: "Sullahan tulee hiki pelkästä paskalla käymisestä" sanoo Reinman Koitereelle tämän syödessä hampurilaista. Ehkä yleisimmin itellä kytetty sitaatti kuitenkin on: "Vittu mikä Antero saatana!" jonka sanoo Tetsuo. Tätä käytän silloin, kun joku tekee jotain oikein typerää.

Hillosilmä Munck ja Tetsuo Sinkkonen

Vares - Yksityisetsivä osoittaa, että Suomssa saa ja voi tehdä viihdyttäviä dekkareita, mitä Vares elokuvat onneksi ovat olleet.

Disney Klasskot 39: Keisarin Uudet Kuviot

Lainasin Keisarin Uudet Kuviot aikoinaan kaveriltani ja voi luoja kuinka elokuva nauratti. Siinä on niin mahdottoman hyviä vitsejä ja mieleenpainuvia lausaduksia. Tästä leffasta tehtyä pc- peliäkin olen tahkonut vaikka kuinka monet kerrat, sillä se on kerrassaan mainio peli. Minulla onkin tapana kutsua tätä leffaa sekä peliä nimellä Kuzkotopia. Eniten tykkään käyttää Kronkin huudahdusta: "Yzma, nosta kädet ilmaan!" Aina ollessani huvipuistossa tukkijoessa tämä täytyy huutaa ennen viimeistä isoa laskua.

Keisarin Uudet Kuviot elokuvan mainosjuliste

Keisari Kuzko on hyvin itsekäs ja säälimätön tyyppi. Hän haluaa rakentaa Kuzkotopian, kesäparatiisin, maalausjuntti Patchan kukkulalle. Patchalle tämä ei tietenkään käy. Hän palaa keisarin luota maansa myyneenä kotia, mukanaan yllätys. Itse keisari, joka on muutettu laamaksi! Keisari Kuzkon irtisanottu, kateellinen, petolinnun peräsimen näköinen noita-akka Yzma on pakottanut apulaisensa Kronkin tappamaan keisarin, sillä hän haluaa vallan itselleen. Tyhjäpää, mutta varsin mukava heppu, Kronk sotkee myrkkypullot, eikä illallisen juomassa tuulihattujen kera ollutkaan myrkkyä, vaan laamanestettä. Yzma käskee Kronkin hankkiutua eroon Kuzkolaamasta, joten Kronk heittää sen jokeen. Sieltä se sattuman kaupalla päätyy Patchan kärryyn. Patchan huomattua Kutzko laaman hän ei suostu avustamaan tämän tietä kotia, ellei Kutzkotopiaa rakenneta muualle. Näin ollen Kutzko joutuu yksin selviämään viidakon läpi ja kun pantterit ovat ahdistaneet hänet nurkkaan, niin Patcha tulee kuitenkin apuun. Yhdessä he selviävät jokeen tippumisesta, riippusillan hajoamisesta sekä toisiensa kestämisestä. Kuzko kun ei ole mikään erityisen vilpitön. Hän uskoo vakaasti, että palatsista saapuu pelastajat.

Kronk: "Hei nitteks taivaan tänään? Aikas sininen."

Mutkan Muonalassa ruokaillessaan heidän viereisensä pöytään istahtavat Yzma ja Kronk. Kuzkon valittaessa kokille ruuasta, Patcha kuulee Yzman suunnitelmasta murhata keisarin. Kuzkohan ei Pachaa usko, ja heidän tiensä erkanee jälleen. Heti sen jälkeen Kuzko näkee Yzman ja menettääkin kaiken toivonsa. Pacha oli jälleen kerran oikeassa. He tekevät suunnitelman, jossa Pachan perhe pitelee Yzmaa ja Kronkia, niin että Pacha ja Kuzko ehtivät palatsiin ennen heitä juomaan ihmisrohtoa. Kilpajuoksu palatsiin ei ole ihan tasavertainen ja kaikin puolin se olikin mahdotonta, mutta salalabrassa tapellaan ihmisrohtoputelissa isoon malliin. Kun purkeista ja puteleista puuttuu etiketit, niin ei auta muu kuin maistella kaikkia. Kronk ehtii kokea muutamaa eläimellistä ulkomuotoa, kunnes on taas laama. Kaksi pulloa jäljellä, sen on oltava toinen niistä. Yzma saa sen käsiinsä ja kappas vain, hän onkin kissa. Patchan avulla Kronk kiipeää palatsin ulkoseiniä pitkin ja saa vihdoinkin juotua rohdon, millä muuttuu takaisin ihmiseksi. Keisarimme on laamana oppinut jotain, sillä rakentaa kesäpalatsin Patchn talon viereiselle kukkulalle ja Patchan perhe saa myös osallistua vesiliukumäki-ilakointiin. Kronk alkaa vetää kurrepartiota, sillä viidakossa hän puhui hyvää kurrea. Patchan lapset ja Yzmakissakin oppii nyt puhumaan kurrea.

Kronk ottaa Mutkan Muonalan hallinnakseen

Keisarin oma teemalaulaja

Keisarin uudet kuviot on Disneyn toinen virallinen komedia Herkuleksen jälkeen. Vaikka herkkupojassa on ehkä enemmän vitsejä, niin sen elokuvan teema on muuten aika vakava. Keisarissa taasen on pitkin elokuvaa hyvä fiilis. Neljä päähahmoamme on kaikki erilaisia: Kuzko itsekäs ja näkyvästi itserakas, Patcha auttavainen ja hellyyttävä, Yzma vihainen ja nokkava sekä Kronk joka on hyväntahtoinen ja hassulla tavalla tyhmä, yksinkertainen. Nämä parit tasapainottavat loistavasti toisiaan ja siksi elokuva on leppoista katsottavaa. Hahmoista pidän eniten Kronkista, jolla on aivan omat juttunsa: tuulihattujen kokkaus, kurrepartio ja omat hyvä ja paha minä. Näitten kanssa kommunikointi on aivan hulvatonta. Välillä leffassa on ihan outoja juttuja jotka ei edes liity mihinkään ja sekin tuo huumoria. Näitä on apinan ötököiden syönti, sekä Kronkin pahan minän käsilläseisonta. Yzmakin vetelee yhden mahtivitsin, sillä hän meinaa muuttaa keisarin kirpuksi ja laittaa kirpun pakettiin ja pistää paketin toiseen paettii  ja lähettää paketin itselleen. Ja kun se tulee, ha ha haa, mäjäyttää sen vasaralla. Patchan porukoiden luona Yzma esittäytyy Patchan kummin kaiman serkun isotädiksi, äidin puolelta ja Kronk pääsee lapsien kanssa hyppimään hyppynarulla 90 apinaa, jotka omenoita syö. Kaikista herkullisin komediakohelllus on kuitenkin Mutkan Muonalassa, jossa Kronk pestataan kokiksi ja koittaa saada pyöräovissa kiertelevien Yzman ja Kuzkon  annostilauksesta selvää, tuleeko potut pottuina vai juuston kanssa? Toisaalta, vaihdetaan potut salaattiin.

Pachan läheinen perhe

Keisarin tarina perustuu pohjimmiltaan satuun Keisarin uudet vaattet. Samaa on enään itsekäs keisari, muuten tarina on mennyt kauas pidemmälle. Inka- ja perutyyliset palatsijutut ja maisemat ovat ihan kivoja, muttaa leffaa katsoessa keskittyy enemmän värikkyyteen ja huumoriin. 90-luvun lopun tyylinen eri kulttuurien tuominen tähän elokuvaan loistaa poissaolollaan. Keisarin Uudet Kuviot ei tarvitse sitä. Se seisoo vahvana oman oudon huumorinsa ja neljän päähenkilönsä varassa. Kronk on sivuhahmoista selvästi pidetyin ja hän saikin oman jatko-osa elokuvansa Kronkin Uudet Kuviot, joka on vielä ihan siedettävä jatko-osa. Koska Keisarissa ei animaatiolla nyt liikaa hifistellä, niin tyylillisesti jatko-osa ei ole edes kaukana. Vaikka Uudet Kuviot on täynä mitä hassumpia tyyppejä, niin yksi järjen ääni sieltäkin löytyy. Se on Pachan vaimo, joka on viimeisimmillään raskaana. Hän osaa olla realisti ja hei, onko Disneyleffassa aiemmin nähty naista, joka on raskaana. Ei minun muistaakseni, joten senkin takia Keisarin Uudet Kuviot on harvinainen elokuva. Yzma, nosta kädet ilmaan!

90 apinaa omenoita söi. Yks pomppi kattoon ja päänsä löi.

Disney Klassikot 37: Tarzan

Tarzan on ensimmäinen elokuva jonka muistan kunnolla nähneeni elokuvateatterissa. Siskoni ja hänen kaverinsa olivat mukanani kun olimme ostamassa lippuja Oulun Formiassa näytökseen, johon ei enään saanutkaan kolmea vierekkäistä paikkaa. Siskoni soitti sitten ensimmäisellä kännykällään äitille ja kysyi lupaa, että saadaanko ottaa myöhmpi näytös. Äiti ei ollut mielissään, sillä pelkäsi minun pikku 8-vuotiaa väsyvän. Saatiin kuitenkin lupa ja näytöstä odotettiin läheisellä McDonaltsilla ja se olikin eka kertani mäkkärissä, sillä olen Hesburger ihmisiä. Happy Meal paketista palastui Jalo -koiralelu Kaunotar ja Kulkuri 2 elokuvasta. Itse Tarzanista jäi vahviten mieleni kohtaus, jossa Tantor sanoo: "Onko vesi varmasti puhdasta? Näyttää likaiselta minusta."

Tarzan elokuvan mainosjuliste

Laiva on haaksirikossa. Vain pariskunta pienen vauvan kanssa on jäänyt eloon ja he pääsevät pelastusveneellä turvaan viidakkoon. Sinne he rakentavat oman puumajan. Viidakossa elelee myös gorilla yhteisö, jota kohtaa suru. Kala ja Kerchak gorillojen pieni nyyti kuolee leopardi Saborin syötäväksi. Sama Sabor myös tappaa pikkuvauvan vanhemmat. Surun murtama Kala tuntee yhtäkkiä äidinvaistoillaan, että häntä tarvitaan. Kala löytää puumajaan ja sieltä hassun valkoihoisen otuksen. Sillä on silmät ja kädet ja sormet, ihan kuin gorilloilla. Sabor saalistaa jälleen päivällistä ja Kala koittaa päästä vauvan kanssa pakoon. Pientä hippasta puumajassa leikitään, kunnes Sabor jää sinne jumiin. Kala päättää abortoida pikkuisen, jolle antaa nimeksi Tarzan. Kerchak ei valkoihoista hyväksy pojakseen. Tarzan elelee gorillojen elämää ja kommelluksien ja ivailun kautta hänen parhaiksi kavereiksi tulee gorilla Terk ja norsu Tantor. Leikeillä saadaan välillä Kerchakin hermot todella kireälle, sillä hän on lauman johtajana vastuussa laumasta ja turvallisuudesta. Tarzan pohtii Kalan kanssa itseään ja erilaisuuttaan, mutta ymmärtäväinen Kala äiti saa Tarzanin vakuuttumaan, että ollaan samanlaisia. Meillä kaikilla on sydän. Vuosien mittaa Tarzan kasvaa, vahvistuu, nokkeloituu ja oppii käyttämään lihaksisaan sekä liaaneita hyödyksi. Tantor ja Terek ovat edelleen hänen parhaita kavereitaan ja varsinkin Terekin puolelta on selvää ihastumista Tarzaniin, tosin Terk vahvasti pyrkii piilottamaan sen poikamaisuuden alle. Sabor on jälleen liikenteessä ja koko lauma on vaarassa. Aikuinen Tarzan on saanut sen verran voimia ja nokkeluutta, että saa Saborin tapettua. Hän saa vihdoinkin muiden gorillojen hyväksynnän, mutta Kerchak ei vieläkään suostu myöntämään Tarzania omaksi pojakseen. Heti kun Saborista on päästy eroon viidakkoon tulee uusi peto: ihmiset.

Tarzan ja Kala kohtaavat ensikerran

 Jane Porter on isänsä ja heidän oppaansa, salametsästäjä Claytonin kanssa pistäneet pystyyn leirin keskelle viidakkoa, tarkoituksenaan tutkia gorilloja. Kun herra Porter ja Clayton menevät eteenpäin, niin Jane jää luonnostelemaan apinaa. Apina on otettu, mutta pientä kismaa heille tulee ja pikku apina hakee koko suvun avukseen. Avuton Jane on hätää kärsimässä, kun villimies tulee avuksi. Menee hetki ennen kun Jane tajua Tarzanin, ja oksien suojassa luottamuskin syntyy käsiä koskettamalla. Tarzan vie Janen takaisin leiriin, jonka Tarzanin kaverit on pistänyt röttelöksi. Herra Porter ja Clayton eivät usko aluksi Janen höpöttämiä juttuja villimiehestä, mutta Tarzan tulee heille esittäytymään. Clayton ottaa tehtäväksi opetttaa Tarzanin aidoksi britiksi ja yritys on kyllä hyvä. Jane ja Tarzan alkavat yhteisenä aikanaan tuntemaan entistä enemmän vetovoimaa toisiaan kohtaan. Janen pitää kuitenkin lähtiä takaisin Englantiin, ja vaikka Tarzania pyydetään mukaan, niin ei hän voi jättää perhettään. Kala haluaa näyttää Tarzanille hänen vanhempiensa puumajan ja siellä Tarzan vihdoinkin ymmärtää, että oikeasti kuuluu ihmisheimoon. Hän päättääkin lähteä Janen mukana Englantiin, mutta vaikeudet alkaa jo laivassa. Clayton on maksannut miehistön eläinten kidnappauspuuhiinsa mukaan, mutta onneksi Tarzan ja gorillat ovat vahvoja, niin että Tantorin ja Terekin avulla taistellaan metsästäjiä vastaan. Tarzanin tähtäimessä on Clayton, joka ampuu kuolettavan haavan Kerchakiin. Viimeisenä henkäyksenä Kerchak vihdoinkin myöntää Tarzanin omaksi pojakseen. Claytonin ja Tarzanin viimeinen erä käydään liaaneissa ja toisin kuin Tarzan, Clayton ajattelee vain murhaamista ja niimpä käy, että hän kuolee vahingossa hirttäen itsensä. Jane ja isukki ovat veneellä jo nousemassa laivaan, mutta isä kannustaa Janea jäämään rakkauden tähden. Isä jää myöskin, sillä viidakkoonhan katoaa harvasen päivä porukkaa. Tarzan päästää ennen lopputekstejä vielä komean viidakkohuudon.

Tarzanin kamut Terek ja Tantor

Yhtenä ensimmäisistä leffateatterikokemuksista Tarzan on jääyt vahviten mieleen. Elokuvaa tuli ahkerasti katsottua kanssa tuohon aikaan videolta ja onpa minulla Jane barbikin olemassa. Pekka Lehtosaaren ohjaama dubbaus on todella hyvä, mutta tykkään myös originaalista versioista. Sikäli hassua että Tarzan päähenkilönä ei loppujen lopuksi puhu niin älyttömän paljoa. Peter Franzénin matala ääni on just sopiva Tarzanille ja Elina Knihtilä saanut Terekille sopivan poikamaisen äänen sävyn. Meni vuosia, että tajusin Terekin olevan tyttö. Tarzan on siitä erikoinen renesanssiajan elokuva, että se ei ole musikaali koska hahmot eivät tässä laula. Phil Collins esittää elokuvan kaikki laulut, joista kolme on ns. kollaaseja ja yksi äidin ja Tarzanin välinen rakkauslaulu. You`ll be My Heart on todella kaunis, mutta ihmettelen miksi hemmetissä suomennos on käännetty Sä oot sielussain, kun sielu ja sydän ovat kaksi täysin eri asiaa. Säveleen kun vielä sopisi niin hyvin Sä oot syömmessäni (tälläsella vähän vanhanaikisella suomella). Tarzanin kasvaessa mieheksi on kollaasilaulu Aikamies ja Tarzanin opetellessa brittien tapoja soi kappale Sano pois. Nämä kipaleet ovat ihan mukavia, mutta ei yllä samalle tasolle mitä elokuvan alkulaulu Löydät onnen maan ja You`ll be my heart. Löydät onnen maan kappaleessa tiivistetään hyvin elokuvan prologi ja se näyttää luontevasti limittäin Tarzanin tulemisen, sekä Kalan pennun menetyksen.

Clayton

Olen varmaan katsonut Tarzanin liian usein videolta, kun muistan hyvin sen miten mainoksissa kerrottiin, että Tarzan sai liikkeensä hänen animoijan pojan lumi- ja rullalautailutekniikoista. Tälläistä luonnekasta ja persoonallista liikerataa ei Tarzanille olisi voitu luoda näytellyssä elokuvassa. Animoinnissa on käytetty paljon tietokonetta ja joissain kohdissa se ikävä kyllä nykysilmään näkyy. Tasoja on kuitenkin saatu aika syviksi, ilman että 3D:hen ollaan siirrytty.  Siltikin kun nyt katsoin elokuvaa, niin vähän häiritsee kun meren vesi on niin selkeästi tietokoneella tehtyä, ja järven missä elefantit seisoskelivat luullen Tarzania piraijaksi, on niin käsinpiirrettyä. Vähän sellainen yhtäläinen linja puuttuu. Pidän kovasti viidakosta löytyvistä yksityiskohdista ja kohtauksista, jotka sijoittuvat ihmisten leiriin. Väreiltään Tarzan on hyvin vihreä, mutta paljo on myös sinistä yökuvissa. Janen pirtsakan keltainen mekko tuo kivaa piristystä ja onhan viidakossa paljon kukkiakin, mutta silti perusväreistä jään vähän kaipaamaan punaista. Harmaa väri on myös voimakkaana gorillojen karvoissa. Tarzan on elokuvan ajan lähes alasti jaloissaan ainoasti ruskea persusläppä. Lapsena tämä hämmensi ja hymyilytti, nyt siihen olen aikalailla tottunut.

Tarzan ja Jane viidakossa

Tarzanin hahmot ovat kaikki omalla tavallaan kivoja. Heissä on persoonaa, mutta kukaa ei ole ylitse muiden. Tarzanista ja gorilloista pitää väkisinkin, eikä päähenkilöllämme ole turhia  sidekick hahmoja, sillä pidän Terekiä ja Tantoria Tarzanin yhdenvertaisina kavereina. Kerchak gorillan käytöksenkin ymmärtää hyvin, enkä tarvitse hänen käyttäytymiselleen motivaatiota. Jane on taas Disneynainen ilman äitiä ja hänellä on höppänä isä ja näitä isiä Disneyn klassikoissa riittää: Maurice, Gepetto, Kuningas Hubertus, Sulttaani... Claytonin tunnistaa jylhästä leuasta heti pahikseksi ja hän kehtaa ottaa hyödyn irti siitä, että Tarzan ei tunne ihmisten tapoja. Yksi mieleenjäävimpiä kohtauksia itelleni on Tarzanissa, kun Clayton piirtää hänelle gorillan ja Tarzan matkii Claytonia. Siinä vaiheessa tulee aina hyvät naurut. Muuten Tarzan on aika vakavahenkinen elokuva, mutta ne muutamat vitsit mitä sieltä löytyy, ovat todella meikään iskeviä. Ensimmäisenä tulee mieleen Tantorin sanomna: "Tiedätkö, Tarzan voisi olla joku elefanttien alalaji? Mieti nyt, hän tykkää pähkinöistä, mää tykkään pähkinöistä.." Ja toisena heti gorillojen älä lyö sua- leikki. Tarzaniin sanotaan Disneyn renesanssikauden loppuneen ja oikein kunniakkaasti loppuikin, sillä Tarzan on todella komea ja koskettava tarina.

Aladdin Live Action

Disneyn alkuperäinen Aladdin klassikko on lapsuudesta asti ollut minulle yksi Disneyn tärkeimpiä elokuvia. Kun ensimmäisen kerran kuulin, että tästäkin nyt tehdään live action versio olin kauhuissani, mutta heti kun mainittiin Will Smithin olevan Lampun Henki kauhu muuttui innostukseksi. Will Smith on yksi lapsuuteni sankari, sillä muistan kovasti aikoinaan tykänneen Wild Wild Westistä, jossa on oma ysäri nostalgiansa. Suicide Squasissa Smith jälleen aikuisiällä teki minuun vaikutuksen, joten olin todellakin valmis Will Smithin Hengelle.

Aladdin elokuvan juliste

Aladdin live action 2019 on Disneyn paras live action elokuva koko 2000-luvulla, ihan kirkkaasti. Syy siihen on se, että nyt on tehty uusintaversio animaatioklassikosta, joka oikeasti kunnioittaa ja perustuu tähän animaatioklassikkoon. Ei sen lähdeteokseen, eli tuhannen ja yhden yön tarinoihin, vaan nimen omaan Disneyn 31. klassikkoelokuvaan Aladdiniin. Se saa minulta suurimmat kiitokseni. Tietenkin muutamia juonenkäänteitä on muutettu, tapahtumia lisätty ja poistettu, mutta perusjuoni ja hahmojen kohtalot perustuvat juurikin klassikkoon. Koska Aladdin on pohjimmiltaan komeida ja animaatiossa se on tehty pääosin animaatiokikkailulla, niin ne komedialiset kohdat on nyt muutettu pääasiassa dialogin ja uudenlaisen tietokoneanimaation voimin toimivaksi. Perusjuoni kulkee samalla tavalla kuin alkuperäisessä. Köyhä Aladdin kohtaa naamioituneen Jasminen kadulla ja ihastuu häneen. Jasminen olisi naitava lain mukaan prinssi. Kun Aladdin otetaan kiinni, tällä kertaa palatsissa olosta, hän kohtaa Jafarin, joka pyytää hntä hakemaan Ihmeiden onkalosta Lampun. Aladdin ja hänen Abu apina saava lampun, mutta jäävät luolaan jumiin. He hierovat lamppua, josta tulee esiin Henki, jonka herra nyt Aladdin on. Ali lupaa viimeiseksi toiveekseen päästää Hengen vapaaksi. Ensimmäisenä ollaan prinssi ja heilastellaan ja ihastutaan Jasmineen,  toisena pyydetään apua meren pohjassa, jonne Jafar hänet heittää. Kun Jafar saa Hengen haltuunsa Aladdin puhuu Jafarille siihen sävyyn, ettei hän koskaan voi olla maailman mahtavin, koska sehän on Henki. Näin Jafar muuttuu Hengeksi ja joutuu omaan lamppuunsa. Henki pääsee vapaaksi ja muuttuu ihmiseksi. Jasminen isä Sulttaani kanssa päättää antaa tyttärellensä enemmän valtaa valtakunnan hoitoon ja ensimmäisenä tämä poistaa lain, ettei prinsessan ole pakko naida prinssiä.

Aladdin ja Jasmine Agrabahin kaduilla

Aloitetaan elokuvan onnistuneista muutoksista. Alkuperäisessä Aladdinisa tarinan kertojana on kauppias, joka kertoo tarinaa taikalampusta. Kauppiaan alkupeärisenä äänenä toimii jo edesmennyt Robin Williams. Nyt live actionissa tarinaamme kerrotaan pienellä laivalla ja kertojana on Will Smithin näyttelemä ihminen, joka siis oli alunperin Henki. Hän kertoo tarinaa lapsilleen, eli koko elokuva toimii takaumana. Hauskana yksityiskohtana huomasin taustalla hienon laivan, joka oli muuten suoraan Pienestä Merenneidosta. Will Smith saa loogisesti Arabian yöt laulun kulkemaan ja viemään meidät mystiseen ja piemään Agrabahin iltatunnelmaan, kun pitkällä kamera-ajolla käydän niin Sulttaanin palatsissa kuin Ihmeiden Onkalossakin. Aika vauhdilla tuosta laulusta hypätään jo toiseen, Agrabahin päivään kun Ali on aamupalaa metsästämässä. Askelta edellä laulu kulkee pikkuisen hitaammalla temmolla mihin olen tottunut, mutta se on kappaleena toimiva ja samalla reissulla Ali tapaa jo naamioituneen Jasminen. Alkuperäisessä klassikossa Jasminea ei tavata samalla kertaa, vaan hänet ensiesitellään omassa palatsissaan. Jasmine valehtelee Aladdinille nimekseen hovineitonsa nimen, joka on myös mukavasti saanut tässä elokuvassa ruutuaikaa, ja päätyykin lopulta Hengen vaimoksi. Jasminen Rajah tiikeri on animoitu syötävän suloiseksi, lisätyt tanssikohtaukset ovat näyttäviä ja Alan Menkenin säveltämä taustamusiikki tuo Agrabahin oiken lähelle katsojaa. Maisemiin ja lavastuksiin on panostettu todenteolla ja varsinkin naisten vaatteiden värikkyydestä ja Jasminen lukaalin kauniista kalusteista kiitän. Ihmeiden onkalokin on oikein kimalteleva kaikesta kullasta, mutta siinä kustaan omaan nilkkaan, kun siellä ei saisi koskea mihinkään aarteeseen, vain lamppuun. Siltikin Ali ja Abu koskevat kultakolikoihin, sekä tietenkin mattoon, joka tulee heidän mukaansa.

Lampun Henki

Abu apina on vähän liiankin realistinen, siihen nähden että Rajah tiikeri on animoitu. Jago papukaija tuntuu myös vähän liian tyhjältä tähän versioon, sillä häneltä puuttui kokonaan se sarkastius, mikä animaation Jagolla. Hahmoista äärisurkein on Jafar, joka on täysin vastakohta animaation seksikkääle, pelottavalle, "pitkälle, rumalle, ilkeälle miehelle". Oikeasti, tämä Jafar on niin umpinössykkä, etten voi ymmärtää miten hänet on voitu palkata tähän rooliin. Hahmossa ei ollut mitään pelottavaa, ei mitään auktoriteettiä, eikä mitään vastavoimaa. Jasminen Sulttaani-isään kanssa petyin, sillä itse olan aina tykännyt pikkuisen höppänästä Sulttaanista ja nyt Sulttaanilla ei ollut minkäänlaista persoonaa. Onneksi kaikki muut elokuvan hahmot olivat pääosin hyviä, jopa loistavia. Jasmine uskalsi sanoa haluttavansa ääneen. Vaikka häntä onkin nyt arvosteltu feministiksi, niin minusta hänessä on enemmän demokraatin ja politiikon vikaa. Jasmine koki, että kun hänellä on valtaa muuttaa asioita, niin miksei hän sa käyttää sitä. Siksi hän esittääkin omat voimalaulunsa, jotka toi minulle (jopamvähän häiritsevästi) mieleen Frozenin Taakse Jää- kappale. Aladdin poitsu on oikein kiva ja rento jätkä, jossa minusta oli sopivasti karismaa ja hiomatonta timanttia. Hän osasi varastaa nopeasti ja viekkaasti, joten on aika vempuli. Se, että jafarin mainitaan aikoinaan olleen kovempi varas ja hänellä on selvä alemmuuskompleksi, ei jotenkin toiminut minusta tarpeeksi vahvana vastavoimana Aladdinille, mikä hänen olisi pitänyt olla. Myös se jäi minua hämmentämään, miksi vartijan nimi oli muutettu joksikin aivan randomiksi, kun animaatiossa hänellä jo oli nimi?

Jasminella on oma hovineito

Lampun Henki eli Will Smith tämän elokuvan sielu ja sydän. Henkeen ei todellakaan tarvinnut pettyä. Robin Williamsin Henki ei ole minulle kokaan ollu läheinen, sillä olen kasvannut kovemman jätkän, eli virallisesti maailman parhaan dubatun Hengen eli Vesa-Matti Loirin version kanssa. Vaikka Robin aikoinaan improvisoi ja loi sitä kautta Hengen roolin itselleen, niin Vesku on siltikin tehnyt minusta vieläkin mielettömäpää jälkeä, varsinkin lauluosuuksissa. Minun on mahdoton olla vertaamatta Will Smithin Henkeä Vesku Loiriin ja kakkoseksi hän jää. Smith on kuitenkin monin verroin parempi kuin Robin Williams minun mielestäni. Hän on tähn elokuvaan impronnut mitä uudenlaisempia juttuja ja osaa tuoda Hengen herkkyyttä mahtavasti esiin. Mutta ne laulut, Will Smithin laulutaito on räppäystä, eikä puhdasta laulua. Varsinkin se Ei ole Kaveria parempaa kappaleen paras kohta (eli "Ei ole ka-veria Paaa-rem-paa) on lauletty lyhyesti. Huomasn myös kappaleita spotifystä kuunnellessani, että nämä liveaction kappaleet ei tomi lainkaan niin hyvin ilman kuvaa, johtuen varmasti juuri laulun tasosta. Elokuvan sisällä ne kuitenkin toimivat mainiosti, sillä onhan kyseinen biisi yksi elokuvahistorian parhaimpia ja Aladdin elokuvan paras kohta.

Aladdin löytää takalampun

Aladdin live action dubattiin myös suomeksi. Kävin itse katsomassa originaalin, mutta ihan uteliasuudesta kuuntelin lauluista pätkät suomeksi spotifysta. Hengen suomiversioon on valittu Joonas Saartamo, joka on minulle tuttu Menolippu Mombasasta seä Tyttö Sinä Olet Tähdestä. Hän osaa räpätä hyvin ja on vissiin jotain räppiä julkaissutkin. Siltikin Hengen äänenä hän oli aivan karsea. Harmittaa todellakin, ettei henkenä voinut toimia Vesku tai edes Jope Ruonansuu, joka on dubannut Henkeä Aladdin animaatio tv-sarjaan ja jatko-osiin. Jasminen ääni oli ihan ok, muttei mieleenjäävä. Aladdnille äänensä on antanut Jon-Jon Geitel, joka toimii yllättävän hyvin. Olen häntä kyllä kuullut Tähdet Tähdet ohjelmassa ja Roope Salminen & Koirat yhtyeessä, mutta hänen näyttelemistaitonsa esim. Roskisprinssissä ei ole hääviä. Ehkä Jon-Jon löysi tähän rooliinsa jonkun Disneyn magian kautta sen saman energian, mitä hän antaa parhaassa Disnen dubbauskessaan TJ:nä Disneyn Välitunti tv-sarjassa.

Henki ihmismuodossa

Edelleenkin minua häiritsee sama ongelma mitä alkuperäisessä klasskossa: miksei toiveita voi olla neljä, kun siitä ensimmäisestä vatvotaan onko se nyt toive vai ei? Tässä live actionissa oltiin laitettu mukamas, että lamppu olisi ollut Abun hierottavana, mutta en siltikään sitä ymmärrä. Eikä minun tarvikkaan ymmärtää, sillä pääasia on, että vihdoin ja vimein Disney on tehnyt hyvän live action elokuvan, joka kunnioittaa alkuperäistä klassikkoa. Varsinkin koska kyseessä on suosikkianimaationi, olen hyvn iloinen ettei tätä raiskattu samalla tavalla kuin Tuhkimoa. Jafarin Paluun live action versiota odotellessa. Ja pliis, vaihtakaa siihen joku hyvä tyyppi vetämään Jafaria!  

Disney klassikot 35: Herkules

Disneyn ysärikomedia herkkupojasta on minulle ollut lapsuudesta asti tuttu. Emme käyneet katsomassa sitä leffateatterissa, mutta eräs kaverini kävi. Osittain hänen suositusten perusteella kyseinen filmi hankittiin videolle ja kyllähän sitä siskon kanssa tuli katsottua. Voisin karkeasti sanoa, että Disneyn renesanssikauden voi jakaa kahteen osaan. Ensimmäinen on Pienestä Merenneidosta Pocahontasiin, Notre Damen Kellonsoittaja on selkeä kahtiajakaja ja Herkuleksesta Fantasia 2000 on toinen puoli. Tällä kahtiajaottelulla tarkoitan sitä, että nuo alkupään klassikot muistuttavat hyvin paljon Disnen varhaisia klassikoita, kun taas loppupäässä jokaisella animaatiolla on hyvin omintakeinen piirrostyyli, hyvällä tavalla.

Herkules elokuvan mainosjuliste

Herkules sijoittuu Kreikan mytologiaan. Se pohjustuu vanhaan Kreikkalaiseen myyttiin Heraklesista, mutta Disney on keventänyt tarinaa runsain ottein. Kertojina toimivat muusat, joiden muuten piti alunperi olla Spaissarit! Herkules syntyy Olympos vuorella ja hänen isänsä on ukkosenjumala Zeus. Hänelle on kateellinen veli Hades, manalan herra. Hades haluaa tehdä Herkuleksesta kuolevaisen, niin että hän voi pästää Titaanit valloilleen ja vallata Olympoksen. Hadeksen apukäsinä toimivat hömelöt Piina ja Paniikki, jotka saavat tehtäväkseen juottaa Herkulekselle juomaa, josta tämä tulisi kuolevaseksi. Kesken session Piinan ja Paniikin yllättää kreikkalainen vanhempi pariskunta, jotka löytävät vauva Herkuleksen. Piina ja Paniikki koittavat säikytellä heitä, mutta Herkulekselle jäi vielä osa voimistaan ja hän saa heidät tiehensä. Piina ja Paniikki päättävät olla kertomata Hadekselle, ettei Herkules juonutkaan koko pulloa tyhjäksi.

Vauva-Herk ja vauva-Pegasos

Herkules kasvaa ottvanhempiensa luona ja on onneton. Häntä kutsutaan nörtiksi ja friikisi,  kun hän on niin voimakas. Ottovanhemmat kertovat Herkulekselle tämän olevan löytölapsi ja neuvovat häntä menemään Olympos vuorelle. Matkalla Herk laulaa Disneyhistorian surkeimman laulun, jota elokuvassa en voi sietää. Olympoksella Zeusin patsas puhuu Herkulekselle ja neuvoo häntä etsimään sankarien kouluttajan, satyyri Philin joka on muuten aikamoinen pukki. Phil ei mielellään ota Herkulesta koulutukseensa, mutta vakuuttuu hänen voimistaan. Philin laulaessa sankaruudesta esitetään kollaasina Herkuleksen kasvua ja voimat todistetaan ekasa erässä, kun leffamme naissankari Megara esitellään. Meg ei aluksi innostu ihmepojasta, mutta lämpenee hänelle vähitellen. Meg ei ihan syytä suotta ole juonessa mukana, vaan hän on aikaisemman rakkautensa takia Hadeksen omaisuutta ja Hades käyttää häntä sumuilematta syöttinä. Herkules pelastaa Theban kaupungin ja häntä kohdellaan suurena sankarina. Isi ei kuitenkaan vielä päästä häntä jumalten joukkooon, vaikka Herkules on jopa lelufiguri ja kakkien naisten ja miesten ihailun kohde. Herkules on alusta asti ollut avoimen ihastnut Megaraan ja Meg myös alkaa lämmetä Herkulekselle. Vaikka hänen tavoitteenaan on vain olla Hadeksen vakooja, niin Meg menettää sydämmensä Herkulekselle, vaikka laulussaan En Saa Rakastaa koittaa kieltää sen itseltään.

Me ollaan muusat

Kun tähdet ovat liikkuneet oikeille kohdilleen Hades ottaa ohjat käsiinsä. Hän saa puhutta Herkuleksen luopumaan voimistaan yhdeksi päiväksi vaihtokauppaa eli Megiä vastaan. Kun Herkules on luopunut voimistaan Hades vapauttaa Titaanit, jotka lähtevät (aluksi värään suuntaan) valloittamaan Olymposta. Kun Zeus ja muut pilvien herrat ovat paniikissa tappelusta, niin Meg saa osuman kaatuneesta pylväästä ja Herkules saa voimansa takaisin. Hades kun lupasi, että Megiin ei saa sattua. Herkules on jälleen oma itsensä, mutta Meg on poissa pelistä. Herkules ei kestä sitä, vaan lähtee Hadeksen manalan majoille uiman Megin sielun takaisin hänen ruumiiseensa. Hades, kuten muutkin ajattelevat, että Herkules ei ole tarpeeksi jumala selvitäkseen loputtomien sielujen merestä. Kyllä ihmepoikamme saa sankarittarensa sielun syliinsä, ja nätisti nyrkillä posauttaa Hadeksen manalaansa. Kun sielu ja ruumis yhdistyvät Megara herää takaisin eloon ja yhdessä he lähtevät käymään Olympoksella. Nyt Herkules on todistanut olevansa jumala ja hän voisi palata kotiin. Herk kuitenkin haluaa jatkaa elämäänsä mieluumin maan päällä Megaran kanssa.

Sikäli on ihme, että näinkin synkästä tarinasta Disney on päättänyt tehdä komedian. Herkuleksessa on isoja ja vakaviakin teemoja, kuten omaan paikkaan kuuluminen, jumaluus ja kuolema, mutta ne käydään suht pinnallisesti läpi ja katsojalle jää isommin mieleen aiheet sankarius ja idolius, jota Herkules kohtaa Kreikassa. Kaikki kun on vielä hyvillä vitseillä kuorrutettu, niin meinaan unohtaa, että tässähän käydään manalassa. Minulle Herkuleksen komiediallinen puoli on aina ollut antoisinta, sen erikoislaatuisen animoinnin lisäksi. Kaikissa hahmoissa on ihanaa pyöreyttä, aina Herkuleksen leukakiehkurasta asti. Pilvet jolla Olympos makaa, Kreikkalaiset maisemat ja Megaran hiuskiehkurat tukevat tätä pyöreyttä. Herkuleksella on kunnnon lihakset, mutta muuten hän on vähän tolvana tyypi. Langanlaiha Megara on ulkomuodoltaan todellinen vastakohta Herkulekselle ja visuaalisesti se antaa kivaa kotrastia. Satyyri, tai minulle tyypillisimmin sanottu pukki Phil on vanha, lyhyt äijänkäppyrä, john on totaalisesti saatu kasvoihin ja olemakukseen hänen alkupeärisätä ääninäyttelijä Danny De Vitoa. Visuaalisesti Herkules on siis aika mehukasta karkkia silmille, varsnkin kun iloisissa kohtauksissa värit ovat mukavan vahvat. Toisaalta synkemmissä kohtauksissa ollaan sitten todella synkeissä tunnelmissa, harmaiden ja ruskeiden värien sävyttämänä.

"Mut ääneen kait rakastaa mä en saa..."

 Minusta on hauskaa kuinka isoksi osaksi sankaruus ja idolius nousee Herkuleksessa. Zeus sanoo, että kun Herkules on oikea sankari hän pääsee jumalten luo. Herkulekselle sankaritekoja ovat neitojen pelastamisnen ja vihollisten hakkaaminen. Kun Herkules kerran pelastaa Theeban, niin hänestä kerrotaan Zero to Hero laulun aikana muitakin ihmetekoja. Nämä teot muuten oikeasti perustuvat tähän alkuperäiseen Heraksles myyttiin. Mitä en ihan usko myytiin kuitekaan kuuluneen on tälläinen jumalallinen idolipalvonta, mikä on leffassa viety aivan äärimmäisyyksiin. Kun Herkules on muutenkin tuollanen vähän aivoton jätkä, niin ainakin katsojana koen, että hällä nousee kusi hattuun. Siksi varsinkin Phil suuttuu hänelle ja on suuntaamassa kotiin ennen viimeisiä taistoja. En ole muuten koskaan tajunnut tuota Zero to Hero kappaleen Nollasta Pollaan -käännöstä. Joo, Herkules on aluksi nolla, mutta mikä ihme tuo polla siinä on? Myönnän, että nollasta sankariksi ei ihan soinnu samalla tavalla kuin zero to hero, mutta tuo polla sana on niin ärsyttävä, kun en tiedä mitä se meinaa? Leffassa on muuten mitä mahtavampi suomidubbi, niin tuo yksi sanakäännös häiritsee minua kyllä suunnattomasti.

"Phil, mitä järkeä?" "Miten niin, mitä järkeäP Sähän haluut Olympokselle, etkö?" Huomaa myös hieno Scar talja.

Herkules on hauska elokuva. Itse päähahmosta en pidä niinkään, vähän liian aivoton lihaskimppu makuuni. Megarassa on kivaa särmää ja muutkin hahmot ovat ihan kivoja. Parasta leffasta tekee sen sanallinen huumori, josta tässä parhaita paloja:
- Phil: "Lue mulle satu, jooko pappa.." (Kuultuaan, että Herkuleksen isä on Zeus)
- Phil: "Mutta se pahuksen kantapää. Yks pikkanen nippasu ja... " (Esitteli Akilles patsasta)
- Megara: "Onks tää ihmepoika ihan oikee?" (Kun tapaa Herkin ekan kerran)
- Piina tai Panikki: "Mää tota sain nää ninku halvalla" (Jalassa on Herkules sandaalit)
- Piina tai Paniikki: "Huikka?" (Juo Herkules mukista)
-Kohtalotar (joku niistä): "Sisävessat tulee joka taloon!" (Kertoo Hadekselle tulevaisuudesta)
- Hades: "Hä sammukko fleda?" (Phegasos lentohepo puhalsi tukan pois)
- Hades: "Hei kaverit, Olympos on tuollapäin." (Titaanit menossa väärään suuntaan)
- Herkules: "Olen lelufiguri!" (Todistaa Zeukselle olevansa sankari)
- Titaani: "Sää oot vissiin se kuluisa Herkules. Mää syön sun pään!" (Kun näkee avuttoman Herkuleksen)
Ja loppuun kaikista parhaat:
- Herkuleksen fani: "Mää sain sen hikinauhan!" (Tätä käytämme siskoni kanssa aina, jos jompi kumpi meistä saa jotain tärkeätä esim. keikalla bändin settilistan)
- Mainosääni: "Voitte ostaa Herkuleksen kotivideon Teräspakarat!" (Jumankauta, mulle tuo video ja heti!)

Disney Klassikot 32: Leijonakuningas

Leijonakuningas on Disneyn kaikista klasskoista yliarvostetuin. Minusta se kuuluu Disneyelokuvien pahimmalle pohjalle. Ennen kun teilaatte minut tämän takia, niin paljastan henkilökohtaisen syyn miksi. Näin elokuva ihan liian nuorena (4-5 vuotiaana), eikä mennyt kauaakaan, kun isäni kuoli. Vaikka ilkeää setää ei littynyt tapaukseen, niin Mufasan poismeno Lejonakuninkaassa on liian voimakas minulle, että voisin edes yrittä nauttia elokuvasta.

Leijonakuninkaan mainosjuliste

Jylhäkalliolla on juhlat, uusi leijonakuningas Simba on syntynyt. Poikasena Simba on ärsyttävä ja utelias. Hän uhmaa vaaroja ja vie jopa kaverinsa Nalan elefanttien hautausmaalle, vaikka se on ankarasti kiellettyä. Isä saa pariinkin otteeseen kouluttaa Simbaa. Simba avautuu tylsyydestä sedälleen Scarille, joka ei voi sietää Mufasaa, eikä Simbaa. Päin vastoin, hän halua vallan itselleen ja kehittää juonen. Hän jättää Simban yksin, houkuttelee hyeenat avuksi Gnu-lauman säikäyttämiseen ja kun Simba on vaarassa jäädä alle, hän hakee Mufasan pelastamaan Simbaa turvaan. Mufasa tippuu ja uudelleen kiivetessään Scar ei häntä auta. Kun Simba löytää kuolleen Mufasan, hän ei tiedä alukusi miten reagoida. Scar manipuoloi Simban uskomaa, että Mufasan kuolema on hänen syytänsä ja häätää Simban pois. Scarin apurihyenojen on tehtävänä tappaa Simba, mutta he eivät pääse piikkipuskien läpi. Simba löytä aavikolta uudet kaverit Timonin ja Pumban ja alkaa elää heidän Hakuna Matata mottonsa mukaan. Hän pyrkii unohtamaan menneet ja kasvaa lähes yhdessä yössä.

Simban lapsuudenkaveri Nala löytää Simban ja vaati häntä palaaaan kotiin, sillä nyt Scar alistaa leijonia. Simban syyllisyys isän kuolemasta tulee mieleen ja vaikka Simba ja Nala kirmaavatkin yhdessä, heidän molempien jääräpäisyys estää heitä sovttelemasta. Simba kohtaa "rippipappinsa" punapersepaviaanin (jolla on muuten sininen perse) Rafikin, jonka avulla Simba näkee näyn isästään. Pilvissä Mufasa toruu sitä, että Simba ei ole ottanut paikkaa lauman johtajana ja unohtanut hänet. Niinpä Simba oppii läksynsä ja koko porukka lähtee takaisin Jylhämaahan. Timon ja Pumba vetää huomion muualle, kun Simba tekee näyttävän paluun. Edes Sarabi äiti ei usko Simban olevan elossa. Simba haastaa Scarin ja on jo häviöllä, kun Scar kuiskaa, että se oli hän joka oikeasti tappoi Mufasan. Muut leijonat kauhistuvat ja Simba saa uusia voimia taisteluun. Hän antaa Scarille armoa ja hätää hänet. Scar viekkaana ottaa armon vastaan, muttei luovuta ennen kuin Simba heittää hänet kalliolta alas. Siellä hyeenat ovat valmiina päivälliselle, varsinkin kun kuulivat että Scar syytti kaikesta heitä. Elokuva päättyy siihen, että Rafki on kastamasa Simban ja Nalan tytärtä Kiaraa.

Zazu kouluttaa Simbaa

 Leijonakuninkaan suurin ongelma on sen huono juoni, yksivärinen maisema, yleinen ahdistava tunnelma ja tekopirteys. Huonoksi haukun juonta, koska se on aivan suoraan Shakespieren Hamlettia, eikä sitä missään mainita edes lähdeteokseksi. Myös se, että päähahmo kantaa koko elokuvan syyllisyyttä teosta mitä ei ole tehnyt, ja kun kyseessä on vielä isän murha, niin hahmo oikeasti vain peittää sen kaken nahkansa alle ja haluaa unohtaa. Tämä on minusta käsittämätöntä, kun on Disneyn elokuvasta kyse. Asia pitää käsitellä, ei unohtaa. Olen myöskin aina todela järkyttynt siitä, kuinka vähän aikaa Simba oikeasi antaa tälle surulle isän kuolemasta. Sillä ei mene viittä minuuttiakaan, kun elämässä ei ole huolen häivää ja hoetaan Hakuna Matataa. Itse hyvin tunteellisena ihmisenä pidän Simbaa lähes tunnekylmänä ja siksi tämä elokuva ahdistaa. Yksivärisen leffamaiseman perustelen sillä, että lejonien karvat ovat kaikki oransseja ja siihen kun lisätään kalliot ja aurngonlasku, niin koko elokuva on todella kellertävän sävyinen. Kun savannilta mennään kauemmas, niin viidakossa on jo ihan kivoja värejä. Tekopirteydeksi kutsun jurikin tätä Timonin ja Pumban osuuta. Vaikka pidän heidän hahmoistaan mahdottmasti, niin varsinki tuohon heti Mufasan kuolman jälkeen se pirteä tunnelma on teeskentelyä. Siihen väliin olisi pitäyt jättää paljon enemmän aikaa.

"Syö mun kamu Pumba, siinä on kunnon lihoja"

  Olenko vain liian Alan Mekenin fani, kun minusta Leijonakuninkassa on oikeasti aika huonoja lauluja. Elämän tiestä ja Timonin hulatanssista pidän kovasti, mutta Scarin Vallan saan (joka on todella kehnosti vielä suomennettu), Simban haavelaulu kuninkuudesta, sekä Tunnetko tän rakkauden ovat minusta todella surkeita räpellyksiä. Varsinkin viimeisin on minulle aivan inhokki. Johtuuko Timonin ja Pumban pitkästä alkureplikoinnista, vai siitä että minun kouluaikanani tätä laulettiin aina kevätjuhlissa. Elämän tie on kappaleena mahtipontinen ja pidän sen alkuperäisversiosta, että dubbauksesta. Leijonakuninkaan olen yleensä katsonut suomeksi ja nyt kerran englaniksi. Olin poitiivisesti yllättynyt Rowan Atkinsonista Zazuna, mutta muut roolit eivät jääneet mieleen. Suomidubissa Esa Saarinen on ihanan mahtipontinen Mufasana. Vanhempi Simban ääni on jotenkin todella ärsyttävä, siinä on liikaa epävarmuutta. Jukka-Pekka Palo Scarina on kammottavan hyvä.

Scar pyytää armoa

Olen aina miettinyt miksi Scar oikein on niin katkera ja vihainen Mufasalle. Ovatko he riidelleet lapsena? Onko Mufasa isoveli ja siksi kuningas? Mistä Scar on saanut arpensa, onko Mufasa sen tehnyt? Miksi Scar on ylipäätää eri värinen kuin Mufasa, ovatko he velipuolia? Myös se mietityttää, että kun lopussa laumassa on jäljellä ainoastaan naarasleijonia, eikä muita urosleijonia koko leffan aikana edes esitelä, niin onko Nala Scarin tytär? Ihan tämmöset seikat minusta vaatii vastauksen, ennen kuin voin nauttia tästä elokuavsta, koska sitten ymmärrän pääpahiksemme motiiveja paremmin miksi hän tekee niin kuin tekee. Koska näitä tietoja ei elokuva minulle anna, niin siksi Leijonakuningas kuuluu inhokkieni joukkoon. Yllättävää kyllä muistan pitäneeni enemmän Leijonakuningas 2 Jylhäkallion Ylpeys elokuvasta, joka sekin on Shakespiereä, mutta tarinana on romanttinen  Romeo ja Julia.