Kaappari

Kaverini mainosti facebookissa kattoneensa tämän perjantaina telkkarista, joten siitä teki mieli kattoa tämä elokuva pitkästä aikaa. Viime kerrasta taitaa olla noin vuosi ja sitä ennen olen katsonut tämän juuri, kun dvd oli julkaistu. Leffateatterissakin kävin tämän katsomassa ja hassu sattumus on se, että minä ja nykyinen avomieheni (jota en ollut vielä tavannut tuolloin) ollaan käyty katsomassa tämä peräkkäisinä päivinä, samassa teatterissa.

Elokuvan mainosjuliste

Olen aikaisemminkin pitänyt Aleksi Mäkelän ohjauksista ja kun elokuvaa mainostettiin Kari Hietalahden ensimmäisenä draamaroolina, niin kiinostus oli kova. Varsinaisia odotuksia elokuvalle ei ollut, joten pettymyksiäkään ei kummemmin tullut vastaan. Näyttelijä roolisuoritukset ovat mielestäni hyvät. Kari Hietalahden Aarno Lamminparras on Mäkeläisintä mitä tässä elokuvassa on. Yleensä Mäkelän elokuvissa on sellasta veijarimaista äijähuumoria ja koen sen tässä elokuvassa kiteytyvän Lamminpartaan hahmoon. Kari Hietalahti onnistuu tässä hyvin tekemään vakavassa hahmossaan hauskuutta. Muuten erityisesti pidän Jussi Vatasen näyttelemästä lentoperämies Kalle Snockista. Kun Aarno Lamminparras pakottaa Snockin roikkumaan lentävästä koneesta ja  tiputtamaan rahalaatikon, hänen päästyään takaisin koneeseen Vatasen näyttelijätyö on todella hyvin tehtyä. Ihailen hänen vahvaa ja tarkkaa hengitystekniikkaansa tässä. Aake Kallialta odotin kokeneena komedianäyttelijänä, jopa ehkä vähän enemmän kuin sen, mitä hän kameran edessä antoi. Koneen matkustajat ja kaikki muutkin sivuroolit ovat tyyliin sopivia, mikään ei vie liikaa huomiota päähenkilöltä, eikä junnauta tarinaa paikallaan. Oli mukava nähdä pikkurooleissa suosikkinäyttelijöitäni mm. Toni Walhlström ja Pekka Valkeejärvi.

 Tykkään elokuvan hidastempoisesta ja painostavasta rytmistä. Aarno Lamminparran ahdistus ja itsetuhoisuus on vähän liian liioittelua ja muutenkin tuntuu vähän oudolta että, pelkällä pienellä pistoolilla, mikä Lamminparras varastaa ystävältään mukaansa, saa moisen hässäkän lentokoneessa. Tietenkin pienikin pyssy on uhkaava, mutta tuntuu että Lamminparrasta kohdellaan tässä enemmänkin jonain hengenvaarallisena pommin kantajana, kuin itsetuhoa suunnittelevana sekopäänä. Tavallaan Kaappari on sellainen läsnäoleva uhka, tikittävä aikapommi, jonka odotetaan räjähtävän kokoajan, mutta joka ei lopulta räjähdäkkään. Koko elokuvan juoni ja teema kertoo tästä odotuksesta; räjähtäääkö Kaapparipommi vai ei ja miksi? Elokuvahan perustuu tositapahtumiin, Suomen ensimmäiseen lentokonekaappaukseen ja elokuvassa hyvin näytetään se ahdistus ja
hätääntyneisyys, että mitä sellaisessa tilanteessa tulisi (ja osittain myös ei tulisi) toimia.
 

Lentokapteeni Taneli Rajapaltio (Aake Kalliala) ja lentoperämies Kalle Snock (Jussi Vatanen)

Kun elokuva sijoittuu 70-luvulle, on mukavaa nähdä tässä ajankuvaa. Tyttö lukee lentokoneessa vanhaa suosikkia, yksi matkustajista on euroviisuedustaja, bussin kyljessä lukee vanha Karhun Liikenne, lentokoneen perämies on käynyt seurahuoneen naistentansseista ja lentokoneessa saa polttaa tupakkaa. Puvustus ja lavastus korostavat tätä 70-luvun tunnelmaa ja sen ajan uskottavuutta.

Aninoa häiritsevä tekijä elokuvassa oli tämän loppu. En ymmärrä miksi tähän on laitettu tämmöinen Lamminpartaan "uniloppu" jossa hän hengailee jollain rannalla lentäjien, asianajajan ja vaimonsa kanssa. Tämä on ainoa muusta elokuvasta irrallinen kohtaus, mikä ei liity koko aikaisempaan elokuvaan millään tavalla.