Disney Klassikot 42: Aarreplaneetta

Minun henkilökohtaiset Disneyklassikkoni loppuivat Liloon ja Stichiin. Sen jälkeisiä Disneyn "klassikko" elokuvia minun on vaikea hyväksyä klassikoiksi, sillä alamäki on ollut niin huima. Vasta Räyhä-Ralf antoi minulle jälleen uutta toivoa siitä, mitä Disneyn klassikot voivat olla. Tuon välin ajan olin paljon kiinnostuneempi Pixarin animaatioista, jotka nostattivat tasoaan huomattavasti. Aarreplaneettaa en siis lapsena nähnyt ja näin aikuisiällä kaksi ensimmäistä katselukertaa eivät saaneet minua kiinnostumaan. Nyt kolmannella katsoin elokuvan originaaliäänillä ja lähes pakotin katsomaan tämän seikkailun keskittyneesti. Se ei ollut erikoisen hyvä, muttei kovin huonokaan. Ehkä lähimpänä katsomiskokemustani Aarreplaneetta menee Oliver ja Kumppaneiden, sekä Basil Hiiren kokemuksiini, mikään näistä elokuvista ei herättänyt minussa tunteita.

Aarreplaneetan elokuvajuliste

Aarreplaneetta perustuu siis Aarresaari kirjaan, josta ole lukenut vain Mauri Kunnaksen version (ja senkin vasa tämän elokuvan nähtyäni). Tarina on muuten vissin sama, sillä yhtäläisyyksiä ainakin Kunnaksen versioon löysin, mutta Disneyn Aarreplaneetta sijoittuu nimensä mukaisesti avaruuteen. Vaikka tässä olenkin innostunut joltan osin scifistä Star Trek tv-sarjojen myötä, niin en siltikään oikein innostunut tämän elokuvan avaruusteemasta. Olisin varmasti tykästynyt enemmän, jos Disneyn Aarresaari olisi vanha kunnon merirosvopiirretty isoilla aallokoilla.

Pikkuinen Jim-poika haaveili satukirjasta, kuinka hän isona tulisi löytämään Aarreplaneetan. 15-vuotiaana teininä Jim on kapinallinen, mutta jotenkin nössö sellainen, eikä saa sympatioitani. Hän auttelee äitiään majatalon pyörittämisessä, kunnes paikalle tulee ukkeli, jolla on kartta Aarreplaneetalle. Karttaa ei missään nimessä saa antaa kyborgille (äijä, jolla toinen käsi on rautaa/ alkuperäisess tarinassa ilmeisesti äijä, jolla on puujalka). Ukkelin perässä on ilkeitä tappajia, ja Jimin äidin majatalo palaa poroksi. Jimin äidillä on kaveri tohtori Doppler, joka innostuu Aarreplaneetan etsimisestä Jimin kanssa. He värväävät laivan, jonka kapteenina toimii Amelia, yliperämiehenä Arrow ja kokkina kyborgi John Silver. Silverillä on lemmikkinä Morfi, eräänlainen muotoaan muuttava pinkki löllykkä. Muut laivapojat ovat naamioitneita piraatteja, jotka ovat Silverillä homissa heti alusta nimittäin näkee, että kyborgi on pahis, vaikka hän kuinka koittaa ottaa Jimiin herkkää ystävyyttä. Jimin meneisyydestä nähdään, kun hänen isänsä on hänet hylännyt ja näin ollen Silveristä Jim saa kaipaamaansa isähahmoa. Yhden myrskyn tullessa Silverin apulaiset heittävät Arrowin yli laidan ja syyttävät tästä Jimiä. Jim saakin vahingossa kuulla Silverin merirosvojuonista ja hänen jo heikko luottonsa Silveriin menee kokonaan.

Jim ja kyborgi John Silver

Pian saavutaan itse Aarreplaneetalle ja Jim, kapteeni ja Doppler pakenevat laivasta pelastusveneellä. He pääsevät saarelle, jossa Jim tapaa robotti B.E.N:in, joka antaa heille turvaa. Samaan aikaan piraatit ovat kaapanneet laivan ja tuleet myös saarelle, jossa aarretta etsitään mahtipontisesti. Jim huomaa, että hänen mukaan ottama karttansa olikin muotoaan muuttanut Morfi, joten hänen täytyy käydä laivasta hakemassa oikea kartta. Siellä törmääkin muutamiin vartioihin, mutta Jim saa laivasta painovoimahässäkän pois päältä ja pari merirosvoa tipahtavat avaruuden syövereihin. Takaisin planeetalla Silver on ottanut kapteeni Amelian ja tohtori Dopperin vangiksi ja lupaa palauttaa heidät, kun Jim näyttä hänelle missä aarre on. Yhdessä kartan avulla sinne päästään, mutta aarteen luota onkin hankalampi lähteä pois. B.E.N. löytää aivojensa muistitikun aarteiden keskeltä, missä on alkuperäisen aarresaaren löytäjän Flinthin laiva. Sen ja Jimin taitavien lainelautataitojen avulla päästään turvallisesti liikenteeseen, kun merirosvot jäävät saarelle vangksi. Ovela John saa itsensä kiepautettua turvaan ja lopulta hän jättääkin Morfin Jimille ja itse lähtee pelastuveneellä karkuun osan aarteesta kanssa. Kotona hänet olisi nimittäin tuomittu vankeuteen. Amelia ja Dopper päätyvät yhteen ja Jimin äiti saa rakennettua aarteen avulla uuden majatalon.

Suloinen löllykkä Morfi

Aarreplaneetta on nopea tempoinen ja siinä sattuu ja tapahtuu paljon. Tälläisille henkilöille, joille Aarresaaren juoni ei ole entuudestaan tuttu, täytyy pysyä kokoajan keskittyneenä siihen mitä tapahtuu. Hahmoilla on hankalat nimet ja he ovat suht persoonattomia, joten ainakin minun on keskusteuissa vaikea pysyä kärryillä kenestä nyt puhuttiinkaan. Avaruusteemaa ei ole käytetty kovastikkaan hyödyksi, sillä nämä avaruusoliohahmot kuten Amelia, merirosvot ja John ovat todella ihmismäisiä. B.E.N. robotista jo tuli vähän scifimäinen olo, sillä minulla tuli hänestä aluki mieleen Star Trekin Data. Harmikseni Jimin isän kaipuu on kuvattu tähän aika hepposesti, enkä ihan ymmärrä sitä sidettä, minkä John Silver ja Jim saa toisiinsa luotua. Kaikki hahmot ovat minulle etäisiä, eikä kukaan hahmoista tai heidän tavoitteistaan oikein kiinosta minua. Ainoa hahmo josta todella tykkään on pieni löllykkä Morfi, joka osaa muuttaa muotoaan miksi vain. Hänestä minulla tulee mieleen Pokémonien Ditto. Morfi on kakein lisäksi suloinen ja yksi hahrvoja elokuvan kokoajan positiivisia hahmoja. Kapteeni Amelia antoi elokuvaan kivaa feminiinisyyttä, mutta ei hänkään oiken saanut minua vakuutettua. Tykkäsin kuitenkin Emma Thompsnin vakavasta äniroolista tässä hahmossa. Elokuvan olen aikaisemin koittanut katsoa suomeksi, mutta silloin varsinkin hahmojen nimet menee itellä sekaisin, eikä mikään äänirooli ole jäänyt siitä mieleeni.

.

Laivalla ympäri ämpäri nättiä avaruutta

Aarreplaneetassa juonta enemmän minua vähän harmitaa sen potentiaalin käyttämättömyys, mitä avaruusseikkailu olisi voinut tuoda. Se, että otamme perinteisen laivan, joka seilaa avaruudessa ei ole looginen. Millä ne hahmot ylipäätänsä hengittävät siellä? Olisin kaivannut oikeata avaruusalusta ja erinäköisiä avaruusolioita, lähemmäs sellaisia hahmoja joita Monsterit Oy.ssä on. Taivas on kivan väristä tähtisadetta, mutta niistä puuttuu kokonaan sellainen personallisuus ja taiteilijoiden kädenjälki. Taustat ovat tässä elokuvassa pelkkiä taustoja, joissa ei oikein ole mitään, ja se syö katsomisnautintoani huomattavasti. Samaistuttavien tapahtumakulkujen ja hahmojen puute vähän karkoittaa minut liiaksikkin tästä elokuvasta. Ainoa mille voin vähän antaa sympatioita, on Jimin isän hylkääminen. Sillekkään ei koskaan annettu edes kunnolla syytä. Siksi tunnetasolla Aarreplaneetta ei minuun kolahda ja joutu Disneyn klasskkolistalla hyvin pohjalle.