Tv-suosikkejani: Joulupukin Kuuma Linja

Elokuvien ohessa on tullut monenmoisia televisiosarjoja vuosien varrella seurattua. Jotkut niistä on painautunut ikuisesti mieleeni koskettavien tarinoiden tai herskyvän huumorin takia. Tässä osiossa esittelen suosikkisarjojani ja koitan pohtia, mitkä asiat kyseisessä sarjassa vetoaa minuun, niin että vuodesta toiseen haluan katsoa samoja jaksoja, joita olen niin monen monta kertaa jo elämäni aikana nähnyt. Joskus tv-sarjan katsominen tiettynä päivänä on perinne. Aika monelle varmasti jouluna sellasia on. Niin minullakin ja tänä vuonna muistellaan Joulupukin Kuumaa Linjaa, sillä minulle se on aina myös aikuisena ollut aattoaamun virittäjä ohjelma.

Ensikosketus: Joulupukin Kuuma Linja näytettiin ensimmäisen kerran Ylelä vuonna 1991. Ihan pikulapsena en muista ohjelmaa katsoneeni, mutta toisaalta on mahdollista, että se on aattoaamuisin mellä pyörinyt taustalla, koska minulla on 3-vuotta vanhempi isosisko. Vasta ala-koululaisena muistan tarkemmin, että olen ohjelmaa katsonut. Laitoin joskus jopa herätyksen kello kahdeksalta jouluaattoaamuna, kun halusin Kuumaa Linjaa katsoa. Vaikka huoneessani oli televisio jo aika nuorena, niin Kuumaa Linjaa katsoin yleensä olohuoneessa. Siitä alkoi minulle joulun tuntu: televisiossa istuu joulupukki, kuusessa on valot, olohuoneen pöydällä sininen liina ja kynttilät kipoissa ja olen jo valmiiksi olkkarin varannut jouluisia lastenkirjoja joita luen ohjelman ohessa. Aamupalaksi joululimppua poroviipaleella ja vuoden ensimmäinen pala Wiener nougata. Siitä minulle alkoi jouluaatto. Ohjelman kuului pyöriä koko ajan taustalla, aina Lumiukon loppumiseen asti.

Ohjelman kulku: Joulupukin Kuuma Linja alkaa yleensä siinä kahdeksan maissa. Alkuun näytetään Ylen joulukalenterin viimeinen jakso ja sitten alkaa puhelut. Pukki istu Tohlopin studioon tehdyissä lavasteissa ja muut tontut vievät hälle puheluita. Pukki rupattelee ja smalltalkia mukuloiden kanssa, ja välillä lapset laulavat nuotin vierestä jotain jouluista. Alhaalla saattaa pyöriä tervehdyksiä. Väleissä näytettiin ennen jouluisia mutta halpoja aniaatioita. Nyt ne ovat vain halpoja ja kaikki tietkoneella toteutettuja, käsinpiirrettyjä ei ole monena jouluna tullut ollenkaan. Ohjelman lopuksi Joulupukki on joskus laulanut uuden joululaulun, mutta tästä ei ole tullut perinnettä. Ohjelma päättyy ihanaan Lumiukkoon, jonka minäkin katson joka vuosi, vaikka olen sen jo niin monesti nähnyt ja dvd:n omistan. Edes Lumiukko on jäänyt käsinpiirrettynä ja sihen olen tyytyväinen, siinä on paljon ilmaa, koskettava tarina ja musiikki. En yhtään ihmetele, miksi Lumiukko on noussut klassikoksi.

Joulupukki: Minulle (niin kuin aika monelle muulle aikuiselle) oikea Joulupukin Kuuman Linjan Joulupukki oli Kosti Kotirannan esittämä. Vaikea kuvitella, että hänen viimeisin joulunsa Pukkina oli vuonna 2011, eli lähes 10 vuotta sitten. Siltikin minulle hän on se ainoa ja oikea. Uuteen Pukkiin Auvo Vihroon verrattuna Kosti oli löytänyt sen joulupukin salaperäisyyden ja mysteerin hahmoon. Hän nimittäin oli jollain tavalla pelottava ja karmiva ja ehkä juuri siksi niin karismaattinen ja aito joulupukki. Kun Auvo Vihron pukki on lempeä ja hymyilee kokoajan, niin Kosti korosti salaeräisesti vain että: "Kyllä Pukki tietää." En edes uskala kuvitella, mitä Pukki minusta tietää. Auvon joulupukki muistuttaa enempi hyvämielistä coca-cola Pukkia, joka antaa kaikille lahjoja, kun Kostin Pukki katselee tarkkaan kirjasta ollaankos sitä oltu tuhmia. Hänen olemuksessaankin on jotain suomalaisempaa, jotein Nuuttipuki perinteiden jälkeä.

Miksi juuri Joupukin Kuuma Linja: Koska eihän jouluaatto voi alka muuten. Voiko? Itseläni kun ei ole lapsia ja koitan luoda itselleni jouluaattotunnelmaa ilman lapsuudenkotiani, niin vanhojen, hyvin perinteiden ylläpito on yksi osa sitä. Vaikka Joulupukin Kuuma Linja ei ole minulle yhtä koskettava kuin Samu Sirkan Joulutervehdys (josta koitan muistaa kertoa ensi vuonna), niin on se silti yhtä tärkeä aattoaamun tunnelman luomisessa. Muistettavimat jutut kuumassa linjassa: - Pukki sanoo: "Kyllä Pukki tietää" - Pukki kuulee lasten nimet ja asuinpaikat väärin - Pukki yrittää laulaa lasten kanssa samaa joululaulua ja lapset hyppäävät säkeistöjen yli ja laulavat väärin - Pukki katsoo värään kameraan - Pukki huhuilee soittajaa, joka ei van päässyt linjoile. "Haloo, onko Ville? Haloo! Haloo! Ei taida Ville nyt kuulla, on harakat eksyneet linjoille." - Piirretyistä on jäänyt mieleen että jonain vuonna Kuumassa Linjassa näkyi ohjelma nimeltään Aurinko on Keltainen Kirahvi. Siinä oli joku ihan hanurista piirretty kirahvi jossain afrikassa ja alussa ja lopussa hän muuttui auringoksi. Ihan häröä.

Barbie Täydellinen Joulu

Monet varmasti kaihtavat Barbie leffoja niiden muovisuuden ja kaupallisuuden takia. Itse pidin kovasti pienenä kahdesta ensimmäisestä Barbieleffasta, olin tosin niiden tullessa jotain 10 vuotias. Tässä jokunen vuosi sitten tilasin satunnaisen nipun jouluelokuvia ja yllätyin kuinka olen tykännyt Barbien Täydellisestä Joulusta, joka ei kuitenkaan ole niin täydellinen. Barbie-elokuvissa on ilmestynyt myös oma Barbie Joulutarina, mutta sitä ei kannata sekoittaa tähän.

Barbie ja hänen pikkusiskonsa Skiper, Stacie ja Chelsea ovat lähdössä New Yorkkiin tätinsä luokse jouluksi ja jokaisella on joulusta omat odotukset. Barbie menee katsomaan näytelmää, Skiper pääsee kuulemaan kun hänen kaverinsa vetää Skiperin tekemän biisin lavalla, Stacie haaveilee urheilusta ja Chelsea eläintenhoidosta. Lennolla kuitenkin tulee ongelmia ja pakkolasku täytyy tehdä. Lapset riitelevät autossa ja lumimyrsky yltyy. Barbie bongaa matkan varrelta majatalon ja sinne he yöpyvät. Majatalossa on omat juhlat tulossa ja siellä valmistaudutaan kiireesti joulunviettoon. Chelsea on ihan innoiissaan, hänen kuvitelmissaan tämä on jo Joulupukin paja. Perhe on yötä majatalossa, ja toiveikkaina uskovat että pääsevät huomenna jatkaa matkaa. Skiper on kuitenkin realisti; myrsky on niin kova, että tuskin he pääsevät perille. Barbie ei voi luvata että he pääsevät Nykiin, mutta hän lupaa perheelleen täydellisen joulun. Kun muut nukahtavat, Barbielle tulee tunnontuskia. Miten hän voi luoda täydellisen joulun täällä, kun he eivät pääse perille? Ensimmäistä kertaa Barbie kuvataan (minun näkemissä leffoissa) vialliseksi ja jopa hieman ahdistuneeksi. Majatalon emäntä Christie saa Barbien jaloilleen ajatuksella, että joulu ei ole täydellinen tavara. Joulu on tunne.

Lento ei lähde ja Barbien porukka joutuu jäämään majataloon. He ulkoilevat, heittävät lumisotaa, kinastelevat, eksyvät ja löytävät toisena. Viettävät aika normaalia siskosten elämää. Skiper törmää yhdessä autotallissa bändiin, joka tietää Skiperin nettikanavien kautta. He osaavat soittaa, mutta heiltä puuttuu laulaja. Barbie keksii, että kun Skiper ei pääse näkemään ystäviensä keikkaa, hän pitäisi bändin kanssa omansa ja striimaisi sen nettiin. Siitä kehkeytyykin tapahtuma. Christien majatalossa on aina pidetty joulujuhlat ja Skiper bändeineen on iso numero. Stacie ja Chelsea haluavat kanssa osallistua ja he pääsevät bändin lämppäreiksi. Ei laulamaan, vaan he esittävät hylätyillä koirilla temppuja. Ehkä siten koirat saadaan adoptoitua uuteen kotiin. Heti tytöillä tulee riitaa, kun Stacie haluaisi tehdä oman shown ja Chelsea nimenomaan yhdessä. Skiper taasen ei halua apua järjestelyissä. Hän on aina seuranut sivusta kuinka Barbie osaa tuottaa tapahtumia ja ollut jopa kateellinen tämän suunnitelmille. Skiper ei ymmärrä delegoinnin tärkeyttä, ennen kuin Barbie avaa asiaa. Tälläisiä tapahtumia ei tuoteta yksin. Vastuut voi jakaa, itse ei pidä päättää ihan kaikesta. Sitäpaitsi mitä väliä onko koristerusetti punainen vai vihreä?

Tapahtuma saadaan siis hyvin alkamaan. Barbie kannustaa tyttöjä ja koirashow onnistuu. Skiper laula bändin kanssa ja saa netissä paljon katsojia. Jopa täti New Yorkista pääsee paikalle ja niin Barbien perhe saa täydellisen joulun. Täydellinen Joulu elokuva voi kuulostaa ihan lasten hömpänpömpältä, mutta sinä on takana kaunis ajatus. Se vain on fakta että suunnitelmat muuttuvat mitä tahattomimmista syistä, ja soveltuvuutta ja sopeutumista tarvitaan. Edelliskerran suunnitelmat voi käyttää sitten vaikka myöhepänä jouluna. Pidän opetuksesta jonka Christie antaa Barbielle. Joulu tosiaankin on tunne. Joulun tunteen voi saada monista asioista, ei ole pakko tehdä sitä yhtä ja samaa. Se vaatii totuttelua, mutta loppujen lopuksi joulun voi pilata vain se, ettei itse anna joulun tunteen tulla itseensä. Siksi koen elokuvassa kaunita joulunhetkiä, vaikka muuten tarinan ympäristö ja kaikki leffan laulut ovat aika siirappia.

Elokuva on siis valitettavasti jonkin sortin muskaali. Laulut ovat enimmäkseen rasittavia, tosin ensimmäinen jää ainakin minulle korvamadoksi. Musiikki on muuten mitäänsanomatonta. Animaatio on vähän parempaan (eli Disney-Pixarin) tottuneelle aika heikkoa, mutta pidän siitä, että värikylläisyys on uskallettu vääntää tappiin asti. Tämä on rehellisest todella värikäs elokuva. Talvi, lumi ja pimeyskin luovat kauniita valoja. Ehkä värien takia pidänkin tästä, se huoksuu räiskyvää Barbiehenkeä juuri värien takia. Tietääkseni tämä on muuten ensimmäinen Barbie-elokuva, jossa kaikki Barbien siskot ovat mukana. Se luo mukavaa, ja jopa aitoa ristiriitaa Barbie-elokuviin, joissa monesti kaikki on vain yhtä ruusuilla tanssimista.

Kaikista hauskinta on se, että nämä Barbien sisarten luonteet ovat hyvin samalaisia, kuin mitä itse olen Barbeilla lapsena lekkinyt. Barbie on aina leikeissäni ollut se neiti täydellinen, jopa vähän ärsyttävä ja se joka kertoo totuuden. Iältään Barbie on reilun kolmenkymmenen. Skiper on leikeissäni aina harrastanut musiikkia. Ei laulajana, mutta sanoittajana ja kitaristina. Iältään hän on leikeissäni n.16 vuotias. Stacie taasen leikeissäni on rämäpää, joka harrastaa ihan kaikkea urheilua mitä voi. Stacie on leikeissäni 11-12 vuotias. Shelly, joka vastaa elokuvan Chelsea, on leikeissäni relusti nuorempi. Shellyni on aina ollut jotain 4-5 vuotias, elokuvan Chelsea on minusta lähempänä 7-8 vuotta. Nämä kolme hahmoa; Barbie, Skipper ja Stacie ovat elokuvassa siis hyvin samankaltaisia mitä omissa leikeissäni, mikä on hienoa, mutta samalla pelottavaa. Ovatko leffan tekijät tienneet leikkini, vai olenko aina leikkinyt jonkun Barbiemaailman luoman stereotypian mukaan, että tiedostomattani olen luonut hahmoille sellaiset persoonat, mitä nuken tekijät ovat ajatelleet? Hälläväliä, leffasta tulee osittain hahmojen luonteiden takia minulle nostalginen fiilis, koska tuntuu että tunnen hahmot jo omien leikkijeni kautta, vaikken ole elokuvaa ikinä lapsena nähnyt.

Grinch

Jim Carreyn tähdittämä Grinch oli lapsena minulle kaukainen jouluelokuva. Tiesin, että sitä kaverien keskuudessa oli kehuttu ja lehdistä luin siitä juttuja, mutta lopulta sain itse nähdä tämän vasta teini-ikäisenä, kun elokuva tuli televisioista. Nauhotin sen ihan ajastimella nauhalle, kun olin itse kaupungilla shoppalemassa. Muistan, että ollaan oltu Rossossa syömässä, kun siellä olevasta telkkarista näin elokuvasta pätkän. Vaikka olen sen jälkeen Grinchin katsonut useinkin, en vieläkään ole varma pidänkö elokuvasta. Jotenkin se kuitekin aina välillä kiehtoo, kun huomaan katsovani Grinchin.

Elokuvassa on perinteinen kertoja ja hyvin satukirjamainen alku. Tosin, nyt emme mene satukirjaan, vaan jouluisemmin lumihiutaleen sisään. Sellä on Kukakylä, jossa joulu on maailman ihanin asia. Muttta miksi, se onkin kyseealaista. Kaikki viipottaa lahjoista, koristeista, ruuista, valoista ja ovat niin joulumaterialisteja, että vaikka kaikki on tehty sadu muotoon, niin minua katsojana se ihan inhottaa. Grinch siis on samalaien kuin minä. Peikko, joka asuu vuorilla ja vihaa joulua juurikin sen materalistisuuden takia. Hänen kaatopaikalleen ihmisten vanhat joululahjat päätyvät. Grinch käy kylillä ihan piloilaan ja vaan ärsyttämässä muita, koska ei hänellä oikein muutakaan tekemistä ole, itsesäälissä rypemisen lisäksi. Koska kyseessä on kuitenkin lasten komedia, niin siksi Grinchiä näytteee Jim Carrey, joka tekee roolistaan niin herkullisen hauskan, että hahmossa on sitä jotain. Katsojan lisäksi pikku Kukakyläläinen Cindy Lou Who, 8- vuotias neiti, kammppailee samoissa tunontuskissa. Mistä se joulumieli oikeastaan tulee, kun kaikki on niin materiaa? Siksi Condy turvautu toiseen samankaltaiseensa eli Grinchiin ja koittaa päästä hänestä jyvälle.

Cindy saa kuulla Kukakyläläisiltä Grinchin raskaan lapsuuden. Hän oli jo valmiiksi vihreä, eikä kukaan häntä huomannut pakkasella, kun hän lensi sinne Kukakyläläisvauvojen tapaan. Aamulla hänet ottivat pari leidiä huostaan ja Grinch on lapsena innostunut syömään astioita. Koulussa häntä kiusataan ja haukutaan rumaksi ja kun kouluun täytyy viedä lahja kivalle kaverille, niin Grinch teki ihastukseleen Marthalle itse enkelin. Ja kaikkien pilkkahuudot korvissa Grinch koittaa ajaa naamakarvojansa, siinä onnistumatta. Enkelin kaikki rikkovat, haukkuvat ja Grinch pakenee paikalta naama verisiteissä. Jokainen Grinchiä muisteleva, ajattelee Grinchistä omiaan. Pormestari kauhua, ja Martha lihaksia. Noh, joulujuhla vietetään ja silloin valitaan Kukakylän Hupimestari. Cindy ehdottaa Hupimestariksi Grinchiä ja hän pääsee pitkästä aikaa mukaan juhliin. Juhlat ei välttämättä ole niin mukavat mitä antaa ymmärtää ja niiden päätteeksi pormestari kosii Marthaa. Martha on ristiriitaisilla fiiliksillä, tavatessaan Grinchin pitkästä aikaa. Juhlat ovat kuitenkin ohi ja jouluyö alkaa, eikä niin rauhaisisa merkeissä.

Grinch päättää tekeytyä joulupukiksi ja vihdoinkin pilata kaikkien joulun. Ruuat, lahjat, koristeet ja kaikki hän varastaa ja vetää joulukuusen silppuriksi. Cindy toimii hänen omanatuntonaan ja kuitenkin joulupäivän aamuna jotain nyrjähtää Grinchinkin vihreässä sydämessä. Kukakylän asukkaat ovat itkusta turtana, kun heidän joulunsa on pilalla. Grichin onnistu joulun pilaamisen lisäksi pelastaa joulu ja kaikki tulevat onnelliseksi. Velä onnelliissemmaksi Grinch tulee, kun Martha purkaa kosinnan pormestarin kanssa. Hän haluaa sittenkin lihaksikkaan, haisevan, itsesäälimörön ja hassutteija Grinchin. Lopulta Kukakylä viettäää ihanaa yhteistä joulua Grinchin vuorella. Yksinkertainen juoni yksinkertaiseen lastenelokuvaan suoraan jenkeistä, mutta opitaanko tästä mitään? Elokuvan alussa käydään Cindyn ahdistus juurikin lahjojen ja koristeiden osalta mikä on varmasti ollut alkuperäisen tarinan keksijän Ronald Rahlin opetus, mutta lopussa se kaikki vesitetään, kun joulua sittenkin saadaan vietetttyä lahjojen, ruokien ja koristeiden kera. Siksi tämä elokuva on minua jo vuosia hämmentänyt, kun en osaa päättää mitä tämä jouluelokuva haluaa kertoa minulle oikean joulun hengestä? Materialistin korostuminen on jotekin liian painavana teemana ja varsnkin Marthan hahmo saa ristiriitaisuuden korostumaan, kun hän on kaunis ja rahakas ja jne. mutta kuitenkin hyvin hyvis, kun ei haluakkaan pormestaria. Minusta olisi jopa paremmin elokuva toimnut, jos Grinch olisi antanut Marthalle pakit.

Visuaaliselta ilmeeltään Grinch on lähes täydellinen jouluelokuva. Koristeet, puitteet, lavasteet, kertojan runotyyli, hahmojen nimet ja hassut hiuskiekurat ja nenän nöpökät, kaikki tukee sadunomaisuutta. Ihmeellisesti vain minusta elokuva on hyvin sumuinen. En tiedä mistä se johtuu, mutta koko elokuvan ajan tuntuu kuin kameran ja näyttelijöiden välissä olisi jokin savuverho. Ehkä silläkin on sadunomaisuutta haluttu korostaa. Roolisuoritukset ovat hyviä, varsinkin Cndya näyttelevä tyttönen on todella luonteva. Jim Carrey vetää tahallisesti kaiken yli mikä sopii tähän elokuvaan, kun hän on vastapainona koko ylijoulutus Kukakyläläisille.

Grinch ei ole lempijouluelokuvani, mutta se tuo mukavaa vaihtelua esim. Netflixistä löytyviin rakkausjouluelokuviin, jotka ovat tajutonta hömpänpömppää ilman mielenkiintoista käsikirjoitusta. Grinchia voi suositela näin joulunodotteluun tai taustalle, mutta aattoillan elokuvaksi siitä ei ole.

Tove

Tove Jansson on itselleni ollut aina iso nimi, sillä olen todella kova Muumifani. Lapsena katsoin tietty animaatiota, mutta yläasteikäisenä luin kakki muumikirjat ja innostuin myös Muumisarjakuvista. Olin jopa yllättynyt, että monet ystävistäni ja tuttavistani eivät ole edes kuulleetkaan muumisarjakuvista (paitsi siitä lasten lehdestä) ennen kuin asian heille kerroin ja näytin muumisarjakuvia. Tove sai minulle kasvot jo varhain, kun omistin lasten sarjakuva-albumin Taikatalvi. Sarjauva perustuu enemmän kirjaan, kuin tv-sarjaan ja olen siitä sarjakuvasta aina pitänyt. Viimeisellä sivulla on kuva Tovesta ja hänen tuotoksistan pieni maininta. Tove elokuvaa odotin siis todella innolla.

Tove malaa tauluja, mutta salaa piirtää muumeja, jotka ovat kiehtoneet häntä. Hän ihastuu Atos Wirtaseen, muta heidän suhteena on enemmäkin kaverillinen kuin intohimoinen rakkaussuhde. Tove törmää jossain näyttelyn avajaisissa teatteriohjaja Vivica Bandleriin ja saa häneltä tilaustyön tehdä juttuja Vivican isän juhliin. Tove on sinne myös kutsuttu ja parvekkeella tupakilla ja lasillisella Vivica näyttä hänelle kiinnostuksena. Tove on avoimena Vivican ehdotuksista ja heille syntyy kiihkeä, mutta samalla kieroutunut suhde. Tove haluaa selvästi pysyvyyttä, Vivica jotain välitilaa. Tove kirjoittaa hänet ja Vivican Muumeihin Tiuhdiksi ja Viuhdiksi, sekä heidän oman salakielensä. Atokselle hän uskaltaa tunteitaan Vivicaa kohtaan kielikuvilla kertoa, puhuen tästä aiheesta lohikäärmeenä. Samalla koko elokuvan ajan Tove maalaa, mutta ei saa taulujaan myydyksi. Apurahaakin haetaan, huonoin seurauksin. Vivica löytää Toven muumikuvat ja ehdottaa näytelmän tekoa. Siitä tuleekin menestys, vaikkei aluksi uskokkaan. Tove alkaa kiintyä Vivicaan, mutta ohjaajalla onkin jo toinen nainen kierroksssa. Nopeasti siitä hypätään palaveriin, jossa Tove ottaa sarjakuvapiirtäjän pestin vastaan. Ensimmäinen vakituinen palkka sarjakuvista Brittläiseen sanomalehteen. Sarjakuvien piirtoa ja sen tuomaa kahletta pikakelataan elokuvassa ja lyhyesti näytetään, kuinka homma pikkuhiljaa siirtyy Toven veljelle Larsille. Tove itse matkaa Pariisiin, jossa kohtaa Vivican pitkästä aikaa heidän eronsa jälkeen. Vaikka Vivica yrittää lämmittää heidän suhdettaan uudestaan, Tove ei lähde tähän mukaan. Sen sijaan Tove kutsuu kotiisa Tuulikin, myös lahjakkan taiteilijan, jonka hän on muutaman kerran aiemmin tavannut. Lopulta he matkaavat yhdessä merelle ja me tiedämme miten heille käy. Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä elivät loppuelämänsä yhdessä.

Jotenkin olin aika hämmentynyt tästä Tove elokuvasta. Olin jotenkin odottanut enemmän taiteilijan kuvaa ja juurkin elämänkertaa, en rakkausdraamaa. Tottakai ihmissihteen kuuluvat elämänkertoihin, mutta odotin elämänkertaa enemmän kokonaisuutena Toven elämästä, enkä pelkästään aikaa ennen Tuulikkia. Draamallisesti ajateltuna Vivican hahmosta tehtii pahis, syöjätär, jota en usko hänen esikuvan oikeasti olleen. Se tosin onkin elämänkertojen ongelma; draaman kaari pitää tehdä väkisin. Toven kipuilu taiteilijuutensa kassa oli elokuvassa pohjalla, mutta siihen ei päästy syventymään kunnolla. Sääli, sillä se olisi tuonut elokuvaan paljon mielenkiintoisemman aspektin. Myös Toven ura sarjakuvatekijänä ohitettiin jotenkin nopeasti. Olen käsittänyt että Tove lähes uupui ison työtaakan alle ja siksi halusi Larsilta apua ja pikku hiljaa työ vain liukui Larsille. Nyt tässä elokuvassa muutosta ja suhdetta sarjakuviin ei oikein pohjustettu. Sama Tuulikin hahmon kanssa. Tove vain tapasi hänet silloin tällöin ja vaihtoi sanasen. Olisin halunut heille jotain samanlaisia tutustmishetkiä, mitä vaikka Atoksen kanssa kuvattiin.

Käsikirjoitus siis kohdistui minun mielestäni Toven elämän liian pieneen vaiheeseen. Ohjauskaan ei säväyttänyt. Olen tältä ohjaajalta nähnyt muutaman elokuvan, joista mistään en pidä ja sanon etten hänen tulevia elokuviaan katso. Jos Tove Janssonista ei osata edes loistavaa elokuvaa tehdä, niin ohjaaja ei ole häävi. Tove kun on sellainen ihminen, että hänen elämänsä ja ajatusmaailmansa on kuitekin hyvin rikasta ja kiinnostavaa. Elokuvan parasta antia oli nimittäin Alma Pöysti, joka taasen näytteli Tovea aivan uskomaatoman upeasti. Petyn jos ensivuonna ei Jussia hänelle rollista tule. Hän pääsi valloittavasti Toven nahkoihin ja hän on se syy, miksi voisin katsoa elokuvan joskus uudestaan. Atos Wirtasen näyttelijä muistutti liikaa enoani, joten se häiritsi ja Krista Kososen kouluruotsi ei sopinut tämmöiseen elokuvaan, jossa pitäisi puhua suomenruotsia. Joanna Haartti taasen ei sopinut ajankuvaan rekkalesbomaisuutensa vuoksi. Eikö Tuulikkia voinut näytellä joku, joka on ihan tavallinen nainen, eikä noin korostetusti maskuliininen? Sillä tavalla olen Tuulikin aina kuvitellut. Tove elokuva tuotti minulle valitettavasti pettymyksen, kaiken paitsi Alma Pöystin kohdalta. Annan kyllä elokuvalle joskus uuden mahdollisuuden, mutta suurimmat ongelmat ovat dramaturgiassa. Katsojana minua olisi kiinnostanut enemmän Toven ajatukset, tunteet, perhe ja taide, ei pelkkä rakkauselämä.

Tolkien

Myönnän, että Taru Sormusten Herrasta ja Hobitti ovat kirjana ja leffoina minulle täysin kaukaisia tekeleitä. Hobittia olen pariin otteeseen koittanut aloittaa ja lopettanut ensimmäiseen sivuun. TSH kirjaan en ole vilkaissutkaan ja leffatkin olen hampaat irveessä saanut katsottua. Näin ollen minä olen mahdollisimman kaukana kohdeyleisöstä Tolkienille, mutta suurena Dome Karukosken leffojen ystävänä oli elokuva pakko katsoa. Dome on vakuuttanut minut ohjaustaidoillaan jo Tyttö Sinä Olet Tähdessä, mikä on yksi lempielokuviani. Kaikki muutkin hänen elokuvansa olen katsonut ja yleisesti ottaen pitänyt. Mielensäpahoittaja on ainoa joka oli niiiiiiin tylsä, että nukahdin ja Leijonasydämessä häiritsi Laura Birnin teatraalinen roolityö. 

Tolkien elokuvajuliste

Mennään itse Tolkieniin. Tolkien on ensimmäisessä maailmansodassa ja siellä tantereella muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Takaumat näytetän pitkinä pätkinä ja itse sodassa olo on vain kehyskertmus, jonka avulla mennään takaumiin. Isä on kuollut ja äitikin kuolee pian syöpään. Pappi Isä Francis ottaa pojat holhoukseensa. Tolkien ja hänen pikkuveljensä joutuvat sijoituskotiin, missä he eivät kummemin viihdy. He aloittavat koulun ja John Ronald Reuel Tolkien kohtaa pientä koulukiusaamista. Poika, joka häntä kiusaa on, rehtorin poika ja rangaistukseksi kiusaamisesta he joutuvat tekemän kaiken yhdessä. Niinpä Tolkien ajautuu Robert Gilsonin ja hänen kahden kaverinsa Christopher Wisemanin ja Geoffrey Smithin seuraan. Heistä tuleekin läheiset kaverukset ja he vanovat ikuista ystävyyttä ja muuttavansa maailman taiteellaan. Osa kirjoittaa, osa runoilee ja osa säveltää. Kaikki ovat taiteellisesti lahjakkaita ja he pitävät omaa herrakerhoa (T.C.B.S. älkää kysykö mistä nimi tuli, en muista enää) ja istuvat Brittiläisessä kuppilassa lipittämässä teetä.

Kaverit nuorina idealisteina

 

Tolkienin kanssa samssa talossa asuu orpo Edith Bratt joka soittaa pianoa heidän talon omistajalleen. Heillä alkaa Tolkien kanssa salainen suhde, mutta Tolkienia harmittaa kun ei voi tarjota Edithille parepaa. Heillä ei ole rahaa esimerkiksi mennä oopperaan. Hyvästä koulusta Tolkien hakee Oxfordin yliopistoon ja pääseekin sinne. Isä Francis ei kuitekaan pidä Tolkienin ja Edithin heilastelusta ja käskee heitä eroamaan. Täysi-ikäiseä saa sitten tehdä mitä lystää. Edithi ja Tolkien eroavat riitaisasti ja Edith ehtii toisaalle naimisiin. Opiskeluelämä ei ole aina helppoa ja Oxfordissa vasta Tolkien tajuaa, että hänähän opiskelee ihan väärää alaa. Koko elämänsä hän on ollut kiinnostunut kielistä ja sanoista ja muodostanut niistä tarinoita. Hän kehitti mytologiaansa ja sai lyhyesti vakuutettua proffa Joseph Wrightin siitä, että hänen kuuluu vaihtaa opiskelulinjaa. He yhdessä proffan kanssa keskustelevat kielistä, kun saavat kuulla sodan alkavan. Sinne myös Tokien joutuu. Juuri ennen laivalla Ranskaan lähtöä hän ja Edith tunnustavat rakkautensa toisilleen ja jossain juhlissa Tolkien herrakerho tapaa viimeisen kerran ja heistä saadaan komea yhteiskuva. 

Sodan kauheuksia kuvataan ja siellä Tokien näkee näkyinä pahuuden fantasiaelementeissä. Hän sairastuu juoksuhautakuumeeseen, joka pitkälti pelasti Tolkienin kuolemalta. Sairaalassa hän saa Edithiltä kuulla ystäviensä Christopher ja Geoffreyn kaatuneen. Varsinkin Geofferry oli Tokienin kanssa läheinen ja niinpä Tokkien pyytää Geoferryn äidiltä lupaa julkaista poikansa runot. Elokuva päättyy siihen, kun Tolkien kirjoittaa ensimmäiset sanat kuuluisaan Hobittiin. 

Edith rakas

 

Tolkien on minusta ihan ok elokuva, eli paljon parempi kuin koko Taru Sormusten Herrasta saaga. Minuun taitaa vedota ennemmin perinteine ihmissuhdedraama, kuin valtava fantasia. Tolkienin elämä ei ollut minulle tuttu, joten ensikatsomiskerta oli ihan mielenkiintoinen. Varsinkin lapsuudessa äidin kertomana ja ja myöhemmin herrakerhon teehetkillä pyritään kuvaamaan sitä intoa ja mielikuvituksen laukkaa, jonka Tolkien toi kirjoihinsa. Kahvilakohtaus Edithin kanssa kuvaa hyvin miten Tolkien käsitteli ja kohteli sanoja. Vaikka kohtaus tuntuu todella pitkältä ja siältää lähes pelkkää dialogia, niin siihen on saatu sisällettyä se idea miten Tolkien oli kiinnostunut sanoista ja niiden merkityksistä. Sotakohauksissa taasen näkyi tämän elokuvan harvat fantasiaelementit, jotka ehkä trailerissa olivat hämääviä. Vähän oletan, että elokuva ei siksi oikein löytänyt kohdeyleisöään, sillä fantasian faneille Tolkien on vain tylsä draama. Minun täytyy myöntää, että minustakin tämä on vähän tylsä ja välillä jankkaava puhedraama, joka hukkuu isoilla markkinoilla massaan. Ainoa mikä tästä tekee itselleni erityisen, on suomalainen ohjaaja. 

Tolkienissa on paljon ihan mielenkiitoisia juttuja, mutta paljon myös jahkausta. Itse elokuvan teemaksi nostaisin tuollaisen luotettavan herrakerhon ystävyyden, ja varsinkin tämän nelikon ystävyyttä olisin lapsuus- ja kouluvuosilta nähnyt mielelläni enemmänkin. Minusta  Edith sai liikaa ruutuaikaa, sillä hänen ja Tolkienin välinen rakkaus kyllä välittyi. Tunsin, että sitä haluttiin oikein yltiökorostaa. Tekijätiimistä tosiaankaan ei ennakkotietojeni mukaan muita tuttuja ollut kuin ohjaaja, mutta yllätyin positiivisesti kun elokuvan alkuhetkillä näin valkokankaalla Star Trek näytteljä Colm Meaneyn. Sehän on Miles O`Brien! Muuten pidin siitä, kun hahmot puhuivat brittiaksentilla, tuli ihan Harry Potter elokuvat mieleen. Elokuvassa on ihan kiva musiikki ja varsinkin alun maaseututaustat ovat lumoavia. Herrakerhon teehuone huokuu kohteliasta britteyttä, mutta samalla ruokki taiteilijuutta. Vanhat koulut ja niiden sisäpihat vie tunnelmaltaan juurikin tuollaiseen vanhaan aikaan ja oopperan takahuonevarasto oli täynnä mielenkiintoisia yksityiskohtia. En myöskään ole vastaavanlaista taakseppäin kulkevaa pitkää kamera-ajoa nähnyt elokuvissa hetkiin. 

Herrakerhon viimeinen kohtaaminen

 

Tolkienia tuskin tulen katsomaan uudestaan, ja jonkun muun ohjauksena en olisi varmasti  katonut kertaakaan. Dome Karukosken elokuvauraan tämän piti olla kova noste, mutta traileri selvästi vääristi elokuvan kohderyhmää. Karukosken elokuvista tämä menee sinne huonoimman puolelle, ei kuitenkaan niin tylsäksi kuin Mielensäpahoittaja. Tyttö Sinä Olet Tähti on vain niin järisyttävät upea ja tuoreen tuntuinen elokuva, ettei mikään mene sen ohi. Tom Of Finland, Kielletty hedelmä ja Tumman Veden Päällä ovat hienoja tarinallisia elokuva. Napapiirin Sanksarit tapelee nerokkaan huumorin ja surkean farssin välillä. Lejonasydämen hyvyyden pilaa muutama äärimmäisen surkea näyttelijäsuoritus. Sen ja Mielensäpahoittajan väliin pääsee Tolkien.

Idoleitani: Markus Selin

Suurin osa kaikista idoleistani on elokuvista ja/tai televisiosta tulleet minulle tutuiksi. Yleensä nämä ovat olleet näyttelijöitä/ääninäyttelijöitä tai taustatekijöitä, joita aloin pikkuhiljaa tunnistamaan. Monet suosikkieni tärkeimmät roolit ovat jo takana päin, mutta onneksi heidän jälkensä elää vanhoissa julkaisuissa. Näillä "esittelyillä" pyrin hahmottamaan mitkä asiat ovat saaneet kyseisen tekijän itselleni merkityksellisiksi. Suomen suurin elokuvamoguli on vuorossa, hyvät naiset ja herrat: Markus Selin!

Ensikosketus: Olin noin 11-vuitas, kun Pahat Pojat elokuva julkaistiin. Pitkän äitiltä ruinaamisen jälkeen pääsin katsomaan sen elokuvateatteriin ja se muutti elämäni. Pahat Pojat on minulle se The Elokuva, joka sai minut kiinnostumaan elokuvista. Sinä kesänä 2003 muistan ostaneeni Oulun Anttilasta Pahat Pojat vhs-kasetin ja itse elokuvan perässä oli making-of dokumentti, jolloin ekan kerran Markus Selin sai minun nähdäkseni kasvot. Markuksen nimi jäi mieleen ja tulevina vuosina kun kotimaisen elokuvan harrastukseni kasvoi, Selinin nimi oli hyvin monissa projekteissa mukana. Onko yllätys, että Solarin leffat oli tuolloin nin katsottuja ja tunnettua. Varsinkin siinä 2000-luvun alkupuolella Solarin leffat kolahti minuun juurikin viihde ja toimintakohtausten takia. Kotimainenkin leffa voi olla viihdyttävä.

Muistettavimmat työt: Myönnän että minulla ei ole isoa käsitystä, kuinka iso sanavalta tuottajalla on elokuvaprojekteissa. Siksi ehkä joudun ajattelemaan muistettavimksi töiksi hänen tuottamansa parhaat elokuvat (ja niitähän on): Esa ja Vesa -Auringonlaskun Ratsastajat, Kummeli Kultakuume, Häjyt, Pahat Pojat, Vares Yksityisetsivä, V2- Jäätynyt Enkeli, Tummien Perhosten Koti ja Kaappari. Noin niin kuin suosikit mainitakseni.

Miksi juuri Markus Selin: Sain viime jouluna lahjaksi kirjan Markus Selin - Perustuu tositapahtumiin ja sain siitä oman käsitykseni kyseisestä persoonasta. Vaikka Markus ulkoisesti näyttää karvaiselta mörökölliltä hassun värisssä silmälaseissa, niin hän on intohimoinen elokuvafani ja tekee oikeasti töitä sen eteen, että leffat saisi rahoitusta ja että suomalainen elokuvateollisuus menee eteenpäin. Pidän siitä, että alkuvaiheessa (varsinkin Mäkelän kanssa yhteistyössä) heidän leffoissaan oli sellanen veijarimainen ote ja hurtti huumori toiminnan kanssa käsikädessä. Markus selvästi ajattelee, että leffan ei ole pakko olla pelkkää taidetta, se voi olla myös viihdettä. Tämän ajatusmaailman jaan hänen kanssaan. Haluankin onnitella Markus Seliniä Betoni-Jussista. Jussi Gaalan tärkein palkinto meni oikealle miehelle. Olet sen ansainnut.

Suosikkini: Se kun Markus Selinin syntymäpäivillä esiintyi Tervasaaren Kesteatteri Vintiöistä. Vintiöt itsessään on niin kreisi sketsisarja, että eiköhän Markus Seliniä voi aika vintiöksi kutsua.

Disney Kalssikot 51: Räyhä-Ralph

Disneyn uutudet 2010 luvulla eivät ole saaneet minua samalla tavalla innostumaan, mitä ysäriluvun klassikot ja kaharin alun tunnelmat. Tiesin, että Räyhä-Ralf sijoittuu pelimaailmaan, mutta kun itse en ole kummonen pelaaja, ei Ralf saanut minua innostumaan leffateatteriin. Ostin rainan kuitenkin halvalla cd.conista ja katsoin nykyisen avomieheni kanssa, kun olimme alkaneet seurustelmaan. Ajattelin, että saan leffasta ehkä enemmän irti, kun katsomisseurani harrastaa pelejä kovasti ja osaa kertoa minulle elokuassa olevia peliviittauksia. Täytyy myöntää, että se auttoi. Pidin nimittäin kovasti Räyhä-Ralfista ja sen pelimaailmojen tunnelmasta.

Herra Litwak pitää pelihallia pystyssä ja päivittäin lapset käyvät siellä pelaamassa. Pelit ovat vanhan ajan kolikkopelejä ja niitä on pelihallissa useampia. Ne ovat toisissaan ja seinässä jatkotroikalla kiinni. Pelit kuitenkin elävät peliensä sisällä omissa maailmoissaan oikeina hahmoina. Räyhä-Ralf elää pelissä Fixari felix Jr. jossa Räyhä on pahis. Hän joka kerta romuttaa Kivalan kerrostalon, jota pelaaja saa sitten Fixari Felixin avulla korjata. Pelin muut hahmot eivät pidä Ralfista ja siksi tämä kokee itsensä syrjätyksi ja halveksituksi. Ralf käy pahisten kokouksissa kertomassa ajatuksiaan ja välillä baarssa ottamassa yhdet. Hän on lopen kyllästynyt kohtaloonsa. Kun Fixari Felix Junior peli täyttää 30 vuotta, Felix on pitämässä juhlia, jonne Ralfia ei ole kutsuttu. Ralf tunkeutuu juhliin ja pilaa Kivaloitten kivan illan. Aina pelin lopussa Felix saa mitalin hyvästä työstä ja Ralf haluaisi myös mitalin. Niinpä hän lyö vetoa yhden Kivalan asukkaan kanssa, että tulee saamaan mitalin. Kun Ralf sen tekee, hän saa muuttaa kerrostalon kattohuoneistoon.

Ralf lähtee siis metsästämään mitalia. Sitä ei kadonneista tavaroista löydy, joten hän kolkkaa yhden tyypin Sankari Duuni pelistä ja joutuu sotapelin keskelle. Pelit on ohjelmoitu niin, että pelaajaa pyritään auttamaan peli läpi. Ralf vain sotkee ja sossertaa, joten pelaaja häviää. Ralf kuitenkin kiipeää sankarin pallille ja saa mitalinsa, mutta myös kauheat kybugit valloilleen, jotka lähettävät virusta. Ralf joutuu alukseen yhteen kybugin kanssa, joka lentää suorana Sokerihuuma rallipeliin. Siellä Nelli Karamelli varastaa Ralfin mitalin pelikolikokseen, että saa osallistua rallikisaan. Ralf ja Nelli aluksi vain kettuilevat toisilleen, mutta tekevät diilin. Kun Nelli on saanut ajaa, Ralf saa mitalinsa. Sillä välin Fixari Felix Jr. on lähteyt etsimään Ralfia, heidän peli uhataan lopettaa, ellei se mene kuntoon. Mukaan tulee Sankari Duunin johtaja Calhoun, joka on äärimmäisen timanttinen typy. Leidillä vaan on kamala menneisyys, eikä Fixari saa heti lemmentuntellensa vastakaikua. Ralf ja Nelli pelaavat minipeliä jolla saavat Nellille auton tehtyä ja Nelli näyttää Ralfille colavuoren, missä asustaa. Ralf vääntää sinne Nellille oman ajoradan. Juuri kun Ralf ja Nelli ystävystyvät, Sokerihuuman Karkkikunkku tulee väliin. Hän kertoo, mikei Nelli saa ylittää maalivivaa. Nelli on klitchi eli häiriö, eli hänen koodissaan on vika ja siksi Nelliä hyljetään. Jos Nelli ajaa, pelaajat voi valita hänet avatarikseen ja luulla pelin olevan rikki ja koko Sokerihuuma lopetettaisiin. Hamot joutuisivat pois pelistä, mutta häirikkönä Nelli ei pääsisi vaan kuolisi. Näin ollen Karkkikunkku antaa Ralfille mitalinsa ja Ralf palaa omaan peliinsä. Sieltä on kaikki kaikonneet ja Ralf saa kattohuoneston. Mutta mitä väliä sillä enää on, kun peli sammutetaan.

Ralf huomaa itsekkin tehneensä tyhmästi, ei mitali takaa hänelle ystäviä ja vaikutusvaltaa ja onhan hän jo vähän ystävystynyt Nellin kanssa. Hän palaa Sokerihuumaan, pelastaa vangitun Fixari Felixin ja auttaa evakoimaan koko Sokerihuuman. Felix korjaa Ralfin rikkoman Nellin auton, että Nelli ja Karkkikunkku voivat ajaa kisan loppuun. Kybugien häiritessä peliän Karkkikunkku muuttuu kanssa häiriöksi, Turboksi jonka kaikki tuntee. Koko elokuvan matkan varrella Turboon viitataan lauseella tehdä Turbot, eli hiriköidä muiden pelejä. Nyt selviääkin, että Turbo, koko pelisalin vanhimman autopelin paras ajaja, on ottanut Sokerihuuman valtaansa. Ja nyt Turbo muuttuu KybugiKarkkiTurbo yhdistelmävirukseksi ja vie Ralfin mukana Colavuoren ylle. Siellä Ralf uhrautuu ja viimein ymmärtä mantransa mitä Pahisten kerhossa kehotetaan hokemaan. Ralf saa Colavuoren purkautumaan, mikä tuhoaa kybugit, sekä viruksen. Ralfilla on henki lähtiä, mutta häiriö Nelli ehtii paikalle ja Sokeri huuma on pelastettu. Nelli ajaa maaliviivan yli ja hänestä tulee pelin oikea prinsessa. Kaikki muistaa, että Nelli on heidän oikea hallitsijansa ja kaikki on taas kunnossa. Mitä nyt Neli vaihtaa kuningaskuntansa demokratiaan ja aikoo päteä jatkossa presidenttinä. Felix ja Calhoum menee naimisiin ja Ralf saa omassa pelissä jatkossa kunnioitusta. Päivä paras hetki on kun hänet heitetän oman pelin lopussa katolta, silloin hän näkee onnellisen Nellin ajavan Sokerihuumassa.

Räyhä Ralffissa sattuu ja tapahtuu paljon kaikenlaista, joten elokuva on aika toiminnan täytteinen. Siltkin sitä on helppo seurata ja tarina pitää imussaan, vaikka jokaista juonenkäännettä ei saa seurattua. Leffan maailmat ovat nimittäin niin pursuavia ja visuaalisia, että helposti huomio kiinnittyy niihin, eikä itse juonen seuraamiseen tai hahmoihin. Pelihalli itsessään on hyvin 80-lukua ja vähän tuon tapaisessa olen itsekkin käynyt suomessa 90-luvun alussa. Pidän siitä, kuinka itse halli on pimeä ja pelit heijastavat valoa pelaajiin. Fixari Felix jr. on kuulemma saanut ideaansa Donskey Kongilta. En ole sitä itse ikinä pelannnut, joten minun huomioni kiinnittyy sen yksinkertaisuuteen ja siihen että pelin hahmot Ralfia lukuunottamatta kulkevat nytkähdellen. Sankari Duuni peli taasen on nykyajan teräväpiirtosotapeli, jollaiseen en ikinä koskisi. Kaikki on niin hyberubermahtia ja synkkää. Ei minun pelini lainkaan. Sokerihuuma taasen, siinä olisi minulle sopiva rallipeli. Cola vuori, jonne tippuu Mynthoksia, Oreo keksejä katsojina, kävelevä pastilli, nauravia minttunauhoja, Nesquic hiekkaa (nyt on todella kaupallinen yhteistyö), kivikovia purkkapalloja ja kaikki se jäätelö, hattara ja muu ihana syötävä saa veden kielelle. Sokerihuuma on mitä ihanin lokaatio elokuvalle.

Räyhä Ralf on elokuvan keskushenkilö ja yleisesti poiketen, hän on valmiiksi paha. Hän ei ole kuitenkaan elokuvan pahis, vaan vain oman pelinsä. Pahuus on hänen työnsä Fixari Felix Jr:ssä. Ralf on aika yksinkertainen ja mustavalkoinen, mutta kasvaa leffan aikana. Häneen on hanakla samaistua, sillä katsojat ennemmin samaistuvat Nelli Karamelliin. Räyhä Ralf on aina neutraali hahmo, johon enemmän heijastuu muiden tekemiset ja tunteet. Ralf vaan näyttää kokonsa puolsta pelottavalta. Nelli taasen on ärsyttävä ja nenäkäs ja niihin piirteisiin Ralf Nellissä tykästyy ja siksi ystävystyy. Vastakohdathan tunnetusti täydentää toisiaan. Heillä on myös paljon yhteistä: molemmat ovat hylkiöitä omissa maailmoissaan ja joutuvat kaiken kivan ulkopuolelle. Nelli muuten itseäni ärsyttää, hän on suloinen, mutta omaan makuuni liiankin ärsyttävä. Sivurooliin jäävä Fixari Felix Jr. on positiivinen hahmo kaikille, paitsi Ralfille. Hän on sellainen hiljainen hyväksyjä kiusaamisporukassa, kun Kivalan jäsenet ovat ilkeitä Ralfille. Felix itsessään on vähän tylsä, mutta hän saa uutta pontta kun ihastuu Calhoun. Ja siinä vasta on mimmi, Kersantti Callhoun on selvästi leffan paras hahmo ja on oikein sääli, ettei häntä ole enempää mukana. Mimmi on kova kuin timantti, mutta heltyy lopulta Felixille. Callhoun seikkailut muissa peleissä olisi ehdottomasti lyhytelokuvan arvoinen. Muutekin pidän tästä hahmosta, sillä hän ei ole perinteisesti söpö tai nätti, vaan itsenäinen ja voimakastahtoinen nainen. Lähinnä Esmeralda tulee hänestä mieleen. Felixin kanssa he ovat upea pari, jotka tasaainottavat todellakin toisiaan.

Jopa vähän harmikseni, elokuvassa on liiankin selkeä pahis. Kun Turboa aletaan mainitsemaan, tulee jo tietämään, että Turbo jossain vaiheessa ja muodossa tulee vastaan. Karkkikunkun paljastuminen Turboksi ei yllätä, vaikka heidän sekoitusmuotonsa on aika kriippinen. Kun Karkkikunkku antaa Ralfille mitalin takaisin, siinä jo tietää ettei äijällä ole hyvät mielessä. Minua myös häiritsee se, että Karkkikunkku tuo hyvin vahvasti mieleen Liisa Ihmemaassa Hatuntekijän. Heidän eleensä, liikkeensä, päänmuotonsa ja jopa puheesa ovat hyvin samanlaisia. Varsinkin puhe on yhtä sössötysartikulaatiota. Karkkikunkku tuntuu todella vanhanaikaiselta pahikselta, vähän uudempaa olisin toivonut. Kybugi virukset eivät minulle aluksi auenneet, mutta nyt tajuan mistä se nimi tulee. Scifi leffoissa yleensä avaruuden tuntemattomat pahikset, jotka on osin koneita, ovat kyborgeja ja tietokonekielessä taasen bugi on usein jonkinlainen virhe, Siitä tulee tämä sanaleikki ja sitähän nämä hirvöt ovat. Tietokonepelin sisälle ohjelmoituja osittain elukoita ja osittain koneita, jotka aiheuttavat viruksia. Yleensä en elokuvista etsi viittauksia muihin elokuviin, mutta tässä leffassa viittauksia peleihin ei voinut välttyä. Peliharrastajan kanssa kun tämän katsoin niin hän kertoi monia lisääkin, mutta itselleni tutuimpana on pahisten kokouksessa istuva Bowser, olenhan sentän Super Marioa pelannut. Sonicin tunnistan, vaikka siihen en ole koskenut. Pacmania olen kanssa joskus lapsena pelaillut ja sen näyttöruudun vielä joten kuten muistan. Harmi vain, ettei omia suosikkihahmojani Yoshia tai Pokémoneja ole mukaan otettu. Siitkin huolimatta Räyhä Ralf on mitä mainioin elokuva ja peittoaa monet tuon aikaiset Disney Klassikot mennen tullen.

Disney + palvelun odotuksia

Kun kuulin alunperin Disney + palvelusta, ajattelin automaattisesti, että sehän on kuin unelma täälläisele Disney nörtille. No, nyt se unelma on toteutumassa kun palvelu saapuu suomeen katsottavaksi 15.9. Paljon on mainostettu tätä ennakkoon ja ennakkotarjous 59,99€/vuosi on aika kohtalaisen hyvän hintainen. Vähän kuitekin vierastin ennakotarjousta, kun suomen sisältöä ei oltu julkaistu. Pelkäsin ostaa sikaa säkissä, kun mitä jos sinne ei tulekkaan Ankronikkaa? Mitä jos siellä on vain heidän mainostamaa Star Warssia ja Marvelia ja Simpsonia ja itse Disneyltä vain klassikkoelokuvat ja Pixarit? Ne kun sattuu olemaan jo omassa hylllyssäni. Muistn, että juhannuksena oli miehen veljen tyttöystvän kanssa puhetta, että voitas palvelu ostaa kuitekin kimppaan ja kun siskoni läht vielä kolmanneksi niin ostin palvelun, vaikken ollut varma sisällöstä. 20€/vuosi on jo todella hyvä hinta palvelusta.

Ja sitten se tapahtui; eilen julkaistiin lista mitä suomessa näkyy ja olin hypähtää kattoon! Kerron nyt tässä postauksessa ensin mitkä elokuvat ovat niitä jotka varmasti katson Disney + palvelusta ja alempana käydän vähän sarjoja läpi, jotka aivan ehdottomasti katson ja joista voin jo valmiiksi suositella muillekkin katsottavaksi.
Davy Crockett And The River Pirates
Davy Crockett, King Of The Wild Frontier

Tälläiset vanhat Disneyn seikkailuelokuvat ovat ehdottomasti näkemisen arvoisia. Davy Croketista tiedän vaon se biisin, mutta todlla uteliaana aion katsoa kyllä nämä seikkailuelokuvat. Varmasti on oikein vanhanaikasta lännen fiilistä näissä vilmeissä.
Dumbo (2019)
Tim Burton on ohjaajana heikentynyt, enkä Dumboa leffateatteriin mennyt katsomaan, kun live-actionit ovat saanut kovan inflaation 2010 luvulla. Kuitekin Dumbon trailerissa on niin koskettavasti näkyvillä Baby Mine laulu, että vain siksi tämä täytyy nähdä.
Muppet elokuvat

Ja näitähän sitten on monia. Muppetin joulusadun olen nähnyt ja vaikka muppetit ovat osittain karmaisevia, niin ne on kanssa aika kiehtovia. Näistä jotenkin tulee niin 90-luvun alku mieleen.
One Magic Christmas

Tuolla listalla oli muitakin näyteltyjä jouluelokuvia, mutta pienen tutkiskelun jälkeen tämä näytti satumaisimmalta. Muutenkin Disney on tuottanut laadukkaita jouluelokuvia. Mutta mitä tapahtui joulupukille leffan kyllä ostin juuri itselleni.
The Sign Of Zorro
Kuuluu Davy Croketin kassa samaan kastiin, tämä täytyy nähdä nyt kun on mahdollista. Disneyn Zorrolaulu on minulle tullut tutuksi vahoilta Sing-a-long-songs kaseteilta.
Nalle Puh elokuvat
Nalle Puhista on tehty niin monta elokuvaa, että varmasti minulla on osa katsomatta. Jarmo Koski vielä suomeksi Nalle Puhin äänenä on piste iin päälle. Nalle Puheissa on jotain niin helyyttävää, muta samalla jopa filosofista.
Ice Princess ja Prisnessapäiväkirjat 1 ja 2

Jääprinsessassa näyttelee Kim Catrall, joka tunnetaan paremmin Snkkuelämää Samanthana

Ihania prinsessatarinoita pikkutytöille. Nämä liveactonit on kilttejä ja kauniiita ja satumaisia. Tosin, miksi se Mia Prinsessapäivkirja kakkosessa ota sitä kaverinsa veljeä poikaystäväksi?
Disney Välitunti elokuvat 

Disney Välitunti Tehtävä Pelastakaa Kesäloma on ainoa Disney Välitunti elokuva joka suomeen on tuotu. Elokuvia on kuitenkin tehty kolme, joten odotan niin innolla, että saan nähdä nämä jako-osat!
Sitten sarjoihin, jotka varmasti tulen katsomaan...
Tikun ja Takun Peastuspartio

Olen tätä sarjaa lapsena katsonut englanniksi ja varmasti jotain jaksoja suomeksi. Jenkeissä kulkee nimellä Disneyn aamupiirretyt ja aivan varmana minäkin alan lauantaiaamuidin näitä katsomaan. Tiku ja Taku on tässä sarjassa mukavampia ja persoonalisempia, mitä Aku Ankka lyhytelokuvissa. Jos sarjasta tehtyjä suomikasetteja etsii, niin niillä on muuten nykypäivänä aika korkeat hinnat.
Varjoankka 

Ollaan vaarallisia! Jonkun kasetin tätä joskus omistinkin, mutta tuntuu ihan eriltä katsoa koko sarja, kuin muutama yksittäinen jakso. Varjoankka on vähän sukua Taikaviitalle, mutta ei kuitekaan. Paljoa tätä en lapsena ole katsonut, joten uteliaana hyppään änihin vaaroihin mukaan.
Kummikarhut

Kummikarhuja löytyy itseltäni pari kasettia ja yksi jakso jollain ikivanhalla videolla. Kummikarhut joi jotain Kummijuomaa ja hyppeli sinne tänne. Myös lohikäärmeitä ja prinsessoja ja velhoja muistaakseni sarjassa on.
Ankronikka

 Ei sääsket, eikä hyttyset vaan ANKAT! Tässä on pitkälti se syy, miksi hyppäsin kattoon. Kaikki kaudet, kaikki jaksot. Ankrnikka jos mikä on niin puhdasta Disneytä ettei mitään! Tämän sarjan pitää kaikki nähdä.
 Maailman paras tunnari:

Nokkapokka

Ankronikan epävirallinen jatkosarja, jossa ankanpojat ovat jo teini-ikäisiä. Sarjassa on ehkä vähän enemmän häslinkiä, mutta huumoria ei ainakaan puutu.
Pieni Merenneito
Pieni Merenneito sarja sjoittu aikaan ennen Pieni Merenneito elokuvaa. Tätä olen lapsena katsonut ja varsinkin mainoksia nähnyt omilla videokaseteilla. Jos vain saadaan vielä vanha Johanna Nurmimaan dubbaama Ariel tähän niin voi ihana!
Hopon poppoo

En itse sarjaa ole paljon katsonut, mutta koska Hopon Poppoo elokuva ja jako-osa Rampin Rämäpää on ihan loistavia, niin mieluusti tämänkin katson. Näissä vanhoissa animaatioissa on muuten jotenkin aivan klassinen tuo animaatiojälki. Siitä värimaalmasta huokuu sellainen 90-luvun karkintuoksuinen lauantai-aamu.
Disney Legend Of The Three Caballeros

Tämä onki ihan uusi sarja, mistä en ole koskaan kuullutkaan. Tykkään kovasti Caballeroista, niin kuin Don Rosa toteaa, Caballerot ovat Akun kanssa samalla tasolla ja siksi he kohtelevat toisiaan tasa-arvoisesti. Tämä sarja todellakin alko kiinnostaa.
Disney Välitunti

Ehkä tntematon, mutta aivan liian ala-arvoinen sarja. Tilasime 2004-2006 Disney Chanel kanavaa pitkälti tämän sarjan takia. Koulun pihan tyypit, heidän harrastuksensa, hierarkia ja opetttajat luovat miljööt mitä mielikuvituksellisimmille tarinoille. Kokoeilkaa, tämä sarja on ainoa laatuaan.

Dokumentit Disneylandeista katson varmasti

Eikä siinä kaikki. Lyhytelokuvissa oli monta sellaista, jotka katson mieluusti pitkästä aikaa. Löytyy myös paljon jouluelokuvia, jouluisia lyhytelokuvia, vanhoja lyhäreitä, pixarin lyhäretä, dokumentteja. En varmasti nouse sohvalta vuoteen, kun avaan sovelluksen. Enää ei tarvise pelätä pettyvän, nyt vain dotan kuin kuuta nousevaa vielä tämän 11. päivää. Joulu- ja synttärin samassa: Disney +!